Koirasoturi Gamu, osa 1

Koirasoturi Gamu on ollut yksi odotetuimpia Takahashin ei-Ginga-sarjoja. Vaikka Takahashi teki sarjan hyvin pian GNG:n jälkeen, on se tyyliltään huomattavasti fantasiatyylisempi ja ihmiset ovat tarinassa huomattavassa roolissa. Gamu kertoo ninjakoirista, Ganineista, jotka ovat älyltään ja voimiltaan huomattavasti ihmisiä suurempia, mikä tekee niistä huomattavan voimavaran taisteluissa, kun sisällissodat riehuvat Japanissa.

Gamu yllätti minut monella tavalla positiivisesti, joten vilkaistaan sarjaa lähempää.

Heti alkuun sarjan ulkoasua on kehuttava. Mangan ulkonäköön on tunnuttu panostetun enemmän kuin esimerkiksi WEED-mangaan ja kansi onkin saanut paljon kiitosta faneilta. Myös takakansi on yksinkertaisen tyylikäs. Tekstien asetteluun on myös käytetty aikaa eikä kirjassa ole niin paljoa puolityhjiä puhekuplia kuin monissa muissa sarjoissa. Ainoa miinus menee ääniefektien kääntämiselle: Gamussa piirrostyyli on yksityiskohtaista ja ruututila on käytetty tarkkaan, minkä seurauksena suomeksi käännetyt efektit vievät monessa kohtauksessa huomattavasti tilaa ja pilaavat kokonaisuutta.

Takahashin piirrostyyli on Gamussa parhaimmillaan. Koirien haarniskat ovat yksityiskohtaisia, ruutujako on sujuvaa ja taistelut monipuolisia. Pidän myös ihmisten piirtotyylin vaihtelusta: Rando on selkeästi mangahahmo, mutta monet aikuiset ihmiset ovat lähempänä realistista tyyliä.

Olin aluksi suhtautunut hieman nuivasti Gamun voimakkaisiin fantasiaelementteihin, mutta itse sarjaa lukiessa ne eivät enää häirinneet. Tarina kertoo ihmisiä älykkäämmistä, puhuvista ninjakoirista, jotka käyttävät telekinesiaa, telepatiaa sekä miekkoja, joten kun ajatuksen on sisäistänyt, ei se ole yhtään omituisempi kuin Gingan maailma. On oikeastaan piristävää lukea Takahashilta fantasiakertomus, joka ei asetu Ginga-maailmaan eikä seuraa sen sääntöjä.

Gamussa on yllättyvän laaja hahmokaarti lyhyeksi sarjaksi. Tarinan ensimmäisessä osassa esitellään ganinit Gamu, Shiba ja Kusakage sekä sekalainen kaarti ihmisiä ja pahiksia. Hahmot ovat melko yksinkertaistettuja, joka tosin sopii tarinan tunnelmaan. Liian voimakkaasti erottuvat hahmot vain pilaisivat tunnelmaa. Rando on yksi suosikeistani: reilusti Daisukea muistuttava poika tuntuu Daisukea hivenen vanhemmalta, on yhä rasavilli, mutta kuitenkin tietää arvonsa. Myös pahiksista löytyy mielenkiintoisia tapauksia ja Berumondon tyylisiä pahiksia olisi mukava nähdä myös muissa tarinoissa. Hahmokaartin heikoimmiksi lenkeiksi jäävät oudolla tekosyyllä puolta vaihtava Hayabusa sekä -harmillisesti- persoonattomaksi jäävä supervoimakas Gamu.

Aiemmin julkaistu Takahashin lyhytsarja Fang sai kritiikkiä raskaasta dialogista sekä välillä epäselvästä tarinankulusta, mutta Gamussa ei kyseisiä vikoja ole, joten jos Fang jätti kylmäksi, kannattaa Gamulle kuitenkin antaa mahdollisuus. Siinä yhdistyvät voimakkaat fantasiaelementit GNG:stä tutun tarinankerronnan kanssa, mikä tekee siitä erittäin mielenkiintoisen lukukokemuksen.