tiistai 25. heinäkuuta 2017

Last Wars 105.-107.




Huom! Välistä puuttuvat luvut 102-104.

Tiivistelmät ovat Pikafueyn lyhennelmien pohjalta tehtyjä. Kuvat ovat Twitteristä.

Luku 105
* Koirat nukkuvat maassa.


* Andy on hereillä ja se kutsuu Orionin, Bonin ja Yamabikon luokseen. Nelikko lähtee hiipimään pois muun lauman luota. Orion epäröi, mutta seuraa muita.

* Shion ja Sirius kulkevat myös metsässä. Ne ovat hermostuneita, koska ne liikkuvat Monsoonin reviirillä ja kulkevat sen ruokakätköjen ohitse. Pian oksat rasahtelevat ja Monsoon astuu esiin. Se ei vaikuta vihaiselta ja sanoo jotain Siriukselle ojentaen tassunsa.

Älkää välittäkö nuolesta.
* Sirius epäröi pienen hetken ja hyppää Monsoonin tassulle. Monsoon nostaa sen ilmaan ja lävistää samalla Siriuksen reiden kynnellään. Ilman pienintäkään epäröintiä karhu nostaa tassunsa ja iskee sen alas murskaten Siriuksen selän.
Luvun 105 viimeinen kuva.
106
* Monsoon jatkaa Siriuksen ruumiin riepottelua eikä koira taistele vastaan. Lopulta Monsoon aikoo ilmeisesti syödä ruumiin, mikä saa Shionin toimimaan ja puremaan Monsoonia. Monsoon ärsyyntyy tästä ja heittää Siriuksen ruumiin Shionin päälle.
* Koirat paiskautuvat puuta vasten. Shion yrittää herättää Siriuksen, mutta turhaan. Monsoon lähestyy kaksikkoa ja iskee ne murskaksi tassullaan.
* Samassa Gin herää huutaen. Kaikki oli vain unta!
* Ginin toipuessa järkytyksestä Rigel ja Rocket lähtevät liikkeelle. Ne ovat ilmeisesti huomanneet, että Orion ja tämän ystävät ovat kadonneet.
* Orion ei ole lopulta lähtenyt ystäviensä mukaan ja puhuu Bobin kanssa. Rigel ja Rocket ilmestyvät paikalle. Rocket jatkaa matkaa, mutta Rigel jää kinastelemaan Orionin kanssa. Orion taistelee tunteidensa kanssa ja kääntää Rigeillle selkänsä. Kun se hetken päästä kääntyy ympäri, on Rigel sen yllätykseksi jo mennyt. Orion haukkuu sitä ääliöksi.

107.

Sirius ja Shion ovat vesiputouksen äärellä, jossa ne aiemmin kohtasivat Monsoonin. (Tällä kertaa oikeasti eivätkä Ginin painajaisessa.) Ne tutkivat sitä ja pujahtavat pian vesiputouksen läpi: sen takana on pieni luola, johon koirat asettuvat.

Monsoon vaeltelee reviirillään ja näyttää rauhoittuvan katsellessaan auringonnousua.

Akakama ja Kurokama ovat liikkeellä. Kurokama lyyhistyy maahan ja lopulta Akakama suostuu pitämään tauon: se nukahtaa saman tien, nopeammin kuin veljensä.

Kurokama katselee taivaalle ja toruu mielessään Siriusta ja Shionia, jotka aiheuttavat niin paljon murhetta muille koirille.

* Samassa paikalle ilmestyvät Andy, Bon ja Yamabiko. Koirat juttelevat hetken ja nukahtavat pian - kaikki paitsi Akakama.

* Monsoon on vesiputoksen luonna. Se kumartuu juomaan joesta, kun se haistaa koirat.

Karhu huitaisee tassullaan vesiputouksen läpi ja sen kynnet iskeytyvät Siriuksen ja Shionin eteen.
 
Luvun 103. tai 104. aloituskuva.
Arvioita välissä olleista luvuista:
* Daisuke on vienyt Ginin takaisin lauman luo, jotta se ottaisi johtaja-aseman eivätkä kylän asukkaat tuntisi oloaan uhatuiksi koirien vuoksi.
* Gin on väliaikainen ylipäällikkö, kunnes Weed toipuu täydellisesti. Ilmeisesti myös Jouji on yhä sairaalassa. Gin on välissä surrut kuolleita, esimerkiksi Kogien vanhinta.
* Akakama ja Kurokama ovat toipuneet ja lähteneet etsimään Siriusta ja Shionia ensimmäisinä. Ilmeisesti ne ovat yhä erittäin kiintyneitä Siriukseen.

Jos aloitetaan perusihmettelyistä:

Oli mukava yllätys, että Akakama ja Kurokama olivat lähteneet ensimmäisinä etsimään Siriusta Orionin ja kumppaneiden sijaan. Niillä on kuitenkin läheisempi suhde Siriukseen kuin Orionilla.

Yllätyin siitä, että Orion ei lähtenyt Andyn, Yamabikon ja Bonin matkaan. Oliko koirien tarkoituksena haastaa Monsoon vai suostutella Sirius takaisin? Vai kenties hakea se väkipakolla takaisin? Jäikö Orion jälkeen sen takia, ettei tahtonut kohdata Siriusta vai sen takia, että lauman johtajana sillä on muita velvollisuuksia?

Siitä olin iloisesti yllättynyt, että Rigel lähti liikkeelle odottamatta Orionin vastausta. Rigel on mielenkiintoinen hahmo, joten hyvä, että se toimii veljistään riippumattomanakin.

Pienenä asiana minua häiritsee, että tiimeissä olevilla on samat etukirjat: Rigel & Rocket, Shion & Sirius.

Ja sitten tämä uni...

Jos on ollut yksittäinen tilanne, joka on saanut minut harkitsemaan ihan aktiivisesti Last Warsin seuraamisen lopettamisen, se on tämä.

Kun Monsoon nappasi Siriuksen ja luku päättyi iskuun, oli tunnelma mieletön ja tarina olisi voinut kehittyä mihin vain. Rakensin itse oitis suunnitelman siitä, miten Siriuksesta on tulossa uusi Bob: Monsoon murtaa Siriukselta jalan ja perustelee sen sillä, että koirat repivät siltä varpaan irti. Sirius hyväksyy tämän silmä silmästä periaatteen. Tämän jälkeen Monsoon suostuu kuuntelemaan Siriuksen rauhanehdotuksia, mutta romuttaa ne kuitenkin hyvin helpolla antaen Siriukselle kuitenkin jatkuvasti toivoa siitä, että rauha on mahdollinen. Tästä olisi tullut hieno psykologinen elementti sarjaan.

Mutta koko juttu oli vain unta!

Ensinnäkin, lukijoita saa huijata, mutta ei pettää. Tässä kyse ei ollut huijauksesta, vaan aivan valtavan pettymyksen aiheuttamisesta. Vähän sama, jos Harry Potterissa Harry olisi seiska kirjassa herännyt rappusten alta ja todennut, että kaikki olikin unta. Yllättävää, kyllä. Latteaa, erittäin.

Toisekseen, unia voi käyttää tarinoissa hyvin ja huonosti. Takahashi on aiemmissa tarinoissa käyttänyt unia hyvin: Daisuken painajainen Rikin kuolemasta säikäytti, mutta totuus selvisi pian. Taustalle jäi kuitenkin kummittelemaan pelko koiran kohtalosta ja se teki myös Goheesta samaistuttavamman hahmon, kun tämä oli valmis uhraamaan itsensä ennen Rikiä. Gin näki taas painajaisen, jossa Hougen tappoi Weedin. Tämäkin painajainen toimi, koska se tapahtui nopeasti ja toi hyvin esiin Ginin epätoivon.

Tämä Last Wars -painajainen oli vain huono. Murskauskuvan ja totuuden selviämisen välissä oli aikaa kokonainen viikko, mikä on aivan liian pitkä aika, kun kyse on vain shokkiefektin tekemisestä.

Itseäni tämä harmittaa tosi paljon, koska Takahashilla on tapana jättää käyttämättä tarinoiden parhaita paloja, mutta siihen ei useimmiten kiinnitä hirveästi huomiota. Tämä unikohtaus taas veti kaiken huomion siihen, mitä kaikkea hienoa Last Warsissa voisi tapahtua, jos tarinaa vietäisiin hitusen verran pintaa syvemmälle.

26 kommenttia:

  1. Olisi ollut parempi, jos se olisi selvinnyt uneksi heti eikä viikon päästä. Itseäni jäi mietityttämään että voisiko uni jotenkin viitata siihen, että jotain vastaavaa tulee tapahtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Aiemmat unet eivät ole viitanneet mihinkään ja Takahashi harvemmin tekee tällaisia pitkällisiä viittauksia tarinoihinsa, joten eiköhän tuo ollut vain uni.

      Poista
    2. Itse asiassa Dasuken painajainen GNG:ssä jakautui myös kahteen Shounen Jump -lehteen, joiden ilmestymisväli oli viikko. Ensimmäinen osa loppui kuvaan, kun Gohee ampuu Rikin, ja seuraava luku alkaa, kun Gohee istuu Rikin ruumiin ääressä.

      Poista
    3. Kas, tämä oli uutta tietoa!

      Poista
    4. Minä oon luullut, että GNG:tä julkaistiin Shonen Jumpissa kerrallaan aina saman verran, mitä pokkarissa yksi luku kattoi. Rupesin laskemaan, että ei GNG:tä lehden joka numerossa ollut, kun sarja kerran kesti muutaman vuoden. Näköjään pokkaria varten sitten laitettiin lukujen otsikot, tai jotain :)

      Poista
    5. GNG-mangan kanssa tehtiin niin hassusti, että pokkareita varten lukuja on pidennetty. Jokaisessa pokkarissa on siis 6-8 lukua, mutta ne on jaettu 2-3 lukuun.

      Poista
  2. No höh tuo uni olisi ollut kyllä hyvä juttu että se olisikin ollut, totta mutta harmi mikä pettymys tähän kohtaan olisi, ollut hyvä dramaattinen koho kohta jossa monsoon murkaa siriuksen ja tappaa sen sitten olisi ollut huikeaa nähdä miten orio,rigel,gin,weed ja muut olisivat, reakoinneet kun olisivat nähneet siriuksen ja shionin kuolleen sitten siitä olisi tullut hurja juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jep. Jo "pelkkä" Siriuksen vakava haavoittuminen olisi ollut raju juonenkäänne.

      Poista
    2. Vaikkei toki olisi ollut kiva jos Shion olisi kuollut siinä samalla.

      Poista
    3. Näinpä. Shionin rooli on kuitenkin tosi tärkeä.

      Poista
    4. Joten eiköhän siinä mielessä ole hyvä että se juttu oli vain unta. Shion ei kuitenkaan ole ollut sarjassa mukana kovinkaan pitkään vielä.

      Poista
  3. Suoraan sanoen mietinkin jo mitä Kurokamalle kävi. Lisäksi olen miettinyt että kuinkahan pitkään Sirius vielä jaksaa yrittää käännyttää Monsoonin kiltiksi. Kyllä minä Bobin vielä ymmärrän, ja Weed olisi varmasti myös yrittänyt puhua Bobille järkeä, mutta Monsoonin kohdalla Weed olisi varmasti käynyt isänsä rinnalla kaksois-Battougalla Monsoonin kimppuun, jos siis ei olisi tullut yllätetyksi takaa päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, miten kauan Sirius jaksaa yrittää neuvottelua ja aikooko Monsoon käyttää asiaa jotenkin hyväkseen.

      Poista
    2. Kyllähän nyt sen olisi myöskin ymmärtänyt jos Monsoon olisi koonnut itselleen oman koira-armeijan ja Sirius olisi yrittänyt saada ne hylkäämään Monsoonin. Mutta jos Weedkin olisi yrittänyt muuttaa Hougenin ja Victorin lisäksi kenraalin ja ne hybridit kilteiksi, niin siinä olisi varmasti ollut tiedossa vain täysi-mittainen joukko-teurastus.

      Poista
    3. Jep, mutta kenraalin ja hybridin kanssa ongelmana oli kommunikointi: jos hahmo puhuu mustalla pohjalla, koirat eivät ymmärrä sitä. Esim. myös villisiat ja P4 puhuivat mustalla pohjalla.

      Poista
    4. No, ei se olisi ollut ongelma hybridien kanssa ja Shion olisi ollut mukana jo Weedin loppu-suoralla. Ja olisi Weed saattanut silti yrittää kääntää kenraalin kiltiksi jos vaikka Pepe olisi tulkannut kenraalille.

      Poista
    5. Mutta Shion ei ollut tarinassa mukana eikä kukaan kääntänyt kenraalin puheita. Liekö apinatkaan ymmärtäneet kenraalin puhetta täydellisesti?

      Poista
    6. Tobizaru kyllä ymmärsi, mutta hän ei silti tehnyt yhteistyötä koirien kanssa.

      Poista
  4. No, Siriuksesta ei tule ainakaan enää isää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain painajaisessa... Tosin osui aika pahasti tuo kynsi kyllä haaroihin.

      Poista
  5. Saakeli, säikähdin oikeasti, kun pääsin kohtaan, jossa mainittiin Monsoonin riepoteltavan Siriusta niin maan penteleesti, ajattelin oikeasti että jollei Sirius kuole, niin ainakin loukkaantuu vakavasti ja nyt sitten olisi arpien paikka. Helpotus seurasi: se olikin unta. Ja sitten pettymys: miksi Gin tuollaisia unia nyt näki? Oliko se kuullut sitten että Sirius ja Shion hiiviskelee Monsoonin reviirillä? Jos se oli kuullut tilanteesta, Gin sitten vain alkoi ajatella liikaa ja pelätä pahinta ja ajatukset seurasi uniin. Toivottavasti tällainen unikokeilu jää viimeiseksi tai seuraava unijakso tehdään paremmin. Keväämmällä jonkun luvun blogitekstissä oli vihjailu, että eräs tapahtuma oli unta, rupesin miettimään, että edellinen isompi taistelu olisi ollut jonkun unta. No...

    Hah, se vasta olisikin ollut, jos Harry Potter -sarja olisi päättynyt siten, että se olisi ollut Harryn kuvitelmaa koko tarina: ainoat paikkansa pitävät seikat olisivat olleet orpous ja se, että siksi Harry asui sukulaistensa luona, ja nämä ehkä olisi kohdelleet siksi Harrya nuivasti, koska näillä oli viileät välit Harryn vanhempiin. Silloin kun seitsemännen kirjan loppua kyseltiin kansalaisilta, miten ne pohtisi tarinan päättyvän, joku oikeasti oli heittänyt idean, että "Harriet Potter herää unesta": joku tavallinen koulutyttö olisi vain nähnyt tylsän kesäloman vastapainoksi näin jännää unta. Joskus Salatut elämät -sarjasta oli leikkimielinen kysely että miten se mahtaa päättyä ja yksi heitto kuului: kaikki oli vain jonkun näkemää unta. Nämä unijaksot sitten vain saavat miettimään: miksi se unennäkijä näki sellaista unta kuin näki. Ja pahimmillaan alkaa kaivata lisää tarinaa siitä henkilöstä, joka unen näki.

    Jos Sirius olisi oikeasti haavoittunut vakavasti Monsoonin toimesta, Orion olisi voinut saada hiukan pohdittavaa omaa asennettaan ja suhdettaan veljeensä... olen samaa mieltä siinä, että jos nämä tapahtumat olisi olleet oikeita, siitä olisi saatu uusia kunnon käänteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ollut ainoa. Gin varmaan tiesi, että Shion ja Sirius etsivät Monsoonia, mikä sitten aiheutti tämän painajaisen. Itse FB:n puolella mainitsin, että joku isompi tapahtuma oli vain unta. Olisi ollut aika kauheaa, jos Orion olisi vain herännyt, ollut yhä pentu ja sitten vain ihmetellyt outoa, monimutkaista untaan.

      Jep, Orionkaan ei olisi enää voinut "vain" kiukutella Siriukselle, vaan olisi varmasti ollut raivoissaan vähän kaikelle ja ollut tosi raivona myös itselleen, kun oli heittänyt Siriusta sirpillä.

      Poista
  6. Mutta on kyllä pakko myöntää, että olen alkanut pikku hiljaa miettiä nähdäänkö Reikaa tämän sarjan aikana vai vasta ihan loppu-suoralla. Ja lisäksi olen miettinyt jo pitkään mitä Tenkalle on tapahtunut. Ja entä mitä Kenille mahtoi tapahtua koskesta pelastumisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reika nähdään varmaan, kun koirat lähtevät liikkeelle siihen suuntaan. Muistelisin, että Tenkakin oli yhä siellä Unsain alueella.
      En muista, mitä Ken oli tehnyt. Kai se on joskus taustalla näkynyt.

      Poista