keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

GtLW: 98-101

Tapahtumia! Tiivistelmät ovat Pikafueyn lyhennelmien pohjalta tehtyjä.

Luku 98:
* Akame on lyyhistynyt maahan. Se kerää kuitenkin voimiaan ja puhuu sen ympärille kerääntyneille koirille. Se puhuu erityisesti Siriukselle. Hetken kuluttua Akame kuitenkin lyyhistyy taas maahan eikä nouse enää.
* Koirat alkavat haukkua ja Hidetoshi juoksee paikalle. Akamen sydän ei lyö, joten Hidetoshi alkaa elvyttää sitä. Daisuksen avulla Akame saadaan virkoamaan ja se viedään autoon.
* Toiset metsästäjät ovat löytäneet Izoun, jonka sisukset roikkuvat ulkona. Myös se viedään samaan autoon Akamen kanssa.

Luku 99:
* Sirius ja Shion juoksevat kohti metsää. Ne yrittävät ilmeisesti suostutella Bobin mukaansa, mutta Bob kieltäytyy. Gennai yrittää pysäyttää kaksikon ja myös Orion huutaa niiden perään aikoen seurata niitä. Rigel kuitenkin sanoo jotain veljelleen ja tämä jää paikoilleen, kun Sirius ja Shion katoavat metsään.
* Huomio siirtyy Kurotoraan ja muihin haavoittuneisiin koiriin. Ne säikähtävät, kun Orion ilmestyy yllättäen paikalle. Koirat juttelevat hetken, jonka jälkeen Orionin mukana ollut Tensshin lähtee juoksemaan metsään.

Luku 100, käännöksistä kiitos Fanta-chanille!
Koirat tarkkailevat hermostuneesti lähestyviä ihmisiä. Kurotora rauhoittelee niitä ja sanoo, että ihmiset ovat heidän liittolaisiaan. Metsästäjät arvioivat ampuneensa 30 karhua eivätkä usko paenneiden (eli Monsoonin) tulevan enää takaisin.

Ihmiset kaivavat koirille haudan kauhakuormaajalla. Suurin osa kuolleista on lemmikkikoiria. Ihmisiltä kesti kolme päivää kerätä kaikki lähiseudun kuolleet koirat. Lopulta joukkohaudalle tuotiin Japanilaisen tavan mukaan ruokaa vainajien muistoksi.
Koirat voivat vain katsella, kun ihmiset hautasivat niiden toverien ruumiit. Orionin sisällä paloi kostonhimo: se ei voinut ymmärtää, miten Sirius saattoi jättää tällaisen teurastuksen kostamatta.

Ihmiset miettivät tilannetta ja miettivät, miten koirat pärjäävät, kun Gin ei johda niitä. Suzuku-niminen mies sanoo, että he saattavat joutua lopettamaan koiria, jos lauma ei hajaannu. Daisuke tyrmää idean suorilta käsin.
Daisuke ja muutama muu kyläläinen lähtevät viemään koirille ruokaa: suurin osa niistä on lemmikkejä, joten ne eivät todenäköisesti osaa metsästää itse. Lisäksi Daisuke tahtoo palkita ne.
Koirat ovat selvästi tykästyneitä ruokaan, mutta kukaan ei aloita. Rigel ehdottaa Orionille, että haavoittuneiden tulisi syödä ensin. Orion on samaa mieltä.
Nälkäinen Kamakiri alkaa ahmia heti luvan saatuaan.
Koirat käskevät myös Bobia syömään. Bob tärisee kauttaaltaan ja ryntää sitten ruokakasalle. Daisuke hymyilee ja ei voi olla ihailematta koirien tapaa auttaa haavoittuneita.

Sirius ja Shion ovat saapuneet Shirakami-vuorelle, Monsoonin reviirille!
Luku 101:
* Sirius ja Shion etsivät Monsoonia. Shion yrittää todennäköisesti kutsua sitä. Pian kaksikko huomaa Monsoonin, joka seisoo vesiputouksen huipulla.
* Monsoon on -kuten Bob varoitti- menettänyt hermonsa ja täysin arvaamaton. Koirat nähtyään se muistaa Johnin hyökkäyksen. Monsoon muistaa myös auttavan Ginin, mutta muistoista nousee esiin myös hetki, kun Gin leikkasi Akakabuton pään irti. Monsoon karjuu ja heittää Shionia ja Siriusta kohti kiviä ja pakenee.
* Orion tarkkailee lemmikkikoiria, jotka ovat ilmeisesti palaamassa kotiinsa. Orion alkaa itkeä: se on turhautunut ja vihainen tilanteeseen.
* Daisuke ajaa autolla kohti isoa rakennusta, jossa koiria hoidetaan. Paikalla nähdään Sasuke, joka on kaikinpuolin kunnossa.
* Myös Weed on rakennuksessa. Se näyttää olevan täysin parantunut, ei arpia tai leikkausjälkiä. Weedin katse on kuitenkin muuttunut astetta aikuisemmaksi. Orion ja Rigel juoksevat innoissaan Weedin luo.

Taistelusta Monsoonia vastaan on siis nyt kulunut 3 päivää ja ilmeisesti ihan Monsoonin hyökkäämisestä on kulunut reilu viikko. Olin aluksi hieman pettynyt, kun Weed on jo kunnossa, mutta jos aikaa on mennyt jo viikon verran, on paraneminen ymmärrettävää. Onhan Weed vielä nuori, joten se toipuu nopeasti.

Mutta! Weedillä ei ilmeisesti ole arpia ollenkaan. Samoin Siriuksen, Sasuken, Kyoshiron ja monen muun arvet ovat parantuneet. Täytyypä sanoa, että olin pettynyt tähän, sillä olisin toivonut, että edes joku hahmoista saisi arpia. Toivottavasti Akame sentään ei koe ihmeparantumista...

Siellä täällä on ollut vähän pettymistä siihen, että Akame ei kuollut, mutta itse olen tyytyväinen tilanteeseen. Olisi ollut tosi laimeaa, jos Akame olisi kuollut lähes sairaalan portaille...

Muuten juoni on edennyt näissä luvuissa tasaisesti. Mihinkään yksityiskohtiin ei voi oikein tarttua, kun ei ole käännöstä (tai kuvia, lol), mutta täytyy sanoa, että näitä tarinan suvantokohtia on ihan kiva lukea tällaisina köntteinä. Tässä ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään superdramaattista, joten parempi näin? Akamen sanat Siriukselle tosin kiinnostavat. Ilmeisesti Akame käski Siriuksen seurata sydäntään ja valitsemaansa reittiään miten parhaiten taisi. Jos Akame olisi kieltänyt Siriusta, Shion olisi tuskin lähtenyt tämän mukaan. Saapa nähdä, miten neuvottelut Monsoonin kanssa sujuvat.

Pieniä huhuja tulevista tapahtumista on jo kuulunut: esimerkiksi Gin tekee pian paluun villikoirien luokse. Lisäksi yksi dramaattinen tapahtuma, jonka linkittelin FB:n puolella, oli ilmeisesti vain unta....

19 kommenttia:

  1. Voihan piru, niin kovasti toivoin, että Weedille jäisi nyt viimeinkin arvet! >8(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, teen tästä pian isomman whine-postauksen.

      Poista
    2. No, kyllä tähän varmasti jossain vaiheessa saadaan lisättyä kuviakin, kunhan niitä lataillaan nettiin. Ja uskon kyllä, että ihmiset tulevat pian järkyttymään yhtä rajusti kuin Akakabutonkin kohdalla. Sen luultiin kuolleen, mutta sitten se palasi. Nyt Monsoonin oletetaan pysyvän poissa, mutta se varmasti palaa vielä.

      Poista
    3. Joo, viimeistään pokkareiden ilmestyessä saadaan kuvat nähdä.
      Ihmiset eivät tainneet edes nähdä Monsoonia tai huomata sen jälkiä.

      Poista
  2. Hieno juttu ettei akame sittenkään kuollut minä jo olin ihan murheissani kun viimeksi, se vain lyyhistyi maahan eikä enää noussut mutta ennen kaikkea ihalemani ninja koira onkin elossa hurraaaa, ja myös hyvä että weedkin on toipunut ja pystyy näköjään kävelemään mutta pettymys myös ettei weedille. Tullut mitään arpia siitä karhun iskusta luulin että tuollaisesta iskusta ei voisi selvitä ilman naarmua mutta harmi ei mitään herra takahashi sanoi aikanaan että weed ei tule saamaan minkään laista arpia joten aika haikee tunnelma kun ei kenellekkään tule hienoja arpeja pysymään ouun sankareilla, sitten vielä on kyllä aika huvittavaa nähdä että sirius vieläkin yrittää saada sopua monsoonin kanssa ja nyt vielä kun monsoon on arvaamaton joka tappaa kaikki minkä se näkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, itse olisin vain toivonut, että Takahashi olisi luopunut tästä ajatuksesta ja tehnyt Weedille arvet.

      Poista
  3. Tiedoksi kaikille vielä että jouduin vaihtamaan nimeä kun oli turvallisuus riskejä joten ei kummoisempi nimen vaihto mutta toivon että ette pilkaa sitä kiitos.

    VastaaPoista
  4. En ole kovin tarkkaan last warsia seurannut eli miten Monsoon voi muistaa Johnin hyökkäyksen? Mitä hyökkäystä tässä tarkoitetaan? Ja oliko Monsoon paikalla silloin kun akakabuton pää lähti irti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmastikin sitä jossa John tappoi Monsoonin veljet. Ja ehkä Monsoon oli paikalla, tai sitten kuuli siitä emoltaan.

      Poista
    2. Akakabuton kuoleman jälkeen koirat tappoivat kaikki alueella olevat karhut. Monsoon pääsi pakenemaan Johnin hampaista parin muun Akakabuton pennun kanssa, koska niiden emo uhrautui ja lisäksi Gin auttoi Monsoonia.

      Monsoon ei todennäköisesti ollut itse paikalla, mutta on mahdollista, että se on kuullut asiasta jälkikäteen. Tai onhan se voinut olla tarkkailemassa tosi kaukana taistelusta.

      Poista
  5. Höh, olin toivonut, että Weedin vaikea loukkaantuminen olisi tuonut tarinaan jotain lisäsisältöä, mutta ei kai sitten. Alkaa jo vähän turhauttaa tällainen hahmojen pieksäminen henkihieveriin ilman, että kenellekään oikeastaan käy mitään. Tulee vähän höpläytetty olo, että ylipäätään jännitti kenenkään puolesta.

    Toivottavasti Siriuksen ja Orionin välirikko ei kuivahda kasaan samalla tavalla. Se on ehdottomasti suosikkisisältöäni Last Warsissa tällä hetkellä. Monia Siriuksen näkökanta ärsyttää, mutta itse jotenkin ymmärrän, mistä sen pasifismi tässä tapauksessa kumpuaa ja toivon, että se pysyy kannassaan tarpeeksi pitkään, että juoneen saataisiin mehukasta veljesdraamaa. Olisi mielenkiintoista nähdä Siriuksen ja Orionin yhteenotto, enkä yhtään pahastuisi, jos seuraukset olisivat traagiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on vähän huijattu olo, kun hahmot saavat pahoja vammoja ja sitten toipuvat niistä kuitenkin täydellisesti. Ymmärtää sitä, että kaikilta ei voi silmät ja raajat lähteä irti, mutta jotain ongelmia olisi loukkaantumisista hyvä seurata.

      Itsekin toivon, että veljesdraama saadaan pidettyä mukana. Olen itse vähän kummankin veljen puolella tässä, koska ne ovat kummatkin oikeassa, mutta vievät kuitenkin aatteensa liian ääripäähän.

      Poista
  6. Akamen kuolema olisi ollut todella valjua, koska mielestäni sellainen kuolema ei Akamelle olisi sovinnut, että sillä nyt vain on niin vakavat vammat, ettei se enää jaksa elää. Mutta Akamehan on jo ainakin 20-vuptias, joten ei olisi ollut ihmekään, jos se kuolisi "pienestä", sellaisesta mistä nuorempi koira olisi selvinnyt arvilla tmv.

    Vaikuttaa pahalta Izoun tilanne, toivottavasti sekin toipuu, kunnihmiset kerran vei sen hoidettavaksi. Jos Izoun on pakko kuolla, toivottavasti tulee muistelua siitä, miten merkittävä rooli sillä oli Orionin lapsuudessa.

    Metsästäjän kommentti siitä, että kopiria jopudutaan lopettamaan jolei lauma hajaannu, toi mieleen GDW:n alun, kun ihmiset alkoivat villikoiria, kun niistä oli vaaraa ihmisille (todellisuudessahan Hirviö oli syypäänä siihen, miksi koirat sai vaarallisen maineen).

    GDWO:n aikana Akakamakiria kutsitaan tuon tuosta Kamakiriksi ja ilmeisesti GtLW:n aikanakin. Eipä muuten, mutta tuntuu hämäävältä, kun tietää, että isä-Kamakiri on kuollut. :)

    Onkohan sitten Monsoon todellakin muodostanut kuulemansa mielikuvansa siitä, miten Akakabuton pää lensi irti Ginin hyökkäyksen toimesta. Jos Monsoon oli paikalla, niin sen on täytynyt kurkkia tapahtumia todella piilosta jottei koirat olisi hoksannet sitä. Aivan mahdotonta se ei olisi, tuntuisi dramaattisemmalta että Monsoon joutui todistamaan isänsä kuoleman. Ja tietty sen antaisi Monsoonille kunnon motivaation koirien teurastamiseen ja sille mietinälle, voiko se ikinä antaa anteeksi Ginille, joka tappoi sen isän - olkoonkin että myöhemmin Monsoon pelastui Ginin puututtua Johnin tappoyritykseen.

    Kiva kun Weed on kunnossa, mutta pari arpea olisi ollut mukava lisä, toivottavasti Siriukselle jää arvet otsaan, niin erottaa isän ja pojan toisistaan.

    Ginkin näköjään on parantunut kaihistaan, jos se kerta tekee paluun villikoirien luokse. Nyt on sota hetkeksi tauonnut, mutta onko seuraavaksi luvassa lopputaistelu ja GtLW:n päätös? Oli miten oli, toivottavasti kaikki ei vain ole ohi yhdessä hujauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Izoukin varmaan toipuu täydellisesti. Hidetoshia pitää kyllä ihailla, kun herra ei ole eläinlääkäri, mutta hoitaa koiria tuosta vain~

      Heh, Kamakiri tuntuu sukunimeltä tässä tilanteessa.

      Tätä voi vain arvailla tällä hetkellä. Monsoon voinut kuulla isänsä kuolemasta toisilta karhuiltakin. Anteeksi Monsoon tuskin koskaan antaa, sillä onhan se elänyt kostosta haaveillen jo 10 vuotta.

      Siriuksellekaan ei harmillisesti jäänyt arpia...

      Gin on toipunut, mutta en usko, että tässä alkaa taisteluita. Veikkaisin, että nyt on taas "suvantovaihe", jossa juoksennellaan ja koirat jakautuvat omiin ryhmiinsä koettaen kukin keksiä ratkaisua. Orionkaan ei voi hyökätä ilman armeijaa ja se ei tiedä, missä Monsoon on.

      Poista
    2. Rupesin tosissani miettimään, että oonko ymmärtänyt aivan väärin, että Hidetoshi ei ole eläinlääkäri, vaan tietää enemmän ihmislääketieteestä, pitihän Hidetoshi Takedasta huolta ja muutenkin GNG:n aikana ilmoitettiin, että Hidetoshi on työskennellyt sairaalassa. GDW:n aikana, Hidetoshin hoitaessa hauleista haavoittunutta Weediä, ajattelin, että ehkä Hidetoshi taitaa sekä eläinten että ihmisten hoitamisen. Taitaa olla kuitenkin oikea fakta, mitä GNG:ssä on kerrottu, eli Hidetoshi on lääkäri, joka hoitaa ihmisiä, eikä ole eläimiin erikoistunut. Onkohan Takahashilla tapahtunut pieni kömmähdys ja muistanut kyllä että Hidetoshi on lääkäri, muttei sitä, mikä hänen erikoisalueensa on. Vai onko Takahashi miettinyt, että olkoot eläinlääkäri, vaikka alkuun muusta on kerrottukin, onpahan eläinlääkäri kätevämpi tarinan kannalta.

      Poista
    3. Juu, Hidetoshi taisi vielä Weedin ekan kerran hoitoon saatuaan valittaa siitä, että ei ole eläinlääkäri/sairaala ei ole eläinklinikka. Ehkäpä Hidetoshi on käynyt iltakursseja eläinlääketieteessä vapaa-ajallaan? Perus tikkaamisen ym. voisi koiralle varmasti myös ihmislääkäri tehdä, mutta isommat leikkaukset vaativat kyllä koulutuksen.

      Poista
  7. koskahan mahtaa tulla lisää luettavaa ?
    oon uus tähä sarjaa. kaotin animet mut en oo mangaa niinkää lukenu muuta ku jotai pientä orionista, mut tätä blogii oon lukenu ja tosi kiinnostunut miten manga sarja loppuu.
    onko tiedossa animeita orionista tai last warssista ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika avoimena on uusien lukujen saapuminen. Animeita ei ole tulossa Orionista eikä LW:stä.
      Mukava saada uusiakin lukijoita~

      Poista