lauantai 18. tammikuuta 2020

Ginga Densetsu Noah, tilannekatsaus: Aka-ari

Ginga Densetsu Noah -manga on nyt jatkunut jo viitisen osaa ja tarinan pääpahis astui todennäköisesti nyt esiin. Hieman pohdintaa ja ajatuksia. Kuvat ovat Ginga Soulin Twitter-tililtä. Suosittelen seuraamaan, jos ajankohtaiset jutut Gingasta kiinnostavat.





Heti alkuun on sanottava, että pidän tavasta, jolla Aka-arin johtaja tuotiin esiin. Siitä tehdyt varjokuvat tuovat vahvasti mieleen P4:n sekä vanhan susiosan, jossa ensimmäisiä susia nähdään vain varjoina. Mukana on myös jännitystä, koska ennen varsinaisen pahiksen kohtaamista on kohdattu useita sen alaisia.



Toisekseen: pahis on todella näyttävän näköinen ja vieläpä rotu, jota olen jo todella, todella pitkään toivonut Ginga-maailmaan - vieläpä pahiksena alunperinkin. Aka-arin johtaja on erittäin suurella todennäköisyydellä tiibetinmastiffi. Noah-mangassa on puhuttu paljon punaturkkisista koirista, joten erittäin todennäköisesti pahis on väriltään punainen.


Mastiffi on kooltaan valtava: monissa kuvissa se on isompi kuin Crow eli ensimmäisenä esiin astunut pahis, joka oli noin kolme kertaa esimerkiksi Kyoshiroa korkeampi.

Kuva: Twitter
Mastiffit ovat kuitenkin oikeastikin massiivisen kokoisia, joten koko ei varsinaisesti ole mitenkään liioiltetu. Takahashi on selkeästi myös valinnut mallikseen pitkälle jalostetun/ylijalostetun version tiibetinmastiffista.


Johtajassa pohdintaa ovat herättäneet sen silmät. Onko koira sokea, koska sen silmät ovat kaikissa kuvissa valkeat? Vai onko kyse vain jostain tehosteesta?

Itselleni pahiksen ilmestyminen oli monella tavalla positiivinen yllätys. Ensinnäkin, vihdoin tarinaan ilmestyi pahis. Noah'ssa on aiemmin ollut mukana pahiksia, mutta ne ovat olleet vain seuraajia. Ne ovat kaikki myös olleet aika pelkureita ja taisteluissa heittopusseja.

Toisekseen, on hienoa nähdä Gingassa eri rotuja. Tavallisia pystykorvia on ollut mukana jo kyllästymiseen asti ja olen monesti miettinyt, miksi Takahashi hyödyntää niin vähän koirarotujen luontaisia ominaisuuksia. Tiibetinmastiffista näkee heti, että sitä ei kovin helpolla kaadeta.

Kolmantena nyt voi odotella jo pahisten motiiveja ja syitä ilmestymiseen. Aka-ari tarkoittaa suomeksi punaista muurahaista, joten se voisi kai kuvata sitä, miten johtajakoirat ovat niin suuria, että muut näyttävät muurahaisilta niiden rinnalla. Mietin myös, että voiko Aka-arin johtaja pitää suurta kokoa tärkeänä ja nostaa lauman johtoon fyysisesti suuria koiria sen takia. Kaikki ylemmät johtajat ovat tähän menessä olleet fyysisesti peruskoiria isompia. En odota kovin suuria Aka-arin historialta, mutta toivottavasti sellaistakin tulee.

Neljäntenä seikkana: Noah on vihdoin mukana tarinassa. Pääpahis ilmestyi esiin Noahin reviirillä, joten hyvin pian pitäisi tapahtua kohtaamisia Noahin ja muiden Ouun sotureiden kanssa.

Muuten tarina on pysynyt aikalailla samoilla uomillaan kuin viimeksi: Orion jatkaa taistelua pahisryhmän kanssa, joka ahdistelee Reikaa. Weedin joukko etsii Orionia ja on kohdannut Aka-arin alamaisjoukkoja.

18 kommenttia:

  1. Eli GDN:llä on vielä toivoa saada muutakin sisältöä kuin vain ihmettelyä minne Orion livahti! Taas tietty aloin vatvomaan mielessäni GDN:n pituutta, sillä jos kerran viitisen osaa on jo ilmaantunut ja vasta nyt esitettiin pääpahis (joksi luulin sitä tanskandoggia), mihin suuntaan tarina etenee? Uhkaako tämä Aka-ari nyt Ouua? Ja mikä on motiivi? Ihan vain koko maailman koirien herruus, kuten muillakin vihollisilla on ollut se mielessään? No, tuskinpa toteutuu, eiköhän Aka-ari päihitetä.

    Mutta edelleen siintää mielessä kohtaus, jossa pääpahis on ahtaalla ja Orionilla on tilaisuus pistää vihollinen kylmäksi, minkä Orion olisi jo tehnytkin, jos vielä hetki sitten jokin vihollinen olisi olut uhkana, mutta nyt Orion miettii veljeään ja tämän motiiveja. Orionhan voisi miettiä että vaikka toisen tilaisuuden voi antaa, ei armoa tarvitse siltikään loputtomiin asti antaa, mutta voi olla muitakin vaihtoehtoja kuin silkka tappaminen.

    Kuinkahan pitkä GDN:stä sitten tuleekaan, hassua, ainakin nyt tässä vaiheessa, jos siitä tulee kahdeksanosainen (aiemmin tässä blogissa mietityä). Mutta niin "lyhyt" pituuskaan ei haittaa, jos taisteluita ei vain sivuuteta, joskaan pitkät taistelutkaan ei naurata.

    Ja Noah'lle olisi kiva saada järkevää tekemistä, senhän mukaan sarja on nimetty. Odotan että siitä tulisi jonkinlainen "opettaja" Orionille: aina saa toisen mahdollisuuden vaikka aiemmin olisi tehnyt mitä tyhmyyksiä ja aina voi yrittää muuttua. Joskin muistinmenetys ei tätä tue...

    Tunnistaisikohan Gin vielä Hyenan? Tunnistihan Gin aikoinaan Sniperinkin huolimatta kallon metallilevystä ja että edellisestä kohtaamisesta todellakin oli aikaa.

    GtLW olisi kyllä saanut jäädä vikaksi Ginga-sarjaksi etenkin kun vihollinen olisi ollut "ympyrä sulkeutuu" -tyyliä: karhuista Ginga alkoikin, miksei voinut loppuakin? Taannoin ajattelin että GtLW:n nimi oli mitä oli, koska tulee useitakin vihollisia, mutta silloin jo ajattelin että ellei karhut olisi "vikoja" pahiksia joista kerrotaan, silloinhan tarina alkaa jo tuntua hassulta: jokainen uusi tarina kertoo miten koirien paratiisi on uhattuna ja miten koirat nyt tekevät jotain sen eteen, että rauhaa saataisiin jälleen? Ginga kuitenkin on suht realistinen siinä, että koirat vanhenevat, aika kuluu, ei niin kuin Aku Ankassa, jossa aikaa ei kulu kuin meneillään olevasa tarinassa, mutta se siitä, seuraavassa keskiviikon Aku Ankassa ei hahmot ole yhtään sen vanhempia kuin ennenkään eivätkä ankanpojat vaihda jo kouluastetta.

    Joten: olisi ollut parempi jos GtLW olisi jäänyt viimeiseksi, ja lukijat olisivat kuvitelleet mielessään miten Ou olisi uhattuna mutta miten kjoirat tällä kertaa sen voittaisivat. Nyt kun tarina jatkuikin GDN:llä, tulee vain selainen fiilis että Ginga vain jatkuu ja kun se joskus päätty, loppu on tasapaksua. GtLW olisi aiheen puolesta voinut antaa todella eeppisen lopetuksen Gingalle, mutta nyt vain mietityttää, että jos ja kun Takahashi ei joskus enää oikeasti voi jatkaa työtään, joku sitten tulee tuílalle remmiin tarinaa jatkamaan. Ja silloin se mielestäni tuntuu samalta liukuhihnatuotannolta kuin Disney-sarjakuvat: kun tietää hahmot, niiltä odottaa jotain tiettyä seikkailuja, ja joka tarina alkaa nollasta. Hahmoja ei esitellä, koska lukijan oletetaan tuntevan ne entuudestaan, mutta aina seikkailu muuten alkaa nollasta: kuin hahmoille ei ennen tarinaa olisi sattunut mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monikin ehti pitää jätti-tanskandoggia pääpahiksena, mutta toisin kävi. Ehkäpä tämä uusi kaveri olisikin se superpahis. Motiivien lisäksi minua mietityttää se, mistä pahis on ilmestynyt. Jos pahiksia on ilmestynyt koko ajan tätä tahtia, niin ei ole ihmekään, että Gin viipyi 10 vuotta käydessään tervehtimässä Akakabuton uhrien perheitä.

      Jos veikkaukseni sarjan pituudesta pitää paikkansa, alkaa oikeasti olla tosi kova kiire. Toisaalta, en voi olla ajattelematta: miten tuo pahis on mikään uhka? Sitä on menossa tapaamaan Gin ja Weed + parhaat taistelijat, Orion on lähistöllä ja Unsai on alkanut aika reilusti joustaa periaatteestaan olla ottamatta osaa koirien sotiin.

      Orioninkin pohdinnat olisi mielenkiintoisia, jos ne ei junnaisi paikoillaan...

      Toivottavasti Gin tunnistaa Noah'n. Saisi vanha Hyenakin sitten jonkinlaisen roolin.

      Aku Ankka -vertaus on aika osuva. Harmillisesti Japanissa on aika suosittukin tällainen "viikon monsteri" -tyyli eli lyhyin väliajoin tulee tarinaan uusi pahis, joka pitää voittaa. Sen jälkeen palataan taas entiseen. En itse tykkää tällaisesta tyylistä, joten on harmi, jos Ginga näin loppupuolella menee sellaiseksi.

      Poista
  2. Mitkä hahmot kolmessa ensimmäisissä kuvissa on? Ensimmäinen taitaa olla Kaibutsu? Toisissa kuvissa susia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kaikki Aka-arin johtajasta eli sama hahmo.

      Poista
    2. (Ellen ole ihan väärin ymmärtänyt.)

      Poista
  3. Ainakin ensimmäisessä ja kolmannessa kuvassa hahmolla näyttäisi olevan pystykorvat, mutta Aka-arin johtajalla on luppakorvat (näkyy hyvin ainakin kuvassa 4) eikä tiibetinmastiffeilla tosiaan pystykorvia olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti verrata ja kyllähän tuo onkin P4 tuosta luvusta. Ilmeisesti kuvien laittaja on verrannut johtajaa muihin harjallisiin kavereihin, mikä on sitten mennyt ohi käännöksessä.

      Poista
  4. Eka kuva muuten on pirun samannäköinen kuin 3. GDW-pokkarin ensimmäisen luvun kuva, tietty rajaten. Joten onko kyseessä tosiaankin Aka-arin varjokuva vai jos kuva on blogista, sen kirjoittaja on ottanut kuvitusta GDW:stä? Kuviin 2 ja 3 en ota kantaa vaikka hahmo niissäkin näyttä pystykorvalta, onko kyseessä joku vanha kuva vai GDN:stä.

    Mutta Aka-ari ulkonäöltään toi mullekin mieleen Hirviön, luppakorvaversiona :) Onkohan sekin samanlainen "terästurkki" mitä esimerkiksi Juga tai Noroi oli eli sitä ei heti Battougalla leikellä. Tiettyhän Aka-arille odottaa jotain surullista taustatarinaa mitä esimerkiksi Hirviöllä tai Hougenilla oli. Mutta mitä uutta saadaan tarinaan, mitä Gingassa jo on nähty: joku koira havittelee isompaakin heruutta eikä vain tyydy pompottamaan omaa laumaansa. GDW:n alussa se oli vielä okei, Weedhän etsi isäänsä ja Gin ja kumppanit eivät olleet käyneet Oussa aikoihin, GDWO:ssa taas tulivuorenpurkaus sekoitti pakat ja viholliset näki siinä tilaisuuden kaataa Oun armeijan. No, katsotaan miten stoori etenee, nyt uskallan pikkuisen toivoakin muuta kuin laahustamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun osasit neuvoa oikean kohdan mangasta. En itse olisi huomannut verrata suoraan. Kyllähän tuossa P4 on ja muut lienevät susia.

      Tuo on totta. Surullinen taustatarina olisi mielenkiintoinen, mutta hieman hankala kuvitella. Mistä Aka-arille olisi kaunoja tullut?

      Poista
  5. Tuo Tiibetin mastiffi ei ole sokea ja toiseksi tuo ei ole ilmeisesti aka-arin johtaja vaan kapteeni tai jonkun muun lauman jäsen. Niin ja mastiffilta puuttuu arpi mikä on varjossa olevalla koiralla

    VastaaPoista
  6. Aka-arin nimessä oleva "aka" tarkoittaa punaista, mikä kannattaa punaturkkisuusteoriaa. En tiedä mitä "Ari" tarkoittaa vai onko se etunimi, mutta se kuulostaa yleisesti bandiittinimeltä.
    Ellei tyyppi ole karannut/hylätty lemmikki, se on todennäköisemmin sisäsiittoinen kuin ylijalostettu

    VastaaPoista
  7. Onko muuten näin että Ak-ari onkin ryhmän nimi eikä sen tiibetinmastiffin nimi? Mutta luulin tosiaan tanskandoggia pahikseksi ja ajattelin että ei vitsi, Gingahan menee ympyrää: GNG:ssä viholisena oli karhu, GDW:ssä oli aluksi tanskandoggi, seuraavaksi siis jostakin kauempaa joku kiukkuuntunut koiralauma? No, ihan jees, että tanskandoggi oli "vain" joku johtajasta seuraava ja "oikea" johtaja on jätti, joka näyttää siltä ettei sitä heti ensimmäisenä olla kaatamassa. Aluksi GDN:stä ei muuta olut kuvaa kuin mainoskuva, jossa oli GNG:nkin aikaisia koiria, joista osa on häippäissyt autuaimmille maille, ja luulin että GDN olisi "epilogi", jossa muistellaan enemmän GNG:n aikaisia hahmoja. No, ei hullumpi tämäkään, jos Orion on joutunut viemään viestiä emolleen ja siskolleen, on yhä matkalla kun ei oikein saa tunnontuskiltaanm sitä keveästi tehtyä. Olisihan se kiva, jos nyt tällä välin Orion saa kasvaa henkisesti ja kun se lopulta pääsee Koyukin ja Bellan luo, nämä kohtaavat nuoren uroksen, josta näkeekin että kovia on koettu, mutta niistä on otettu opiski ja Orionidta tulisi lopulta "suuri uros" henkisyydeltään, mitä jo GDWO:n puolella kohistiin. Ei Orion voimiltaan huono johtaja olisi mutta se henkinen kapasiteetti ei oikein sovi johtajalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aka-ari eli punamuurahainen on ryhmän nimi.

      Tätä toivon itsekin.

      Poista
  8. Siis tuo Tiibetin mastiffi on aka-ari armeijassa kolmantena arvoasteikossa ja nimeltään Shuou

    VastaaPoista
  9. Tiibetinmastiffi ei näköjään sittenkään ole sokea. Siihen aluksi minäkin tuudittauduin, että se olisi ollut sokea, ja alkoi heti mielessä påyörimään joku Batton (jolla oli molemmat silmät puhki) kaltainen, joka ei fyysisesti näe, mutta aavistaa todella herkästi, jos joku vaöhetelee. Olisi ollut aika jännä ominaisuus päpahikselle, jota ei huiputeta millään keinolla, vaikka sokea olisikin. Toivottavasti kuvaan tulee oikeasti taitavia pahistaistelijoita eikä mitään kömpelöitä piskejä, jotka on näyttävinään vaarallisilta, mutta sitten juttu menee koomiskesi älyttämisleikiksi, kun ketterämmät Oun sotilaat pistää päihin ja mastiffi ihmettelee, mitä nuo yksit meinaa.

    VastaaPoista
  10. Kolmesta ekasta kuvasta: eka on todellakin aiemmisa kommenteissa mainittu Kaibutsu GDW: pokkarista, toinen kuva on GNG-pokkarista 14 sivu 119 ja kolmas GNG-pokkarista 17 sivulta 138, ja ovat kokonaisista ruuduista poimittuja yksityiskohtia.

    VastaaPoista