sunnuntai 22. lokakuuta 2017

GtLW: 117-118.

Käännökset ja juonilyhennökset tehty Fanta-chanin käännöksen pohjalta.

117.

- Rigel ja Rocket syöksyvät ihmisten ohi kohti paikkaa, jossa muut taistelevat Monsoonia vastaan.
- Koirista vain Gennai taistelee aktiivisesti Monsoonin kanssa muiden tarkkaillessa vierestä. Sirius yrittää saada Gennain lopettamaan taistelun, mutta on joutua itse Monsoonin iskun eteen.
- Lopulta Monsoon on kasvokkain Siriuksen kanssa. Karhu ja koira tuijottavat toisiaan ja Monsoon muistaa taas lapsuutensa ja kuinka Gin pelasti sen. Sirius ei pelkää tai epäröi, mutta surun kyyneleet valuvat sen silmistä.
- Monsoon iskee ja Sirius jää sen tassun alle.
- Monsoon alkaa perääntyä epävarmana Siriuksen luota, mutta Akakamakiri syöksyy karhun eteen ja hyökkää. Koira luulee Siriuksen kuolleen ja tahtoo kuolla Siriuksen kanssa. Monsoon iskee ja veri roiskuu.


118.

Akakamakiri lentää ilman halki Monsoonin iskun voimasta.
Monsoon perääntyy ja koirat eivät lähde enää seuraamaan sitä.
Akakamakirin kasvoissa on haava ja se pyrkii oitis jaloilleen. Samassa koirat huomaavat, että Sirius on kunnossa: Monsoon ei ollut iskenyt sitä täydellä voimallaan eikä Siriuksessa ole edes naarmuja.
Akakama juoksee Siriuksen luokse. Se takertuu itkien Siriukseen ja sanoo, että olisi aina valmis kuolemaan Siriuksen puolesta. Gennai käskee Akakamaa lopettamaan itkemisen kuin tyttö.
Hetken näyttää siltä, että Akakaman loppu on lähellä. Koira puhuu kuolemisesta ja lyyhistyy maahan - mutta se onkin vain nukahtanut. Samassa koirien ylitse lentää helikopteri ja koirat arvelevat Monsoonin paenneen sitä eivätkä jotain muuta syytä.
Akakaman nukkuessa (tai esittäessä nukkuvaa) koirat alkavat keskustella. Rocket tahtoo Siriuksen palaavan, mutta Sirius kieltäytyy. Sirius sanoo tahtovansa jatkaa neuvotteluja Monsoonin kanssa, koska tilanne on jo kehittynyt: Monsoonhan muistaa hänen nimensä. Muut koirat alkavat olla epätoivoisia tilanteen kanssa, mutta ne eivät saa Siriuksen päätä käännettyä.
Luvun aloituskuva, joka oli tosi nätti.
Hm. Mitähän tässä sanoisi. Nämä luvut olivat yhtäaikaa hyviä, mutta tiivistivät samalla paljon LW:n ongelmia.

Pidin paljon etenkin luvusta 118. Kamakirin veljekset ovat pitkän aikaa olleet suosikkihahmojani ja oli kiva, että Akakama sai käytännössä koko luvun itselleen. Se oli myös melko tunteikas, sillä aiemmin oikeastaan vain GB:n kaltaiset hahmot ovat uskaltaneet avoimesti näyttää tunteitaan. Akakama kuitenkin itki avoimesti eikä vain epätoivosta tai muista mukamas "miehisistä" syistä.

Pidän myös siitä, miten Monsoon -yllättävää kyllä- kehittyy hahmona. Se säästi Siriuksen hengen ja pakeni, koska se ei tahtonut enää jatkaa taistelua. Se toki ajatteli vain Siriusta hyvänä koirana muiden ollessa vihollisia, mutta tilanne on kuitenkin kehittynyt.

Huonoa taas...
* Tilanne ei lopulta kehittynyt minnekään. Siriuksen mieli ei muuttunut, muiden koirien mieli ei muuttunut, Monsoonin mieli muuttui ihan pikkuriikkisen, kukaan ei kuollut (paitsi metsästyskoirat), ihmiset eivät saaneet tietää Monsoonista...
* Pelottelu, joka ei johda mihinkään. Kun Akakama hyökkäsi, verta roiskui taas viimeisessä ruudussa tosi paljon. Ja kun Akakama näytettiin: sillä oli vain pari haavaa niskassaan ja naamassaan.
* Samojen vitsien/juonielementtien käyttäminen. Monsoon saa Siriuksesta muistelukohtauksen Giniin nyt jo kolmannen tai neljännen kerran. "Hahmo kuolee, mutta oikeasti vain nukahtaakin" vitsiä käytettiin jo kerran Kurotoran kanssa.
* Sirius jää hahmona kylmäksi. Sirius on Weedin ja Ginin kaltainen, mutta se jää hahmona kylmäksi. Kun Kamakiri syöksyi Monsoonin eteen kostaakseen Siriuksen kuoleman, Sirius kommentoi tilannetta lähinnä niin, että vika oli Kamakirin, koska Monsoon oli jo pakenemassa. Tottahan tämä tietysti on, mutta veikkaisin, että Weed ja Gin olisivat sanoneet asian vähän lohdullisemmin.

Ehkä ikävintä tilanteen toistuvuudessa on se, että Takahashi itsekin tiedostaa sen. Toiseksi viimeisessä kuvassa on koirien ilmeitä, kun Sirius sanoo tahtovansa jatkaa neuvotteluita Monsoonin kanssa. Ihan jokainen alkaa olla kyllästyneitä siihen, miten Sirius tahtoo jatkaa Monsoonin kanssa. Pidän itse Siriuksesta ja Monsoonin käytös on todistanut, että Sirius on oikeassakin, mutta tarinan pitäisi alkaa mennä eteenpäin. Itse näkisin että:
1. Siriuksen pitäisi jäädä tarinassa syrjään hetkeksi. Sen sijaan voitaisiin käydä läpi tilannetta Ouussa. Mitä Gin ja Weed miettivät tilanteesta? Miten ne tahtovat toimia, miten ne alkavat toimia?
2. Siriuksen pitäisi liittoutua pysyvästi Monsoonin kanssa. Olisiko liittoutuminen sellainen, että Monsoon kohtelisi Siriusta kuin kumppaniaan tai kuten Bobia? Kumpikin kävisi minulle.
3. Monsoonin pitäisi tehdä jotain, joka saisi Siriuksen muuttamaan mielensä.

Nämä luvut asettuvat tarinassa pokkareihin 14-16, joten voidaan hyvin olettaa, että tarina on jo puolessavälissä. Last Wars lähti käyntiin niin kovalla ryminällä, että sen pitäisi sitä menoa jatkaakin...

4 kommenttia:

  1. Kohtauksessa, jossa Monsoon iskee Siriusta tassullaan, rupesin elättelemään (sinnikkäästi) mielikuvaa siitä, että Sirius saakin arpia, olipa mielessä samantyyliset arvet, jollaiset Joella oli aikoinaan niskassa ja selässä karhun hyökkäyksen takia. Ehkä Monsoonin tarkoitus oli vain pelotella, kun iski Siriusta tassullaan. Arveliko Monsoon, että testaa Siriusta, vieläkö Sirius vain suhtautuu tyynesti, vaikka Monsoon lyö tassullaan Siriuksen maahan vai vastaisiko Sirius hyökkäyksellä. Ja olikohan se samalla testi muillekin koirille: Monsoon on iskevinään rajusti yhtä heistä maahan, miten muut siihen reagoi.

    Itsekin olen sitä mieltä, että nyt pitäisi jotain tapahtua Siriuksen ja Monsoonin henkilökemian kanssa. Tuntuisi jännältä vaihtoehdolta, jos Monsoon alkaisi kohdella Siriusta liittolaisena, ehkä Siriuksesta saataisiinkin jonkinlainen linkki koirien ja karhujen väliseen konfliktiin. Tuntuisi häijyltä vaihtoehdolta, jos Monsoon alkaisi manipuloida Siriusta ja rääkkää sitä ruumiillisesti joka kerta, jos Sirius Monsoonin mielestä niskuroi. Toivottavasti muut koirat hoksaa, että tässä alkaa olla ehkä jotain mahdollisuuksiakin, kun Monsoon muistaa Siriuksen nimen eikä repinyt sitä ensikättelyssä kappaleiksi. Toisin sanoen, toivottavasti muut koirat ei ainakaan rytinällä ja hyökkäämällä puutu asiaan, vaan antaa Siriuksen tehdä nyt siirron.

    Toivottavasti tosiaan saadaan vähän enemmän Giniä ja Weediä tarinaan. Mitähän Orion mahtaa tuumata nyt, kun isoveli näyttää ainakin nyt edes hiukan onnistuvan aikeissa saada rauha aikaan puhumalla ilman että veri lentää? Ei puuttuisi, kuin että Orion nyt pöllähtäisi paikalle ja hyökkää Monsoonin kimppuun juuri kun näyttää siltä, että Monsoon vaikuttaa halukkaalta, edes vähän, neuvotteluihin. Vaan eihän Orion lähtenyt metsään Monsoonia jahtaamaan?

    Hiukkasen hätkähdin maininnasta, että lukujen puolesta ollaan suurinpiirtein puolivälissä tarinaa, jos tästä tulee GDWO:n pituinen. Niin se aika vain menee, vastahan luin blogista uutisen että Orion saakin jatkoa, ja odotin innolla lisää infoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monsoon oikeastaan muutti mieltään kesken iskun ja vähensi voimaa. Isku vei Siriukselta vähän tajua, mutta siinäpä se.

      Täysin samaa mieltä tästä. Tavallaan tarina on tosin umpikujassa näiden kahden osalta: Monsoon on hyväksynyt Siriuksen hyväksi koiraksi, eikä tahdo tappaa sitä, mutta vihaa muita koiria. Sirius taas luottaa siihen, että Monsoon voi vielä kääntyä hyvikseksi. Tilanne on vähän niin, että Siriuksen ei kannata luovuttaa, vaikka Monsoon sanoisi ihan suoraan, että aikoo tappaa kaikki muut, koska Monsoon on jo muuttanut mieltään Siriuksestakin. :'D Ja minne ihmeeseen tämä tarina kehittyy, jos Monsoon ei ole pahis?

      Orion on yhä Ouussa eikä ole lähtenyt minnekään... Gennai on tosin ärhäkästi Monsoonilta henkeä pois ottamassa.

      Juu, itsekin aina kauhistelen, että tarinaa on ilmestynyt jo parin vuoden ajan. Siis mitäs ihmettä?!
      (Sivuhuomio: Takahashin tarinat on tällä kustantajalla ollut aina 30:n osan kokonaisuuksia, joten todennäköisesti LW:kin kestää 30 osaa.)

      Poista
  2. Panin luvun 118 (ja 119) kanssa huvittuneena merkille, että Rigel on kyllä paikalla, mutta ei sano Siriukselle mitään. Luulisi, että sillä olisi jotain sanottavaa veljensä suhmuroinnista, mutta suuri osa sen suuhun sopivasta dialogista oli annettu muille hahmoille. No love for Rigel. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Rigel kyllä juttelee välistä, mutta muiden kanssa, ei Siriuksen. Veljeksiä ei hirveästi kiinnosta. :/

      Poista