lauantai 20. tammikuuta 2018

GtLW 131

Monsoon hyökkäilee kohti Gennaita ja lopulta Gennai pakenee taas aluskasvillisuuden sekaan. Monsoon huitoo raivoissaan, mutta ei löydä Gennaita.
Kamakirin veljekset juoksevat Siriuksen ja Shionin luokse, mutta...
Ennen kuin kaksikko ehtii Siriuksen luo, Monsoon hyökkää niiden kimppuun. Karhu ajaa niitä takaa ja halkoo maata iskuillaan.
Hetken kuluttua se kuitenkin pysähtyy ja jää vain tarkkailemaan koiria, jotka pitävät turvallista välimatkaa Monsoooniin.
Sirius on sillä aikaa juossut paikkaan, jossa Monsoon taisteli Gennaita vastaan. Se on huolissaan Gennaista, mutta tämä on kunnossa: yksikään Monsoonin iskuista ei osunut siihen.
Sirius ja Shion katselevat Monsoonia, joka istahtaa alas ja tuijottaa koiria. Se ei vaikuta enää yhtään väkivaltaiselta tai raivokkaalta. Kaksikko menee Monsoonin luo ja koettaa jutella sen kanssa, mutta Monsoon lyssähtää selälleen ja jää makaamaan maahan.
Samaan aikaan Ouussa myös Jerome on oppinut katkomaan heiniä bambu-kepillä. Sen suoritus jää kuitenkin vähäiselle huomiolle Orionin taitojen edessä: Orion pystyy katkaisemaan kepillä jo pienen puun. Lopussa näytetään vielä Akamea, Giniä ja muita, jotka ovat yhä ihmisten hoidossa.


 Monsoon vain hätisteli koirat pois Siriuksen luota. Se ei luota vielä muihin kuin Siriukseen (ja Shion on ilmeisesti vain mukana tuleva käännöskone) ja on huolissaan siitä, että muut koirat saattavat vahingoittaa Siriusta. Onkohan takana jokin positiivinen tunne vai vain osa Monsoonin psykoottista luonnetta?

Koirien treenit... Oli ihan uskottavaa, että bambulla ( = melko kova, joustamaton keppi) saa katkaistua heiniä. Kukapa ei olisi pienenä katkonut pajunoksalla heiniä ulkona ollessaan. Mutta bambu-tikkua 3-4 kertaa paksumman puun katkaiseminen... Tämä ei tunnu ihan realistiselta. Vaikka nyt puhutaankin sarjasta, jossa on 10 metrinen lapsuudentraumoista kärsivä karhu, jonka osa puhuvista koirista tahtoo tappaa ja osa tarjota terapiatunteja, niin jossain sen rajan on kuljettava. Kai.

10 kommenttia:

  1. Alkaahan tämä mennä edes hitusen mielenkiintoisemmaksi taas pitkästä aikaa. Toisaalta näiden joidenkin epärealistisuuksien myötä mielenkiinto myös laskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, on tuo onneksi aika pieni epärealistituus, kun koko sarjaa ajattelee.

      Poista
  2. Monsoonin kullankeltaisen turkin peittämään vasempaan etujalkaan on kyllä tottunut värityksen puolesta, mutta silti neljännessä kuvassa (kuvateksti alkaa "Hetken kuluttua se kuitenkin pysähtyy ...") vasen käpälä näyttää mun silmiin oudolta värityksen takia, mene ja tiedä miksi. Ihan kuin muka vasta nyt tiedostaa, minkä näköinen vasen käpälä Monsoonilla on.

    Haluan kovasti uskoa siihen, että kyseessä on käänne parempaan, kun Monsoon hätistelee koirat Siriuksen luota, ettei Siriusta voida vahingoittaa. Mistähän Monsoon sellaisen ajatuksen on keksinyt, että muut koirat saattavat vahingoittaa Siriusta, vai tekikö edellisessä luvussa tapahtunut "leikkitappelu koirien kesken" Monsooniin toivotun vaikutuksen? On mahdollista, että Monsoon taas juonii jotain pirullista, mutta toivottavasti tässä alkaa tapahtua käänne parempaan. Ei puutu kuin käänne, jossa Monsoon manipuloikin Siriusta muita koiria vastaan oikein kunnolla ja tulee kunnon kahakka Siriuksen, Weedin ja Ginin välillä (siis että Sirius alkaa tapella Giniä ja Weediä vastaan, kun karhuista on kyse).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassua ei ole näkynyt hirveästi ja se on tavallaan normalisoitunut. Alunperinhän se oli ihan tuplasti paksumpikin kuin oikea käpälä, mutta nyt aikalailla normaalin kokoinen.

      Mielikuva tuli Monsoonille siitä, kun Gennai alkoi kovistella ja jahdata Siriusta. Ehkä Monsoon vain ajattelee, että koirat voivat olla Siriukselle uhka siinä missä muillekin. Monsoonista ei oikein ota selvää, suunnitteleeko se tekojaan pitkälle vai meneekö ihan vain fiiliksen mukaan. Se voi kuitenkin vielä kääntää kelkkansa täysin tässä.

      Heh, itse haaveilin yhdessä välissä, että Monsoon huijaa Siriuksen puolelleen samaan tapaan kuin Kamakirin veljekset aikoinaan.

      Poista
  3. Muistan, että joskus Last Warsin alussa (?) Orion teki oman erikoisiskunsa liukuen jotenkin veden päällä. Tätä ei sitten ole enää huomioitu. Tietenkään. Tarinankerronnan perussääntöjä on, että jonkin esille tuodun asian pitäisi merkitä jotain tulevaisuudessakin. Tuntuu ettei Takahashi mieti tarinoitaan kovinkaan pitkälle ja nytkin on monen monta lukua toisteltu ihan samoja asioita, ikään kuin hän yhä miettisi miten ihmeessä kirjoittaisi tarinaa suunnittelemaansa loppua kohden. Tämä häiritsi apinasaagankin aikaan, kun Shogunilla vihjailtiin olevan huono menneisyys mutta sitä ei sitten koskaan valoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä elän toivossa, että se isku palaa. Ei Orionilla ole oikeastaan ollut mitään tilaisuutta käyttää sitä. Taistelu Monsoonia vastaan oli kaoottinen ja nyt treenataan muita juttuja.

      Itse näkisin tässä ongelmana japanilaisen kustannuspolitiikan. Takahashi on sanonut, että suunnittelee tarinan kolme kuukautta etukäteen (eli 2-3 pokkaria ennen julkaisua) eli hän ei tee isoja kokonaisuuksia kerralla. Lisäksi muutoksia pitää tehdä myös lukijapalautteen mukaan (Tenkan voimat jäi pois sen takia). Veikkaisin myös, että Takahashi joutuu tekemään kaikista tarinoistaan 30 kirjan sopimuksen eli vaikka materiaalia olisi vain 22 kirjaan, pitää jostain tempaista 8 kirjaa, minkä seurauksena sitten koirat tappelee sirpistä 2 kirjan ajan.

      Poista
    2. Vielä en ole saanut Tenkasta ja tämän kyvyistä lopullista kuvaa, jotta suoralta kädeltä voisin sanoa, mitä mieltä niistä olen. Mutta hypnotisoiminen ja lintujen tappaminen katseen voimalla tuntuu liian yliluonnolliselta (jos katse vois tappaa... :D)

      Jos jostakin on pakko yliampua, ennemmin hyväksyn sen, että bambulla pystyy katkaisemaan pieniä puita (olkoonkin mahdollista eli ei :) ), yliluonnolliset voimat ei mielestäni Gingaan kuulu.

      Poista
    3. Entä Zetsu Tenrou Battouga? =D

      Gingassa on hyvin mielenkiintoinen realismin ja yliluonnollisen raja. Jotkut asiat vain hyväksyy, jotkut ei tunnu oikealta ollenkaan. Veikkaisin, että jos ZTB esiteltäisiin tarinaan vasta Weedin puolella, sitä ei helpolla hyväksyttäisi.

      Poista