tiistai 18. lokakuuta 2016

GtLW: 68

Sirius ja Orion piilottelevat kiven takana. Ne ovat huomenneet Akamen ja Akame on huomannut ne.
Sirius lähtee yllättäen juoksemaan metsään, poispäin karhuista Orionin jäädessä paikoilleen.
Akame ei kiinnitä huomiota veljeksiin, vaan juttelee Tesshinin kanssa. Se yrittää suostutella Tesshiniä ja Kogia poistumaan.
Sirius päätyy supernopeasti Gennain armeijan luo.
Gennai ja muut koirat nahistelevat keskenään. Odottaminen käy kaikkien hermoille ja Gennai on ilmeisesti huomannut Siriuksen ja Orionin kadonneen.
Sirius kuuntelee kauempaa koirien keskustelua ja lähtee sitten pois.
Lopulta Gennai huomaa selkänsä takana piilotelleen Siriuksen, mutta liian myöhään: pentu on taas karannut paikalta.
Rigel kertoo omia mielipiteitään.
Sirius juoksee takaisin Orionin luo, kun maa sen jalkojen alla muuttuu yllättäen pehmeäksi.
:o
Monsoonin luontainen reaktio liian lähelle tulleeseen koiraan.
Etäisyydet oli tässä aika hassuja. Onko Gennain armeija oikeasti noin lähellä? Laumalaiset myös kuulivat Monsoonin huudot. Samoin haavoittuneet ovat aivan lähellä, kun Tesshin ehti jo paikalle kävellä.

Siriuksen ilme tuolla Monsoonin selässä oli melkoisen söpö. Hänhän on vain hivenen yllättytynyt. :o

Lueskelin hieman Fantan tekemiä käännöksiä tähän osaan ja Gennain luona koirat keskustelivat esim. siitä, ketä ne tukevat johtajaksi. Bon asettui tukemaan Orionia ja Andy taas Siriusta - mikä oli tosi reilua, kun Rigel seisoo siinä vieressä. Rigel-parka on varmaan jo tottunut tällaiseen kohteluun.

4 kommenttia:

  1. Voi ei nyt se taistelu siis alkoi toivottavasti siriukselle ei käy kuinkaan nyt kun monsoon vauhkoontui noin rajusti tuossahan voi nyt käydä todella huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirius ja Akame ovat ottaneet tuossa jonkin verran osumaa tähän asti. Saas nähä ketkä muut vahingoittuvat/heittävät henkensä vielä.

      Poista
    2. Niinpä. Akame sai Siriuksen takia oikein kunnon kasvokirurgisen hoidon.

      Poista
    3. Kuinka niin Siriuksen takia? Akame liittyi taisteluun, mutta ei Sirius tarvinnut tuossa vaiheessa mitään apua. Se oli jaloillaan ja väisteli Monsoonin iskuja.

      Poista