lauantai 15. maaliskuuta 2014

Oheistuote-esittely: Akame-pehmo

Akame on yksi WEED World -lehtien yhteydessä järjestetyistä arpajaispalkintopehmoista. Siitä on valmistettu sekä iso että pieni versio. Pienestä versiosta on todennäköisesti otettu uusintapainos, mutta eroja eri painosten pehmoilla ei ole.

Akame-pehmo on kokonaisuudessaan hyvin yksinkertainen. Mitäpä muuta se voisi ollakaan? Akame on valkea, arveton ja pannaton. Tämä tekee pehmosta harmillisesti hieman mitäänsanomattoman, vaikka se onkin saanut hahmon hyvin vangittua.

Akamen katse on aavistuksen unelias, tyynen rauhallinen, mikä sopii sille hyvin. Mangassakin Akamea nähdessä sen silmät ovat usein ikään kuin puoliksi auki ja sen katse muuttuu harvoin.

Kokonaisuudessaan nätti ja onnistunut pehmo, jossa on kaikki hahmon ominaisuudet, vaikka niitä onkin niukasti.

Kuvat kahdesta eri pehmosta. Värierot johtuvat kamerasta.












1 kommentti:

  1. Akame on hyvin onnistunut pehmona. Hieno, joskin vähän tylsä, koska Akame on niin yksinkertainen ulkonäöltään. Jää minusta hieman muiden pehmojen varjoon yksinkertaisuudessaan.

    VastaaPoista