Epäsuosituimmat keräilytuotteet

Urumin kautta minulle on tullut melko hyvä käsitys siitä, mitkä ovat suosittuja Ginga-oheistuotteita ja mitkä eivät. Alla listausta ja pohdintaa niiden suosion vähäisyydestä.

 4. Takahashin ei-koirasarjat ja Weedin 2. julkaisu
Takahashin koiriin liittymättömät tarinat eivät saa Suomessa käytännössä katsoen minkäänlaista kiinnostusta osakseen. Itselleni tuli erä Takahashin muuta tuotantoa Hopeanuoli-kaupan jäämävarastosta ja ne olivat minulla varastossa puolitoista vuotta 1-5 euron hintaan, jonka jälkeen kyllästyin ja laitoin ne kaupanpäällisinä Ginga-tilausten mukaan.

Vaikka Takahashilta löytyy mielenkiintoisia sarjoja muustakin kuin koira-aiheesta, ne eivät ainakaan suomalaista fanikuntaa hirveämmin kiinnosta. Tämä on minusta erikoista, sillä itse tuppaan aina kokeilemaan suosikkinäyttelijän/ohjaajan/kirjailijan/jne. muitakin teoksia.

Laitoin tähän mukaan myös Weedin 2. julkaisun, joka on jostain omituisesta syystä myös melko epäsuosittu. GNG:n monet julkaisut kiinnostavat faneja, mutta Weedin 2. julkaisu jää usein ihmisiltä huomioimatta, vaikka se sisältää värisivuja ja ehdottomasti tyylikkäimmät kannet, mitä missään Weed-julkaisussa on ollut. Lisäksi se on monesti suhteessa edullisempi hankkia kuin GDW:n alkuperäiset 30 ensimmäistä osaa.

3. Doujinshit
(Doujinshi = japanilainen omakustannesarjakuva. Fanien tekemä ja sisältävät usein hahmoja alkuperäisistä sarjoista, esim. Gin, Weed, Naruto...)

Ginga-aiheiset doujinshit ovat harvinaisia, mutta ne eivät tunnu nappaavan fanien huomiota. Suurin osa doujinsheista on huumoripohjaisia ja vitsit ymmärtää ilman kielitaitoakin, mutta keräilemään ne eivät jostain syystä houkuttele. Tämä on erikoista, koska joidenkin muiden sarjojen doujinshien hinnat voivat nousta yli 100 euron ja ne ovat erittäin haluttuja keräilykohteita.

2. Gengat
Itse rakastan gengoja, mutta ne eivät ole jostain syystä saaneet suomalaisen faniyhteisön rakkautta osakseen. Syitä lienee monia: toisin kuin animaatiokalvot, gengat koostuvat monesta osasta ja niissä ei ole aina selkeää näyttävintä osaa, minkä vuoksi ne on hankala hahmottaa "kokonaisuutena". Ne ovat vaikeita varastoida, katsella ja laittaa esille, minkä lisäksi ne voivat mennä helposti pilalle. Oletettavasti monille niissä ei myöskään ole samanlaista alkuperäisen tuotteen tuntua kuin esim. animaatiokalvoissa on, vaikka gengat olisikin piirretty käsin.

1. Kirjanmerkkitarrat
Kirjanmerkkitarrat ovat yksi huonoiten myyviä Ginga-oheistuotteita, mikä on aavistuksen hämmentävää. Ne ovat melko yleisiä, hinnaltaan edullisia ja tarroista isokokoisimpia. Monet sanovat karsastavansa kirjanmerkkitarroja, koska niissä on isoja värikkäitä pintoja sekä englanninkielisiä tekstejä. Itse en osaa tätä täysin sisäistää, koska toisaalta prismatarrat ja magneetit ovat myös samalla tavalla kirjavasti väritettyjä. Lisäksi kirjanmerkkitarrojen joukosta löytyy myös nättejä ryhmäkuvia ja onnistuneita kuvayhdistelmiä.

Olenkin miettinyt, voisiko näiden tarrojen vaikuttaa se, että ne ovat lopulta melko yleisiä ja lisäksi niitä ei ole valtavaa määrää (muistaakseni 26 erilaista). Kovimpien Ginga-keräilijöiden on ollut melko helppoa kerätä itselleen täydet kokoelmat ja vähemmän harrastavat keräilijät pitävät 3-6 euron hintaa tarrasta liian korkeana.