perjantai 1. huhtikuuta 2016

GtLW: Luku 43

Tarina jatkukoon!

Sirius ja Rigel hyppäävät rotkon ylitse.
Ne pääsevät helposti yli.

Kawasemi on äimistynyt veljesten hyppyvoimista.
Sirius ja Rigel yllyttävät Kawasemia hyppäämään ja tämä ottaa vauhtia...

Mutta hyppy jää liian lyhyeksi.
Veljekset ovat kuitenkin auttamassa ja ne lähtevät matkaan - joko auttamaan pakenevaa Kenshiniä tai kohti koiravankilaa.

Bob antaa ohjeita karhuille ja kulkee niiden ohitse.
Muut koirat tahtoisivat ilmeisesti seurata Bobia tai ainakin saada tämän hampaisiinsa.
Ne joutuvat kuitenkin taisteluun karhujen kanssa. Ne väistelevät iskuja parhaansa mukaan.
Shion puree kiinni karhuun ja saa iskun päähänsä.

Koirat kuulevat ulvontaa
Unsai alaisineen saapuu avuksi.
Uusien koirien ilmestyessä karhut perääntyvät. Koirat eivät jää jahtaamaan niitä.
Tesshin ja Unsai keskustelevat.
Tämä oli ajatuksia herättävä luku ja tässä vaiheessa alkaa oikeasti toivoa, että ymmärtäisi jotain, mitä tässä tapahtuu.
Siriuksen ja Rigelin suoriutuminen hypystä ei yllättänyt. Kawasemin tippuminen taas hämmensi. Toki Kawasemi on vanhempi koira, mutta se on kuitenkin ninja. Ehkäpä tapahtumapaikka on eri kuin normaali rotkon ylityskohta ja rotko on reilusti leveämpi?

Karhujen kohtaaminen taas on:
1. Tyhmä juoniaukko
2. Bobin tai Monsoonin juonia

Tyhmä juoniaukko tulee siitä, että ihan muutama kirja sitten koko Ouun eliittiarmeija teurastettiin näiden karhujen toimesta. Nyt ne ovat ihan hämillään ja sekaisin, kun lauma koiria on niiden kimpussa. Toki mukana on ninjaa ja tankkia, mutta niin oli Ouun armeijallakin.

Vaihtoehtoisesti kyse voi olla Bobin juonesta: se tahtoo auttaa koirat pakoon, mutta ei uskalla kohdata tai haastaa Monsoonia suoraan. Tässä tilanteessa se siis ohjailisi karhut pois paikalta, jotta Ouun soturit pääsisivät pakoon. Tekosyy voisi hyvin olla Monsoonin aiempi karjunta: se on kutsunut joukkoja kokoon, joten kutsuun pitää vastata, vaikka seudulla juoksentelisikin kulkukoiria.

Kyse voisi myös olla Monsoonin juonesta houkutella kaikki koirat yhteen kasaan ja yrittää sitten tappaa ne kaikki. Monsoon on kuitenkin päässyt eroon koirapelostaan.

Ovatkohan vankeina olevat koirat muuten miten lähtökunnossa? Kenkään ei voinut kävellä, joten miten on käynyt muiden, jotka ovat paljon pahemmin haavoittuneita?

Pienenä häiritsevänä sivuasiana: miksi Kogien vanhin on Ouun koirien puhemiehenä? Se on tietysti vanhin, mutta miksi ääneen ei voisi päästä Tesshin (joka nyt saa vähän ruutuaikaa), Kurotora tai oikeastaan ihan kuka tahansa muu? En ole ikinä välittänyt vanhimmasta hahmona.

6 kommenttia:

  1. Miten nuo karhut vaikuttavat todella pieniltä, kun suhtauttaa koirien kokoon :D Sais pikkuhiljaa ruveta Ginin ja Weedin tilanne ruveta edistymään ( bonuksena tietty, että Giniltä parannettaisi näkö) Pääsisi ehkä siihen nostalgiseen gng karhukoira vs karhu asetelmaan päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt, kun mainitsit, niin Gennai ei tosiaan ole ainoa jättiläinen...

      Ajallisesti katsoen tässä on kulunut vasta muutamia päiviä, joten Ginin ja erityisesti Weedin tilannetta saadaan varmasti vielä odottaa. Weedillä oli viimeksi vielä taju täysin kankaalla. Toivoisin itsekin, että Ginin silmille voitaisiin tehdä jotain.

      Poista
  2. Minusta tuntuu että kun weed oli tuon ikäinen niin se ei näyttänyt ihan noin aikuiselta kuin Orion , Sirius ja Rigel , vai olenko tulossa sokeaksi ?:') Ja varsinkin jossain aiemmassa luvussa ,taisi olla se kohta jossa Orion itki niin Orion näytti siinä NIIN lihaksikkaalta :"D ja aiemmin joku valitti siitä että Oronilla ja muilla on ihan pentumaiset silmät , toisin kuin muilla ikäisillään . Minusta se on vain hyvä , sillä olisi outoa laittaa nuille sellaiset aikuiset silmät ,olihan Weedillä samanikäisenä samanlaiset söpöt pallosilmät , kuin myös Ginillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näyttänyt. Weed on "aikuistunut" täysin oikeastaan vasta LW:n aikana. Orionissakin se näytti vähän teinimäiseltä.

      Orion ja muut ovat aikuistuneet myös pikavauhtia tässä viimeisen parin luvun aikana. Pitäisi kai tehdä ihan vanhenemisvertailu Ginin suvusta. (Mikä itse asiassa kuulostaa tosi kivalta ajatukselta.)

      Poista
  3. Ja täytyy myöntää, että nämä epäkohdat pistää väkisin tässä silmään, mistä mainitsitkin. Ei vaan voi olla ajattelematta, että aikoinaan Gin lähti +1800 koiran kanssa karhuja vastaan sotimaan ja meinasi silti loppua työväki kesken. Tässä on pieniä ryhmiä hajautettuna siellä täällä ja silti mm. vankien vapauttaminen nähdään optiona. Innolla odotan kyllä miten tämä tilanne tästä lähtee avautumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä on ihan toimiva ratkaisu, koska pienellä joukolla pääsee kuitenkin helpommin läpi puolustuksista.

      Itse toivoisin, että koirat eivät lähtisi keräämään valtavaa armeijaa, koska sotakoirien kanssa nähtiin, millaisia tossuja tavalliset koirat olivat taistelussa. Olisi aika teurastus viedä niitä taistelemaan karhujen kanssa. GNG:n aikoihin kaikki koirat miellettiin eri tavalla sotureiksi, joten siinä valtava armeija toimi.

      Poista