sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Mitä Akame olisi voinut olla?

Viisiosaisen Akame-mangan on julkaistu kokonaisuudessaan suomeksi. Akame oli mielestäni ihan hyvä sarja, mutta ei kuitenkaan läheskään niin hyvä kuin se olisi voinut olla. Mitkä elementit olisivat auttaneet tarinaa ja mitä olisi voinut jättää pois?

Kun sarja alkoi ilmestyä muutamia vuosia sitten, monet fanit harmittelivat sitä, että se ei nimestään huolimatta kertonutkaan Akamesta, vaan Akamen esi-isistä. Itse olin tästä hieman pettynyt, mutta totuin ajatukseen nopeasti. Lisäksi mangassa oli mukana lupaus siitä, että tarinan viimeinen osa keskittyisi Akameen ja Kurojakiin, kunhan välissä olisi esitelty muitakin sukupolvia. Tarinan välilehdillä esiteltiin Hakutakan ja Akamen lisäksi välissä olleita muita ninjakoirasukupolvia, joten on mahdollista, että tarinasta oli alunperin tarkoitus tehdä yhtä mittava kokonaisuus kuin esimerkiksi Orionista. Tarina kuitenkin päättyi hyvin nopeasti ja jopa aavistuksen töksähtäen, mikä viittaisi siihen, että Akame ei saanut isoa suosiota. Miten tarinasta olisi saanut astetta mielenkiintoisemman ja miltä osin se jäi ontumaan?

Itse katson Akamen isoimmaksi viaksi sen historiallisuuden: Takahashi on selkeästi päättänyt, että hän tahtoo pitää historialliset tapahtumat ja realismin mukana tarinassa. Akame-mangassa saakin runsaan esittelyn japanilaisista lääninherroista ja sotatilanteista.

Tällöin tarinaan tulee ongelma sekä japanilaiselle että suomalaiselle lukijalle: Suomalaiselle lukijalle tapahtumat ovat täysin tuntemattomia ja daimioiden nimeäminen tuntuu lähinnä listaamiselta. Japanissa sotainen feodaalikausi taas käsitellään kattavasti läpi kouluissa ja se tunnetaan läpikotaisin. Tällaiselle kohdeyleisölle Takahashin tarina tarjoaa vain raapaisupintaa eikä tuo historiallisiin tapahtumiin mitään uutta. Feodaalikautta on myös käsitelty paljon monissa muissa anime/manga/pelisarjoissa ja useimmiten sitä on muokattu niin, että alkuperäisiä historiallisia hahmoja ei edes tunnista.
Oda Nobunada animesta Battle Girls.
Lisäongelmaa tarinaan tulee mukana olevan realismin kautta. Ninjojen taistelutekniikoita on mielenkiintoista seurata ja tarinaan saa karuja kohtia raakuuksista kertomalla, mutta tarina kertoo lopulta miekkoja käyttävistä ninjakoirista, joilla ihmisen tasoinen älykkyys. Ne eivät istu muuten niin realistiseen maailmaan. Tarinan olisi pitänyt ottaa astetta fantasiatyylisempi malli, jotta koirat olisivat tuntuneet osalta maailmaa.

Hevonen voi olla myös moottoripyörä.
Tämän toteuttaminen on tietysti haasteellista: Ginga-sarjat asettuvat kuitenkin oikeaan maailmaan eivätkä Gamun tyyliseen selkeään fantasia-maailmaan. Gingassa etenkin ihmiset ovat aina vain tavallisia ihmisiä ilman supervoimia, kun taas koirat voivat tehdä mitä huvittaa. Tämän vuoksi Akamenkin ihmishahmojen tuli olla "vain" ihmisiä, vaikka ninjoja olivatkin.

Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että Akamen ninjakoirille olisi pitänyt antaa vastaavia voimia kuin Gamussa. Elettiinhän tuolloin kuitenkin ninjojen kultakautta, joten olisi loogista, että koirat olisivat voimiltaan Rikin ja Ginin kaltaisia. Sukupolvien saatossa iskut ja tekniikat unohtuisivat eikä niitä voitaisi edes käyttää, kun ei olisi ihmisiä auttamassa haarniskoiden ja miekkojen takomisessa. Tämä olisi myös luonut koirista oikeasti pelottavia vastuksia. Nyt niiden erikoistaito oli vain miekkailu, mihin ihmisetkin pystyvät. Koirien ei nähdä käyttävän edes Raikakeniä saati sitten uusia iskuja.

Miksi Takahashi ei sitten lähtenyt kehittämään ninjakoirien maailmaa? Puhtaana arvauksena voisin kuvitella, että Takahashi tahtoi tehdä tarinasta historiallisen opetusmielessä. Takahashi on pitkään tehnyt töitään periaatteena, että hahmoilla tulee olla korkea moraali/opettaa moraalia lukijoilleen, joten voisi olla mahdollista, että hän piti Akamen tarinaa mahdollisuutena saada lukijoita kiinnostumaan historiasta.

Toisekseen, Takahashi on ehkä sanonut joskus, että hän ei pitänyt erikoistekniikoidan tekemisestä tai nimeämisestä. (En löytänyt tietoa varmentamaan tätä.) Sen Takahashi on kuitenkin sanonut, että taisteluiden tekeminen koirilla on hankalaa, koska niiden taistelutavat ovat niin rajoittuneita.

Viimeinen asia, jonka näen ongelmaksi historiallisuudessa, on sen viemä sivutila.

Kaksi esimerkkiä:
Krooh pyyh.
Osa 4, 108-125 ja sen jälkeen vielä kymmenisen sivua.
Nämä sivut kertovat Odan olevan pahis ja hänen sotajoukkojensa johtajien nimiä sekä vastustajien joukkojen suunnitelmia. Suurinta osaa hahmoista ei nähdä enää koskaan. Odan pahisroolin korostaminenkin tuntuu turhalta, koska hän ei ole Igojen henkilökohtainen vihollinen ja hän kuolee kuten historiassakin: salamurhaajien iskussa.

Entäpä jos tämä aika olisi käytetty johonkin muuhun? Hakutakan veljet olivat juuri kuolleet taistelussa, joten tämä olisi voinut olla hyvä hetki surra niitä. Oozaru olisi voinut vaikka jutella Hakutakan kanssa ja moittia tätä, koska tämän uhkarohkeus koitui lopulta kahden veljen kuolemaksi. Tästä olisi helposti saanut Leijonakuningas/Tiedätkö miksi olemme karhukoiria, poikani? -kohtauksen. Lisäksi se olisi tuonut hahmoihin inhimillisyyttä, kun niiden kanssakäymistä olisi nähnyt sotimisen ulkopuolellakin.

Osa 5 - Koga-koirien kouluttaja
Olin todella, todella yllättynyt, kun tämä hahmo astui esiin, vaikka on maailman loogisin asia, että koga-koirillakin on opettaja. Kuka hän on? Mistä hän tuli? Tunsiko tämä Oozarun omistajan? Tunsiko Oozaru tämän miehen? Hänestä ei saatu tietää mitään. Ei mitään.

Tavallaan mystinen opettajakin toimii hahmona, mutta olisi ollut paljon hienompaa, jos esim. Koga-koirien omistaja olisi murhannut Kiheen, jonka jälkeen Taichi, Ryoujun ja Hakutaka olisivat vannoneet kostoa tälle. Tämä opettaja oli kuitenkin paljon mielenkiintoisempi hahmo kuin kaikki historialliset ja puolihistorialliset hahmot, joita tarinassa vilisee.


Tässä tiivistyy myös toinen Akamen isoista ongelmista: hahmot. Useimmat hahmot jäävät hyvin latteiksi ja vaille persoonallisuutta. Tarinan alussa tällainen on aivan hyväksyttävää, mutta kukaan hahmoista ei kehity merkittävästi tarinan aikana ja monesti tuntuu, että tarina ei edes kerro hahmoista. Oozaru, Hakutaka, Taichi ja Ryoujun ovat kaikki päähenkilöitä, mutta manga ei kerro oikeastaan kenestäkään heistä: Oozarun taustoja ei koskaan saada tietää, Ryoujun ei ota isänsä paikkaa koirien kouluttajana eikä Hakutaka tai Taichi varsinaisesti koe mitään hahmokehitystä tarinan aikana. Niillä kaikilla olisi mahdollisuus kasvaa hahmoina, mutta ne jäävät kuitenkin puolitiehen.

Akame on ihan hyvä sarja, mutta kun sitä pohtii hetken, huomaa siitä helposti, miksi se jäi niin lyhyeksi. Jos tarina olisi keskittynyt enemmän koiriin ja luonut tarinaan uutta historiaa ninjakoirille, olisi se ollut astetta mielenkiintoisempi. Se olisi myös toiminnan lisäksi tarvinnut tilaa ja aikaa hahmoille itselleen.