maanantai 23. maaliskuuta 2020

Ginga Densetsu Noah: Tilannekatsaus: Aka-ari osa 2

Olin vähän aikaa sitten jo positiivisella mielellä Noah-mangasta, kun sarjan pahikset astuivat esiin. Nyt lienee taas aika vilkaista tilannetta.

Välissä tapahtunutta:
- Weed on kohdannut Aka-arin johtajia ja joutunut taisteluun niiden kanssa
- Noah joutui taisteluun Shuoun kanssa ja sen muisti palautui
- Orion on vienyt Reikan ja sen pennut turvaan Noah-Hyenan luo

Sarjassa on ollut mukana jo useita pahiksia ja niitä on kaikkia hehkutettu paljon. Ne ovat olleet jättikokoisia, mutta....



Ensimmäisenä pahiksena tarinaan astui tämä valtava tanskandoggi, joka oli kaikissa kuvissa vähintään puolisen metriä Keniä ja Rocketia korkeampi. Se vaikutti aluksi uhkaavalta pahikselta, mutta pian selvisi, että se oli pelkkä alamainen: vieläpä kömpelö ja pelkuri. Kun se pakeni paikalta, se lyyhistyi lopulta janoisena maahan ja esitti kuollutta, kun Ouun joukot saivat sen kiinni.

Hyvin pian tanskandoggin voittamisen jälkeen kuvaan astuu Shuou (sinooperinpunainen kuningas), jonka sanotaan olevan yksi kolmesta Aka-arin johtajista. Koira on massiivisen kokoinen, huokuu raakaa voimaa ja se lähes murskaa Hyenan pään yhdellä puraisulla. Ja sitten nähdään tämä kohtaus:

Tämän jälkeen Aka-arin johtaja nähdään kierimässä rinnettä alas, kun Andy ja muut nuoret koirat väistivät sen hyökkäyksen.


Kohta kuvaan astuu Aka-Arin toinen johtaja, Beniou (purppurakuningas). Beniou on vaikuttavan näköinen ja sitä on hehkutettu paljon vihollisalaisten puolelta. Kun ensiesittely tummana varjona on tehty, Beniou kuitenkin liukastuu alas puunrungolta ja lyö päänsä. Ei kovin vaikuttava esiintulo, vaikka se muuten on uhkaavan oloinen.

Ja lopulta, kolmantena esiin astuu tämä superletti, joka ei näe mitään harjaksensa alta. Pian koira haastaa kuitenkin Weedin taisteluun ja rusikoi tämän helposti maahan Beniou apunaan. Koiran nimi on Wanwan. Nimi kuulostaa jo suomalaiseen korvaan melko tyhmältä, mutta japanilaiselle se on vielä astetta pahempi. Wanwan on kirjoitettu niin, että se tarkoittaa "kuningas kuningas", mutta ääni wanwan on on koiran haukuntaa eli "vuh vuh".

Mistä päästäänkin ongelmiin...

Uusimmassa luvussa Weed on taistelussa alakynnessä ja kirjaimellisesti vihollisen leuoissa. Pahikset keskustelevat ja samalla selviää, että jättiläskoirat ovat kannibaaleja. Tästä huolimatta tätä ei voi ottaa hirveän vakavasti. Kannibalismi tai koirien syöminen alkaa olla jo hieman kulunut juttu, kun sitä on harrastanut ainakin Kurojaki, harppuunakarhu, P4, Hougen, Genba, Kenraali, Monsoon ja sen alaiset. Lähinnä jäin miettimään, oliko Monsoon oikeassa, kun se on väittänyt veljilleen, että koiranliha saa kasvamaan jättiläismäisiin mittoihin.

Isoin ongelma on, että pahikset on kaikki esitelty lyhyen dramaattisen hetken jälkeen vitseillä, mikä syö niistä kaiken uhkan. Voivatko Ruhtinas Vuh ja Pieru tuhota Ouun paratiisin? Eivät todennäköisesti. Ensivaikutelma myös vaikuttaa hahmoon pysyvästi ja sitä on vaikea mennä korjaamaan. Nyt pääpahiskolmikko tuntuu yhtä uhkaavalta kuin Koyukia kiusanneet Hougenin alaiset. Niissä olisi voinut olla potentiaalia paljonkin, mutta tämä ensivaikutelma pilaa ne vähintään pitkäksi aikaa, jos ei kokonaan.

Erot ovat massiiviset, jos vertaa, miten P4, Hougen, Sniper, Kamakiri, Victor ja muut pahikset tulivat kentälle. Niiden teoissa oli aina uhkaa ja niitä kohtaan tunsi inhoa, mutta niitä ei pitänyt säälittävinä tai koomisina. Vertailun vuoksi: kuvittele, jos Hougen olisi liukastunut omaan sontaansa Ginille uhotessaan, Kamakiri olisi piereskellyt alaisensa naamalle hukuttamisen sijaan ja jos Sniperin salanimi olisi ollut MurMurMurha.


Heikot pahikset ovat todella ikävä yllätys, koska aiemman tarinan voi pistää paremmaksi vain erilaisilla pahiksilla: Hougenin jälkeen oli Yukimura ja makakit, sitten sotakoirat, hybridi ja ninjakoirat. Tämä kolmikko ei tarjoa oikein miltään kantilta mitään uutta. Toki niistä voidaan paljastaa taustoja tai muuta, mutta tällä hetkellä ne ovat vain tosi epämielenkiintoisia. En usko, että niillä olisi yliluonnollisia kykyjäkään, koska Ginga on susisaagaa lukuunottamatta melko realistinen.

Noah alkoi hyvin pian The Last Warsin jälkeen ja se näkyy: aiemmat Ginga-tarinat ovat aina alkaneet vauhdikkaasti ja tarkkaan suunnitellusti, mutta Noah on polkenut paikoillaan jo todella pitkään. Kokonaisuudessaan tarinasta paistaa se, että Takahashilla ei ole ollut aikaa tai intoa uuden tarinan tekemiseen.

Jäin myös miettimään, olisiko uusi sarja mahdollisesti suunnattu huomattavasti nuoremmille lukijoille. Nuoriin tai aikuisiin lukijoihin uudet pahikset tuskin vetoavat, mutta lapsille ne voivat olla hyvinkin toimivia: ne ovat uhkaavan näköisiä, mutta eivät pelottavia.

10 kommenttia:

  1. Pääpahis vois olla vaikka karhukoira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla liian myöhäistä tälle toiveelle.

      Poista
  2. Jännä että kolmella tiibetinmastiffista kahdella on jokin punaisen sävyyn viittaava nimi mutta kolmas sitten on nimetty eri muottiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan mahdollista, että Wanwanilla on vielä joku punaiseen viittaava lempinimi/sukunimi. Arvonimet nimissä kuitenkin kulkevat mukana.

      Poista
  3. Olisin ollut pettynyt, ellei Noah'n muisti olisi jossakin vaiheessa palautunut. Mutta miten tarina sitten jatkuu? Toivottavasti Noah kohtaa muut Ouun soturit, nimenomaan GNG:n aikaiset, joiden kanssa se on ollutkin tekemisissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps. Näitä sotureita ei vain ole kovin montaa enää jäljellä. Ben, Moss, Sniper ym. ovat jo rajan takana. Gin, Cross, Akame ja Kurotora eivät hirveästi Hyenaa kuitenkaan tunteneet. Cross ehkä eniten.

      Poista
  4. Se on sulullista että GNG ajoilta vain gin kurotora akame ja cross ovat enää hengissä tietty tajuun vanha kaarti pois uusi tilalle on se silti perseestä

    VastaaPoista
  5. Itse asiassa harppuunakarhu ei tainnut syödä koiria. Muistaakseni Monsoonin ja sen alaisten lisäksi ainoat koiria syöneet karhut olivat ne hybridit.

    VastaaPoista
  6. Alkaa näyttää siltä että Noah on ehkä sittenkin parempi kuin luultiin, kun kerta kuvioihin astuu eräs Weedistä tuttu hahmo, ja taivaalta on putoamassa jotain valtavaa.

    VastaaPoista