lauantai 24. lokakuuta 2015

GtLW: Luku 20

Ginin ja Hiron vedestä nostanut kalastaja on kutsunut Daisuken paikalle, koska arveli tämän tunnistavan koirat.

Daisuke tunnistaa Ginin välittömästi.

Ja lyyhistyy itkien Ginin ruumiin päälle.
Samassa Daisuke tuntee heikon sykkeen. Gin on yhä elossa!
Samaan aikaan turistikaksikko lähestyy Orionin & kumppaneiden asuinaluetta.

Kun turistit näkevät koiralauman, he pakenevat kivien suojaan.

Bon lähestyy kaksikkoa.

Turistit rauhoittuvat ja koirat juttelevat keskenään.

Sasuke metsästää sammakkoa.
Bon yrittää lähteä, mutta Andy estää.
Ja Sasuke heittää Bonia sammakolla.
Andy koettaa pelastaa Sasuken Bonilta.
Mutta se ei ole tarpeen, koska Sasuke ruikkii Bonin päälle.
Samassa mäen rinnettä alas vierii pahoin haavoittunut, verinen koira.
Se on Akame!


Tämä luku olikin huomattavaa vaihtelua aiempaan. Monsoon on tässä vaiheessa todennäköisesti hallinnut Ouuta jo päivän tai parin ajan ja Akame tuo nyt viestin paratiisin kaatumisesta. Herää tosin kysymys, missä Akame on telonut itsensä noin pahasti. Saivatko karhut sen kiinni vai hyökkäsivätkö vieraat koirat sen kimppuun? Mitä on tapahtunut Reikalle, Crossille sekä pennuille? Entä sitten haavoittuneet Ouun soturit? Jättikö Monsoon ne sittenkin eloon, pakenivatko ne vai kuolivatko kaikki?

4 kommenttia:

  1. Mitä järkeä on lisätä näitä tynkiä lukuja tänne viikkoja myöhemmin, kun ne näkee suomeksikin jo muualta ja ovat pyörineet netissä jo kauan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään suomalaisessa loukkaantumiskulttuurissa: Anonyymi lukee kolme viikkoa vanhan sarjakuvan yksityisen harrastajan blogissa ja hänen elämänsä menee pilalle.

      Poista
  2. Valitti tyngistä luvuista, vaivautui kuitenkin tänne niitä lukemaan. Suomalaiset 2015...
    Jatka vain näiden lukujen tänne lataamista, on aina mukava tulla tänne niitä lukemaan, ja samalla nähdä bloggaajan mielipiteitä lukujen tapahtumista. Itsekin kyllä ihmettelin tuota kolmen viikon paussia, mutta sille oli varmaan hyvät syyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työkiireet. Urumi siirrettiin ja sivut uudistettiin, niin piti vetää puolentoista viikon ajan 13-15 tunnin työpäiviä, niin väsytti hieman. D=

      Nyt päivitykset jatkuvat normaalisti ja pian toivottavasti muitakin tekstejä tulee.

      Poista