Näytetään tekstit, joissa on tunniste Riki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Riki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Gingan isähahmot

Gingan yksi läpi kantavia teemoja on isän ja pojan suhde. Sarjasta löytyykin paljon erilaisia isiä, jopa paljon enemmän kuin äitejä. Millaisia isä-hahmoja Gingasta löytyy ja mikä voi olla Ginga-hahmojen isien taustana?


Biologiset vanhemmat: Chuutora, Riki, Shiro

Osalla hahmoista isän rooli jää niillä hyvin pieneksi: ne saavat pentuja, mutta ne eivät vaikuta niiden elämään. Selkeimmät tällaiset hahmot ovat Riki ja Shiro, jotka lemmikkeinä eivät hirveästi omasta lisääntymisestään päättäneet. Ne kohtaavat pentunsa myöhemmin, mutta eivät muista tai tunnista niitä. Kun ne tunnistavat pentunsa, on käynnissä taistelutilanne, jonka vuoksi ne eivät ehdi hirveästi osoittaa tunteita pentujaan kohtaan.

Laitoin Chuutoran tähän ryhmään, koska sen suhtautumista pentuihin ei tiedetä.

 Opettajat: Gin, Joe, Kurotora, Kyoshiro, Riki, Reima, Terumune

Opettaja-isät eivät suhtaudu pentuihinsa niinkään pentuina, vaan oppilaina. Pennun tehtävänä on oppia ja periä isänsä mantteli eikä suhteessa ole tilaa tunteilulle. Raain esimerkki lienee Terumune, joka iski poikansa Masamunen kerran toisensa jälkeen alas kalliolta selventämättä oppitunnin tarkoitusta pennulle.

Kyoshirolla ei koskaan ollut biologisia pentuja, mutta sen lauma koostui myös pienistä pennuista, joita se kasvatti aikuisiksi.

Gin on pitkälti opettaja-isä: vaikka se kaipasi Weediä ja tahtoi etsiä poikansa, lopulta Gin piti tärkeämpänä Ouun tilanteen ratkaisemista kuin oman poikansa henkeä. Hyvänä puolena tämä näkyy taas Yukimuran kohtaamisessa: kun Yukimura kutsuu isäänsä, ei Gin asetu Saheijin tielle, vaan käskee tämän menemään Yukimuran luokse, vaikka näin Gin menetti ainoan mahdollisuutensa puhua poikansa kanssa.

Väkivaltaiset: Joe, Kamakiri, Kyoshiro, Kyoshiron isä, Terun isä, Terumune

Väkivaltaisissa isissä väkivalta on niiden huomiota herättävin piirre. Ne eivät varsinaisesti opettaneet pentujaan, vaan purkivat niihin sekä puolisoonsa vihaansa ja turhautumistaan. Monet pennut oppivat tästä vastaamaan kaikkeen vain väkivallalla.

On sinällään erikoista, että väkivaltaisia isiä on myös hyvien hahmojen puolella. Erikoisin lienee Kyoshiro, joka The Last Warsin puolella teloo Orionia jatkuvasti, kun ei saa pentua muuten kuriin.


Unohtavat: Akame, Ben, Gin

Nämä ovat niitä hahmoja, joilla on pentuja ja jotka tuntuvat usein unohtavan, että heillä lapsia edes onkaan. Kohdatessaan pentujaan isät eivät näytä tunteitaan tai edes reagoi pentuihin. Akame vei omat pentunsa turvaan ihmisten luo, mutta ei pitänyt niihin yhteyttä eikä myöskään suuremmin reagoinut, kun sai selville lapsenlapsistaan.

Ben ei ole ihmetellyt vuosia kadoksissa olleen poikansa palaamista, mutta on tietysti myönnettävä, että Benillä oli dementia. Gin taas suhtautuu Weediin lämpimästi, mutta jättää Joen hyvin vähälle huomiolle puhumattakaan tietysti Joen pennusta...


Traagiset: Izou, Jerome, Kisaragi

Tiedätkö, miksi näillä hahmoilla oli perheet? Jotta ne kuolisivat. Kisaragin pennut ja Izoun veljet ovat Ginga-maailmassa kuolonuhreina niin usein, että se menee välillä jopa koomiseksi. Näiden hahmojen pentujen isoimpana tehtävänä on kuolla dramaattisesti eikä niillä ole muuta merkitystä tarinassa. Tähän onkin varauduttu kunnolla, sillä Kisaragilla on lähes 20 poikaa.

Jeromen pennut kuolivat jopa kahdesti: ensin Orionissa -jossa niiden kuolema unohdettiin- ja sitten Last Warsissa. Perheen kuollessa Jerome suri ja perhe oli sille tärkeimpiä asioita maailmassa. Tästä huolimatta Jeromen ei koskaan nähty viettävän aikaa perheensä kanssa. Ei edes sen jälkeen, kun perheestä oli enää muutamia jäseniä jäljellä.


Huolehtivat: Billy, Hiro, Kurojaki, Kurotora, Moss, Saheiji

Näiden hahmojen yksi selkeä tavoite elämässä on pennuista huolehtiminen. Ne käyttävät aikaa saadakseen pennuille ruokaa, opettavat niitä, taistelevat puolustaakseen ja ihan vain ovat olemassa pentujen elämässä.

Ehkä yllättävin hahmo tässä listassa on Kurojaki, joka oli pahuudestaan huolimatta isä Tesshinille. Se huolehti pennusta, taisteli sen puolesta ja oli hetken aikaa myös valmis jatkamaan elämäänsä sen vuoksi. Mangassa Kurojaki ottaa Chibin mukaansa, mutta jättää sen vähän ajan kuluttua puuhun, mistä Ouun joukot löytävät sen. Se, miksi Kurojaki jättää pentunsa, jää mysteeriksi, mutta tuntuisi todennäköiseltä, että se olisi jättänyt pennun odottamaan turvalliseen paikkaan, kun se itse tarkkaili vihollisten liikkeitä.

Hiro tarjoaa tähän puoleen humoristisen osansa: se viettää aikaa pentujen kanssa ja on opettanut niille lapsellisia kikkeli-lauluja. Erikoista kyllä Hiro ei ole opettanut pennuilleen taistelutaitoja.

Moss ja Saheiji ovat Ginga-maailman isien aatelia: ne opettavat pentujaan taistelemaan, huolehtimaan itsestään ja johtamaan laumaa, mutta tahtovat myös niiden erottavan hyvän ja pahan toisistaan. Ne myös näyttävät tunteensa pennuilleen eivätkä ole vain etäisiä johtajahahmoja. Ne myös asettavat pennut edelle kaikessa muussa. Kummatkin ovat vielä siitä erityisiä, että ne adoptoivat muiden pentuja ja huolehtivat niistä kuin omistaan.

Kurotoraa on vaikea luokitella, koska sen ei nähdä koskaan liikkuvan omien tai veljensä pentujen seurassa. Voidaan kuitenkin olettaa, että se on huolehtivainen isä, koska se asui pentujensa kanssa samalla reviirillä ilman muuta laumaa ja myös tunsi niiden luonteet hyvin. Se myös adoptoi Chuutoran pennut.

 Älypuhelin: Weed

Weed on isähahmoista ristiriitaisin. Weed on moraalisesti hyvä hahmo ja rakastaa pentujaan, mutta on samalla karmiva isä. Weed ei koskaan lähde vapaaehtoisesti pentujensa luota, mutta luonnonmullistukset ja haavoittamiset erottavat sen kuitenkin pennuista pitkäksi aikaa. Mutta sinäkään aikana, kun perhe on yhdessä, Weed ei vietä aikaa pentujensa kanssa. Weedistä ehkä vahviten mieleen tulee älypuhelimen kanssa leikkivä teini-isä, joka on paikalla lastensa elämässä, mutta ei kuitenkaan oikeasti läsnä.

Weedin pentujen nähdään viettävän aikaa ja kommunikoivan enemmän Sasuken ja Ginin kanssa kuin itse Weedin. Weed ei koskaan kurita pentujaan tai yritä rohkaista ja kannustaa niitä tekemään mitään. Se ei myöskään ole opettanut omia moraalejaan pennuille, mikä näkyy Orionissa ja Siriuksessa: Orion ei selkeästi ole saanut minkäänlaista moraalista pohjaa elämäänsä ja Sirius taas tuntuu nojautuvan enemmän Weedistä luotuun legendaariseen, anteeksiantavaan hahmoon kuin oikeaan isäänsä, jolla on anteeksiannossa mukana realismi ja hyöty-haitta -suhde.

Mielenkiintoinen esimerkki Weedin isyydestä on se, että kun sen koko muu perhe lähtee The Last Warsin alussa pois Ouusta, se jää itse sinne. Tuolloin elettiin rauhan aikaa ja Ouuta olisi jäänyt vartioimaan Gin, Jerome, Kyoshiro, Hiro, Rocket ja ties ketkä kaikki muut eli Weed olisi hyvin voinut mennä perheensä mukana.

Weed myös suhtautuu pentuihinsa kuin alamaisiinsa. Kun Orion ja Sirius eivät tottele sitä, Weed päättää karkottaa ne. Tämä on kummassakin tilanteessa täysin hullua, koska Orion on karkotettaessa vielä pentu ja Sirius taas karkotetaan sen takia, että se tahtoo auttaa Monsoonia. Eikö tällaista tilannetta voisi ratkaista sillä, että laitetaan lapsi nukkumaan ilman iltapalaa ja nurkkaan istumaan? Mutta ei. Weed toteuttaa käytännössä kaikkien lasten pahimman painajaisen: joutua ajetuksi pois omasta kodistaan ja tulla vanhempiensa hylkäämäksi ja torjumaksi.

Kumpaakaan karkotusta ei varsinaisesti laiteta toteutukseen, mutta jo karkotuksella uhkaaminen on liiallinen pelote omalle lapselle. Weed ei myöskään koskaan mainitse karkotuksista uudestaan, vaikka tällainen asia olisi tärkeää käsitellä läpi jo ihan lauman yhtenäisyyden säilyttämiseksi.

On erikoista, että hahmoista juuri Weed on huono isä. Se on kuitenkin oikeudenmukainen kaikkia kohtaan ja se vietti suuren osan lapsuudestaan isäänsä etsien, joten sen kaikista hahmoista pitäisi ymmärtää isän tärkeys pennulle.

 Takahashi

Jäin tätä kirjoittaessa miettimään, kuinka paljon Gingan isähahmojen ristiriitaisuudet voivat johtua Takahashin omasta lapsuudesta. Gingassa kukaan päähenkilöisistä ei ole lapsilleen läheinen ja tuttavallinen, vaan kaukainen johtajahahmo. Vakavat hahmot, esimerkiksi Jerome, joilla olisi mahdollisuus näyttää tunteita pentujaan kohtaan eivät koskaan tee niin, vaan tunteitaan näyttävät vain humoristiset Moss ja Hiro tai suoran koiramaiset hahmot kuten Billy. Vaikka Gingan yksi kantavia elementtejä on isä-poika -suhteet koko Ginga-sarjassa on oikeastaan vain yksi keskustelu, jossa isä puhuu pojalleen: Riki, kun se opettaa Ginille battougan.

Vaihtoehtoisesti tunteita näytetään vain kuolinvuoteella: pennut kertovat tunteitaan vanhemmilleen vain näiden kuollessa ja isät kertovat pojilleen olevansa heistä ylpeitä viimeisellä hengenvedollaan. Monet tunteikkaat hetket, joissa toinen osapuoli ei tee kuolemaa, ovat anime-sarjoihin erikseen lisättyjä, joita ei ole alkuperäisessä mangassa ollenkaan.

Takahashi kertoo perheestään mangassa hyvin vähän: hän ei ole esitellyt sisaruksiaan tai omia lapsiaan tai lapsenlapsiaan, vaan maininnut heidät siellä täällä. Yhden asian hän on kuitenkin sanonut monta kertaa: Takahashi vihasi omaa isäänsä. Kun asiaa jää ajattelemaan, se tuntuu aivan uskomattoman karulta. On yksi asia ajatella tai sanoa noin, mutta aivan eri asia kirjoittaa niin kirjaan, jota lukevat miljoonat ihmiset useassa eri maassa.

Takahashi on kertonut paljon tarinoita isästään mangan lopussa: kuinka tämä oli ankara ja teki outoja sääntöjä, joita perheen oli pakko noudattaa. Kuinka tämä ei päässyt armeijaan huonon näkönsä takia ja kuinka häntä kiusattiin ja komenneltiin töissä. Kuinka hän oli lempeä vain perheen koiraa kohtaan. Takahashi on kertonut, että on vasta vanhemmiten alkanut ymmärtää isäänsä ja tämän käytöstä sekä myös lakannut vihaamasta tätä. Itselleni tästä ajatuksesta tulee vahvasti mieleen Terun nimettömäksi jäänyt isä sekä sankarillisesti kuolevat koira-isät, jotka tunnustavat rakkautensa vasta viimeisenä tekonaan. Ehkä Takahashikin kaipasi tunnustusta isältään, mutta ei koskaan sitä saanut? Takahashi lähti kuitenkin nuorena pois kotoa, muutti Tokioon ja ryhtyi niinkin epävarmaan ammattiin kuin manga-piirtäjäksi.

Onko mahdollista, että Gingan isät eivät ole kovin vahvasti läsnä, koska Takahashilla itsellään oli heikko isä-suhde? Kuitenkin isistä heikoimpia ovat nimenomaan Weed, Gin ja Jerome, jotka kuitenkin perusluonteensa (uskollinen, moraalinen, selkeä, luotettava) vuoksi olisivat hyviä vanhempia. Läsnäolossa ja isyydessä onnistuvat parhaiten pahikset sekä ne, joiden isyyttä kuvataan eniten huumorin kautta. Ainoa poikkeus tässä on Saheiji, jolle isyys on kuitenkin ainoa rooli, koska siitä ei ole enää metsästämään, taistelemaan tai johtamaan laumaa.

Takahashi kertoo hyvin vähän hahmojen ja tarinan suunnittelusta: hän on maininnut, että hän monesti puhtaasti inspiroi koirien vuorosanat ja suunnittelee tarinaa eteenpäin yhden pokkarin kerrallaan. Tämä tukisi asiaa: jotkut kirjailijat kirjoittavat tarinaa näppituntumalla, vaistolla tai fiilispohjalla, toiset taas laskelmoivat hyvinkin tarkkaan, miten hahmoja tulee kehittää ja mistä lukijat pitävät. Jos Takahashi kirjoittaa tarinaa eikä suunnittele sitä tarkkaan, on mahdollista, ettei hän ole edes ajatellut, että tarvittaisiin kohtauksia, joissa isät ja pennut viettäisivät aikaa yhdessä.

Takana voi olla myös japanilainen työmoraali: Japanissa on hyvin yleistä, että perheessä vain isä käy töissä ja äiti huolehtii lapsista. Isä saattaa lähteä töihin aikaisin aamusta ja palata illalla, kun lapset ovat jo asettumassa nukkumaan. Tällaiseen maailmaan peilaten Takahashin hahmojen suhteet ovat aivan tavallisia.

Kokonaisuudessaan Gingan isä-suhteet ovat kuitenkin heikkoja: vaikka pennut välittävät isistään, eivät isät kuulu pentujen tavalliseen maailmaan, vaan pysyvät aina etäisinä.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Hyvikset pahiksina ja pahikset hyviksinä, osa 2

Viimeksi aiheena olivat pahisten hyvät teot ja hyvisten pahat teot. Nyt pohdinnan aiheena on historia. Miten paljon hahmon omat kokemukset ja kohtaamiset vaikuttaisivat sen elämään ja päätöksiin? Miten hyvät/pahat hahmot reagoisivat, jos osat vaihtuisivat?

Takahashi on pariin otteeseen leikitellyt ajatuksella kirjoittaa GNG:n tarina Akakabuton näkökulmasta. Meteor Ginissä tästä näkyikin pieniä otteita Akakabuton ajatuksina, kun sen puoliso ja pentuja tapettiin. Suoranaisesti uhriksi Akakabutoa ei voi sanoa: se oli vaarallinen jo tavallisena karhuna ja hyökkäsi karjan sekä sitä metsästävien ihmisten kimppuun. Goheen ammuttua Akakabutoa siitä tuli kuitenkin verenhimoinen olento, joka tappoi kaiken edetessään.

Olisiko sama voinut käydä muillekin hahmoille?

Voisin helposti kuvitella, että jos Riki olisi kohdannut samanlaisen kohtalon kuin Akakabuto, se olisi menettänyt luottamuksensa ihmisiin ja alkanut mahdollisesti vihata niitä. En kuitenkaan usko, että Riki olisi alkanut ihmisiä tappaa, mutta se ja sen lauma olisivat varmasti uhka kaikille ihmisille, jotka tunkeutuisivat niiden reviirille. Riki myös todennäköisesti estäisi kaikki Goheen yritykset lähteä metsästämään. Tämän tyylistä eläinten käyttäytymistä on nähty aavistus Yamatossa sekä Ginga no Inutachissa. Niissä koirat eivät kuitenkaan ryhdy väkivaltaisiksi, vaan hylkäävät omistajansa, mikä onkin realistisempi kuva.

Hougen ja Genba ovat vielä voimakkaammin ihmisen uhreja kuin Akakabuto. Koko niiden tausta viittaa pentutehtailuun ja huonot olot, missä ne pakotettiin elämään, ajoivat ne hulluksi. Niillä ei koskaan ollut ihmisomistajaa, joten ne eivät olleet kiintyneet ihmisiin, vaan mielsivät nämä vain kärsimyksen aiheuttajiksi. Hougenin ja Genban pelko muuttui vihaksi, jonka jälkeen ne oppivat, että ihminen kuolee siinä missä koirakin.

Weedin lapsuus oli ankara, mutta mitä olisi tapahtunut, jos se ja Sakura olisivat joutuneet samanlaisiin oloihin kuin Hougen ja Genba?

Aluksi on sanottava, että realistisesti katsoen en usko, että tämä kaksikko olisi selvinnyt hengissä tästä koettelemuksesta. Weed oli vasta pentu ja Sakura oli kokematon taistelija, minkä johdosta joku muu koira olisi varmasti tappanut ne.

Sakura olisi varmasti tahtonut pitää Weedin loppuun asti oikeamielisenä, joten kuvittelisin, että ruuan loputtua ja koirien alkaessa syödä toisiaan, Sakura olisi pitänyt Weedin parhaansa mukaan erossa kannibalismista, mutta tuonut tälle kuitenkin koiranlihaa syötäväksi, jotta tämä pysyisi elossa. Jos Sakura olisi kuollut, se olisi kuollut vankilaolosuhteissa ja pitäisin todennäköisenä, että sen viimeisiä toiveita Weedille olisi, että Weed söisi emonsa ruumiin. Se olisi kuitenkin Weedille ainoa mahdollinen keino selvitä.

Tämän jälkeen näkisin mahdolliseksi kahdenlaisen hahmokehityksen. Ensimmäinen olisi pahis-Weed, joka vihaisi Ouuta ja isäänsä Giniä, koska tämä oli hylännyt Sakuran ja jättänyt sen kuolemaan kammottavasti. Pahis-Weed tahtoisi oletettavasti syrjäyttää Ginin, koska tämä oli huono johtaja, joka ei kyennyt huolehtimaan edes puolisostaan. Tämän Weedin kohtalona olisi todennäköisesti taistella Giniä vastaan ja palata sen jälkeen hyvisten puolelle.

Toinen vaihtoehto olisi hullu-Weed. Weed, joka ihailisi isäänsä ja Ouun sotureita, mutta joka olettaisi, että sen lapsuus oli normaali ja sellainen, mistä oikea maailma koostuisi. Se tiedostaisi Ouun kunniakäsitykset, mutta mieltäisi ne julmasti: johtajan käskystä kieltäytyneet tapettaisiin ja viholliset tapettaisiin viimeiseen mieheen, koska olisi kunniatonta antaa niiden menettää maineensa taistelun häviämällä ja selviämällä elossa. Hullu-Weed söisi taistelussa kuolleita eikä epäröisi tiukassa paikassa tappaa omiakaan laumalaisiaan ruuaksi.

Muuten hullu-Weed olisi luonteeltaan samanlainen kuin ennenkin: naiivi, anteeksiantava, auttavainen ja muihin luottava. Muut koirat ehtisivät todennäköisesti tutustua siihen ennen kuin hullu-Weed näyttäisi todellisen karvansa. Tämä tapahtuisi todennäköisesti tilanteessa, jossa esimerkiksi Jerome kieltäytyisi noudattamasta käskyjä ja Weed tappaisi tämän.

Hullu-Weedin kohtalo olisi karumpi kuin pahis-Weedin. Se todennäköisesti kohtaisi Ginin taistellen verissäpäin Hougenia vastaan, mutta armon antamisen sijaan hullu-Weed repisi Hougenin kappaleiksi ja käskisi tappaa kaikki tämän joukot isänsä kunniaksi. Gin näkisi oletettavasti heti poikansa läpi ja tappaisi tämän, koska tietäisi, että Weedistä ei voisi koskaan tulla normaalia, vaan tilanne vain pahenisi.

Tästä päästäänkin pohtimaan myös Ginin käytöstä. Kun Weed taisteli Hougenia vastaan, Gin kielsi muita auttamasta Weediä, vaikka tämä oli kuolla. Vaikka Gin teki tämän enemmänkin Ouun johtajana kuin isänä, on tilannetta mielenkiintoista miettiä toisesta näkökulmasta. Jos Hougen olisi taistellut Weediä vastaan jääden tappiolle, olisiko Genba tullut apuun? Genba oli Hougenia heikompi ja ei-niin-älykäs, joten mitä se olisi tehnyt taistelutilanteessa? Olisiko Hougen sallinut Genban tulla avukseen, koska se olisi tarkoittanut suoraan veljen kuolemaa?

Genba olisi todennäköisesti tullut Hougenin avuksi, koska heikompana Genban olisi varmasti mahdoton kuvitella elämäänsä ilman Hougenia. Jos Hougenilla olisi ollut voimia, se saattaisi voida yrittää estää veljeään. Todennäköisesti kuitenkin kaksikko olisi liittoutunut ja iskenyt sitten Ouun armeijan kimppuun tavoitteenaan tappaa ja vammauttaan mahdollisimman moni. En kuitenkaan usko, että ajatus kunniasta tai arvostuksesta olisi estänyt veljeksiä tulemasta toistensa avuksi.

Gin tuntuu suhtautuvan jälkikasvuunsa melko jäykän muodollisesti, kun sitä vertaa tapoihin, miten monet muut koirat reagoivat. Moss vierittää kiviä Benin niskaan ja Kurojaki raivostuu niin, että se iskee kaikkien vastustajiensa kimppuun. Ginin ratkaisu on oikean johtajan ratkaisu, mutta ei isän ratkaisu: se luo pennulla kuvan siitä, että se ei ole läheskään niin tärkeä kuin muu maailma ja on varmasti myös järkytys. Weed oli kuitenkin käyttänyt lähes vuoden armeijaa kerätäkseen ja taistellut valtavaa ylivoimaa vastaan - eikä Gin lopulta välittänyt siitä niin paljon, että olisi voinut tahrata henkistä haarniskaansa.

Jossain toisessa tarinassa Hougen voisi ollakin hyvis: karu ja karismaattinen hahmo, jonka tarkoituksena on murtaa tyrannia, joka asettaa kunnian perheen edelle.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Karhukoirien veri

Kiatsu käsitteli blogissaan karhukoiria sekä Weedin karhukoiran verta. Ginga-sarjoissa on usein tilanteita, joissa sanotaan, että hahmon karhukoiran veri heräsi, mikä tavallisesti johtaa hahmon voimien kasvamiseen. Onko tässä mitään perää realistisesti ja mitä karhukoiran veren heräämisellä varsinaisesti tarkoitetaan?

Metsästyskoirapiireissä "veren herääminen" on melko yleinen asia. Siitä käytetään useimmiten nimitystä "syttyminen" eli esimerkiksi koira syttyy haukkumaan lintua tai ajamaan jänistä. Tähän liittyy usein myös termi varhaiskypsä eli koira, joka metsästysvietti sekä -taidot syttyvät nuorena ja hyvin vähäisellä koulutuksella.

Syttyminen voi tapahtua koirissa monilla eri tavoilla ja monissa eri vaiheissa. Koira voi syttyä ensi kerran jäniksen jäljet haistettuaan tai vaihtoehtoisesti, kun se saa syödä riistan lihaa. Myös riistaeläimen kaataminen haukkuun tai ajoon voi saada koiran ymmärtämään tehtävänsä ja syttymään metsästyskoiraksi. Joissakin tilanteissa omistaja voi itse havaita muutoksen: koiran haukkuääni muuttuu tai se alkaa liikkua itsenäisemmin eikä hae enää tukea omistajaltaan. Monesti syttymistä tapahtuu silloin, kun koira oppii jonkun uuden asian esimerkiksi paluperän selvittämisen. Koiran metsästysinto on pitkälti syttymisen takana - jos koira ei ole kiinnostunut riistasta, ei se tule suuresti kehittymään pitkänkään koulutuksen aikana.

Syttyminen, varhaiskypsyys ja metsästysinto riippuvat puhtaasti yksilöistä ja niiden taidoista. Vaikka koira olisi innokas, jos se ei ole älykäs, kestää sen kouluttamisessa kauan ja koira voi tehdä monenlaisia virheitä, esimerkiksi ajaa pysäytettävän riistan pakoon. Toisaalta, jos koira on varhaiskypsä ja se syttyy aikaisin, voi se myöhemmällä iällä kyllästyä työhönsä ja esimerkiksi hirvikoira voi alkaa jahdata jänistä tai muuta ei-toivottua riistaa. Tämän vuoksi koiran työn on oltava sille erittäin mieluista ja samalla sopivan haastavaa.

Älykäs koira oppii nopeasti: ajokoira voi oppia jänisten yleisesti käyttämät reitit ja kiertää vaikeakulkuiset alueet, vaikka ajokoira tavallisesti seuraa riistaa jälkitarkasti. Paluperien selvittäminen sekä jänisten seuraaminen tien yli ovat yleisimpiä asioita, mitä ajokoirien tulee oppia. Monia asioita koira ei voi ehtiä oppimaan, vaan sen täytyy selvitä vaistollaan ja älyllään: Kuinka pitkälle ja kuinka nopeasti hirvi voi potkaista? Onko mäyrän luolassa riittävästi tilaa kääntyä ympäri, jos mäyrä yllättää koiran takaa? Onko luolassa kapeita kohtia, joihin koira voi jäädä kiinni? Miten lähelle karhua voi mennä, että se pysähtyy, mutta ei hyökkää?

Koiria kuolee joka vuosi hirvien potkuihin sekä mäyrien raatelemina. Jotkut koirat jäävät ansaan louhikkojen luolastoihin, eivätkä pääse ulos, vaan nääntyvät nälkään ja janoon. Karhujen haukkutilanteet ovat harvinaisia, joten koiria jää melko harvoin karhujen hampaisiin - pakeneva koira saattaa kuitenkin johdattaa karhun omistajansa luo, mikä on myös harvinaista, koska karhut välttelevät ihmisiä. On paljon kuolettavia virheitä, joita metsästävä koira voi tehdä. Vielä enemmän on sellaisia, jotka tekevät koirasta heikon metsästyskoiran.

Onko koirien syttymisessä tai veren heräämisessä paljon eroja?

Lyhyesti: kyllä. Seurakoirilla syttymistä ei käytännössä tapahdu ollenkaan. Syttymisessä on kyse siitä, että koira tajuaa oman tehtävänsä sekä taitonsa ja oppii hyödyntämään niitä. Seurakoirilla tai seurakoiriksi taantuneilla metsästys- ja palveluskoiraroduilla (esimerkiksi akitat, tietyn linjan mäyräkoirat, beaglet ja saksanpaimenkoirat) ei ole samanlaista viettiä kuin käyttökoirilla. Vietti voi myös turtua, jos koiraa ei kouluta tai sille ei anna mahdollisuutta toteuttaa itseään eikä se saa oikeaa kannustusta. Tämän vuoksi on mahdollista, että saman pentueen pennuissa on suuria eroja, jotka voivat johtua pentujen välisistä eroista, mutta jotka usein johtuvat kaikkein eniten omistajan koulutustaidoista.

Myös metsästyskoirarotujen välillä on suuria eroja. Karhukoirilta vaaditaan voimakkaampaa luonnetta kuin jäniskoirilta ja luonne-erot voi havaita jo muutaman kuukauden ikäisissä pennuissa. Ajokoirat liikkuvat enemmän ryhmissä eivätkä kulje kauas, kun taas karhu/hirvikoirat ovat jo pentuina itsenäisempiä, itsepäisempiä ja rohkeampia.

Kun Gingassa puhutaan karhukoiran veren heräämisestä, pidän itse selkeänä sitä, että kyse on vanhojen metsästys- ja taisteluvaistojen heräämisestä. Akitat metsästävät karhuja ym. hyvin eri tavalla kuin länsimaalaiset koirat: ne liikkuvat useimmiten pareina ja ne eivät pidä riistaa paikoillaan haukkumalla, vaan pureutuvat siihen kiinni pakottaen sen pysähtymään ja joskus raadellen sen kuoliaaksi. Tässä tilanteessa koiria tulee olla useita ja niiden tulee ajoittaa hyökkäyksensä niin, että ne puolustavat samalla toisiaan tai karhu saattaa tappaa ne. Gingan maailmassa akitat on myös kuvattu erittäin lähihakuisiksi eivätkä ne usein poistu omistajansa näköpiiristä. Tämä loisi sen olettamuksen, että niillä on myös voimakas vietti suojella omistajaansa. (Suomessa hirvi- ja karhukoirat vaeltavat useiden kilometrien päähän omistajistaan, mutta en ikävä kyllä tiedä, miten metsästys on aikoinaan Japanissa toiminut.)

Rikiä ja myöhemmin Giniä on luonnehdittu viimeisiksi oikeiksi karhukoiriksi, kun ne metsästivät Goheen kanssa Akakabutoa. Tavallaan se on totta: Weed ei koskaan suoranaisesti etsi tai koe tehtäväkseen taistella karhuja vastaan. Gingan maailmassa karhukoiran ei kuitenkaan tarvitse kohdata karhua, jotta sen vaistot heräisivät. Tärkeintä on tilanne, jossa se ymmärtää voimansa ja pakottaa itsensä voimiensa äärirajoille. Useimmilla Ginga-koirilla syttyminen onkin tapahtunut tilanteessa, jossa karhuja ei ole: Rikillä, kun se puolusti Daisukea, Ginillä taistelussa Sniperiä vastaan ja Weedillä P4:n kohdatessa.

En kuitenkaan katsoisi, että Weed olisi karhuverettömänä isiään heikompi. Myös Ginin karhukoiran ura päättyi Akakabuton kaatamiseen eikä sen elämä keskity karhujen metsästykseen, kuten Rikin koko elämä keskittyi.

perjantai 2. toukokuuta 2014

GNG-animen parhaat onnistumiset

On kohtauksia ja tilanteita, joissa anime voittaa alkuperäisteoksen mennen tullen. Tässä on oma listani GNG-animen parhaista onnistumisista eli tilanteista, joissa se on paljon parempi kuin mangan vastaava kohtaus tai tilanne.


7. Gin vs. Benizakura
Yksi kysymys: miksi Smith oli mukana mangassa? Siitä ei ollut apua taistelussa eikä suostuttelemassa Benizakuraa. Ainoa looginen syy, jonka itse keksin, olisi se, että Smith olisi voinut toimia todistajana, että Gin oli oikeasti antanut lauman johtajuuden Benizakuralle, jos se olisi kuollut taistelussa (mikä on tietysti erittäin hyvä syy). Sitä ei vain mainita milloinkaan ja lisäksi Smith yrittää tulla mukaan taisteluunkin. Tosin minun on vaikea uskoa, että Benizakura olisi ollut yhtään vakuuttavampi uusi johtaja Ginin rippeet suupielissään, vaikka Smith olisi kertomassa Ginin sopimuksesta Benizakuran kanssa.

Tämä kohtaus on hieman kaksipiippuinen, sillä pidän toisaalta erittäin paljon mangassa siitä, miten Benizakura ei lähde tuosta vain Ginin mukaan, vaan se tarvitsee ensin toisenkin motivaation jättää omistajansa.


6. Karhut
Tämä on puhdas mielipideasia, mutta en itse pitänyt pätkän vertaa siitä, että karhut puhuivat mangassa. Akakabuton yksittäiset ajatuskuplat olivat toimivia, mutta karhut juttelemassa keskenään söi tunnelmaa ja teki näistä pahiksista hieman liian inhimillisiä tai paremminkin koirahahmoihin verrattavia. Toki karhut varmasti puhuivat aina keskenään, mutta en minä tahtonut tietää, mitä ne tarkalleen sanoivat.


5. Akatoran kuolema
Mangassa Akatoran kuolema pyyhkäistään todella nopeasti ohitse: kuolema ei aiheuta taukoa taisteluun eikä kukaan jää suremaan Akatoraa, kun Akakabuton tappaminen taas jatkuu. Tämä on muutettu Sankaritarinoihin, joissa Akatora ehtii sanoa viimeiset sanansa ja Ben jää selkeämmin suremaan kuolevaa ystäväänsä.

Animessa asia oli hoidettu heti tyylillä. Tilannetta ei venytetty liiaksi eikä mukana tullut suuria paljastuksia Akatoran elämästä, vaan kohtaus oli kaunis ja äärettömän surullinen.


4. Shiron kuolema
Shiron kuolema ohitetaan mangassa hyvin nopeasti Daisuken pikaisella kertauksella menneisyyteen. Animessa Shiron rooli on aavistuksen isompi ja tämä hiljainen, synkässä metsässä käyty taistelu luo animeen erittäin pelottavan ja vaikuttavan alun. Kohtaus olikin niin synkkä, että se leikattiin pois VHS-julkaisulta.


3. Ginin ja Sniperin taistelu
Mangassa Ginin ja Sniperin taistelussa on paljon turhaa juoksentelua. Ensin Sniper pakenee, sitten Gin lähtee perään ja Billin joukot estävät Johnia sekä muita seuraamasta . Koirien etäisyydet ovat toisiinsa nähden oudot ja lopulta Billin joukot eivät kuitenkaan pysty pidättelemään Ouun porukoita. Poukkoilua on yksinkertaisesti liikaa ja huomio taistelusta karkaa usein muualle.

Animessa homma on vain yksinkertainen kaksintaistelu. Lisäksi siinä on mukana yksi tärkeä yksityiskohta: Ginin kaulapanta. Mangassa katkennutta kaulapantaa ei näytetä ollenkaan, mutta yksi animen muistettavimpia kohtauksia on, kun Gin nousee ja sen panta tippuu purtuna maahan. Olin itse aidosti pettynyt, kun kaulapantaa ei mangassa näkynyt.


2. Rikin kuolema
Rikin kuolema on onnistunut GNG-mangassa huonommin kuin animessa yhdestä syystä: mangassa Rikin kuoleman hetkellä tuodaan sudet mukaan tarinaan. Tämä voisi muuten toimia, mutta kun sudet esitellään näin viime hetkillä, se vain pilaa tunnelmaa suuresta taistelusta. Riki ei lopulta kerro mitään varsinaista infoa susista, vaan varoittaa niistä hyvin epämääräisesti. Tämä ei ole ensinnäkään suorapuheisen Rikin tapaista ja lisäksi Riki ei tuntenut susia niin hyvin, että niiden nimittäminen "pahuuden hampaiksi" tuntuisi loogiselta.

Kun taistelu on ohi, tulisi tämän jälkeen seurata automaattisesti hiljainen hetki, jolloin myös lukija voi vetää henkeä tarinan päätyttyä. Näin Rikin kuolema ja koirien ulvonta aluksi toimiikin kunnes susihourailu katkaisee sen. Animessa Rikin kuolemasta tulee surullinen ja vaikuttava, koska siihen ei samalla yritetty tuoda jatkoseikkailuita mukaan.


1. Kougien muuttaminen
Kougien muuttaminen on itselleni tärkein GNG-mangaan tehty muutos. Mangassa ei ole ketään koirapahista, jotka eivät olisi liittyneet Ouun joukkoihin, vaan myös Kougat lähtevät aluksi mukaan. Animessa Kougat olivat uskollisia aatteilleen eikä lauma kulkukoiria vaikuttanut niiden mielipiteisiin mitenkään.

Kougiin onkin tehty huomattavia muutoksia ja oikeastaan kaikki muutokset ovat parantaneet niitä hahmoina. Mangassa Kougat ovat laihoja ja pienikokoisia eivätkä tämän vuoksi niin vakuuttavia kuin esimerkiksi Igat. Lisäksi niiltä tuntuu monesti puuttuvan yhteinen taisteluhenki ja ne siirtyvät hätätilanteissa heti syyttelemään toisiaan. Kurojaki taas hylkää pentunsa päästyään hengissä karkuun ja lisäksi sen johtajantaidoissa on selkeitä puutteita. Se raivoaa ja johtaa joukkojaan huonosti.

Animessa Kougat ovat paljon yhtenevämpi joukko eivätkä ne antaudu Ouun armeijalle. Ne ovat myös aavistuksen isompia ja lihaksikkaampia eivätkä rääpäleitä kuten mangassa. Myös Kurojaki on animessa parempi johtaja. Kun mangassa Ouun joukot hyökkäävät, ne yllävät Kurojakin, ajavat tämän pakoon ja vasta Ginin yllytyksestä Kougat jäävät taistelemaan - jolloin äkillinen käännös saa koko lauman kaaoksen valtaan. Animessa Kurojaki on odottanut Giniä ja asettanut koiransa väijyksiin hyödyntäen kotikenttäetuaan. Myös Chibin jättäminen Ouun joukkojen luo tuntuu järkevämmältä kuin pennun hylkääminen myöhemmin. Pakeneva Kurojakihan pysyi hädintuskin pystyssä.

Muutokset Kouga-koirissa ovat olleet hienovaraisia, mikä tekee siitä vielä paremman. Montaa muuta kohtausta voi helposti vertailla isojen erojen vuoksi, mutta Kougissa erot ovat pieniä ja ne huomaa vasta, kun niihin kiinnittää enemmän huomiota.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Oheistuote-esittely: Riki-pehmo

Riki on yksi WEED World -lehtien yhteydessä järjestetyistä arpajaispalkintopehmoista. Siitä on valmistettu sekä iso että pieni versio. Kummassakin versioissa on brodeeratut arvet ja kippura häntä.

Jos minun pitäisi valita parhaiten onnistunut WEED-pehmo, se olisi ehdottomasti Riki. Rikiä olen monesti haaveillut omaan kokoelmaani, mutta se on lopulta ollut niin kallis, ettei minulla ole ollut varaa siihen.

Rikissä on käytännössä katsoen onnistunut kaikki.

Sen arvet on toteutettu täydellisesti mangan ensikuvan mukaan yhtä poikkeusta lukuunottamatta: kuonon päällä kulkevia arpia ei ole. Oletettavasti ne olisivat tehneet pehmosta liian täyteen tungetun. Arvet on toteutettu tummanpunaisella langalla ja ne sopivat upeasti yhteen Rikin turkin sävyihin. Lisäksi koska arpia on paljon, ne luovat illuusion paksummasta turkista, vaikka kangas on samaa kuin muissakin pehmoissa.

Myös Rikin ilme on onnistunut: se on vakavan näköinen, mutta sillä ei ole samanlaisia raskaita kulmia kuin monilla muilla hahmoilla. Sen katse on valpas ja porautuu suoraan sieluun. Rikin häntä on myös supersuloinen pieni kippura.

Näiden lisäksi Rikissä on yksi ominaisuus, minkä takia se voittaa minun kirjoissani Ben-pehmon: Riki on kaksivärinen. Benin (ja monen muun) heikko kohta on se, että niiden kasvot ovat hyvin toteutetut, mutta niiden ruumis on yksivärinen. Rikissä väriä on enemmän ja lisäksi sillä on arpia selässäkin, mikä tekee siitä kokonaisuudessa mielenkiintoisemman katsoa.

Ehdottomasti paras pehmo, mitä Ginga-sarjasta on valmistettu. Kaikki kuvat samasta pehmosta (pieni).