perjantai 28. maaliskuuta 2014

Oheistuote-esittely: Ken-pehmo

Ken on yksi WEED World -lehtien yhteydessä järjestetyistä arpajaispalkintopehmoista. Siitä on valmistettu sekä iso että pieni versio. Lisäksi pienestä versiosta on kaksi eri painosta: toisessa on brodeeratut arvet ja toisessa maalatut. Isoissa pehmoissa on aina brodeeratut arvet.

Pehmo on keskivertoa onnistumisluokkaa WEED-pehmoista. Pallopäinen tyyli sopii aivan hyvin Kenille ja myös kangas sopii sille, koska se muistuttaa tanskandogin turkkia. Arvet ovat myös oikealla kohdalla, vaikka ne eivät kuljekaan niin pitkälti Kenin kuonon ylitse kuin mangassa.

Arpia on kahtaa erilaista, brodeeratut ja maalatus. Olen itse useimmiten brodeerausten puolella, mutta Ken-pehmossa pidän itse maalatuista arvista enemmän. Brodeeratut arvet ovat ihan tyylikkään näköiset, mutta ne on jostain syystä tehty keltaisella langalla (maalatuissa keltaisella maalilla), mikä näyttää melko oudolta. Mangassa arvet ovat valkoiset/vaaleat ja animessa tummanruskeat. Maalatut arvet ovat huomaamattomammat ja näyttävät enemmän arvilta, joten itse pidän niistä enemmän. Tosin maalatut arvet ovat todella haaleat, joten huonossa valaistuksessa niitä ei näe ollenkaan.

Ken-pehmossa minua on aina hieman häirinnyt sen ilme: se on melkoisen mitäänsanomaton. Kenin pitäisi olla nuori, jääräpäinen, mutta samalla kirkassilmäinen taistelija, mutta tässä sen ilme on pohdiskeleva ja ilme on melkolailla sama kuin esimerkiksi Ginillä.

Kokonaisuudessaan Ken on ihan kivasti onnistunut pehmo. Hahmon tunnistaa heti ja siinä on myös hyvin toteutettuja yksityiskohtia.




















9 kommenttia:

  1. Itse pidän taas enemmän brodeeratusta, vaikka väri voisi kyllä olla erilainen. Maalatun Kenin keltainen suu näyttää aika karmivalta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä maalatun Kenin suusta. Ymmärän, että suu ei ole musta, koska se ei erottuisi kunnolla mustasta kuonosta, mutta miksei suuta ole tehty vaikka tummanharmaalla tai jollain muulla luonnollisella värillä?

      Poista
  2. Keltaiset arvet ovat kyllä vähän outo valinta, värin olisi voinut valita paremminkin. Maalatun Kenin keltainen suu on myös aika kamala..

    VastaaPoista
  3. Brodeeratut arvet ovat enemmän mieleeni, vaikka en kyllä kummassakaan versiossa pidä arpien keltaisesta väristä. Brodeeratulla arpi yltää edes vähän kuonoon kuten kuuluu, mutta maalatulla ei näytä yltävän lainkaan.

    VastaaPoista
  4. Ken on mielestäni ehkä huonoin GDW-pehmoista. Sen arvet ovat oudon väriset (eivätkä kummassakaan yltä tarpeeksi kuonoon) ja pehmo on noin muutenkin melko tylsä - ruskea, jonka kasvoissa on jonkin verran mustaa ja nuo epämääräiset arvet. En kyllä pidä Kenistä hahmonakaan juurikaan, se on melko tylsä, mitäänsanomaton ja muiden varjoon jäävä hahmo.

    VastaaPoista
  5. Taidekirjan kannessa Kenillä on ruskeat arvet: http://wiki.hopeanuoli.com/images/3/3f/KENgashuu.PNG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no rusehtavan punaiset, nekin olisivat olleet paremmat kuin nuo keltaiset.

      Poista
    2. Monissa muissa kuvissa Kenin arvet ovat valkoiset: esim. lasinalusissa käytetyssä yksittäiskuvassa. Ilmeisesti niidenkin väri vaihtelee hieman.

      Poista
  6. Pitää muuten mainita, että itse pidän Kenin oranssista suusta enemmän kuin mustasta: oranssi sentään erottuu ja tuo lisäilmettä Keniin. Näkymätön tekee Kenin päästä paljon raskaamman. Tosin olisi ollut parempiakin värejä kuin oranssi...

    VastaaPoista