sunnuntai 13. joulukuuta 2015

GTLW: Luku 28

Shion tulee hyvin toimeen Gennain kanssa. Shion on hyvin rento ja ilmeisen huumorintajuinen.
Koiralauma siirtyy joelle...
... missä koiralauma löytää hukkuneen villisian.
Koirat asettuvat aterioimaan.
Sirius saapuu Unsain alueelle ja ulvoo ilmoittaakseen saapumisesta.
Unsai ilmestyy laumoineen.
Unsai ja Sirius keskustelevat pitkään. Unsai suhtautuu Siriukseen melko välinpitämättömästi, mutta Sirius on ei anna periksi.
Rocket ja Kyoshiro kuulevat karhun karjuntaa.
Karhu yrittää kaivaa koloa auki.
Karhut ovat käyneet nälkäisiksi ja ne havittelevat ruuakseen tuoretta koiranlihaa.
Veikkaisin, että Sirius tahtoo saada itselleen taistelukoulutusta Unsailta. Nykyisellään siitä ei ole haastamaan Monsuunia. Samoin Orion on siirtymässä alueelle, jossa sen olisi mahdollista oppia lisää ninjataitoja ja voisin kuvitella, että Rigel kohtaa Gennain tai jonkun vastaavan ninjamestarin. Vaihtoehtoisesti koko kolmikko voi päätyä samalle kouluttajalle.

Karhut käyvät nälkäisiksi ja treenaukseen ei kuitenkaan tuntuisi olevan paljoa aikaa. Pelastetaankohan Ouun soturit ennen kuin lopullinen taistelu Monsoonia vastaan alkaa vai onko niiden pelastaminen osa lopputaistelua?







4 kommenttia:

  1. Mä arvelen, että Sirius, Orion, Rigel ja muut aikoo ekaks pelastaa muut Ouun soturit. Sittehän ne vois kehittää suunnitelman jolla saadaan kukistettua Monsoon ja muut karhut. Ja mä myös arvelen, että Gin (saattaa) kohtaa loppunsa Last Warsissa. Haluisin Ginin kuolevan taistellen, en vanhuuteen, niinku esim. Ben.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, itsekin toivon tätä. Tahtoisin saada myös Jeromen ja muut tuolta mukaan taisteluun. (Lisäksi Siriukselle ja kumppaneille tulee aika kiire, mitä ikinä ne aikovatkaan tehdä: koirat on karhujen muonavarasto ja nyt ovat jo ensimmäiset uhrit valinnassa...)

      Poista
  2. En jaksa uskoa, että sarjan legendaarisin hahmo kuolisi omassa elementissään ( mihin hän sai pentuna kovan koulutuksen) Omasta mielestä paras lopetus olisi, että Gin voisi Monsoonin kukistuttua viettää viimeiset elinpäivänsä Daisuken luona. Eli ympyrä sulkeutuisi, koska Fujiwaran laskettelukeskuksesta kaikki aikanaan alkoikin.. :)

    VastaaPoista
  3. The King Casino Archives - Hertzaman
    The King Casino Archives, including news, articles, videos, address, gaming info, The gri-go.com King Casino worrione & Hotel in Henderson, NV is one of herzamanindir.com/ the newest hotels https://jancasino.com/review/merit-casino/ and poormansguidetocasinogambling motels on

    VastaaPoista