Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reika. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. marraskuuta 2019

Pohdintaa Jeromen ja Lydian pennuista, osa 2

Kirjoitin TLW:n alkaessa pohdintaa Jeromen ja Lydian pennuista ja nyt, kun TLW on päättynyt Japanissa ja tärkeimpiä kohtauksia on käännetty suomeksi, voidaan pentuja tarkastella uudestaan.

Pentuja on kuusi ja niistä neljä on uroksia, kaksi narttuja.


Lenov - uros
Tila: Kuollut, Monsoonin alaiset tappoivat sen.
Lenov ei ole nimi tai ei ainakaan paljon käytetty nimi. On todennäköistä, että Takahashi on valinnut sen vahingossa, koska se on venäläistyylisen kuuloinen.

Lenov mainitaan useita kertoja Lydian pojaksi kertojan toimesta.

Akira - narttu

Tila: Kuollut, hyökkäsi Monsoonin alaisen kimppuun.
Akira on alunperin naisen nimi, mutta sitä käytetään nykyisin paljon myös miehen nimenä.

Akiraa kutsutaan pennuksi (kertoja) tai lapseksi (Cross) yhdessä Tetsuon kanssa. Lydia viittaa kolmeen kuolleeseen lapsina ja pikkuisina.

Tetsuo - uros

Tila: Kuollut, hyökkäsi Monsoonin alaisen kimppuun.

Tetsuo on miehen nimi.

Tetsuota kutsutaan pennuksi (kertoja) tai lapseksi (Cross) yhdessä Akiran kanssa. Lydia viittaa kolmeen kuolleeseen lapsina ja pikkuisina.

Maru, Sunny ja Tonov ovat sitten hankalampi tapaus.

Maru on japanilainen nimi, jota voidaan käyttää sekä tyttöjen että poikien nimenä.

Sunny on länsimainen nimi, jota voidaan käyttää sekä tyttöjen että poikien nimenä.

Tonov on esimerkiksi bulgariassa käytettävä sukunimi.

Johtopäätelmä

Koska Akiraa ja Tetsuota ei kutsuta missään vaiheessa veljiksi, siskoiksi, tyttäriksi, pojiksi ym. vaan pennuiksi ja lapsiksi, voidaan tästä päätellä, että todennäköisesti toinen niistä oli narttu ja toinen uros. Lisäksi mangassa mainitaan, että niiden veri roiskui sisarusten päälle eli ei veljien, mistä päätellen jäljelle jääneessä kolmikossa on yksi naaras ja kaksi urosta. Tavallisesti kertoja mainitsee, jos joukossa on vain uroksia tai narttuja. Esimerkiksi Hiro ei peräänny, koska se ei voi karttaa taistelua poikiensa nähden.

Olen itse merkinnyt Akiran nartuksi, koska Akira on myös naisen nimi, kun taas Tetsuo on vain miehen nimi. Lenov on taas hyvin selvästi todettu urokseksi.


Nämä kaikki tiedot ovat The Last Wars -pokkarista 1, joten voidaan olettaa, että ne ovat todenmukaisimmat tiedot, mitä pennuista on, koska tietoja ei ole ripoteltu useisiin eri pokkareihin tai sarjoihin.

Myöhempien pokkareiden tiedot

Osassa 2 Maruun ja Sunnyyn viitataan vain niiden nimillä, ei pentuina, poikina jne. Myöhemmin niitä kutsutaan taas pennuiksi. Osassa neljä Cross kutsuu Marua ja Sunnya isoiksi pojiksi ja myöhemmin pelkästään pojiksi. Jerome kutsuu niitä uroiksi.

Akamen pois johdattaman ryhmän pentuihin viitataan nuorina.

Tästä voitaisiin päätellä, että Tonov on pennuista narttu, koska se on ainoa, josta ei ole sanottu mitään suoraa. Myös jotkut korealaiset lukijat tuntuvat pitävän Tonovia narttuna. Ikävä kyllä myös se, että Tonov kirjoitettiin pois tarinasta, viittaisi siihen, että se on narttu. Takahashi tunnetusti kirjoittaa naishahmot pois tarinasta: Bella, Minnie, Koyuki ja jossain määrin Cross jäävät helposti syrjään.

Tonovin puhetyyli kuitenkin viittaisi siihen, että se on uros: japaninkielisessä versiossa se käyttää itsestään sanaa "ore", joka on hyvin miehekäs tapa puhua. Yksi harmillinen vaihtoehto on siis myös se, että Takahashi unohti kuinka oli pennut jakanut alussa ja meni sitten eteenpäin fiilispohjalta. On tietysti myös mahdollista, että isoveljien ympäröimä pentu olisi oppinut käyttämään itsestään miehekkäämpää puhetapaa, mutta Takahashi ei ole koskaan ennen tehnyt näin naishahmojen kanssa, vaan naishahmot puhuvat naisellisesti.


Todennäköisintä siis lienee, että Takahashi unohti Tonovin olevan narttu. Lenov mainitaan useaan kertaan urokseksi ja Tetsuo on japanilainen miehen nimi, joten ei voida olettaa, että Takahashi olisi nimennyt sen vahingossa väärin. Sunnysta ja Marusta puhutaan taas usein Jeromen poikina. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää siis Tonov.


Mokailua...

Harmillista kyllä tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, kun tällaista mokailua tapahtuu. Orion-mangassa mainitaan, että osa Lydian ja Jeromen pennuista kuoli. Kuolemasta kerrottiin kertojan kautta, joten silloin ei voida olettaa, että kyse olisi hahmojen tekemästä erehdyksestä.

Noah-mangassa taas Hiron ja Reikan pennut esiteltiin nimeltä ja niistä yksi oli nimeltään Akahime eli punainen prinsessa. Tämä herätti ihmetystä, koska pennuista on aina puhuttu poikina ja Akahime on vain liian naisellinen nimi urokselle. Korjaus tapahtuikin jo seuraavassa osassa, kun Akahimen nimeksi korjattiin Kouta. Nimimoka oli kävi myös toiselle pennulle, joka esiintyi ensin väärällä nimellä: Shirojirou nimettiin uudestaan Jiroumaruksi.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Reika - Onneton itkupilli?


Reika, WEED-mangan käytännössä ainoa naishahmo, saa osakseen paljon kritiikkiä. Se on onneton itkupilli, joka ei osaa taistella, ei tahdo taistella, John kuoli Reikan takia ja se on lähinnä vain tiellä.

Mitä olen mangaa ja animea seurannut, niin tämä arvostelu tuntuu Reikaa kohtaan hyvin epäreilulta. Jo heti ensiesiintymisessä sen näytetään olevan lempeä ja auttavainen, mutta kun Hougenin joukot hyökkäävät sen kimppuun, nähdään heti, ettei siitä ole taistelijaksi. Tästä huolimatta, kun Reika jää panttivangiksi, se on valmis kuolemaan, jotta Gin, John ja Hiro eivät luovuttaisi. Reikan näkökulmasta uhraus on suuri: se on kohdannut koirat vain kerran eikä se tunne ketään niistä henkilökohtaisesti.

Tämän jälkeen Reika jää Hougenin vangiksi ja ahdisteltavaksi. Itkuinen Reika yrittää pakoon, mutta ei pääse murtautumaan Hougenin joukkojen läpi ja se raahataan takaisin. Monet valittivat tässä sitä, miksi Reika itkee tai vain itkee eikä tee mitään. Mitä se voisi tehdä? Se ei ole Ginin veroinen soturi eikä edes Akame päässyt ilman apua läpi Hougenin joukoista. Sen vaihtoehtoina on vain kuolla turhaan tai alistua.

Kun Hiro, John ja Reika pakenevat, ei Reika suostu pakenemaan ennen kuin saa tietää, että Gin on jo paennut edeltä. Kun John ei pysty enää kävelemään, Hiro ja John pitävät puheen siitä, miten John lupaa selvitä hengissä ja vasta sen jälkeen, lähtevät Hiro ja Reika matkaan: muuta syytä näytökselle ei ole kuin huijata Reika liikkeelle.

Lopulta fanien puolella Reikaa pidetään syyllisenä Johnin kuolemaan ja Ginin vangiksi jäämiseen, vaikka koko sotku oli Ginin huonon arviokyvyn syytä.

Gin antoi Reikan auttaa etsimään sille, Johnille ja Akamella suojaisen paikan sekä ruokaa, vaikka ne tiesivät olevansa vihollisalueella. Jos Gin olisi kieltäytynyt, ei Reika olisi ollut tulilinjalla Hougenin joukkojen hyökätessä. Gin päästi pois Hougenin vakoojan, vaikka mitään järkevää syytä ei ollut. Tämän jälkeen Gin päättää luottaa Hougen sanaan "syö sontaa" -tempauksen jälkeen ja olettaa, että tämä päästää Reikan vapaaksi, jos muut antautuvat. Lopulta muiden paetessa Gin jää jälkeen. Tuloksena on Johnin sekä sitä auttaneiden koirien kuolema ja tietysti se, että Reika saa potea huonoa omaatuntoa Johnin kuolemasta ja Ginin vangitsemisesta.

Usein sanotaan, että rohkeuden ja tyhmyyden raja on hiuksen hieno ja näin tuntuu tässäkin olevan.

Myöhemmin Reikaa nähdään siellä täällä: se on Weedin armeijan mukana, joskus mukana taisteluissa, mutta ei pärjää merkittävästi. Se lohduttaa Weediä ja tukee tämän päätöksiä. Lopulta se päätyy uudestaan kasvokkain Hougenin kanssa, joka iskee nurin Joujin, Crossin ja Benin ilman mitään ongelmia. Reikan sen sijaan onnistuu laskea Hougenin puolustus ja taklata se jokeen! Jo tässä vaiheessa se on pärjännyt taistelussa paremmin kuin Cross tai Jouji. Tai myöhemmin Kougat ja Kurotora.

Hetken kuluttua Reika yrittää tarrata Hougenin pinnan alle joessa, mutta epäonnistuu ja Hougen pakenee. Tässäkin Reikan avuttomuutta on moitittu. Mitä muuta Reika olisi voinut tehdä? Jos se olisi paennut joesta rannalle, olisi Hougen heti tullut perässä. Joessa kummatkin koirista olivat huonossa asemassa ja tämä antoi Reikalle minimaalisen mahdollisuuden voittaa Hougen. Realismi iski ja Reika lyötiin tajuttomaksi ja Hougen pakeni.

Reika on hirveän marmatuksen ja arvostelun kohteena ottaen huomioon sen roolin koon. Kukaan ei valita samalla tavalla vastaavista sivuhahmoista, esimerkiksi Molesta, joka ei pysty enää edes kävelemään lauman mukana, vaan sitä pitää kantaa.

Reikasta (kuten myös Molesta) on alusta pitäen näytetty, etteivät ne ole taistelijoita. Reika on voimakastahtoinen, mutta vain tavallisen (seura)koiran mittapuulla. Missään vaiheessa ei ole luvattu tai edes vihjailtu, että Reika pärjäisi missään taisteluissa, joten en ymmärrä, miksi sitä odotetaan siltä.

Syy Reikan kokemiin paineisiin on lopulta erittäin yksinkertainen: Reika on sarjan ainoa naishahmo*. Vaikka kyse olisi miten koirista, sarjasta etsitään itselle omaa suosikkihahmo, johon voisi samaistua. Kun naisille tarjotaan ainoaksi rooliksi muihin hahmoihin nähden onnettoman heikkoa hahmoa, alkaa se ärsyttää. En itse kiinnitä huomiota koirien sukupuoliin, mutta kun ainoa naishahmo on korostetun heikko, vaikka se yrittää parhaansa, alkaa tilanne käydä hermoille. Se on epäsuora viesti siitä, että jos olet nainen, et voi pärjätä, vaikka tekisit parhaasi, koska olet nainen.

Kokonaisuudessaan Reika ei ole huono hahmo: sille on annettu menneisyyttä, luonnetta ja roolia enemmän kuin useille muille hahmoille. Reikasta tekee ärsyttävän se, että se on sarjan ainoa esimerkki siitä, mitä naishahmo voi saada Ginga-maailmassa aikaan. Ja se taas kohdistaa lukijoiden inhon Reikaan.

*En laske mukaan Crossia, koska se on jo GNG:n ajoilta enkä osan 30 jälkeen ilmestyviä hahmoja. Monet muut naishahmot kuolevat samantien tai tekevät vain miniesiintymisiä.