keskiviikko 25. tammikuuta 2017

GtLW 83.

Gennai tarttuu sirppiin. Sekin on valmis uhrautumaan Ouun paratiisin puolesta.
Gennai hyökkää suoraan edestä, vaikka monet yrittävät estellä sitä. Monsoonin on helppo torjua suoraan edestä tuleva hyökkäys.
Unsai kuitenkin puuttuu peliin ja harhauttaa Monsoonia.
Gennai syöksyy Monsoon jalkoihin ja iskee sitä useita kertoja tehden syviä haavoja käyttäen painoaan hyväksi.
Monsoon kaatuu iskujen aiheuttaman kivun vuoksi maahan. Gennai jää sen keskivartalon alle.
Kipu saa Monsoonin nousemaan ylös. Gennain on viime hetkellä onnistunut iskeä sirppi karhun kylkeen. Gennain tekemät iskut eivät ole kuitenkaan niin syviä, että ne olisivat leikanneet lihaksiin asti, joten karhu jatkaa taistelua.
Gennai on elossa, mutta tokkurassa jäätyään Monsoonin ruhon alle. Se yrittää ryömiä pakoon, kun Monsoon hyökkää.

Unsai iskee tällöin suoraan Monsoonin haavoittuneeseen käpälään ja repii sitä.
Monsoon iskee käpälänsä maahan. Unsai käskee myös muita koiria hyökkäämään, koska yksin kukaan ei voisi voittaa Monsoonia.
Monsoon puristaa kipeää tassuaan ja painautuu kasaan kuin itkien.
Orion lupaa hankkia sirpin takaisin.
Monsoon nousee ja sen silmät hehkuvat raivosta.


Samalla linjalla jatkava luku eli taistellaan lisää. Saakohan Orion pian sirpin itselleen?

Pidän Monsoonissa siitä, että se tuntee kipua ja reagoi siihen, mutta se ärsyttää, että se menee samaan halpaan ties miten monta kertaa. Oliko tämä kolmas vai neljäs kerta, kun Monsoon lyö vahingossa käpälänsä tai osuu muuten huti?

Ja Unsailta erittäin hyvä huomio. Miksi koirat taistelevat yksi kerrallaan? Tässä pitäisi tehdä ryhmätyötä.

1 kommentti:

  1. Tapahtuuko nyt se mitä olen odottanut orion hakee tai yrittää saada sirpin itselleen, mutta monsoon on saanut jotenkin noista kivuista voimaa ja alkaa taistella nyt todella tosissaan ja raivokkaasti kun orion saa sirpin, monsoon lyö orioniin ja silloin sirius ja muut liittyvät ratkaisevaan ja raivokkaaseen taisteluun. Niin kuin akakabutonin aikaan samanlaisessa tilanteessa eli alkavat taistella kuin villit eläimet elikkä tästä saattaa tulla vielä hieno ja hurja taistelu.

    VastaaPoista