lauantai 14. kesäkuuta 2014

Fanit kritisoimassa ja fanien kritisoimisesta, osa 2

Kun fanit kritisoivat asioita, on eräs piste, mihin Ginga-mangan kanssa ei ole vielä menty: Takahashin tekemien päätösten kieltäminen.

Tätä esiintyy useissa eri fandomeissa. Kaikki Harry Potter -fanit eivät hyväksy sitä, että Dumbledore on homo, koska asiasta ei ollut mitään isoja todisteita kirjoissa, vaan kyse on Rowlingin myöhemmin tekemästä ilmoituksesta. Monet Star Wars -fanit tahtovat kieltää tai unohtaa monia Lucasin päätöksiä: Midiclorianit lienevät etunenässä, ellei koko sarjan muuttamista lapselliseksi lasketa. Doctor Who -yhteisö on vielä ongelmallisempi: tätä tv-sarjaa on tekemässä satoja eri ihmisiä, jolloin joitakin juonikuvioita tiputetaan automaattisesti pois, jos ne eivät saa suosiota. Jotakin saatetaan tuoda sarjaan vain oheistuotteiden tekemisestä: räikein esimerkki lienevät eriväriset Dalekit, joita nähtiin vain yhdessä jaksossa, mutta joista on tehty kymmeniä erilaisia oheistuotteita.

Ginga-sarjat ovat muutaman kerran koukanneet tällaisella kieltoreaktion aiheuttamalla alueella, mutta isoja reaktioita ei ole vielä faneilta tullut. Ehkä isoin kokonaisuus, joka tahdotaan unohtaa, on susisaaga, josta Takahashi itsekään ei pitänyt, vaan joka oli kustantajan idea.

Pienempiä tapauksia on silloin tällöin nähty. WEED-mangassa apinat aiheuttivat ison ei-reaktion, kun ilmestyivät ensi kertaa Japanissa, mutta nyt suomimangan ilmestyttyä niihin on ryhdytty suhtautumaan suopeammin. Se, että monet hahmot saivat pentuja WEED-mangan loppupuolella, ei erikoista kyllä aiheuttanut suurempia pettymyksiä, vaikka usein fanit vastustavat hahmojen vakiintumista puolisoiden kanssa.

Orionissa kieltoreaktioita on tullut enemmän. Kun Tesshin opetti tavallisille rivikoirille Battougan, älähtivät monet fanit. Masamunen huivi ärsytti monia. Tenkan hypnoottiset kyvyt ja kyky tappaa katseellaan saivat paljon negatiivista palautetta. Joihinkin asioihin on reagoitu: rivikoirat tekemässä Battougaa nähdään vain kerran ja Takahashi itse sanoi, että Tenkan voimat löivät hieman yli.

Ginga Densetsu Akamen alkaessa ilmestyä tuli innostuksen sekaan myös kritiikkiä: Ginga Densetsu oli mielletty enemmän karhukoirien omaksi nimeksi, joten se tuntui hieman erikoiselta Akameen yhdistettynä. Eniten häiriöitä aiheutti kuitenkin se, että jo tarinan alku romutti monta vanhaa uskomusta Iga-koirista. Igat olivat lemmikki/metsästyskoiria eivätkä ne olleet eläneet vuosisatoja ilman ihmisiä. GNG-mangassa asia on ilmaistu niin, että Igojen varsinaisesta menneisyydestä ei saa hirveästi selkoa: ihmiset ovat voineet kuolla sata tai viisi vuotta sitten.

Erityisesti Orionissa on näkynyt sitä, että Takahashi ei ole suoraan tarinansa herra: lukijoiden mielipiteet saattavat aiheuttaa monenlaisen elementin käyttämättä jättämisen, esimerkkinä Tenkan voimat ja -ilmeisesti- rivikoirien Battouga.

Missä vaiheessa faneilla on oikeus alkaa "kapinoida" sarjan tekijää vastaan ja alkaa tahallisesti unohtaa tai kieltää epämieluisia juonikuvioita? Kannattaako kirjailijan, mangakan tai ohjaajan edes kuunnella faniensa mielipiteitä, jos se johtaa suunnitellun tarinan rajuun muokkaamiseen tai suoranaiseen sensurointiin? Vai kuuluuko tarinan luojan kuunnella aina myös fanien mielipiteitä? Itse voisin olettaa, että tapa, millä Takahashin sarjoissa ei enää kuole hahmoja (vertaa GNG), johtuu osittain siitä, ettei hän tahdo suututtaa lukijoitaan tappamalla suosittuja hahmoja. Joitakin ideoita on myös luotu tai poistettu ulkopuolisten toimesta.

Tärkeänä asiana tässä on myös se, missä vaiheessa fani on yhä fani. Voitko olla aktiivinen fani, vaikka vihaisit (tai et pitäisi/seuraisi) tekijän tuotantoa? Tai paremminkin: miten kauan sarja, joka on menettänyt suurimman hohtonsa lukijan silmissä, jaksaa kiinnostaa lukijaa, niin että tämän voi luokitella faniksi? Ja voiko sarjan tekijä rikkoa luomansa maailman sääntöjä niin paljon, ettei fanien tarvitse enää hyväksyä sitä?

Itselleni tämä on hankala paikka, koska jotkin Orionin juonikuviot eivät ole itseäni viehättäneet, mutta koska olen tavannut Takahashin, hän tuntuu paljon läheisemmältä ja negatiivisia asioita on jotenkin hankala edes myöntää. Se tuntuu jonkinasteiselta henkilökohtaiselta loukkaukselta henkilöä vastaan, joka on luonut koko Ginga-maailman ja käyttänyt sen tekemiseen vuosikymmeniä. Moni taiteilija on tällaisessa tilanteessa jo täysin kyllästynyt sarjaansa eikä suostu jatkamaan sitä, mutta Takahashi on yhä kiinnostunut Gingasta ja aloitti GDA:nkin, joka hänellä on ilmeisesti ollut ajatuksissa jo useita vuosia. Pitäisikö tällaisesta sarjalle omistautumisesta olla iloisia vai heittää kirves kaivoon, kuten monet Dragonlancen lukijat tekivät sarjan jatkuessa ja jatkuessa?

torstai 12. kesäkuuta 2014

Kesäkuu 2014

Kuu vaihtui jo hyvän aikaa sitten ja kesä paahtaa täysillä!
 
Kuten monet ovat varmaan huomanneet, blogi on hieman hiljaiselolla kesän ajan. Tämä johtuu ihan työstäni eli pitää kiertää kaikki conit läpi, mikä syö reippahasti aikaani. Tänä viikonloppuna on vuoressa Hypecon, joskaan en itse ole sinne menossa, vaan matkaan lähtevät uskolliset orjani~
 
Juttuideoita voi heitellä vapaasti ja osto-oppaan viimeinen osa valmistuu tässä pikkuhiljaa, joten sitä kannattaapi odotella. Muuten kesän jutut ovat yllätyksiä täynnä eli minulla ei ole valmiita kirjoitussuunnitelmia. Toiveita otetaan vastaan~

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Fanit kritisoimassa ja fanien kritisoimisesta, osa 1

Teksti kirjoitettu tarkoituksella kärjekkäästi.

Suomessa tuntuu esiintyvän paljon ns. valituksen kulttuuria, jossa mistä tahansa positiivisesta asiasta kaivetaan jotain negatiivista. Takahashi vieraili Suomessa: Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa - mutta ei Utsjoella tai Espoossa. GNG- ja GDW-manga sekä muitakin Takahashin sarjoja tulee suomeksi ja ne saa ostettua lähimarketeista - mutta ne maksavat reilut 5 euroa kappale ja kaikilla ei ole rahaa. Harvinainen taidekirja käännettiin suomeksi ja tuotiin kaikkien fanien ulottuville - mutta sitä saa vain kirjakaupoista ja Ypäjällä sen saa vain pyytämällä kirjakauppiasta erikseen tilaamaan sellaisen ja taidekirja oli turha kääntää, koska siinä ei ollut paljon tekstiä. GDW-mangan kannet uudistettiin fanien toivomuksesta - mutta valokuvat eivät ole kivoja ja ne japanilaisetkin kannet on aika rumia.



Valittaminen on minusta aivan normaalia ja useissa tilanteissa ihan toivottavaa: vikoja ei voida korjata, jos niistä ei tiedetä. Monet ihmiset osaavatkin valittaa vioista asiallisesti: jos kansikuvat ovat tylsiä, toivotaan parannuksia. Jos käännöksessä on selvä virhe, kysytään korjausta. Jos jotain olisi kiva saada (tietty sarja suomeksi, tiettyjä tuotteita myyntiin, juliste mangan mukaan jne.), sitä kysytään. Jos tahdotaan jotain isompaa, tehdään adressi.

Sen sijaan minä en voi sietää ns. elintapavalitusta ja toisten ilon pilaamista. Esimerkkinä toimii erittäin hyvin esimerkiksi Takahashin Suomen vierailu. Takahashi kiersi käytännössä katsoen koko Suomen halki, mutta siitä huolimatta ihmiset valittivat siitä, että hän ei käynyt paikkakunnalla X, Y ja Z. Valittajat itse eivät voineet matkustaa tai olivat varattuina noina päivinä, joten tämän vuoksi oli epäreilua, että muut saivat tavata idolinsa. Sekaan tuli myös ihmisiä, jotka totesivat hyvin suoraan, että heitä ei kiinnosta pätkän vertaa koko vierailu.

Minulle herää tällaisesta aina kysymys yksi kysymys: miksi.

Jos ei itse pääse osallistumaan johonkin tapahtumaan, miksi täytyy ryhtyä syyllistämään muita siitä, että he pääsevät? Jos jokin asia ei kiinnosta pätkän vertaa, miksi täytyy väkisin tunkea keskusteluihin mukaan kertomaan, että minuapa ei tämä asia hetkauta pätkän vertaa?

Hassua kyllä, tämä valituskulttuuri on pitkälti Suomen yksinoikeus. Ulkomaisilla Ginga-foorumeilla ihmiset olivat innoissaan asiasta, onnittelivat suomalaisia upeasta uutisesta, suunnittelivat matkaan lähtöä ja olivat aidosti iloisia niiden puolesta, jotka pääsivät matkaan - vaikka heillä itsellään ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia lähteä Suomeen USA:sta, Englannista, Unkarista ja ties mistä muualta.

Itse näkisin, että takana on suomalainen yleinenkin apaattisuus, jota näkee harmillisen usein. Valittaminen on helppoa eikä se vaadi mitään ylimääräistä työtä. Siinä täytyy vain kerätä itsesäälinsä ja lähettää se maailmalle. Vikojen korjaaminen vaatii taas työtä ja aktiivisuutta.

Minä olen vain kateellinen tyypille, jonka niska näkyy tässä kannessa.

Kuinka moni valitti WEED-mangojen uusista valokuvataustoista? Aika moni. Kuinka moni tarjoutui tai lähetti kustantajalle omia valokuviaan taustoiksi? Minun tietojeni mukaan nolla. Kun Fangin suomeksi kääntämisestä ilmoitettiin, nousi uusi valitusryöppy: näihinhän uppoaisivat kaikki rahat eikä sarja kiinnosta niin paljoa, että sen vaivautuisi ostamaan. No, mitäpä jos sarjan lainaisi kirjastosta? Ei käy, on kivempi valittaa, miten sarjoja on liikaa ja rahat ei riitä.

Missä vaiheessa valitus on oikeutettua?

Silloin, kun se oikeasti vie jotain pois kaikilta. Taidekirjan puuttuvat tiedot harmittivat, koska katseltavaksi tarkoitetussa kirjassa ne iskivät heti silmään. Kirjassa oli myös erittäin vähän tekstiä, jolloin pientenkin asioiden puuttumiseen kiinnittää heti huomiota. Kun WEED-mangasta puuttui tekstejä puhekuplista, oli siitäkin valittaminen järkevää: kirja on kuitenkin tarkoitettu luettavaksi ja tekstien puuttuminen häiritsee melkoisesti.

Missä vaiheessa mennään rajan yli?

Silloin, kun viasta tulee pääasia. WEED-mangaa on ilmestynyt yli 30 osaa, GNG:tä 18 ja päälle vielä ekstramangat. On melko tyhmää ryhtyä puhumaan laadun jatkuvasta laskemisesta ja rahastamisesta, jos yksittäisissä osissa tapahtuu yllä mainittu virhe. Monissa keskusteluissa puuttuvasta tekstistä sekä taidekirjan puuttuvista roduista tuli pääaihe ja koko muu kirja jäi täysin huomiotta. Ehkä säälittävin valitusketju purkautui siitä, kun yhden WEED-mangan mukana oli ilmainen Soul Eater -lukupala. Huomattava osa WEED-mangasta keskustelevista henkilöistä uppoutui tähän ilmaiseen lukupalaan kertoen, miten turha se oli ja miten se oli heitetty roskiin. Itse manga jäi sitten ilman huomiota tämän pahan, pahan mainoksen takia.

Yksi valituksen muoto, jota tulee aina silloin tällöin seurattua on se, miten monet mainostavat jatkuvasti sitä, miten he eivät enää seuraa fanittamaansa sarjaa, koska se on huono. No, miksi pitää hengailla seurassa, missä siitä puhutaan ja nimenomaan osallistua keskusteluihin, joissa epäkiinnostavan sarjan epäkiinnostavista asioita analysoidaan? Ymmärrän hyvin, että jos jokin aihe ei kiinnosta, se ei kiinnosta. Olen omalta osaltani käynyt GNG:n juonen jo läpipuhki eikä siitä keskusteleminen enää säväytä minua hirveästi. Tästä huolimatta en tunge mukaan keskusteluihin haukottelemaan, että se piirretty on jo reilut 20 vuotta vanha, joten eiköhän se ole nähty jo riittävän monesti.

Kokonaisuudessaan minua kiinnostaisi tietää, miksi tämä valitus on niin normaali osa nettikeskustelua. Positiivisia asioita nostetaan harvemmin kuin kerran esiin, mutta negatiiviset kaivetaan monta kertaa ja monesta eri kulmasta.

torstai 5. kesäkuuta 2014

WEED 32: Vallan palvelija

WEED-mangan osa 32 saapuu pian marketteihin ja useimpiin kirjakauppoihin huomenissa. Tässä on oma arvioni osasta. Sisältää luonnollisesti juonipaljastuksia.

Ensimmäisessä luvussa täytyy poikkeuksellisesti kehua luvun aloituskuvaa. Aivan ihana kuva sisaruksista!

Weedin ja Yukimuran taistelu päättyi Yukimuran voittoon, minkä tiesinkin, kun oli japaninkielisiä versioita tullut lueskeltua. Yllätyin siitä, että Yukimuran iskun nimi oli oikeasti Neck the Killing, koska olin aina pitänyt sitä vähän keksityn kuuloisena nimenä. Se ei hirveän coolilta kuulosta Battougoiden seassa. Tuo olisi ollut hyvä kääntää Niskalaukaukseksi. =D Takahashi on tainnut sanoa, ettei hirveästi tykkää iskujen nimien keksimisestä ja Neck the Killing taitaakin olla peräisin Shiroi Senshi Yamatosta, jos oikein muistan.

Vaikka Yukimura on tyyliltään todella röyhkeä, täytyy sanoa, että pidän siitä. Se tuli järkiinsä isänsä huudon kuultuaan ja ryhtyi heti sen jälkeen johtamaan joukkojaan järkevästi. Pidin erityisesti siitä, että Yukimura piilotti vammansa eikä antanut edes alaistensa huomata loukkaantumistaan. Myös Yukimuran "juoni" saada Ouun joukot mukaan oli erittäin järkevä. Kokonaisuudessaan Yukimura on todella hyvä johtaja ja ilmeisen hyvä tyyppikin - mutta aivan sekaisin kostonhimosta.

Kenraalista oli mukava saada lisätietoa: en aiemmin ollut edes kiinnittänyt huomiota siihen, että se on albiino. Kenraalin taustatarinaa odotan ihan mielenkiinnolla, vaikka tämä pahis ei minua oikein vieläkään ole vakuuttanut.

Kirjan ehkä sympaattisin kohta oli, kun apinat toivat koirille vettä. Sasukea motattiin jälleen, mutta kylläpä tuo sen ansaitsikin. Oli Weed pomo tai ei, Weed on joukossa kuitenkin se haavoittunut. Lisäjoukkojen hakeminen oli hyvä idea, sillä Yukimuran joukko on kuitenkin melko pieni. Itseäni jäi kuitenkin ihmetyttämään, miten iso alue apinoilla on. GB ja Kyoshiro miettivät 100 kilometrin päässä, olivatko päässeet alueelta pois ja Sasuke taas oli ajettu nurkkaan heti ensimmäisen päivän aikana. Sasuke ei tosin tainnut päästä kovin pitkälle. Liekö sitä ryhdytty jahtaamaan heti?

Weedin ja Yukimuran sukulaisuus pidetään hahmoille näköjään pitkään salassa. Vain Jerome on alkanut huomata yhtäläisyyksiä kaksikossa. Muut vain pitävät Weediä Yukimuran kuolleen veljen kaksoisolentona.

Tobizaru vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta taustatarinansa ja Pepen uskollisuuden puolesta. Se ei vaikuta pahalta, vaan enemmänkin samalla tavalla harhaanjohdeteltu kuin Yukimurakin. Tobizaru antoi myös Pepelle mahdollisuuden paeta, vaikka se olikin melko pieni. Samalla myös selvisi, miksi apinat ovat alunperin minkäänlaiseen yhteistyöhön kenraalin kanssa ryhtyneet: se on suojellut niitä ihmisiltä.

Weedin, Jeromen ja apinoiden taistelu oli melko mielenkiintoinen. Toivoisinpa, että joku koirista tekisi Kurojakit ja alkaisi käytellä sirppiä... Se tasoittaisi taistelua kummasti.

Tässä oli mukana maininta Japanilaisesta sananlaskusta "välit kuin koirilla ja apinoilla", joka viittaa riitaisiin suhteisiin. Onkohan tämä ollut yksi inspiroiva asia tätä saagaa tehtäessä ja tekeeköhän se tästä taistelusta japanilaslukijalle vakavammin (tai normaalimmin) otettavamman? Suomessa apinat ovat eksoottisia eläimiä, mutta Japanissa niitä kuitenkin asuu monilla seuduilla.

Kokonaisuudessaan tämä apinasaaga toimii paljon, paljon paremmin kuin olin uskaltanut edes kuvitella. Sen ainoa ongelma on oikeastaan se, että apinahahmoihin on hankala kiintyä, koska niistä tietää, ettei ketään tulla näkemään tämän tarinakaaren jälkeen. Lisäksi täytyy sanoa, että Takahashin piirrosjälki on näissä osissa todella nättiä. Erityisesti Yukimura on todella ilmeikkäästi piirretty.