perjantai 30. lokakuuta 2015

Pohdintaa Bobista

Bob on ensimmäinen uusi koirahahmo Ginga The Last Warsissa. Sen ulkonäkö sai monet heti kiinnostumaan siitä: koira on rakenteeltaan dobermannin tyylinen ja sen keho on täynnä arpia, joista monet näyttävät karhujen tekemiltä. Oman erikoisuutensa koiraan lisää se, että se osaa puhua karhujen kanssa ja on sodassa ilmeisesti niiden puolella. Negatiivisinta huomiota Bobista on saanut sen nimi, joka on... Bob.

Pidin aluksi Bobia täysin ääliömäisenä nimenä. Se ei kuulosta hyvältä japaniksikaan ja länsimaiseen korvaan se kuulostaa vielä hölmömmältä. Fiktiiviset Bobit ovat monissa tilanteissa niitä penaalin tylsimpiä kyniä eivätkä kovin vakavasti otettavia. Jäin kuitenkin miettimään, onko hahmolle valittu tällainen nimi ihan sen vuoksi, että lukijat eivät ottaisi sitä niin vakavasti ja samaistuisivat siihen helposti.

Jos uuden, karhujen puolella olevan arpikoiran nimi olisi ollut Murderape Satan 666, se olisi automaattisesti mielletty Sniperin kaltaiseksi pahikseksi. Myös ihan vain tavallinen tyylikäs nimi (Ken, Jouji, Gin, Kuro...) olisi tehnyt hahmosta helposti pelkän pahiksen. Mutta Bob. Minkään täysin läpimädän pahiksen nimi ei voi olla Bob. Tai jos on, se on nimi kaukaisesta menneisyydestä, joka on vaihdettu ja jonka toivotaan painuvan ikuisesti unholaan kuten Ani Darth Vaderilla ja Tom Voldemortilla.

Kun hahmolla on tällainen puoliläppänimi, se tekee hahmosta huomattavasti sympaattisemman ja helposti samaistuttavan etenkin, jos hahmon ulkonäkö ei mene ollenkaan yhteen nimen kanssa. Bobin nimi, ulkonäkö ja asema eivät osu ollenkaan yhteen.

Tästä on jo nähty reaktioita monella sivulla. Bobiin on aluksi suhtauduttu nuivasti, mutta sitten pikkuhiljaa ihmiset ovat alkaneet kiinnostua siitä ja sen motiiveista. Vaikka GtLW:stä ei ole vielä käännöksiä, on Bobin asemasta karhulaumassa jo paljon pohdintaa eikä sitä pidetä pahiksena tarinassa.

Tämä taas on vapauttanut lukijat pohtimaan enemmän Bobin menneisyyttä, koska se ei selkeästi ole vain pahis. Uusimmassa luvussa Bobin menneisyyttä raotettiin hieman ja siitä selvisikin surullinen lapsuustarina, joka menee yhteen Monsoonin kasvutarinan kanssa.

Mikä tulee olemaan Bobin rooli tulevaisuudessa? Se on selkeästi jumissa koirien ja karhujen maailman välissä: Ouun hyökkäyksessä se tahtoi antaa koirille mahdollisuuden paeta ilman liiallista verenvuodatusta, mutta toisaalta se tottelee Monsoonin käskyjä, vaikka sen tehtävänä on tappaa vanha naaraskoira, joka ei ollut suoranaisesti edes mukana tappamassa Akakabutoa.

4 kommenttia:

  1. Tuosta Bobin nimestä: Takahashi tuskin on niin perillä länsimaisesta kulttuurista että tietäisi täällä päin tuota nimeä pidettävän pöljänä. Japanilaisille kaikki länsimainen/englantilainen kuulostaa "siistiltä", miksipäs vahmokavaldista löytyy sellaisia helmiä kuin Wolf, Blue ja Weed. Sensei olisi tuskin laittanut sarjansa päähahmolle Weed mikäli hän olisi tietoinen nimen toisesta, valitettavasta merkityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvittelin tätä vähän ja Bob on japanilaiseenkin korvaan melko tyhmä nimi ja sille on naureskeltu Japanissakin. Wolf ja Blue ovat melko selkeästi tällaisia coolin oloisia nimiä, samoin Pink Dragon, Purple Wolf ja Mountain Bison.
      Weedin nimi taas on vähän tarkoituksella "nolo" (rikkaruoho) ja veikkaisin, että Bob on samalla tavalla tarkoituksella hieman tyhmä. Ruohopuolesta en Weedin nimessä osaa sanoa, koska sitä kukaan ei ole tainnut kysyä Takahashilta.

      Poista
  2. Kirjoittaja ei ole ilmeisesti Twin Peaksia katsonut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli aika hyvä anime, mutta Ginin kuolema oli surullinen. :''(((

      Poista