sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Ginga Densetsu Noah: Tilannekatsaus - Avaruusolennot

Seurailen Noah-mangaa yhä viikottain, mutta se ei ole enää napannut mukaansa kuten aiemmat kertomukset. Manga ilmestyy tällä hetkellä myös suomeksi ja on päässyt viidenteen osaan eli aikalailla siihen, mihin viime kertainen tilannekatsaukseni päättyi: Aka-arin johtajat ovat ilmestyneet ja telovat Weedin pahasti.

Mitäs muuta mangassa tapahtuu? Tämä teksti spoilaa luonnollisesti Noah-mangan aina uusimpiin lukuihin asti eli noin pokkariin kymmenen.


Weedin jäädessä Aka-arin vangiksi ja Orionin jatkaessa taisteluaan Aka-arin pienempiä joukkoja vastaan, alkaa tapahtua kummia. Noah, joka sai muistinsa takaisin Shuon purtua sitä päähän, alkaa nähdä outoja näkyjä. Ääni taivaissa puhuu sille ja kertoo lähestyvästä tuhosta, jota vastaan koirien tulisi liittoutua: karmiva demonikuningas aikoo pian hyökätä.

 
Pian Noahin näyt käyvät toteen ja taivaalta putoaa meteoreita. Osa niistä uppoaa mereen aiheuttaen tsunamin, yksi iskeytyy maahan aiheuttaen tulipaloja sekä radioaktiivista säteilyä. Noahin ohjeiden ansiosta koirat pakenevat luoliin, joissa ne piileskelevät useita päiviä välttyäkseen säteilyltä. Tänä aikana ne kertovat tarinoita menneistä uroteoista
 

Kun koirat lopulta tulevat ulos luolasta, on niillä edessään vanhat vastustajat. Wangwang, Shuo ja Benio ovat yhä paikalla. (Ei, säteily ei vaikuttanut niihin.) Paikalla on myös USA:n armeija tutkimassa meteoriitin aiheuttamia tuhoja. USA:n joukot suhtautuvat koiriin ystävällisesti, mutta ampuvat Wangwangin, joka hyökkää heidän kimppuunsa.

 Armeijan poistuttua, koirat jäävät ihmettelemään tilannetta, kun jotain tapahtuu: Wangwang nousee ylös, vaikka sen pitäisi olla kuollut. Meteoriitissa olleet avaruusmadot ovat vallanneet koiran ruumiin ja tehneet siitä kuolemattoman. Alueella on myös avaruusmatojen muodostama sipulin muotoinen kasa, josta lähtee kilometrien mittainen lonkero kohti avaruutta. Wangwang käyttäytyy arvaamattomasti kaikkia kohtaan ja lopulta se hyökkää veljiensäkin kimppuun.

 
Samaan aikaan myös muualla tapahtuu outoja: Kamakirin veljekset vartioivat Siriuksen hautaa, kun ne yllättäen näkevät Siriuksen kulkevan metsässä. Veljekset ovat pöllämystyneitä eivätkä usko silmiään. Lopulta Akakamakiri päättää selvittää asian lopullisesti: se kaivaa Siriuksen haudan auki - ja haudassa ei ole ruumista.

Wangwangin ja muiden koirien taistelu päättyy siihen, kun Wangwang katoaa avaruussipulin sisään. Muut koirat eivät pääse sipuliin, koska se on kovettunut taas kiven kaltaiseksi. Kun koirien huomio kiinnittyy muualle, Shion ja Maru pääsevät kuitenkin sipulin sisälle.

Eli luvassa on reilusti keskivertoa Gingaa omituisempaa juttua.

Isoin pettymykseni Noah-mangassa on oikeastaan se, että se on yhä tylsä. Vaikka siinä tapahtuu ties mitä ja kaikki on aivan ylilyötyä, ei siinä kuitenkaan ole jännitystä eikä se -kaikesta huolimatta- lyö juttuja niin överiksi, että tarina olisi niin huono, että se olisi hyvä. Oikeastaan kaikessa sarjassa näkee, että Takahashia ei enää kiinnosta ja tämä on tällainen kustantajan vaatima jatko kuten susiosa aikoinaan.

En itse ajattele tätä enää niinkään jatkona Gingaan kuin jonain Orionin kuumehoureisena unena tai jonakin vastaavana. Odotukseni Noah-mangaa kohtaan olivat alusta alkaen niin matalalla, että en ole edes pettynyt siihen, millaiseksi sarja on nyt mennyt: se oli yksinkertaisesti tylsä ja juoneton, joten siihen oli pakko kehittää jotain vaikuttavampaa lisäksi. Takahashi tekee työnsä, mutta eipä tarinaa voi jatkuvasti vain keksiä lisää, joten kuten niin monessa sarjassa aiemminkin, sekaan hyppäävät nyt avaruusolennot.

Noah-mangasta löytyy silloin tällöin yksittäisiä hyviä kohtauksia, mutta ne ovat vain yksittäisiä ja monesti ne ovat myöskin juoniaukkoisia. Pidin esimerkiksi paljon siitä, että Kamakirin veljekset eivät olleet lähteneet Siriuksen haudalta, vaan jäivät vartioimaan/asumaan sen luo - mutta Kamakirit on nähty aiemmin Ouussa eli ne lisättiin Siriuksen haudalle vain jälkiajatuksena. Myös karhunpentu Chibi on tarinassa mukana, mutta kukaan ei välitä siitä, että se kasvaa koko ajan enemmän Akakabuton näköiseksi. Karhunpentu suhtautuu jopa Orioniinkin aika lämpimästi ja ilmeisesti sille ei ole kerrottu Siriuksen kuolleen. Ja ei, Koyuki tai Bella eivät vieläkään tiedä, mitä tapahtuu.

Odotan ihan uteliaana, miten tämä tulee vielä räjähtämään käsiin, mutta muuten sarjaa kohtaan ei ole odotuksia.

23 kommenttia:

  1. Hyena on yksi lempihahmoni ja siinä mielessä juuri siihen keskittyvän saagan muuttaminen kummaksi ufojutuksi vähän harmittaa. Muodostan lopullisen kantani luettuani tämän suomeksi, mutta tässä kohtaa toivoisin, että Takahashi olisi sijoittanut tämmöiset ufo-jutut jonnekin Ginga-versumista erilliseen tarinaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin Hyenasta pidän, mutta olisin toivonut sen pysyvän kuolleiden kirjoissa. Etenkin, kun vaihtoehtona on tämä ja Hyena itse ei ole tarinassa kummoisessa roolissa.

      Poista
  2. Itseänikin harmittaa, että uudet sarjat ovat entistä tylsempiä ja ufojutut Noahissa ovat enemmän sellaisia, joita seurailee puolittaisella mielenkiinnolla lähinnä outouden takia eikä siksi, että tarina olisi hyvä ja mukaansa tempaava. Odotan osittain kauhulla miten tämä sarja päättyy ja mahdollisesti sitä onko tämä viimeinen Ginga-sarja vai keksiikö Takahashi vielä jotakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Minusta tämänkin ufo-tarinan olisi voinut vetää ihan reilusti överiksi, kun nyt on kerta tähän pisteeseen tultu. Orion iskemässä alieneita Battougalla ym.

      Tässä sarjassa on jo niin paljon väsymystä ilmassa, että en jaksa uskoa, että kustantaja saa Takahashilta uutta sarjaa enää pihalle.

      Poista
  3. Joen poika olisi voinut olla pääpahis joka on katkera orionille Joen kuolemasta ja olisi omistanut elämänsä vain orionille kostamiseen ja koulinut itsestään yhtä vahvan ja taitavan kuin orion

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... Tämä itse asiassa olisi parempi juoni. Joen pojalla voisi koston motiivina olla myös se, että se nakattiin syrjään eikä sitä koskaan edes harkittu Ouun johtajaksi.

      Poista
    2. Karhukoira vastaan karhukoira.
      Käsitinkö oikein että Orion teki rigelistä ylipäällikön?

      Poista
    3. Ylipäällikön asema on nyt joku kuuma peruna, jota kaikki heittelee toisilleen. Weed laittoi Orioniolle, Orion ei tahtonut ja antoi Rigelille, mutta ei Rigelkään siitä innostunut.

      Poista
    4. Muistaakohan Takahashi kuka Koushirou edes on, jos tältä asiaa kysyy... Kaipa Koushiroukin on vain kuollut kaikessa hiljaisuudessa, vaikkapa juurikin tulivuorenpurkausta seuranneessa kaaoksessa nälkään.Koushirouhan nähtiin viimeksi tulivuoren purkauksen yhteydessä kun se pakeni Akamen ryhmässä kaaosta. Mutta sitten on Kotetsu, Koyukin veli, joka vain katosi vilahdettuaan GtLW:ssä. Kuoliko e sitten kuitenkin karhujen hyökkäyksen aikana, vaikka näytti painelevan livohkaan?

      Poista
    5. Sitten on tietty Bella........ ;)

      Poista
  4. Kun sai GDN:n suomeksi luettua, ekan tylsän pokkarin jälkeen alkoi tuntua mielenkiintoiselta, kun Orion pohti omaa luonnettaan ja mietti miten Sirius olisi toiminut, jos se olisi kohdannut Aka-arit..


    Mutta sitten tämä "Salaiset kansiot feat. Ginga". No, okei, katsotaan, mitä mieltä sitten olen, kun saa avaruusosion suomeksi, mutta nyt se tuntuu liian oudolta, mistäköhän Takahashi tällaista on saanut päähänsä. Pelkät meteorit vielä ymmärtäisin, mutta että avaruusmadot saa kuolleet heräämään henkiin... pärjääköhöän tässä enää battougalla..?

    Onhan Ginga omalta osaltaan fantasiaa mitä tulee esim. Battougaan tai hypnoosia harjoittavaan koiraan, mutta silti siinä on tietty realistisuus. Olisi ollut ihan kva, jos Chibi saataisin kunnolla tarinaan ja siihen vielä Orion, joka hetki siten olisi teilannut karhut kyselemättä, mutta joutuukin kohtaamaan Akakabuton jälkeläisen, jota Sirius piti ystävänä.

    Hieman tuntuu siltä, että Takahashi on menettänyt otettaan, toivottavasti GDN nyt ei koe vielä kuivempaa äkkiloppua kuin GtLW. Nyt alkaa tuntua sikltä että nuivasta lopusta huolimatta GtLW olisi joutanut jäädäkin vikaksi Ginga-sarjaksi, kun tilalle tuli avaruushöttöä... mutta odotetaan siihen asti ja katsotaan sitten mitä mieltä silloin ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että alienit tuntuvat yhtään paremmilta suomennettuinakaan. Aka-ari ei herättänyt kiinostusta oikein mitenkään, vaikka kolmikkoon pääsi nyt tutustumaan paremmin.

      Poista
  5. Surullista toisaalta jos Takahashi jatkaa tarinaa vain kustantajan ja/tai lukijoiden vatimuksesta, tässä nähsään tarinan taso. Mutta kun nyt sadaan Sirius ja muut haudan levosta, tulee mieleen kiero versio "Uinu, uinu lemmikistä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi siisti idea, jos kuolleista olisi jotain uhkaakin, mutta nyt vain kuolleet hahmot palaa tarinaan.

      Poista
  6. Olen itsekin seuraillut sarjaa vielä toistaiseksi, ja varmaan seuraan jatkossakin kun en kestä olla tietämättä mitä tapahtuu. Ei se hyvä ole, mutta jossain määrin huvittava. En ajattele sarjaa osana Gingaa, joten enää ei haittaa vaikka mitä tapahtuisi, vaan seuraan vaan koska tykkään hahmoista. Eipä sillä että ne(kään) olisivat samanlaisia kuin ennen. Parasta olisi jos tapahtuisi jotain aivan hullua ja suunnilleen viimeisellä sivulla Orion tai kuka tahansa muu herää unesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisellä sivulla Chibi herää talviunilta. Tämän lopun voisin hyväksyäkin.

      Poista
  7. Odottelen tietyllä varauksella tätä "avaruusosaa", kun kuutospokarissahan nähtiin jo meteoreja kiitävän avaruudessa. Nyt tuntuu hassulta, että Gingaan ängettiin alieneitakin, mutta katsotaan sitten, mitä mieltä olen, kun saadaan kyseiset pokkarit suomeksi luettavaksi.

    Ankataiteilija Carl Barks on joskus todennut ettei kenenkään mieli ole kuin pohjaton kaivo ja tunsi itsensä tyhjiin pumpatuksi tarinoista kun sarjakuvaura vain jatkui. Onkohan Takahashinkin mieli pumpattu tyhjiin? Koska Oun soturit on jo taistellut varmaan kaikkea mahdollista vastaan (karhut, vieras koiralauma yrittää saada vallan, makakit, toisesta maasta tulee valloittajalauma, luonnonmullistukset....) oli sitten keksittävä ulkoavaruuuden uhka.

    Vaikka tuntui vuosia sitten haikealta kun GtLW alkoi (nimi oli "pahaenteinen"...) ja loppuikin kuin seinään ja sitten halusi kovasti jos jotain jatkoa sittenkij tulisi, nyt alkaa tuntua siltä että olisi kaikki pitänyt vain päättää eikä väkisin venyttää. Sikäli harmi kun kakkospokkarissa GDN vaikutti ihan lupaavalta tarinalta.

    Yritän kaikesta huolimatta antaa GDN:lle mahdollisuuden mutta hemmetti kun pelkona on vieläkin nuivempi loppu Gingalle! Surulliselta tuntuu kun tekijä laitetaan tekemöän jatkoa tarinalle, jonka ilmeisesti olisi jo halunnut päättää (mitä muuta voi päätellä GtLW 22:n esseestä...), tuloksena on sitten vain "laitetaan mykllyyn jka katsotaan mitä tulee" -fiiliksellä tehtyä tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin vielä hieman epäuskoinen fiilis siitä, että alienit on kohta suomimangassa... Alienit ovat kyllä se vihoviimeinen idea, joka otetaan sitten, kun kaikki muut ideat on katsottu läpi.

      GtLW:n loppu oli sellainen pysähdys, että siitä jäi jatkoa kaipaamaan. Etenkin alkuosien rajuuden jälkeen koko sarja vain lässähti kasaan... Noah voisi ehkä tehdä sarjaan paremman lopun, mutta hieman epäilen. Orionin ja Siriuksen kohtaamista toki odottaa, mutta pelkään, että sekin tulee vain menemään ohitse.

      Poista
  8. Jos nyt tässä nyt kuolleita rupee heräilemään, kas kun Monsoonsitten ei tee paluuta. Kamakirin veljesten isä omn jo varmaan niin maatunut ettei siitä enää mitään herätä henkiin puhumattakaan alkuperäispahiksesta eli Akakabutosta... mutta hölmöä, jos kuolleista herätetyt on vain kuolemattomia eikä uusi uhka, nyt Siriuskin voisi takoa kirjaimellisesti Orionille oppejaan päähän.

    VastaaPoista
  9. Kodassa jossa kerrotaan avaruusmatojen vallanneen Wangwangin ruumiin, joka sitten herääkin kuolleista ja onkin kuolematon, tulee mieleen South Park The Stick of Truth -peli, jossa yhdessä kohtaa Kennyä ei millään ei saa hengiltä, vaikka HP:t menee miten loppuun. Ja Takahashihan kertoi eräässä haastattelussa, että GNG:n susiosan taistelutekniikat oli nimetty, ajatuksena oli että juttu menisi kuin videopeli (jotenkin näin se meni, en muista niin tarkkaan enää...).

    VastaaPoista
  10. Mi-Mitä helv-? Luulin ja totisesti toivoin et tää ois ollu aprillipila, mut sit katoin julkasupäivän. Takahashilla on tainnu totisesti mennä mielenkiinto gingaan? Mulla petti pokka tossa avaruusmato kohassa. Mitä ihmettä oikeen tapahtuu? Ja sit se sipuli?? Koko jutun luettuani fiilis on ihan epätodellinen. Nyt tajuan miks GDH:ta sanotaan oudoksi. En tiiä pitäiskö itkeä tai nauraa.
    Sitä jäin vielä miettimään et toivottavasti tämä Noah-sarja ei "pilaa" gingan mainetta.

    VastaaPoista
  11. Tuleeko Ginga sarja vielä jatkumaan?

    VastaaPoista