tiistai 20. toukokuuta 2014

Olisiko Gin tappanut Hougenin?

WEED-animessa, kun Hougen on isketty maahan, ei Ginin tarkoitus käy epäselväksi: se aikoo selkeästi tappaa Hougenin ja vain Weedin väliintulo estää sen. Tämän seurauksena monet ovat pitäneet Weediä nössönä ja Giniä "oikeamielisempänä" ja järkevämpänä, koska se aikoi tappaa Hougenin ja päättää näin sen hallintokauden.

Mangassa tilanne on kuitenkin aavistuksen erilainen ja se sai ainakin minut miettimään Ginin lopullisia tarkoitusperiä tarkemmin.

Kun Gin valmistautuu hyökkäämään kaatuneen Hougenin kimppuun, yksi koirista alkaa estellä sitä: Akame. Akame on Ginin laumasta se, joka on täydellisen uskollinen Ginille. Kun Gin käski sitä pakenemaan ja jättämään toverinsa vihollisen käsiin, Akame totteli. Kun Gin sanoo tappavansa Hougenin, Akame kuitenkin vastustelee.

Hetken kuluttua, kun Weed on iskenyt Ginin pois Hougenin kimpusta, alkaa Akame puhua ensimmäisenä. Se muistuttaa Ginin nuoruudesta sekä tämän ihanteista, joita Gin on aina noudattanut. Myös Gin itse sanoo: "Johtaja tarvitsee voimaa voittaakseen pahuuden, mutta ylipäälliköksi sopii vain sellainen, joka sanoo totuuden, kun muut menevät harhaan."

Tämän jälkeen kaikki muutkin vanhat soturit ymmärtävät sen, minkä Akame ymmärsi heti Ginin hyökätessä: Gin tahtoi vain koetella Weediä ja nähdä, kuinka voimakas tämän tahto oli.

Jos Weed ei olisi tullut väliin, olisiko Gin tappanut Hougenin?

Itse sanoisin ei. Ginin maine on legendaarinen enkä usko, että Hougeninkaan kaltainen roisto olisi saanut sitä järkkymään. Mikään Ginin tai Akamen teoissa ja sanoissa jälkikäteen ei myöskään viittaa siihen, että ne olisivat järkyttyneitä Weedin teosta: ne muuttavat mieltään erittäin nopeasti ja kehuvat Weediä. Akamella on jo puhe valmiinakin, mikä selventää tilannetta Ouun vanhoille sotilaille. Vain silloin, kun Weed iskee hampaansa Giniin, Gin näyttää huomattavan yllättyneeltä. Muuten sen ilme pysyy melko normaalina, vaikka se varmasti yllättyi poikansa rajusta tempusta.

Tämän lisäksi en usko, että Gin olisi luopunut vallastaan tuosta vain, jos se olisi ollut oikeasti tappamassa Hougenia. Päätös luovuttaa valta Weedille tapahtuisi tuolloin muutamassa sekunnissa eikä kukaan järkevä johtaja luovu asemastaan niin nopeasti. Ginin on täytynyt harkita Weedin asettamista johtajan asemaan jo taistelun alusta alkaen ja pitänyt Hougenin tuomitsemista viimeisenä päätöksenä. Samaan tapaan Gin sai Akamenkin luottamuksen itselleen taistellessaan Kurojakia vastaan.

Minua tosin jäi pohdituttamaan, mitä Gin olisi tehnyt, jos Weed ei olisi auttanut Hougenia?

Voisin kuvitella, että Gin olisi antanut GB:n ja muutaman muun iskeä hampaansa Hougeniin ja kysyä sitten Weediltä joitakin kysymyksiä. Tämän jälkeen Akame ja Gin olisivat ajaneet muut koirat pois Hougenin kimpusta ja nuhdelleet sekä Weediä että hyökänneitä laumalaisia. Weed ei olisi saanut Oun ylipäällikön paikkaa, vaan olisi ennemminkin saanut käskyn kehittää itseään henkisesti.

Tämä olisi oikeastaan ollut erittäin mielenkiintoinen tilanne, koska silloin Weedillä olisi ollut järkevä syy lähteä vaeltelemaan ja koettelemaan tahtoaan. Osassa 30 tapahtuva lähtö tuntuu nyt melko äkkinäiseltä, kun Weedin pitäisi johtaa Ouuta.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Mitä olisin muuttanut: WEED-manga 1-30

Hougen-saaga jäi vähän aikaa sitten taakse ja nyt ovat vuorossa makakit ja Yukimura. Hougenia vastaan käyty taistelu oli omia suosikkejani, mutta olisin siihen silti tahtonut tehdä joitakin muutoksia.

5. Olisin tiivistänyt juonta
Tämä on epämääräisin muutos sarjaan. GDW:ssä on jonkin verran ns. turhaa juoksentelua, joka ei lopulta vaikuta ollenkaan pääjuoneen ja jotkut kohtaukset jäävät irtonaisiksi. Esimerkiksi Toubeen kuolema on tällainen. Sen koko tarkoitus oli lopulta pelastaa koiranpentu, mikä kokonaisuuden kannalta tuntuu nyt ajan hukkaamiselta.

GDW:ssä on paljon pieniä mutkia, jotka voisi vetää suoraksi, mikä tekisi tarinasta paljon tiiviimmän.

4. Olisin isontanut Joujin roolia
Joujin rooli tarinassa jää harmillisen pieneksi, ottaen huomioon, miten tyylikäs hahmo se on ja millainen menneisyys sillä on ollut. Siskon kuolema jätti siihen jälkensä ja esimerkiksi tästä vesipelosta olisi voinut olla viittauksia aiemminkin. Esimerkiksi Toubeen ollessa joessa.

Joujista olisi muutenkin mielenkiintoista kuulla lisää: miten se sai arpensa ja onko sillä jossakin päin Japania verivihollisia.

3. En olisi vapauttanut Giniä
Vaikka vanhat fanit riemuitsivatkin siitä, kun Gin pakeni omin voimin Hougenin luota ja keräsi armeijan, en itse pitänyt tästä elementistä. Se toki suurensi Ginin roolia huomattavasti, mutta samalla se teki Ginistä liian superkoiran. Armeijan kokoaminen hetkissä myös jotenkin halventaa Weedin vastaavaa suoritusta: Weed sai puolta pidemmässä ajassa kokoon vain kourallisen sotilaita.

Lisäksi Ginin pitäminen vankina toi sarjaan jatkuvaa jännitettä. Oma suosikkini olisi tähän tilanteeseen ollut mangan ja animen risteytys. Gin olisi paennut, mutta sen aika olisi kulunut toipumiseen eikä se olisi koonnut armeijaa.

2. Thunder ja Lecter olisivat palanneet
Thunder ja Lecter olivat sen verran tyylikkäitä pahiksia, että olisin itse toivonut niiden palaavaan tarinaan. En olisi tahtonut niitä mihinkään isoon osaan enkä etenkään hyvisten puolelle, mutta ne olisivat hyvin voineet toimia Sniperin kätyreinä ja auttaa etsimään Giniä sekä muuta "viatonta", jossa ne eivät olisi joutuneet vastakain Weedin armeijan kanssa.

Lisäksi jos Thunder ja Lecter olisivat palanneet, olisivat muutkin koirat päässeet näyttämään kykyjään. Nyt vain Weed ja Hiro taistelivat pääpahiksia vastaan lopputaistelussa. Itse olisin pitänyt siitä, jos esimerkiksi Ken ja Kagetora olisivat taistelleet yhdessä tätä kaksikkoa vastaan.

1. Olisin tappanut jonkun päähahmoista

Hougenia vastaan kuolee oikeastaan vain kaksi hyvin tunnettua hahmoa: John ja Toubee. Muut koirat on esitelty vain hetkiä ennen kuolemaansa tai niillä ei ole nimeä ollenkaan. GNG:n yksi vaikuttavimpia elementtejä oli se, miten melkeinpä kuka tahansa hahmoista saattoi kuolla ja miten päähahmoja tapettiin huomattavat määrät sarjan lopussa. GDW:ssä hahmojen kuolemat jäävät mitättömiksi.

Mietin omaa tappolistaani ja jonkun seuraavista hahmoista olisi minusta voinut uhrata:

- Jerome
Jeromen kuolema animessa oli onnistuneesti toteutettu ja se toi Weedin ja Hougenin taisteluun selkeää henkilökohtaisuutta. Mangassa Weed oletti Jeromen kuolevan, mutta se ei lukijaa säväytä, kun hän tietää hahmon selviävän. Jeromen kuoleman isoin haittapuoli olisi se, että Hougen itse ei olisi tehnyt sitä, vaan osasyyllisenä olisi ollut vain huono tuuri.

- Mer
Merillä olisi ollut hyvä hetki kuolla Hougenin hampaissa. Hougen oli psykopaatti, joten sen olisi voinut kuvitella tappavan Merin ihan vain Weedin raivostuttaakseen. Itse olisin pitänyt tilanteesta, jossa Hougen olisi katsonut Weediä silmiin ja sitten murtanut Merin niskan nakaten sitten tämän ruumiin Weedin naamalle. Näinhän joku susista taisi GNG:n puolella tehdä Ginille, tosin silloin taisi lennellä vain irtonainen pää?

Merin kuolema olisi kuitenkin järkyttänyt Weediä pahasti: olihan Mer Weedille ikään kuin pikkuveli.

- Ben tai Cross
Benin tai Crossin tappaminen olisi ollut Hougenilta poikkeuksellisen julma temppu. Vanha Cross ja sokea Ben eivät olisi voineet puolustautua oikein mitenkään Hougenia vastaan eivätkä myöskään estää tätä mitenkään, joten niiden tappo olisi ollut vain päähänpisto.

Kurotoraa, Kagetoraa tai Keniä en tahtoisi tappaa tällaisessa tilanteessa. Kaikilla näistä koirista on syvemmät siteet ystäviinsä ja sukulaisiinsa kuin Weediin ja ne eivät varmasti olisi voineet hillitä itseään, kun Hougen olisi meinattu päästää vapaaksi.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Aloittelevan keräilijän opas: VARO!

Piraattitavarat ovat asia, jotka häiritsevät kaikkia keräilijöitä sekä merkkitavaroiden ostajia. Etenkin tunnetuimmista merkeistä piratoituja tuotteita on usein helpompi ostaa kuin aitoja ja harmillisesti etenkin anime-puolella tämä korostuu. Ginga-sarjat ovat onneksi ulkomailla niin vähän tunnettuja, että niistä on valmistettu erittäin vähän väärennöksiä.

Mitä piraattituotteet ovat?


Piraattituotteet ovat myyntiin valmistettuja tuotteita, joiden valmistajalla ei ole lisenssejä tuotteen tekemiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi netistä ladatut ja sitten CD:lle/DVD:lle poltetut musiikit sekä tv-sarjat tai elokuvat ja pinssit, mukit, paidat ja vastaavat, joihin on otettu kuva sarjasta ilman sarjan tekijän lupaa. Usein tuotteita valmistetaan ilman alkuperäistä mallia tai esimerkiksi figuureissa alkuperäiset muotit voidaan varastaa ja niiden pohjalta voidaan tehdä lisää tuotteita.

Tekijät saavat lisenssillä valmistetuista tuotteista aina korvauksen. Aiheen suosiosta riippuen, ovat lisenssimaksut 0,1-15% tuotteen myyntihinnasta.

Tämän lisäksi monet sarjojen tekijät tahtovat vaikuttaa siihen, minkälaisia tuotteita heidän tarinoistaan valmistetaan ja millä periaatteilla. Takahashi esimerkiksi tarkistaa kaikki suomalaiset julkaisut, jos niihin pitää piirtää jotain ylimääräistä (esim. koiran korvien päät, jotka ovat jääneet alkuperäisessä kuvassa logon tai muun kuvion alle). Lassin & Leevin tekijä, Bill Watterson, on kieltänyt oheistuotteiden valmistamisen sarjastaan täysin. Kiroilevan siilin luoja, Milla Paloniemi, taas on vaatinut, että kaikki tuotteet valmistetaan eettisesti ja hän on kieltäytynyt useista kymmenistä eri tuoteideoista. Angry Birds on taas päinvastainen esimerkki: kyseisestä pelistä on valmistettu mitä vain pehmoista liukureihin, vieheistä sarjakuviin ja limppareista viskiin. Tekijät ovat jopa etsineet piraattitavaroita valmistaneita firmoja ja ottaneet ne sitten itselleen töihin, jos ovat pitäneet niiden tuotteista.

Kun piraattitavaroita valmistetaan, menetetään nämä kaikki: tekijä ei saa työstään korvausta, tuotteet voidaan valmistaa millaisissa oloissa vain ja jotkut niistä voivat olla jopa alkuperäistä työtä loukkaavia. (Esimerkiksi Vocaloid-hahmoista valmistetaan joskus riisuttavia hentai-figuureita.) Lisenssoiduissa tuotteissa voidaan esimerkiksi lapsityövoima- tai ympäristörikostilanteissa aina selvittää valmistaja sekä myyjä jokaista askelta myöten: piraattituotteissa on usein vain valmistusmaa eikä mitään muuta tietoa valmistajasta tai välikäsistä, joiden läpi tuotteet ovat kulkeneet.

Tämä on erittäin ongelmallista, koska tuotteiden käsittelystä ei saa tällöin tarkempaa tietoa. On yleistä, että figuureissa käytetään lyijypohjaisia maaleja ja esimerkiksi pehmolelut käsitellään hyönteismyrkyillä ja homeentorjunta-aineilla, jotta ne olisi helpompi varastoida. Yksi esimerkki Suomessa tästä myrkkykäsittelystä ovat ns. myrkkysohvat, jotka aiheuttivat useilla ihmisille kammottavan, kutiavan ihottuman. Myrkkysohvat olivat tunnettujen valmistajien tuottamia, joten niiden myyntiä pystyttiin valvomaan ja korvauksia hakemaan, mutta piraateissa ei syyllistä voi saada kiinni.

Pehmoleluissa yksi huomattava asia on myös neulat: pehmoja valmistettaessa on aina riski, että niiden sisälle jää neuloja valmistusvaiheessa, mikä on iso turvallisuusriski.

Piraattituotteiden takana on lisäksi usein järjestäytyneitä rikollisjärjestöjä ja niiden salakuljettamiseen käytetään samoja reittejä kuin huumeiden salakuljetukseen. Piraattituotteet ovat nimittäin paljon turvallisempi keino rikastua: niistä saa yhtä hyvän voiton ja kiinnijäädessä niiden kuljettamisesta saatavat rangaistukset ovat minimaalisia verrattuna huumeiden salakuljetukseen.

Jos tulli havaitsee piraattituotteita, se saa takavarikoida ja tuhota tuotteet. Jos piraattituotteita on tuotu myyntiin, joutuu maahantuoja myös maksamaan korvauksia.

Ginga-piraatit


Koska Ginga on tuntematon sarja, siitä ei onneksi liiku paljon väärennettyjä tuotteita. Myöskin aktiivinen keräilijäkunta takaa sen, että väärennetyt tavarat tunnistetaan nopeasti. Ohessa tällä hetkellä tunnetut väärennökset.

Huom! En käsittele tässä mallikuvia.



Pehmolelut
Kalliit Ginga-pehmot ovat napanneet fanien lisäksi monien muidenkin huomion ja tämän johdosta eBaysta voi usein löytää edulliset Kyoshiro- ja Akame -pehmot. Pehmot on erittäin helppo tunnistaa, koska ne ovat täysin erilaisia kuin muut: muumimaiset pehmot tunnistaa Ginga-hahmoiksi lähinnä nimen perusteella. Akame on vain täysvalkea koirapehmo ja Kyoshiron arvet kulkevat miten sattuu. Pehmoissa on myös "copyright-merkki", jossa on kuva Weedistä palmutaustalla.

Pehmoja näkyi aluksi vain muutamalla myyjällä, mutta nykyisin niitä kauppaa jo kymmenisen myyjää. Pehmojen hinta vaihtelee 4-10 euron välillä.

Mukit
Ginga-mukeja on kahtaa erilaista ja kummassakin on sekaisin GNG- ja GDW-kuvia.


Iphone-kotelot
Koteloita on nähty kahtaa erilaista. Kuvitus on samaa kuin aiemmissakin tuotteissa, joten on todennäköistä, että valmistaja on sama tai kyseiset kuvat saa netistä ladattua helposti painolaatuisina kuvina.


Englanninkieliset DVD:t
GNG- ja GDW- animet on kummatkin käännetty englanniksi fanien toimesta ja tekijät ovat laittaneet käännöksen ilmaiseksi jakoon nettiin. Tätä kyseistä käännöstä kaupitellaan myös DVD:llä ja sen ostaminen ei ole millään tavalla suositeltavaa: kyse ei ole virallisesti englanninkielisestä käännöksestä, vaan netistä ladatuista fanien tekemistä käännöksistä.





Kiinalaiset DVD:t
Sisältävät japaninkieliset äänet sekä kiinalaiset ja englantilaiset tekstit. Kumpienkaan tekstien laadusta ei ole tietoa. Pakettia myydään usein nimellä "Ginga Densetsu Weed Kiba".


Pinssit
Pinssejä näkee aina silloin tällöin huuto.netissä ja ne ovat kaikki tehty suoraan animesta tai mangasta otetuilla kuvilla.



Pullonkorkit
Japanilaiset, ilmeisesti maitopullojen korkit, ovat hämmentäneet faneja jo useaan otteeseen eikä niistä ole vieläkään saatu tarkalleen selkoa. Korkeissa on joitakin tunnistettavia Ginga-hahmoja: Gin, John sekä Daisuke ovat yleisimmin löydettyjä. Korkeissa ei kuitenkaan ole minkäänlaista copyright-merkintää, joten ne eivät todennäköisesti ole aitoja. Tosin on huomioitava eräs toinenkin asia: missään niissä ei lue, että ne olisivat Ginga-oheistuotteita ja piirrokset ovat niin huonoja, että hahmoja on hankala tunnistaa, vaikka muutaman poseerauksen voikin tunnistaa mangoista ja animesta.

Japanissa näitä näkee aina silloin tällöin myytävänä Ginga-tuotteiksi merkittynä. Varmuutta näiden aitoudesta tai edes liittymisestä Ginga-sarjaan ei kuitenkaan ole. Ehkä joku tahtoi vain tehdä korkkeja koirakuvioilla ja otti mallia GNG:stä?

Piraattien arvo

Mitä monet pohtivat, on piratoitujen tuotteiden arvo. Useimmiten niillä ei ole keräilyarvoa: piraattituotteita valmistetaan isot erät ja jos ne eivät mene kaupaksi alkuperäisinä, saatetaan niitä muokata ja alkaa myydä uudestaan eri nimellä. Esimerkiksi Pikachu-pehmoja saatetaan muokata keltaisiksi hiiripehmoiksi, jos ne eivät mene riittävän nopeasti kaupaksi tai jos Pokemonin lisenssien omistajat ovat alkaneet hiillostaa firmaa.

Lisäksi piraattituotteissa voitot ovat huomattavat: useissa tuotteissa lisenssi-, valvonta-, ym. maksut nostavat huomattavasti tuotteen hintaa. Kun puhutaan vain valmistuskuluista, niin esimerkiksi yhden pinssin tekeminen maksaa alle 10 senttiä - vähemmänkin, jos niitä teettää kerralla enemmän. Kun ensimmäiset tuotteet on myyty kalliilla ja voittoa saatu riittävästi, voidaan ylijäävät tuotteet vain hävittää, jos ne eivät mene kaupaksi.

Ainoa tilanne, missä piraattituotteilla on vähän arvoa, ovat käyttöesineet ja silloinkin on kyse ihan vain käyttöarvosta. Piratoituja mukeja ja vastaavia ostaessa kannattaa kuitenkin huomioida, että halvasta mukista tai pehmosta voi tulla pitkä itku, jos sen valmistuksen on tingitty laadusta ja se aiheuttaa omistajalleen allergisen reaktion, pehmosta löytyy neula tai muuta vastaavaa.

Joissakin tunnetuimmissa sarjoissa harvinaisilla piraattitavaroilla voi olla enemmän arvoa. Otetaan esimerkiksi Star Wars: kun Episodi 6 oli ilmestymässä, sen nimen väitettiin olevan Jedin kosto ja tämä teksti painettiin pariin aitoon oheistavaraan harhautukseksi sekä käytännössä kaikkiin piraattitavaroihin. Viime hetkellä elokuvan oikeaksi nimeksi ilmoitettiin Jedin paluu ja piraattitavarat saattoi tällöin helposti erottaa. Näistä piraateista tuli kuitenkin harvinaisuutensa vuoksi melko arvokkaita ja haluttuja keräilytuotteita. Halutuimpia ovat kuitenkin alkuperäiset, aidot Jedin kosto -tuotteet.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Valmistaja: Creation Advance

Aluksi ajattelin, että Creation Advancen oheistuotteiden esittelyllä ei ole kiire, mutta kun sivusto vähän aikaa sitten kaatui ja iski pelko, että sivu on kadonnut lopullisesti, päätin, että esittely on parempi tehdä nyt kuin katua myöhemmin.

Creation Advance on tällä hetkellä maailman ainoa yritys, joka valmistaa Ginga-aiheisia oheistuotteita. Sivun yhteydessä on aina silloin tällöin Ginga-aiheista twitter-viestittelyä, joten on mahdollista, että se toimii yhteistyössä Nihonbungeisha-kustantamon kanssa. Creation Advance myy myös muutaman muun sarjan oheistuotteita, joista tunnetuin on Great Teacher Onizuka ja lisäksi sieltä löytyy muutamia tuotteita Shiroi Senshi Yamatosta.

Nykyisin kauppa on keskittynyt eniten e-kirjojen julkaisuun. CA:n Twitter-tili, jossa kerrotaan uusimmista päivityksistä.

Sivusto aukesi vuoden 2011 aikana.

CA:n tuotteiden myyntitapaa on usein kritisoitu: yrityksellä on tapana laittaa kerralla esimerkiksi 20 lasinalusta kustakin hahmosta myyntiin ja odottaa, että ne kaikki menevät loppuun ennen kuin laittavat lisää tuotteita myyntiin. Tämä johtaa siihen, että epäsuositumpia tuotteita voi olla kaupassa kuukausia ja kun taas suosituimmat hahmot ja tavarat myydään loppuun aina muutamassa minuutissa. Muutenkin tuotteita lisätään valikoimiin melko sattumanvaraisesti. Esimerkiksi termosmukit ovat olleet loppuunmyytyinä jo yli vuoden.

Ilmestymisajat ovat arvioita.

Aluksi CA:n valikoimista löytyi seuraavat tuotteet:


10 erilaista lasinalusta: Gin, Ben, Moss, Kurotora, Riki, Weed, GB, Kyoshiro, Kagetora ja Mer
Lasinalusiin on painettu taidekirjasta löytyvät kuvat GDW-hahmoista sekä GNG-mangan kolmannen julkaisun kansissa olleet kuvat GNG-hahmoista. Ginin kuva on näissä aiheuttanut hämmennystä: se on nimittäin Weedin kuva, johon on vain lisätty Ginin arvet.

Lasinalusten painolaatu on erittäin hyvää ja myös käytetty kangas on kestävää. Lasinalusen koko on noin 10 x 10 senttiä.

iPhone 3G-kuoret
Suojakuoria kännykkään. Kuvissa hyökkäävä Akakabuto, Sankaritarinoiden kansikuva sekä Weed laumoineen hyppäämässä mereen.


4 erilaista käsipyyhettä, joita Suomessa sanotaan minikangasjulisteiksi
Julisteita on kaksi GNG-aiheista: 35 x 35 senttinen, jossa on kuva GNG-mangan 13:sta kansikuvasta sekä 20 x 20 senttinen, jossa kuva mangasta numero seitsemän. GDW:stä on yhtälailla kaksi julistetta ja sen kuvissa on aurinkoinen kuva Weedistä ja Sakurasta (koko 25 x 25 cm) sekä ryhmäkuva, joka löytyy esimerkiksi suomalaisen taidekirjan kannesta (koko 35 x 35 cm).

Virallisesti nämä ovat käsipyyhkeitä, eivät julisteita. Japanissa hyvin harvoissa vessoissa on käsipyyhepaperia ja sen sijaan on yleisempää, että ihmiset kuljettavat mukanaan pientä pyyhettä käsien kuivaamista varten. Materiaaliltaan pyyhkeet muistuttavat mikrokuitupyyhkeitä ja niiden painolaatu on niin korkealaatuista, että niitä kehtaa helpostikin käyttää julisteina.


2 erilaista pyyhettä, joita Suomessa sanotaan kangasjulisteiksi
Kummatkin isot pyyhkeet ovat WEED-aiheisia. Sporttipyyhkeessä (40 x 90 senttiä) on kuva jyrkänteeltä hyppäävästä Weedistä ja laumassa sekä sarjan logo. Tavallisessa pyyhkeessä (70 x 130 senttiä) on taas ryhmäkuva, jossa hahmot kellivät auringossa.

Pyyhkeet on tehty samasta materiaalista kuin pienemmätkin, mikä on outo ratkaisu: mikrokuituliinan tyylinen kangas ei ime vettä kovin hyvin eikä näin sovi materiaaliltaan pyyheeksi.

Termosmuki
Muiden käyttötuotteiden lisäksi kaupasta löytyy myös termosmuki, joka on harmillisesti ollut loppuunmyyty jo yli vuoden. Termosmuki on yksinkertaisesti valmistettu: kuvia ei ole painettu, vaan ne on ns. pujotettu valmiin termosmukimallin kuoren väliin. Kuvat ovat kuitenkin mukissa kiitettävän erilaisia: niissä on kuvia WEED-mangan taka- ja sivukansikuvista, joita ei ole käytetty muissa oheistuotteissa ollenkaan.

Myöhemmin valikoima alkoi pikkuhiljaa laajeta ja vuosien 2012-2013 lisättiin uusia tuotteita. Suurin osa lisättiin 2012 loppuvuodesta. Osa niistä oli kuitenkin valmistettu jo reilusti etukäteen, koska Takahashi toi faneille tuliaiseksi heinäkuussa 2012 esimerkiksi Hiro-lasinalusia. Kauppaan niitä tuli myyntiin vasta lokakuussa:

2 erilaista t-paitaa
Kahdesta valkoisesta t-paidasta löytyy yhdistelmäkuva, jossa on Gin ja Akakabuto sekä Sankaritarinoista löytyvä kuva, jossa Gin, Smith & Chuutora ja takana kanjit "Ginga".

3 erilaista badge-pinssiä sekä 2 Yamato-pinssiä
Badget ovat yksi korkealaatuisimpia tuotteita, mitä CA on valmistanut. Niiden painolaatu on erittäin korkealaatuista ja lisäksi niiden takaosa on metallia, mikä on huomattavasti kestävämpää kuin yleisesti käytetty muovi.

Myös badgejen kuvat on hyvin valittu ja vaikka ne ovat verrattain pieniä, löytyy kuvista monia eri hahmoja. Ginga-harrastajalle mukava yllätys ovat myös Yamato-pinssit, jotka lienevät ainoa Yamato-oheistuote, mikä on valmistettu 2000-luvulla.


Uusi setti lasinalusia: Rocket, Jouji, Ken, Sasuke, Hiro, Jerome
GDW-taidekirjoissa olleista lopuistakin hahmoista valmistettiin lasinaluset. Laatu on samaa kuin aiemmissakin.

Tämä herätti toiveita siitä, että myös GNG-mangan lopuista hahmoista olisi tehty lasinaluset, mutta nyt GDW-lasinalusten ilmestymisestä on kulunut jo vuosi-puolitoista, joten se näyttää melko epätodennäköiseltä.

iPhone-kuoret
iPhone-kuoret ovat Suomessa jääneet vähälle huomiolle, koska ne sopivat puhelinmalleihin, jotka eivät ole länsimaissa kovin yleisiä. Kuoria oli ensin kolme ja myöhemmin niitä valmistettiin vielä kaksi lisää: Ginistä ja taustalla näkyvistä susista sekä isossa pyyhkeessäkin olevassa kellimiskuvasta. Uusimmat mallit ilmestyivät loka-marraskuussa 2012.

(Yllä olevassa kuvassa alimmat mallit.)


iPhone-taustakuvat (ilmestymisaika toukokuu 2012)
iPhone-taustakuvat toimivat oletettavasti seuraavasti: ostamalla paketin, saat itsellesi kuviottoman suojatarran, jonka voi liimata suojaamaan kosketusnäyttöä. Suojatarran mukana tulee koodi, jolla voit tilata tahtomasi taustakuvan kännykkääsi.




Muistotaulu (ilmestynyt lokakuussa 2012)
Takahashin muistotaulussa on iso ryhmäkuva GNG:stä sekä lista pienten kuvien kera Takahashin muista eri sarjoista. Se valmistettiin Takahashin uran 40-vuotispäivän kunniaksi. Tauluja on valmistettu 100 kappaletta. Tällä hetkellä niitä on vielä 12 kappaletta myymättä.

Taulu on kooltaan pieni, vain 14,8 x 21,0 senttiä. Jokainen on numeroitu ja taulun mukana tulee puiset kehykset. Hintaa Japanissa taululla on 21 000 jeniä eli noin 180 euroa. Tiettävästi niitä ei tuotu Suomeen ainoatakaan kappaletta.

torstai 8. toukokuuta 2014

Valmistaja: TopSangyo


TopSangyo on valmistanut suurimman osan WEED-aiheisista oheistuotteista. Sillä on ollut niitä myös melko laaja valikoima. TopSangyo aloitti Ginga-tuotteiden valmistuksen 2003 ja yritys lopetettiin yllättäen 2009.

Vaikka TopSangyo on valmistanut Ginga-tuotteita isoja eriä (tai vähintäänkin paljon enemmän kuin esim. arpajaisissa on ollut palkintoina), ovat sen valmistamat tuotteet usein paljon harvinaisempia. WEED-oheistuotteiden lisäksi TopSangyo on valmistanut muutamia muita eläin/otus-pehmoleluja sekä huomattavan määrän Zipper-sytyttimiä.

2003


Suurin osa WEED-oheistuotteista valmistettiin muutama vuosi mangan alkamisen jälkeen, kun sarja oli suosituimmillaan. Kaikki tuotteet on valmistettu mangan mallin mukaan eikä animesta ollut tuolloin puhettakaan. Kaikki tuotteet myytiin loppuun ensimmäisen vuoden aikana.



- Pehmolelut

TopSangyo on valmistanut 12 kappaleen setin pehmoja ja kustakin pehmosta on tehty iso sekä pieni versio. Näillä pehmoilla on brodeeratut arvet, kasvokuvioinnit, pilkut ym.


- Zippo
Zippo-sytyttimet ovat parhaiten säilyneitä oheistuotteita TopSangyon valikoimista ja niitä löytää usein aivan uutta vastaavassa kunnossa. Zippoja on kolmea erilaista ja niissä on taustallinen kuva WEED-mangasta.

Zippot valmistettiin Amerikassa ja ne ovat erittäin arvostettu sytytinmerkki.


- Avaimenperät ja kännykkäkorut
Erikoista kyllä avaimenperät ja kännykkäkorut ovat harvinaisimpia TopSangyon valmistamista tuotteista. Niiden voisi olettaa olevan yleisiä, koska ne ovat edullisia ja niistä on otettu isoja valmistueriä. Jostain syystä niitä kuitenkin näkee erittäin harvoin myytävänä. Yksi syy voi olla, että ne ovat selkeitä käyttöesineitä ja harmillisesti malliltaan melko helposti hajoavia, jolloin niitä on voitu heittää paljon roskiin.

Avaimenperiä ja kännykkäkoruja on kumpiakin valmistettu seitsemästä eri hahmosta. Hahmovaihtoehdot olivat seuraavat: Weed, Gin, Akame, Ken, Kyoshiro, GB ja Jerome.

Toukokuu 2006



Kun WEED-anime oli ilmestynyt DVD:lle, alkoi myös siitä ilmestyä oheistavaraa, vaikkakin pienissä määrin. TopSangyo myi tuohon aikaan myös WEED-DVD:itä (osat 1-11), joiden hinta oli 3990 jeniä.

- Pyyhe
Aivan uutena tuotteena oli Weed-sporttipyyhe. Sporttipyyhe on muuten tavallinen, mutta se on huomattavasti normaalia kapeampi. Kuvana oli kohti juokseva Weed.

- Pehmot
TopSangyo valmisti aavistuksen erilaisella mallilla uuden erän Weed-pehmoja, joita oli saatavana isona ja pienenä.

- Zippo
Samalla valmistettiin myös uusi erä sytyttimiä, joissa kummassakin oli anime-aiheinen kuva. Ruskeassa Zippossa oli useissa mainoksissa käytetty kuva kohti juoksevasta Weedistä yksinkertaistettuna viivapiirroksena. Sinisessä Zippossa taas oli animetyylinen kuva Ginistä ja Weedistä juoksemassa rinnakain.


Uudet tuotteet eivät kuitenkaan ottaneet tuulta alleen samalla tavalla kuin aiemmat. Oletettavasti anime ei nostanut WEED-mangan suosittua yhtä paljon kuin oli toivottu ja suurin innostus oli jo jäänyt taakse. Vaihtoehtoisesti tavaroita oli valmistettu liikaa. Yhtäkaikki kolmen vuoden kuluttua, ennen äkillistä katoamistaan, uusista oheistuotteista vain sininen Zippo oli myyty loppuun ja kaikkea muuta oli vielä saatavilla.

maanantai 5. toukokuuta 2014

GNG-animen pahimmat epäonnistumiset

Vaikka GNG-anime on erittäin hyvin onnistunut adaptaatio mangasta, on välissä kuitenkin joitakin tupeksintoja ja outoja valintoja, jotka jäävät häiritsemään tai jotka ovat selkeästi huonompia kuin mangassa.


7. Benizakuran kuolema
Tämä jää listalleni aivan häntäpäähän, koska animenkin versio on erittäin hyvä ja koskettava. Siinä on kuitenkin paljon enemmän korneja elementtejä kuin mangassa. Mangassa veri muodostaa lammen pintaan etäisesti kirsikankukkaa muistuttavan kuvion, mutta animessa pintaan nousee outoja palleroita, jotka pyörivät hetken ja muodostavat sitten kukan. Mitä ihmettä ne pallerot olivat? Siitepölyä ja verimöykkyjä?

Animen versio häviää vain niukasti mangan vastaavalle, sillä se antaa katsojan surra hieman pidempään kuin mangassa, jossa kuolema on hyvin pian ohitse.


6. Crossin ja Benin suhde
Kuinka monta kertaa Crossin ja Benin suhde mainitaan animessa? Kerran, jos sitäkään.
Mangassa on jatkuvasti pientä vihjailua siitä, että Ben pitää Crossista ja Cross taas Benistä sekä mukana on myös vihjailua siitä, että Smith pitää Crossista. Animessa luotetaan siihen, että hahmot hengailemassa keskenään sekä neidon pelastaminen pulasta riittää. Smithin rooli on tiputettu kokonaan pois.

5. Ben jää kivien alle
Kun Ben jää kivien alle mangassa, on syy yksinkertainen: se oli laumam kärjessä ja täten pahiten vaaravyöhykkeellä. Animeen on lisätty täysin turha kohtaus, jossa Cross ei osaa katsoa eteensä ja Ben joutuu palaamaan takaisin pelastaakseen sen, jolloin Ben itse jää kivien alle. Tämä tekee sekä Crossista ja Benistä typerämmän oloisen hahmoina, kun kumpikaan ei osaa juosta kiviä karkuun.

4. Epäonnistuneita venytyksiä: Gin väistää villisikaa ja Gin pelastaa Daisuken
Tämä on yksittäinen pieni kohtaus, jonka itse koen häiritseväksi. Villisika juoksee kohti, Gin jähmettyy sen eteen valmiina väistämään, Cross huutaa Ginille varoitukseksi, villisika juoskee kohti, Gin jähmettyy valmiina väistämään - ja sitten villisika heittää Ginin syrjään.

Miksi tätä oli venytetty niin hirveän paljon? Mangassa kohtaukseen menee vain muutama ruutu eikä Gin korostu siinä mitenkään.

Toinen vähemmän tyhmä, mutta enemmän tylsä kohtaus, on Daisuken pelastaminen. Kun Gin kiipeää alas, on tahti sujuva ja jännittävä, mutta kun Daisukea nostetaan ylös... Se kestää paljon kauemmin kuin on tarpeen. Etenkin ensimmäisellä katselukerralla tässä tuli kiemurreltua ja odotettua, että milloin tästä kohtauksesta päästään yli.


3. Hyena hahmona
Hyenasta on tehty animessa paljon suurempi pelkuri kuin se ansaitsisi olla, minkä lisäksi sen hakkaamisesta tehdään koomista. Kun yksi Hornanhurtista hyökkää, mangassa uhrina on Smith, mutta animessa Hyena. Kun Ben hakkaa laumaan takaisin palaavaa Hyenaa, animessa Hyena iskeytyy Nipsumaisen hassusti puuta vasten, kun mangassa se iskeytyy siihen oikeasti voimalla.

Myöhemmin suuren taistelun lähestyessä anime-Hyena jättää lauman, koska ei tahdo taistella karhuja vastaan. Mangassa Hyena on taistelumielellä ja on laumasta eriteillä, koska tahtoo syödä vatsansa täyteen ennen kuolemaansa. Tällöin se kuitenkin näkee Sniperin ja lähtee seuraamaan sitä jättäen lauman.

Lisäksi, kun Hyena hyppää kuolemaansa, on tähänkin asiaan saatu huomattavasti eroa. Animessa Hyena kuulee päässään Benin äänen ja hyppää perään ihan vain kuollakseen. Mangassa Hyena kuulee Benin huudon alhaalta ja syöksyy alas auttaakseen. Tällöin näytetään myös Hyenan ja Sniperin välistä taistelua, kun animessa Hyena vain lentelee alas rotkoon kuin rukkanen.


2. Cross vs. Chuutora
Crossin ja Chuutoran taistelussa Crossista on tehty aivan liian avuton. Sen ei onnistu tehdä kunnollista iskua Chuutoraa vastaan ja lisäksi Crossin yritys iskeä Chuutora irti, on epäonnistunut täysin. Vaikka näkee selvästi, että Cross hyppää ilmaan omin voimin, on sen ilme alas tultaessa niin kauhistunut ja kuvakulma niin outo, että todella moni on luullut, että Chuutora on jotenkin iskun takana. Itse oletin nuorempana, että Cross aikoi hakata Chuutoran päätä, mutta Chuutora käänsi iskun ilmassa jotenkin omaksi edukseen.

Pidin mangassa myös siitä, että Chuutora nakkeli rivisotilaita tuosta vain ympäriinsä, mutta joutui sitten Crossin pysäyttämäksi: tämä loi hieman kuvaa Crossin ja tavallisen rivisotilaan voimaeroon. Koska tämä on käytännössä Crossin ainoa näyttävä taistelu, sen epäonnistuminen pilaa hahmoa poikkeuksellisen monella tavalla.


1. Taistelu Mutsun kenraaleita vastaan
Tämä taistelu oli ehdottomasti yksi epäonnistuneimpia, kun sen anime- ja manga-toteutusta vertaa. Mangassa taistelussa on tarkoitus korostaa Ginin kehittyneitä johtaja- ja strategiakykyjä: se huijaa Mutsun joukkoja siirtymään epäedulliseen asemaan ja yllyttää ne sitten hyökkäämään. Tällöin Gin käyttää maastoa tehokkaasti edukseen ja sen onnistuu joukoillaan iskeä takaisin huomattavasti suurempi lauma sekä taistella sitä vastaan tasavertaisesti.

Lisäksi mangassa oli näytetty, että Kisaragi kunnioitti Terrya ja oli haudannut tämän, minkä vuoksi oli järkevää, että Kisaragi nähdessään Terryn ruumiin karhun riepottelemana raivostui karhuille.

Animessa koko tilanne menee päinvastoin. Gin porhaltaa paikalle ilman sen kummempaa suunnitelmaa ja se itse päätyy huonompaan taisteluasemaan. Hassua kyllä monista kuvista näkee selvästi, että Kisaragin laumalla on etu tässä taistelussa, mutta se ei kuitenkaan vaikuta lopputulokseen. Tässä tilanteessa jopa leikatun version juonessa on enemmän järkeä, vaikka se pitääkin kaivaa esiin: Gin hyökkää ja samaan aikaan Terry luo niille väylän, jonka avulla ne pääsevät pakoon kraaterista. Leikkaamattomassa versiossa taistelu menettää tärkeimmät elementtinsä juonen osalta ja jopa vääristää niitä monelta osin.

Kisaragin reaktiokin on omituinen. Se tiesi karhun tappaneen Terryn, mutta jotenkin sille on järkytys, että karhut repivät Terryn ruumista ja Gin joukkoineen raivostuu siitä haastaen karhut. Tässä on toisaalta Kisaragille annettu hieman aikaa pohdintaan ja Terryn muisteluun, minkä ansiosta outo käytös ei pistä pahasti silmään.

Kokonaisuudessaan taistelua on kuitenkin tiivistetty liikaa. Tämä on ilmeisesti tehty aivan viime hetkillä, koska mallikuvissa voidaan nähdä pari nuorta pentua, jotka ovat ilmeisesti Kisaragin poikia.

perjantai 2. toukokuuta 2014

GNG-animen parhaat onnistumiset

On kohtauksia ja tilanteita, joissa anime voittaa alkuperäisteoksen mennen tullen. Tässä on oma listani GNG-animen parhaista onnistumisista eli tilanteista, joissa se on paljon parempi kuin mangan vastaava kohtaus tai tilanne.


7. Gin vs. Benizakura
Yksi kysymys: miksi Smith oli mukana mangassa? Siitä ei ollut apua taistelussa eikä suostuttelemassa Benizakuraa. Ainoa looginen syy, jonka itse keksin, olisi se, että Smith olisi voinut toimia todistajana, että Gin oli oikeasti antanut lauman johtajuuden Benizakuralle, jos se olisi kuollut taistelussa (mikä on tietysti erittäin hyvä syy). Sitä ei vain mainita milloinkaan ja lisäksi Smith yrittää tulla mukaan taisteluunkin. Tosin minun on vaikea uskoa, että Benizakura olisi ollut yhtään vakuuttavampi uusi johtaja Ginin rippeet suupielissään, vaikka Smith olisi kertomassa Ginin sopimuksesta Benizakuran kanssa.

Tämä kohtaus on hieman kaksipiippuinen, sillä pidän toisaalta erittäin paljon mangassa siitä, miten Benizakura ei lähde tuosta vain Ginin mukaan, vaan se tarvitsee ensin toisenkin motivaation jättää omistajansa.


6. Karhut
Tämä on puhdas mielipideasia, mutta en itse pitänyt pätkän vertaa siitä, että karhut puhuivat mangassa. Akakabuton yksittäiset ajatuskuplat olivat toimivia, mutta karhut juttelemassa keskenään söi tunnelmaa ja teki näistä pahiksista hieman liian inhimillisiä tai paremminkin koirahahmoihin verrattavia. Toki karhut varmasti puhuivat aina keskenään, mutta en minä tahtonut tietää, mitä ne tarkalleen sanoivat.


5. Akatoran kuolema
Mangassa Akatoran kuolema pyyhkäistään todella nopeasti ohitse: kuolema ei aiheuta taukoa taisteluun eikä kukaan jää suremaan Akatoraa, kun Akakabuton tappaminen taas jatkuu. Tämä on muutettu Sankaritarinoihin, joissa Akatora ehtii sanoa viimeiset sanansa ja Ben jää selkeämmin suremaan kuolevaa ystäväänsä.

Animessa asia oli hoidettu heti tyylillä. Tilannetta ei venytetty liiaksi eikä mukana tullut suuria paljastuksia Akatoran elämästä, vaan kohtaus oli kaunis ja äärettömän surullinen.


4. Shiron kuolema
Shiron kuolema ohitetaan mangassa hyvin nopeasti Daisuken pikaisella kertauksella menneisyyteen. Animessa Shiron rooli on aavistuksen isompi ja tämä hiljainen, synkässä metsässä käyty taistelu luo animeen erittäin pelottavan ja vaikuttavan alun. Kohtaus olikin niin synkkä, että se leikattiin pois VHS-julkaisulta.


3. Ginin ja Sniperin taistelu
Mangassa Ginin ja Sniperin taistelussa on paljon turhaa juoksentelua. Ensin Sniper pakenee, sitten Gin lähtee perään ja Billin joukot estävät Johnia sekä muita seuraamasta . Koirien etäisyydet ovat toisiinsa nähden oudot ja lopulta Billin joukot eivät kuitenkaan pysty pidättelemään Ouun porukoita. Poukkoilua on yksinkertaisesti liikaa ja huomio taistelusta karkaa usein muualle.

Animessa homma on vain yksinkertainen kaksintaistelu. Lisäksi siinä on mukana yksi tärkeä yksityiskohta: Ginin kaulapanta. Mangassa katkennutta kaulapantaa ei näytetä ollenkaan, mutta yksi animen muistettavimpia kohtauksia on, kun Gin nousee ja sen panta tippuu purtuna maahan. Olin itse aidosti pettynyt, kun kaulapantaa ei mangassa näkynyt.


2. Rikin kuolema
Rikin kuolema on onnistunut GNG-mangassa huonommin kuin animessa yhdestä syystä: mangassa Rikin kuoleman hetkellä tuodaan sudet mukaan tarinaan. Tämä voisi muuten toimia, mutta kun sudet esitellään näin viime hetkillä, se vain pilaa tunnelmaa suuresta taistelusta. Riki ei lopulta kerro mitään varsinaista infoa susista, vaan varoittaa niistä hyvin epämääräisesti. Tämä ei ole ensinnäkään suorapuheisen Rikin tapaista ja lisäksi Riki ei tuntenut susia niin hyvin, että niiden nimittäminen "pahuuden hampaiksi" tuntuisi loogiselta.

Kun taistelu on ohi, tulisi tämän jälkeen seurata automaattisesti hiljainen hetki, jolloin myös lukija voi vetää henkeä tarinan päätyttyä. Näin Rikin kuolema ja koirien ulvonta aluksi toimiikin kunnes susihourailu katkaisee sen. Animessa Rikin kuolemasta tulee surullinen ja vaikuttava, koska siihen ei samalla yritetty tuoda jatkoseikkailuita mukaan.


1. Kougien muuttaminen
Kougien muuttaminen on itselleni tärkein GNG-mangaan tehty muutos. Mangassa ei ole ketään koirapahista, jotka eivät olisi liittyneet Ouun joukkoihin, vaan myös Kougat lähtevät aluksi mukaan. Animessa Kougat olivat uskollisia aatteilleen eikä lauma kulkukoiria vaikuttanut niiden mielipiteisiin mitenkään.

Kougiin onkin tehty huomattavia muutoksia ja oikeastaan kaikki muutokset ovat parantaneet niitä hahmoina. Mangassa Kougat ovat laihoja ja pienikokoisia eivätkä tämän vuoksi niin vakuuttavia kuin esimerkiksi Igat. Lisäksi niiltä tuntuu monesti puuttuvan yhteinen taisteluhenki ja ne siirtyvät hätätilanteissa heti syyttelemään toisiaan. Kurojaki taas hylkää pentunsa päästyään hengissä karkuun ja lisäksi sen johtajantaidoissa on selkeitä puutteita. Se raivoaa ja johtaa joukkojaan huonosti.

Animessa Kougat ovat paljon yhtenevämpi joukko eivätkä ne antaudu Ouun armeijalle. Ne ovat myös aavistuksen isompia ja lihaksikkaampia eivätkä rääpäleitä kuten mangassa. Myös Kurojaki on animessa parempi johtaja. Kun mangassa Ouun joukot hyökkäävät, ne yllävät Kurojakin, ajavat tämän pakoon ja vasta Ginin yllytyksestä Kougat jäävät taistelemaan - jolloin äkillinen käännös saa koko lauman kaaoksen valtaan. Animessa Kurojaki on odottanut Giniä ja asettanut koiransa väijyksiin hyödyntäen kotikenttäetuaan. Myös Chibin jättäminen Ouun joukkojen luo tuntuu järkevämmältä kuin pennun hylkääminen myöhemmin. Pakeneva Kurojakihan pysyi hädintuskin pystyssä.

Muutokset Kouga-koirissa ovat olleet hienovaraisia, mikä tekee siitä vielä paremman. Montaa muuta kohtausta voi helposti vertailla isojen erojen vuoksi, mutta Kougissa erot ovat pieniä ja ne huomaa vasta, kun niihin kiinnittää enemmän huomiota.

torstai 1. toukokuuta 2014

Toukokuu 2014

Kuukausi vaihtuupi jälleen ja kevät lähestyy!

Viime kuussa pehmot käsiteltiin lopullisesti läpi, jokainen yksittäin, joukossa ja historiaa unohtamatta. Näistä palleroista ei siis tulla enää kuulemaan, jos mitään yllättäviä löydöksiä ei tule vastaan.

Koska oheistuotteet ovat minulle tutuin ala, pistän käyntiin pari siihen liittyvää kirjoitusprojektia. Ensimmäinen on WEED-oheistuotteita valmistaneiden firmojen esittelyt. Niitä onkin ruhtinaalliset kolme-neljä kappaletta. Teen mahdollisesti samanlaisen esittelyn myös GNG:n oheistuote valmistajista, jos saan riittävästi tietoa kasattua.

Tässä kuussa myös Aloittelevan keräilijän opas lähestyy loppuaan: aiheina on tunnistaminen sekä välteltävät ostokset. Mahdollisesti sekaan on vielä tulossa osto-opas ja kokoelman arvon määrittäminen. Uutta juttusarjaa en ole aloittelemassa, mutta sen sijaan pistän GNG- ja GDW- animet sekä -mangat tarkempaan syyniin ja vertailuun. Tulossa ehkä myös pari hahmoanalyysia.

Kysymyksenä myös lukijoille. Ensimmäisinä kuukausina kaikki jutut oli ajoitettu kello 10:00, mutta huhtikuussa ne oli ajoitettu niin, että ne ilmestyivät sinä kellonaikana, kun olin ne kirjoittanut. Kumpi on kivempi tyyli: tasainen ilmestymisaika vai puutteellisen sosiaalisen elämäni stalkkaaminen?

Huomatkaa myös, että ylälaidan linkkivalikoista löytyvät nyt myös Tulevat tekstit ilmestymispäivineen. Tämän lisäksi kirjoittelen myös ajankohtaisjuttuja eli noiden sekaan voi tulla myös yllätyksiä.

Huhtikuun TOP5 luetuinta juttua:
1. Tarinat, joita emme saa tietää
2. Pehmojen historiaa ja ominaisuudet
3. Aloittelevan keräilijän opas, osa 1
4. Lähestyykö Orion loppuaan, osa 2
5. Aloittelevan keräilijän opas, osa 2

Kuukausihaaste: Rotuja Ginga-maailmaan

Tuplahaaste: minkä uuden rodun, jota tarinassa ei ole vielä esiintynyt, tahtoisit mukaan Ginga-tarinoihin? Vastapainoisesti, mitä rotua et missään nimessä tahtoisi tarinassa nähdä? Rotu voi olla jo esiintynyt tai jokin uusi.

Suurin toive minulla olisi rodun suhteen, että se olisi jokin uusi ja luppakorvainen rotu. Pidän luppakorvaisista koirista pystykorvia enemmän ja tahtoisin mieluusti nähdä sellaisia enemmänkin. Ja luppakorvilla tarkoitan "perinteisiä" luppakorvia, jotka ovat suomenajokoiran ja beaglen tyylisiä, ei niinkään tosia tai muita molossityylisiä.

Yksi suosikkirotu Gingaan olisi tiibetinmastiffi. Orionissa on nyt yksi tällainen massiivinen, pörröinen koira, mutta se ei mielestäni tiibetinmastiffi ole.



Tiibetinmastiffi on massiivisen kokoinen koira, jolla on paksu turkki. Siitä on myös useita erilaisia värimuunnelmia, joten siitä saisi melko helposti erilaisia ulkonäköjä hahmoille. Nämä koirat näyttävät tavallisesti todella lutuisilta, mutta (kuten tanskandoggi Hougen) voisin kuvitella näistä myös pelottavia pahiksia.

Kuva: Amerikanbulldoggi Nero

Toinen toiverotuni olisi amerikanbulldoggi. Tämä isokokoinen rotu on mukavan ilmeikäs ja lisäksi se on kasvoiltaan ja rakenteeltaan reilusti erimallinen kuin monet muut Gingassa olevat koirarodut. Lisäksi täplikkäästä rodusta saisi helposti tehtyä hyvin erilaisia hahmoja.

Kuva: Animalsadda
Viimeisenä yksi suosikkirotujani, jonka poissaoloa Ginga-maailmasta ihmettelen kovasti: beagle. Beaglet ovat erittäin yleisiä, iloisia metsästyskoiria, joten on suorastaan omituista, että Gingassa niitä nähdään (oletettavasti) vain kaksi minirooleissa. Beagle loisi hyvin piristystä muuhun joukkoon ja voisin itse kuvitella sen Sasuken ja Smithin välimuodoksi perusluonteeltaan: iloinen, ahmatti ja huumorintajuinen, mutta samalla myös taistelija. Se olisi pirteä lisä Gingan hahmokaartiin ja tunnettuna rotuna se varmasti saisi suosiota myös lukijoilta.

Kuva: Koirat.com

Rotu, jonka tahtoisin itse tiputtaa pois, on selkeä: saksanpaimenkoira. En ole koskaan hirveämmin välittänyt kyseisestä koirarodusta enkä pidä monista sen ominaisuuksista. Saksanpaimenkoirat ovat harmillisen ylijalostettuja eikä niiden ulkonäkökään viehätä. Kehutut rotu- ja koulutusominaisuudetkin alkavat olla mennyttä päivää.

Lisäksi saksanpaimenkoiria on Ginga-tarinoissa melkeinpä liikaa. John ja Jerome ovat ymmärrettäviä, samoin Andy, mutta näitä on paljon pienissäkin rooleissa. Itselleni oikeastaan viimeinen pisara oli Venäjän sotakoirat, joiden lauma koostui vain saksanpaimenkoirista. Ne näyttävät aivan liian samannäköisiltä ja yhtä ainoa rotua on todella tylsä seurata.

Wikipedia

Toinen melko ylikäytetty rotu on kainkoirat, erityisesti Orionin puolella, mutta ne eivät ole minua haitanneet. Kainkoiriin on saatu paljon erilaisia ulkonäköjä jo ihan turkin väriä ja raitoja muuttamalla eivätkä ne missään vaiheessa ala olla valtavia massa-armeijoita kuten saksanpaimenkoirat. Lisäksi näiden laumoissa on myös muita rotuja.