lauantai 4. maaliskuuta 2017

LW: 89


Laukas kajahtaa ja yksi karhuista paiskautuu kuolleena maahan.
Monsoon pysähtyy kesken iskun äänen kuultuaan.
Koirat ja karhut hämmentyvät yhtälailla. Karhujen joukko alkaa panikoida.
Hidetoshi ampuu uudestaan ja kaataa kaksi karhua lisää.
Monsoon heittäytyy maahan ja huutaa joukoilleen.
Karhut lähtevät nopeasti liikkeelle ja pakenevat henkensä edestä.
Monsoon itse pakenee metsikköön. Taistelu on ohi.
Sotilaiden jahdatessa viimeisiä karhuja Orion itkee. Vaikka karhut pakenivat, oli tämä silti tappio: Battouga oli voimaton Monsoonia vastaan.
Muidenkaan koirien iskuista tai lupauksista ei ollut apua karhua vastaan.
Daisuke ja Hidetoshi nousevat rinnettä pitkin. Se on täynnä kuolleita ja haavoittuneita koiria.

Ottaen huomioon, miten hitaasti tarina eteni sirpin kanssa, tämä tuli minusta ihan liian yllättäen. Toki sitä tiesi, että Daisuke ja Hidetoshi ovat jo ihan lähistöllä, mutta olisin toivonut pientä ennakkovaroitusta heidän saapumiseensa. Odotin myöskin, että Monsoon olisi voittanut selvemmin ennen kuin kaksikko olisi saapunut pelastamaan koirat. Nyt tämä jäi vähän tasapeliksi, kun kukaan ei saanut pahempaa vahinkoa aikaan, vaikka Monsoon oli koko ajan ylivoimainen.

Pahiten jäi harmittamaan, että Sirius ei saanut mitään aikaan. Oli kyse sitten lauman pelastamisesta, selkään saamisesta tai mistä tahansa, olisin tahtonut Siriuksen ajatuksien tuovan tarinan jonkinlaiseen päätökseen.

Seuraavaksi Daisuke ja Hidetoshi varmaan perustavat taas eläinten kenttäsairaalan ja toimittavat lemmikkejä takaisin omistajilleen. Toivottavasti ehtivät pelastaa Sasuken. Olisi aika hölmöä, jos se kuolisi nyt taistelun päätyttyä. Ajatelkaa, jos Sasuke saa tästä tosi hienot arvet. Tykkäisin yhä siitä, jos Sasuke päätyisi taas Chikon luo...

29 kommenttia:

  1. Sasuke olisi varmaan hienon näköinen arvilla ja voisi niitä sitten Chikolle esitellä miten rohkea on ollut. Sirius saisi ryhdistäytyä ja tehdä jotain järkevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itsekin, että Sasuke voisi nyt oikeasti esittäytyä sotasankarina...

      Poista
  2. Hämmensi minuakin tuo, että yhtäkkiä metsästäjät olivatkin kohteessaan ja saivat parit karhutkin hengiltä. Jos nyt koiria viedään sairaalaan toipumaan, tulevatko ne koirat lähettyville, jotka eivät ole niin pahasti haavoittuneet, että tarvitsevat välitöntä hoitoa? Kohtaavatko nyt Gin ja Weed muut koirat ja saa enemmän tietoa, mitä sitten on tapahtunut, kun karhut hyökkäsivät?

    Ehtivätkö Daisuke ja Hidetoshi edes nähdä kunnolla Monsoonia? Taitavat vielä olla autuaan tietämättömiä siitä, että Akakabuto on iskenyt jälleen... tavallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daisuken piha on kohta jännittävän näköinen, kun siellä on 200 haavoittunutta koiraa. Jos lauma ei pihaan tule, ne varmasti siirtyvät kuitenkin syrjään. Lähistöllä on kuitenkin turvallisiakin alueita.

      Siitä ei saanut selvää, mutta todennäköisesti näkivät vilahdukselta. Ja jäljethän nyt ainakin löytyvät rinteestä.

      Poista
    2. Ja vaikka Daisuke ja Hidetoshi eivät ehtineetkään nähdä Monsoonia kunnolla, niin eivätköhän jo kuolleet karhut anna tiedon siitä että Akakabuto on tavallaan palannut kostamaan.

      Poista
    3. Näinpä. Ne ovat kuitenkin ihan Akakabuton näköisiä. Saa nähdä, tulevatko ihmiset isomminkin mukaan tarinaan.

      Poista
    4. Se on hyvinkin mahdollista. Ja mitä karhuihin tulee, niin Monsoon muistuttaa nyt kyllä vähän enemmän sitä Gakia kuin Akakabutoa. Sekin kuitenkin menetti varpaita vasemmasta käpälästään, vaikkakin enemmän kuin Monsoon.

      Poista
    5. Enpä itse ole tullut ajatelleeksikaan Gakia. Hyvä huomio!

      Poista
    6. Toivottavasti tässä ei kumminkaan käy niin, että Monsoon päättää lähettää joitain joukoistaan keräämään lisää karhuja muualta Japanista, kuten Hokkaidolta. Tai vielä pahempaa, lähtee hakemaan Sahalinilta hybridi-karhuja riveihinsä.

      Poista
  3. Viimeinkin daisuke ja hidetoshi saapuivat ja saivat kaaadettua muutamia karhuja mutta tappio se oli kun ouun soturit eivät saanneet mitään aikaiseksi monsoonia vastaan vain pieniä naarmuja vain sille. Ja kyllä tässä nyt sapettaa kun sirius ei saanut mitään aikaiseksi kun se yritti tehdä rauhaa karhujen kanssa seuraava taistelu voi alkaa taas kun daisuke ja hidetoshi vievät kuolleita ja haavoittuneita koiria pois niin monsoon jatkaa taistelua kuten silloin viimeksikin toivottavasti sasuke ja akame selviytyvät ei olisi kivaa jos ne kuolisivat toivotaan parasta niille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Toivottavasti tässä kuitenkin tapahtuu yksi toivomani asia eli Monsoon alkaisi kerätä armeijaa. Olisi kiva nähdä Madaran ja Mosan tyylisiä uusia karhuja.

      Poista
  4. Ilmoitan tässä nyt teille että minulla on surun ja synkkyyden aika kun minun rakas koirani kuoli tässä hetki sitten että on tunnelma aika heikkoa nyt sydäntäni särkee kun yritän muistella tässä iloisia asioita ja hyviä hetkiä mitä sain kokea koirani kanssa mutta nyt en haluaisi mitään muuta tehdä kun maata sängyssäni ja itkeä että tämä on nyt surun ja murheen aikaa perheessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei... :< Osanottoni ja jaksamisia sinne kaikille!

      Poista
  5. Kiitos tuo merkitsee paljon että joku välittää toisen surustakin ja murheista. Mutta seuraava asia olisi kyllä hienoa jos monsoon alkaa koota armeijaa että olisi hienoa jos tulisi madaran ja mosan tyylisiä karhuja taas niitähän ei ollut helppo kaataa ja niissä taisteluissahan kuoli monia hyviä sotureita mutta saa nähdä mitä nyt seuraavaksi tapahtuu ja montako koiraa selviytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarinaan tulisi uudella tavalla lisäjännistystä, jos pahiksia olisi monta.

      Poista
  6. Milloin tulee seuraava luku?

    VastaaPoista
  7. Miksei vieläkään ole tullu uutta lukua.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Milloin tulee seuraava luku? Kestää liian kauan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kannattaa pyörähtää suosiolla Japaniin ostamaan manga. Se ilmestyy joka perjantai ja löytyy isoimmista sarjakuvia/aikakauslehtiä myyvistä kaupoista.

      Poista
    2. Saa niitä Ebaystakin 20 euron hintaan...

      Poista
    3. Sitten vain Visa vinkumaan.

      Poista
  10. Ikävästi katkennut tämä kyllä, mutta minkäs sille voi jos kukaan ei ole nettiin laittanut näitä. Eiköhän tämä vielä jatku :)! Odotellaan vain rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Jos ei muuta, pitää odottaa pokkareita. Osassa 11 alkaisi sitten uudet luvut.

      Poista
    2. Täytyy kyllä sanoa, että ihmeen hyvin näitä lukuja on ilmestynyt, GtLW-lukujen tullessa nettiin ajattelin ettei sitä jatku kovin kauaa, jollei muuten, niin alkuperäinen kustantaja älähtää siitä ja nettiin latailut loppuu siihen. No, eiköhän jostakin joskus kuule muutamalla sanalla, miten tarina etenee, vaikka sitä epäilen, GDWO jäi itselleni melko pimentoon kunnes sitä sitten alettiin suomentamaan, koska ennen suomentamista tietoja ei niin paljoa löytynyt :) Toivottavasti GtLW:tä ruvetaan suomentamaan, mieluiten tietty vasta sitten, kun Orionin tarina on suomennettu kokonaan.

      Poista