Jotain muuta: Ozzy

Ozzy kertoo samannimisestä beaglesta, joka elelee onnellista elämää perheensä kanssa lähiössä. Ozzyn elämä kuitenkin alkaa muuttua, kun ihmisperhe lähtee kuukaudeksi Japaniin: Ozzy viedään hoitoon luksuskoirahotelliin, joka paljastuu kuitenkin pian (uros)koiravankilaksi.

Elokuvan takana on espanjalais-ranskalainen studio eli vaihteeksi joku muukin kuin Disney. Ozzyn voi katsoa ilmaiseksi Viddla-palvelusta.

Ozzy muistuttaa tyyliltään melko paljon Bolt-elokuvaa, mutta ilman isoa budjettia jää siitä tietysti reilusti jälkeen esimerkiksi animaation laadun ja käsikirjoituksen taidon takia. Animaation laatu pysyy melko yhtenäisenä koko elokuvan ajan, mutta joihinkin hahmoihin on käytetty selvästi enemmän aikaa ja vaivaa kuin muihin. Koiravankilan berhandilaisjohtaja Ärjy on hahmo, jonka animoimiseen on käytetty selkeästi eniten aikaa ja vaivaa, kun taas sivupahikset ja sivuhahmot ovat pitkälti klooneja toisistaan. Vaikka animaatiossa on ongelmansa, pidin siitä, että tässä koirista pyrittiin tekemään koiria eivätkä niiden raajat taivu kuin ihmisen. Monista muista vastaavista elokuvista poiketen Ozzy myös käyttää tarinassa monen rotuisia ja kokoisia koiria.

Viddlassa elokuvasta oli tarjolla suomidubbi, joka oli ihan ok. Isona ongelmana dubissa on, että Espanjassa hiljaisuutta ei pidetä luentavana osana keskustelua, jonka seurauksena kun hahmolla ei ole vuorosanoja, se pitää yhä jotain ääntä tai sekalaisia äännähdyksiä. Tämä kävi suomiversiossa nopeasti rasittavaksi. Sellainen pieni yksityiskohta oli mukava, että välissä mukana oli myös oikeaa koirien haukuntaa eikä vain ihmisiä haukkumassa.

 

Outona yksityiskohtana: elokuvassa mainitaan, että koirahotellista on nartuille ja uroksille omat hotellinsa ja samalla myös vankilansa. ... Miksi?

Elokuvan isoin ongelma on oikeastaan se, että sen ideoita ei ole mietitty tai toteutettu loppuun asti. Miksi elokuvan pahis tahtoo varastaa koiria? Miksi kukaan on tahtonut perustaa koiravankilan? Ajatus koirista tehdastyöläisinä ei oikein toimi, koska ne ovat vain tavallisia koiria, eivät mitään ihmis-koirafuusioita. Elokuvaan olisi saanut paljon enemmän ideaa, jos vankila olisi ollut oikeasti koirien vankila eikä ihmisille tarkoitettu vankila. Myös juoni olisi vaatinut hiomista.

Kokonaisuudessaan elokuva on ihan ok. Ei mitään suurta uutta tai ihmeellistä, mutta ei tässä mitään inhonnutkaan.

Jotain muuta: Lauma

Kirjoitin vuosia sitten arvostelun kirjasta Suden jäljet ja nyt aiheesta on ilmestynyt ilokseni uusi kirja:  Lauma: 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa.

Nimensä mukaisesti kirjassa käsitellään 1880-luvulla Turun seudulla tapahtunutta tilannetta, jossa sudet tappoivat lapsia ja saattoivat napata näitä jopa pihapiiristä.

Lauma on teoksena hyvin laaja: Siihen on kerättä paljon faktatietoja kirkonkirjoista, lehtijutuista, tapporahojen maksamisesta ja kaikesta muusta vastaavasta. Tämän lisäksi Jouni Tikkanen on tehnyt tarkkoja arvioita siitä, montako laumaa Turun alueella on elänyt tuohon aikoihin ja on käyttänyt pohjana nykyisiä susista saatuja tietoja. Kirja kertoo lyhyesti tapahtumien ohessa 1800-luvun lopun ihmisten elämästä ja elinympäristöstä. Kuvaukset tapahtuvat kuitenkin eniten suden näkökulmasta.

Kirja on kirjoitettu neutraalisti ja puolia valitsematta: sudet ovat vain eläimiä, jotka toimivat vaistojensa varassa ja oppivat uusia asioita. Ihmisten roolia ei kaunistella tai kauhistella, vaan siitä kerrotaan neutraalisti: kun susista ryhdyttiin lupaamaan tapporahaa, olivat syyt tärkeysjärjestyksessä: karjalle aiheutuneet vahingot, riistalle aiheutuneet vahingot ja vasta kolmantena lasten tappaminen.

Lasten, erityisesti köyhien torppariperheiden, arvo ei ollut kummoinen ja se näkyykin monella tapaa. Kun susia ryhdytään metsästämään käyttäen tuhansien miesten ajoryhmiä, ei ajoryhmillä ole työssään mitään motivaatiota, vaan ajomiehet kulkevat teitä pitkin ja jäävät yöpymään majataloihin. Kun paikalle lopulta saadaan ammattimetsästäjä, tämä väittää, että tappojen takana on ilves, saa ilveksen tapporahan nostettua ja tappaa sitten useita kymmeniä ilveksiä, mutta ei ainuttakaan sutta. Paikalliset metsästäjät taas "munittavat" susia eli etsivät kesäisin niiden pesät, tappavat pennut ja nostavat niistä tapporahan ja jättävät parin eloon hakeakseen taas pennut seuraavana vuonna.

Laumassa susien munittamista pidetään yhtenä syynä, miksi sudet alkoivat hyökätä lasten kimppuun: susi tarvitsee metsästäessään laumaa, jotta se saa ajettua riistan liikkeelle ja iskettyä sitten sen kimppuun. Kun susia oli vain muutama, eivät ne voineet käyttää tätä metsästystapaa, vaan joutuivat etsimään pienempää riistaa.

Toisena merkittävänä syynä on se, että hirvet ja moni muu isompi riista oli tuohon aikaan tapettu lähes sukupuuttoon Suomessa. Hirven jälkien näkeminen oli tuolloin lehtijutun arvoinen asia eli metsissä ei ollut susille ruokaa. Sudet oppivat nopeasti nappaamaan karjaa pihasta ja kun sitä oli vähän, olivat vuorossa lapset.

Kirja on kirjoitettu hyvin sujuvasti ja helppolukuisesti. Se ei retostele tai eikä ota puolta, vaan kertoo tilanteesta faktoina. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Jotain muuta: Beastars

Beastars on Paru Itagakin tekemä manga-sarja, jota on ilmestynyt 14 osaa. Sarja sai vähän aikaa sitten animen ja se on Netflixin omistuksessa. Katso traileri täällä.

Beastarsin päähenkilöt ovat Legoshi-susi ja Haru-kaniini. Tarinan alkupainona on eläinkuntaa vainoava sarjamurhaaja, mutta se asettuu pian seuraamaan Legoshin ja Harun tavallista kouluelämää oppitunteineen ja suhteineen. Tavallinen elämä on kuitenkin hyvin erilaista kuin ihmisyhteiskunnassa, sillä eläinkunta jakautuu kasvissyöjiin ja lihansyöjiin. Legoshin ihastusta Haruun katsotaan pahasti kaikilta puolilta eikä Legoshi itsekään ole varma tunteistaan: onko hän ihastunut kaniin vai tahtooko syödä tämän. Sarjaa voisikin pitää astetta pidemmälle vietynä Zootopiana: sarjojen maailmat ovat samanlaiset, mutta Beastars on miettinyt asian loppuun asti.

Beastarsin piirrosjälki alkaa moniviivaisena ja hieman sotkuisena, mutta asettuu parin kirjan kuluttua tasaiseen ja tyylikkääseen uomaansa. Sarjan hahmot ovat ilmeikkäitä ja lajien sisälläkin on huomattavasti erilaisuutta. Maailma myös koostuu useista sadoista lajeista eli ei ole vain geneeristä jänistä, vaan jänikset jakautuvat useisiin eri lajeihin ja rotuihin kuten oikeassakin maailmassa. Sarjassa on laaja hahmokaartti, joka koostuu useista erilaisista lajeista ja pysyvien hahmojen lisäksi tarinassa on paljon hahmoja, jotka vain pyörähtävät sivuosissa ja jäävät sitten syrjään.

Sivutyö: munien muniminen ja myyminen koulun kahvilaan, jotta lihansyöjät saisivat proteiinia.

Sarjan maailma on mielenkiintoinen, sillä vaikka furryt ovatkin osin jo tietynlaista valtavirtaa, niin hyviä sarjoja, joissa furryja käsiteltäisiin muinakin kuin seksiobjekteina ei ole hirveästi ilmestynyt. Usein tarinat eivät myöskään luo hahmojen ympärille uskottavaa maailmaa. Beastars taas keskittyy paljolti maailman luomiseen ja tuo jatkuvia konflikteja eläinten väliin: rasismia, rikkaiden lihansyöjien saalistusjuhlia, kasvissyöjien jatkuvaa pelkoa lihansyöjiä kohtaan, lihansyöjien taistelua omia vaistojaan vastaan, laittomia marketteja, salaseuroja, tukiryhmiä... Ja tämä kaikki on rakentunut tavallisen koulun ympärille, jossa Legoshi toimii näytelmäryhmän lavastajana.

Legoshi on sarjan päähenkilöitä ja hänen kauttaan maailma tuleekin hyvin tutuksi. Legoshi on valtava susi, minkä johdosta monet pelkäävät ja välttelevät häntä, mutta luonteeltaan Legoshi on hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Legoshi yrittää monin tavoin olla esimerkillinen ja onkin kasvissyöjiä kohtaan hyvin alistuva eikä hae konfliktia, vaikka voisikin helposti voittaa käytännössä kaikki riitatilanteet. Legoshilla on kuitenkin jatkuva pelko siitä, mitä tapahtuu, jos hän ei saa itseään hillittyä ja raatelee joskus luokkakumppaninsa. Asiaa ei auta, että osa hänen lihansyöjäluokkatovereista ei edes yritä vastaavaa hillintää.

Sarja ei kuitenkaan rakennu pelkän maailman varaan, vaan siinä on useita hitaasti aukeavia sivujuonia. Tyyliltään sarja on draamaa ja siinä ei ole jatkuvaa, selkeästi etenevää juonta, vaan tarina etenee pyrähdyksittäin ja kulkee välillä omia polkujaan. Se on kuitenkin selkeästi mietitty ja vaikka välillä tarinassa on kuivempia kausia, voi se yllättäen taas tempaista mukaansa hyvinkin rajusti.

Jos etsinnässä on aikuisempi ja vakava eläinsarja, on Beastars ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Jotain muuta: Suden jäljet

Dosentti Antti Lappalaisen Suden jäljet käsittelee susien tappamia ihmisiä Suomen historiassa. Kirja rakentuu käytännössä kolmeen osaan: susien ja ihmisten yhteiselämän historiaa Suomessa, susien tappamat ihmiset ja lopulta susien tappaminen sukupuuttoon Suomessa.

Aihe on minusta mielenkiintoinen ja siitä olisi voinut saada hyvinkin mukaansa tempaavan ja tutkivan aiheen melko vähällä vaivalla. Harmillisesti jo tämän kirjan kansi kertoo tekijän suhtautumisen aiheeseen: vanhaan yksisävyiseen piirrokseen, jossa susi kiertelee lapsia, on muokattu sudelle punaisina hehkuvat silmät.

Kirjoittaja on selkeästi tutkinut aihetta paljon, mutta ei lopulta vaivaudu tekemään kirjasta kovin mielenkiintoista lukukokemusta. Alun ja lopun osittain historialliset pätkät ovat mielenkiintoisia, mutta keskuosa, joka vie kirjasta reilusti yli puolet, on vain uhrien listaamista. Listaaminen tuntuu pitkälti jopa tarpeettomalta, koska kirjan lopussa on selkeä lista susien uhreista ja heidän kuolinpäivistään ja ajoistaan.

Lappalaisen oma asenne paistaa läpi kirjan joka sivulla. Jo heti alussa, kun kerrotaan suomalaisten haluttomuudesta rakentaa sudentarhoja (ansoja), ovat kansalaiset tyhmiä. Kun kansa taas alkaa myöhemmin tappaa susia tapporahan vuoksi huomattavia määriä, kansa kyllä tietää parhaiten.



Susista Lappalainen ei kirjoita kuin tutkija eläimistä, vaan liimaa niiden päälle inhimillisiä piirteitä kuin teini-ikäinen kirjoittamassa fanficciä. Sudet ovat sarjamurhaajia, maahanmuuttajia ja siirtolaisia. Ne tekevät tuhotöitä ja tihutöitä sekä tuntuvat vaanivan ihmisiä ihan huvikseen. Susialueilla elävät ihmiset ovat uhanalaisia. Muunkaan sanaston käytöä ei hallita. Kirjassa on paljon sanastoa, joka vaatisi avaamista, jos lukija ei tunne historiaa (itsellinen, sudentarha) sekä erikoissanastoa, joiden tarkka merkitys jää helposti hämärään (venäläinen virsta, ilvessusi). Susia kutsutaan välillä hellittelynimellä hukka ja hämmentävästi joskus ihmisten kimppuun käy vain peto.

Huonoimmaksi sanaston käyttö menee, kun puhutaan susien tappamista ihmisistä. Susi saattaa syödä uhrinsa, mutta uhri kuoleekin muutaman päivän kuluttua sairaalassa. Metsästä löydetty raadeltu henkilö voi olla elävä tai ruumis. Kohtaaminen voi tarkoittaa suden näkemistä tai suden tappamaksi joutumista. Mitään näistä ei eritellä, vaan ne pitää melkeinpä tarkistaa kirjan lopussa olevasta kuolleiden listasta ollakseen varma.


Kirjassa sivutaan monesti mielenkiintoisia aiheita, mutta niihin ei koskaan tartuta, vaan aihetta jopa kartetaan. Yksi isoimpia on: miksi sudet ovat tappaneet ihmisiä? Kirjassa mainitaan pikaisesti vesikauhu sekä hirvien liikametsästys, mutta vain hyvin nopeasti sivulauseissa. Tämä on erittäin outoa, koska kirkonkirjoista tulee ilmi, että monesti tappajana oli nimenomaan "villi susi" tai "hullu susi" eli vesikauhuinen susi.




Myös sitä, kuinka monen suden tekemiä tapot ovat olleet, on pohdittu, mutta sitäkin vain siellä täällä ja lähinnä silloin, kun susi on todennäköisesti ollut eri. Suurin osa susien tapoista asettuu kuitenkin tiiviille seudulle ja lyhyelle aikavälille, mikä viittaisi siihen, että tappajasusia on ollut melko vähän.

Kirjassa mainitaan pikaisesti muita aiheeseen liittyviä mielenkiintoisia tietoja, mutta ei koskaan vaivauduta tutkimaan niitä, esimerkiksi: Suomessa on Euroopan maissa tapahtunut kaikkein eniten susien tekemiä tappoja? Miksi ja mikä oli tilanne muissa maissa? Virossa oli susien tappokausien aikana paljon enemmän susia, mutta sudet eivät kuitenkaan hyökänneet ihmisten kimppuun samassa mittakaavassa. Miksi?


Myös suhtautuminen uhreihin tuntuu olevan vaihtelevaa. Joskus susi tekee vain tihutyön napatessaan lapsen pihasta, mutta välillä Suomen "susivuodet" ovat niin vakavia, että niitä verrataan sotavuosiin ja nälänhätiin.



Lappalainen mainitsee lähdekritiikissään jättäneensä vain lehtijutuissa mainitut kuolonuhrit laskematta mukaan, koska ne ovat mahdollisesti vain ristiin kirjoitettuja. Muuten lähdekritiikkiä ei kuitenkaan ole.

Olin kirjaan todella pettynyt, koska olisin tahtonut vain kirjan, jossa kerrotaan susien ihmisille aiheuttaneista vahingoista, onnettomuuksista ja kuolemantapauksista. Tämä teos on kuitenkin lähes täysin lähdekritiikitön, historiaa tuntematon, puolueellinen ja kömpelösti kirjoitettu, että sitä ei voi pitää luotettavana.

1/5

Jotain muuta: Citykettu Nanna

Jotain muuta -osastolla on tarkoitus esitellä muita manga/anime/piirroselokuvia/kirjoja/jne, jotka voisivat kiinnostaa Ginga-harrastajaa. Pääpaino on eläinaiheisissa teoksissa.

Nanna
Tekijä: Tuuli Hypén
Osia: 3
Arvosteluun luettu: 3

Nanna on ihmisyyskurssin käynyt kettu, joka muuttaa metsästä kaupunkiin. Ihmisiksi oleminen on hankalaa alkaen vaatteiden käyttämisestä ja päättyen opiskeluun sekä veroilmoitusten tekoon. Apuna elämässä ovat kämppis Ritu ja haittoina markkinoija Repolainen sekä casanova Misse.

Nannan kohdeyleisö on melkoisen rajattu verrattuna moniin muihin strippi-sarjakuviin: se keskittyy opiskelijaelämään, roolipeleihin, seksuaalivähemmistöihin sekä luonnosta puhumiseen. Hahmoihin on kuitenkin helppo samaistua, jos aiheet ovat vähänkin tuttuja. Kelan lomakkeiden ja verotietojen kanssa tappelemisesta lienee kaikilla kokemusta.

Suvaitsevaisuuden ja erikoistuneemman kohdeyleisön valitsemisen vuoksi Nannaa ei helposti pongaa sanomalehdistä, mutta sillä on kuitenkin vakaa suosio ja se tunnetaan melko hyvin.

Sarjakuvan hahmot ovat samaistuttavia, mutta on sanottava, että läheskään kaikki jutut eivät ole hauskoja. Niissä on sanomaa ja ideaa, mutta monet tuntuvat jäävän puolitiehen toteutuksessa. Siitä Nanna ansaitsee kehuja, että se ei missään vaiheessa mene saarnaavaksi (vertaa Lassi & Leevi) tai pitkäveteiseksi, kun se käsittelee ympäristöasioita ja muita vastaavia. Vakavatkin aiheet käsitellään huumorilla ja nopealla tahdilla ilman, että vaihtoehtoja tai ratkaisuja pakkosyötetään. Nannassa on myös pervompaakin huumoria, mitä itse arvostan.

Hypénin piirrustystyylistä pidän ja minusta on erityisen mukavaa, että tämä piirtää furry-hahmot sukupuolesta riippumatta samalla tyylillä. Monella artistilla on tapana tehdä sukupuolista hyvinkin erilaiset, vaikka laji olisi sama, mikä on jopa häiritsevää.

Kokonaisuudessaan Nanna on perusmukavaa, lämminhenkistä luettavaa. Jos osuu sarjakuvan kohderyhmiin (tai edes yhteen), kannattaa Nannaan ehdottomasti tutusta.

Jotain muuta: Kani nimeltä Mulko

Nimensä mukaisesti Kani nimeltä Mulko kertoo Mulko-nimisestä kaniinista. Manga on tyyliltään realistinen ja kertoo päivittäisestä elämisestä kanin kanssa.

Mangan piirrostyyli on realistinen ja kanit on piirretty yksinkertaisesti, mutta samalla realistisesti niiden luonnolliset liikkeet huomioiden. Kuvissa näkyvän yksinkertaisen tyylin lisäksi kirjassa on myös vanhempia tarinoita, joissa kanit on piirretty realistisesti.

Manga keskittyy enimmäkseen huumoriin ja kertoo Mulkon jokapäiväisestä elämästä. Mukaan tulee myös pieniä vinkkejä kanin hoitoon. Mangaka itse on myös tarinassa mukana, mutta tämä on toteutettu niin, että pääpaino pysyy koko ajan kaneissa eikä karkaa kertomaan ihmiselosta. Mangakan ystävistäkin kerrotaan eniten siinä, kun aiemmat tuliaiset vaihtuivat Mulkon saapumisen jälkeen kaninherkkuihin.

Monista muista suomeksi julkaistuista lemmikkisarjoista poiketen Mulkossa kerrotaan myös lemmikin kuolemasta. Mulkon kanssa elänyt, mutta äkillisesti kuollut Pikku, kulkee tarinassa mukana ja lisäksi lopussa sen kotiin muuttamisesta ja kuolemasta on lyhyt tarinansa. Vaikka kanin kuolemasta kertominen synkensi kirjan tunnelmaa, on se minusta kuitenkin tärkeä teema pitää esillä. Kokonaisuudessaan Pikkusta olisi ollut mukava lukea enemmänkin, mutta koska se eli vain noin puoli vuotta omistajansa hoidossa, on ymmärrettävää, ettei se saanut tarinassa huomattavaa roolia.

Kani nimeltä Mulko on melko tavallinen lemmikistä kertova kirja. Se on mukava ja kevyt lukea, minkä ansiosta siitä on varmasti paljon iloa kanin omistajalle.

Jotain muuta: Mopsi tuli taloon

Jotain muuta -osastolla on tarkoitus esitellä muita manga/anime/piirroselokuvia/kirjoja/jne, jotka voisivat kiinnostaa Ginga-harrastajaa. Pääpaino on eläinaiheisissa teoksissa.

Mopsi tuli taloon
Tekijä: Ryo Mitsuya
Osia: 2
Arvosteluun luettu: 1



Nuori Juli-tyttö on tahtonut itselleen koiran jo pitkään ja tilaisuus pennun saamiseen tulee, kun hänen ystävänsä etsii kotia koiranpennulle. Söpön kuvan houkuttamana Juli ottaa pennun, mutta saakin kuvan koiran sijaan itselleen rumansöpön mopsin.


Sangatsu Manga on julkaissut viime aikoina paljon lyhyitä, realistisia eläinsarjoja ja Mopsi tuli taloon on ensimmäinen koiria käsittelevä tarina. Harmillisesti se on kuitenkin heikkolaatuisimpia.


Sarjan päähenkilö, Romeo-mopsi, jää usein ihmishahmojen kohelluksen vuoksi syrjään eikä se saa hirveästi persoonallisuutta tarinan aikana. Koiranomistajana itseäni hämmensivät Japanin ja Suomen koirakulttuurien erot sekä Julin taidottomuus koiranomistajana oli ärsyttävää. Monissa aiemissa sarjoissa on kertoja ollut alansa ammattilainen ja tiennyt paljon lemmikeistään (Hamsteripäiväkirjat) tai lemmikkien ongelmat on kerrottu realistisina, eikä humoristisina (Neiti Koume, tiikeriraita). Vaikka Juli-tyttö on haaveillut koirasta jo 10 vuotta ei tällä kuitenkaan ole oikeastaan mitään hajua koiran hoitamisesta. Perheen äiti on kuitenkin koiratuntija ja osaa neuvoa asiat oikealle tolalle.

Yksi itseäni häiritsevä seikka on myös koiran rotu: en hirveämmin pidä mopseista enkä ole sellaiseen koskaan tutustunut. Kirjan huumori voikin iskeä enemmän mopsin omistajaan, mutta itse löysin pokkarista vain pari naurahduksia aiheuttavaa kohtaa. Yleisesti kaikkiin koiriin sopivaa huumoria oli taas vähän. Lisäksi itseäni suorastaan ahdistivat kohdat, joissa mopsin söpöiksi piirteiksi luokiteltiin ylijalostamisesta johtuvia vikoja: kuorsaus, kuolaus, rohina, aivasteleminen...

Kokonaisuudessaan arvostelen kirjaa kuitenkin turhan rankallla kädellä: sitä ei ole tarkoitettu kasvatusoppaaksi eikä kannanotoksi rodunjalostuksesta, vaan lähinnä vilkaisuksi mopsinomistajan arkielämään. Koiran ottaminen on kuitenkin minusta asia, jota ei pitäisi tehdä nopeana heräteostoksena.

Mopsi tuli taloon on mukava, kevyt kirja, jota voi suositella mopsin omistajille ja nuoremmille lukijoille. Siinä ei ole mitään suoranaisesti väärää tietoa ja se on kevyt lukea. Mitenkään poikkeuksellisen mieleenpainuva se ei kuitenkaan ole.

**

Jotain muuta: Bim Mustakorva

Jotain muuta -osastolla on tarkoitus esitellä muita manga/anime/piirroselokuvia/kirjoja/jne, jotka voisivat kiinnostaa Ginga-harrastajaa. Pääpaino on eläinaiheisissa teoksissa.

Bim mustakorva
Tekijä: Gavril Trojepolski
Osia: 1
Arvosteluun luettu: 1

Bim mustakorva on venäläisen Gavril Trojepolskin tunnetuimpia teoksia, jonka suosio on yllättänyt kirjailijan itsensäkin. Bim Mustakorva kertoo värivirheellisestä gordoninsetteristä, joka uhataan lopettaa pentuna, mutta onnekseen se päätyy Ivan Ivanytšin omistukseen. Ivan kouluttaa Bimistä metsästyskoiran ja isäntänsä lisäksi Bim rakastaakin metsästystä yli kaiken.

Bimin elämä saa kuitenkin rajun käänteen, kun sen omistaja joudutaan viemään sairaalaan vanhan sotavamman vuoksi. Tämän jälkeen Bimin elämä muuttuu odottamiseksi ja isännän etsimiseksi. Matkallaan se kohtaa paljon erilaisia ihmisiä, niin hyviä kuin pahoja.

Bim on erittäin kauniisti ja surullisesti kirjoitettu kirja. Sen koiran näkökulmasta tehdyt ajatukset ja oivallukset ovat erittäin osuvia erityisesti, jos on itse omistanut voimakasviettisen metsästyskoiran. Kirjassa on myös erittäin paljon onnistuneita henkilöhahmoja, joista moneen on saatu yllättävän paljon syvyyttä, vaikka hahmot esiintyvät vain pienen hetken ajan. Koiran näkökulmasta annetut oivallukset ovat myös osuvia ja paljastavat ihmisistä hyvin erilaisia piirteitä.

Vaikka kirja on vanha, on siinä myös yllättävän ajankohtaista pohdintaa. Bimin omistaja Ivan pohtii moneen otteeseen luonnon tilaa ja sitä, miten ihminen siihen vaikuttaa. Jopa susiin -joista tuolloin maksettiin tapporahaa- Ivan suhtautuu osittain ihaillen, osittain peläten.

Vaikka Bim on melko lyhyt ja kohtalaisen kevytlukuinen kirja, en suosittelisi sitä aivan nuorille. Koetin itse lukea tätä aikoinaan 3.-4. luokalla ja tuohon aikaan pidin sitä sekavana ja kirjoittajan tyyli unohtaa oikeinkirjoitus häiritsivät minua paljon. Nyt vanhemmalla iällä kirjailijan tyylin ymmärtää ja se luo kirjaan sopivia taukoja.

Bim Mustakorva on ehdottomasti koiratarinoiden klassikoita, johon jokaisen koirakirjaharrastajan tulisi tutustua.

Arvosana: *****

Jotain muuta: Kotia kohti - Uskomaton seikkailu

Jotain muuta -osastolla on tarkoitus esitellä muita manga/anime/piirroselokuvia/kirjoja/jne, jotka voisivat kiinnostaa Ginga-harrastajaa. Pääpaino on eläinaiheisissa teoksissa.

Kotia kohti - Uskomaton seikkailu (Homeward Bound)

Tekijä:  Sheila Burnford (alkuperäinen kirja), Duwayne Dunham (ohjaus)
Osia: 1
Arvosteluun katsottu: 1

Kultainennoutaja Jalo, amerikanbulldoggi Hans ja tiibettiläiskissa Sissi jätetään omistajaperheen työmatkan ajaksi hoitoon ystävän maatilalle. Lemmikit kuitenkin huolestuvat omistajiensa katoamisesta ja karkaavat lähtien kulkemaan yli Kalifornian vuoriston päästäkseen takaisin kotiin.

Kotia kohti on kauniisti toteutettu eläinelokuva. Toisin kuin monet muut saman genren vastaavat, tämä ei sorru siihen, että ihmisten draamat olisivat pääroolissa, vaan se keskittyy suosiolla Jaloon, Hansiin ja Sissiin. Ihmishahmoilla on avioerokriisi käynnissä, mutta se on tarinassa minimaalisessa osassa.

Elokuvan toteutus on erittäin toimiva. Toisin kuin monet nykyiset, se ei sorru laittamaan eläinten leukoja liikkumaan puheen tahdissa, vaan puhe tapahtuu ihan koirien ja kissan elekielen kautta. Tämä tekee elokuvasta heti vakuuttavamman koirista kiinnostuneille, koska eläinten reaktiot ovat aitoja ja niiden ilmeikkyyttä on mukava seurata. Monia kohtauksia on selvästi tehty myös vahingossa, kun eläinnäyttelijät ovat vain inspiroineet esiintymistään.

Käsikirjoitus ja ohjaus ovat onnistuneet hyvin, minkä ansiosta elokuvasta jaksavat nauttia niin lapset kuin aikuisetkin. Toimintaa ja tunnelmaa on paljon, mutta rauhallisiakin kohtauksia on eikä aika ole kuluttanut elokuvaa, vaikka sillä ikää onkin. Suomidubit ovat erittäin hyvin onnistuneet eläinten kohdalla, ihmisten äänet jättävät hieman toivomisen varaa.

Kokonaisuudessaan ehdottomasti yksi parhaita eläinaiheisia elokuvia.

Suomenkieliset DVD-julkaisut on pitkälti myyty loppuun, mutta elokuvasta saa ostettua vielä ruotsi-painosta, jossa on suomenkieliset äänet. Tällöin hakusanana kannattaa käyttää englanninkielistä nimeä (Homeward Bound).

Jotain muuta: Koirien maailmanhistoria

Tekijät: Petri Pietiläinen
Kustantaja: Suomen kirjallisuuden seura
Painovuosi: 2013
Osia: 1
Arvosteluun luettu: Koko kirja

Miten koira kesytetiin? Mitä koirarotuja tai rotutyyppejä on kuollut sukupuuttoon vuosisatojen aikana? Miksi koira on saastainen eläin kristinuskossa, juutalaisuudessa ja islamissa? Mitkä armeijat ja maat käyttivät sotakoiria taisteluissa? Miten Amerikan alkuperäiskansat suhtautuivat koiriin? Miksi Egyptin mytologian tutkijat ovat vähätelleet koirien palvontaa ja suosineet kissoja? Miksi koiranlihan syönti lopetettiin Euroopassa? Miksi Napoleon vihasi koiria? Tiesitkö, että maailman ensimmäisen missikisan järjestäjä järjesti myös koiranäyttelyitä? Milloin ja miksi nykyaikainen koiranjalostus aloitettiin?

Tämä ja paljon, paljon muuta koirainfoa löytyy Koirien maailmanhistorian kansien takaa. Teos on ensimmäinen (suomeksi tai englanniksi) julkaistu kirja, joka käsittelee maailmanhistoriaa vain koirien näkökulmasta. Vaikka kirja ei vaikuta massiiviselta, sen sisältämä tietomäärä on häkeltävä. Historian tutkimus alkaa kivikaudelta, jatkuu Mesopotamiaan maatalouden yleistyessä, muinaiseen Egyptiin, Kreikkaan, Roomaan, käsittelee kristinuskon nousua, Amerikan löytymistä, Inkojen kulttuuria - kaikkea koirien näkökulmasta ja siitä, miten koirat vaikuttivat ajan oloihin sekä miten aikakausi vaikutti koiriin ja niihin suhtautumiseen.

Hämmentävintä tässä kaikessa on se, että huomattava osa tiedosta, mitä kirjassa kerrotaan, oli minulle täysin uutta. Kirjassa oli vain muutamia yksittäisiä tarinoita, jumalia ja koirahistorioita, joihin olin tutustunut aiemmin ja muut olivat täysin uusia. Lisäksi kirja keskittyy pitkälti historiallisiin asioihin: 1900-luvun jälkeisistä asioista 300 sivuisessa kirjassa käsitellään vajaan 40 sivun verran

Huomattavan tietomäärän lisäksi kirjan lopussa on kymmenisen sivua pitkä lista koirakirjoista ja lähdeluetteloista, jos sattuu kaipaamaan lisätietoja aiheesta.

Kirja on erittäin hyvä ja vaikuttava lukukokemus, mutta se kärsii muutamasta ongelmasta. Vaikka kirja etenee aikajanana, on kukin käsiteltävä aikajakso erittäin pitkä ja se hyppii välillä rajustikin eri kausien välillä. Lisäksi kirjassa käsitellään ihmisten historiaa niin pienimuotoisesti, että välillä aikakaudet on helppo sekoittaa keskenään tai yksinkertaisesti vaikean termistön käyttö sekoittaa lukijaa. Erityisesti kirjan alkupuolella tippuu monesti kärryiltä. Osasyynä tähän on tietysti se, että uutta tietoa on niin paljon ja tässä oletetaan lukijalla olevan historian perusasiat hallussa. Oma ohjeeni tähän on kuitenkin, että lue vain eteenpäin: vaikka et tietäisi, mistä ihmisryhmästä tarkalleen puhutaan, pysyy kirjassa muuten kuitenkin hyvin mukana. Jos jokin asia jää mietityttämään, niin lopun lähdeluettelosta voi löytää tusinan kirjoja, joissa sitä käsitellään enemmän.

Kokonaisuutta selkeyttämään olisin itse toivonut kirjaan kuvia, karttoja sekä aikajanoja. Muutama aikajana, jossa oltaisiin kerrottu, missä ihmiskunnan historia menee, sekä kartta käsiteltävistä alueista olisi selkeyttänyt lukukokemusta huomattavasti. Samoin kuvat vanhoista koiraroduista, metsästystilanteista, maalauksista, muumioista, temppeleistä ja muista vastaavista olisivat elävöittäneet kirjaa kummasti.

Kokonaisuudessaan ehdottomasti yksi parhaita koiria käsitteleviä tietokirjoja, mitä olen lukenut. Kärsii hieman rakenneongelmista, mutta ehdottoman suositeltava luettava kaikille koiria harrastaville.

Arvosana: ****½

Jotain muuta: Sankarikoirat

Tekijät: Kaisa Strandén, kuvat Shutterstock tai mainittu kuvan yhteydessä
Kustantaja: Edita Publishing Oy
Painovuosi: 2008
Osia: 1
Arvosteluun luettu: Koko kirja

Sankarikoirat kirjassa esitellään erilaisia sankarikoiria: mukana on Suomessa sankarikoiran arvon saaneita koiria sekä niiden omistajien haastatteluja, ulkomailla ihmishenkiä pelastaneita koiria sekä historiallisia tapahtumia, joissa koirat ovat pelastaneet omistajiaan ja muita ihmisiä. Mukana on myös arjen sankaritekoja kuten tarinoita siitä, miten koira on auttanut omistajaansa toipumaan masennuksesta tai havainnut tällä ennakkoon syöpäkasvaimen.

Kirja on kirjoitettu kevyesti ja selkeästi, minkä lisäksi se koostuu yksittäisistä tarinoista. Tarinoiden ohessa on omistajien haastatteluja, koirarodun esittelyjä sekä tarpeen vaatiessa historiallista tietoa koirasta tai tuon ajan tapahtumista. Tämän vuoksi se soveltuu kaiken ikäisille: nuoremmille lukijoille teksti ei ole liian vaikeaselkoista ja haastattelut sekä muut tiedot tekevät siitä pätevää lukemista myös aikuisille.

Käsiteltäviä aiheita on paljon: mukana ovat niin poliisikoirat, ruumiskoirat, lääkärikoirat (niin nykyän syöpiä haistavat kuin muinaiset egyptiläiset), palveluskoirat, pelastuskoirat, kuulokoirat ja monet muut. Kaikkien koirien teot eivät ole mitaleita saaneet, mutta yhtäkaikki koiran ja omistajan suhteista on hienoa lukea. Erityisen koskettava ja mieleenpainuva tarina oli Pompeijissa nuorta omistajaansa suojelleen koiran tarina.

Itselleni kirjan isoin ongelma oli se, että sen jaottelu oli hieman sekava: suomalaisia, ulkomaisia ja antiikin tarinoita oli sekaisin keskenään, minkä vuoksi välillä oli hankala seurata, missä mennään. Tarinat onkin jaoteltu koirien käyttötarkoituksen mukaan, minkä tajuaminen vei itseltäni hetken. Kirjan kuvitus on perusmukavaa, mutta harmillisesti vain muutamasta sankarikoirasta itsestään on kuvia ja suurin osa on vain peruskuvia kustakin rodusta.

Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen, kevytlukuinen kirja, johon kannattaa tutustua. Ei vaadi pitkäjänteistä lukemista, vaan tämän voi lukea myös pienissä paloissa.

Arvosana: ***½

Jotain muuta: Etsiväkoira Sherdock

Etsiväkoira Sherdock

Tekijät: Yuma Sando (tarina), Yuki Sato (kuvitus)
Osia: 7
Arvosteluun luettu: 5 ensimmäistä osaa

Nuori Takeru on haaveillut omasta koirasta jo kauan. Lopulta hänen haaveensa toteutuu ja hän saa noutaa itselleen pennun paikalliselta rankkurilta. Kohtalolla on kuitenkin kätensä pelissä, sillä Takerun löytämä koiranpentu onkin Sherlock Holmesin reinkarnaatio, joka ei ole ollenkaan tyytyväinen koiran elämään, vaan tahtoo jatkaa rikosten selvittämistä.

Etsiväkoira Sherdock kuulostaa juoneltaan melko lapselliselta ja aluksi välttelinkin sitä olettaessani sen olevan Horoskooppimysteerien kaltainen kammotus. Ostin kuitenkin mangan tarjouksesta ja se yllätti erittäin positiivisesti.

Asetelmastaan ja K-12 -ikärajastaan huolimatta Sherdock on suunnattu vanhemmalle yleisölle ja sen tarinat ovat karuja ja piirrokset välillä jopa pelottavia. Etsivätarinat ovat mielenkiintoisia ja ne esitetään esimerkiksi Salapoliisi Conanista poiketen nurinkurisessa järjestyksessä: ensin paljastetaan murhaaja, jonka jälkeen ryhdytään selvittämään motiivia ja tekotapaa. Suurin osa mysteereistä on hyvin onnistuneita ja vain muutama jää juoneltaan yksinkertaiseksi tai aavistuksen vajavaiseksi.

Sherdockin piirrostyyli on mukaansa tempaavaa ja sen juoni etenee nopeaa tahtia. Monista muista piirtäjistä poiketen Yuki Sato osaa piirtää myös koiria melko hyvin ja tyylitellystä ulkoasustaan huolimatta Sherdock on selkeästi koira ja sen rotuakin voi arvuutella.

Suosittelen salapoliisitarinoiden ja koirien ystäville. Lapsellisen juonikuvauksen ei kannata antaa hämätä, sillä tarina on huomattavasti aikuisempi.

Arvosana: ****

Jotain muuta: Puheenjohtaja ja kissanpentu

Jotain muuta -osastolla on tarkoitus esitellä mangaa/animea/piirroselokuvia/kirjoja/jne, jotka voisivat kiinnostaa Ginga-harrastajaa. Pääpaino on eläinaiheisissa teoksissa.

Puheenjohtaja ja kissanpentu
Tekijä: Kazuko Furumiya
Osia: 1
Arvosteluun luettu: 1

Rei’chiroo Hayami on oppilaskunnan puheenjohtaja: mallioppilas, mutta hiljainen ja huumorintajuton. Hänen siistiksi järjestäytynyt elämänsä kokee rajun muutoksen, kun hän saa hoiviinsa pienen kissanpennun.

Vaikka nimestä voisi toisin päätellä, on kirjan pääpaino selkeästi ihmissuhteissa eikä niinkään kissanpennussa ja sen kasvattamisessa. Harmillisesti ihmissuhteet alkavat hyvin nopeasti juntata paikoillaan eivätkä ne varsinaisesti kehity mitenkään muuten kuin äkkinäisin harppaisuin. Kirjassa on melko paljon huumoria, mutta sekin alkaa harmillisesti toistaa itseään hyvin pian.

Kirjassa jäi harmittamaan sen, miten kissanpentu Kurri, jonka olettaisi olevan jonkinlaisessa roolissa, ei päässyt oikeastaan edes söpöksi maskotiksi. Jopa kohtauksissa, joissa Kurri on mukana, kissa jää selkeästi taustalle ja ei oikeastaan tee mitään muuta kuin ole söpö ja syö jotain. Monilta osin se tuntuu juoneen hivenen väkisen lisätyltä.

Mangan piirrostyyli on melko hyvää ja se kehittyy huomattavasti tarinan aikana. Erityisesti kokonaisten ihmishahmojen piirtämisessä tekijä kehittyy paljon. Ruutujako on vaihtelevaa ja erityisesti toiminnalliset kohtaukset etenevät melko epäselvästi.

Mukana on myös lyhyempi tarina, Koulupukuprinssi, joka jätti itseni melko kylmäksi. Satonaka piirtää sarjakuvaa lehteen ja pyytää komeaa Narumia malliksi. Narumi ei asiasta ilahdu ja pistää Satonakan koville. Satonaka on hahmona melko ärsyttävä ja päsmäröitävissä, mutta toisaalta tarinan ideanakin on antaa naislukijoille hieman fanipalvelua koulupukujen muodossa eikä olla niin vakava.

Kokonaisuudessaan ihan kiva teos. Sopii hieman vakavammasta romantiikasta pitäville, varauksin. Ei tarjoa hirveämmin mitään eläinsarjojen ystäville.

Arvosana: **

Jotain muuta: Eläimiä kerrakseen

Jotain muuta -osastolla on tarkoitus esitellä mangaa/animea/piirroselokuvia/kirjoja/jne, jotka voisivat kiinnostaa Ginga-harrastajaa. Pääpaino on eläinaiheisissa teoksissa.

Eläimiä kerrakseen
Tekijä: Konomi Wagata
Osia: 1
Arvosteluun luettu: 1

Mifyuy on ihastunut luokkalaiseensa poikaan. Hän ei kuitenkaan uskalla kertoa tunteistaan ja jättää rukouslapun temppeliin. Saman tien hänen luokseen ilmestyy kiinalaisen horoskoopin kaksitoista nimikkoeläintä, joiden tavoitteena on auttaa häntä rakkaansa huomion saamisessa.

Aiempien tarinoiden tapaan Eläimiä kerrakseen on simppeli tarina, jossa nyt tavallista enemmän fantasiaelementtejä. Tarina on sujuvaa ja huumoripainotteista. Yhdessä kotiin –tyylistä angstailua tässä ei ole, vaan tarina pysyy koko ajan samalla kepeällä linjalla.

Totuuden näyttävät linssit kertovat siitä, kun Miku löytää silmälasit, jotka päälle laittaessaan hänen luokkalaisensa Honda, tyly ja hiljainen poika, näyttää koiralta. Tämä on ehdottomasti suosikkitarinani tämän kirjan valikoimasta: päähenkilöt ovat poikkeavia ja lisäksi Konomi Wagata pistää tässä parastaan koiria piirtäessään ja niiden elekieli ja ilmeet ovat erittäin toimivia ja realistisen näköisiä.

Määrään sinua! –tarinassa Natsuki pääsee koulun oppilaskuntaan. Aluksi hän riemuitsee, kun saa tietää kutsun tuleen puheenjohtajalta itseltään – mutta pian puheenjohtaja paljastuu vuoheksi. Hieman omituinen tarina toimii yllättävän hyvin ja on mielenkiintoista nähdä tarinassa näinkin poikkeuksellisia eläimiä.

Epäonniset ystävykset on kirjan ainoa tarina, jossa eläimiä ei ole. Se kertoo ystävyksistä, joista toista riivaa pohjattoman huono onni ja joka pian leviää myös toiseen ystävään. Tarina on peruskiva, mutta ei mitenkään mieleenpainuva.

Kokonaisuudessaan pidin kirjasta erittäin paljon. Kevyitä tarinoita oli mukava lukea ja erityisesti Totuuden näyttävät linssit oli herttainen kertomus surullisen loppunsa kera. Sopii eläinrakkaille, romantiikan nälkäisille ja niille, jotka etsivät jotain kevyttä lukemista ajankulukseen.

Arvosana: ***½

Jotain muuta: Yhdessä kotiin

Jotain muuta -osastolla on tarkoitus esitellä muita manga/anime/piirroselokuvia/kirjoja/jne, jotka voisivat kiinnostaa Ginga-harrastajaa. Pääpaino on eläinaiheisissa teoksissa.

Yhdessä kotiin
Tekijä: Konomi Wagata
Osia: 1
Arvosteluun luettu: 1

Shiori ei pidä koirista, mutta kun hänen ihastuksena Saitoo paljastuu koirafaniksi, päätyy Shiori yllättäen puhuvan Ken-koiran omistajaksi.

Konomi Wagatan piirtämät koirat ja muut eläimet ovat tyyliteltyjä, mutta erittäin suloisia ja sympaattisia. Kenillä on paljon ihmismäisiä liikkeitä, mutta sen perusanatomia on koiran ja sillä on paljon koiramaisia asentoja, mitä näkee melko harvoin mangoissa.

 

Juoneltaan tarina on erittäin yksinkertainen, mutta vetoaa varmasti nuorempaan lukijakuntaan ja romanttisista komedioista pitäviin. Itseäni Kenin ja Shiorin jatkuva riitely alkoi välillä jo kyllästyttää.

Ihmejoukko on tyyliltään tyystin erilainen ja kertoo 13-vuotiaasta Mikuni Shibasta, joka paljastuu yllättäen muinaisen munkin reinkarnaatioksi, jolla on kyky karkottaa demoneita. Koska Mikunin voimat eivät ole vielä palanneet, saa hän henkivartijakseen komean Takashi Yoichin.

Tarina on erittäin lyhyt ja hieman kömpelösti tehty (tekijä kertookin, että se on ensimmäinen tämän tyylin tarina, jota hän on kokeillut tehdä), mutta pidin siitä itse. Mikuni on mukavan voimakastahtoinen naispäähenkilö ja hän yrittää oikeasti tehdä jotain.

Eläintarhakilpasilla-tarinassa Mayo ihastuu komeaan eläintarhanhoitajaan ja joutuu kilpailemaan tämän huomiosta mustasukkaisen alpakan kanssa. Hauska, kevyt ja lyhyt tarina, jossa eläinten ilveilemistä on mukava seurata.

Perheelläni on ongelma on kokoelman heikoimpia tarinoita: se kertoo kahdesta riitelevästä suvusta, jonka kaksi nuorinta jäsentä tahtoisivat ystävystyä keskenään. Tarina on erittäin yksinkertainen ja loppuu melkoisen töksähtäen.

Kokonaisuudessaan hauskaa luettavaa nuoremmille harrastajille ja romantiikan ystäville.

Arvosana: ***