keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Jotain muuta: Citykettu Nanna


Jotain muuta -osastolla on tarkoitus esitellä muita manga/anime/piirroselokuvia/kirjoja/jne, jotka voisivat kiinnostaa Ginga-harrastajaa. Pääpaino on eläinaiheisissa teoksissa.

Nanna
Tekijä: Tuuli Hypén
Osia: 3
Arvosteluun luettu: 3

Nanna on ihmisyyskurssin käynyt kettu, joka muuttaa metsästä kaupunkiin. Ihmisiksi oleminen on hankalaa alkaen vaatteiden käyttämisestä ja päättyen opiskeluun sekä veroilmoitusten tekoon. Apuna elämässä ovat kämppis Ritu ja haittoina markkinoija Repolainen sekä casanova Misse.


Nannan kohdeyleisö on melkoisen rajattu verrattuna moniin muihin strippi-sarjakuviin: se keskittyy opiskelijaelämään, roolipeleihin, seksuaalivähemmistöihin sekä luonnosta puhumiseen. Hahmoihin on kuitenkin helppo samaistua, jos aiheet ovat vähänkin tuttuja. Kelan lomakkeiden ja verotietojen kanssa tappelemisesta lienee kaikilla kokemusta.

Suvaitsevaisuuden ja erikoistuneemman kohdeyleisön valitsemisen vuoksi Nannaa ei helposti pongaa sanomalehdistä, mutta sillä on kuitenkin vakaa suosio ja se tunnetaan melko hyvin.

Sarjakuvan hahmot ovat samaistuttavia, mutta on sanottava, että läheskään kaikki jutut eivät ole hauskoja. Niissä on sanomaa ja ideaa, mutta monet tuntuvat jäävän puolitiehen toteutuksessa. Siitä Nanna ansaitsee kehuja, että se ei missään vaiheessa mene saarnaavaksi (vertaa Lassi & Leevi) tai pitkäveteiseksi, kun se käsittelee ympäristöasioita ja muita vastaavia. Vakavatkin aiheet käsitellään huumorilla ja nopealla tahdilla ilman, että vaihtoehtoja tai ratkaisuja pakkosyötetään. Nannassa on myös pervompaakin huumoria, mitä itse arvostan.

Hypénin piirrustystyylistä pidän ja minusta on erityisen mukavaa, että tämä piirtää furry-hahmot sukupuolesta riippumatta samalla tyylillä. Monella artistilla on tapana tehdä sukupuolista hyvinkin erilaiset, vaikka laji olisi sama, mikä on jopa häiritsevää.

Kokonaisuudessaan Nanna on perusmukavaa, lämminhenkistä luettavaa. Jos osuu sarjakuvan kohderyhmiin (tai edes yhteen), kannattaa Nannaan ehdottomasti tutusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti