maanantai 15. tammikuuta 2018

GtLW: 130

Monsoon hyökkää! Gennai väistelee sen iskuja helpohkon oloisesti ja piiloutuu sitten aluskasvillisuuteen Monsoonin raivotessa. Gennai ei kuitenkaan ole paennut, vaan odottaa vain tilaisuuttaan.
Kamakiri estää Siriusta menemästä sekaan ja selittää suunnitelman. Koirat ovat valmiita antamaan anteeksi Monsoonille ja tahtovat auttaa Siriusta. Niiden ideana on, että Sirius pelastaa Monsoonin Gennailta ja saa näin lisää luottamusta karhulta. Kamakiri kysyy, mitä Sirius aikoo tehdä, jos tämäkään ei onnistu, mutta Sirius ei ehdi/osaa vastata.
Gennai aloittaa uuden hyökkäyksen. Se iskee Monsoonin nurin. Karhu on hämmentynyt, mutta ei paniikissa. Se menettää kuitenkin hermonsa, kun Monsoon iskee sitä sen silmän viereen.
Samassa Sirius saapuu apuun. Se iskee Gennain pois Monsoonin kimpusta - ja saa palkkioksi haukut Gennailta. Sirius vain taklasi Gennain pois eikä purrut tätä kunnolla. Gennai pelkää, että suunnitelma menee pilalle, koska tilanne ei näytä uskottavalta. Myös Shion liittyy mukaan ja taklaa Gennaita.
Monsoon on hämmentynyt. Se ihmettelee, miksi koirat tappelevat keskenään. Kun Gennai alkaa jahdata Siriusta ja Shionia, Monsoon tekee päätöksensä.
Se hyökkää Gennain eteen ja estää sitä jahtaamasta Siriusta ja Shionia.
 Asioita tapahtuu! Tämähän oli mielenkiintoinen...

Olivatkohan muut koirat olleet ihan tosissaan tässä "annetaan Monsoonille anteeksi" -asiassa vai tahtoivatko ne ennemminkin vain koetella Siriusta? Toisaalta, Kamakirin veljekset eivät ole menettäneet ketään kovin läheistä taisteluissa ja Gennai ei kuitenkaan tuossa omaa mielipidettään vielä sanonut, vaikka olikin suunnitelmassa mukana.

Monsoonin reaktio ei ollut hirveän yllättävä (koska olin sitä koko ajan odottanut), mutta on tosi hienoa, että se nyt avoimesti asettui Siriuksen ja Shionin puolelle. Saa nähdä, miten tämä alkaa tästä edetä ja miten Orion ja muut koirat reagoivat uutisiin. Tosin Monsoon on yhä tietysti psykopaatti, kun se on tappamassa niin koiria kuin karhujakin. En usko, että se ihan olankohautuksella luopuu näistä huveistaan.

Kamakirin söpö päänkallistus, waah. Luinkin eilen keskustelua Kamakiri-isästä ja siellä kaikki haukkuivat Kamakiria rumaksi. Eihän heistä kumpikaan ruma ole...

4 kommenttia:

  1. Se siis oli Gennain suunnitelma. Tuleekohan tuosta isompaa taistelua Gennain ja Monsoonin välillä? Ja hyvää alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän kohtapuoliin tulevasta lisäinfoa, en spoileroi tässä~
      Hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Okei, koirathan voi olla tosissaan anteeksiantamisen suhteen, mutta mielestäni sitä puolta ei ole käsitelty tarpeeksi, etenkin kun Ginin ja Weedin kohdalla ei ole käsitelty tätä koko jupakkaa, mitä mieltä ne on kaikesta tästä. Tai sitten multa on mennyt jokin oleellinen ohi... :) Alkaa taas vaikuttaa mielenkiintoiselta, jos todellakin koirat saa yhteyden Monsooniin ja voidaan alkaa selvitellä, mikä kivi hiertää kullakin kengässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi on myös, että ei varsinaisesti tarkoiteta, että annetaan anteeksi ja ollaan parhaita kavereita, vaan luovutaan vain sotimisesta. Gin ja Weed eivät ole saaneet mitään sanottua, mutta jos Sirius neuvottelee rauhan, ne tuskin lähtevät uudestaan sotaa aloittamaan.

      Poista