sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Ginin pöljät tempaukset



Giniä pidetään usein erehtymättömänä johtajana, mutta itse mangaa lueskellessani olen huomannut Ginin tekevän useita rehellisesti sanoen tyhmiä tempauksia. Tässä muutamia niistä.
Kuvat Sometimes Ginga can't art -blogista.


Matkaan myrskyssä!

Kun Gin ja muut koirat lähtevät matkalle Shikokuun, on käynnissä valtava myrsky. Miksi ihmeessä Gin ei voinut odottaa päivän verran, että myrsky olisi mennyt ohi ja jatkanut matkaa sitten? Myrskyssä uiminen riskeerasi turhaan monen koiran hengen ja väsytti ne perinpohjin.

Perustelluin syy matkaanlähdölle oli se, että Ben ei tahtonut ylittää merta. Missään ei kuitenkaan viitattu, että Ben olisi aikonut samantien lähteä pois meren rannalta, jolloin ylittäminen olisi käynyt mahdottomaksi.

Pelkäsikö Gin, että kukaan ei seuraisi sitä, jos matkaa jäätäisiin miettimään pidemmäksi aikaa? Tästä huolimatta myrskyyn syöksyminen oli äärettömän tyhmä teko.

 

Tiikeriveljekset neuvottelemassa

Kaikista laumansa koirista Gin valitsi juuri Tiikeriveljekset neuvottelemaan Musashin kanssa. Miksi? Tiikeriveljekset olivat ärhäköitä eivätkä ne ole missään vaiheessa osoittaneet mitään kykyjä neuvottelemiseen - päinvastoin. Gin itse tai esimerkiksi Akame olisi sopinut tehtävään paljon paremmin.

Tiikeriveljekset eivät lähteneet suorittamaan tehtävää omin luvin, vaan Gin ja muut laumalaiset vähintäänkin tiesivät milloin, minne ja miksi ne menivät sekä milloin ne tulisivat takaisin.

Akakabuton härnääminen

Kun suuri taistelu lähestyy, Gin hiipii Smithin kanssa Akakabuton linnakeen taakse, missä vastassa on syvän kuilun takana oleva jyrkkä kallionseinämä. Gin hyppää helposti toiselle puolelle vain palatakseen hetken päästä takaisin. Mikä oli tämän tarkoitus?

Toki Gin pääsi tällä voimien esittelyllä itsemurhajoukkoihin mukaan, mutta samalla se todennäköisesti paljasti Rikin suunnitelman Akakabuton kaksoisolennolle. Akakabutolla oli vartija valvomassa vuorilinnan selustaa, mutta se tuskin odotti täysmittaista hyökkäystä sitä kautta. Rikikin mainitsee Ginin kysyessä, että se on pohtinut hyökkäystä Akakabuton selustaan. Eli toisin sanoen Riki oli A. keksinyt suunnitelman vähän aikaa sitten B. tietoisesti vältellyt aluetta, että Akakabuto ei vartioisi sitä.

Kummin vain Gin näytti Akakabuton kaksoisolennolle, että koira pystyy hyppäämään rotkon ylitse ilman ongelmia ja kiinnitti samalla kaksoisolennon huomion Rikiin.

MIKSI GIN?
Hougenin vakoojan vapauttaminen
Kun Gin on Akamen ja Johnin kanssa hakeutunut suojaan lumimyrskyltä, ne nappaavat kiinni yhden Hougenin kätyreistä. Gin päästää vakoojan kuitenkin vapaaksi, kun se sanoo, että sen vaimo ja lapset kaipaavat sitä. Lopputuloksena kolmikko jää vangiksi ja samalla Gin vaarantaa Reikan hengen.

Olen yrittänyt miettiä järkevää motiivia Ginille ja minulle tulee mieleen vain yksi: kuolemankaipuu. Gin oli juuri saanut tietää Sakuran kuolemasta ja Hougenin alaisen se päästää vapaaksi nimenomaan vaimon ja lasten noustessa puheenaiheeksi. Myöhemmin Gin lähettää Molen kautta viestin eikä yritä pitää toivoa yllä, vaan sanoo odottavansa kuolemaa.

Masentuminen jne. on ihan ymmärrettävää, mutta Ginin tapa tehdä itsemurhaa aiheuttaa Johnin kuoleman, monen Ouulle uskollisen rivisotilaan tappamisen, sivullisten kuolemia ja ihan yleisesti auttoi Hougenia nousemaan valtaan.

Lopulta Gin toki piristyy ja päättää, että tahtoo kohdata Weedin ennen kuolemaansa. Lohduttaa varmasti kaikkia raatogalleriaan päätyneitä.
this scares me
Leaderp

Weedin ja Ginin johtajuus

Koska nämä liippaavat erittäin läheltä, mainitsen ne samassa.

Johtajakautenaan Gin kierteli paljon maailmalla auttamassa muita koiria, mutta samalla se katosi Ouusta moneksi vuodeksi. Miksi? Ginillä ei ole katoamiselleen mitään järkevää syytä ja sen poistuminen aiheutti paratiisin kaatumisen.

Myöhemmin Gin antaa ylipäällikön paikan Weedille, joka jatkaa aivan samalla linjalla. Miksi ihmeessä Gin teki Weedistä ylipäällikön?

Vaikka Weed olikin taitava johtaja ja kokosi oman armeijan, ei se selvästikään ollut valmis johtajaksi - Weed itsekin sanoo niin. Lopputuloksena Ouulla on johtaja, joka lähtee huitelemaan milloin unen perään ja milloin tyttöystävänsä kanssa.

Sotakoirien kohtaaminen

Kun Gin lähtee auttamaan Hakurouta, se jättää Ouun Rocketin - joukkojen nopeimman viestinviejän. Tämä virhe osoittautui onneksi, sillä lopulta Rocketia tarvittiin Weedin etsimiseen ja lisäksi Gin ei voinut tietää, millaisessa pulassa Hokkaido oli.

Gin to rescue!
Gin saa kuitenkin tietää tilanteen, kun se on vielä matkalla Hokkaidoon ja Ram kertoo sille kaiken tapahtuneen Hakuroun kuolemasta pentujen ja naaraiden teurastukseen. Tässä vaiheessa kuka tahansa järkevä menisi takaisin omalle alueelleen, kokoaisi armeijan ja lähtisi tällä uudella joukolla kohtaamaan vihollisen. Gin ei kuitenkaan tee näin, vaan jatkaa matkaa Hokkaidolle lähettäen matkaan vain Ramin. Gin olisi voinut lähettää takaisin jonkun vanhan luottosoturinsa - Akamen, Tesshinin, Mossin...- keräämään joukkoja, mutta Gin ei tee sitä, vaan johtaa kaikki Hokkaidolle tietäen, että siellä on koira-armeija, joka tappoi kaikki Hakuroun joukot, joissa kuitenkin oli noin sata sotilasta.

Miksi?

Gin tietää sotakoirien määrän, mutta ei niiden Venäjällä odottavasta armeijasta, joten sillä ei ole kiire estämään armeijan rantautumista.
Gin tietää, että kaikki Hakuroun laumalaiset on tapettu, joten kiirettä ei voi perustella isolla pelastustehtävällä.
Gin tahtoo pelastaa Jeromen, mutta tätä varten Gin tarvitsee pienen, helposti kontrolloitavan joukon, ei pientä armeijaa.

Onko Gin derppaillut muuallakin? Kerro lisää kommenteissa.

10 kommenttia:

  1. Itseasiassa Ben sanoo 7. osan sivulla 75, heti kun se on tyrmännyt Ginin merenylitysidean: "Jatkamme huomenna matkaa. Älkää keksikö lisää typeryyksiä, vaan käykää nukkumaan!"

    Ginin oli siis "pakko" lähteä merelle samana yönä. Toisaalta se olisi hyvin voinut lähteä seuraajiensa kanssa rannikkoa pitkin pois Benin ulottuvilta, ja ylittää meren kun myrsky olisi laantunut. Mutta kenties koska shounen-sarja ja koska joukossa tyhmyys tiivistyy, varsinkin kun puhutaan nuorisosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja tietysti Gin olisi voinut uhmata Beniä myös suoraan, mutta sekin olisi sotinut tarinan henkeä vastaan.
      Ja toki se merimatka oli ihan eeppisen näköinen etenkin animessa.

      Poista
    2. Ginin perustelut julistaa Weed johtajaksi olivat jotakuinkin seuraavat: "..mutta johtajaksi kelpaa vain sellainen, joka sanoo totuuden kun muut menevät harhaan. Olet ylittänyt minut voimassa ja rohkeudessa. Tästä lähtien sinä olet ylipäällikkö.". Ilmeisesti gin piti itseään liian turmeltuneena johtajaksi, kun kerran aikoi tappaa kaikkea tyrannosoineen Hougenin eikä olisi antanut sille toista tilaisuutta. Näin ollen Gin ikään kuin harhautui oikealta polulta ja ajatteli ettei voisi johtaa muita.
      Tarinan kannaltahan näin oli kaiketi pakko tapahtua, mutta huomattavasti fiksumpaa olisi ollut vaikka jakaa johtajuus weedin kanssa. Toisaalta kyllähän kaikki tottelevat Giniä edelleen siinä missä ennenkin eli onko sillä sitten niin merkitystä kummalle se varsinainen ylipäällikkö -nimitys oikeasti kuuluu :D

      Poista
    3. Hougenin tappaminen oli vain Ginin tekemä testi Weedille. Mangassa se erottuu selkeämmin muiden hahmojen (erityisesti Akamen) kautta, mutta animessa on oikeasti fiilis, että Gin olisi töpännyt ja luopuisi siksi vallasta.

      Ja totta. Kumpikin on yhä johtajan asemassa. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, jos Gin ja Weed olisivat jostakin asiasta eri mieltä. Kumman sanan mukaan mentäisiin?

      Poista
  2. Nuo neljä ensimmäistä kuvaa näyttävät hieman...erikoisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsin tarkoituksella hieman derpimpiä kuvia.

      Poista
  3. Huomasin just, että Hopeanuolen 7 osassa Kain hurtista kaksi jää vangiks Billin väelle. Akame menee tarkastamaan tilannetta. Hän sanoo/ajattelee "Kurotora! Chuutora!" Kahden sivun päästö kun Billin väki on köynyt maahan haudattujen koirien kimppuun, Akame ajattelee "Kurotora! Akatora!" Tässä siis Chuutora vaihtuu Akatoraksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, käännösvirhe tai sitten on ollut jo alkuperäisessä mangassa.

      Poista
  4. Miksihän Gin antoi Kurotoran ja muiden kaikoirien uida Shikokuun, koska Kuro meinasi jo hukkua siihen minilampeen Ginin kanssa taistellessaan? :D Shikokun uinti sujuu häneltä kuin vettä vaan (haha, vettä) mutta Weedissä hän taas on hukkumaisillaan siihen jokeen, johon se putoaa Akamen kanssa. x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uroudesta se on kiinni. Shikokulle mennessä (ja pois lähdettäessä) uitiin kohti taistelua, joessa paettiin Hougenia.

      Lammessa Gin oli riippakivi.

      Poista