lauantai 18. marraskuuta 2017

GtLW: 123

Katsokaa tätä kaikkien aikojen söpöintä aloituskuvaa!
Shion kääntää Siriuksen sanoja Monsoonille. Monsoon ei hyökkää, vaikka Kamakiri ja Rigel ilmestyivät paikalle yllättäen.
Sirius sanoo jotain kolmikolle. Tunnelma on kireä, kun koirat ja karhu tuijottavat toisiaan. Oletettavasti Sirius tahtoo niiden lähtevän pois, koska ne vain häiritsevät neuvotteluja.
Kamakiri kääntyy pois ensimmäisenä. Se näyttää katkeralta ja pettyneeltä. Sirius katsoo sen perään huolissaan.
Shion jatkaa Monsoonin kanssa puhumista, mutta yllättäen karhu ilmeisesti kyllästyy siihen ja koettaa murskata sen. Sirius ja Shion pakenevat kauemmas.
Monsoon alkaa kuopia maata ja heittelee koiria maalla ja pienillä kivillä. Kun koirat eivät hetkeen ehdi seurata sitä, karhu pakenee metsään.
Koirakolmikko tuijottaa tilannetta huolissaan, mutta ei puutu enää tapahtumiin ja pysyy syrjässä.
Kamakirin veljekset ovat jo lähdössä, mutta Rigel tahtoo vielä jutella Siriuksen kanssa. Se tahtoo ilmeisesti saada Siriuksen muuttamaan mielensä, mutta ei onnistu. Rigel näyttää masentuneelta ja murtuneelta, mutta Sirius saa sitä rauhoiteltua.
Kaikki kolme näyttävät hieman rauhallisemmilta, kun Sirius on hyvästellyt ne.
Samaan aikaan Oussa on liikettä. Koirat etsivät jotakuta (ehkä Rigeliä ja Rocketin ryhmää?) suurella joukolla. Etsimässä on niin Mer, Orion, Jerome, Kyoshiro, Kagetora, Cross, Kurotora kuin muitakin. Orion jää lopuksi katselemaan taivaalle ja miettimään veljeään.

Nyt ilmeisesti Siriuksen pelastamis-arkki on tullut päätökseensä. Olen itse tähän vähän pettynyt: tästä tuli lähinnä mieleen Narutossa ollut Sasuken pelastamis-arkki, jossa käytännössä käytiin katsomassa Sasukea ja lähdettiin pois. Tässäkin käytiin nyt katsomassa Siriusta, mitään ei tapahtunut ja sitten lähdettiin pois. Oli ihan hyvä, että nähtiin Oun koirien välittävän Siriuksesta näin paljon, mutta tämä olisi saatu kerrottua paljon tiiviimminkin.

Tämä pätkä teki myös Siriuksesta ja Orionista hahmoina hieman epämiellyttäviä.

Orion on jääräpää, joka lähtisi ihan turhaan tappamaan joukkojaan Monsoonia vastaan. Vasta kun Akame käytännössä pakottaa sen myöntämään, että hyökkääminen on turhaa, Orion suostuu odottamaan, että joukot paranevat haavoistaan. Gin jättää Oun valvomisen Orionille, mutta Orionin suurin saavutus on olla itse lähtemättä etsimään Siriusta. Se on äkkipikainen ja vaarantaa esim. Jeromen hengen hyppäämällä alas kalliolta. Orion ei myöskään kunnioita vanhempia sotureita ja ottaa hyvin nihkeästi näiltä neuvoja vastaan.

Sirius on yhtälailla jääräpäinen, mutta koettaa tehdä hyvää. Sen suunnitelma Monsoonin kanssa keskustelemisesta ei tunnu järkevältä, mutta se on kuitenkin edistynyt. Ongelmana on Siriuksen suhtautuminen muihin koiriin. Sirius tuntuu olevan niin Monsoonin pauloissa, että se pitää muita koiria lähinnä häiriötekijöinä. Tämä on huomattava ero Weediin, joka pyrki aina sanomaan jotain kannustavaa alaisilleen. Siriuksen kohdalla tämä korostui, kun Kamakiri luuli Siriuksen kuolleen ja hyökkäsi Monsoonin kimppuun haavoittuen samalla. Sirius lähinnä torui tätä. On mahdollista, että Sirius sanoi jotain kannustavaa koirille niiden lähtiessä, mutta yhtälailla se saattoi kertoa vain siitä, miten se näkee keskustelujen Monsoonin kanssa kannattavan.

Tiedä sitten, onko tällä tarkoituksena korostaa sitä, miten kumpikaan näistä kahdesta ei ole vielä sopivaa johtajamateriaalia tai sitä, miten mitä tahansa ääripäätä edustamalla ei pääse kunnolliseen ratkaisuun.

8 kommenttia:

  1. Tilanne ei taida edetä paljon ellei Siriuksen neuvotteluossa tapahdu paljon. Näyttää siltä, että Siriuksen neuvottelut (ainakin sen omien sanojen mukaan) on jotenkin edennyt. Myönnän olleeni väärässä neuvotteluiden suhteen. Kiva aloituskuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt on päästy siihen asteeseen, että Monsoon ei ole hyökännyt niiden koirien kimppuun, jotka ovat Siriuksen seurassa. Se on jo melko huomattava edistys.

      Poista
  2. Tuo karhunpentu muistuttaa niin paljon sitä, mikä kiintyi Keniin, Kagetoraan ja Hiroon.

    VastaaPoista
  3. Siriuksesta tuli isä! Oppiikohan se nyt välittämään ja huolehtimaan enemmän muista? Tähän asti se on laittanut aatteensa muiden edelle ja pakottanut muut hyväksymään ne. Mutta nyt Siriuksen on huolehdittava lapsesta.. joten kumpi menee edelle: karhunpennun hyvinvointi vai Monsoonin kanssa neuvottelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Sirius nyt noin kylmä ole koskaan ollut...
      On kyllä ihan mielenkiintoista, miten Sirius aikoo pennun kanssa toimia pitkällä aikavälillä. Laittaako se pennun vain yksin metsään vai hoitaako sitä samalla tavalla kuin koirat Pepeä.

      Poista
  4. Toivottavasti se karhunpentu ei kuolisi olisi parempi jos tämä yksilö selvityisi ja viimeinkin joukko alkaa ymmärtää että siriusta on turha yrittää muuttamaan mieltänsä se näköjään haluaa nouvotella niin pitkään monsoonin kanssa kuin vain pystyy.

    VastaaPoista