perjantai 10. heinäkuuta 2015

Ginga: The Last Wars, 7. luku

Kuvat ovat kotoisin abacabu-abacabu -blogista. Samassa tekstissä löytyy myös lisäkuvia muutamasta aiemmasta luvusta.

Sivuhuomio: Tekstitysjuttu oli eksynyt sivuille etuajassa enkä ollut ehtinyt oikolukea sitä viimeistä kertaa, joten nappasin sen pois näkyvistä. Juttu palaa online, kunhan olen Animeconista selvinnyt ja ehtinyt tarkistaa sen.

Monsoon ilmestyy!
Oikeuden tassu.
Monsoon on ISO.
Monsoon on kasvanut jättimäisiin mittoihin ja sen vasen tassu on (huom, huono käännöslaatu) punakultaisen karvan peitossa. Syyksi Monsoonin kokoon sanotaan Akakabuton perimä ja raivo. Vasemman tassun massiivisuus on myös pitkän treenauksen tulosta.
Monsoon antaa ohjeita ja komentoja karhuille.
Gin ja Kurotora puhuvat Akakabuton uudelleensyntymästä/toisesta tulemisesta.
Akame toteaa, että voittaminen on mahdotonta ilman yllätyshyökkäystä ja avun saamista ihmisiltä.
Lydia vetää viimeisen henkäyksensä...
Samalla mainitaan, että ilmeisesti Lydian ja Jeromen pennuista 4 on uroksia ja 2 naaraita.
Jerome itkee takertuen Lydian ruumiiseen.
Jeromen ulvonta kiinnittää muiden laumalaisten huomion.
Jerome syöksyy kohti karhuja. Se aikoo kuolla voidakseen seurata Lydiaa tuonpuoleiseen.   


 Monsoon on valtava. Karhut ovat jonkin verran pienempiä kuin Akakabuton kovimmat apurit aikoinaan, mutta Monsoon on kyllä kokoluokassa ehkä Akakabutoakin isompi. Tuo vasen tassu on... -mauton vitsi mieshahmon eriparisista käsistä- No, ehkä Monsoon taskubiljardin sijaan pelannut tennistä. Arvet ovat tosi hienot.

Lydia... Voi Lydia. Olen tavallaan helpottunut, että Lydia kuoli, koska tässä pienen hetken jo luuli, että se selviäisi. Nyt taas vuorossa näkyisi olevan Jerome. Toivottavasti Gin ja Kurotora älyävät napata Jeromen kiinni ennen kuin tämä pääsee hengestään.

Kaukaisemman tulevaisuuden pohdintaa: Lydian pennuista on nyt todennäköisesti elossa 1 uros ja 2 narttua. Voisin kuvitella, että urospennun rooli tulee olemaan isompi myöhemmissä osissa. Naarashahmoja voidaan toivoa, mutta Lydian kuolemassa korostettiin sen asemaa äitinä (ei soturina), joten tämä haave voitaneen helposti unohtaa.

5 kommenttia:

  1. En kuvitellut Monsoonin olevan noin ISO. Lydia-parka. Olisin halunnut Lydian selviävän, mutta ei voi mitään. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin oletin aluksi, että Monsoon on se tavallisen kokoinen karhu. Kooltaan se on kuitenkin Akakabuton luokkaa.

      Poista
  2. LYDIAAA <3 EI :( kaikki naaras hahmot on mulle niin tärkeitä. Ja aina kaikki kuolee :'( Jerome parka. On varmasti ihan kamalaa menettää raikkain maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pidin Lydiasta hahmona ja oli sääli menettää se. :<

      Poista
  3. LYDIAAA <3 EI :( kaikki naaras hahmot on mulle niin tärkeitä. Ja aina kaikki kuolee :'( Jerome parka. On varmasti ihan kamalaa menettää raikkain maailmassa.

    VastaaPoista