lauantai 16. tammikuuta 2016

Last Wars: Luku 32

Gennai ja Shion ovat joella, kun ne huomaavat jotain ajelehtivan virrassa.
Hetken kuluttua esiin ilmestyvät Rocket ja Kyoshiro, jotka haukkovat henkeään pysyen vaivoin pinnalla.
Gennai ja Shion auttavat kaksikon ylös joesta.

Hetken päästä ne saavat tietää, että ovat tekemisissä Ouun sotureiden kanssa. Rocket ja Kyoshiro tunnistavat myös Gennain.

Unsain iskuryhmä on koossa.
Koirat keskustelevat ja Sirius hermostuu jostain Orionin sanomisista. Orion kimpaantuu entisestään.
Lopulta Unsai puuttuu keskusteluun. Ilmeisesti Orion jätettiin pihalle iskujoukoista.

Unsai aloittaa joukkojen jaon. Orion kiukuttelee yhä.
Unsai jakaa joukot: Kenshin johtaa ensimmäistä joukkuetta, Sirius toista, Unsai itse kolmatta ja Muu neljättä.

Pelastusoperaatio alkaa! Pääseeköhän joku taas hengestään...

Orionin kiukuttelen syy on vielä hieman epäselvä. Osittain takana oli Kenshinin ilmestyminen (joka siis oli GDW: Orionissa pahisten puolella) sekä se, että Orion ei saanut itselleen merkittävää paikkaa iskuryhmissä. Sen ei mainittu kuuluvan erikseen mihinkään ryhmään, Sirius sen sijaan sai ryhmänjohtajan paikan.

Toivottavasti Keniä ei unohdeta sinne kanjoniin... Rassuparka on siellä yksin nyt, kun Rocket ja Kyoshiro ovat poissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti