lauantai 30. syyskuuta 2017

GtLW: 116

Gennai iskee Monsoonin kimppuun. Se roikkuu karhussa sisukkaasti, vaikka ei aiheutakaan merkittävää vahinkoa. Sirius juoksee paikalle ja käskee koiria lopettamaan. Kamakirin veljekset tottelevat sitä.
Gennai ei kuitenkaan luovuta. Hetken päästä karhu kaatuu/heittäytyy selälleen ja Gennai jää sen alle. Maa on kuitenkin pehmeää eikä Gennai loukkaannu. Sirius puhuu muille koirille ja myös Gennai kuuntelee. Sitten se nousee pystyyn raivoisasti karjuen.
Hetken näyttää sille, että taistelu jatkuu, mutta Sirius juoksee koirien väliin eikä Monsoon enää hyökkääkään. Se tuijottaa uhittelevaa Gennaita...
Haavoittunut metsästyskoira juoksee omistajiensa syliin. (Sen nimi on muuten Bell.) Omistajat ovat järkyttyneitä ja selvästi huolissaan muista koirista.
Samassa metsästä ryntäävä hahmo saa kaikki säikähtämään. Rocket ja Rigel ovat saapuneet! Ne pysähtyvät hetkeksi ihmisten luo, mutta lähtevät sitten kiireellä kohti Monsoonia ja muita koiria.
Tämä oli aika meh-kappale. Olisi varmasti auttanut paljon, jos tietäisi, mitä Monsoonin päässä liikkui. Aikooko se neuvotella koirien kanssa vai odottaako se vain sopivaa tilaisuutta möyhentää Gennai? Kummin vain, voi tarina kehittyä tässä mielenkiintoisesti. Ihmisten läsnäolo voi koitua kaiken kohtaloksi, koska Monsoon kuitenkin pelkää ihmisiä normaalin karhun tavoin. Jos se pelkää joutuvansa paljastetuksi, voi se helposti aloittaa taistelun uudestaan.

Tarina alkaa myös pian olla käännekohdassa, sillä köydenveto Siriuksesta päättyy pian. Joko Sirius jää Monsoonin luo tai hyväksyy karhun pahuuden ja lähtee takaisin Ouun. Jos Sirius jää, sama vanha pattitilanne jatkuu, joskin nyt Monsoon on jo osoittanut vähän kiinnostusta neuvotteluihin. Oikeastaan ainoa syyt, miksi Sirius lähtisi takaisin, olisi se, että lopullinen rauha saataisiin neuvoteltua TAI jos joku sen ystävistä kuolisi. *katse Rigeliin, joka tulee sopivasti myöhässä*

torstai 28. syyskuuta 2017

GtLW: 115

Ihmiset väistävät koiria puiden taakse ja tarkkailevat niiden ohijuoksua. Koirat kiinnittävät niihin hyvin vähän huomiota ja jatkavat pian matkaa kohti Monsoonia.
Samaan aikaan Ouussa koirat juoksevat alavirtaan auttaakseen Jeromea ja Orionia.
Jerome sinnittelee jotenkuten vedessä. Se yrittää kääntyä ympäri, mutta virta paiskaa sen kerta toisensa jälkeen kiviin. Yllättäen se näkee edessään tutun hahmon...
Lydia?!
Lydia oli vain Jeromen harhanäky ja auttaja olikin Orion, joka kiskoo Jeromen rantaan. Koirat keskustelevat kauan.
Lopulta muut koirat saapuvat paikalle. Muut koirat näyttävät helpottuneilta, mutta Kyoshiro hermostuu pian Orioniin, joka vain yllyttää tätä entisestään. Hetken päästä Kyoshiro hyökkää, mutta Orion torjuu sen helposti ja tiputtaa Kyoshiron jokeen.
Orion, Shion ja metsästyskoira piilottelevat yhä. Pian ne kuitenkin kuulevat, kuinka Monsoonin raivonhuudot muuttuvat.
Gennai, Kamakiri ja muut koirat ovat löytäneet Monsoonin! Ne haastavat karhun oitis taisteluun.

Jeromen ja Orionin kalliolta tippuminen ei vaikuttanut tarinaan oikeastaan mitenkään. Lydian ilmestyminen oli mukava pieni yllätys. Kuollut Lydia saa yhtä paljon aikaan kuin kaikki tarinan elossa olevat naaraat... Jeromen ja Orionin keskustelu vaikutti mielenkiintoiselta. Mistähän koirat sopivat?

Kyoshirosta ja Orionista on tulossa uudet Sasuke ja GB. Tavallaan kiva, että Kyoshiro saa enemmän roolia, mutta vähän sääli, jos sen rooli nyt tiivistyy tarinan pelleksi. Pitäisi sen nyt edes vähän pärjätä tappeluissa Orionia vastaan.

Ja uusi taistelu alkoi. Toivottavasti tästä ei tule kovin pitkäkestoista. Saa nähdä, onko tämä taistelu se, joka saa Siriuksen muuttamaan mielensä Monsoonista. Toivottavasti tämä ei tarkoita Kamakirin veljesten kuolemaa, koska he ovat Siriukselle kuitenkin tärkeimmät ja läheisimmät koirista, jotka ovat nyt taistelussa mukana.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Uusia Happinets-tuotteita


Koripallojoukkue Happinets on saanut Takahashilta lisää fan artia käyttöönsä ja nyt pelivuorossa ovat John ja Kurotora. Erilaisia tuotteita on myös tullut kiitettävästi erilaisia. Tuotteita voi ostaa Happinetsin pelien aikana.

Aiemmista tuotteista poiketen näissä on copyright-merkinnät, joissa oikeuksien omistajaksi on merkitty Takahashi sekä CA, joka lienee lyhenne sponsoroivan urheiluseuran/yrityksen nimestä.


Tuote: Canvas-taulu
Koko: 33 x 42 cm
Hinta: 5000 jeniä
Muuta: Takahashi jakaa tapahtumapaikalla nimmareita ja nimmarin voi saada vain tähän tauluun.

Tuote: Kännykkäkotelo
Koko: ??
Hinta: 5000 jeniä


Tuote: Lasinalunen (kaksi eri mallia, John & Kurotora)
Koko: 10 x 10 cm
Hinta: 700 jeniä
Muuta: Valmistusmateriaali mikrokuitu

Tuote: Huivi
Koko: 53 x 53
Hinta: 1500 jeniä


Tuote: Pyöreä akryyliavaimenperä
Koko: ??
Hinta: 800 jeniä


Tuote: Muotoon leikattu akryyliavaimenperä
Koko: ???
Hinta: 800 jeniä

Tuote: Limited Edition t-paita
Koko: L/XL
Hinta: 5000 jeniä
Muuta: Sisältää Takahashin nimikirjoituksen, joko painetun tai käsin kirjoitetun.


Tuota: T-paita
Koko: L/XL
Hinta: 3500 jeniä

Jos menisit peliä seuraamaan, nappaisitko oheistuotteita mukaasi?

lauantai 23. syyskuuta 2017

GtLW: 114

Metsästäjät kuulevat koirien huudon ja karhun karjunnan, joten he päättävät lähteä katsomaan, mitä on tapahtumassa. He eivät ole täysin aseettomia - heillä on karhun karkotussuihketta.
Monsoon on tappanut kaksi metsästyskoirista ja viimeinen yrittää epätoivoisesti väistellä sen iskuja.
Sen onni ei jatku kauan ja Monsoon osuu sen häntään katkaisten sen. Haavoittunut koira lentää nurin eikä pääse nopeasti jaloilleen Monsoonin hyökätessä...
Viime hetkellä Sirius kuitenkin pelastaa koiran Monsoonin iskun alta. Se raahaa koiraa korvasta sivummalle, kun Monsoon jatkaa hyökkäystään. Monsoon huutaa kirouksia ja outoa kyllä, muistaa Siriuksen nimen.
Viime hetkellä Shion liittyy taisteluun ja iskee nopeasti Monsoonin kimppuun.
Harhautus on lyhyt, mutta antaa koirille aikaa paeta aluskasvillisuuden sekaan.
Kolmikko piilottelee ja pysyy hiljaa paikoillaan. Se on etu myös metsästäjille, jotka eivät tiedä, mihin suuntaan heidän tulisi edetä.
Kaksikolla on tosin muutakin ajateltavaa: he kuulevat takaansa ääniä ja samassa koiralauma juoksee heidän ohitseen. Gennai johtaa laumaa, jossa on mukana Kamakiri, Andy ja muut koirat.

 Karhu-sprayn käyttäminen kuulostaa noin yhtä tehokkaalta kuin "IT" -kirjassa/elokuvassa astmapiipun käyttäminen aseena. Monsoon on kooltaan sitä luokkaa, että tuskin tämä edes huomaisi, vaikka sattuisi syömään koko purkin.

Hyvä, että yksi metsästyskoirista selvisi. Veikkaisin tosin, että tämän jälkeen se lähtee ihmisten matkaan ja pois karhuseuduilta. Monsoon on alkanut jo tunnistaa Siriuksen. Innostuukohan Sirius tästä neuvottelemaan entistä tehokkaammin?

Ja Gennai sekä Kamakirin veljekset ovat nyt paikalla... Saa nähdä, miten tämä lähtee taas tästä käyntiin.

tiistai 19. syyskuuta 2017

GtLW: 113

Metsästyskoirat jahtaavat Monsoonia. Niiden omistaja koettaa kutsua niitä takaisin pillillä, mutta koirat eivät reagoi ääneen.
Metsästäjät/vaeltajat istuvat yllättävän rennosti keskellä Monsoonin tuhoamaa metsää. He ilmeisesti odottavan pian saavansa apua helikopterilta tai sitten he odottavat koirien palaavan.
Samaan aikaan Orion on yhä Ouussa. Se jäi Akamen ja Ginin pyynnöstä Ouun johtajaksi, vaikka se tahtoisi etsiä Siriuksen ja Monsoonin. Koira seisoo yksin kalliolla pitkän aikaa ja sitten se kääntyy uhmakkaasti laumaa kohti.
Muut koirat yrittävät pidätellä Orionia, mutta tämä juoksee lauman ohitse.
Orion juoksee kohti kalliota, mutta kompastuu ja putoaa rotkoon. Muut koirat juoksevat järkyttyneinä katsomaan Orionin putoamista. Ne näkevät helpotuksekseen Orionin putoavan veteen.
Koirat keskustelevat hetken ja sitten Jerome käännähtää ympäri ja hyppää rotkoon.
Pudotessaan se kääntyy sulavasti ympäri ja tippuu veteen Orionin lailla.
Sirius seuraa metsästyskoiria, mutta ne karkaavat sen näköpiiristä. Hetken päästä Monsoon alkaa karjua ja Sirius juoksee ääntä kohti.
Metsästyskoirien kohtalo on sinetöity. Kaksi niistä on kuollut Monsoonin ensimmäisessä iskussa.

Tässä osassa oli melko heikkolaatuista piirrosjälkeä. Koirat näyttivät parissakin kuvassa aika turpeilta ja sekä Orionin että Jeromen rotkoon putoaminen oli hieman oudosti toteutettu. Erityisesti Jeromen. Olikohan tuossa joku idea vai tahtoiko Jerome vain esitellä taitojaan pennuilleen?

Lähtiköhän Orion lopulta Siriuksen perään vai onko sillä muita suunnitelmia?

Metsästyskoirien kohtalo ei yllättänyt, mutta jäi harmittamaan. Luppakorvaisia hahmoja näkee Gingassa niin harvoin... Toivottavasti Sirius ei ala nyt selittämään siitä, miten tilanne oli metsästyskoirien vika, kun ne yllättivät jo muutenkin hermoraunion Monsoonin.

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

The First Wars

Manga Gorakussa mainostettiin uutta Ginga-aiheista manga-sarjaa, joka tulisi ilmestymään nimellä The First Wars. Ensimmäinen osa ilmestyy 10. lokakuuta.


Millainen sarja on kyseessä? Mitä voidaan mainoskuvan perusteella odottaa? Mitä se voi parhaimmillaan olla? Mitä se voi huonoimmillaan olla?

Sarjasta on julkaista tällä hetkellä vain yksi kuva: yksinkertaistetun näköinen Orion hyppäämässä kohti. Takahashi saa kunnian alkuperäisestä tarinasta, mutta sarjan piirtäjä on eri. On todennäköistä, että piirtäjä vastaa myös juonesta.

The First Wars tulee todennäköisesti olemaan parodiasarja: joko juonellisesti etenevä tai neljän ruudun strippisarjakuvia. Tähän viittaisi ihan Orionin piirtotyyli eli iloisesti hymyilevä chibi-tyylinen hahmo. Jos kyse on strippisarjasta, tulee sitä ilmestymään viikossa 2-8 kappaletta eli 1-4 sivua.

Sarjan nimestä, Ensimmäiset sodat, voidaan tehdä kaksi oletusta:
1. se asettuu ajassa ennen Last Warsin alkamista ja sisältää lähinnä LW:ssä esiintyviä hahmoja.
2. se sisältää myös vanhoja WEED- ja GNG-hahmoja, koska se viittaa ensimmäisiin sotiin.

Itse pitäisin kovasti siitä, että sarja olisi "ajaton" eli siinä seikkailisivat sekaisin hahmot kaikilta aikakausilta. Jos tarinassa ovat pääosassa vain Orionissa esiintyvät hahmot, voi tarinaan olla vaikea samaistua, koska Orionin hahmot eivät ole niin tunnettuja kuin aiempien sarjojen. Lisäksi Orion itse on jo sen verran humoristinen ja tunteikas hahmo, ettei se mielestäni tarvitse parodiointia.

Parhaimmillaan sarjaa on tekemässä pitkän linjan GNG-fani, joka osaa napata tarinaan mukaan sopivia juonielementtejä ja juoniaukkoja kuten on tapahtunut esimerkiksi Valo-onkalossa olevissa parodioissa. Gingassa on kuitenkin monia ylilyöviä juonielementtejä, dramaattisia puheita ja muita vastaavia, joista saa myös huumoria tehtyä. Parodian kautta voisi käsitellä myös juoniaukkoja: olisi esimerkiksi ihan hauskaa saada tietää mitä Kotetsulle tapahtui.

Kevyessä huumorisarjassa voitaisiin nostaa myös esiin pienempään rooliin jääneitä hahmoja sekä kertoa Ouun koirien päivittäisestä elämästä. Itse pidin aikoinaan kovasti WEED-mangassa olleista välijaksoista, joissa koirat vain juttelivat keskenään ilman sen suurempia suunnitelmia. En pahastuisi ollenkaan, jos Ginga-maailmaan tulisi lisäväriä tätä kautta.

Ikävä kyllä huonojakin vaihtoehtoja on. Parodia on todella vaikea toteuttaa niin, että se miellyttää kaikkia tai että se edes on hauska tai ei loukkaa faneja. Valo-onkalossa julkaistut parodiat sekä vanhat "Lentävä sirkkeli" -videot ovat oikeastaan ainoita fanien hyväksymiä parodioita Ginga-maailmassa. Monet muut huumoripläjäykset ovat jääneet vähälle huomiolle ja monesti Ginga-sarjan huumoristamista jopa paheksutaan. Näin on käynyt First Warsinkin kanssa, vaikka sarjasta ei edes tiedetä mitään: sen on jo pelätty pilaavan koko Ginga-sarjan.

Itselläni isoin pelkoni on, että parodiasta tulee heikko. Vitsisarjoja on yllättävän hankala tehdä, joten jos jutut jäävät laimeiksi, ei sarjasta tule mitään. Ginga ei ole ainoa sarja, mistä tällaisia parodioita on tehty ja harmillisen moni sarjoista on lopulta ollut vain tarinan kertomista pikakelauksena chibi-hahmoilla sekä sinne tänne lisättyä pieruhuumoria. Tällaista en tahtoisi nähdä Ginga-maailman kokevan.

Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto olisi myös, jos sarja ei olisikaan parodia, vaan ihan vain kertoisi samanlaista taistelutarinaa kuin mitä aiemmissa osissa on nähty. En ole varma, miten itse tottuisin tähän: en useimmiten välitä piirroslaadusta, mutta mainoskuvassa oleva piirrosjälki ei sopisi minusta vakavaan sarjaan ollenkaan. Toisaalta, olisihan vaihtoehtona välimuotokin: melko vakavia, lyhyitä tarinoita, joissa Orion taistelisi pikkupahiksia vastaan ja mukana olisi enemmän huumoria.

Miten sarjan kanssa lopulta käykään, toivon, että fanit antavat sille mahdollisuuden. Minusta ajatus siitä, että Takahashin ohella joku muukin mangaka voi jatkaa Ginga-maailman tarinoita on mielenkiintoinen ja aivan kokeilemisen arvoinen.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Last Wars: 111 & 112

Huom, välistä puuttuvat luvat 108-110.

Hidetoshi poistaa siteen Akamen kasvoilta. Ja Akame on kunnossa! Se ei menettänytkään silmäänsä, kuten kaikki pelkäsivät. Hidetoshi laittaa silmään silmätippoja toipumista edistääkseen.
Rakennukseen, jossa koiria pidetään tulee ihmisiä, jotka ottavat koiria mukaansa. Kyseessä on todennäköisesti koirien omistajat.

Daisuke nousee ylös Futago-solan rinnettä. Hänellä on mukanaan hihna ja panta. Koirat väistävät Daisukea, joka laittaa hihnan Ginille ja lähtee viemään sitä pois. Gin on vanha eikä ole vielä toipunut täysin haavoistaan. On mahdollista, että Daisuke ei tahdo enää päästää vanhaa koiraa takaisin luontoon.

Muut koirat jäävät katsomaan huolestuneena Ginin perään ja toivovat sen palaavan pian. Orion on hermostunut, koska Gin jätti ilmeisesti lauman johtajan aseman sille.

112.

Kamakirin veljesten lisäksi Siriuksen perässä on nyt isompi lauma koiria: mukana on Rigel, Andy, Gennai, Rocket, Bon, Yamabiko ja muita koiria. Lauma on juossut pitkään ja lopulta Rocket lyyhistyy väsyneenä maahan. Rigel jää vartioimaan sitä muiden jatkaessa.

Sirius ja Shion juoksevat vuorilla. Niiden onnistui päästä pakoon Monsoonilta tai sitten Monsoon päästi ne menemään. Yllättäen kaksikko huomaa ryhmän metsästyskoiria, jotka tutkivat Monsoonin aiheuttamaa tuhoa.
Koirien seurassa liikkuu myös kaksi ihmistä. Kummallakaan ei ole asetta, vaan he ovat vain vaeltelemassa vuorilla. He tutkivat karttaa ja kännyköitään ja ovat ilmeisesti eksyneet.
Sirius ja Shion lähestyvät ryhmää, vaikka Shion koettaa estää Siriusta. Koirat puhuvat pitkään ja metsästyskoirat ilmeisesti seuraavat Monsoonin jälkiä.
Monsoon tarkkailee tilannetta syrjästä.
Pian paikalle ilmestyy helikopteri ja ihmiset alkavat huitoa ja viittoa sille. Helikopteri saa kuitenkin Monsoonin hermostumaan ja karhu vaihtaa piilopaikkaa - jolloin metsästyskoirat haistavat sen ja lähtevät juoksemaan sitä kohti.


Akame ei menettänytkään silmää taistelussa, buuu. Tämä tarkoittaa käytännössä, että Unsain johtamassa hyökkäyksessä kuoli vain Kenshin ja kaksi tämän toveria sekä nimettömiä koiria eikä kukaan loukkaantunut pysyvästi tai saanut arpia. Vain Monsoon loukkaantui menettäessään yhden sormen ja silmän.

Myös Ginin hakeminen takaisin tuntuu oudolta, kun Gin hyvästeli Daisuken ja kaikkea aiemmin...

Mitenkähän Siriuksen ja Monsoonin kohtaaminen sujui luvussa 108? Saivatko ne puhuttua asioista vai pakenivatko ne vain paikalta? Jos Monsoon on yrittänyt huijata Siriusta kuten unessa, se ei onnistunut.

Ja pitkästä aikaa uusia koirahahmoja! Nämä tosin näyttävät lähinnä tykinruualta... Harmillista, koska luppakorvaisia hahmoja on rooleissa kovin vähän.