lauantai 14. kesäkuuta 2014

Fanit kritisoimassa ja fanien kritisoimisesta, osa 2

Kun fanit kritisoivat asioita, on eräs piste, mihin Ginga-mangan kanssa ei ole vielä menty: Takahashin tekemien päätösten kieltäminen.

Tätä esiintyy useissa eri fandomeissa. Kaikki Harry Potter -fanit eivät hyväksy sitä, että Dumbledore on homo, koska asiasta ei ollut mitään isoja todisteita kirjoissa, vaan kyse on Rowlingin myöhemmin tekemästä ilmoituksesta. Monet Star Wars -fanit tahtovat kieltää tai unohtaa monia Lucasin päätöksiä: Midiclorianit lienevät etunenässä, ellei koko sarjan muuttamista lapselliseksi lasketa. Doctor Who -yhteisö on vielä ongelmallisempi: tätä tv-sarjaa on tekemässä satoja eri ihmisiä, jolloin joitakin juonikuvioita tiputetaan automaattisesti pois, jos ne eivät saa suosiota. Jotakin saatetaan tuoda sarjaan vain oheistuotteiden tekemisestä: räikein esimerkki lienevät eriväriset Dalekit, joita nähtiin vain yhdessä jaksossa, mutta joista on tehty kymmeniä erilaisia oheistuotteita.

Ginga-sarjat ovat muutaman kerran koukanneet tällaisella kieltoreaktion aiheuttamalla alueella, mutta isoja reaktioita ei ole vielä faneilta tullut. Ehkä isoin kokonaisuus, joka tahdotaan unohtaa, on susisaaga, josta Takahashi itsekään ei pitänyt, vaan joka oli kustantajan idea.

Pienempiä tapauksia on silloin tällöin nähty. WEED-mangassa apinat aiheuttivat ison ei-reaktion, kun ilmestyivät ensi kertaa Japanissa, mutta nyt suomimangan ilmestyttyä niihin on ryhdytty suhtautumaan suopeammin. Se, että monet hahmot saivat pentuja WEED-mangan loppupuolella, ei erikoista kyllä aiheuttanut suurempia pettymyksiä, vaikka usein fanit vastustavat hahmojen vakiintumista puolisoiden kanssa.

Orionissa kieltoreaktioita on tullut enemmän. Kun Tesshin opetti tavallisille rivikoirille Battougan, älähtivät monet fanit. Masamunen huivi ärsytti monia. Tenkan hypnoottiset kyvyt ja kyky tappaa katseellaan saivat paljon negatiivista palautetta. Joihinkin asioihin on reagoitu: rivikoirat tekemässä Battougaa nähdään vain kerran ja Takahashi itse sanoi, että Tenkan voimat löivät hieman yli.

Ginga Densetsu Akamen alkaessa ilmestyä tuli innostuksen sekaan myös kritiikkiä: Ginga Densetsu oli mielletty enemmän karhukoirien omaksi nimeksi, joten se tuntui hieman erikoiselta Akameen yhdistettynä. Eniten häiriöitä aiheutti kuitenkin se, että jo tarinan alku romutti monta vanhaa uskomusta Iga-koirista. Igat olivat lemmikki/metsästyskoiria eivätkä ne olleet eläneet vuosisatoja ilman ihmisiä. GNG-mangassa asia on ilmaistu niin, että Igojen varsinaisesta menneisyydestä ei saa hirveästi selkoa: ihmiset ovat voineet kuolla sata tai viisi vuotta sitten.

Erityisesti Orionissa on näkynyt sitä, että Takahashi ei ole suoraan tarinansa herra: lukijoiden mielipiteet saattavat aiheuttaa monenlaisen elementin käyttämättä jättämisen, esimerkkinä Tenkan voimat ja -ilmeisesti- rivikoirien Battouga.

Missä vaiheessa faneilla on oikeus alkaa "kapinoida" sarjan tekijää vastaan ja alkaa tahallisesti unohtaa tai kieltää epämieluisia juonikuvioita? Kannattaako kirjailijan, mangakan tai ohjaajan edes kuunnella faniensa mielipiteitä, jos se johtaa suunnitellun tarinan rajuun muokkaamiseen tai suoranaiseen sensurointiin? Vai kuuluuko tarinan luojan kuunnella aina myös fanien mielipiteitä? Itse voisin olettaa, että tapa, millä Takahashin sarjoissa ei enää kuole hahmoja (vertaa GNG), johtuu osittain siitä, ettei hän tahdo suututtaa lukijoitaan tappamalla suosittuja hahmoja. Joitakin ideoita on myös luotu tai poistettu ulkopuolisten toimesta.

Tärkeänä asiana tässä on myös se, missä vaiheessa fani on yhä fani. Voitko olla aktiivinen fani, vaikka vihaisit (tai et pitäisi/seuraisi) tekijän tuotantoa? Tai paremminkin: miten kauan sarja, joka on menettänyt suurimman hohtonsa lukijan silmissä, jaksaa kiinnostaa lukijaa, niin että tämän voi luokitella faniksi? Ja voiko sarjan tekijä rikkoa luomansa maailman sääntöjä niin paljon, ettei fanien tarvitse enää hyväksyä sitä?

Itselleni tämä on hankala paikka, koska jotkin Orionin juonikuviot eivät ole itseäni viehättäneet, mutta koska olen tavannut Takahashin, hän tuntuu paljon läheisemmältä ja negatiivisia asioita on jotenkin hankala edes myöntää. Se tuntuu jonkinasteiselta henkilökohtaiselta loukkaukselta henkilöä vastaan, joka on luonut koko Ginga-maailman ja käyttänyt sen tekemiseen vuosikymmeniä. Moni taiteilija on tällaisessa tilanteessa jo täysin kyllästynyt sarjaansa eikä suostu jatkamaan sitä, mutta Takahashi on yhä kiinnostunut Gingasta ja aloitti GDA:nkin, joka hänellä on ilmeisesti ollut ajatuksissa jo useita vuosia. Pitäisikö tällaisesta sarjalle omistautumisesta olla iloisia vai heittää kirves kaivoon, kuten monet Dragonlancen lukijat tekivät sarjan jatkuessa ja jatkuessa?

9 kommenttia:

  1. Wou. Dumbledore homo? Missä olen silloin luuhannut? No olinhan minä semmoista vähä aavistellutkin. Mutta
    minä olin yksi niistä
    älähtäjistä silloin kun Tesshin opetti sen battougan. Mahtava teksti jälleen sori kun kommentti ei kauheasti liittynyt gingaan...=) ♡♥♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rowling paljasti sen fanihaastattelussa, kun kysyttiin, onko Dumbledore ikinä rakastunut, koska hän itse puhuu rakkaudesta aina suurimpana voimana. Ja sitten Grimdewal oli D:n suuri rakkaus.

      Itsekin karsastin tuota kohtaa, koska aiemmin oli tehty selväksi, ettei kukaan muu voinut oppia sitä iskua. Edes Tesshin ei sitä osannut.

      Ja kiitos kehuista. <3

      Poista
  2. Minusta faneja tulee kuunnella, mutta toisaalta taas liika fanien toiveiden mukaan toimiminen on tylsää ja se voi viedä hohdon itse sarjan tekijältä. Minusta on ihan hyvä, että sensei on toteuttanut paljonkin fanien toiveita, mutta tiettyjen hahmojen turha elossa pitäminen on puuduttavaa. Liika miellyttäminen ei myöskään yllätä ja rajaa hirveästi. Minusta Takahashin pitäisi tehdä jokin kunnon juonenkäännepaukku, joka saisi fanit yllättymään kunnolla. Esimerkiksi Ginin tapattaminen toisi draamaa. Minusta sensein ei tulisi pelätä fanien reaktioita liikaa, vaan tehdä ja suunnitella asioita itse oman mielen mukaan -tietty ottaen huomioon fanitkin pienesti huomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minua häiritsee Orionissa (sekä Weedissä) eniten se, miten vähän hahmoja lopulta kuolee. Jopa monet pahikset selviävät hengissä. Ehkä Takahashi on myös pehmennyt ajan myötä? Sitäkin tapahtuu paljon.

      Poista
    2. Sama täällä. Ja jos Weedissä oikeastaan kuoli hahmoja, niin suurin osa niistä on näitä GNG-ajan legendoja. Miksei kukaan Weedin kavereista kuole? Minua ainakin kyllästyttää katsoa jatkuvasti Kyoshiroa, Rocketia ja Sasukea.

      Poista
    3. En ole itse suoranaisesti kyllästynyt kehenkään, mutta kun hahmojen tietää selviävän mistä vain, se syö paljon jännitettä pois sarjan seuraamisesta.

      Poista
  3. Niin kuin sanontakin menee, että mitä useampi kokki sitä huonompi soppa - eli Takahashin ei pitäisi liikaa kuunnella fanejansa. Varmasti menee omakin ilo sarjan tekoon, jos alkaa antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa. Kuka tietää, millaisiin asioihin olisivat jotkin Takahashin aivoitukset johtaneet: esimerkiksi jos battouga yleistyy taistelukentällä, keksisikö Takahashi uuden, voimakkaamman hyökkäyksen? Omasta mielestäni kun tuo battouga on jo aika kulunut. Itse ainakin haluan nähdä, miten Tenkan taitoa vastaan tapellaan, vaikka kyky olisikin erikoinen ja lähtökohdiltaan ylivoimaisen oloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tietenkin totta ja itseäni oikeastaan ärsyttää eniten, että tällainen juonielementti jätetään sarjasta kokonaan pois. Jos se olisi kehitetty johonkin suuntaan, siitä olisi voinut tulla hyvinkin mielenkiintoinen.

      Poista
  4. Myös itse tarinoiden tekoa harrastavana sanoisin, että minusta ei pidä liikaa yrittää mielistellä tarinan lukijakuntaa, vaan pysyä uskollisena omille suunnitelmilleen, omalle tyylilleen ja sille, mitä haluaa tarinalla sanoa.

    Toki sitä fanina omaa aina voimakkaita näkemyksiä siitä, mitä sarjassa kuuluisi omasta mielestä tapahtua, mutta olen alkanut tässä hissukseen niellä sen, ettei Takahashi tule koskaan piirtämään voimakasta sankarinarttua ja että Kuoleman Varjeluksissa paljastuneet jutut pilasivat aikalailla kaikki Potter-fanitarinani, joita olin vuosia vaivalla kehitellyt. Sarjan lukeminen uudelleen on muuten kaikkien noiden jälkikäteen/loppuvaiheessa paljastuneiden juttujen valossa uudenlainen elämys.

    Orionissa Takahashi saa minun puolestani pistää koirat vaikka lentämään luudilla, ei se minun silmissäni Gingaa miksikään huononna. :D

    VastaaPoista