perjantai 21. lokakuuta 2016

Ginga - The Last Wars: 70

Huh, jo luku 70. Näin se vain aika kulkee... Tuntuu siltä, että tämä olisi vasta alkanut.

Monsoonin isku paiskaa Akamen kauas.
Sirius kutsuu Akamea kyyneleet silmissään.
Akame ei luovuta. Rajusta iskusta huolimatta se alkaa nousta jaloilleen.
Sen haavat saavat Orionin ja Shionin järkyttymään.
Monsoonin isku osui Akamea suoraan kasvoihin. Sen silmä on todennäköisesti puhjennut.
Koirat keskustelevat. Sirius uskoo yhä siihen, että he voivat keskustella asioista, Orion tahtoo käydä taisteluun.
Koirat käskevät myös Bobia auttamaan Monsoonin hillitsemisessä, mutta Bob ei uskalla asettua Monsoonia vastaan, joka jo aiemmin piti sitä petturina.

Akame käskee Unsaita antamaan sirpin itselleen. "Olen löytänyt paikkani kuolla."
Äh, Akame haavoittuikin ilman mitään suunnitelmaa ja Monsoon ei vaivautunut edes katsomaan sen perään, kun oli iskunsa antanut. Olisin toivonut Akamelta enemmän. Akame tosin taitaa nyt laittaa kaikkensa peliin taistelussa ja voikohan olla niin, että tämä hahmo kohtaa pian loppunsa... Akame onkin viimeisiä elossa olevia vanhoja GNG-hahmoja. Äkkiseltään tulee muista mieleen vain Gin, Cross ja Kurotora.

Siriuksen haavat eivät näytä enää niin potentiaalisilta arvilta kuin viimeksi, mikä on sääli. Minulla alkaa välillä mennä jo Orion ja Shionkin sekaisin, niin tähän porukkaan kyllä tarvittaisiin jotain reilumpia eroja.

torstai 20. lokakuuta 2016

GtLW: 69

Sirius väistelee Monsoonin iskuja.
Se ei kuitenkaan pärjää yksin karhua vastaan kuin hetken. Monsoonin isku raapaisee sitä ja paiskaa sen nurin.
Sirius yrittää yhä keskustella Monsoonin kanssa eikä hyökkää, vaan vain väistelee iskuja.
Bob, Unsai ja Shion kuulevat taistelun äänet. Myös karhut kuulevat ne.
Oikealla ylhäällä: karhut jäävät paikoilleen, mutta Unsai, Bob ja Shion juoksevat kohti Siriusta ja Monsoonia.
Keskellä, pienen puhekuplan kohdalla: Orion on jo niiden edellä.
Odotus on liikaa nuorille koirille: Andy, Bon ja Yamabiko joukkoineen lähtevät matkaan, vaikka Kyoshiro yrittää estää niitä.
Lopulta myös Gennai tukijoukkoineen lähtee matkaan.
Monsoon saa taistelussa taas muistoja hetkeen, kun Gin pelasti sen Johnilta. Hetken aikaa se epäröi hyökätä Siriuksen kimppuun.
Monsoonin hyökkäyksen jatkuessa Akame ilmestyy paikalle ja hyppää Monsoonin niskaan.
Akame heittää voltin ja valmistautuu hyökkäämään, mutta...
Monsoonin isku osuu siihen ja repii siihen ammottavan haavan.
Huh, nyt tapahtui paljon.

Ensinnäkin: kiltti Takahashi-sensei. Nyt Siriukselle arvet. Niin moni hahmo haavoittui pahasti (Ken, Kyoshiro...), että niille olisi voinut tulla uusia arpia, mutta sitten haavat vain katosivat. Sirius tarvitsee arpia jo ihan sen takia, että sen erottaisi Weedistä.

Iso kuva selvensi tosi paljon sitä, missä kukin menee. Jos vielä saisi hieman tarkennusta siihen, missä haavoittuneet ja Jeromen pojat on, niin auttaisi. (Vai olivatko ne jo Gennain lauman luona?)

Monsoonia lähestyy nyt sellainen lauma, että välit menevät hetken kuluttua poikki lopullisesti eikä neuvotteluista tule mitään...

Akamen haavoittuminen. Minä veikkaan, että Akame teki tuon tahallaan tai se oletti, että ei haavoittuisi noin pahasti. Monsoonin puolustus on kuitenkin hurja, joten ei Akamen onnistuisi iskeä sirpillä vain kohti juoksemalla. Se tarvitsee suunnitelman ja itsemurhaisku on nyt ninjalle sopiva tyyli.

Jos Akame kuolee tai haavoittuu tässä niin, ettei voi osallistua taisteluun, on Tesshinkin sopivasti paikalla perimässä sirpin itselleen. (Jossain haaveimaailmassani on nyt kuva hulluksi tulleesta Tesshinistä riehumassa sirpin kanssa Kurojaki-tyyliin.) Toivottavasti vain Orion pysyy tästä kauempana eikä tempaise valokeilaa Akamelta ja Tesshiniltä itselleen.

tiistai 18. lokakuuta 2016

GtLW: 68

Sirius ja Orion piilottelevat kiven takana. Ne ovat huomenneet Akamen ja Akame on huomannut ne.
Sirius lähtee yllättäen juoksemaan metsään, poispäin karhuista Orionin jäädessä paikoilleen.
Akame ei kiinnitä huomiota veljeksiin, vaan juttelee Tesshinin kanssa. Se yrittää suostutella Tesshiniä ja Kogia poistumaan.
Sirius päätyy supernopeasti Gennain armeijan luo.
Gennai ja muut koirat nahistelevat keskenään. Odottaminen käy kaikkien hermoille ja Gennai on ilmeisesti huomannut Siriuksen ja Orionin kadonneen.
Sirius kuuntelee kauempaa koirien keskustelua ja lähtee sitten pois.
Lopulta Gennai huomaa selkänsä takana piilotelleen Siriuksen, mutta liian myöhään: pentu on taas karannut paikalta.
Rigel kertoo omia mielipiteitään.
Sirius juoksee takaisin Orionin luo, kun maa sen jalkojen alla muuttuu yllättäen pehmeäksi.
:o
Monsoonin luontainen reaktio liian lähelle tulleeseen koiraan.
Etäisyydet oli tässä aika hassuja. Onko Gennain armeija oikeasti noin lähellä? Laumalaiset myös kuulivat Monsoonin huudot. Samoin haavoittuneet ovat aivan lähellä, kun Tesshin ehti jo paikalle kävellä.

Siriuksen ilme tuolla Monsoonin selässä oli melkoisen söpö. Hänhän on vain hivenen yllättytynyt. :o

Lueskelin hieman Fantan tekemiä käännöksiä tähän osaan ja Gennain luona koirat keskustelivat esim. siitä, ketä ne tukevat johtajaksi. Bon asettui tukemaan Orionia ja Andy taas Siriusta - mikä oli tosi reilua, kun Rigel seisoo siinä vieressä. Rigel-parka on varmaan jo tottunut tällaiseen kohteluun.

lauantai 15. lokakuuta 2016

GtLW: 67

Ginin hoito edistyy. Daisuke laittaa sen silmiin silmätippoja.
Gin ei ole vielä täysin kunnossa, mutta oletettavasti sen näkö tulee paranemaan täysin.
Daisuke säikähtää Crossia pahanpäiväisesti, koska luuli jo kaikkien koirien lähteneen (tai sitten Daisuke oletti Crossin olevan sisällä).
Tesshin raivoaa. Vanhimman kuolema on saanut sen ennenäkemättömän tunnekuohun valtaan.
Aiemmin niin tyyni ja harkitseva Tesshin ottaa mukaan kaksi viimeistä Koga-koiraa ja lähtee kohti Monsoonin reviiriä. Se tahtoo kostaa vanhimman puolesta.
Akakama ja Kurokama yrittävät estellä sitä, mutta kumpikaan koirista ei jaksa nousta edes jaloilleen. Myös muut koirat puhuttelevat Tesshiniä, mutta kukaan ei saa sen päätä käännettyä.
Väsynyt Tesshin johtaa haavoittuneita sotureitaan taisteluun.
Samaan aikaan Unsai, Shion ja Bob ovat joutuneet karhujen piirittämiksi.
Paikalla ovat myös Sirius ja Orion, jotka tahtovat mukaan toimintaan. Akame näkee kaksikon jo kaukaa.
Pian Akame huomaa muitakin: Tesshin ja kaksi Koga-koiraa.
Akama harkitsee asiaa hetken ja laskeutuu alas puusta puhuakseen Tesshinin kanssa.
Kukaan koirista ei huomaa Monsoonia, joka on piiloutunut kasvillisuuden sekaan...

 Uusi luku pitkästä aikaa~

Koirat asettuvat vieläkin asemiinsa. Yllättävää, että Tesshin menetti malttinsa, mutta toisaalta, olihan vanhin kuitenkin hänelle Ginin ohella se läheisin isä-hahmo ja ainoa koira, joka tunsi Tesshinin oikean isän. Toivottavasti Tesshin ei kuitenkaan menisi tapattamaan itseään tai koga-ystäviään. Kohtahan kogat kuolee sukupuuttoon...

Ja Monsoon... On naamioitumisen mestari. Tietenkin se tavallaan naamioituu jo  kokonsa puolesta isoksi kiveksi ja etenkin Akamen on hankala huomata sitä ylhäältäpäin, mutta. Ehkä joku olisi voinut huomata sen.