maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ginga Densetsu Akame - Odotuksia ja pohdintaa

Ginga Densetsu Akamea on nyt ilmestynyt 6 lukua, mutta on myönnettävä, että olen itse tutustunut vain ensimmäiseen sekä kasaan juoruja. Manga Gorakun ostaminen houkuttaisi, mutta postikuluineen yhden luvun hinnaksi tulisi 15 euroa, joten jään itse odottamaan syyskuuhun, jolloin ensimmäinen pokkari ilmestyy.

GDA on aiheuttanut nyt jo monia hämmennyksiä. Tarinan oletettiin alkavan suoraan Akamen tarinasta, mikä aiheutti rajuja sekaannuksia: monet ärsyyntyivät siitä, miksi Akame on ihmisten kasvattama ja itse muiden joukossa mietin, mitä ninjat puuhailivat 1970-luvulla...

Nyt GDA:n juoneen on saatu jo aavistus selvennystä. Tarina kertoo Akamen esi-isästä, Hakutakasta, ja asettuu vuoteen 1579.

Hakutaka on ainoa valkea koiranpentu Kotobukin ja Oozarun viisipäisessä pentuessa. Koirien omistaja, Kihee Itoo, aikoo lopettaa vastasyntyneen pennun, koska valkea väri on huono shinobi-koiralle: koiria käytetään eniten öisissä taisteluissa, jolloin valkeat koirat erottuvat kaikkein helpoiten. Kiheen nuorin poika, Taichi, suostuttelee kuitenkin isänsä säästämään valkean pennun ja lupaa huolehtia siitä.

Samaan aikaan Oozaru, pentueen isä, kohtaa partioretkellä Kouga-koiran, joka koettaa paeta omien joukkojensa luota. Kouga, nimeltään Sadamitsu, kertoo Oozarulle, että Kougat aikovat pettää Igat ja Oda Nobunaga aikoo hyökätä Igojen kimppuun.

Toisin kuin Gamussa koirat ja ihmiset eivät pysty puhumaan keskenään, mutta koirat ymmärtävät ihmisten puhetta lähes täydellisesti ja ihmiset osaavat tulkita koiriensa käytöstä paljon normaalia paremmin. Esimerkiksi Kihee kieltää Taichia kertomasta Oozarun kuullen, että hän suunnitteli jättävänsä Hakutakan kuolemaan ja Ryoojun (yksi shinobeista) lähtee ylimääräiselle partiokierrokselle, koska Oozaru vaikuttaa huolestuneelta, minkä ansiosta myös ihmiset saavat tietää Oda Nobunagan hyökkäyssuunnitelmasta.

Tällä hetkellä vaikuttaa ilmeiseltä, että Akamen ilmestymistä tarinaan saadaan odottaa vielä kauan. Hakutaka, joka esiteltiin tarinaan hyvin samalla tavalla kuin Gin, on vasta pieni pentu, joten sen varttumista täytyy odottaa ennen kuin se pystyy ottamaan roolinsa tarinassa. Tarinassa on muutenkin esitelty paljon hahmoja, minkä vuoksi on oletettavaa, ettei niitä jätetä heti pois kertomuksesta. Hahmojen huomattava määrä viittaisi myös siihen, että tarinasta olisi tulossa melko pitkä: lyhyissä tarinoissaan Takahashi on aina pitänyt hahmokaartin pienenä.

Itse odotan mielenkiinnolla, tuleeko tarina liittämään mukaan myös Takahashin aiemmin kirjoittaman Ganin-lyhyttarinan, joka kertoi myös Akamen esi-isistä. Kyseisessä tarinassa Oda Nobunaga oli myös vihollisena, joten en pitäisi tätä mahdottomana juonikuviona. (Oda Nobunaga on oikeasti olemassaollut henkilö, joka on useimmissa tarinoissa mukana pahiksena.)

Eräs asia, mistä monet lukijat ovat olleet huolissaan, pohdituttaa minuakin: milloin tarina alkaa keskittyä Akameen ja Kurojakiin? Vai alkaako se keskittyä siihen ollenkaan?

Tässä olen itse kahden vaiheilla. Pidän nykyisestä tarinasta sekä keskittymisestä hieman erilaiseen osaan Ginga-maailmasta enkä varsinaisesti kaipaa Akamea mukaan tarinaan. Toisaalta, tahtoisin ehdottomasti tietää lisää Kouga-koirista sekä Kurojakista. Gingan puolella olisi kuitenkin paljon, paljon nippelitietoa selvittämättä näistä hahmoista. Mikä ajoi Kurojakin tekemään joukoistaan kannibalisteja? Missä vaiheessa sota kääntyi Kougien eduksi? Keitä olivat Kurojakin ja Akamen puolisot? Oliko Chibillä sisaruksia? Millaisia olivat Akamen pennut ja milloin Akame päätti luopua niistä? Miksi Kurojaki vihaa ihmisiä? Millaisia olivat Akamen ja Kurojakin vanhemmat?

Oma suosikkitoiveeni olisi sukupolvittain etenevä tarina, joka lähestyisi pikkuhiljaa Akamen ja Kurojakin aikakautta. Jokaista sukupolvea ei tarvitsisi käydä läpi (Ginga-koirienkin iällä mitattuna 400 vuoteen saataisiin 20 koirasukupolvea!), mutta 3-4 tarinaa ennen GNG:n alkuun siirtymistä olisivat hienoja seurata. Tällaisessa kokonaisuudessa ehdittäisiin seurata hyvin erilaisia hahmoja sekä sodankäynnin kehittymistä ja taistelun aaltoilua.

Entäs sitten fanien eniten pelkäämä vaihtoehto eli manga päättyy töksähtäen kuten Ginga Densetsu Riki ja Akamea eikä Kurojakia edes mainita tarinassa?

Harmillisesti pidän tätä itse aivan mahdollisena. Takahashi ei ole varsinaisesti koskaan sanonut tahtovansa kertoa lisää Akamesta, vaan Igojen historiasta. Kurojaki ja Akame kansikuvissa olisivat tällöin juuri sitä, miksi niitä on sanottukin: mainoksia houkuttamassa Ginga-lukijoita uuden sarjan pariin. Eihän Gin ole kovin suuressa roolissa GDW:ssä tai Weed puolestaan Orionissa.

Toivon kovasti, että tarina tulee jatkumaan vielä paljon Hakutakan kertomuksen jälkeenkin, mutta sitä on tässä vaiheessa mahdoton tietää. Sen vuoksi aion itse lukea GDA:ta ajatellen sitä uutena tarinakokonaisuutena, koska ajankohdan vaihtumisen odottaminen vie vain pois varsinaiselta tarinalta. Jos juoni myöhemmin keskittyy Akameen ja Kurojakiin, on se vain superbonusta kertomukseen.

6 kommenttia:

  1. Kieltämättä putosin takamukselleni, kun saatiinkin selville, ettei tarinan koira olekaan vielä tässä vaiheessa Akame. Yllätyin itse asiassa hyvin positiivisesti, Akamen tarinaa ei sittenkään ole pilattu ihmisillä. Toivon kylläkin, että tämä on vain lyhyt (pitkä) prologi, joka johdattelee sitten itse asiaan. Toivon mukaan syksyllä ilmestyvässä pokkarissa nähtäisiin jo Akame itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä veikkaisin, että ihan niin nopeasti ei Akameen päästä. Nyt on tullut kuusi lukua ja tarina on yhä kesken ja yhdessä pokkarissa on tavallisesti 8-10 lukua.

      Poista
  2. Minulle olisi pettymys jos Ginga Densetsu Akame ei nimensä mukaan kertoisikaan juuri Akamesta (ja Kurojakista) vaan keskittyisikin Akamen esi-isiin. Olisi paljon mielenkiintoisempaa saada lisää tietoa itse Akamesta. Lisäksi ihmiset tarinassa eivät kiinnosta, haluaisin lukea pelkistä koirista. Ärsyttäisi jos Akame ja Kurojaki kansikuvassa olivat vain mainoskikka jolla huijata faneja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta itse ainakin tykkään nykyisestäkin tarinasta.

      Poista
  3. Olis kyllä kivaa tietää enemmän kurojakin menneisyydestä.

    VastaaPoista