sunnuntai 24. joulukuuta 2017

GtLW: 128 & 129

Käännökset tehty Fanta-chanin käännösten pohjalta.

- Karhunpentu on Siriuksen aiemmin pelastama.
- Orion uhkaa testata harjoittelemaansa iskua pentuun.

Rigel on hämmentynyt veljensä käytöksestä. Karhunpentu takertuu siihen selvästi peloissaan. Pentu osaa puhua muutamia sanoja koiraa ja toistelee olevansa peloissaan. Orion käskee Rigeliä väistämään näyttääkseen tälle jotain siistiä.
Muut koirat seuraavat tilanteen kehittymistä. Vain Orion pitää kiinni bambun oksastaan, muut ovat tiputtaneet oksansa. Rocket astuu esiin ja puolustaa pentua: ei olisi Ouun armeijan tapaista hyökätä pennun kimppuun.
Myös Cross asettuu Rigelin puolelle ja nuolaisee karhunpentua, vaikka Kyoshiro varoittaa sitä karhun vaarallisuudesta.
Orion raivostuu ja käskee Crossia perääntymään. Nyt Kyoshiro puolestaan närkästyy: se on Orionin puolella siinä, että karhunpentu pitäisi tappaa, mutta se ei siedä sitä, miten Orion kohtelee vanhempiaan. Orion jatkaa uhoamista ja pitää itseään ainoana, joka on kiinnostunut paratiisin suojelemisesta.
Muut koirat alkavat olla samaa mieltä Kyoshiron kanssa. Kurotora yllyttää Orionia hyökkäämään ja sanoo, ettei tarvitse Orionin kaltaista räkänokkaa suojelemaan itseään. Jerome miettii, onko tämä osa Orionin strategiaa. Lopulta Jerome asettuu Orionin ja Kurotoran väliin. Se pyytää Orionia rauhoittumaan ja käskee sitä käyttämään bambua häneen, jos Orion tahtoo välttämättä testata sitä.
Orion syöksähtää kohti Jeromea, sivaltaa - mutta pysäyttää iskunsa viime hetkellä. Orion kysyy Jeromelta, onko hänellä muka joku syy tappaa tämä?
Kyoshiro riistäytyy irti Crossin otteesta ja alkaa mukiloida Orionia.
Iskut eivät ole satuttaneet sitä, mutta Orion, Kyoshiro ja kaikki muut koirat itkevät.
Yllättäen jännittynyt tilanne laukeaa ja koirat alkavat nauraa. Kertoja kertoo, että välikohtaus saa armeijan taas rauhoittumaan ja niiden välit paranemaan. Orion jää kuitenkin yhä epäileväksi muita koiria kohtaan: se tahtoo kostaa kuolleiden ystäviensä puolesta. Kertoja pohtii, että Ouun tulevan johtajan, Orionin tai Siriuksen, asema tulee riippumaan täysin Monsoonin käytöksestä.

Ööö... Tämä oli outo luku.

Orionin päätös hyökätä karhunpennun kimppuun oli ymmärrettävä, mutta se, että se oli valmis iskemään Kurotoraa tai Jeromea, jos nämä eivät alistuisi sen valtaan, oli lähinnä järkyttävää. Orion heilahtelee ihan puolelta toiselle tässä valtataistelussa ja tuntuu ihan psykopaatilta välillä. Etenkin kohtaus Jeromen kanssa oli hämmentävä: jos Jerome olisi aiemmin uhmannut Orionia (kuten Kurotora ja Kyoshiro tekevät), olisiko Orion iskenyt? Orionin käytöksestä sai sellaisen kuvan, että se olisi hyvinkin voinut tehdä näin.

Lisäksi Kyoshiron käytös hämmentää minua. Kyoshiro on aina ollut äkkipikainen, mutta se on myös isoveli kaikille nuoremmille hahmoille ja sen koko hahmo pohjautuu siihen, että lasten hakkaaminen on väärin. Tässä Kyoshiro kuitenkin hakkasi Orionia -joka ei taistellut vastaan- ja siitä olisi lisäksi tehty "hassua", koska Kyoshiro oli piirretty tuollaiseksi ihmismäiseksi. Siis täh?

Lopun nauraminen oli vielä oudompaa.

Ymmärrän kyllä, että Japanissa on vahvat vanhempien kunnioitusperiaatteet, mutta ne eivät jotenkin heijastu kunnolla tarinassa. Tavallaan ymmärrän myös sen, että Ouun armeija on kaaoksessa, koska Weed ja Gin ovat poissa, mutta on jotenkin vaikea ajatella, että kun johtaja ei ole paikalla, niin kaikki moraaliset periaatteet lentävät romukoppaan...

Luku 129

Sirius ja Shion etsivät Monsoonia. Ne huomaavat muutaman kivenlohkareen heilahtelevan jyrkän rinteen päällä.
Se on Monsoon! Karhu paiskoo kiviä koirien niskaan. Shionin ja Siriuksen onnistuu kuitenkin väistellä niitä.
Kun Monsoon alkaa heitellä lisää kiviä, Sirius jää yllättäen paikoilleen eikä väistele.
Sirius ei väistä edes silloin, kun valtava lohkare lentää sitä kohti. Shion tempaisee kuitenkin Siriuksen turvaan. Monsoon vaikuttaa hämmentyneeltä ja karhu lähtee liikkeelle. Sirius ja Shion juttelevat, mutta lähtevät pian Monsoonin perään, kun sen suunnasta alkaa kuulua koirien huutoja.
Gennai ja Kamakirin veljekset ovat löytäneet Monsoonin ja jahtaava sitä. Sirius juoskee luonnollisesti väliin estääkseen Gennaita hyökkäämästä.
Veljekset kuitenkin estävät sen. Ehkä niillä on jokin aiemmasta poikkeava suunnitelma?

Tärkeä tiedotus Siriukselle: Kiven kanssa ei voi neuvotella. Monsoon ei voi myöskään viime hetkellä pysäyttää kiveä, jos sellaisen on nakannut.

Tärkeä tiedotus myös Gennaille ja kumppaneille: Jos jossain on käynnissä rauhanneuvottelut, neuvotteluja ei auta, jos neuvottelujen vastapuolta yritetään koko ajan murhata.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

GtLW: 127

Huom! Aiemmista tiedoista poiketen, tämä on luku 127, ei luku 125.

- Luvussa 125 Orion aloittaa treenaamisen. Rocket tahtoo yrittää vielä kutsua Siruksen mukaansa, joten on mahdollista, että karhunpentu onkin sama, joka oli Siriuksen mukana.

Kaikki koirat ovat intoutuneet treenaamaan. Jopa Kurotora katkoo pitkää heinikkoa bambun oksa suussaan. Orion on kuitenkin ainoa, joka on edistynyt. Se on kehittänyt tekniikkansa nopeasti ja pystyy katkaisemaan ison tupon heiniä kerralla.
Kyoshiro tarkkailee treenaajia äreän oloisesti. Samassa se huomaa jonkun lähestyvän kaukaisuudessa.
Tulijat ovat Rocket, Rigel - ja karhunpentu?!
Kun pentu huomaa koirat, se piiloutuu kiven taakse. Rigel juttelee sille rauhoittavasti, mutta pennulla on hyvä syy pelkoon. Koirat juoksevat sitä kohti selkeästi tappoaikeissa. Kyoshiro on kirinyt joukon kärkeen. Rigel koettaa huutaa niille jotain, mutta Kyoshiro hyökkää...


Ja Rigel sinkoaa sen samantien kiven yli.

Rigelin isku saa muut koirat hiljentämään vauhtiaan eivätkä ne hyökkää. Rigel selittää karhusta. Todennäköisesti se on jonkun toisen Monsoonin tappaman karhun pentu.

Pentu on ilmeisesti kiintynyt Rigeliin.
Orion ei kuitenkaan vaikuta lämmenneen pentua kohtaan.
Ilmeisesti vielä ei opetellakaan Akamen tekniikoita, vaan ihan sirpin heilauttamista. Tämä selittääkin sen, miten Akamen treenit voi aloittaa ilman Akamea. Sirpin heilautustekniikan oppiminenkin on oma lajinsa.

Missähän Gennai ja muut ovat? Etsivätkö ne ihmisiä, jotka voisivat tappaa Monsoonin?

Rigel nakkasi Kyoshiron tyylikkäällä otteella. Sirius taitaa olla veljeksistä ainoa, joka ei ole Kyoshiroa heitellyt. Sinällään harmi, että Kyoshiron rooliksi on tullut tällainen: se murjottaa ja sen voittamisella lähinnä esitellään muiden voimia.

Karhunpentu oli yllätys. Se näyttäisi olevan eri pentu, koska se on isompi ja sillä on selkeämpi merkki rinnassaan. Merkki todistaa sen myös mustakarhuksi eli se ei ole samaa rotua kuin Monsoon. Rigel on varmaan löytänyt sen jostain matkan varrelta. Mitenkähän muu lauma alkaa suhtautua pentuun?

Rigel-parka... Rigel on lempeä luonne kuten Sirius ja se osaa jo ninjatekniikoita, joiden harjoittelun Orion on vasta aloittanut, mutta sitä ei ole harkittukaan Ouun johtajaksi. Rassu tekee veljiään tuplasti enemmän töitä eikä saa huomiota.

Olisikohan mahdollinen juonenkäänne, että koirat liittoutuvat muiden karhujen kanssa Monsoonia vastaan?

Bonuskuva:

Maailman söpöin karhunpentu! Kyoshiro, plz, do not eat.

perjantai 8. joulukuuta 2017

GtLW: 124

Lukue 124. Kiitos käännöksestä Fanta-chanille!

Kurotora käskee koirat pois. Ne ovat etsimässä sirppiä, mutta sitä on mahdoton löytää ilman valoa.
Ken pyytää anteeksi, ettei siitä ole apua haavoittuneena. Koirat keskustelevat ja Kyoshiro kyseenalaistaa Orionin johtajana. Myös Kurotora on samaa mieltä.
Koirat miettivät uutta johtajaa ja lopulta joku ehdottaa Crossia uudeksi johtakasi. Cross sanoo, ettei kukaan haluaisi ottaa käskyjä vastaan äreältä mummelilta ja Kurotora sanoo olevansa samaa mieltä. Cross pieksää Kurotoran tästä hyvästä.
Auringonnousun aikaan Monsoonin reviirillä. Shion harmittelee sitä, ettei karhunpentu ole lähtenyt pois, vaan että se on kiintynyt heihin. Sirius päättää pitää huolen pennusta, kunnes se itsenäistyy.
Samaan aikaan Orion on mennyt Akamen luokse. Se kertoo, että sirppi on kadonnut. Akame neuvoo Orionia käyttämään harjoitusaseena bambun oksaa. Lisäksi Akame neuvoo Orionille erityisiä ninjataktiikoita, joita se ei itsekään koskaan oppinut täysin hallitsemaan. Orion innostuu tästä ja lähtee harjoittelemaan luvaten Akamelle oppivansa tekniikat.
Orion selittää tilanteen pikaisesti muille koirille ja pyytää Meriä auttamaan treenauksessa.
Mer ja lähes kaikki muut koirat lähtevät Orionin perään. Kyoshiro kysyy, miksi Mer menee ja Mer sanoo pitävänsä Orionia luotettavana johtajana.
Kyoshiro tuhahtelee ja jää Bobin ja Kenin kanssa ainoina pois. Hetken päästä alhaalta kuuluu kuitenkin yllättyneitä huutoja ja Kyoshiro alkaa kiinnostua tapahtumista.

Huh, tämä oli mukavan pirteä luku. Fillerisaaga Monsoonin luonna loppui ja nyt päästään ilmeisesti seuraamaan Orionin treeniä, Siriusta ja Shionia huolehtimassa karhunpennusta ja Siriuksen & Monsoonin neuvotteluiden jatkumista ilman häiriöitä ja hyökkäyksiä.

Mitähän sirpille tapahtui? Ottiko Sirius tai Bob sen? Muita vaihtoehtoja ei oikein ole ellei se ole hävinnyt muuten vain. Sirius ja Bob ovat oikeastaan ainoat koirat, jotka eivät olleet mukana etsinnöissä enkä usko Gennain tai Rocketin joukosta kenenkään sirppiä ottaneen. Ihme, että koirat ovat niin kiintyneitä tähän yhteen sirppiin, kun niitä kuitenkin löytyisi varmasti helposti lisää.

Akamen ninjaiskut kuulosti ihan mielenkiintoiselta, mutta niitä olisi ehkäpä voinut näyttää aiemminkin. Lisäksi Orion tuntui harmillisesti oppivan ne ihan vain kuvauksen perusteella, jos muiden innostuneista reaktioista voi jotain päätellä.

Sirius ja karhunpentu... On aika herttaista, että Sirius on valmis pitämään siitä huolen. Ajatelkaa, adoptioisä Sirius ja hänen Akakabuto-mittoihin kasvanut karhupoika. =D