torstai 6. elokuuta 2020

Englanninkielinen Ginga-julkaisu

Ginga Nagareboshi Ginia ryhdyttiin vihdoin, vuosien odotuksen jälkeen kääntämään englanniksi. Sarjan kääntää MangaPlanet, joka julkaisee mangaa online-muodossa eli mangaa pääsee lukemaan netissä. Lisäksi GNG-mangan 3 ensimmäistä lukua julkaistaan ilmaiseksi eli kuka tahansa pääsee tutustumaan sarjaan. MangaPlanet toimii kuukausimaksulla eli hintaan 6,99$ (5,90€) pääsee lukemaan heidän koko valikoimaansa kuukauden ajan.

Koska Ginga-mangan julkaisu muilla kielillä on harvinaista, nappasin heti suomimangan esiin ja ryhdyin vertailemaan näitä kahta julkaisua.

Kokosivun kuvia pääsee ihailemaan kunnolla. Kuvissa on keskellä vain pieni viiva skannauksen jäljiltä.

Ensimmäinen huomioni on mangan painojälki, jos näin voi nettiversiosta sanoa. MangaPlanetin julkaisu on tehty kustantajalta saatujen online-versioiden perusteella ja se näkyy. Painojälki on kirkasta ja yksityiskohdat erottuvat upeasti. Ei suomalainen julkaisu huono ole, mutta etenkin monet värisivut ovat usein epätarkkoja. Myös kansissa värivaihtelua on.

Puhekuplatekstien vertailua.

Suomi-versiossa puhekuplien ääniefektit ovat huolellisemmin aseteltuja ja niissä on käytetty erilaisia fontteja. Englanti-versiossa tekstit ovat usein pieniä.


Käännös on asteen erilainen kuin suomalainen, kuten odottaa saattaakin. Ukko Gohee on englantiversiossa elder (vanhin), old man (vanha mies) ja kerran grandfather (isoisä). Japanissa käytetty termi on "jiji", joka on nykyaikana hieman halventava termi vanhasta miehestä. Suomalainen ukko on sille mielestäni hyvä käännös, mutta jiji kääntyy myös vanhin, vanha mies tai isoisä. Aluksi Goheen kutsuminen monella eri nimellä tuntui oudolta, mutta sitten huomasin kaavan puhuttelussa: kun Daisuke puhuu Goheesta ystävilleen tai tämän selän takana, hän sanoo kunnioittavasti vanhin tai isoisä. Kasvokkain hän taas kutsuu Goheeta vanhaksi mieheksi. Minusta tämä on hyvä lisä ja se korostaa heti sitä, että pelleilystään huolimatta Daisuke kunnioittaa Goheeta huomattavasti. Myös kunnanjohtaja sanoo Goheeta vanhimmaksi.

Englanninkielinen käännös on kömpelömpi lukea ja tätä kautta suomimanga vie selkeän voiton: se tuntuu alusta asti selkeästi kirjoitetulta ja tunteikkaalta, kun englantiversiossa tuntuu olevan turhaa toistoa siellä täällä. Tiedä sitten, onko suomenkielisestä versiosta tehty tarkoituksella aavistuksen sulavampi eli onko Takahashin kirjoitustyyli oikeasti melko jäykkää. Kyse voi olla myös siitä, että englantikäännökset ovat usein jäykkiä, koska paljon puhuttuna kielenä englanti ei joudu nojautumaan käännöskirjallisuuteen. Kyse voi toki olla myös ensimmäisen luvun käännöksen alkukankeudesta tai omasta kielitaidostani.

Otin vertailuun mukaan lisäksi englanninkielisen fanikäännöksen (oikea reuna), koska selkeät yhteneväisyydet tai eroavuudet käännösten välillä kertovat, mikä on lähimpänä alkuperäistä.
Näistä ehdottomasti miellyttävin lukea on minusta suomalainen. Se esittelee hahmot osana tarinaa, kun muissa tunnutaan lähinnä listaavan faktoja koirista.
Suomijulkaisussa Rikiä ei mainita koirajoukon johtajaksi, kahdessa muussa se mainitaan (alpha, head). Voidaan siis olettaa, että tämä on jätetty suomijulkaisusta pois.
Fanikäännöksessä sanotaan, että Aka on sukua Rikille. Muissa sanotaan, että se on perinyt Rikiltä jotain, mistä voidaan päätellä, että se on Rikin pentuja. Fanikäännöksessä on käytetty laimeampaa ilmaisua. Fanikäännöksessä Aka on rohkea, englantiversiossa uskalias, suomiversiossa peloton.
Don mainitaan virallisissa käännöksissä "oppilaana", fanikäännöksessä se on vain seuraa.

Koyasu on japanilainen koirarotu, joka ei koskaan saanut virallista asemaa.

Käännöksessä ei ole isoja eroja, mutta mielenkiintoista on, että kun Daisuke ja aiemmin kertoja, puhuvat akitoista, kumpikin korostaa, että kyse on nimenomaan tämän kylän akitoista. Japanilaiset koirarodut on nimetty niiden syntypaikkojen mukaan ja koirista oli pitkään liikkeellä eri alueiden versioita kunnes koirat luokiteltiin jonkun tietyn rodun alle tai jätettiin kokonaan pois jalostuksesta ja tietokannoista. Pieni palanen Japanin koirarotujen historiaa, joka ei välttämättä aukea, jos roduista ei tiedä, mutta jonka ymmärtää, jos on rotuun tutustunut.

Tässä suomiversio myös kärsii ensimmäisen tappionsa: Yamagatan takayasu-rodusta ei löydy netistä oikein mitään, mutta Yamagatan koyasu-rotu taas mainitaan yhtenä kantarotuna akitan perimässä.
Kuvasta jää pois: Perimätiedon mukaan parhaat karhukoirat olivat tiikeriraitaisia.
Mainittakoon, että brindle on englanniksi selitetty tiikeriraitaiseksi.

Tätä lukiessa kiinnittää huomiota myös muihin erikoisiin asioihin. Kun Gin syntyy, sitä sanotaan japaniversiossa Nagareboshi Giniksi eli sen lempinimi kerrotaan heti. Suomalaisessa versiossa nimeksi sanotaan vain Gin.

Kokonaisuudessaan englanti-julkaisu on erittäin hyvä. Se luo hieman erilaisen kuvan Gingaan omanlaisen käännöksensä kautta ja korjasipa se nyt yhden käännösvirheenkin. Jo korkealaatuisen kuvamateriaalin takia tähän versioon kannattaa tutustua, vaikka ei muuten englantijulkaisulle lämpiäisikään.

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Kuoliko Jerome animessa?

WEED-anime kritisoidaan monista asioista ja yksi näistä asioista on se, että animeen lisättiin Jeromen kuolema. Kuoliko Jerome kuitenkaan WEED-animessa?

Jos vertaillaan animen ja mangan vastaavia kohtauksia:

 Animessa Jerome ja Weed jäävät ansaa veden alle. Koirat yrittävät lämmittää toisiaan, mutta ne alkavat kylmettyä. Jerome kertoo Weedille keväästä, jota nuori pentu ei ole koskaan kokenut. Pian tämän jälkeen muut koirat löytävät Weedin ja Jeromen. Jerome kuitenkin luovuttaa ja antaa virran viedä sen, kun Weed nostetaan turvaan. Jokeen kadotessaan Jerome ajattelee kuolleita ystäviään ja P4:ää.

Weed lähtee taisteluun Hougenia vastaan. Keväällä Weed istuu puun juurella, kun se yllättäen näkee Jeromen seisovan niityn reunalla. Weed räpyttää silmiään ja tänä aikana Jerome katoaa.


Mangassa tilanne on pitkälti sama, mutta Jerome ei jää veteen, vaan sekin pelastetaan. Jerome on kuitenkin liian heikko toipuakseen. Weed lähtee taisteluun ajatellen Jeromen kuolleen.

Kun Weed on lähtenyt GB tajuaa, että Jerome voitaisiin viedä ihmisten luo. Jerome viedään turvaan ja se paranee.

Jerome ei kuitenkaan palaa takaisin, vaan häpeää selviytymistään eikä suostu kohtaamaan Weediä. Jerome liikuskelee jonkun aikaa Ouun alueella ja lähtee sitten pohjoiseen.

Nämä loput eivät varsinaisesti eroa toisistaan. Mangan ja animen isoin ero on, että animessa Jeromen kohtalo jää avoimeksi Weedille ja katsojalle, mangassa vain Weedille.


Jerome ei siis välttämättä kuollut WEED-animessa. On aivan mahdollista, että Weedin näkemä Jeromen kuvajainen oli Jerome itse, joka ei kuitenkaan tullut tervehtimään Weediä. Jeromen motiivi jäädä animessa piilottelemaan on länsimaisesta näkökulmasta melko heikko: Jerome "nolasi" itsensä julistautumalla kuolleeksi etsittyään koko sodan ajan paikkaa, jossa kuolla, mutta selvisi kuitenkin ihmeen kaupalla hengissä. Ja lopulta se ei ollut edes tukemassa Weediä viimeisessä taistelussa. Sama motiivi kuitenkin estää Jeromea tulemaan Weedin luo mangassakin.

Oletin itse pitkään, että Jerome kuoli animessa, mutta jos anime jonkun ihmeen kautta saisi jatkoa, ei Jeromen ilmestyminen olisi mitenkään epäloogista. Se olisi vain pelastunut vedestä jonkun ihmeen kautta. Shiro ja P4 taitavat olla ainoita Ginga-maailman nimekkäitä hahmoja, jotka ovat kuolleet jokeen putoamiseen ja niilläkin ulkopuolinen voima oli tappaja, ei vesi. Selvinneiden lista on taas mittava: Akakabuto, Riki, Sniper, Ben, Akame, Kurotora, Rocket, Kyoshiro, Ken...

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Miten Tsukasa ymmärtää Gingaa paremmin kuin Takahashi?

Yoshihiro Takashin tietävät kaikki Ginga-fanit: hän on piirtänyt ja luonut kaikki Ginga-tarinat ja -hahmot. Vähän aikaa sitten Gingaa ilmestyi kuitenkin myös toisen mangakan kynästä: Tsuji Tsukasa piirsi The First Wars -parodia sarjaa, joka ilmestyikin vähän aikaa sitten suomeksi. Kirjoitin sarjasta arvostelun jo japani-julkaisun aikoihin ja positiivinen fiilikseni on pysynyt: sarjaan kannattaa ehdottomasti tutustua.


The First Warsin pääosassa on Weedin ja Koyukin pentunelikko, joiden seikkailuiden ympärille tarina asettuu. Takahashista poiketen Tsukasa tuntuu saavan hahmoista paljon enemmän irti kuin Takahashi. Miten ja miten näitä piirteitä voisi hyödyntää muissakin sarjoissa?

Yksi tärkeimmistä asioista on se, että Tsukasa käyttää pentujen jo olemassa olevia luonteenpiirteitä, mutta on muokannut ne sarjaansa sopivaksi. Pennut siis ovat selkeästi samat hahmot kuin Orionissa, The Last Warsissa ja Noah'ssa. Katsotaan jokaista yksitellen.

Orion

Orion on rämäpää, kuten aina. Tämän lisäksi se kuitenkin kerskailee ja on mammanpoika: epäonnistuneen itsenäistymisen yrityksen jälkeen se juoksi itkien äitinsä luo. Nämä ovat myös piirteitä, jotka sillä on mangassakin: Orion uhoaa kaikille ja kaikelle. Kun se lopulta kohtasi emonsa pitkästä aikaa, Orion kaivautui aidan alitse päästäkseen sen luo. Noah-mangassa Orion on matkalla äitinsä luo: se tahtoo yhtä aikaa päästä äitinsä luo ja tahtoo olla menemättä, koska joutuisi kohtaamaan aiemmat tekonsa. (Harmillisesti tämä käsiteltiin vain muutamalla lauseella.)

Orion on tällä hetkellä supervoimakas ja oikeasti niin vahva, että se varmasti voittaisi Rikinkin. Hahmoon olisi hienoa saada jonkinlainen heikkous. Itse pitäisin kovasti siitä, että Orion -rämäpäisenä uhoajanakin- olisi epävarma itsestään: se on käytännössä pakotettu Ouun johtajaksi eikä se kestä johtajan paikan tuomia haasteita. Tätä käsitellään TLW:ssä, mutta epävarmuuden sijaan Orion on turhautunut ja tahtoo jatkaa taistelua. Itse pitäisin enemmän siitä, että se pelkäisi ja jännittäisi taistelua - jos ei itsensä, sitten ystäviensä puolesta.



Sirius

Sirius on TFW:ssa samanlainen rauhanlähettiläs kuin muutenkin - mutta samalla ärsyttävä päällepäsmäri. Se komentelee sisaruksiaan, tahtoo kaiken menevän oman mielensä mukaan ja koettaa aina huomioida kaikkien tunteet, kukat mukaan lukien.

Muissa sarjoissa Siriuksen jääräpäisyydestä puhutaan paljon, mutta se ei missään vaiheessa nouse selkeästi esiin. Sirius pysyy mielipiteessään, mutta monesti se puolustaa asiaansa kyyneleet silmissä, mikä luo siitä enemmän epätoivoisen kuin jääräpäisen kuvan. Lisäksi, Sirius nähdään keskusteluissa yllättävän harvoin. Siriuksen kaltaisen hahmon pitäisi pystyä keskustelemaan paljon, että sen jääräpäisyys korostuisi. Nyt keskustelut ovat olleet pitkälti parin lauseen jankkauksia.

Siriuksen luonne jää harmillisesti mangassa aika huomaamattomaksi. Sirius on jääräpää ja lisäksi se kettuilee muille huomattavan paljon. Gennaille se iski silmää sanoessaan olevansa menossa Monsoonin ruuaksi ja kun Sirius myöhemmin kohtaa Orionin -joka on vahvistunut hurjasti ja katkonut puusta oksat treenatessaan- Sirius ei huomioi Orionin voimia ollenkaan, vaan alkaa voivotella puuta.

The First Warsin puolella Siriuksen piirteet korostuvat. Se menee usein oman mielensä mukaan ja tahtoo laittaa sisaruksensa samaan muottiin kyselemättä näiden mielipiteitä. Sirius jää myös analysoimaan tilanteita liian pitkäksi aikaa muiden tuskastellessa vieressä. Kukkaset ja etanat ovat Siriukselle yhtälailla eläviä olentoja kuin koiratkin.



Bella

Bella on itkupilli. Mitään muuta tästä hahmosta ei käytännössä tiedetä. Sen ei nähdä koskaan taistelevan tai varsinaisesti osoittavan mitään erityisiä kykyjä. Yhdessä vaiheessa Ouun lauma pohtii, pitäisikö se jättää asumaan ihmisten luo.

Se, että Takahashi ei osaa kirjoittaa naishahmoja, korostuu Bellassa äärettömän vahvasti. 

TFW:n puolella Bella on itkupilli - mutta se on vain yksi sen luonteenpiirteistä. Bella inhoaa ötököitä ja muita ällöjä asioita, mutta on veljiensä mukana seikkailemassa ja taistelemassa, tippumassa jokeen ja auttamassa muita. Bella pohtii Ouun johtajana olemista ja tahtoo itsekin kehittyä - taistelijaksi tai kauniiksi ladyksi. TFW on ensimmäinen kerta, kun Bella on oikeasti hahmo eikä vain taustaelementti.

Vaikka Bella kehittyisi mihin suuntaan tahansa, olisi kiva nähdä se aktiivisena hahmona virallisissakin Ginga-tarinoissa. The Last Warsista se leikattiin pois heti alkuvaiheessa eikä sitä ole Noah-mangan puolellakaan näkynyt, joten muutosta tuskin on tulossa.



Rigel

Rigel on virallisessa mangassa yksi suosituimpia hahmoja: se eroaa muista ulkonäöltään, ei ole niin ääripääluonne kuin Sirius tai Orion, se on ystävällinen ja auttavainen. Monella tapaa se muistuttaa pennuista eniten Weediä. Rigel on myös todistanut taitonsa ja voimansa, minkä lisäksi se on karismaattinen ja hyvä johtaja, joka huomioi heikommat.

Sen hahmokehityksestä on kuitenkin unohdettu yksi äärettömän tärkeä asia:

Miksi Rigel ei kelpaa Ouun johtajaksi?

Orionia ja Siriusta maalaillaan jatkuvasti seuraavaksi Ouun johtajaksi, mutta Rigel mainitaan usein vain sivulauseessa Weedin pennuksi. Miksi? Koiramaailmassa ei luulisi syntymäjärjestyksen olevan tärkein elementti johtajaa valitessa.

The First Wars tarjoaa ratkaisun: Rigel on vähän hönö. Se jää haaveilemaan, lähtee harhailemaan omille teilleen, on hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Se ei ole kiinnostunut johtajan paikasta, on jopa vähän apaattinen ja muiden pentujen pitää vahtia sitä.

Miksi Rigelillä ei ole tällaista syytä olla johtajaksi kelpaamaton mangan puolella? Rigel voisi olla hiljainen runosielu tai se voisi vain viihtyä omillaan ja lähteä vaeltelemaan kadoten viikoiksi. Tällainen hajamielisyys tekisi siitä huonon johtajan, vaikka se muuten olisikin erittäin kykenevä. Nyt se, miten Rigel jätetään johtajavalinnoissa syrjään, tuntuu vain hahmoa kohtaan todella epäreilulta.

~~~

Näin jälkikäteen katsoen, The First Wars on moniin muihin parodioiden nähden erikoinen siinä, että se jopa syventää hahmoja. Erityisesti Rigel ja Bella saavat tässä ansaitsemaansa valokeilaa.

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Ginga Densetsu Noah: Tilannekatsaus: Aka-ari osa 2

Olin vähän aikaa sitten jo positiivisella mielellä Noah-mangasta, kun sarjan pahikset astuivat esiin. Nyt lienee taas aika vilkaista tilannetta.

Välissä tapahtunutta:
- Weed on kohdannut Aka-arin johtajia ja joutunut taisteluun niiden kanssa
- Noah joutui taisteluun Shuoun kanssa ja sen muisti palautui
- Orion on vienyt Reikan ja sen pennut turvaan Noah-Hyenan luo

Sarjassa on ollut mukana jo useita pahiksia ja niitä on kaikkia hehkutettu paljon. Ne ovat olleet jättikokoisia, mutta....



Ensimmäisenä pahiksena tarinaan astui tämä valtava tanskandoggi, joka oli kaikissa kuvissa vähintään puolisen metriä Keniä ja Rocketia korkeampi. Se vaikutti aluksi uhkaavalta pahikselta, mutta pian selvisi, että se oli pelkkä alamainen: vieläpä kömpelö ja pelkuri. Kun se pakeni paikalta, se lyyhistyi lopulta janoisena maahan ja esitti kuollutta, kun Ouun joukot saivat sen kiinni.

Hyvin pian tanskandoggin voittamisen jälkeen kuvaan astuu Shuou (sinooperinpunainen kuningas), jonka sanotaan olevan yksi kolmesta Aka-arin johtajista. Koira on massiivisen kokoinen, huokuu raakaa voimaa ja se lähes murskaa Hyenan pään yhdellä puraisulla. Ja sitten nähdään tämä kohtaus:

Tämän jälkeen Aka-arin johtaja nähdään kierimässä rinnettä alas, kun Andy ja muut nuoret koirat väistivät sen hyökkäyksen.


Kohta kuvaan astuu Aka-Arin toinen johtaja, Beniou (purppurakuningas). Beniou on vaikuttavan näköinen ja sitä on hehkutettu paljon vihollisalaisten puolelta. Kun ensiesittely tummana varjona on tehty, Beniou kuitenkin liukastuu alas puunrungolta ja lyö päänsä. Ei kovin vaikuttava esiintulo, vaikka se muuten on uhkaavan oloinen.

Ja lopulta, kolmantena esiin astuu tämä superletti, joka ei näe mitään harjaksensa alta. Pian koira haastaa kuitenkin Weedin taisteluun ja rusikoi tämän helposti maahan Beniou apunaan. Koiran nimi on Wanwan. Nimi kuulostaa jo suomalaiseen korvaan melko tyhmältä, mutta japanilaiselle se on vielä astetta pahempi. Wanwan on kirjoitettu niin, että se tarkoittaa "kuningas kuningas", mutta ääni wanwan on on koiran haukuntaa eli "vuh vuh".

Mistä päästäänkin ongelmiin...

Uusimmassa luvussa Weed on taistelussa alakynnessä ja kirjaimellisesti vihollisen leuoissa. Pahikset keskustelevat ja samalla selviää, että jättiläskoirat ovat kannibaaleja. Tästä huolimatta tätä ei voi ottaa hirveän vakavasti. Kannibalismi tai koirien syöminen alkaa olla jo hieman kulunut juttu, kun sitä on harrastanut ainakin Kurojaki, harppuunakarhu, P4, Hougen, Genba, Kenraali, Monsoon ja sen alaiset. Lähinnä jäin miettimään, oliko Monsoon oikeassa, kun se on väittänyt veljilleen, että koiranliha saa kasvamaan jättiläismäisiin mittoihin.

Isoin ongelma on, että pahikset on kaikki esitelty lyhyen dramaattisen hetken jälkeen vitseillä, mikä syö niistä kaiken uhkan. Voivatko Ruhtinas Vuh ja Pieru tuhota Ouun paratiisin? Eivät todennäköisesti. Ensivaikutelma myös vaikuttaa hahmoon pysyvästi ja sitä on vaikea mennä korjaamaan. Nyt pääpahiskolmikko tuntuu yhtä uhkaavalta kuin Koyukia kiusanneet Hougenin alaiset. Niissä olisi voinut olla potentiaalia paljonkin, mutta tämä ensivaikutelma pilaa ne vähintään pitkäksi aikaa, jos ei kokonaan.

Erot ovat massiiviset, jos vertaa, miten P4, Hougen, Sniper, Kamakiri, Victor ja muut pahikset tulivat kentälle. Niiden teoissa oli aina uhkaa ja niitä kohtaan tunsi inhoa, mutta niitä ei pitänyt säälittävinä tai koomisina. Vertailun vuoksi: kuvittele, jos Hougen olisi liukastunut omaan sontaansa Ginille uhotessaan, Kamakiri olisi piereskellyt alaisensa naamalle hukuttamisen sijaan ja jos Sniperin salanimi olisi ollut MurMurMurha.


Heikot pahikset ovat todella ikävä yllätys, koska aiemman tarinan voi pistää paremmaksi vain erilaisilla pahiksilla: Hougenin jälkeen oli Yukimura ja makakit, sitten sotakoirat, hybridi ja ninjakoirat. Tämä kolmikko ei tarjoa oikein miltään kantilta mitään uutta. Toki niistä voidaan paljastaa taustoja tai muuta, mutta tällä hetkellä ne ovat vain tosi epämielenkiintoisia. En usko, että niillä olisi yliluonnollisia kykyjäkään, koska Ginga on susisaagaa lukuunottamatta melko realistinen.

Noah alkoi hyvin pian The Last Warsin jälkeen ja se näkyy: aiemmat Ginga-tarinat ovat aina alkaneet vauhdikkaasti ja tarkkaan suunnitellusti, mutta Noah on polkenut paikoillaan jo todella pitkään. Kokonaisuudessaan tarinasta paistaa se, että Takahashilla ei ole ollut aikaa tai intoa uuden tarinan tekemiseen.

Jäin myös miettimään, olisiko uusi sarja mahdollisesti suunnattu huomattavasti nuoremmille lukijoille. Nuoriin tai aikuisiin lukijoihin uudet pahikset tuskin vetoavat, mutta lapsille ne voivat olla hyvinkin toimivia: ne ovat uhkaavan näköisiä, mutta eivät pelottavia.

lauantai 18. tammikuuta 2020

Ginga Densetsu Noah, tilannekatsaus: Aka-ari

Ginga Densetsu Noah -manga on nyt jatkunut jo viitisen osaa ja tarinan pääpahis astui todennäköisesti nyt esiin. Hieman pohdintaa ja ajatuksia. Kuvat ovat Ginga Soulin Twitter-tililtä. Suosittelen seuraamaan, jos ajankohtaiset jutut Gingasta kiinnostavat.





Heti alkuun on sanottava, että pidän tavasta, jolla Aka-arin johtaja tuotiin esiin. Siitä tehdyt varjokuvat tuovat vahvasti mieleen P4:n sekä vanhan susiosan, jossa ensimmäisiä susia nähdään vain varjoina. Mukana on myös jännitystä, koska ennen varsinaisen pahiksen kohtaamista on kohdattu useita sen alaisia.



Toisekseen: pahis on todella näyttävän näköinen ja vieläpä rotu, jota olen jo todella, todella pitkään toivonut Ginga-maailmaan - vieläpä pahiksena alunperinkin. Aka-arin johtaja on erittäin suurella todennäköisyydellä tiibetinmastiffi. Noah-mangassa on puhuttu paljon punaturkkisista koirista, joten erittäin todennäköisesti pahis on väriltään punainen.


Mastiffi on kooltaan valtava: monissa kuvissa se on isompi kuin Crow eli ensimmäisenä esiin astunut pahis, joka oli noin kolme kertaa esimerkiksi Kyoshiroa korkeampi.

Kuva: Twitter
Mastiffit ovat kuitenkin oikeastikin massiivisen kokoisia, joten koko ei varsinaisesti ole mitenkään liioiltetu. Takahashi on selkeästi myös valinnut mallikseen pitkälle jalostetun/ylijalostetun version tiibetinmastiffista.


Johtajassa pohdintaa ovat herättäneet sen silmät. Onko koira sokea, koska sen silmät ovat kaikissa kuvissa valkeat? Vai onko kyse vain jostain tehosteesta?

Itselleni pahiksen ilmestyminen oli monella tavalla positiivinen yllätys. Ensinnäkin, vihdoin tarinaan ilmestyi pahis. Noah'ssa on aiemmin ollut mukana pahiksia, mutta ne ovat olleet vain seuraajia. Ne ovat kaikki myös olleet aika pelkureita ja taisteluissa heittopusseja.

Toisekseen, on hienoa nähdä Gingassa eri rotuja. Tavallisia pystykorvia on ollut mukana jo kyllästymiseen asti ja olen monesti miettinyt, miksi Takahashi hyödyntää niin vähän koirarotujen luontaisia ominaisuuksia. Tiibetinmastiffista näkee heti, että sitä ei kovin helpolla kaadeta.

Kolmantena nyt voi odotella jo pahisten motiiveja ja syitä ilmestymiseen. Aka-ari tarkoittaa suomeksi punaista muurahaista, joten se voisi kai kuvata sitä, miten johtajakoirat ovat niin suuria, että muut näyttävät muurahaisilta niiden rinnalla. Mietin myös, että voiko Aka-arin johtaja pitää suurta kokoa tärkeänä ja nostaa lauman johtoon fyysisesti suuria koiria sen takia. Kaikki ylemmät johtajat ovat tähän menessä olleet fyysisesti peruskoiria isompia. En odota kovin suuria Aka-arin historialta, mutta toivottavasti sellaistakin tulee.

Neljäntenä seikkana: Noah on vihdoin mukana tarinassa. Pääpahis ilmestyi esiin Noahin reviirillä, joten hyvin pian pitäisi tapahtua kohtaamisia Noahin ja muiden Ouun sotureiden kanssa.

Muuten tarina on pysynyt aikalailla samoilla uomillaan kuin viimeksi: Orion jatkaa taistelua pahisryhmän kanssa, joka ahdistelee Reikaa. Weedin joukko etsii Orionia ja on kohdannut Aka-arin alamaisjoukkoja.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Jotain muuta: Lauma

Kirjoitin vuosia sitten arvostelun kirjasta Suden jäljet ja nyt aiheesta on ilmestynyt ilokseni uusi kirja:  Lauma: 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa.

Nimensä mukaisesti kirjassa käsitellään 1880-luvulla Turun seudulla tapahtunutta tilannetta, jossa sudet tappoivat lapsia ja saattoivat napata näitä jopa pihapiiristä.

Lauma on teoksena hyvin laaja: Siihen on kerättä paljon faktatietoja kirkonkirjoista, lehtijutuista, tapporahojen maksamisesta ja kaikesta muusta vastaavasta. Tämän lisäksi Jouni Tikkanen on tehnyt tarkkoja arvioita siitä, montako laumaa Turun alueella on elänyt tuohon aikoihin ja on käyttänyt pohjana nykyisiä susista saatuja tietoja. Kirja kertoo lyhyesti tapahtumien ohessa 1800-luvun lopun ihmisten elämästä ja elinympäristöstä. Kuvaukset tapahtuvat kuitenkin eniten suden näkökulmasta.

Kirja on kirjoitettu neutraalisti ja puolia valitsematta: sudet ovat vain eläimiä, jotka toimivat vaistojensa varassa ja oppivat uusia asioita. Ihmisten roolia ei kaunistella tai kauhistella, vaan siitä kerrotaan neutraalisti: kun susista ryhdyttiin lupaamaan tapporahaa, olivat syyt tärkeysjärjestyksessä: karjalle aiheutuneet vahingot, riistalle aiheutuneet vahingot ja vasta kolmantena lasten tappaminen.

Lasten, erityisesti köyhien torppariperheiden, arvo ei ollut kummoinen ja se näkyykin monella tapaa. Kun susia ryhdytään metsästämään käyttäen tuhansien miesten ajoryhmiä, ei ajoryhmillä ole työssään mitään motivaatiota, vaan ajomiehet kulkevat teitä pitkin ja jäävät yöpymään majataloihin. Kun paikalle lopulta saadaan ammattimetsästäjä, tämä väittää, että tappojen takana on ilves, saa ilveksen tapporahan nostettua ja tappaa sitten useita kymmeniä ilveksiä, mutta ei ainuttakaan sutta. Paikalliset metsästäjät taas "munittavat" susia eli etsivät kesäisin niiden pesät, tappavat pennut ja nostavat niistä tapporahan ja jättävät parin eloon hakeakseen taas pennut seuraavana vuonna.

Laumassa susien munittamista pidetään yhtenä syynä, miksi sudet alkoivat hyökätä lasten kimppuun: susi tarvitsee metsästäessään laumaa, jotta se saa ajettua riistan liikkeelle ja iskettyä sitten sen kimppuun. Kun susia oli vain muutama, eivät ne voineet käyttää tätä metsästystapaa, vaan joutuivat etsimään pienempää riistaa.

Toisena merkittävänä syynä on se, että hirvet ja moni muu isompi riista oli tuohon aikaan tapettu lähes sukupuuttoon Suomessa. Hirven jälkien näkeminen oli tuolloin lehtijutun arvoinen asia eli metsissä ei ollut susille ruokaa. Sudet oppivat nopeasti nappaamaan karjaa pihasta ja kun sitä oli vähän, olivat vuorossa lapset.

Kirja on kirjoitettu hyvin sujuvasti ja helppolukuisesti. Se ei retostele tai eikä ota puolta, vaan kertoo tilanteesta faktoina. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Miksi Ginga Densetsu Noah ei toimi?


Ginga Densetsu Noah on uusin tarina Ginga-saagassa ja se on saanut vaihtelevan vastaanoton. Osa on pitänyt hitaammasta tahdista, mutta huomattavalla osalla lukijoista on sarjasta negatiivisia ajatuksia. Mistä ne johtuvat ja mitä ongelmia tarinassa on?

Ensimmäinen ongelma on tarinassa sen ajoittuminen: se seuraa melko suoraan Ginga: The Last Wars -sarjaa ja se saa tämän vuoksi niskaansa kaikki TLW:n kesken jääneet juonilangat. Missä on Bob? Missä on Shion? Mitä tapahtui karhunpentu Chibille? Mitä tapahtui Reikalle ja sen pennuille? Entä Bella ja Koyuki? TLW päättyi hyvin yllättäen, joten ihan vain tarina, jossa käytäisiin sodan jälkeiset tapahtumat läpi ja kerrottaisiin hahmojen lopulliset kohtalot, olisi hyvin mielenkiintoinen.


GDN tekee tässä kuitenkin hyvin oudon tempun ja se hyppää tarinassa puoli vuotta eteenpäin, talven yli kevääseen. Tästä huolimatta se ei kuitenkaan nollaa välissä olleita tapahtumia eli Reika, Koyuki ja Bella eivät vieläkään tiedä mitään sodan käänteistä. Orion on sodan päättymisen jälkeen saanut tehtäväkseen viedä sana äidilleen, mutta syyllisyyden painamana se ei ole pystynyt jatkamaan matkaa - mistä seuraa sarjan ensimmäinen outo juonenkäänne. Koirat ovat jättäneet Ouun lähes vartioimatta ja lähteneet etsimään kadonnutta Orionia - mutta kukaan niistä ei edes yritä etsiä Reikaa ja muita. Tässä ei ole mitään järkeä, koska Orion on voimakas kuin jumala, kun taas muut yksin olevat koirat ovat narttuja sekä taistelutaidottomia pentuja. Surkeinta on, kun Jerome ei edes muista, että hänellä on vielä yksi pentu. Pian koirille selviääkin, että Jeromen pentu ja kaksi Hiron ja Reikan pennuista on tapettu. Hups.

(Lisäksi Hiron ja Reikan pentujen nimissä on outoa sekoilua. Ensin ne nimetään väärin -yksi jopa naaraaksi!- ja seuraavassa osassa niiden nimet on korjattu.)


Toinen outo asia Noah-sarjassa on hahmot. Jo TLW:n puolella nähtiin, että hahmot käyttäytyivät niille epäluonteenomaisesti, mutta GDN:ssä tämä vain korostuu: kun Kyoshiro ja Sasuke seikkailevat, on Sasuke kaksikon vastuuntuntoinen puolisko. Kyoshiro hakkaa pennun eikä suostu auttamaan sitä, kun se pyytää apua. Rocket ja monet muut hyväksyvät tämän käytöksen ja toruvat Kyoshiroa vain vähän. Jerome on unohtanut kokonaan kolmannen pentunsa ja Sunny & Maru ovat todella epäkohteliaita, jopa ilkeitä, eikä Jerome puutu siihen.

Orion on oikeastaan tarinan ainoa hahmo, joka tuntuu hahmolta eikä vain parodialta itsestään. Sen matka Japanin halki on välillä oikeasti koskettava, kun se kaipaa emoaan ja miettii nyt tarkkaan valintojaan ja tekojaan. Tätä olisi toivonut jo aiemmissakin sarjoissa.


Kolmas ongelma tarinassa on Noah. Noah on siis Hyena, joka selvisikin elossa Sniperin iskuista ja joesta. "Mutta Hyenahan on ollut kuollut ties miten kauan ja se on nähty aaveenakin!", saatat ajatella. Ainoa järkevä selitys tähän on, että näkymät koirien taivaasta ovat vain kuolevien hourailua. Koirien taivasta ei oikeasti ole olemassa, ainakaan Ginga-maailmassa.

Muiden mukana karsastin ideaa Hyenan paluusta, koska se oli jo tarinassa kuollut. Pian asian kuitenkin hyväksyi ja ryhdyin miettimään, että se voisi olla hyvinkin mielenkiintoinen. Hyena oli GNG:ssä lempihahmojani. Miksi Hyena ei palannut Ouun? Eikö se voinut loukkaantumisen takia kuten Smith? Ehkä se häpesi sitä, että ei ollut voinut osallistua taisteluun Akakabutoa vastaan? Hyena on myös luonteeltaan hyvin erilainen, joten se olisi tervetullut lisä hahmokaarttiin.

Mikä on vastaus näihin kysymyksiin?


 Hyena on menettänyt muistinsa ja sen luonne on nykyään samanlainen rohkea kuin kaikilla muillakin. Koska melkein kaikki koirat, jotka tunsivat sen hyvin -Smith, Moss, Sniper, Riki- ovat kuolleet, ei se enää hahmona tule tarjoamaan paljon.

Pian Hyenan paluun jälkeen nähdään kohtaus, jossa Orion näkee painajaista jokeen tippumisesta setänsä Joen kanssa. Tämä herätti kysymyksen: miksi Joea ei herätetty henkiin? Jos Orion olisi kohdannut muistinsa menettäneen setänsä, olisi se ollut paljon dramaattisempaa kuin se, että se kohtasi koiran, jota se ei tuntenut ja joka ei tuntenut sitä. Joella muistin menettäminen olisi ollut traagista, kun Orion ei olisi saanut siltä tarvitsemaansa tukea eikä Joe olisi muistanut veljenpoikaansa. Vaikka Takahashi on sanonut suoraan, että Joe on kuollut olisi Joe ollut paljon loogisempi tarinaan tuotava hahmo kuin Hyena.

Iso ongelma Noahin kanssa on myös se, että se ei tee mitään tarinassa. Noah paljastuu ensimmäisen kirjan puolivälissä ja sen alamaiset auttavat Orionin pois järvestä/merestä. Sitten... Noah ei tee mitään. Se juttelee Orionin kanssa, mutta ei seuraa sitä, vaan jää omalle alueelleen eikä sitä nähdä sen jälkeen. (Perustuu ensimmäisen kolmen kirjan tietoihin.)


Neljäntenä isona ongelmana on tarina. GNG:ssä tarina oli kolmannessa pokkarissa jo täydessä vauhdissa. WEED-mangassa oli esitelty iso liuta hahmoja ja tarina P4:stä oli jo hyvässä vauhdissa. Orionissa oli koko Ouun paratiisi tuhoutunut ja mukaan olivat tulleet uudet pahikset ja hyvikset. TLW:ssä oli taistelu karhuja vastaan rajuimmillaan. Kaikissa tarinoissa oli esitelty ensimmäiset juonenkäänteet sekä paljon hahmoja, joilla kaikilla oli erilaiset tarinat ja motiivit. Noah-mangassa on juuri ja juuri saatu nimi pääpahisryhmälle, mutta ei mitään tarkempaa tietoa niistä.

Lisäksi tätä kahden pokkarin välistä aikaa ei ole käytetty kovin tehokkaasti. Sarjassa on nähty eniten Kyoshiroa ja Sasukea, kun taas Weed, Gin ja Rigel ovat saaneet ruutuaikaa hyvin vähän. Niillä kuitenkin luulisi olevan paljon mielenpäällä TLW:n lopun ja Orionin katoamisen vuoksi...

Nyt neljännen pokkarin tietämillä Noah tuntuu taas käynnistyvän reippaammin, joten toivoa toki on.