keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Arvostelussa: WEED-taidekirja

Taidekirjojen suomentaminen on harvinaista, koska niiden painokustannukset ovat suuret ja ostajakunta on melko pieni. Ginga-faneja on kuitenkin Suomessa niin sankoin joukoin, että taidekirjankin kääntäminen on kannattavaa. Lisäksi taidekirjan julkaiseminen uudelleen on reilu teko ajatellen myös ulkomaisia faneja: japanilaisen taidekirjan painos on myyty loppuun vuosia sitten ja vaikka teoksessa on mukana Takahashin haastattelu, on pääpaino kuitenkin kuvissa eli kielitaito ei ole välttämättömyys.

Taidekirjan mukana tulee juliste, jossa on kuva WEED Gaiden -mangan kannesta. Julisteen painolaatu on oikein hyvä, mutta harmillisesti se on taitettu neljään osaan. (Tosin olihan japanilainen versio taitelu kolmeen...) Lisäksi juliste on jostain syystä aavistuksen kapeampi kuin alkuperäinen versio ja joitakin taustalla olevia hahmoja leikkaantuu osittain pois. Hahmot ovat kuitenkin selkeästi taustalla ja yksinkertaistettuja, joten kaventaminen ei maailmaa kaada.

Taidekirjan kuva-anti on komeaa: siinä on yksityiskohtaisia piirroksia muutamasta päähahmosta, jotka on tehty vain taidekirjaa varten. Kirjassa on myös jonkin verran mangan etu- ja takakansien kuvia, mutta myös paljon kuvia, joita ei perusmangassa ole: TV-mainosten kuvitusta, kalenterin kuvia ja muuta vastaavaa. Myös painojälki on lähes yhtä hyvää kuin alkuperäisessä: kuvat ovat aavistuksen tummempia, mutta muuten korkealaatuisia. Ainoa hämmennystä aiheuttava asia on hahmojen profiili-sivu, jossa koirien rotuja ei ole suomennettu ja lisäksi osalta hahmoilta puuttuvat nimi/rotu -tiedot kokonaan. Japanilaisen mangan kansikuvaa kirjasta ei löydy ollenkaan. Liekö kuva ollut niin hankala skannata, että siitä ei saatu ollenkaan painokelpoista versiota?

Lukemista kirjassa ei ole paljon. Kuvien yhteydessä ei ole muuta tietoa kuin missä ne on alunperin julkaistu. Tämä harmitti hieman itseäni, koska olisin toivonut jotain Takahashin kommentteja kuvista ja niiden piirtämisestä. Olin tosin yllättynyt siitä, että WEED-mangaa oli mainostettu televisiossa. Ilmeisesti mainostus oli aloitettu heti sarjan julkaisun yhteydessä, koska suurin osa kuvista oli GDW:n alkuosiin liittyvistä tapahtumista.

Lopussa ollut haastattelu oli mielenkiintoinen, koska se antoi Takahashista hyvin henkilökohtaista kuvaa ihmisenä ja koiranomistajana.

Pakkohankinta niille, jotka Takahashin piirrosjäljestä pitävät ja joilla japani-versiota ei ole.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Jotain muuta: Neiti Koume, tiikeriraita

Jotain muuta -osastolla on tarkoitus esitellä muita manga/anime/piirroselokuvia/kirjoja/jne, jotka voisivat kiinnostaa Ginga-harrastajaa. Pääpaino on eläinaiheisissa teoksissa.

Neiti Koume, tiikeriraita
Tekijä: Natsumi Hoshino
Osia: 7+
Arvosteluun luettu: 1

Neiti Koume, tiikeriraita on realistisesta näkökulmasta kerrottua tarinointia kissojen Koume ja Koyuki elämästä. Tarinat perustuvat osittain mangakan omiin kissoihin ja niiden seikkailuihin.

Neiti Koume on mukavaa luettavaa: sen piirtojälki on kaunista ja erityisesti kissat on lähes koko ajan piirretty realistisesti, mutta myös chibi-tyyliset kissat toimivat hyvin eivätkä tee eläimistä liian sarjakuvamaisia. Kissojen asennot ja ilmeet ovat aidosti onnistuneita ja niistä näkee selvästi, että kirjoittajalla itsellään on ollut kissoja. Juoni etenee mukavan rattoisasti ja tunnelman on rauhallisen rento.

Itselleni ongelmaksi muodostuivat kuitenkin kissat. En hirveästi välitä kissoista ja sarjassa nousee usein esiin ne piirteet, minkä vuoksi en pidä kissoista. Myös kissanomistajien huonot piirteet nousevat jo ensimmäisessä osassa niin paljon esiin, että ne alkavat ärsyttää, vaikka ne yrittäisi jättää huomiotta. Jos tämä sarja kertoisi koirista, suhtautuisin siihen varmasti paljon myötämielisemmin. Mainittakoon vielä, että Chi's Sweet Home -sarjassa kissat eivät minua häirinneet kuin muutamassa yksittäisessä kohtauksessa.

Jos pidät kissoista ja Chi tuntui liian lapselliselta, kannattaa kokeilla Neiti Koumea. Jos et ole kovin suuri kissojen ystävä, kannattaa teosta harkita kahteen kertaan.

Arvosana: ** (tai kissafani ****)

Miksi Weedillä ei ole arpia?

Hetki ennen arpia.
Weedin arvettomuutta on usein pohdittu: Ginillä on arvet sen ensimmäisestä taistelusta karhua vastaan. Rikillä arpia on Akakabuton ja monien muiden karhujen kautta enemmän kuin tarpeeksi. Myös Weedin sisaruksilla on arpia: Yukimuralla kasvoissaan ja Joella niskassa. Weedistä Takahashi on kuitenkin sanonut, ettei sille ole koskaan tulossa arpia. Miksi?

Yksi syy voisi olla se, että kaikilla muilla arpia on. Weed on -pentujen ja Shiron lisäksi- sukunsa ainoa uros, jolla ei ole arpia, joten arpien puuttuminen tekee siitä uniikin. Lisäksi WEED-mangassa on useita muita arpisia hahmoja: Ken, Jouji, Kagetora, Kyoshiro, Hiro ja korvansa menettänyt Jerome ovat vain pintaraapaisu arpisiin hahmoihin. Monille sivuhahmoille arpia tulee myös taisteluiden kautta.

Tästä päästäänkin toiseen syyhyn eli missä vaiheessa Weed saisi arpensa? Ginilla arpien saaminen tapahtui ensimmäisessä suuressa taistelussa karhuja vastaan. Hiro menetti silmänsä ja sai arpensa, kun sen isä kuoli. Yukimura ja Joe taas taistellessaan elämästä ja kuolemasta pentuina. Toubee taas Hougenin vihan kohteeksi jouduttuaan ja ennen puolenvaihtoaan. Monilta muilta arpien syitä ei ole edes kerrottu. Weed tarvitsisi siis eeppisen, käänteentekevän taistelun, jotta sen arvet tuntuisivat pätkän vertaa vaikuttavilta. Ainakin itse katson, että Orionissa tämä hetki on mennyt jo ohitse eikä Weed ole hahmokehityksessä enää siinä vaiheessa, että arvet toisivat siihen mitään uutta muuten kuin ulkonäöllisesti. Sopivia tilanteita Weedille arpien saamiseen olisivat kenties olleet taistelu Blueta vastaan, jossa Weed alkoi kunnioittaa muiden elämää yli omansa tai taistelu Yukimuraa vastaan, jossa Weedin maailmankuvan haastoi sitä itseään huomattavasti vahvempi vastus. Arpien pitäisi kuitenkin myös kertoa oma tarinansa eikä olla vain uusi asuste hahmolla.

Toisaalta, Weed on hahmona sellainen, etteivät arvet välttämättä sitä pukisikaan. Weed on Ginin suvusta se hyvis, joka pitää moraaleistaan aina kiinni eikä anna itsensä taipua tappajaksi, vaikka vastustaja miten ansaitsisi kuoleman. Arvettomuus voi kuvastaa myös Weedin puhtaita ajatuksia ja naiiviutta: monille muille hahmoille arpien saaminen on merkinnyt lapsuuden ja sen aatteiden kuolemaa sekä siirtymistä todelliseen maailmaan, jossa vain voimakkaimmat selviävät.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Miksi Gingaa käännetään?


Ginga-sarjojen sekä Fangin myötä myös Takahashin muiden sarjojen kääntämisestä kuulee usein ristiriitaisia mielipiteitä. Suurin osa faneista riemuitsee, muutama harmittelee sarjan massailmiöksi muuttumista ja sitten sarjoista kiinnostumattomat reagoivat useimmiten kahdella tavalla: jättävät huomiotta tai valittavat siitä, miksi muita sarjoja ei käännetä.

Miksi Gingaa siis käännetään nyt suomeksi niin paljon, että se osin jättää muut sarjat varjoonsa? Johtuuko eläinsarjojen kääntäminen ylipäänsä siitä, että Ginga on menestynyt niin hyvin?

Kääntämiselle on lyhyesti sanoen yksi hyvä syy: Ginga-sarjat myyvät hyvin. Naruto, Bleach ja One Piece ovat kaikki edenneet jo loppusuoralle, jonka vuoksi niiden ilmestymistahti on epätasainen ja mitä pidemmälle sarja etenee, sitä korkeammaksi lukijoiden ostokynnys nousee. Jos lukijalta on jäänyt välistä osat 45-48, onko mitään järkeä jatkaa sarjan ostamista enää sen jälkeen, kun välistä jääneitä osia on usein hankala saada? Weed on vielä osittain uutuus ja sivutarinat kiinnostavat huomattavaa osaa lukijoita. Nyt julkaistava Fang taas on selkeästi kustantajien kokeilua siitä, myisivätkö Takahashin muutkin sarjat hyvin. Jos suosiota on, voidaan Takahashin töitä varmasti nähdä enemmänkin. Taidekirjan julkaiseminen Suomen kaltaisella pienellä alueella on riskialtis veto, mutta ainakin näin Urumin näkökulmasta se on ollut erittäin kannattava: taidekirja nousi tammikuun Top5-myydyimmän tuotteen ykkössijalle parissa tunnissa ja rehellisesti sanoen mikään ei voi tiputtaa sitä sieltä pois.


Chi ei tarvinnut suosiossaan Gingan apua.
Entäs sitten ne muut eläinsarjat? Onko niistä kiittäminen (tai syyttäminen) Gingaa? Osittain kyllä. Kissarja Chi's Sweet Home on ollut melko myyvä sarja ja eläinsarjat ylipäänsä tuntuvat vetoavan paljon suomalaiseen yleisöön, joten tämän vuoksi kannattaa varmasti testata myös tuntemattomampia sarjoja. Se, että Ginga on saanut näin suuren suosion, kannustaa varmasti kokeilemaan myös muita eläinsarjoja.


Ovatko Gingat sitten pois muulta harrastajakunnolta? Ginga-piireissä ei tarvitse pelätä sitä, että Weed Gaidenin kääntäminen tarkoittaisi, että Orion ei tulisi suomeksi, mutta entäpä muut sarjat. Olen yrittänyt miettiä tätä asiaa kustantajan näkökulmasta ja huomasin erään mielenkiintoisen asian: en kyennyt keksimään käytännössä mitään sarjaa, joka olisi ehdoton vaihtoehto suomeksi julkaistavaksi. Reborn! on mennyt melkolailla pois muodista, Blue Excorcist ei vakuuttanut minua täysin, Attack on Titan on suosittu, mutta ei välttämättä suomijulkaisumateriaalia, Rurouni Kenshin on unohdettu täysin, Jojo's Bizarre Adventure ei saisi riittävästi huomiota, Prince of Tennis tuntuisi hirveän isolta riskiltä, Gintaman käännös jätettiin kesken englanniksi, samoin Inubakan, Great Teacher Onizuka voisi aiheuttaa aika mielenkiintoisen reaktion marketeissa ja loput mieleentulevat sarjat olisivat lähinnä Viidakon valtiaan tapaisia kulttuuritekoja. Houkuttelevia käännettäviä sarjoja äkkiseltään ajatellen olisivat lähinnä Hetalia, Genshiken, Mushishi ja Kuroko no Basketball - ja niistäkin kaksi viimeistä isolla varauksella.

Toisin sanoen houkuttelevia sarjoja ei hirveästi ole, kun ajattelee, miten pieni lukijakunta Suomessa lopulta on ja miten sarjat pitäisi kuitenkin uskaltaa laittaa Aku Ankan kanssa samaan hyllyyn. Nyt elellään pientä hiljaista kautta manga-rintamalla ja odotellaan, että Japanista ilmestyisi uusi Death Note, Naruto tai vastaava sarja. Tänä väliaikana Ginga on ja tulee olemaan isoin nimi Suomen manga-rintamalla.

Tekstin pohjana käytetty seuraavia Antti-sedän blogitekstejä ja viestejä:
Kaksoissola
Antti-sedän blogi

torstai 23. tammikuuta 2014

Keräilytuotteet, joita arvostan eniten

Jokaisella keräilijällä on oma kohteensa, jonka keräämiseen keskitytään enemmän kuin muihin. Alla oma Top5-listani.

5. Shounen Jumpin, Manga Gorakun ja erikoisjulkaisuiden värisivut ja erikoiskuvat
GNG-mangan ensimmäinen luku pääsi kanteen

Pokkarimuodossa julkaistavat mangat ovat lähes aina mustavalkoisia, mikä tekee värisivujen metsästämisestä haastavaa. Shounen Jump ja Manga Goraku ovat ne lehdet, joissa GNG ja GDW ilmestyvät ensimmäisen kerran. Niissä on mukana kansitaidetta sekä värisivut värillisinä, minkä lisäksi niissä voi olla mukana yllättäviä ekstroja: kuvia, joita ei ole koskaan päätynyt pokkareihin, mainoksia oheistuotteista ja jopa tarroja tai keräilykuvia.

Erikoisjulkaisuissa taas on joskus värisivuja tai muuta ekstraa, jotka houkuttelevat minua puoleensa: julisteita, kortteja, hiirimattoja ja muuta vastaavaa. Olen tosin sitä fanikuntaa, joka ei irrota lehdistä mitään, koska tahdon pitää ne alkuperäisessä kunnossa.

4. Omituisuudet
Nettihuutokaupasta bongattu kuppisetti.

Riisipuikot, kulhot, lautaset, sandaalit, värityskirjat ja muut vastaavat. Omituisuuksia ostan useimmiten vain heräteostoksina, jos saan niitä edullisesti, mutta niillä on aina lämmin paikka sydämessäni. Monien erikoisuuksien hinta nousee liian korkeaksi itselleni, joten usein keräänkin ihan vain niiden kuvia. Pidän siitä, miten nämä osaavat aina yllättää minut ja miten näitä löytyy jatkuvasti erilaisia. Uusimpana löytönä esiin on tullut GNG-lakanoita ja tyynyliinoja.

3. Keräilykortit ja -tarrat

Tarrojen keräilyvihko, etu- ja takakansi.
Keräilykortit ovat kokoelmani osa, jonka sain nopeiten kerättyä täydelliseksi setiksi. Kortit ovat tyylikkään näköisiä, kohtalaisen edullisia ja helposti saatavia, mikä teki niistä minulle, tuolloin aloittelevalle keräilijälle, juuri sopivan kohteen. Haastetta korttien keräilyyn tuo erilaisten säilytysrasioiden hankkiminen, joista minulta tosin puuttuu vielä se suurin, johon 60 korttia, pakattuina 3 erilaiseen rasiaan, tulisi laittaa. Täytyy tosin sanoa, että en ole koskaan tuntenut paineita sen hankkimiseen.


Tarrat ovat yhtälailla mielenkiintoinen ja helppo keräilykohde, mutta omalta osalteni se on kokoelmani ainoa selkeästi epätäydellinen osa: minulta puuttuu vieläkin puolen tusinaa tarraa...

2. Animaatiokalvot, gengat ja studiomateriaalit

Lopputunnarin Gin omasta kokoelmastani.
Jos jotain rakastan, ne ovat tuotteet, joita voi olla olemassa vain yksi kappale. Kalvot ja gengat ovat tässä kategoriassa rakkaimpia keräilykohteitani, koska niiden keräilytavat ovat loppumattomat. Voin kerätä lempihahmojani, parhaita kohtauksia, alku- tai lopputunnarin kuvia, maalauksia... Vain omat päätökseni rajoittavat tätä keräilyä.

Muista studiomateriaaleista suosikkeihini kuuluvat myös kuvakäsikirjoitukset. Ne eivät ole ainoita laatuaan, mutta sitäkin hankalampia hankkia. Tästä huolimatta olen onnistunut saamaan Weed-animen kuvakäsikirjoituksia tusinan verran kokoelmaani. GNG:n kuvakäsikirjoitus on vielä haaveissani ja ehkä sellaisen onnistun jonakin päivänä löytämään.

1. Figuurit

Figuurien kerääminen on ollut minulle mieluista jo Star Wars -fani ajoistani. Ginga-figuureita on lopulta melko vähän: 21 Real Figure Collection -sarjasta ja 24 (+ 13 eri kokoista) figuuria vanhoista GNG-figuureista.
2. sarjan figuurit sekä esittelylappu.

Keräsin Real Figure Collection -sarjani mahdollisimman huonoon aikaan: figuurit olivat tuolloin harvinaisia ja haluttuja, jonka vuoksi päädyin maksamaan kahdesta täydestä setistä noin 1000-1200 euroa. Sekin oli edullinen summa, kun yksittäisten figuurien hinta vaihteli 50-120 euron välillä. Ja vain puolisen vuotta kokoelmani täydelliseksi saamisen jälkeen, otettiin figuureista uusintapainos ja niiden arvo romahti nykyiseen 3-20 euron hintaluokkaan.

Unelmakohde: kokoelmastani uupuu vielä isojen figuurien rasia.
GNG-figuureiden keräily lähti minulta käyntiin vauhdikkaasti, sillä ostin tuolloin figuurisetin, jossa oli noin 100 figuuria. Näin jälkikäteen olen usein harmitellut, miksi en ottanut setistä kuvaa. En ole sen jälkeen koskaan nähnyt noin montaa figuuria yhdellä kertaa... Sain kuitenkin tuolloin 1. sarjan täydelliseksi ja päätin samalla keskittyä hopeisten ja pronssisten figuurien keräämiseen.

Toisen sarjan täydelliseksi kerääminen vei sitten pienen ikuisuuden: omistin kaikki 12 figuuria vasta seitsemän vuotta sen jälkeen, kun olin ensimmäiset saanut käsiini.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Miksi keräily on Ginga-piireissä tärkeää?


Keräilykortti 47.
Ginga-fanit ovat Suomessa tehneet paljon kaikenlaista hurjaa: ryhmäcossit, furrypuvut, lukemattomat fan artit ja tarinat sekä isommat projektit; järjestö sekä musikaali. Yksi ala on kuitenkin sellainen, jota ei kovin helpolla löydy mistään muista piireistä tällaisessa mittakaavassa: keräily.

Monien muidenkin sarjojen ohessa pyörii keräilykulttuuri, mutta Ginga-piireissä keräily on astetta vakavahenkisempää. Tuotteet maksavat helposti satoja ja jopa tuhansia euroja eikä halpoja, muutaman euron, heräteostostuotteita käytännössä katsoen ole. Siinä vaiheessa, kun alkaa ostaa Weedin Real Figure Collection -figuureita, on käytännössä katsoen keräilijä.  Koska muita perusedullisia tuotteita ei ole, on useilla tavoitteena kerätä nämä figuurit itselleen. Myös monet muut edullisemmat oheistuotteet ovat "kerää koko sarja" -tyyppisiä: keräilytarrat, vohvelitarrat, keräilykortit, vihkot ym. Tämän vuoksi houkutus alkaa kerätä täysiä settejä on suuri.

Tavaroiden huonon saatavuuden lisäksi taustalla voi olla Ginga-fanien pitkäaikainen keräilyhistoria. Reilusti kymmenen vuotta sitten, ennen leikkaamattoman GNG:n ilmestymistä (n. 2000-2004), tavallisella fanilla ei ollut mitään mahdollisuutta hankkia itselleen nykyisin perustavaroiksi laskettuja asioita: japaninkielisiä GNG-, GDW-, Riki- ja muita mangoja. Toisin kuin monista muista mangasarjoista Ginga-sarjoja ei voinut löytää netistä ilmaiseksi luettavaksi millään kiellellä: jo yksittäisten kuvien löytäminen oli monesti mahdotonta.
GNG-mangan 2. julkaisu, osa 4.

Ensimmäisen kerran japaninkielistä Ginga-mangaa tuli myyntiin Hopeanuoli.comiin, kun mooni oli Japanin matkallaan ostanut itselleen vinon pinon Ginga-mangaa ja kaksoiskappaleet huutokaupattiin foorumilla. Yksittäisten mangojen hinnat olivat keskimäärin 60 euroa kappale, mutta halutuimmista maksettiin jopa 120 euroa. Kyse ei missään nimessä ollut harvinaisista julkaisuista, vaan Weedin perusosista ja GNG:n kolmesta ensimmäisestä julkaisusta. Osia oli kuitenkin rajoitetusti ja kysyntää paljon, jonka seurauksena hinnat nousivat.

Tämän jälkeen Hopeanuoli.comin foorumi jossain vaiheessa deletoitui ja Bemmu perusti Ginga-faneille uuden foorumin. Bemmu perusti foorumien yhteyteen yrityksen, Bemmun mangakaupan, josta pystyi ostamaan kaikenlaista Ginga-kivaa: mangaa inhimilliseen hintaan (10-25 euroa), figuureita ja tuolloin vielä yleisiä Topsangyon Weed-pehmoja.

Kun Bemmun aika ei enää riittänyt valvomaan ja päivittämään foorumeita, otti Nawulf ne valvontaansa. Myös Nawulf oli innostunut Ginga-oheistuotteista ja -mangoista ja hän perustikin Suomen ensimmäisen puhtaasti Ginga-oheistuotteisiin keskittyneen yrityksen: Hopeanuoli-kaupan. Samoihin aikoihin (2008) perustettiin myös Urumin uudistunut nettikauppa, jolla oli myös oma keskusteluosastonsa foorumilla.

Ja nyt pallo aktiivisena Ginga-foorumina on siirtynyt Kaksoissolalle, jonka omistajana olen myös aktiivinen Ginga-keräilijä, mikä näkyy foorumilla sekä useissa keskusteluissa.

Harvinaisuuksia: GNG- puuha- ja värityskirja, menkokortteja sekä muutama figuuri.

Tämän pienen historiikin takana on ajatus, jota olen pohdiskellut: onko keräily jollakin tavalla sisäänrakennettu Ginga-faneihin? Vuosien ajan foorumeita ovat pyörittäneet intohimoiset keräilijät, joista huomattava osa on myös myynyt tuotteita. Lisäksi monina vuosina Gingaa ei voinut harrastaa normaalisti ellei ryhtynyt hankkimaan kalliita japaninkielisiä julkaisuja. Fanit, jotka eivät ostaneet mangoja, saattoivat katsoa vain suomidubattua animea ja miettiä, mistä ihmeen Weedistä muut puhuivat ja mitä ne mystiset sudet tarkalleen puuhasivat Oun sotureiden kanssa.

Keräily on hieno harrastus, joka on tuonut paljon lisätietoa Gingasta Suomeen. Mistään muusta sarjasta ei tiedetä siitä tehtyjä erikoisjulkaisuja, uusintapainoksia saati sitten oheistuotteista niin tarkasti kuin Gingasta, mikä on puhtaasti keräilykulttuurin ansiota.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Miten Weed on huonompi kuin Hopeanuoli

Vaikka olenkin vannoutunut Weed-fani (rumpusoolo!), en voi olla kieltämättä, että joissakin tilanteissa se häviää vanhalle kunnon Hopeanuolelle. Nämä erot eivät kallista voittoa GNG:n puolelle, mutta tasoittavat kuitenkin vaakaa.


- Hienot sivuhahmot...
Jotka tippuvat tarinasta pois ilman mitään syytä tai hyvin vähäisin selityksin. Tämä oli ongelma jo GNG:n aikoihin, mutta GDW:ssä se korostuu, kun hahmoja on enemmän ja ne on helppo muistaa, minkä lisäksi uuden sukupolven mukaan tuottamat tyhjät aukot sukupuissa hämmentävät. Mitä tapahtui Chuutoralle? Entä Mole? Minne Thunder ja Lecter juoksivat? Keitä ovat Chuutoran, Kurotoran, Kisaragin ja ties kenenkä muun puolisot, kun pentuja on maailmaan tullut puoli tusinaa kultakin?


Herra Viiksi
- Makakit
Ne vain näyttävät niin tyhmiltä.
Kykenen jollakin tasolla käsittämään, miksi niistä saisi vaikuttavia hahmoja, mutta...
Humalainen apina, jolla on kirves, on hassu. Kuolisin nauraen, jos sellainen hyökkäisi kimppuuni.
- Piirrosjälki
Piirrosjälki on usein puhtaasti henkilökohtainen mielipide, koska makuasioista on paha lähteä kiistelemään. Minun mielestäni GDW voittaa, kun puhutaan uudet luvut aloittavista ryhmäkuvista sekä toimivasta kokonaisuudesta, mutta kaikessa se ei voita.

Yksi esimerkki on jatkuvuus. GNG:n puolella piirrosjälki pysyy lähes samanlaisena koko sarjan ajan. Weedissä jälki taas muuttuu. Kolmen ensimmäisen osan piirrosjälki on paljon yksityiskohtaisempaa ja realistisempaa kuin myöhempien osien ja erityisesti aivan Weedin loppupuolella koiria yksinkertaistetaan välillä liikaakin. Tämä tekee hahmoista hankalampia erottaa ja latistaa tunnelmaa.

Toinen, mikä Weedissä on selkeästi siirtynyt huonompaan, on karhujen piirtäminen. GDW:n karhut muistuttavat monissa tilanteissa lähinnä ihmistä tai gorillaa karhupuvussa eivätkä niinkään oikeita karhuja, minkä vuoksi niistä jää puuttumaan kaikki uhka. Ne myös näyttävät todella pehmoisilta ja pyöreiltä, kun niitä vertaa GNG:n karheampiin ja rosopintaisiin karhuihin.


 

- Huumori
GNG päästi yleisön vähällä, mitä tuli huumoriin ja erityisesti pieru-puolella se on jopa melko huomaamaton - verrattuna GDW:n. Itse koen lähinnä myötähäpeää jokaista kakkahuumorikohtausta kohtaan ja en varmaan siitä pääse koskaan yli.





- Juonen pehmentyminen
Vaikka GDW on raaka ja monella tapaa julmempi kuin GNG, se ei kuitenkaan ole samalla tavalla raju. Loukkaantumisia, katoamisia ja muita tapahtuu, mutta ne jäävät usein ratkaisematta, minkä lisäksi päähahmot toipuvat haavoittumisistaan ja eivät useimmiten saa edes arpia, pysyvistä vammoista puhumattakaan.


Jos päätaisteluita vertaa keskenään, niin Hougenia vastaan taistellessa kuoli käytännössä katsoen vain yksi nimellinen hahmo: Toubee. Ja sekin kuoli ennen varsinaisen taistelun alkamista eikä se lopulta ollut tarinassa kovin pitkää aikaa. Akakabutoa vastaan taistellessa tuntui, että kolmasosa hahmoista pääsi hengestään ja niiden joukossa oli paljon nimekkäitä ja rakastettuja hahmoja.

GDW:n aikana päähahmoja kuolee, mutta suurin osa niistä on GNG:n aikaisia vanhoja hahmoja. Uuden sukupolven päähenkilöistä oikeastaan vain yksi kohtaa loppunsa.


Itseäni tämä harmittaa kovasti, koska yksi GNG:n suurimmista viehätyksistä oli se, miten kuka tahansa hahmoista saattoi kuolla eikä ollut mitään viime hetken pelastusmahdollisuuksia. Ehkäpä ikä on pehmentänyt Takahashia eikä hän tahdo tämän vuoksi ottaa riskejä ja tappaa suosittuja hahmoja... On toki myönnettävä, että tarinan aikana erityisesti moni pahis kohtaa karun lopun, mutta toivoisin samanlaisia lahtaustalkoita myös hyvisten pariin.

Miten Weed on parempi kuin Hopeanuoli

Kuulun itse siihen porukkaan, joka pitää WEED-mangaa parempana kuin GNG:tä ja tässä Top5 syyt, miksi itse pidän jatko-osaa parempana.


5. Weed
En ole koskaan hirveämmin pitänyt Ginistä tai Rikistä. Ne ovat johtajina täydellisiä ja erehtymättömiä eikä niillä hirveämmin ole heikkouksia. Weed on taas johtajana ja hahmona erilaisempi. Se on voimakas (kuten isänsäkin), mutta sillä on myös selkeitä heikkouksia. Weedin naiivius ja halu auttaa toisia saavat monet laumalaiset ihailemaan sitä, mutta monet pahikset käyttävät Weedin luonnetta hyväkseen, mikä tekee siitä myös heikkouden. Tämän lisäksi Weed ei saa voimiaan tuosta vain, vaan sen täytyy harjoitella paljon voidakseen tehdä esimerkiksi Battougan.



4. Toimiva nostalgia
GNG:tä lukiessa tulee aina välillä vähän irvisteltyä, kun kerronnassa vedetään asioita yli ja kaikesta pidetään dramaattinen puhe. Tästä huolimatta näitä hetkiä tulee ikävä.
GDW auttaa tässä asiassa sillä, että se tuo mukaan vanhoja hahmoja sekä siinä muistellaan vanhoja taisteluita. Erityisesti Sniperin ja Hyenan taistelun näkeminen lämmitti mieltä ja Mossin, Benin, Tiikeriveljesten ja monien muiden kohtaamiset ovat aina mukavia yllätyksiä.

 

3. Pahikset
Akakabuto ja muut karhut ovat upeita pahiksia ja täytyy sanoa, että toivon itse jotakin toista sarjaa, joka toimisi samalla periaatteella: valtava pahis, jota vastaan lauma hyviksiä hyökkäisi. Tällaisen idean toteuttamista on tosin hankala kuvitella etenkään ihmissarjassa.
Tästä huolimatta Weedin pahikset tekevät itseeni suuremman vaikutuksen. Hougen on ehdottomasti röyhkeimpiä pahiksia, mitä olen mangassa kohdannut. Lisäksi se on inhimillinen ja älykäs, jonka kanssa voi yrittää neuvotella, mutta joka on niin epätasapainoinen, ettei siihen voi koskaan luottaa. Myös Kamakiri ja monet muut myöhemmin ilmestyvät koirapahikset ovat mielenkiintoisia tuttavuuksia.

2. Hahmot ja rodut
GNG:n puolella koirien rodut olivat melko rajoittuneita ja monet eri rodut olivat myös erittäin saman näköisiä keskenään. Lisäksi hahmojen luonteet olivat todella samankaltaisia ja monet hahmot tuntuivat vain jäävän puolitiehen.
GDW:n puolella rotujen kirjo on laajempi, minkä lisäksi erilaisten koirarotujen ominaisuudet on huomioitu ja eri rodut ovat parempia eri asioissa. Tämän ansiosta myös hahmojen luonteet erottuvat paremmin ja jo hyvin pienessä roolissa olevista sivuhahmoista tulee helposti muistettavia.





1. Piirrostyyli
Takahashin piirostyyli on vuosien saatossa kehittynyt. Vaikka pidän GNG:n tyylistä ja välillä Weedin piirrokset tuntuvat turhan yksinkertaistetuilta, on GDW:ssä eräs tärkeä asia paljon toimivampi kuin GNG:ssä: ruutujako. GNG:n ruutujako on usein kömpelömpää eikä juoni tämän vuoksi etene tasaisesti, vaan enemmänkin rynnäten. Tyyli on yleinen 80-luvun sarjoille, mutta itse en ole siitä koskaan hirveästi pitänyt.
Weedissä tapahtumista ehtii nauttimaankin ja monien tärkeiden hahmojen sekä sivuhahmojen kuolema oikeasti pysäyttää ja vaikuttaa, kun taas GNG:n puolella esimerkiksi Akatoran kuolema menee ohitse aivan liian nopeasti. Myös uusien hahmojen ilmestymiset ja vanhojen hahmojen paluut on toteutettu tyylillä. Nykyisin Takahashi osaa ottaa tarvitsemansa ajan tapahtumia käsitellessään.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Esittely

Minun nimeni on Helena Lipponen ja netin puolella minut tunnetaan parhaiten nimimerkillä Uru. Minua kutsutaan monesti myös Urumiksi, mikä on minun näkökulmastani hieman outoa, kun Urumi (vaikka minulle rakas onkin) en ole minä, vaan yritykseni. Vähän kuin joku kutsuisi minua lemmikkini nimellä...

Mutta se ei minua hirveämmin liikuta.

Olen Ginga-harrastaja vuosien takaa ja olen notkunut fandomissa mukana varmaan puoli elämääni. Rehellisesti sanoen en ole katsonut animeita yli vuoteen ja mikään Ginga-sarjoista ei ole se ehdoton supersuosikkini. Tosin on myönnettävä, että suomi-Weed ja Orion ovat kaksi aktiivisimmin seuraamiani sarjoja.

Vanhojen fanien joukossa olen keretiläinen, koska pidän Weedistä paljon enemmän kuin Hopeanuolesta. Takahashin kerrontatyyli on paljon vaikuttavampaa Weedin puolella kuin GNG:ssä joskin Takahashi on pehmentynyt mangakana vuosien saatossa - johon palanen myöhemmin.

Yksi suuri syy, miksi olen pysynyt aktiivisena Ginga-fanina, on fandom. Ginga on ainoa sarja, jolla on Suomessa aktiivinen, vuosia pystyssä pysynyt fanikunta. Naruto, Bleach, Dragon Ball, Star Wars, Harry Potter ja monet, monet muut fandomit ovat lopulta kaatuneet siihen, että sarjan fanit ovat kadonneet pikkuhiljaa ja jäljelle on jäänyt pieni joukko alkuperäisiä jäseniä, jotka lopulta hekin ovat kadonneet. Vaihtoehtoisesti porukkaa on, mutta mistään ei yksinkertaisesti osata keskustella. Gingan puolella keskustella osataan, mikä on välillä johtanut ilmiriitoihin jäsenten välillä, mutta (erittäin poikkeuksellisesti Internetin ihmemaassa) useat riidat on saatu sovittua ja elämä jatkunut.

Yritänkin itse nyt pysyä vastuuasemassani ja pitää fandomin hyvinvoivana ja elossa. Kaksoissolan foorumi toimii tässä minusta oikein näppärästi ja pidän myös erittäin paljon uudesta Galleriasta, joka sopii hyvin rennompaan kommentointiin ja toivottavasti houkuttelee myös uusia käyttäjiä.

Ylläpitäjänä ehkä isoimpana ongelmana koen sen, että minut nähdään monesti liian isona pomona. Olen fani ja minulla on mielipiteet sarjasta, minkä lisäksi rakastan foorumeilla notkumista, jonka lopputuloksena kirjoitan jatkuvasti romaaneita Gingasta. Tämän takia mielipiteeni otetaan monesti faktoina ja monesti ihmiset eivät uskalla sanoa, jos jokin asia häiritsee... Sekin on onneksi viime aikoina parantunut.

Tässä lienee kuitenkin riittävästä esittelyä minusta näin alkuun. Tervetuloa blogiini ja toivottavasti siitä löytyy sinua kiinnostavaa tarinointia.