torstai 26. lokakuuta 2017

119. GtLW

Sirius tahtoo lähteä samantien Monsoonin perään. Muut koirat tahtovat kuitenkin ensin puhua Siriuksen kanssa.
Sirius suostuu ja kertoo kantansa: hän katsoo neuvottelujen Monsoonin kanssa edistyneen ja tahtoo jatkaa niitä. Sirius pyytää muita lähtemään, koska heidän läsnäolonsa johtaisi vain taisteluun, jossa koiria kuolisi. Muut koirat ovat järkyttyneitä siitä, miten Sirius ei vieläkään ole muuttanut mieltään Monsoonista ja miten vähän tämä välittää ystävistään, jotka riskeerasivat henkensä hakeakseen Siriuksen takaisin.
Gennai hermostuu ja sanoo toivovansa, että Monsoon syö Siriuksen. Gennai pitää Siriuksen käytöstä ylpeytenä ja haluttomuutena myöntää tosiasioita. Sirius iskee silmää ja vastaa ympäripyöreän myöntävästi. Gennai hermostuu ja lyö Siriusta. Sirius toteaa, ettei keskustelua voi jatkaa ja lähtee pois. Samassa koirat kuulevat avunhuutoja, mikä keskeyttää riidan.
Ne löytävät yhden metsästyskoirista. Se on elossa, mutta Monsoon on katkaissut sen kummatkin etutassut, jotta se ei voisi juosta pakoon. Koira uikuttaa hetken, mutta lyyhistyy sitten kuolleena maahan.
Gennai raivoaa Siriukselle, joka kiittää Gennaita ja lähtee sitten kyynelsilmin etsimään Monsoonia. Siriuksen lähdettyä Rigel alkaa pohtia tilannetta ja sillä on ratkaisu: se tahtoo näyttää Monsoonin ihmisille, jotta nämä tappaisivat hirviökarhun.
Metsästyskoirien omistaja kutsuu kahta koiraansa tietämättä niiden kohtaloa.
Yllättäen metsästä ilmestyy Gennai ja muut koirat. Niillä on mukanaan metsästyskoiran ruumis.

Niin, miksi Rigeliä ei ole jo äänestetty Ouun uudeksi johtajaksi? Sillä on hyvä suunnitelma, joka ei vaadi turhia kuolemia. Sirius on toki edistynyt Monsoonin kanssa, mutta edistyminen on niin kovin hidasta ja epävarmaa. Orionin suunnitelma taas tappaisi satoja koiria ihan turhaan.

Tämä loppu oli se, jota olen jo aiemmin pelännyt. Tarina ei kokenut mitään varsinaista käännekohtaa, vaan vain nitkuttaa pikkuisen eteenpäin. Ihmiset saavat nyt tietää, että metsässä on vaarallinen karhu, mutta eivät tiedä Monsoonin varsinaista kokoa ja luontoa, joten he eivät varmasti ryhdy aktiivisesti metsästämään sitä.

Saa nähdä, miten tarina jatkuu tästä. Toivoisin itse pientä hengähdystaukoa, jossa esim. Reika saisi tietää Hiron kuolemasta. Jopa pieni aikahyppy (viikko tai kaksi) olisi toivottava, niin Siriuksen ja Monsoonin neuvottelu ei tuntuisi niin puuduttavalta.

18 kommenttia:

  1. Alkaa vähän kerrassaan mietityttää, että kumpi huolettaa enemmän: Ginin/Weedin halu säästää hurjimmatkin pahoiksi tiedetyt tyypit vai Siriuksen halu neuvotella ties miten pitkään karhun kanssa, joka tuskin päätyy missään vaiheessa alistumaan sen ehdotuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gin ei ole koskaan tainnut joutua tilanteeseen, jossa sen olisi pitänyt päättää voimissaan olevan pahiksen kohtalosta. Weedillä ratkaisu nähtiin Sniperin kanssa ja Sniper pääsi hengestään. Sirius taas... Voisin kuvitella, että Sniperin kanssa oltaisiin juteltu *paljon* kauemmin, jos Sirius olisi ollut mukana.

      Poista
    2. Gin sai päättää mitä Kurojakille tapahtuisi.

      Poista
    3. *voimissaan* olevan pahiksen. Kurojaki makasi maassa tajuttomana ja sen pentu itki siinä vieressä.

      Poista
  2. Kyllä se on Siriuksen halu vähän huolestuttavampaa.

    VastaaPoista
  3. Veikkaan ettei Rigelistä tule uutta johtajaa. Se jää aina niin pahasti sivuun. Sarjaa uudelleen lukiessani olen huomannut, että Rigel on kiintynyt kovasti ihmisiin. Tuleekohan siitä Daisuken perheen koira? Kun Tesshin löydettiin tuupertuneena, oli Rigelin idea että ihmiset ja etenkin Daisuke pitäisi saada paikalle. Daisuken vieraillessa koirien reviirillä, Rigel tunnisti Daisuken aina ensimmäisenä. Ja nyt taas, Rigel turvautuu ihmisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rigel on ainoa, joka tajuaa, että ihmiset osaa auttaa. =D Mutta juu. Veikkaan itsekin, että Rigelistä ei tule johtajaa, vaan Sirius tai Orion perii sen roolin.

      Poista
    2. Todennäköistä. Weed on kuitenkin vielä nuori. Tosin oli Ginkin ihan voimissaan, kun Weedistä tuli uusi johtaja.

      Poista
  4. Itse toivoisin että Orion perisi tämän johtajuuden mutta sillä vain että se olisi rauhallisempi... Epäilen että Sirius jossain vaiheessa kuolee mutta ei siitäkään sitten tiedä. Yksi vaihto ehto olisi se että Weed vain jatkaisi johtajana olemista mutta se on aika epä todennäköistä. Kumpa tämä ihme kissa hiiri leikki loppuisi... Tai että Sirius ja Orion olisivat yhdessä johtajia mutta ei varmaan tulisivat toimeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni Orion on inhokki johtajaksi, koska se ei ole näyttänyt LW:n aikana minkäänlaisia merkkejä siitä, että se olisi hyvä johtaja. Se on kerran kuunnellut Akamea, mutta siinäpä se.

      Poista
  5. Siriuksen neuvottelut ovat yksipuoliset. Monsoon ei ole näyttänyt halukkaalta neuvotella. Ja onkohan Orion ja kumppanit vielä siellä rotkossa? Orion haluaa varmaan lähteä etsimään Siriusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskustelu ei ole onnistunut, koska Monsoon on aina paennut tai hyökännyt. Se on kuitenkin alkanut jo reagoida Siriukseen, kuten tässä se jätti Siriuksen tappamatta. Orion on yhä Ouussa.

      Poista
  6. Rigelin ratkaisu houkutella Monsoon ihmisten lähettyville, jotta se nähtäisiin ja tapettaisiin, tuntuu näin ajateltuna järkevältä, mutta koska Monsoon kuitenkin on tähän mennessä paennut lemmikkikoiriakin koska pelkää niiden houkuttelevan ihmiset paikalle (ja metallin hajua koska se muistuttaa sitä aseista), en usko että se onnistuu, ainakaan noin helposti. Johtajana kuitenkin Rigel tuntuisi olevan hyvä, koska se ei tunnu menevän helposti tunteiden vietäväksi, toisin kuin Orion ja Sirius. Orionilla ja Siriuksella on mielipiteet asioista, joista ne ei irti päästä vaikka mikä olisi, mutta Rigel tuntuu osaavan säveltää tilanteen mukaan. Jos ihmiset sattumoisin näkevän Monsoonin ja ymmärtävät millainen karhu metsässä nyt riehuu ja suunnittelevat sen kaatoa, en usko, että Monsoon kuitenkaan tulee lähettyvillekään alueita, joissa ihmisiin saattaa törmätä, takuulla se hoksaa, miksi se houkuteltiin ihmisten näkyville.

    Ehkä Sirius on hieman edistynyt "neuvotteluissa" Monsoonin kanssa, mutta eipä edistystä voi maatamullistavaksi sanoa. Nyt Sirius tuntui taas joltakin kiukuttelevalta räkäkuonolta, joka pitää omasta mielipiteestä liiankin tiukasti kiinni ja tuntuu sanomisillaan oikein tietoisesti tahallaan ärsyttävän muita. Mutta tokkopa Gennain "toivomus" siitä että Monsoon söisi Siriuksen, auttaa asiaa. Jännä käännekohta voisi olla se, että joku Weedin perheenjäsenistä joutuisi vakavaan vaaran uhkaan Monsoonin toimesta, mikä saisi Siriuksen ja Orionin miettimään omia ajatuksiaan uuteen järjestykseen.

    Hiro-vainaan perhettä onkin viimeksi nähty jo niin kauan sitten, että olisi jo näidenkin aika päästä mukaan tarinaan, eli Reika saa tietää, miten Hiron on käynyt ja pojat saavat siitä motiivin lähteä taistelemaan Monsoonia vastaan. Vaan minnehän Tonov sijoitetaan, koska epäilykseni on, että tämä on toinen naaras Jeromen pennuista ja joka sai jäädä eloon.

    Mitään lukukaupalla kestäviä neuvotteluista en toivo, en ainakaan nyt, kun toistaiseksi juttu on päättynyt niin, että Sirius on saanut kontaktia Monsooniin, mutta se on katkennut muiden koirien saapumiseen ja on taas alkanut sananvaihto siitä, onko Siriuksen aatteissa järkeä vai ei ja miten Sirius jaksaakaan edelleen uskoa siihen, että pelkällä keskustelulla saadaan konflikti vielä loppumaan.

    Siriuksen ja Orionin mahdollisesta lauman yhteisjohtajuudesta tuli väkisinkin mieleen Elfquestin aikajanan kohta, jossa mainitaan että sisarukset Kaksikeihäs ja Taivaantuli olivat eri mieltä miten tulisi menetellä ja tämä päätyi siihen, että Kaksikeihäs lähti seuraajineen ja Taivaantulesta tuli jäljellejääneiden päällikkö. Huomioitavaa tässä kohtaa on, että Taivaantuli haastoi päällikköveljensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Monsoonia tarvitse houkutella ihmisten luokse, vaan ihmiset Monsoonin. Jos nämä nykyiset näkisivät Monsoonin ja tajuaisivat tämän tappaneen koirat, alkaisivat hälytyskellot soida. Tosin nämä kaksi on ollut niin tyhmiä, etteivät ole löytäneet edes Monsoonin jälkiä niiden kaatuneiden puiden lomasta, joten... Ihmisillä on nyt pariin otteeseen ollut käytössä helikopteri, joten sitä Monsoon ei pääse pakoon, jos sen yhdistää vielä maassa liikkuviin ryhmiin.

      Minusta olisi mielenkiintoista, jos Orion kertoisi Reikalle Hiron kuolemasta ja näkisi sen reaktion. Se voisi saada Orionin miettimään sotaisia suunnitelmiaan tarkemmin.
      Tonov asettuu samaan roskikseen Bellan kanssa hyödyttömien naarashahmojen kanssa.

      Jep, LW:llä olisi mahdollisuuksia kehittyä ties miten monenlaiseen eri suuntaan, mutta nyt se tuntuu vain jankkaanvan paikoillaan...

      Poista
    2. Ihmiset eivät ole olleet vahvoilla missään ginga sarjassa (Daisukea ja muita lukuunottamatta).

      Poista
    3. Jep, koska tarinassa on keskitytty muihin elementteihin.

      Poista
  7. Jos Sirius saa jotain sinnikkäällä rauhanneuvotteluillaan edes vähän tulosta, se olisi mukavaa, mutta tuntuisi haljulta, jos tästä pelkällä puheilla selvittäisiin, Ginille pitäisi suoda jonkinlainen siivu ja tilaisuus kohdata Monsoon. Ja Weedille tietty jotain pohdintaa Orionista ja Siriuksesta, mitähän Weed mahtaa ajatella poikiensa täysin vastakkaisista ajatuksista?

    Mutta odotan sitäkin, että Shion saisi käyttää "tulkin" kykyjään Monsooniin, eikä tulkkaus olisi pelkästään Bobin varassa, ja Shion saisi Monsoonillekin tilaisuuden kertoa, miten tämän kotiseudulla koirat ja karhut elelevät sovussa. Tuntuisi hassulta, jos jää pelkäksi maininnaksi että Shionon kotiseudulla on pystytty siihen, mikä on täysin vastakohta Ouussa tapahtuvassa konfliktissa.

    VastaaPoista