Näytetään tekstit, joissa on tunniste Akame. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Akame. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Gingan isähahmot

Gingan yksi läpi kantavia teemoja on isän ja pojan suhde. Sarjasta löytyykin paljon erilaisia isiä, jopa paljon enemmän kuin äitejä. Millaisia isä-hahmoja Gingasta löytyy ja mikä voi olla Ginga-hahmojen isien taustana?


Biologiset vanhemmat: Chuutora, Riki, Shiro

Osalla hahmoista isän rooli jää niillä hyvin pieneksi: ne saavat pentuja, mutta ne eivät vaikuta niiden elämään. Selkeimmät tällaiset hahmot ovat Riki ja Shiro, jotka lemmikkeinä eivät hirveästi omasta lisääntymisestään päättäneet. Ne kohtaavat pentunsa myöhemmin, mutta eivät muista tai tunnista niitä. Kun ne tunnistavat pentunsa, on käynnissä taistelutilanne, jonka vuoksi ne eivät ehdi hirveästi osoittaa tunteita pentujaan kohtaan.

Laitoin Chuutoran tähän ryhmään, koska sen suhtautumista pentuihin ei tiedetä.

 Opettajat: Gin, Joe, Kurotora, Kyoshiro, Riki, Reima, Terumune

Opettaja-isät eivät suhtaudu pentuihinsa niinkään pentuina, vaan oppilaina. Pennun tehtävänä on oppia ja periä isänsä mantteli eikä suhteessa ole tilaa tunteilulle. Raain esimerkki lienee Terumune, joka iski poikansa Masamunen kerran toisensa jälkeen alas kalliolta selventämättä oppitunnin tarkoitusta pennulle.

Kyoshirolla ei koskaan ollut biologisia pentuja, mutta sen lauma koostui myös pienistä pennuista, joita se kasvatti aikuisiksi.

Gin on pitkälti opettaja-isä: vaikka se kaipasi Weediä ja tahtoi etsiä poikansa, lopulta Gin piti tärkeämpänä Ouun tilanteen ratkaisemista kuin oman poikansa henkeä. Hyvänä puolena tämä näkyy taas Yukimuran kohtaamisessa: kun Yukimura kutsuu isäänsä, ei Gin asetu Saheijin tielle, vaan käskee tämän menemään Yukimuran luokse, vaikka näin Gin menetti ainoan mahdollisuutensa puhua poikansa kanssa.

Väkivaltaiset: Joe, Kamakiri, Kyoshiro, Kyoshiron isä, Terun isä, Terumune

Väkivaltaisissa isissä väkivalta on niiden huomiota herättävin piirre. Ne eivät varsinaisesti opettaneet pentujaan, vaan purkivat niihin sekä puolisoonsa vihaansa ja turhautumistaan. Monet pennut oppivat tästä vastaamaan kaikkeen vain väkivallalla.

On sinällään erikoista, että väkivaltaisia isiä on myös hyvien hahmojen puolella. Erikoisin lienee Kyoshiro, joka The Last Warsin puolella teloo Orionia jatkuvasti, kun ei saa pentua muuten kuriin.


Unohtavat: Akame, Ben, Gin

Nämä ovat niitä hahmoja, joilla on pentuja ja jotka tuntuvat usein unohtavan, että heillä lapsia edes onkaan. Kohdatessaan pentujaan isät eivät näytä tunteitaan tai edes reagoi pentuihin. Akame vei omat pentunsa turvaan ihmisten luo, mutta ei pitänyt niihin yhteyttä eikä myöskään suuremmin reagoinut, kun sai selville lapsenlapsistaan.

Ben ei ole ihmetellyt vuosia kadoksissa olleen poikansa palaamista, mutta on tietysti myönnettävä, että Benillä oli dementia. Gin taas suhtautuu Weediin lämpimästi, mutta jättää Joen hyvin vähälle huomiolle puhumattakaan tietysti Joen pennusta...


Traagiset: Izou, Jerome, Kisaragi

Tiedätkö, miksi näillä hahmoilla oli perheet? Jotta ne kuolisivat. Kisaragin pennut ja Izoun veljet ovat Ginga-maailmassa kuolonuhreina niin usein, että se menee välillä jopa koomiseksi. Näiden hahmojen pentujen isoimpana tehtävänä on kuolla dramaattisesti eikä niillä ole muuta merkitystä tarinassa. Tähän onkin varauduttu kunnolla, sillä Kisaragilla on lähes 20 poikaa.

Jeromen pennut kuolivat jopa kahdesti: ensin Orionissa -jossa niiden kuolema unohdettiin- ja sitten Last Warsissa. Perheen kuollessa Jerome suri ja perhe oli sille tärkeimpiä asioita maailmassa. Tästä huolimatta Jeromen ei koskaan nähty viettävän aikaa perheensä kanssa. Ei edes sen jälkeen, kun perheestä oli enää muutamia jäseniä jäljellä.


Huolehtivat: Billy, Hiro, Kurojaki, Kurotora, Moss, Saheiji

Näiden hahmojen yksi selkeä tavoite elämässä on pennuista huolehtiminen. Ne käyttävät aikaa saadakseen pennuille ruokaa, opettavat niitä, taistelevat puolustaakseen ja ihan vain ovat olemassa pentujen elämässä.

Ehkä yllättävin hahmo tässä listassa on Kurojaki, joka oli pahuudestaan huolimatta isä Tesshinille. Se huolehti pennusta, taisteli sen puolesta ja oli hetken aikaa myös valmis jatkamaan elämäänsä sen vuoksi. Mangassa Kurojaki ottaa Chibin mukaansa, mutta jättää sen vähän ajan kuluttua puuhun, mistä Ouun joukot löytävät sen. Se, miksi Kurojaki jättää pentunsa, jää mysteeriksi, mutta tuntuisi todennäköiseltä, että se olisi jättänyt pennun odottamaan turvalliseen paikkaan, kun se itse tarkkaili vihollisten liikkeitä.

Hiro tarjoaa tähän puoleen humoristisen osansa: se viettää aikaa pentujen kanssa ja on opettanut niille lapsellisia kikkeli-lauluja. Erikoista kyllä Hiro ei ole opettanut pennuilleen taistelutaitoja.

Moss ja Saheiji ovat Ginga-maailman isien aatelia: ne opettavat pentujaan taistelemaan, huolehtimaan itsestään ja johtamaan laumaa, mutta tahtovat myös niiden erottavan hyvän ja pahan toisistaan. Ne myös näyttävät tunteensa pennuilleen eivätkä ole vain etäisiä johtajahahmoja. Ne myös asettavat pennut edelle kaikessa muussa. Kummatkin ovat vielä siitä erityisiä, että ne adoptoivat muiden pentuja ja huolehtivat niistä kuin omistaan.

Kurotoraa on vaikea luokitella, koska sen ei nähdä koskaan liikkuvan omien tai veljensä pentujen seurassa. Voidaan kuitenkin olettaa, että se on huolehtivainen isä, koska se asui pentujensa kanssa samalla reviirillä ilman muuta laumaa ja myös tunsi niiden luonteet hyvin. Se myös adoptoi Chuutoran pennut.

 Älypuhelin: Weed

Weed on isähahmoista ristiriitaisin. Weed on moraalisesti hyvä hahmo ja rakastaa pentujaan, mutta on samalla karmiva isä. Weed ei koskaan lähde vapaaehtoisesti pentujensa luota, mutta luonnonmullistukset ja haavoittamiset erottavat sen kuitenkin pennuista pitkäksi aikaa. Mutta sinäkään aikana, kun perhe on yhdessä, Weed ei vietä aikaa pentujensa kanssa. Weedistä ehkä vahviten mieleen tulee älypuhelimen kanssa leikkivä teini-isä, joka on paikalla lastensa elämässä, mutta ei kuitenkaan oikeasti läsnä.

Weedin pentujen nähdään viettävän aikaa ja kommunikoivan enemmän Sasuken ja Ginin kanssa kuin itse Weedin. Weed ei koskaan kurita pentujaan tai yritä rohkaista ja kannustaa niitä tekemään mitään. Se ei myöskään ole opettanut omia moraalejaan pennuille, mikä näkyy Orionissa ja Siriuksessa: Orion ei selkeästi ole saanut minkäänlaista moraalista pohjaa elämäänsä ja Sirius taas tuntuu nojautuvan enemmän Weedistä luotuun legendaariseen, anteeksiantavaan hahmoon kuin oikeaan isäänsä, jolla on anteeksiannossa mukana realismi ja hyöty-haitta -suhde.

Mielenkiintoinen esimerkki Weedin isyydestä on se, että kun sen koko muu perhe lähtee The Last Warsin alussa pois Ouusta, se jää itse sinne. Tuolloin elettiin rauhan aikaa ja Ouuta olisi jäänyt vartioimaan Gin, Jerome, Kyoshiro, Hiro, Rocket ja ties ketkä kaikki muut eli Weed olisi hyvin voinut mennä perheensä mukana.

Weed myös suhtautuu pentuihinsa kuin alamaisiinsa. Kun Orion ja Sirius eivät tottele sitä, Weed päättää karkottaa ne. Tämä on kummassakin tilanteessa täysin hullua, koska Orion on karkotettaessa vielä pentu ja Sirius taas karkotetaan sen takia, että se tahtoo auttaa Monsoonia. Eikö tällaista tilannetta voisi ratkaista sillä, että laitetaan lapsi nukkumaan ilman iltapalaa ja nurkkaan istumaan? Mutta ei. Weed toteuttaa käytännössä kaikkien lasten pahimman painajaisen: joutua ajetuksi pois omasta kodistaan ja tulla vanhempiensa hylkäämäksi ja torjumaksi.

Kumpaakaan karkotusta ei varsinaisesti laiteta toteutukseen, mutta jo karkotuksella uhkaaminen on liiallinen pelote omalle lapselle. Weed ei myöskään koskaan mainitse karkotuksista uudestaan, vaikka tällainen asia olisi tärkeää käsitellä läpi jo ihan lauman yhtenäisyyden säilyttämiseksi.

On erikoista, että hahmoista juuri Weed on huono isä. Se on kuitenkin oikeudenmukainen kaikkia kohtaan ja se vietti suuren osan lapsuudestaan isäänsä etsien, joten sen kaikista hahmoista pitäisi ymmärtää isän tärkeys pennulle.

 Takahashi

Jäin tätä kirjoittaessa miettimään, kuinka paljon Gingan isähahmojen ristiriitaisuudet voivat johtua Takahashin omasta lapsuudesta. Gingassa kukaan päähenkilöisistä ei ole lapsilleen läheinen ja tuttavallinen, vaan kaukainen johtajahahmo. Vakavat hahmot, esimerkiksi Jerome, joilla olisi mahdollisuus näyttää tunteita pentujaan kohtaan eivät koskaan tee niin, vaan tunteitaan näyttävät vain humoristiset Moss ja Hiro tai suoran koiramaiset hahmot kuten Billy. Vaikka Gingan yksi kantavia elementtejä on isä-poika -suhteet koko Ginga-sarjassa on oikeastaan vain yksi keskustelu, jossa isä puhuu pojalleen: Riki, kun se opettaa Ginille battougan.

Vaihtoehtoisesti tunteita näytetään vain kuolinvuoteella: pennut kertovat tunteitaan vanhemmilleen vain näiden kuollessa ja isät kertovat pojilleen olevansa heistä ylpeitä viimeisellä hengenvedollaan. Monet tunteikkaat hetket, joissa toinen osapuoli ei tee kuolemaa, ovat anime-sarjoihin erikseen lisättyjä, joita ei ole alkuperäisessä mangassa ollenkaan.

Takahashi kertoo perheestään mangassa hyvin vähän: hän ei ole esitellyt sisaruksiaan tai omia lapsiaan tai lapsenlapsiaan, vaan maininnut heidät siellä täällä. Yhden asian hän on kuitenkin sanonut monta kertaa: Takahashi vihasi omaa isäänsä. Kun asiaa jää ajattelemaan, se tuntuu aivan uskomattoman karulta. On yksi asia ajatella tai sanoa noin, mutta aivan eri asia kirjoittaa niin kirjaan, jota lukevat miljoonat ihmiset useassa eri maassa.

Takahashi on kertonut paljon tarinoita isästään mangan lopussa: kuinka tämä oli ankara ja teki outoja sääntöjä, joita perheen oli pakko noudattaa. Kuinka tämä ei päässyt armeijaan huonon näkönsä takia ja kuinka häntä kiusattiin ja komenneltiin töissä. Kuinka hän oli lempeä vain perheen koiraa kohtaan. Takahashi on kertonut, että on vasta vanhemmiten alkanut ymmärtää isäänsä ja tämän käytöstä sekä myös lakannut vihaamasta tätä. Itselleni tästä ajatuksesta tulee vahvasti mieleen Terun nimettömäksi jäänyt isä sekä sankarillisesti kuolevat koira-isät, jotka tunnustavat rakkautensa vasta viimeisenä tekonaan. Ehkä Takahashikin kaipasi tunnustusta isältään, mutta ei koskaan sitä saanut? Takahashi lähti kuitenkin nuorena pois kotoa, muutti Tokioon ja ryhtyi niinkin epävarmaan ammattiin kuin manga-piirtäjäksi.

Onko mahdollista, että Gingan isät eivät ole kovin vahvasti läsnä, koska Takahashilla itsellään oli heikko isä-suhde? Kuitenkin isistä heikoimpia ovat nimenomaan Weed, Gin ja Jerome, jotka kuitenkin perusluonteensa (uskollinen, moraalinen, selkeä, luotettava) vuoksi olisivat hyviä vanhempia. Läsnäolossa ja isyydessä onnistuvat parhaiten pahikset sekä ne, joiden isyyttä kuvataan eniten huumorin kautta. Ainoa poikkeus tässä on Saheiji, jolle isyys on kuitenkin ainoa rooli, koska siitä ei ole enää metsästämään, taistelemaan tai johtamaan laumaa.

Takahashi kertoo hyvin vähän hahmojen ja tarinan suunnittelusta: hän on maininnut, että hän monesti puhtaasti inspiroi koirien vuorosanat ja suunnittelee tarinaa eteenpäin yhden pokkarin kerrallaan. Tämä tukisi asiaa: jotkut kirjailijat kirjoittavat tarinaa näppituntumalla, vaistolla tai fiilispohjalla, toiset taas laskelmoivat hyvinkin tarkkaan, miten hahmoja tulee kehittää ja mistä lukijat pitävät. Jos Takahashi kirjoittaa tarinaa eikä suunnittele sitä tarkkaan, on mahdollista, ettei hän ole edes ajatellut, että tarvittaisiin kohtauksia, joissa isät ja pennut viettäisivät aikaa yhdessä.

Takana voi olla myös japanilainen työmoraali: Japanissa on hyvin yleistä, että perheessä vain isä käy töissä ja äiti huolehtii lapsista. Isä saattaa lähteä töihin aikaisin aamusta ja palata illalla, kun lapset ovat jo asettumassa nukkumaan. Tällaiseen maailmaan peilaten Takahashin hahmojen suhteet ovat aivan tavallisia.

Kokonaisuudessaan Gingan isä-suhteet ovat kuitenkin heikkoja: vaikka pennut välittävät isistään, eivät isät kuulu pentujen tavalliseen maailmaan, vaan pysyvät aina etäisinä.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Mitä Akame olisi voinut olla?

Viisiosaisen Akame-mangan on julkaistu kokonaisuudessaan suomeksi. Akame oli mielestäni ihan hyvä sarja, mutta ei kuitenkaan läheskään niin hyvä kuin se olisi voinut olla. Mitkä elementit olisivat auttaneet tarinaa ja mitä olisi voinut jättää pois?

Kun sarja alkoi ilmestyä muutamia vuosia sitten, monet fanit harmittelivat sitä, että se ei nimestään huolimatta kertonutkaan Akamesta, vaan Akamen esi-isistä. Itse olin tästä hieman pettynyt, mutta totuin ajatukseen nopeasti. Lisäksi mangassa oli mukana lupaus siitä, että tarinan viimeinen osa keskittyisi Akameen ja Kurojakiin, kunhan välissä olisi esitelty muitakin sukupolvia. Tarinan välilehdillä esiteltiin Hakutakan ja Akamen lisäksi välissä olleita muita ninjakoirasukupolvia, joten on mahdollista, että tarinasta oli alunperin tarkoitus tehdä yhtä mittava kokonaisuus kuin esimerkiksi Orionista. Tarina kuitenkin päättyi hyvin nopeasti ja jopa aavistuksen töksähtäen, mikä viittaisi siihen, että Akame ei saanut isoa suosiota. Miten tarinasta olisi saanut astetta mielenkiintoisemman ja miltä osin se jäi ontumaan?

Itse katson Akamen isoimmaksi viaksi sen historiallisuuden: Takahashi on selkeästi päättänyt, että hän tahtoo pitää historialliset tapahtumat ja realismin mukana tarinassa. Akame-mangassa saakin runsaan esittelyn japanilaisista lääninherroista ja sotatilanteista.

Tällöin tarinaan tulee ongelma sekä japanilaiselle että suomalaiselle lukijalle: Suomalaiselle lukijalle tapahtumat ovat täysin tuntemattomia ja daimioiden nimeäminen tuntuu lähinnä listaamiselta. Japanissa sotainen feodaalikausi taas käsitellään kattavasti läpi kouluissa ja se tunnetaan läpikotaisin. Tällaiselle kohdeyleisölle Takahashin tarina tarjoaa vain raapaisupintaa eikä tuo historiallisiin tapahtumiin mitään uutta. Feodaalikautta on myös käsitelty paljon monissa muissa anime/manga/pelisarjoissa ja useimmiten sitä on muokattu niin, että alkuperäisiä historiallisia hahmoja ei edes tunnista.
Oda Nobunada animesta Battle Girls.
Lisäongelmaa tarinaan tulee mukana olevan realismin kautta. Ninjojen taistelutekniikoita on mielenkiintoista seurata ja tarinaan saa karuja kohtia raakuuksista kertomalla, mutta tarina kertoo lopulta miekkoja käyttävistä ninjakoirista, joilla ihmisen tasoinen älykkyys. Ne eivät istu muuten niin realistiseen maailmaan. Tarinan olisi pitänyt ottaa astetta fantasiatyylisempi malli, jotta koirat olisivat tuntuneet osalta maailmaa.

Hevonen voi olla myös moottoripyörä.
Tämän toteuttaminen on tietysti haasteellista: Ginga-sarjat asettuvat kuitenkin oikeaan maailmaan eivätkä Gamun tyyliseen selkeään fantasia-maailmaan. Gingassa etenkin ihmiset ovat aina vain tavallisia ihmisiä ilman supervoimia, kun taas koirat voivat tehdä mitä huvittaa. Tämän vuoksi Akamenkin ihmishahmojen tuli olla "vain" ihmisiä, vaikka ninjoja olivatkin.

Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että Akamen ninjakoirille olisi pitänyt antaa vastaavia voimia kuin Gamussa. Elettiinhän tuolloin kuitenkin ninjojen kultakautta, joten olisi loogista, että koirat olisivat voimiltaan Rikin ja Ginin kaltaisia. Sukupolvien saatossa iskut ja tekniikat unohtuisivat eikä niitä voitaisi edes käyttää, kun ei olisi ihmisiä auttamassa haarniskoiden ja miekkojen takomisessa. Tämä olisi myös luonut koirista oikeasti pelottavia vastuksia. Nyt niiden erikoistaito oli vain miekkailu, mihin ihmisetkin pystyvät. Koirien ei nähdä käyttävän edes Raikakeniä saati sitten uusia iskuja.

Miksi Takahashi ei sitten lähtenyt kehittämään ninjakoirien maailmaa? Puhtaana arvauksena voisin kuvitella, että Takahashi tahtoi tehdä tarinasta historiallisen opetusmielessä. Takahashi on pitkään tehnyt töitään periaatteena, että hahmoilla tulee olla korkea moraali/opettaa moraalia lukijoilleen, joten voisi olla mahdollista, että hän piti Akamen tarinaa mahdollisuutena saada lukijoita kiinnostumaan historiasta.

Toisekseen, Takahashi on ehkä sanonut joskus, että hän ei pitänyt erikoistekniikoidan tekemisestä tai nimeämisestä. (En löytänyt tietoa varmentamaan tätä.) Sen Takahashi on kuitenkin sanonut, että taisteluiden tekeminen koirilla on hankalaa, koska niiden taistelutavat ovat niin rajoittuneita.

Viimeinen asia, jonka näen ongelmaksi historiallisuudessa, on sen viemä sivutila.

Kaksi esimerkkiä:
Krooh pyyh.
Osa 4, 108-125 ja sen jälkeen vielä kymmenisen sivua.
Nämä sivut kertovat Odan olevan pahis ja hänen sotajoukkojensa johtajien nimiä sekä vastustajien joukkojen suunnitelmia. Suurinta osaa hahmoista ei nähdä enää koskaan. Odan pahisroolin korostaminenkin tuntuu turhalta, koska hän ei ole Igojen henkilökohtainen vihollinen ja hän kuolee kuten historiassakin: salamurhaajien iskussa.

Entäpä jos tämä aika olisi käytetty johonkin muuhun? Hakutakan veljet olivat juuri kuolleet taistelussa, joten tämä olisi voinut olla hyvä hetki surra niitä. Oozaru olisi voinut vaikka jutella Hakutakan kanssa ja moittia tätä, koska tämän uhkarohkeus koitui lopulta kahden veljen kuolemaksi. Tästä olisi helposti saanut Leijonakuningas/Tiedätkö miksi olemme karhukoiria, poikani? -kohtauksen. Lisäksi se olisi tuonut hahmoihin inhimillisyyttä, kun niiden kanssakäymistä olisi nähnyt sotimisen ulkopuolellakin.

Osa 5 - Koga-koirien kouluttaja
Olin todella, todella yllättynyt, kun tämä hahmo astui esiin, vaikka on maailman loogisin asia, että koga-koirillakin on opettaja. Kuka hän on? Mistä hän tuli? Tunsiko tämä Oozarun omistajan? Tunsiko Oozaru tämän miehen? Hänestä ei saatu tietää mitään. Ei mitään.

Tavallaan mystinen opettajakin toimii hahmona, mutta olisi ollut paljon hienompaa, jos esim. Koga-koirien omistaja olisi murhannut Kiheen, jonka jälkeen Taichi, Ryoujun ja Hakutaka olisivat vannoneet kostoa tälle. Tämä opettaja oli kuitenkin paljon mielenkiintoisempi hahmo kuin kaikki historialliset ja puolihistorialliset hahmot, joita tarinassa vilisee.


Tässä tiivistyy myös toinen Akamen isoista ongelmista: hahmot. Useimmat hahmot jäävät hyvin latteiksi ja vaille persoonallisuutta. Tarinan alussa tällainen on aivan hyväksyttävää, mutta kukaan hahmoista ei kehity merkittävästi tarinan aikana ja monesti tuntuu, että tarina ei edes kerro hahmoista. Oozaru, Hakutaka, Taichi ja Ryoujun ovat kaikki päähenkilöitä, mutta manga ei kerro oikeastaan kenestäkään heistä: Oozarun taustoja ei koskaan saada tietää, Ryoujun ei ota isänsä paikkaa koirien kouluttajana eikä Hakutaka tai Taichi varsinaisesti koe mitään hahmokehitystä tarinan aikana. Niillä kaikilla olisi mahdollisuus kasvaa hahmoina, mutta ne jäävät kuitenkin puolitiehen.

Akame on ihan hyvä sarja, mutta kun sitä pohtii hetken, huomaa siitä helposti, miksi se jäi niin lyhyeksi. Jos tarina olisi keskittynyt enemmän koiriin ja luonut tarinaan uutta historiaa ninjakoirille, olisi se ollut astetta mielenkiintoisempi. Se olisi myös toiminnan lisäksi tarvinnut tilaa ja aikaa hahmoille itselleen.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ginga Densetsu Akame, osa 1

Ginga Densetsu Akamen ensimmäinen osa ilmestyi Japanissa syyskuun alussa ja sain omani käsiin noin viikko sitten. Juonta en tässä käsittele, koska joutuisin tekemään sen kuvalukemalla, kuten muutkin. Tarkoituksenani on tehdä Kaksoissolaan hahmoesittelyitä, kunhan saan ensin lisää aikaa itselleni.

GDA:n julkaisu oli itselleni erittäin positiivinen yllätys. Se sisälsi samat värisivut kuin ensimmäinen Manga Gorakukin, mikä on erittäin harvinaista missä tahansa mangassa. Muutenkin mangan ulkonäkö on minusta huomattava parannus verrattaessa GDW:n ja Orioniin.
Ensimmäinen värisivu.

Yksityiskohtia piisaa. Takahashi on petrannut myös hevosten piirtämisessä.

7. luvun aloituskuva.
GDA:n kansi on komea ja vihdoin, vihdoin tässä on piirretty kansi eikä niitä valokuvia. Koirat ja tausta on piirretty erikseen, mutta ero valokuvan ja piirroksen välillä on huomattavasti pienempi eikä kuvien yhdistäminen pistä silmään. Kannessa on hieman hämmennystä aiheuttanut se, että kuvassa on Akamen lisäksi Gin ja Weed. Kyse on kuitenkin ilmeisesti mainoskikasta: Gingan vanhat fanit tahdotaan houkutella mukaan seuraamaan uutta sarjaa mainostamalla sitä vanhoilla hahmoilla. Ja ainakaan minua tämä ei haittaa. Etenkin Ginistä värikuvia on niin vähän, että lisäkuvat ovat aina tervetulleita. Myös mangan lukujen aloituskuvissa on usein GNG:n vanhoja sankareita.

Takakansi.
Myös mangan takakannen kuvat ovat kauniit ja luovat sopivaa jännitystä lukijalle. Toivoisin itse, että takakannet jatkavat Orionin linjaa eli niissä näkyisi tulevaisuudessa paljon sivuhahmoja sekä pahiksia. Sisäkansissa ei nyt ole uusia kuvia, vaan asetelma värikuvista ja sarjakuvan ruuduista.

Asia, joka minua jäi tässä julkaisussa kuitenkin pohdituttamaan on: Onko tässä julkaisussa samalla ajateltu myös ulkomaisia lukijoita?

Ensinnäkin, sarjan nimi on paitsi japaniksi myös englanniksi (Legend of Silver Fang Akame), mitä ei ole tehty muissa Ginga-sarjoissa. WEED-mangassa oli nimi tietysti englanniksi, mutta vain osa siitä ja sekin oli englantilainen lainasana. Akamessa nimeä ei ole myöskään laitettu pienesti ja huomaamattomasti, vaan se on ollut mainoksissa isolla paikalla alusta alkaen.

Tämän lisäksi muutaman päähenkilön nimi on kirjoitettu länsimaisesti hahmoesittelyssä: Hakutaka sekä Ohzaru, jonka pitäisi tosin kirjoitusohjeiden mukaan olla Oozaru. Tämän lisäksi kaikkien muiden hahmojen kanjeilla kirjoitetun nimen yläpuolella lukee selvennys hiraganoilla, mitä tapahtui GDW:n ja Orionin aikana vain muutaman nimen kanssa.

Myös itse tarinassa on yllättävän paljon hiragana-selvennyksiä.

Syy tähän voi olla muukin: GDA voi olla suunnattu hieman nuoremmalle lukijakunnalle kuin Orion tai sitten samurait ja ninjat käyttävät niin erikoista ja harvinaisempaa sanastoa, että osa sanoista pitää selventää myös japanilaislukijoille. Lisäksi länsimaiset kirjaimet ovat samalla tavalla eksoottisia japanilaisille kuin japanilaiset merkit länsimaalaisille, joten voi olla, että mangassa on vain tahdottu kokeilla uutta tyyliä.

Kummin vain, tämä on huomattava etu meille länsimaalaisille lukijoille. Nyt monien hahmojen nimet voidaan kääntää samantien länsimaalaisille sopivaan muotoon eikä niitä tarvitse arvailla!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Ginga Densetsu Akame - suomeksi?

Ginga Densetsu Akamen ensimmäinen osa on ilmestynyt nyt Japanissa ja ensimmäiset kappaleet saapuvat pian Suomeen. Suomessa on jo ollut paljon huhuja siitä, että sarja käännetään suomeksi, mitä käsiteltiin hyvin  Hopeatiikeri-blogissa. Lyhyesti sanoen: kääntämistiedot ovat vain huhuja, Akamea ei olla kääntämässä suomeksi.

Millaiset mahdollisuudet GDA:lla olisi ilmestyä suomeksi joskus tulevaisuudessa?

Ginga Densetsu Akame ei nimestään huolimatta kerro (ainakaan vielä) GNG:n Akamesta, vaan tämän esi-isistä tarinan asettuessa useamman sadan vuoden päähän menneisyyteen. Vaikka tämä oli monille Akame-faneille pettymys, on sarjalla varmasti monia kiinnostuneita lukijoita. Lisäksi itselläni on tästä sarjasta astetta suuremmat odotukset kuin Orionista. Akame on oletettavasti "jatkoa" Takahashin aiemmin tekemälle Ganin-tarinalle minkä lisäksi Takahashi on maininnut useaan otteeseen tahtovansa tehdä tarinan Akamen menneisyydestä. Tämän vuoksi Takahashilla on ollut useita vuosia miettiä GDA:n juonta, hahmoja ja tapahtumia. Orion puolestaan jatkui lähes suoraan WEED-mangan loppumisen jälkeen, joten sen tarinaa Takahashi on todennäköisesti suunnitellut vain pari kuukautta. Odottaisin siis GDA:lta juonellisesti samaa laatua kuin WEED-mangalta.

Lisäksi Takahashi on selkeästi innostunut Ginga Densetsu Akamen tekemisestä. Koirien ulkonäöt ovat tyylikkäitä ja niiden piirtäminen on paljon yksityiskohtaisempaa kuin monien Orionin tilanteiden. Myös Japanissa odotukset GDA:n suhteen ovat ilmeisen suuret. Kun Orion alkoi ilmestyä, sen ensimmäisessä osassa oli värisivuja, mutta tämän jälkeen se ei saanut Manga Gorakusta kansikuvia tai värisivupaikkoja, joita annetaan suosituimmille sarjoille. GDA puolestaan on saanut värisivuja jo kahdesti minkä lisäksi se on ollut myös Manga Gorakun kannessa.

Hyvä piirrosjälki sekä mukaansa tempaava juoni kiinnostaisivat varmasti Suomen Ginga-faneja, vaikka tarinassa ei tuttuja hahmoja olisikaan.

Pitäisin myös tätä Sangatsu Mangan Antti-sedältä tullutta kommenttia tärkeänä:

"Hoi. Pieni tarkennus: näillä näkymin Orion julkaistaan ennemmin tai myöhemmin. Weed näet menestyy sen verran hyvin. Mutta ajasta ei ole vielä suunnitelmia. Periaatteessa on mahdollista että se alkaa Weedin ollessa yhä kesken, mutta tästä en lupaile mitään. Kun en vielä tiedä."
- Kaksoissola 

WEED-manga menestyy niin hyvin, että kustantajat tahtoisivat itselleen toisen Takahashin pitkän sarjan ilmestymään sen rinnalle tai heti sen jälkeen. Orion olisi houkutteleva vaihtoehto, mutta lukijoiden kannalta asiassa on iso ongelma. Orion asettuu ajassa WEED-mangan jälkeen. Tämän seurauksena Orionin lukeminen spoilaisi pahasti WEED-mangassa kuolleita hahmoja sekä muita juonikuvioita.

Ginga Densetsu Akame olisi tähän ongelmaan hieno ratkaisu. Se asettuu ajassa jonnekin 1700-luvulle eikä se näin ollen paljasta mitään nykyaikaan asettuvista tarinoista.

GDA:n kääntämisessä on vain yksi ongelma: sarja on ihan uusi. Jos leikitään, että GDA:ta ryhdyttäisiin kääntämään nyt ja ensimmäinen osa ilmestyisi kuukauden kuluttua... Milloin seuraava osa ilmestyisi? Japanissa uusi pokkari ilmestyisi 2-3 kuukauden välein, mutta Suomessa samaan olisi mahdotonta päästä. Kirjan kääntämisessä ja taittamisessa menee kuukauden verran, painossa toinen mokoma. Jos painossa tulisi mokia tai hidastuksia tulisi jotain muuta kautta, voisi pokkareiden välillä olla puolen vuoden taukoja, joita olisi mahdoton ennustaa ennalta. Kun sarja ilmestyy epäsäännöllisesti, tippuvat fanit kärryiltä, unohtavat ostaa uusia osia tai lopettavat lukemisen kokonaan.

Lisäksi GDA:n pituudesta ei voi vielä kertoa mitään: osia voi olla 5, 15 tai 50.

Jos GDA:ta ryhdyttäisiin kääntämään suomeksi, sen pitäisi olla ilmestynyt kokonaan tai vaihtoehtoisesti sitä pitäisi olla ilmestynyt kymmenkunta-parisenkymmentä pokkaria.

Kokonaisuudessaan pitäisin GDA:n kääntämistä erittäin mahdollisena - joskus 2-4 vuoden kuluttua, kun sarjaa on ilmestynyt lisää. Sen tarina on niin kiinnostava, että se on tällä hetkellä itselläni kakkostoiveena suomennettavien Takahashin sarjojen listallani. (Ginga no Inutachi pitänee ikuisesti ykkössijaa.)

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Ginga Densetsu Akame - Odotuksia ja pohdintaa

Ginga Densetsu Akamea on nyt ilmestynyt 6 lukua, mutta on myönnettävä, että olen itse tutustunut vain ensimmäiseen sekä kasaan juoruja. Manga Gorakun ostaminen houkuttaisi, mutta postikuluineen yhden luvun hinnaksi tulisi 15 euroa, joten jään itse odottamaan syyskuuhun, jolloin ensimmäinen pokkari ilmestyy.

GDA on aiheuttanut nyt jo monia hämmennyksiä. Tarinan oletettiin alkavan suoraan Akamen tarinasta, mikä aiheutti rajuja sekaannuksia: monet ärsyyntyivät siitä, miksi Akame on ihmisten kasvattama ja itse muiden joukossa mietin, mitä ninjat puuhailivat 1970-luvulla...

Nyt GDA:n juoneen on saatu jo aavistus selvennystä. Tarina kertoo Akamen esi-isästä, Hakutakasta, ja asettuu vuoteen 1579.

Hakutaka on ainoa valkea koiranpentu Kotobukin ja Oozarun viisipäisessä pentuessa. Koirien omistaja, Kihee Itoo, aikoo lopettaa vastasyntyneen pennun, koska valkea väri on huono shinobi-koiralle: koiria käytetään eniten öisissä taisteluissa, jolloin valkeat koirat erottuvat kaikkein helpoiten. Kiheen nuorin poika, Taichi, suostuttelee kuitenkin isänsä säästämään valkean pennun ja lupaa huolehtia siitä.

Samaan aikaan Oozaru, pentueen isä, kohtaa partioretkellä Kouga-koiran, joka koettaa paeta omien joukkojensa luota. Kouga, nimeltään Sadamitsu, kertoo Oozarulle, että Kougat aikovat pettää Igat ja Oda Nobunaga aikoo hyökätä Igojen kimppuun.

Toisin kuin Gamussa koirat ja ihmiset eivät pysty puhumaan keskenään, mutta koirat ymmärtävät ihmisten puhetta lähes täydellisesti ja ihmiset osaavat tulkita koiriensa käytöstä paljon normaalia paremmin. Esimerkiksi Kihee kieltää Taichia kertomasta Oozarun kuullen, että hän suunnitteli jättävänsä Hakutakan kuolemaan ja Ryoojun (yksi shinobeista) lähtee ylimääräiselle partiokierrokselle, koska Oozaru vaikuttaa huolestuneelta, minkä ansiosta myös ihmiset saavat tietää Oda Nobunagan hyökkäyssuunnitelmasta.

Tällä hetkellä vaikuttaa ilmeiseltä, että Akamen ilmestymistä tarinaan saadaan odottaa vielä kauan. Hakutaka, joka esiteltiin tarinaan hyvin samalla tavalla kuin Gin, on vasta pieni pentu, joten sen varttumista täytyy odottaa ennen kuin se pystyy ottamaan roolinsa tarinassa. Tarinassa on muutenkin esitelty paljon hahmoja, minkä vuoksi on oletettavaa, ettei niitä jätetä heti pois kertomuksesta. Hahmojen huomattava määrä viittaisi myös siihen, että tarinasta olisi tulossa melko pitkä: lyhyissä tarinoissaan Takahashi on aina pitänyt hahmokaartin pienenä.

Itse odotan mielenkiinnolla, tuleeko tarina liittämään mukaan myös Takahashin aiemmin kirjoittaman Ganin-lyhyttarinan, joka kertoi myös Akamen esi-isistä. Kyseisessä tarinassa Oda Nobunaga oli myös vihollisena, joten en pitäisi tätä mahdottomana juonikuviona. (Oda Nobunaga on oikeasti olemassaollut henkilö, joka on useimmissa tarinoissa mukana pahiksena.)

Eräs asia, mistä monet lukijat ovat olleet huolissaan, pohdituttaa minuakin: milloin tarina alkaa keskittyä Akameen ja Kurojakiin? Vai alkaako se keskittyä siihen ollenkaan?

Tässä olen itse kahden vaiheilla. Pidän nykyisestä tarinasta sekä keskittymisestä hieman erilaiseen osaan Ginga-maailmasta enkä varsinaisesti kaipaa Akamea mukaan tarinaan. Toisaalta, tahtoisin ehdottomasti tietää lisää Kouga-koirista sekä Kurojakista. Gingan puolella olisi kuitenkin paljon, paljon nippelitietoa selvittämättä näistä hahmoista. Mikä ajoi Kurojakin tekemään joukoistaan kannibalisteja? Missä vaiheessa sota kääntyi Kougien eduksi? Keitä olivat Kurojakin ja Akamen puolisot? Oliko Chibillä sisaruksia? Millaisia olivat Akamen pennut ja milloin Akame päätti luopua niistä? Miksi Kurojaki vihaa ihmisiä? Millaisia olivat Akamen ja Kurojakin vanhemmat?

Oma suosikkitoiveeni olisi sukupolvittain etenevä tarina, joka lähestyisi pikkuhiljaa Akamen ja Kurojakin aikakautta. Jokaista sukupolvea ei tarvitsisi käydä läpi (Ginga-koirienkin iällä mitattuna 400 vuoteen saataisiin 20 koirasukupolvea!), mutta 3-4 tarinaa ennen GNG:n alkuun siirtymistä olisivat hienoja seurata. Tällaisessa kokonaisuudessa ehdittäisiin seurata hyvin erilaisia hahmoja sekä sodankäynnin kehittymistä ja taistelun aaltoilua.

Entäs sitten fanien eniten pelkäämä vaihtoehto eli manga päättyy töksähtäen kuten Ginga Densetsu Riki ja Akamea eikä Kurojakia edes mainita tarinassa?

Harmillisesti pidän tätä itse aivan mahdollisena. Takahashi ei ole varsinaisesti koskaan sanonut tahtovansa kertoa lisää Akamesta, vaan Igojen historiasta. Kurojaki ja Akame kansikuvissa olisivat tällöin juuri sitä, miksi niitä on sanottukin: mainoksia houkuttamassa Ginga-lukijoita uuden sarjan pariin. Eihän Gin ole kovin suuressa roolissa GDW:ssä tai Weed puolestaan Orionissa.

Toivon kovasti, että tarina tulee jatkumaan vielä paljon Hakutakan kertomuksen jälkeenkin, mutta sitä on tässä vaiheessa mahdoton tietää. Sen vuoksi aion itse lukea GDA:ta ajatellen sitä uutena tarinakokonaisuutena, koska ajankohdan vaihtumisen odottaminen vie vain pois varsinaiselta tarinalta. Jos juoni myöhemmin keskittyy Akameen ja Kurojakiin, on se vain superbonusta kertomukseen.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Oheistuote-esittely: Akame-pehmo

Akame on yksi WEED World -lehtien yhteydessä järjestetyistä arpajaispalkintopehmoista. Siitä on valmistettu sekä iso että pieni versio. Pienestä versiosta on todennäköisesti otettu uusintapainos, mutta eroja eri painosten pehmoilla ei ole.

Akame-pehmo on kokonaisuudessaan hyvin yksinkertainen. Mitäpä muuta se voisi ollakaan? Akame on valkea, arveton ja pannaton. Tämä tekee pehmosta harmillisesti hieman mitäänsanomattoman, vaikka se onkin saanut hahmon hyvin vangittua.

Akamen katse on aavistuksen unelias, tyynen rauhallinen, mikä sopii sille hyvin. Mangassakin Akamea nähdessä sen silmät ovat usein ikään kuin puoliksi auki ja sen katse muuttuu harvoin.

Kokonaisuudessaan nätti ja onnistunut pehmo, jossa on kaikki hahmon ominaisuudet, vaikka niitä onkin niukasti.

Kuvat kahdesta eri pehmosta. Värierot johtuvat kamerasta.