torstai 9. marraskuuta 2017

Jotain muuta: Suden jäljet


Dosentti Antti Lappalaisen Suden jäljet käsittelee susien tappamia ihmisiä Suomen historiassa. Kirja rakentuu käytännössä kolmeen osaan: susien ja ihmisten yhteiselämän historiaa Suomessa, susien tappamat ihmiset ja lopulta susien tappaminen sukupuuttoon Suomessa.

Aihe on minusta mielenkiintoinen ja siitä olisi voinut saada hyvinkin mukaansa tempaavan ja tutkivan aiheen melko vähällä vaivalla. Harmillisesti jo tämän kirjan kansi kertoo tekijän suhtautumisen aiheeseen: vanhaan yksisävyiseen piirrokseen, jossa susi kiertelee lapsia, on muokattu sudelle punaisina hehkuvat silmät.

Kirjoittaja on selkeästi tutkinut aihetta paljon, mutta ei lopulta vaivaudu tekemään kirjasta kovin mielenkiintoista lukukokemusta. Alun ja lopun osittain historialliset pätkät ovat mielenkiintoisia, mutta keskuosa, joka vie kirjasta reilusti yli puolet, on vain uhrien listaamista. Listaaminen tuntuu pitkälti jopa tarpeettomalta, koska kirjan lopussa on selkeä lista susien uhreista ja heidän kuolinpäivistään ja ajoistaan.

Lappalaisen oma asenne paistaa läpi kirjan joka sivulla. Jo heti alussa, kun kerrotaan suomalaisten haluttomuudesta rakentaa sudentarhoja (ansoja), ovat kansalaiset tyhmiä. Kun kansa taas alkaa myöhemmin tappaa susia tapporahan vuoksi huomattavia määriä, kansa kyllä tietää parhaiten.



Susista Lappalainen ei kirjoita kuin tutkija eläimistä, vaan liimaa niiden päälle inhimillisiä piirteitä kuin teini-ikäinen kirjoittamassa fanficciä. Sudet ovat sarjamurhaajia, maahanmuuttajia ja siirtolaisia. Ne tekevät tuhotöitä ja tihutöitä sekä tuntuvat vaanivan ihmisiä ihan huvikseen. Susialueilla elävät ihmiset ovat uhanalaisia. Muunkaan sanaston käytöä ei hallita. Kirjassa on paljon sanastoa, joka vaatisi avaamista, jos lukija ei tunne historiaa (itsellinen, sudentarha) sekä erikoissanastoa, joiden tarkka merkitys jää helposti hämärään (venäläinen virsta, ilvessusi). Susia kutsutaan välillä hellittelynimellä hukka ja hämmentävästi joskus ihmisten kimppuun käy vain peto.

Huonoimmaksi sanaston käyttö menee, kun puhutaan susien tappamista ihmisistä. Susi saattaa syödä uhrinsa, mutta uhri kuoleekin muutaman päivän kuluttua sairaalassa. Metsästä löydetty raadeltu henkilö voi olla elävä tai ruumis. Kohtaaminen voi tarkoittaa suden näkemistä tai suden tappamaksi joutumista. Mitään näistä ei eritellä, vaan ne pitää melkeinpä tarkistaa kirjan lopussa olevasta kuolleiden listasta ollakseen varma.


Kirjassa sivutaan monesti mielenkiintoisia aiheita, mutta niihin ei koskaan tartuta, vaan aihetta jopa kartetaan. Yksi isoimpia on: miksi sudet ovat tappaneet ihmisiä? Kirjassa mainitaan pikaisesti vesikauhu sekä hirvien liikametsästys, mutta vain hyvin nopeasti sivulauseissa. Tämä on erittäin outoa, koska kirkonkirjoista tulee ilmi, että monesti tappajana oli nimenomaan "villi susi" tai "hullu susi" eli vesikauhuinen susi.




Myös sitä, kuinka monen suden tekemiä tapot ovat olleet, on pohdittu, mutta sitäkin vain siellä täällä ja lähinnä silloin, kun susi on todennäköisesti ollut eri. Suurin osa susien tapoista asettuu kuitenkin tiiviille seudulle ja lyhyelle aikavälille, mikä viittaisi siihen, että tappajasusia on ollut melko vähän.

Kirjassa mainitaan pikaisesti muita aiheeseen liittyviä mielenkiintoisia tietoja, mutta ei koskaan vaivauduta tutkimaan niitä, esimerkiksi: Suomessa on Euroopan maissa tapahtunut kaikkein eniten susien tekemiä tappoja? Miksi ja mikä oli tilanne muissa maissa? Virossa oli susien tappokausien aikana paljon enemmän susia, mutta sudet eivät kuitenkaan hyökänneet ihmisten kimppuun samassa mittakaavassa. Miksi?


Myös suhtautuminen uhreihin tuntuu olevan vaihtelevaa. Joskus susi tekee vain tihutyön napatessaan lapsen pihasta, mutta välillä Suomen "susivuodet" ovat niin vakavia, että niitä verrataan sotavuosiin ja nälänhätiin.



Lappalainen mainitsee lähdekritiikissään jättäneensä vain lehtijutuissa mainitut kuolonuhrit laskematta mukaan, koska ne ovat mahdollisesti vain ristiin kirjoitettuja. Muuten lähdekritiikkiä ei kuitenkaan ole.

Olin kirjaan todella pettynyt, koska olisin tahtonut vain kirjan, jossa kerrotaan susien ihmisille aiheuttaneista vahingoista, onnettomuuksista ja kuolemantapauksista. Tämä teos on kuitenkin lähes täysin lähdekritiikitön, historiaa tuntematon, puolueellinen ja kömpelösti kirjoitettu, että sitä ei voi pitää luotettavana.

1/5

6 kommenttia:

  1. Nähdäänköhän susihahmoja enää ginga sarjoissa. Vaikka siinä the first wars

    VastaaPoista
  2. Höh. Vaikuttaa kyllä tosiaankin puolueelliselta teokselta :/ Olisi ollut kiva jos teoksessa olisi ollut vaikka useamman henkilön henk. koht. kokemuksia ja tuntemuksia susista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susiturmat tapahtuivat 1700-1800-luvuilla, joten aikalaiskommentteja löytyy vain kirkonkirjoista ja vastaavista dokumenteista melko vähän.

      Poista
  3. Siis oliko sudet kuolleet aikanaan sukupuuttoon Suomesta en ole kuullutkaan mistään että ne olisivat kuolleet sukupuuttoon ja milloin ne sitten elpyivät taas Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne tapettiin sukupuuttoon (tai lähes sukupuuttoon. Rajan tuntumassa niitä kuitenkin liikkui). Venäjältä vaelsi Suomeen melko usein susia, mutta useimmiten ne tapettiin samantien. Susia alettiin suojella vasta 1970-luvulla.

      Poista