sunnuntai 27. syyskuuta 2015

GtLW: Luku 17

Luvun aloituskuva.
Monsoon vaatii saada tietää, mitä on tekeillä.
Bob sanoo kertoneensa koirille, että heidän tarkoituksenaan on tappaa vain johtajat ja että huomattava osa Suureen taisteluun osallistuneista koirista on jo kuollut.
Monsoon katsoo koiria ja etsii sotilaita, jotka se tunnistaisi taisteluista.
Sen katse osuu Keniin, jota se heti ajattelee Beniksi. Se huomaa myös Kurotoran.
Monsoon alkaa täristä pelosta ja vihasta muistellen pentuna kokemiaan kauhuja.
Monsoon tahtoo tietää, missä John on, koska vihaa tätä kaikkein eniten. Se saa kuitenkin pian tietää, että John on kuollut jo aikoja sitten.
Uutisen kuultuaan Monsoon jähmettyy paikoilleen.
Se alkaa karjua riemuissaan. Sen koiria kohtaan tuntema pelko katoaa täysin.
Monsoon hyppää ilmaan uskomattoman ketterästi ja valitsee uhrinsa...
Monsoon hyökkää kohti Musashia. "Minä olen siis ensimmäinen. Tämä on kunnia!"
Yllättäen Kurotora hyökkää koirien väliin. Se härnää Monsoonia kertomalla isoveljensä Akatoran sokeuttaneen Akakabuton.
Monsoon torjuu hyökkäyksen helposti ja Kurotoran ruumis linkoutuu ilmaan.
Pahoin haavoittunut Kurotora tippuu karhujen saartorenkaan ulkopuolelle Jeromen luo.

Jälleen uusi vakavasti haavoittunut eikä tilanne näytä hyvältä Musashille, Crossille, Kenille tai kenelle muullekaan.

Ironisesti Kurotoralla on nyt melko hyvät mahdollisuudet selvitä. Jerome ja se ovat saartorenkaan ulkopuolella, joten kun Monsoonin huomio on muualla, voisi Jerome viedä Kurotoran turvaan. Tosin kumpikaan tästä kaksikosta ei ole sellainen, että hylkäisi taistelutoverinsa ja pentunsa... Kogan soturit ovat kuitenkin matkalla takaisin, joten nekin voisivat toimia auttajina, tosin eivät nekään paljoon pysty.

6 kommenttia:

  1. Toivottavasti kohtapuoliin tulee jonkinlainen suvantovaihe, jossa vähän setvitään tilannetta ja tutustutaan molempien puolien mietteisiin, ja kerrataan kaatuneet läpi. Actioni alkaa pitemmän päälle puuduttamaan, samoin vie tunnetta kun kuolemia tulee noin pikaseen. Toivottavasti ei Kurolle ainakaan vielä käy pahemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en varsinaisesti suvantoa vielä odota, koska vaikka nämä luvut ovat olleet toiminnan täytteisiä, ovat hahmot vaihtuneet koko ajan eikä tunnelma ole jumittunut missään vaiheessa.

      Suvantoa on kuitenkin pian varmasti tulossa ja mietityttää, miten sitten edetään. Treenataanko superiskuja, kerätään armeijaa vai mitä...

      Poista
  2. En halua ett Kurotora kuolee. :'( Yks mun lempihahmoistani.... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut pystyyn, että Jerome vie Kuron turvaan.

      Poista
  3. Voi ei mikä tuo hyppy on? x( Tämän(kin) sarjan pisteet ovat alkaneet jo nopeasti tippua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä luvussa oli vähän outoa piirrosjälkeä välillä, mutta muuten tämä vetää minusta melko rautaisesti.

      Poista