Kiatsu käsitteli blogissaan karhukoiria sekä Weedin karhukoiran verta. Ginga-sarjoissa on usein tilanteita, joissa sanotaan, että hahmon karhukoiran veri heräsi, mikä tavallisesti johtaa hahmon voimien kasvamiseen. Onko tässä mitään perää realistisesti ja mitä karhukoiran veren heräämisellä varsinaisesti tarkoitetaan?
Metsästyskoirapiireissä "veren herääminen" on melko yleinen asia. Siitä käytetään useimmiten nimitystä "syttyminen" eli esimerkiksi koira syttyy haukkumaan lintua tai ajamaan jänistä. Tähän liittyy usein myös termi varhaiskypsä eli koira, joka metsästysvietti sekä -taidot syttyvät nuorena ja hyvin vähäisellä koulutuksella.
Syttyminen voi tapahtua koirissa monilla eri tavoilla ja monissa eri vaiheissa. Koira voi syttyä ensi kerran jäniksen jäljet haistettuaan tai vaihtoehtoisesti, kun se saa syödä riistan lihaa. Myös riistaeläimen kaataminen haukkuun tai ajoon voi saada koiran ymmärtämään tehtävänsä ja syttymään metsästyskoiraksi. Joissakin tilanteissa omistaja voi itse havaita muutoksen: koiran haukkuääni muuttuu tai se alkaa liikkua itsenäisemmin eikä hae enää tukea omistajaltaan. Monesti syttymistä tapahtuu silloin, kun koira oppii jonkun uuden asian esimerkiksi paluperän selvittämisen. Koiran metsästysinto on pitkälti syttymisen takana - jos koira ei ole kiinnostunut riistasta, ei se tule suuresti kehittymään pitkänkään koulutuksen aikana.
Syttyminen, varhaiskypsyys ja metsästysinto riippuvat puhtaasti yksilöistä ja niiden taidoista. Vaikka koira olisi innokas, jos se ei ole älykäs, kestää sen kouluttamisessa kauan ja koira voi tehdä monenlaisia virheitä, esimerkiksi ajaa pysäytettävän riistan pakoon. Toisaalta, jos koira on varhaiskypsä ja se syttyy aikaisin, voi se myöhemmällä iällä kyllästyä työhönsä ja esimerkiksi hirvikoira voi alkaa jahdata jänistä tai muuta ei-toivottua riistaa. Tämän vuoksi koiran työn on oltava sille erittäin mieluista ja samalla sopivan haastavaa.
Älykäs koira oppii nopeasti: ajokoira voi oppia jänisten yleisesti käyttämät reitit ja kiertää vaikeakulkuiset alueet, vaikka ajokoira tavallisesti seuraa riistaa jälkitarkasti. Paluperien selvittäminen sekä jänisten seuraaminen tien yli ovat yleisimpiä asioita, mitä ajokoirien tulee oppia. Monia asioita koira ei voi ehtiä oppimaan, vaan sen täytyy selvitä vaistollaan ja älyllään: Kuinka pitkälle ja kuinka nopeasti hirvi voi potkaista? Onko mäyrän luolassa riittävästi tilaa kääntyä ympäri, jos mäyrä yllättää koiran takaa? Onko luolassa kapeita kohtia, joihin koira voi jäädä kiinni? Miten lähelle karhua voi mennä, että se pysähtyy, mutta ei hyökkää?
Koiria kuolee joka vuosi hirvien potkuihin sekä mäyrien raatelemina. Jotkut koirat jäävät ansaan louhikkojen luolastoihin, eivätkä pääse ulos, vaan nääntyvät nälkään ja janoon. Karhujen haukkutilanteet ovat harvinaisia, joten koiria jää melko harvoin karhujen hampaisiin - pakeneva koira saattaa kuitenkin johdattaa karhun omistajansa luo, mikä on myös harvinaista, koska karhut välttelevät ihmisiä. On paljon kuolettavia virheitä, joita metsästävä koira voi tehdä. Vielä enemmän on sellaisia, jotka tekevät koirasta heikon metsästyskoiran.
Onko koirien syttymisessä tai veren heräämisessä paljon eroja?
Lyhyesti: kyllä. Seurakoirilla syttymistä ei käytännössä tapahdu ollenkaan. Syttymisessä on kyse siitä, että koira tajuaa oman tehtävänsä sekä taitonsa ja oppii hyödyntämään niitä. Seurakoirilla tai seurakoiriksi taantuneilla metsästys- ja palveluskoiraroduilla (esimerkiksi akitat, tietyn linjan mäyräkoirat, beaglet ja saksanpaimenkoirat) ei ole samanlaista viettiä kuin käyttökoirilla. Vietti voi myös turtua, jos koiraa ei kouluta tai sille ei anna mahdollisuutta toteuttaa itseään eikä se saa oikeaa kannustusta. Tämän vuoksi on mahdollista, että saman pentueen pennuissa on suuria eroja, jotka voivat johtua pentujen välisistä eroista, mutta jotka usein johtuvat kaikkein eniten omistajan koulutustaidoista.
Myös metsästyskoirarotujen välillä on suuria eroja. Karhukoirilta vaaditaan voimakkaampaa luonnetta kuin jäniskoirilta ja luonne-erot voi havaita jo muutaman kuukauden ikäisissä pennuissa. Ajokoirat liikkuvat enemmän ryhmissä eivätkä kulje kauas, kun taas karhu/hirvikoirat ovat jo pentuina itsenäisempiä, itsepäisempiä ja rohkeampia.
Kun Gingassa puhutaan karhukoiran veren heräämisestä, pidän itse selkeänä sitä, että kyse on vanhojen metsästys- ja taisteluvaistojen heräämisestä. Akitat metsästävät karhuja ym. hyvin eri tavalla kuin länsimaalaiset koirat: ne liikkuvat useimmiten pareina ja ne eivät pidä riistaa paikoillaan haukkumalla, vaan pureutuvat siihen kiinni pakottaen sen pysähtymään ja joskus raadellen sen kuoliaaksi. Tässä tilanteessa koiria tulee olla useita ja niiden tulee ajoittaa hyökkäyksensä niin, että ne puolustavat samalla toisiaan tai karhu saattaa tappaa ne. Gingan maailmassa akitat on myös kuvattu erittäin lähihakuisiksi eivätkä ne usein poistu omistajansa näköpiiristä. Tämä loisi sen olettamuksen, että niillä on myös voimakas vietti suojella omistajaansa. (Suomessa hirvi- ja karhukoirat vaeltavat useiden kilometrien päähän omistajistaan, mutta en ikävä kyllä tiedä, miten metsästys on aikoinaan Japanissa toiminut.)
Rikiä ja myöhemmin Giniä on luonnehdittu viimeisiksi oikeiksi karhukoiriksi, kun ne metsästivät Goheen kanssa Akakabutoa. Tavallaan se on totta: Weed ei koskaan suoranaisesti etsi tai koe tehtäväkseen taistella karhuja vastaan. Gingan maailmassa karhukoiran ei kuitenkaan tarvitse kohdata karhua, jotta sen vaistot heräisivät. Tärkeintä on tilanne, jossa se ymmärtää voimansa ja pakottaa itsensä voimiensa äärirajoille. Useimmilla Ginga-koirilla syttyminen onkin tapahtunut tilanteessa, jossa karhuja ei ole: Rikillä, kun se puolusti Daisukea, Ginillä taistelussa Sniperiä vastaan ja Weedillä P4:n kohdatessa.
En kuitenkaan katsoisi, että Weed olisi karhuverettömänä isiään heikompi. Myös Ginin karhukoiran ura päättyi Akakabuton kaatamiseen eikä sen elämä keskity karhujen metsästykseen, kuten Rikin koko elämä keskittyi.
tiistai 30. syyskuuta 2014
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Ginga Densetsu Akame, osa 1
Ginga Densetsu Akamen ensimmäinen osa ilmestyi Japanissa syyskuun alussa ja sain omani käsiin noin viikko sitten. Juonta en tässä käsittele, koska joutuisin tekemään sen kuvalukemalla, kuten muutkin. Tarkoituksenani on tehdä Kaksoissolaan hahmoesittelyitä, kunhan saan ensin lisää aikaa itselleni.
GDA:n julkaisu oli itselleni erittäin positiivinen yllätys. Se sisälsi samat värisivut kuin ensimmäinen Manga Gorakukin, mikä on erittäin harvinaista missä tahansa mangassa. Muutenkin mangan ulkonäkö on minusta huomattava parannus verrattaessa GDW:n ja Orioniin.
GDA:n kansi on komea ja vihdoin, vihdoin tässä on piirretty kansi eikä niitä valokuvia. Koirat ja tausta on piirretty erikseen, mutta ero valokuvan ja piirroksen välillä on huomattavasti pienempi eikä kuvien yhdistäminen pistä silmään. Kannessa on hieman hämmennystä aiheuttanut se, että kuvassa on Akamen lisäksi Gin ja Weed. Kyse on kuitenkin ilmeisesti mainoskikasta: Gingan vanhat fanit tahdotaan houkutella mukaan seuraamaan uutta sarjaa mainostamalla sitä vanhoilla hahmoilla. Ja ainakaan minua tämä ei haittaa. Etenkin Ginistä värikuvia on niin vähän, että lisäkuvat ovat aina tervetulleita. Myös mangan lukujen aloituskuvissa on usein GNG:n vanhoja sankareita.
Myös mangan takakannen kuvat ovat kauniit ja luovat sopivaa jännitystä lukijalle. Toivoisin itse, että takakannet jatkavat Orionin linjaa eli niissä näkyisi tulevaisuudessa paljon sivuhahmoja sekä pahiksia. Sisäkansissa ei nyt ole uusia kuvia, vaan asetelma värikuvista ja sarjakuvan ruuduista.
Asia, joka minua jäi tässä julkaisussa kuitenkin pohdituttamaan on: Onko tässä julkaisussa samalla ajateltu myös ulkomaisia lukijoita?
Ensinnäkin, sarjan nimi on paitsi japaniksi myös englanniksi (Legend of Silver Fang Akame), mitä ei ole tehty muissa Ginga-sarjoissa. WEED-mangassa oli nimi tietysti englanniksi, mutta vain osa siitä ja sekin oli englantilainen lainasana. Akamessa nimeä ei ole myöskään laitettu pienesti ja huomaamattomasti, vaan se on ollut mainoksissa isolla paikalla alusta alkaen.
Tämän lisäksi muutaman päähenkilön nimi on kirjoitettu länsimaisesti hahmoesittelyssä: Hakutaka sekä Ohzaru, jonka pitäisi tosin kirjoitusohjeiden mukaan olla Oozaru. Tämän lisäksi kaikkien muiden hahmojen kanjeilla kirjoitetun nimen yläpuolella lukee selvennys hiraganoilla, mitä tapahtui GDW:n ja Orionin aikana vain muutaman nimen kanssa.
Myös itse tarinassa on yllättävän paljon hiragana-selvennyksiä.
Syy tähän voi olla muukin: GDA voi olla suunnattu hieman nuoremmalle lukijakunnalle kuin Orion tai sitten samurait ja ninjat käyttävät niin erikoista ja harvinaisempaa sanastoa, että osa sanoista pitää selventää myös japanilaislukijoille. Lisäksi länsimaiset kirjaimet ovat samalla tavalla eksoottisia japanilaisille kuin japanilaiset merkit länsimaalaisille, joten voi olla, että mangassa on vain tahdottu kokeilla uutta tyyliä.
Kummin vain, tämä on huomattava etu meille länsimaalaisille lukijoille. Nyt monien hahmojen nimet voidaan kääntää samantien länsimaalaisille sopivaan muotoon eikä niitä tarvitse arvailla!
GDA:n julkaisu oli itselleni erittäin positiivinen yllätys. Se sisälsi samat värisivut kuin ensimmäinen Manga Gorakukin, mikä on erittäin harvinaista missä tahansa mangassa. Muutenkin mangan ulkonäkö on minusta huomattava parannus verrattaessa GDW:n ja Orioniin.
Ensimmäinen värisivu. |
Yksityiskohtia piisaa. Takahashi on petrannut myös hevosten piirtämisessä. |
7. luvun aloituskuva. |
Takakansi. |
Asia, joka minua jäi tässä julkaisussa kuitenkin pohdituttamaan on: Onko tässä julkaisussa samalla ajateltu myös ulkomaisia lukijoita?
Ensinnäkin, sarjan nimi on paitsi japaniksi myös englanniksi (Legend of Silver Fang Akame), mitä ei ole tehty muissa Ginga-sarjoissa. WEED-mangassa oli nimi tietysti englanniksi, mutta vain osa siitä ja sekin oli englantilainen lainasana. Akamessa nimeä ei ole myöskään laitettu pienesti ja huomaamattomasti, vaan se on ollut mainoksissa isolla paikalla alusta alkaen.
Tämän lisäksi muutaman päähenkilön nimi on kirjoitettu länsimaisesti hahmoesittelyssä: Hakutaka sekä Ohzaru, jonka pitäisi tosin kirjoitusohjeiden mukaan olla Oozaru. Tämän lisäksi kaikkien muiden hahmojen kanjeilla kirjoitetun nimen yläpuolella lukee selvennys hiraganoilla, mitä tapahtui GDW:n ja Orionin aikana vain muutaman nimen kanssa.
Myös itse tarinassa on yllättävän paljon hiragana-selvennyksiä.
Syy tähän voi olla muukin: GDA voi olla suunnattu hieman nuoremmalle lukijakunnalle kuin Orion tai sitten samurait ja ninjat käyttävät niin erikoista ja harvinaisempaa sanastoa, että osa sanoista pitää selventää myös japanilaislukijoille. Lisäksi länsimaiset kirjaimet ovat samalla tavalla eksoottisia japanilaisille kuin japanilaiset merkit länsimaalaisille, joten voi olla, että mangassa on vain tahdottu kokeilla uutta tyyliä.
Kummin vain, tämä on huomattava etu meille länsimaalaisille lukijoille. Nyt monien hahmojen nimet voidaan kääntää samantien länsimaalaisille sopivaan muotoon eikä niitä tarvitse arvailla!
lauantai 27. syyskuuta 2014
Kilpailu - Runoilua - Palkinnot
Runokisan aikarajaa on jatkettu ja uusi deadline on 1.1.2015. Runoja on tullut jo mukava määrä, mutta palkintojen valitsemisessa meni odotettua kauemmin. Nyt luvassa on kuitenkin aika superit kisapalkinnot!
Ilmoittautumisohjeet
T-paidat ovat Takahashin henkilökohtaisesti lahjoittamia.
Settejä ei voi sekoittaa keskenään eikä palkintoja ottaa rahana. Tuotteet lähetetään postitse voittajille.
1. setti
Gin vs. Akakabuto t-paita (L-koko)
2. setti
Gin, Smith & Chuutora t-paita (L-koko)
3. setti
Takahashin Animecon-vierailun kunniaksi painettu juliste, koko A3. Kuvassa mangan 12 kansi.
4. setti
Ginga Nagareboshi Gin 1 Special Edition, jossa Takahashin nimikirjoitus ja WEED Gaiden suomeksi.
5. setti
Takahashin nimikirjoitus ja Sankaritarinat 1 & 2 suomeksi.
Ilmoittautumisohjeet
Ginga-runokisan palkinnot
Voittajia valitaan kolme ja jokainen saa valita vuorollaan yhden alla olevista paketeista. Eli kisassa ensimmäiseksi tullut valitsee viidestä setistä yhden, toinen neljästä ja kolmas kolmesta erilaisesta. Yli jääneet palkinnot jäävät odottamaan seuraavaa kilpailua varten.T-paidat ovat Takahashin henkilökohtaisesti lahjoittamia.
Settejä ei voi sekoittaa keskenään eikä palkintoja ottaa rahana. Tuotteet lähetetään postitse voittajille.
1. setti
Gin vs. Akakabuto t-paita (L-koko)
2. setti
Gin, Smith & Chuutora t-paita (L-koko)
3. setti
Takahashin Animecon-vierailun kunniaksi painettu juliste, koko A3. Kuvassa mangan 12 kansi.
4. setti
Ginga Nagareboshi Gin 1 Special Edition, jossa Takahashin nimikirjoitus ja WEED Gaiden suomeksi.
5. setti
Takahashin nimikirjoitus ja Sankaritarinat 1 & 2 suomeksi.
perjantai 26. syyskuuta 2014
Miksi makakeista ei pidetä?
Kirjoittelin vähän aikaa sitten pohdintoja makaki-saagasta ja keskustelussa isoimmaksi asiaksi nousi se, miksei makakeista pidetä tarinassa.
Apinoissa on hyviä puolia, kun tarinaa katsoo: taistelukohtaukset saivat apinoista aivan uuden vivahteen, kun koirilla oli vastustajinaan aseita ja hampaita käyttäviä vihollisia, jotka saattoivat paeta puissa liikkumalla. Takahashi osaa myös piirtää makakit hyvin ja ne ovat helposti tunnistettavia, mutta niissä ei ole liikaa ihmismäisiä piirteitä. Myös Takahashin nykyinen piirtojälki sopii hyvin makakeille: esimerkiksi Rikissä minua häiritsi se, miten ihmismäiseksi Akakabuto piirrettiin. Nyt tällaisia rakenneongelmia ei ole.
Ja tärkeänä asiana: jos makakeista piti hahmoina, eivät nämä alla listatut asiat häiritse lukukokemusta. Jos makakeista ei pitänyt, veivät ne ainakin minun tapauksessani vain terän tarinalta, mutta eivät missään tapauksessa pilaa sitä kokonaan.
Seuraavat asiat koin kuitenkin itse ongelmallisina:
- Makakien puhuminen
Miksi makakit ja koirat osaavat puhua keskenään? Koirat ja ihmiset tai koirat ja muut eläimet eivät osaa puhua keskenään, mistä todisteina ainakin karhut ja villisiat (sekä oletettavasti myös fasaanit ja jänikset). Tällä perusteella myöskään koirien ja makakien ei pitäisi toisiaan ymmärtää.
Tämän juoniaukon pystyy kuitenkin helposti antamaan anteeksi. Ginga-maailmassa tapahtuu paljon oudompiakin asioita ja ehkä kyse on eläinten kanssa enemmänkin siitä, tahtovatko ne ymmärtää toisiaan. Voisihan olla mahdollista, että kaikki villieläimet osaavat kommunikoida keskenään, mutta eivät lopulta tahdo tehdä niin. Weedin elämää tämä ainakin vaikeuttaisi, jos jokainen napattu jänis alkaisi anoa armoa henkensä puolesta.
Lisäksi tämä juoniaukko on tuttu monista, monista muista kirjoista, tv-sarjoista ja elokuvista. Minne tahansa haltiamaailmaan tai uudelle planeetalle menetkin, niin kaikki tyypit puhuvat ja ymmärtävät aina samaa kieltä eikä asiasta nosteta minkäänlaista haloota.
- Vieras laji
Se, että apinat ovat tyystin poikkeuksellista lajia Ginga-maailmassa, on isoimpia ongelmia. Gingan päätarina on kuitenkin aina koirissa, joten uuden hyvislajin lisääminen siihen tuntui oudolta.
En itse koe, että apinat olisivat tässä tilanteessa se ongelma. Jos apinoiden tilalla olisi kissoja (iriomoten villikissoja ja leijona), muita koiraeläimiä (kettuja ja susi), karhuja (mustakarhu ja hybridijääkarhu), näätäeläimiä (lumikko ja jättiläshilleri), jotain ihan muuta (peltomyyriä ja mäyrä tai kiwilintuja ja strutsi) jne. jne. olisi tarina minusta yhä ihan yhtä outo. Eri tavalla outo, mutta yhä outo.
Suden terrorisoima kettuyhteiskunta olisi ehkä normaalein, mutta siinä olisi paljon käytännönongelmia, esim. ketut eivät saisi niin helposti koiranpentuja kiinni. Tässäkin toimivin asia olisi ollut eläinlajien välien yhdennäköisyys.
Erilaisilla koiraroduilla tilanne olisi voinut teoriassa toimia (esim. susi terrorisoi toista koiralaumaa, jossa kaikki koirat ovat luppakorvia/ulkomaalaista rotua/jotain muuta vastaavaa), mutta se oli vaatinut, että Yukimura olisi rasistinen natsi ja että Gingassa olisi aiemmin ollut selkeää jaottelua erilaisten rotujen välillä tai vaihtoehtoisesti Iga-Kouga -tyylistä klaanijakoa.
Kokonaisuudessaan en keksi parempaa vaihtoehtoa apinoille, mutta en edelleenkään pidä niitä tarinan vahvana elementtinä.
- Jatkuvuus
On erittäin helppo päätellä, että apinahahmoista ei ollut tulossa Gingan uusia päätähtiä, joten ne ajatteli todella helposti turhana tykinruokana. Koirahahmoilla on mahdollisuus jatkaa tarinaa ja luoda uusia, mutta apinoista tiesi heti, etteivät ne tule tarinaan pysyvästi. Tämän vuoksi hahmoihin oli hankala kiintyä, vaikka niissä oli erilaisia persoonia ja monet taistelivat ja kuolivat sankarillisesti.
Jos apinat olisivat koirahahmoja, olisin itse ainakin tuntenut paljon enemmän sympatiaa niitä kohtaan ja myöhemmin hahmoja olisi mahdollista kohdata uudestaan, mikä on ainakin itselleni tarinoissa tärkeää.
Apinoissa on hyviä puolia, kun tarinaa katsoo: taistelukohtaukset saivat apinoista aivan uuden vivahteen, kun koirilla oli vastustajinaan aseita ja hampaita käyttäviä vihollisia, jotka saattoivat paeta puissa liikkumalla. Takahashi osaa myös piirtää makakit hyvin ja ne ovat helposti tunnistettavia, mutta niissä ei ole liikaa ihmismäisiä piirteitä. Myös Takahashin nykyinen piirtojälki sopii hyvin makakeille: esimerkiksi Rikissä minua häiritsi se, miten ihmismäiseksi Akakabuto piirrettiin. Nyt tällaisia rakenneongelmia ei ole.
Ja tärkeänä asiana: jos makakeista piti hahmoina, eivät nämä alla listatut asiat häiritse lukukokemusta. Jos makakeista ei pitänyt, veivät ne ainakin minun tapauksessani vain terän tarinalta, mutta eivät missään tapauksessa pilaa sitä kokonaan.
Seuraavat asiat koin kuitenkin itse ongelmallisina:
- Makakien puhuminen
Miksi makakit ja koirat osaavat puhua keskenään? Koirat ja ihmiset tai koirat ja muut eläimet eivät osaa puhua keskenään, mistä todisteina ainakin karhut ja villisiat (sekä oletettavasti myös fasaanit ja jänikset). Tällä perusteella myöskään koirien ja makakien ei pitäisi toisiaan ymmärtää.
Tämän juoniaukon pystyy kuitenkin helposti antamaan anteeksi. Ginga-maailmassa tapahtuu paljon oudompiakin asioita ja ehkä kyse on eläinten kanssa enemmänkin siitä, tahtovatko ne ymmärtää toisiaan. Voisihan olla mahdollista, että kaikki villieläimet osaavat kommunikoida keskenään, mutta eivät lopulta tahdo tehdä niin. Weedin elämää tämä ainakin vaikeuttaisi, jos jokainen napattu jänis alkaisi anoa armoa henkensä puolesta.
Lisäksi tämä juoniaukko on tuttu monista, monista muista kirjoista, tv-sarjoista ja elokuvista. Minne tahansa haltiamaailmaan tai uudelle planeetalle menetkin, niin kaikki tyypit puhuvat ja ymmärtävät aina samaa kieltä eikä asiasta nosteta minkäänlaista haloota.
- Vieras laji
Se, että apinat ovat tyystin poikkeuksellista lajia Ginga-maailmassa, on isoimpia ongelmia. Gingan päätarina on kuitenkin aina koirissa, joten uuden hyvislajin lisääminen siihen tuntui oudolta.
En itse koe, että apinat olisivat tässä tilanteessa se ongelma. Jos apinoiden tilalla olisi kissoja (iriomoten villikissoja ja leijona), muita koiraeläimiä (kettuja ja susi), karhuja (mustakarhu ja hybridijääkarhu), näätäeläimiä (lumikko ja jättiläshilleri), jotain ihan muuta (peltomyyriä ja mäyrä tai kiwilintuja ja strutsi) jne. jne. olisi tarina minusta yhä ihan yhtä outo. Eri tavalla outo, mutta yhä outo.
Suden terrorisoima kettuyhteiskunta olisi ehkä normaalein, mutta siinä olisi paljon käytännönongelmia, esim. ketut eivät saisi niin helposti koiranpentuja kiinni. Tässäkin toimivin asia olisi ollut eläinlajien välien yhdennäköisyys.
Erilaisilla koiraroduilla tilanne olisi voinut teoriassa toimia (esim. susi terrorisoi toista koiralaumaa, jossa kaikki koirat ovat luppakorvia/ulkomaalaista rotua/jotain muuta vastaavaa), mutta se oli vaatinut, että Yukimura olisi rasistinen natsi ja että Gingassa olisi aiemmin ollut selkeää jaottelua erilaisten rotujen välillä tai vaihtoehtoisesti Iga-Kouga -tyylistä klaanijakoa.
Kokonaisuudessaan en keksi parempaa vaihtoehtoa apinoille, mutta en edelleenkään pidä niitä tarinan vahvana elementtinä.
- Jatkuvuus
On erittäin helppo päätellä, että apinahahmoista ei ollut tulossa Gingan uusia päätähtiä, joten ne ajatteli todella helposti turhana tykinruokana. Koirahahmoilla on mahdollisuus jatkaa tarinaa ja luoda uusia, mutta apinoista tiesi heti, etteivät ne tule tarinaan pysyvästi. Tämän vuoksi hahmoihin oli hankala kiintyä, vaikka niissä oli erilaisia persoonia ja monet taistelivat ja kuolivat sankarillisesti.
Jos apinat olisivat koirahahmoja, olisin itse ainakin tuntenut paljon enemmän sympatiaa niitä kohtaan ja myöhemmin hahmoja olisi mahdollista kohdata uudestaan, mikä on ainakin itselleni tarinoissa tärkeää.
torstai 25. syyskuuta 2014
Pohdintaa makaki-saagasta
Makaki-saaga on yksi GDW:n eniten ristiriitaisia mielipiteitä herättäneistä tarinakokonaisuuksista. Etenkin japaniksi ilmestyessään tätä tarinaa ei osattu ottaa vakavasti, koska no... apinat. Kun suomijulkaisu on ilmestynyt, ovat mielipiteet vaihdelleet, mutta monet ovat pitäneet tästäkin tarinasta.
Itselläni makaki-saaga jakoi rajusti mielipiteitä. Aloitetaan käymällä läpi hyviä puolia.
Makaki-saagassa esitellään pitkästä aikaa todella hyviä ja mielenkiintoisia hahmoja: Yukimura ja tämän isä Saheiji. Kummatkin hahmot ovat monipuolisia ja ne täydentävät toisiaan hyvin. Lisäksi tarina keskittyy näihin kahteen hahmoon. Monet muut GDW:n hahmot vain ilmestyvät ja liittyvät osaksi tarinaan eivätkä sen jälkeen enää hirveästi erotu joukosta. Monia vanhoja hahmoja käsitellään myös uudessa valossa ja esimerkiksi Sasukesta nähtiin sen taistelijapuoli, kun se vei viestin Ouun. Myös Ginistä nähtiin uusi uhrautuva puoli, kun se totesi Saheijin Yukimuran oikeaksi isäksi.
Tähän liittyen makaki-saaga on ainoita tarinoita, joissa hahmoja kuolee: nimettömien koirien lisäksi loppunsa kokee moni päähenkilö apinoiden ja koirien laumoista. Myös monet nimettömistä tai vasta esitellyistä hahmoista saavat itselleen näyttävän kuoleman. Tämän lisäksi monet kuolemat jättävät oikeasti surulliseksi, kun hahmojen toiveet eivät välttämättä toteudu.
Eräs tärkeä asia, johon on kiinnitetty yllättävän vähän huomiota, on Takahashin piirrostyyli. Omasta mielestäni makaki-saagassa nähdään joitakin Takahashin parhaita ja ilmeikkäimpiä koiria. Monet Yukimuran ja Weedin ilmeet ovat todella eloisia ja samalla erittäin koiramaisia ilman ylimääräistä inhimillistämistä.
Harmillisesti tarinassa oli paljon huonojakin puolia.
Yksi iso ongelma olivat apinat. Vaikka ne olivat miten suloisia, taistelutahtoisia ja urhoollisia, ne olivat silti apinoita, minkä vuoksi en itse kiintynyt kehenkään hahmoista eivätkä niiden kuolemat hirveästi sykähdyttäneet. Tämä herättää myös kysymyksen: miten koirat osaavat puhua apinoiden kanssa? Keskustelu ei suju ihmisten tai villisikojen kanssa, joten miksi juttu toimii apinoiden kanssa?
Erityismaininnan apinoista saa Kenraali, joka voisi teoriassa olla toimiva pahis. Sitä olisi kuitenkin pitänyt tyylitellä rajusti, sillä sen nykyinen ulkoasu ei toiminut. Hampaiden paljastamisen "mekanismin" ymmärtää vasta, kun sitä vertaa oikeaan tseladaan ja Kenraalin pehva oli aina tunnelmanpilaaja. Kenraalin koko vaihtelee myös rajusti mangan aikana.
Itselleni isoin ongelma oli kuitenkin tarinankerronta. Kuka muistaa yhden Yukimuran laumanjohtajista, Leonin? Entäpä Kenraalin surullisen taustatarinan, mikä vaikutti sen hulluuteen?
Leon, joka erottuu helposti poikkeuksellisen ulkonäkönsä ansiosta, esiintyy vain parilla sivulla. Kenraalin taustatarina käsitellään parissa ruudussa eikä siinä kerrota mitään sen hulluudesta. Se oli Etiopiassa ja tutkijat nappasivat mukaansa - ja jotenkin se päätyi Japaniin. Veikkaan, että kaikki tahtoivat päästä tästä vihulaisesta vain eroon.
Ottaen huomioon, miten lyhyt tarinakokonaisuus makaki-saaga on, siinä on todella paljon pieniä juoniaukkoja ja keskeneräiseksi jääviä tarinoita. Ehkä selkein näistä on Tobizarun kuolema, kun makaki yrittää sovittaa syntinsä tappamalla Kenraalin. Lopputuloksena Tobizaru vie Kenraalille tämän kadottaman kirveen ja kuolee ottaessaan kirveen pois Kenraalilta. Toinen hämmentävä seikka on nopeus, jolla Ouun joukot liikkuvat. Sasukelta menee koko yö matkustaa Ouun, vaikka se menee sinne autollakin, mutta Gin ja muut joukot saapuvat Yukimuran luo pian aamunkoiton jälkeen.
Pahin isku minulle tässä oli se, että olen aina pitänyt Takahashia loistavana tarinankertojana, joka pystyy kokoamaan tarinansa hyvin nopeassa ajassa ja noudattamaan samalla kustantajan ja yleisönsä toiveita. Makaki-saagassa tarinasta tuli lopulta heikoin lenkki, vaikka olin itse pitänyt apinoita hahmoina tarinan huonoimpana osana. On tietysti myönnettävä, että tämä tarina-arkki oli vain välisoitto kahden pidemmän tarinan välissä eikä siihen ole tämän vuoksi välttämättä hirveämmin aikaa uhrattu (ja onhan tarinaa voitu lyhentääkin alkuperäisestä), mutta vaikka asia näin olisi, olin silti pettynyt. Takahashi on kuitenkin itseeni eniten vaikuttaneita mangakoita, joten oli pettymys huomata tällaista keskeneräistä tarinankerrontaa.
Kokonaisuudessaan makaki-saaga kuitenkin ylitti odotukseni. Siinä oli mielenkiintoisia hahmoja, koskettavia hetkiä ja mukaansatempaavia taisteluita, joten se tulee varmasti luettua vielä useampaan kertaan.
Itselläni makaki-saaga jakoi rajusti mielipiteitä. Aloitetaan käymällä läpi hyviä puolia.
Makaki-saagassa esitellään pitkästä aikaa todella hyviä ja mielenkiintoisia hahmoja: Yukimura ja tämän isä Saheiji. Kummatkin hahmot ovat monipuolisia ja ne täydentävät toisiaan hyvin. Lisäksi tarina keskittyy näihin kahteen hahmoon. Monet muut GDW:n hahmot vain ilmestyvät ja liittyvät osaksi tarinaan eivätkä sen jälkeen enää hirveästi erotu joukosta. Monia vanhoja hahmoja käsitellään myös uudessa valossa ja esimerkiksi Sasukesta nähtiin sen taistelijapuoli, kun se vei viestin Ouun. Myös Ginistä nähtiin uusi uhrautuva puoli, kun se totesi Saheijin Yukimuran oikeaksi isäksi.
Tähän liittyen makaki-saaga on ainoita tarinoita, joissa hahmoja kuolee: nimettömien koirien lisäksi loppunsa kokee moni päähenkilö apinoiden ja koirien laumoista. Myös monet nimettömistä tai vasta esitellyistä hahmoista saavat itselleen näyttävän kuoleman. Tämän lisäksi monet kuolemat jättävät oikeasti surulliseksi, kun hahmojen toiveet eivät välttämättä toteudu.
Eräs tärkeä asia, johon on kiinnitetty yllättävän vähän huomiota, on Takahashin piirrostyyli. Omasta mielestäni makaki-saagassa nähdään joitakin Takahashin parhaita ja ilmeikkäimpiä koiria. Monet Yukimuran ja Weedin ilmeet ovat todella eloisia ja samalla erittäin koiramaisia ilman ylimääräistä inhimillistämistä.
Harmillisesti tarinassa oli paljon huonojakin puolia.
Yksi iso ongelma olivat apinat. Vaikka ne olivat miten suloisia, taistelutahtoisia ja urhoollisia, ne olivat silti apinoita, minkä vuoksi en itse kiintynyt kehenkään hahmoista eivätkä niiden kuolemat hirveästi sykähdyttäneet. Tämä herättää myös kysymyksen: miten koirat osaavat puhua apinoiden kanssa? Keskustelu ei suju ihmisten tai villisikojen kanssa, joten miksi juttu toimii apinoiden kanssa?
Erityismaininnan apinoista saa Kenraali, joka voisi teoriassa olla toimiva pahis. Sitä olisi kuitenkin pitänyt tyylitellä rajusti, sillä sen nykyinen ulkoasu ei toiminut. Hampaiden paljastamisen "mekanismin" ymmärtää vasta, kun sitä vertaa oikeaan tseladaan ja Kenraalin pehva oli aina tunnelmanpilaaja. Kenraalin koko vaihtelee myös rajusti mangan aikana.
Itselleni isoin ongelma oli kuitenkin tarinankerronta. Kuka muistaa yhden Yukimuran laumanjohtajista, Leonin? Entäpä Kenraalin surullisen taustatarinan, mikä vaikutti sen hulluuteen?
Leon, joka erottuu helposti poikkeuksellisen ulkonäkönsä ansiosta, esiintyy vain parilla sivulla. Kenraalin taustatarina käsitellään parissa ruudussa eikä siinä kerrota mitään sen hulluudesta. Se oli Etiopiassa ja tutkijat nappasivat mukaansa - ja jotenkin se päätyi Japaniin. Veikkaan, että kaikki tahtoivat päästä tästä vihulaisesta vain eroon.
Ottaen huomioon, miten lyhyt tarinakokonaisuus makaki-saaga on, siinä on todella paljon pieniä juoniaukkoja ja keskeneräiseksi jääviä tarinoita. Ehkä selkein näistä on Tobizarun kuolema, kun makaki yrittää sovittaa syntinsä tappamalla Kenraalin. Lopputuloksena Tobizaru vie Kenraalille tämän kadottaman kirveen ja kuolee ottaessaan kirveen pois Kenraalilta. Toinen hämmentävä seikka on nopeus, jolla Ouun joukot liikkuvat. Sasukelta menee koko yö matkustaa Ouun, vaikka se menee sinne autollakin, mutta Gin ja muut joukot saapuvat Yukimuran luo pian aamunkoiton jälkeen.
Pahin isku minulle tässä oli se, että olen aina pitänyt Takahashia loistavana tarinankertojana, joka pystyy kokoamaan tarinansa hyvin nopeassa ajassa ja noudattamaan samalla kustantajan ja yleisönsä toiveita. Makaki-saagassa tarinasta tuli lopulta heikoin lenkki, vaikka olin itse pitänyt apinoita hahmoina tarinan huonoimpana osana. On tietysti myönnettävä, että tämä tarina-arkki oli vain välisoitto kahden pidemmän tarinan välissä eikä siihen ole tämän vuoksi välttämättä hirveämmin aikaa uhrattu (ja onhan tarinaa voitu lyhentääkin alkuperäisestä), mutta vaikka asia näin olisi, olin silti pettynyt. Takahashi on kuitenkin itseeni eniten vaikuttaneita mangakoita, joten oli pettymys huomata tällaista keskeneräistä tarinankerrontaa.
Kokonaisuudessaan makaki-saaga kuitenkin ylitti odotukseni. Siinä oli mielenkiintoisia hahmoja, koskettavia hetkiä ja mukaansatempaavia taisteluita, joten se tulee varmasti luettua vielä useampaan kertaan.
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Ginga Densetsu Akame - suomeksi?
Ginga Densetsu Akamen ensimmäinen osa on ilmestynyt nyt Japanissa ja ensimmäiset kappaleet saapuvat pian Suomeen. Suomessa on jo ollut paljon huhuja siitä, että sarja käännetään suomeksi, mitä käsiteltiin hyvin Hopeatiikeri-blogissa. Lyhyesti sanoen: kääntämistiedot ovat vain huhuja, Akamea ei olla kääntämässä suomeksi.
Millaiset mahdollisuudet GDA:lla olisi ilmestyä suomeksi joskus tulevaisuudessa?
Ginga Densetsu Akame ei nimestään huolimatta kerro (ainakaan vielä) GNG:n Akamesta, vaan tämän esi-isistä tarinan asettuessa useamman sadan vuoden päähän menneisyyteen. Vaikka tämä oli monille Akame-faneille pettymys, on sarjalla varmasti monia kiinnostuneita lukijoita. Lisäksi itselläni on tästä sarjasta astetta suuremmat odotukset kuin Orionista. Akame on oletettavasti "jatkoa" Takahashin aiemmin tekemälle Ganin-tarinalle minkä lisäksi Takahashi on maininnut useaan otteeseen tahtovansa tehdä tarinan Akamen menneisyydestä. Tämän vuoksi Takahashilla on ollut useita vuosia miettiä GDA:n juonta, hahmoja ja tapahtumia. Orion puolestaan jatkui lähes suoraan WEED-mangan loppumisen jälkeen, joten sen tarinaa Takahashi on todennäköisesti suunnitellut vain pari kuukautta. Odottaisin siis GDA:lta juonellisesti samaa laatua kuin WEED-mangalta.
Lisäksi Takahashi on selkeästi innostunut Ginga Densetsu Akamen tekemisestä. Koirien ulkonäöt ovat tyylikkäitä ja niiden piirtäminen on paljon yksityiskohtaisempaa kuin monien Orionin tilanteiden. Myös Japanissa odotukset GDA:n suhteen ovat ilmeisen suuret. Kun Orion alkoi ilmestyä, sen ensimmäisessä osassa oli värisivuja, mutta tämän jälkeen se ei saanut Manga Gorakusta kansikuvia tai värisivupaikkoja, joita annetaan suosituimmille sarjoille. GDA puolestaan on saanut värisivuja jo kahdesti minkä lisäksi se on ollut myös Manga Gorakun kannessa.
Hyvä piirrosjälki sekä mukaansa tempaava juoni kiinnostaisivat varmasti Suomen Ginga-faneja, vaikka tarinassa ei tuttuja hahmoja olisikaan.
Pitäisin myös tätä Sangatsu Mangan Antti-sedältä tullutta kommenttia tärkeänä:
"Hoi. Pieni tarkennus: näillä näkymin Orion julkaistaan ennemmin tai myöhemmin. Weed näet menestyy sen verran hyvin. Mutta ajasta ei ole vielä suunnitelmia. Periaatteessa on mahdollista että se alkaa Weedin ollessa yhä kesken, mutta tästä en lupaile mitään. Kun en vielä tiedä."
- Kaksoissola
WEED-manga menestyy niin hyvin, että kustantajat tahtoisivat itselleen toisen Takahashin pitkän sarjan ilmestymään sen rinnalle tai heti sen jälkeen. Orion olisi houkutteleva vaihtoehto, mutta lukijoiden kannalta asiassa on iso ongelma. Orion asettuu ajassa WEED-mangan jälkeen. Tämän seurauksena Orionin lukeminen spoilaisi pahasti WEED-mangassa kuolleita hahmoja sekä muita juonikuvioita.
Ginga Densetsu Akame olisi tähän ongelmaan hieno ratkaisu. Se asettuu ajassa jonnekin 1700-luvulle eikä se näin ollen paljasta mitään nykyaikaan asettuvista tarinoista.
GDA:n kääntämisessä on vain yksi ongelma: sarja on ihan uusi. Jos leikitään, että GDA:ta ryhdyttäisiin kääntämään nyt ja ensimmäinen osa ilmestyisi kuukauden kuluttua... Milloin seuraava osa ilmestyisi? Japanissa uusi pokkari ilmestyisi 2-3 kuukauden välein, mutta Suomessa samaan olisi mahdotonta päästä. Kirjan kääntämisessä ja taittamisessa menee kuukauden verran, painossa toinen mokoma. Jos painossa tulisi mokia tai hidastuksia tulisi jotain muuta kautta, voisi pokkareiden välillä olla puolen vuoden taukoja, joita olisi mahdoton ennustaa ennalta. Kun sarja ilmestyy epäsäännöllisesti, tippuvat fanit kärryiltä, unohtavat ostaa uusia osia tai lopettavat lukemisen kokonaan.
Lisäksi GDA:n pituudesta ei voi vielä kertoa mitään: osia voi olla 5, 15 tai 50.
Jos GDA:ta ryhdyttäisiin kääntämään suomeksi, sen pitäisi olla ilmestynyt kokonaan tai vaihtoehtoisesti sitä pitäisi olla ilmestynyt kymmenkunta-parisenkymmentä pokkaria.
Kokonaisuudessaan pitäisin GDA:n kääntämistä erittäin mahdollisena - joskus 2-4 vuoden kuluttua, kun sarjaa on ilmestynyt lisää. Sen tarina on niin kiinnostava, että se on tällä hetkellä itselläni kakkostoiveena suomennettavien Takahashin sarjojen listallani. (Ginga no Inutachi pitänee ikuisesti ykkössijaa.)
Millaiset mahdollisuudet GDA:lla olisi ilmestyä suomeksi joskus tulevaisuudessa?
Ginga Densetsu Akame ei nimestään huolimatta kerro (ainakaan vielä) GNG:n Akamesta, vaan tämän esi-isistä tarinan asettuessa useamman sadan vuoden päähän menneisyyteen. Vaikka tämä oli monille Akame-faneille pettymys, on sarjalla varmasti monia kiinnostuneita lukijoita. Lisäksi itselläni on tästä sarjasta astetta suuremmat odotukset kuin Orionista. Akame on oletettavasti "jatkoa" Takahashin aiemmin tekemälle Ganin-tarinalle minkä lisäksi Takahashi on maininnut useaan otteeseen tahtovansa tehdä tarinan Akamen menneisyydestä. Tämän vuoksi Takahashilla on ollut useita vuosia miettiä GDA:n juonta, hahmoja ja tapahtumia. Orion puolestaan jatkui lähes suoraan WEED-mangan loppumisen jälkeen, joten sen tarinaa Takahashi on todennäköisesti suunnitellut vain pari kuukautta. Odottaisin siis GDA:lta juonellisesti samaa laatua kuin WEED-mangalta.
Lisäksi Takahashi on selkeästi innostunut Ginga Densetsu Akamen tekemisestä. Koirien ulkonäöt ovat tyylikkäitä ja niiden piirtäminen on paljon yksityiskohtaisempaa kuin monien Orionin tilanteiden. Myös Japanissa odotukset GDA:n suhteen ovat ilmeisen suuret. Kun Orion alkoi ilmestyä, sen ensimmäisessä osassa oli värisivuja, mutta tämän jälkeen se ei saanut Manga Gorakusta kansikuvia tai värisivupaikkoja, joita annetaan suosituimmille sarjoille. GDA puolestaan on saanut värisivuja jo kahdesti minkä lisäksi se on ollut myös Manga Gorakun kannessa.
Hyvä piirrosjälki sekä mukaansa tempaava juoni kiinnostaisivat varmasti Suomen Ginga-faneja, vaikka tarinassa ei tuttuja hahmoja olisikaan.
Pitäisin myös tätä Sangatsu Mangan Antti-sedältä tullutta kommenttia tärkeänä:
"Hoi. Pieni tarkennus: näillä näkymin Orion julkaistaan ennemmin tai myöhemmin. Weed näet menestyy sen verran hyvin. Mutta ajasta ei ole vielä suunnitelmia. Periaatteessa on mahdollista että se alkaa Weedin ollessa yhä kesken, mutta tästä en lupaile mitään. Kun en vielä tiedä."
- Kaksoissola
WEED-manga menestyy niin hyvin, että kustantajat tahtoisivat itselleen toisen Takahashin pitkän sarjan ilmestymään sen rinnalle tai heti sen jälkeen. Orion olisi houkutteleva vaihtoehto, mutta lukijoiden kannalta asiassa on iso ongelma. Orion asettuu ajassa WEED-mangan jälkeen. Tämän seurauksena Orionin lukeminen spoilaisi pahasti WEED-mangassa kuolleita hahmoja sekä muita juonikuvioita.
Ginga Densetsu Akame olisi tähän ongelmaan hieno ratkaisu. Se asettuu ajassa jonnekin 1700-luvulle eikä se näin ollen paljasta mitään nykyaikaan asettuvista tarinoista.
GDA:n kääntämisessä on vain yksi ongelma: sarja on ihan uusi. Jos leikitään, että GDA:ta ryhdyttäisiin kääntämään nyt ja ensimmäinen osa ilmestyisi kuukauden kuluttua... Milloin seuraava osa ilmestyisi? Japanissa uusi pokkari ilmestyisi 2-3 kuukauden välein, mutta Suomessa samaan olisi mahdotonta päästä. Kirjan kääntämisessä ja taittamisessa menee kuukauden verran, painossa toinen mokoma. Jos painossa tulisi mokia tai hidastuksia tulisi jotain muuta kautta, voisi pokkareiden välillä olla puolen vuoden taukoja, joita olisi mahdoton ennustaa ennalta. Kun sarja ilmestyy epäsäännöllisesti, tippuvat fanit kärryiltä, unohtavat ostaa uusia osia tai lopettavat lukemisen kokonaan.
Lisäksi GDA:n pituudesta ei voi vielä kertoa mitään: osia voi olla 5, 15 tai 50.
Jos GDA:ta ryhdyttäisiin kääntämään suomeksi, sen pitäisi olla ilmestynyt kokonaan tai vaihtoehtoisesti sitä pitäisi olla ilmestynyt kymmenkunta-parisenkymmentä pokkaria.
Kokonaisuudessaan pitäisin GDA:n kääntämistä erittäin mahdollisena - joskus 2-4 vuoden kuluttua, kun sarjaa on ilmestynyt lisää. Sen tarina on niin kiinnostava, että se on tällä hetkellä itselläni kakkostoiveena suomennettavien Takahashin sarjojen listallani. (Ginga no Inutachi pitänee ikuisesti ykkössijaa.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)