maanantai 29. helmikuuta 2016

Ginga: The Last Wars 38

Akame tunnistaa Molen ja ne juttelevat hetken.
Mole jää järkyttyneenä katsomaan Akamen perään, kun tämä jatkaa matkaansa.

Sirius, Rigel ja Kawasemi ovat liikkeellä.
Niiden ryhmä lähestyy Monsoonin aluetta idästä.
Koirien keskustelu kääntyy Orioniin. Kawasemi sanoo, että Orionin luonne tulee aiheuttamaan vielä surua perheelle.
Bon kantaa tajutonta Orionia.
Koirat ovat palaamassa takaisin päälauman luo.

Orion herää.

Orion asettuu istumaan kauemmas ystävistään.
Bon aikoo lähestyä sitä, mutta Andy kampittaa sen.
Orion itkee.
Orionin ja Siriuksen luonnetta verrataan: Sirius ei koskaan näyttäisi tunteitaan tällä tavalla. Andy kuvittelee Orionin johtamassa laumaa.
Hetken kuluttua Orion alkaa olla jo oma itsensä. Koirat suunnittelevat paluuta päälauman luo ja Orion suunnittelee jo Unsain käskyn rikkomista.
Akame saapuu päälauman luo ja kertoo matkastaan, Unsain suunnitelmasta ja Orionista.


Lauma lähtee liikkeelle kohti Futago-solaa.
Molen rooli oli harmillisen pieni. Ehkä se kuitenkin palaa mukaan vielä? Olisihan se sääli jättää noin pieneen osaan.

Vihjaileekohan Kawasemi Orionin kohtalosta? Takahashi on kuitenkin harkinnut, että Orion olisi tarinassa se, joka kuolee.

Itkevästä Orionista pidin. On hyvä, että sekin näyttää tunteitaan, mutta toivoisin sen hahmon luopuvan pian rämäpäisyydestään.

Akamen juoksentelusta pitäisi varmaan piirtää kartta, sillä olen itse aika tehokkaasti pihalla siitä, mitä se on puuhannut ja minne matkalla. Kertaukset eivät olisi pahitteeksi...

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

GtLW: Luku 37

Uusin luku on jälleen ilmestynyt.
Kun Andy ja Bon palaavat takaisin, löytävät ne Orionin yhä pinon alimpana.
Unsai raivoaa Orionille hetken ja ottaa tästä sitten otteen.
Ja alkaa riepotella sitä. Unsai riepottelee ja heittelee Orionia kauan.
Lopulta -kesken poikkeuksellisen rajun heiton- Orionin onnistuu kääntyä ympäri ilmassa ja se pääsee pystyyn.

Unsai ei irrota otettaan ja se keskustelee Orionin kanssa kauan muiden koirien tarkkaillessa tilannetta.
Yllättäen Orion hyppää ilmaan ja nostaa Unsain jaloiltaan ja jatkaa liikettä potkaisemalla Unsaita päähän..

Jatkaessaan hyökkästä, Orion kuitenkin aliarvioi Unsain: koira nappaa Orionin takajaloillaan painiotteeseen...
Ja iskee tämän täysillä päin puuta.
Orion tippuu tajuttomana maahan ja jää makaamaan paikoilleen. Unsei komentaa Andyn ja Bonin vartioimaan sitä ja lähtee taas matkaan.

Samaan aikaan Akame on Tohokussa. Se hyppää pois kyydistä.

Samassa kävelyllä oleva mäyräkoira tunnistaa Akamen ja kutsuu tätä.

Orion sai selkäänsä eli jokin menee hyvin. Olen alkanut itse pitää Unsaista, joten Orionin uhittelu tuntuu melko turhauttavalta etenkin, kun näin kuvalukemalla Orion ei vie juonta eteenpäin, vaan hidastaa sitä. Toivottavasti Orionilta meni sentään taju oikeasti eikä se vain esittänyt pyörtynyttä.

Mole liittyy palanneiden hahmojen kaartiin! Tästä ilahduin kovasti. Mole on todella symppis, vaikka ei olekaan niin kovis kuin Oliver. Tätä hahmoa olikin ehtinyt tulla jo ikävä, sillä kaveri vain katosi Hougen-saagan jälkeen. Toivottavasti Mole saa isommankin roolin.

Koska Akame on menossa Tohokussa, se on ilmeisesti matkalla Hokkaidolle.

Seuraava luku julkaistaan todennäköisesti  29. päivä elikkä maanantaina, sillä Yukicon vetää minut kiireiseksi.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Ginga the Last Wars: 36

Unsai kohtaa Monsoonin. "Tämän täytyy olla toinen Akakabuto."
Hetken kuluttua Unsain toverit saapuvat paikalle ja Monsoon karjuu niille raivoissaan.

Muut karhut hyökkäävät kohti koiria...
Mutta juoksevatkin ohi. Myös Monsoon lähtee liikkeelle. Monsoon sanoo, etteivät koirat ole Ouun sotureita.
Unsain toverit lähtevät jahtamaan karhuja, mutta Unsai pysäyttää ne.

Samassa Orion juoksee Unsain ohi kohti Monsoonia. Andy ja Bon tulevat perässä.

Orion juoksee Monsoonin nopeasti kiinni.
Monsoon hyökkää, mutta Orion väistää iskut.

 Orion hyökkää ja sen onnistuu purra Monsoonia kuonoon.
Monsoon tutkailee haavaansa ja kiroaa Orionia. Kun muut koirat saapuvat, karhut lähtevät taas pois.
O_O Unsai, MITÄ?!
Unsai raivoaa Orionille, koska tämä ei totellut määräyksiä.

Karhujen pako oli hieman yllättävää. Luvussa puhuttiin pari sanaa ihmisistä, joten on mahdollista, että karhut eivät tahdo huomiota siltä suunnalta. Toinen syy voi olla ansa, johon ne yrittävät Unsain ja muut houkutella. Kolmantena se, että koirat eivät ole Ouusta: on karhuille eduksi, jos reviirin lähistöllä on ei-taistelevia koiria (= ruokaa), kun Ouun sotilaat on syöty loppuun.

perjantai 5. helmikuuta 2016

GtLW: Luku 35

Tsuyoshi luulee Siriusta Weediksi ja hämmentyy. Sirius tunnistaa Tsuyoshin Gennain alaiseksi.
Samaan aikaan Daisuke antaa ruokaa myös Akamen lapsenlapsille. Hän on samalla erittäin hämmentynyt siitä, mistä koiria ilmestyy koko ajan.

Cross kertoo karhuista ja siitä, miten ne ovat Akakabuton jälkeläisiä. Kishut tekevät lähtöä, kun Cross huomaa Bobin, joka on vahtimassa koiria kallion päällä.

Cross yrittää puhua Bobille, mutta tämä pakenee. Se näyttää tunnistavan kishut tai luulee Shirozarua Akameksi.
Kishu-kolmikko lähtee perään. Bob tietää paljon karhujen sijainnista ym. joten sen apu olisi koirilla korvaamatonta. Cross pyytää kolmikkoa olemaan kovistelematta Bobia liikaa, koska se on kokenut kovia.

Samaan aikaan Unsain joukko on saapunut karhujen alueelle.
Ne ovat astuneet väijytykseen sitä itse huomaamatta.
Karhut pohtivat tilannetta ja pudottautuvat sitten koirien kimppuun.

Koirien onnistuu väistää ensimmäiset iskut.
Unsai käskee tovereitaan pakenemaan ja käskee niiden mennä Futago-solaan.
Samassa Unsai kuulee jotain, joka saa sen säikähtämään.
Monsoon on saapunut paikalle.

Rauhalliset kohtaukset ovat ohi ja toiminta jatkuu. Unsain keräämät joukot ovat tosiaan vain tiedustelua varten: ne eivät ilmeisesti vielä tiedä mitään Futago-solan tilanteesta ja tahtovat selvittää, onko siellä eloonjääneitä. Toivottavasti samalla saataisiin kuitenkin pari vankiakin pelastettua...

Bobilla on kintereillään Akamen lapsenlapset ja sen voi olla hankala paeta niiltä. Saa nähdä, saako kolmikko mitään tärkeitä tietoja irti Bobista.

Ja Monsoon on taas kuvioissa...

Suomen Hopeanuoli-fanit järjestö

Suomen Hopeanuoli-fanit ry on toiminut jo useamman vuoden, joten tehdäänpä pientä tilannekatsausta järjestöön sekä pohdintaa sen toiminnasta.

Liittyminen & eroaminen

Järjestöön liittyminen on helppoa: sivulta löytyy selkeät linkit aiheeseen, ohjeistus on selkeä ja siitä tulee ammattilaistyylinen fiilis, kun sitä vertaa useisiin muihin pieniin/keskikokoisiin järjestöihin. Liittymislomakkeen saa myös yksinkertaisena sähköpostikaavakkeena, jos lomakkeen lähettämisessä on ongelmia.

Järjestön alkuaikoina ongelmia oli jäsenkorttien postittamisaikatauluissa, mutta nykyään homma on ilmeisesti saatu toimimaan rutiinilla eikä viivästyksiä pahemmin ole.

Eräs ongelma liittymisessä kuitenkin on: sen yhteydessä ei kerrota sitä, miten järjestöstä erotaan. Tätä tietoa oli sivuilta hankalaa löytää ja löysinkin tiedon lopulta, kun käytin hakutoimintoa

Eroamiseen liittyvät tiedot löytyvät paikoista Yleistä > Tietoa > Yhdistyksen säännöt ja sieltä kohta 4. sekä Yleistä > Tietoa > Tietoa jäsenyydestä.

Eroaminen itsessään on hyvin yksinkertaista: jätä jäsenmaksu maksamatta. Tämän vuoksi minusta on todella outoa, että sitä ei mainita liittymislomakkeen yhteydessä selkeästi. Edes järjestöltä tulleessa kirjeessä sekä laskussa ei ollut mainintaa siitä, että järjestöstä voi erota vain jättämällä maksun tekemättä ja että laskun maksamatta jättämisestä ei ole seuraamuksia. Tämä on todella hämmentävää, koska monesti tällaisessa tilanteessa tulee olo, että järjestölle täytyy ilmoittaa erikseen eroamisesta tai lasku menee perintään.

Lisäksi yhdistyksen säännöissä järjestöstä eroamista käsitellään rinta rinnan erottamisen kanssa, mikä luo tosi negatiivisen mieleyhtymän: kuin eroaminen yhdistäisi sinut automaattisesti jäseniin, jotka on jouduttu erottamaan.

Henkilökohtaisena kokemuksena on myös mainittava, että yritin erota järjestöstä reilu vuosi sitten, mutta päädyin lopulta maksamaan laskun, koska jäsenvastaavan kanssa juteltuani, minulle tuli kuva, että en ollut maksanut edellisen vuoden jäsenmaksua. En itse harrasta miiteissä käymistä, piirtämistä eikä minulla ole muutenkaan kiinnostusta kerhotoimintaan, joten en oikeastaan tehnyt mitään jäsenyydelläni. Aktiivisuudestani kertoo paljon myös se, että en ole päivittänyt jäsentietojani sitten liittymiseni ja olinkin yllättynyt, kun järjestön lasku löysi perille, vaikka se oli kirjattu osoitteeseen, josta olen muuttanut pois jo vuosia sitten. Jäsenlehdet eivät ole olleet näin onnekkaita ja todennäköisesti nykyinen Kirkkokadun asukas on saanut niistä nauttia.

Toiminta

1. Fanitapaamiset, Hopeanuoli-tapahtumat ja yhdistyksen kokoukset
Etenkin alkuaikoina fanitapaamiset ja muut vastaavat olivat järjestön isoin ja eniten huomiota vetävä osuus. Järjestö teki perusmiittejä, larpin, aikuisille suunnattuja tapaamisia ja kaikkea muuta vastaavaa. Nykyisellään tapahtumia tuntuu olevan reilusti vähemmän ja tapahtumakalenterissakin on merkintä vain coneissa olevista pöydistä tai ohjelmista.

On tosin huomioitava, että tällä hetkellä järjestöltä eniten aikaa vie Gingaconin järjestäminen.

Gingacon näyttää tällä hetkellä hyvin organisoidulta: nettisivut ovat selkeät ja jos sen aikatauluja vertaa, on se aikalailla samoissa kuopissa monien muiden kesäconien kanssa. Esimerkiksi taidekujahaku on jo tullut ja mennyt, vänkärihaku on käynnissä samoin kuin ohjelmien haku.

Gingaconin sivut ovat selkeät eikä siellä ole liikaa tekstiä. Tämän lisäksi tekstit on kirjoitettu selkeästi ja monet samalla Ginga-tyylisesti ilman, että siitä tulee lapsellinen olo. Sivut ovat omaan makuuni hieman yksinkertaistetut ja synkät, mutta ne ajavat asiansa kuitenkin oikein hyvin.

Eräs asia minua kuitenkin hämmentää: Gingaconin kaikissa mainoslapuissa tapahtuman sanotaan olevan eläintarina-, anime- ja Ginga-tapahtuma. Useimmiten tässä järjestyksessä, joskus jopa ilman Hopeanuoli-mainintaa. Ainakin minusta järjestyksen pitäisi olla Hopeanuoli, anime-, manga- ja eläintarina-tapahtuma. Olin oikeasti tosi pettynyt, kun sain ekan kerran käsiini lapun, jossa Ginga oli listan viimeisenä. Tuli jotenkin olo, että tapahtuman ideaa olisi laimennettu sekoittamalla mukaan omasta näkökulmastani täysin turha eläintarina ja nostamalla se vielä ensimmäiseksi.

Kyse tässä on lähinnä mielikuvasta, mutta minusta Ginga-aihetta pitäisi korostaa enemmän ja mieluusti vielä taikasanalla Hopeanuoli. Ginga on eniten pienen piirin suomalaisfanien käyttämä sana ja Hopeanuoli on se tavallisten harrastajien käyttämä sekä helpoiten tunnistettava.

Linkkejä, linkkejä, Tykkää, Jaa, Twiittaa...

2. Yhdistyksen nettisivut ja foorumi http://www.hopeanuolifanit.fi
Yhdistyksen nettisivut ovat ehkä asia, mistä lähtisin suomimaan järjestöä eniten. Ne ovat kokonaisuudessaan selkeät, mutta todella raskaat lukea. Kaikkien linkkien takaa löytyy pitkät, pitkät litaniat yhtenäistä tekstiä, joissa on vähän korostuksia tai otsikointia. Vaihtoehtoisesti vastaan voi tulla pitkä kasa linkkejä. Lisäksi monesti tekstissä on outoja kapulakielisyyksiä, joita on hankala ymmärtää.

Esimerkkinä:

Tarkoittaako tämä, että jos liittyisin järjestöön huhtikuussa 2016, olisi jäsenyyteni voimassa vuoden 2017 loppuun? En kykene ymmärtämään tuota millään muulla tavalla, mutta tällöinhän saisin 8 kuukautta jäsenyyttä ilmaisella. Vai onko tähän jotain poikkeuksia? Saat "puolikkaana" vuotena tulla tapahtumiin, mutta et saa jo ilmestyneitä jäsenlehtiä? Viimeistä lausetta en kykene kiertämään ajatuksiini mitenkään.

Lisäksi: tarvitseeko minun tietää, miten hakemukseni käsitellään järjestön sisällä?

Yksinkertaistettu versio olisi kai: "Liityttyäsi järjestöön ja maksettuasi jäsenmaksun saat itsellesi jäsenkortin ja korttiin liimattavan voimassaolotarran, joilla voit todistaa jäsenyytesi tarvittaessa. Jäsenmaksu on voimassa seuraavan täyden kalenterivuoden loppuun eli jos liityt esim. marraskuussa 2015 on jäsenyytesi voimassa vuoden 2016 loppuun."

Tämän lisäksi monissa kohdissa tunnutaan keskittyvän epäolennaisiin asioihin.

Esimerkiksi: Toiminnan 4 kulmakiveä:


Onko yhdistyksessä äänestäminen ja hallitukseen liittyminen/kuuluminen niin tärkeä asia, että se pitää nostaa eniten esille yhdistyksen toiminnassa? Tällainen luo helposti paineita jäseneksi aikovalle, kun muodostuu kuva siitä, että hänen odotetaan liittyvän aktiivisesti tekemään materiaalia järjestölle, ei vain hengailemaan ja tapaamaan tuttuja.

Myös monilla sivuilla on vanhentunutta materiaalia: Liittyminen-sivulla jäsenmaksuksi mainitaan yhä vanha summa, joidenkin linkkien takaa löytyy jo pari vuotta sitten vanhaksi menneitä projekteja.



Sivujen ulkoasu on myös ahdas. Monia tekstejä saisi helpommin luettaviksi ihan vain jakamalla ne väliotsikoilla pienemmiksi kokonaisuuksiksi. Ehdottomasti paras ulkoasu on Liittyminen-sivulla: tekstiä on vähän, se on jaoteltu selkeästi ja monista muista sivuista poiketen siinä on otsikkokuva, joka tekee sivusta heti helpommin lähestyttävän.

Materiaalien päivittäminen on monille sivuille se kompastuskivi. Kaksoissolassakin on osastoja, joita en ole katsonut moneen vuoteen ja niitä lukiessa tekisi varmasti mieli iskeä päänsä seinään. Sivujen tietojen pitäminen ajan tasalla on kuitenkin tärkeää ja tämän vuoksi pitäisi jo alunperin pyrkiä siihen, että sivustosta rakennetaan mahdollisimman yhtenäinen ja että siellä olevat tekstit oikoluettaisiin ja päivitettäisiin noin kerran vuodessa. Itse pyrin nykyisellään rakentamaan sivuni niin, että minulla on vain yksi tai kaksi osastoa, jotka päivittyvät: uutiset ja yleistiedot. Muille sivuille pyrin keräämään tietoa, joka muuttuu harvoin tai ei koskaan. Tämä ennaltaehkäisee noloja "Osasto päivitetään vuoden 2008 aikana!" -sivuja, jotka muistaa itse sitten 2014.

Yhdistyksen nettisivut eivät lopulta vaadi hirveän paljon uudistamista, mutta ne kaipaavat tiivistämistä ja siistimistä.

Foorumi on hiljennyt kuten monet muutkin vuosien saatossa, mikä on ikävää, koska monet arvioivat sivuston elävyyttä katsomalla uusimpien viestien päivämääriä. Järjestön chat on kuitenkin melko aktiivinen, mistä näkee, että vähintäänkin hallituksen jäsenet valvovat sivua ahkerasti.

Foorumilla liikkuvista järjestön jäsenistä on sanottava, että he noudattavat erittäin hyvin sääntöjä ja foorumilla ei ole koskaan tainnut olla minkäänlaisia hajoamisia puoleen tai toiseen. Joitakin riitoja tai epäselvyyksiä on ollut, mutta hallituksella on näissä ollut pyhimysmäisesti kärsivällisyyttä, isoimpana esimerkkinä lienee kiista Ginga Onnenpyörän copyrighteista.


3. Jäsenlehti ja muut faniprojektit
Tämä jäsenlehti tuo minulle outoja flashbackeja yläaste-aikoihini, kun olin mukana Tähtiallianssi* (?) -kerhossa, jossa ilmestyi Vapaa Galaksi -lehti. Tähän liittyy vielä myöhempinä lukioaikoinani (kuolleeksi jäänyt) Ginga-projekti, jossa oli tarkoitus ryhtyä tekemään Ginga-aiheista fanilehteä. Muistan projektin edenneen siihen vaiheeseen, että lehti sai nimen (Hopealehti, luulisin?) ja siihen kirjoitettiin pari juttua.

*Hassua kyllä, monet Hopeanuoli-järjestön piirteet muistuttavat Tähtialliansin toimintaa: Allianssi järjesti miittejä, kilpailuita ja myyntitapahtumia coneissa sekä kolme kertaa vuodessa ilmestyvän Vapaa Galaksi -lehden. Allianssilla oli myös sähköpostilistakeskustelupalsta.

Jäsenlehti on tällä hetkellä eniten huomiota keräävä projekti ja mitä olen siihen arvostelujen kautta tutustunut, se on kehittynyt paljon lyhyessä ajassa. Siihen kirjoitetut jutut ovat asiasisältöisiä ja joskus niissä on uutta tietoa myös pitkän linjan harrastajille. Lehteen mukaan lähtemisen kynnys on matala, sillä kirjoittamisen lisäksi siihen voi antaa kuvitusmateriaalia tai tehdä muuta pienempää.

Lehti on myös tyylikkään näköinen ja sen mukana tulee julisteita ja muuta sälää, mikä tekee siitä houkuteltavan hankittavan myös nuoremmille faneille. Lehteä varten tehdyt kilpailut pitävät järjestön myös esillä eri harrastajapiireissä ja lisäksi lehdet ovat konkreettinen merkki siitä, että järjestöllä on jatkuvaa toimintaa ja sitoutuneita tekijöitä.

Isoin ongelma lehden kanssa on ehkä siinä, että se on aikaansa jäljessä. Nykyisin lähes kaikki paperilehdet kärsivät siitä, että niillä ei ole ostajia. Huomattava osa tiedosta löytyy Internetistä eikä ole mitään järkeä ostaa paperisia lehtiä. Myös tiedon liikkuminen on muuttunut paljon: Ginga-jutut eivät ole enää mystisiä yksisarvisia, vaan lähes kaikki Takahashin tuotanto on saatavilla suomeksi.

Järjestön lehti on ehkä suunnattu nuorimmille faneille sekä keräilijöille, mutta tästä huolimatta paperinen lehti tuntuu hivenen oudolta.

Muissa toiminnoissa on erilaisia Hopeanuoli-teemaisia näyttelyitä, mitä järjestö on silloin tällöin kasannut. Mukaan mahtuu myös Ginga-teemaista Japanin matkailua eli laajenemistilaa on.

4. Eläinsuojelutoiminta
Eläinsuojelutoiminta on ehkä se, mikä itseäni hämmentää järjestön toiminnassa. Järjestö tuntuu usein kärsivän rahoituspulasta, mutta siitä huolimatta se kuitenkin lahjoittaa omasta toiminnastaan muille järjestöille. Tavallaan tämä on kaunis ajatus, mutta kun tilanne on se, että hallitus joutuu maksamaan materiaaleja omasta pussistaan eikä heilläkään ole kummoisesti rahaa käytössä ja rahojen käyttäminen järjestön asioihin kismittää, tuntuu tilanne omituiselta.

On tosin myönnettävä, että en tällä hetkellä tiedä, miten lahjoitusten suhteen toimitaan. Onko niistä luovuttu vai onko kyse esimerkiksi materiaalilahjoituksista esim. arvontoihin.

Tulevaisuus

Suomen Hopeanuoli-fanit järjestö on jo melko vanha, kun sitä vertaa useimpiin muihin saman alan järjestöihin. Useimmat järjestöt tuppaavat kuukahtamaan jo ensimmäisen vuoden jälkeen, joten on hyvä saavutus, että järjestö on pysynyt olemassa ja ihmisten mielissä näinkin kauan.

Mitä itse toivoisin järjestöltä tulevaisuudessa?

Tämä on hieman hankalaa, koska -kuten alussa mainitsin- en ole hirveän kiinnostunut järjestön toiminnasta. Ehkä eniten toivoisin jotain uutta ideaa conien, miittien sekä koko järjestön toimintaan. Miittejä voisi minusta järjestää enemmänkin ja etenkin conien yhteyteen - jos ei muuta, ne ovat hyvä paikka tavata muita aktiiveja. Conien yhteydessä olevia esitepöytiäkin voisi kokeilla kehittää uusiin suuntiin: esimerkiksi Desucon vetää pöydillään huomiota tuomalla niiden ääreen teltan.

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan Hopeanuoli-järjestö on hieman vanhahtava, mutta melko toimiva kokonaisuus, joka tarjoaa osallistumismahdollisuuksia kaikenikäisille ja eri aktiivitasoisille. Järjestössä voi olla mukana vain hengailemassa, mutta sen toimintaan voi osallistua netin kautta, livenä tapahtumien kautta ja tavallisten jäsenten on melko helppoa päästä myös hallitukseen mukaan. Järjestöllä on kokoonsa nähden paljon toimintaa ja lisäksi ympäri Suomea. Joiltakin osin järjestö kaipaisi uudistamista: ehkä eniten yksinkertaistamalla sivustoaan.

Mutta.

Tämä todennäköisesti tulee suututtamaan vähintään muutamia järjestön henkilöitä enkä mielelläni sotkisi henkilökohtaisuuksia ja politiikkaa harrastuksiin, mutta asia on kuitenkin sellainen, jonka tahdon ottaa esille.

Minulla on useita järjestön hallituksen jäseniä Facebook-kavereinani ja nyt, kun rasisimikeskustelut pyörivät aktiivisina ja maahanmuuttajia terrorisoidaan polttopulloiskuilla huomasin, että FB-sivulleni ilmestyi aina silloin tällöin myös rasisimia suosivia uutisia. Jäin miettimään, mistä nämä viestit tulevat ja yllätyksekseni puolet tuli Hopeanuoli-fanit järjestön hallituksen jäseniltä, loput sattumanvaraisilta kirpparitutuilta.

Viestin laatu vaihtelee. Osassa julistetaan kaikkien muslimien olevan terroristeja ja Islamin olevan kuoleman uskonto, osa postailee hassuja kuvia Rajat kiinni kansanliike -ryhmästä tai on vain ilmoituksia, että ovat menossa saman tyyliseen mielenosoitukseen. Huomioni kiinnittyi myös videoon, jossa vammaista miestä kiusattiin ja ärsytettiin kunnes tämä hyökkäsi kiusaajiensa kimppuun. (Videon jakajan kommentti: "Hahhah xD".)

Huom! Järjestön hallituksen pyynnöstä alla olevasta tekstistä on poistettu kuva, joka oli esimerkkinä Facebook-ryhmä Rajat kiinni keskusteluista ja tilalle on laitettu hallituksen jäsenen keskustelu, jota myös kritisoin. Alkuperäinen kuva oli esimerkkinä, koska Rajat kiinni -Facebook ryhmä ei ole yleisesti tunnettu ryhmä enkä olettanut, että keskivertolukija tietäisi sen. (Tiivistäen, ilman kuvaa: Rajat kiinni -ryhmä on erittäin rasistinen.) Järjestön aktiivien mukaan kuvan voisi olettaa kertovan hallituksen jäsenen viesteistä, vaikka kuvan kuvatekstinä oli: "Esimerkki keskustelusta Rajat kiinni -ryhmässä. Mukana ei ole Hopeanuoli-järjestön aktiiveja.

Järjestön jäsenten nimet on sensuroitu hallituksen pyynnöstä. Keskustelu ei ole tässä kokonaisuudessaan, mutta minulta toivottiin, että en linkittäisi keskustelua, koska siihen tarvittaisiin kaikkien keskustelijoiden lupa.


Rasistinen Facebook-keskustelu, jossa mukana järjestön hallituksen jäsen ja aktiiveja.
Punainen: hallituksen jäsen
Violetti: aktiivijäsen
Vihreä: aktiivijäsen
Viestejä ei missään nimessä tule paljon ja osa niistä on poistettukin, jos aihetta on kommentoitu. Tästä huolimatta koen tämän melko inhottavaksi. Minulla on kaverilistallani järjestäjiä ja vänkäreitä todella monista vastaavista harrastejärjestöistä ja olen vuosien varrella joutunut vain yhden kavereistani poistamaan johtuen hänen raiskausmyönteisistä kommenteistaan. Minkään muun nuorisojärjestön jäsenet tai aktiivit eivät laittele halventavia kuvia maahanmuuttajista/ulkomaalaisista, jaa MV-lehden linkkejä tai mene mielenosoituksiin, joissa huudellaan "Rajat kiinni, uunit auki".
Toki kolikolla on toinenkin puoli eli järjestön aktiiveja löytyy myös puolustamassa rasismin uhreja sekä ihan kommentoimassa näitä tekstejä ja kuvia paheksuvasti.

Onko tämä sitten kiellettyä tai edes järjestölle kuuluvia juttuja? Eipä oikeastaan. Jokainen saa tehdä vapaa-ajallaan mitä huvittaa kunhan ei lakia riko eikä järjestö ole luonut itselleen henkilökulttia, jonka kautta yksittäisen hallituksen jäsenen mielipide edustaisi koko järjestöä.

Tämä luo itselleni kuitenkin ikävän fiiliksen järjestöstä. Menisinkö suosittelemaan järjestöä fyysisestä tai psyykkisestä vammasta kärsivälle, kun tiedän, että joku hallituksesta voi pitää häntä huvittavana sen takia? Entäpä islamin uskoiselle, kun tiedän järjestössä olevan henkilön, joka leimaisi hänet heti uskontonsa takia? Tai ihan vain tummaihoiselle? Jopa ihan tavalliselle suomalaiselle nuorelle järjestön suosittelemisesta on tullut minulle kynnys, koska tiedän, miten herkästi lapset ottavat oppia vanhemmistaan ja erityisesti sellaisesta, jota ihailevat.

En usko, että miiteissä hirveästi politiikasta puhutaan, mutta lopulta pienet asiat vaikuttavat paljon siihen, miten suhtaudutaan kanssaihmisiimme. Tämäkin on lopulta vain henkilökohtainen asia, jonka tahdoin nostaa esiin.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Last Wars: Luku 34

Shion ei jää odottelemaan muita, vaan lähtee matkaan. Ilmeisesti kohti Futago-solaa.
Kyoshiro kertoo Kogien vanhimman viestin eteenpäin ja koirat keskustelevat muustakin.
Gennai käskee osan alaisistaan välittämään viestiä eteenpäin ja lähtee itse Shionin perään.

Akame on napannut itselleen kyydin autossa.
Pieni poika vilkuttaa Akamelle ja Akame hymyilee takaisin (aww). Akame on ilmeisesti matkalla kohti Tokiota.
Orion, Bon ja Andy lähestyvät Futago-solaa.
Saapuu yö.

Daisuke antaa ruokaa Crossille ja Jeromen pennuille.
Samassa Cross näkee koiran, jota se luulee Akameksi.
Kolmikko onkin Akamen lapsenlapsista koostuva ryhmä.
Koirat keskustelevat ja Cross saa tietää muista ryhmistä, jotka ovat matkalla kohti solaa.

Samaan aikaan yksi Gennain koirista melkein törmää Siriukseen, Rigeliin ja Kawasemiin.

Koirat asettuvat asemiinsa. Tästä ei saanut hirveästi irti kuvalukemalla, mutta Crossin ilmeet jäivät mietityttämään. Oliko se vain yllättynyt neljän iskuryhmän suunnitelmasta vai onko se järkyttynyt jostain muusta? Aliarvioivatko koirat karhut?

Tässä alkaa pian taas tapahtua, kun karhut astuvat taas esiin lavalle...