Englanninkielinen Ginga-julkaisu

Ginga Nagareboshi Ginia ryhdyttiin vihdoin, vuosien odotuksen jälkeen kääntämään englanniksi. Sarjan kääntää MangaPlanet, joka julkaisee mangaa online-muodossa eli mangaa pääsee lukemaan netissä. Lisäksi GNG-mangan 3 ensimmäistä lukua julkaistaan ilmaiseksi eli kuka tahansa pääsee tutustumaan sarjaan. MangaPlanet toimii kuukausimaksulla eli hintaan 6,99$ (5,90€) pääsee lukemaan heidän koko valikoimaansa kuukauden ajan.

Koska Ginga-mangan julkaisu muilla kielillä on harvinaista, nappasin heti suomimangan esiin ja ryhdyin vertailemaan näitä kahta julkaisua.

Kokosivun kuvia pääsee ihailemaan kunnolla. Kuvissa on keskellä vain pieni viiva skannauksen jäljiltä.

Ensimmäinen huomioni on mangan painojälki, jos näin voi nettiversiosta sanoa. MangaPlanetin julkaisu on tehty kustantajalta saatujen online-versioiden perusteella ja se näkyy. Painojälki on kirkasta ja yksityiskohdat erottuvat upeasti. Ei suomalainen julkaisu huono ole, mutta etenkin monet värisivut ovat usein epätarkkoja. Myös kansissa värivaihtelua on.

Puhekuplatekstien vertailua.

Suomi-versiossa puhekuplien ääniefektit ovat huolellisemmin aseteltuja ja niissä on käytetty erilaisia fontteja. Englanti-versiossa tekstit ovat usein pieniä.

Käännös on asteen erilainen kuin suomalainen, kuten odottaa saattaakin. Ukko Gohee on englantiversiossa elder (vanhin), old man (vanha mies) ja kerran grandfather (isoisä). Japanissa käytetty termi on "jiji", joka on nykyaikana hieman halventava termi vanhasta miehestä. Suomalainen ukko on sille mielestäni hyvä käännös, mutta jiji kääntyy myös vanhin, vanha mies tai isoisä. Aluksi Goheen kutsuminen monella eri nimellä tuntui oudolta, mutta sitten huomasin kaavan puhuttelussa: kun Daisuke puhuu Goheesta ystävilleen tai tämän selän takana, hän sanoo kunnioittavasti vanhin tai isoisä. Kasvokkain hän taas kutsuu Goheeta vanhaksi mieheksi. Minusta tämä on hyvä lisä ja se korostaa heti sitä, että pelleilystään huolimatta Daisuke kunnioittaa Goheeta huomattavasti. Myös kunnanjohtaja sanoo Goheeta vanhimmaksi.

Englanninkielinen käännös on kömpelömpi lukea ja tätä kautta suomimanga vie selkeän voiton: se tuntuu alusta asti selkeästi kirjoitetulta ja tunteikkaalta, kun englantiversiossa tuntuu olevan turhaa toistoa siellä täällä. Tiedä sitten, onko suomenkielisestä versiosta tehty tarkoituksella aavistuksen sulavampi eli onko Takahashin kirjoitustyyli oikeasti melko jäykkää. Kyse voi olla myös siitä, että englantikäännökset ovat usein jäykkiä, koska paljon puhuttuna kielenä englanti ei joudu nojautumaan käännöskirjallisuuteen. Kyse voi toki olla myös ensimmäisen luvun käännöksen alkukankeudesta tai omasta kielitaidostani.

Otin vertailuun mukaan lisäksi englanninkielisen fanikäännöksen (oikea reuna), koska selkeät yhteneväisyydet tai eroavuudet käännösten välillä kertovat, mikä on lähimpänä alkuperäistä.

Näistä ehdottomasti miellyttävin lukea on minusta suomalainen. Se esittelee hahmot osana tarinaa, kun muissa tunnutaan lähinnä listaavan faktoja koirista.

Suomijulkaisussa Rikiä ei mainita koirajoukon johtajaksi, kahdessa muussa se mainitaan (alpha, head). Voidaan siis olettaa, että tämä on jätetty suomijulkaisusta pois.

Fanikäännöksessä sanotaan, että Aka on sukua Rikille. Muissa sanotaan, että se on perinyt Rikiltä jotain, mistä voidaan päätellä, että se on Rikin pentuja. Fanikäännöksessä on käytetty laimeampaa ilmaisua. Fanikäännöksessä Aka on rohkea, englantiversiossa uskalias, suomiversiossa peloton.

Don mainitaan virallisissa käännöksissä "oppilaana", fanikäännöksessä se on vain seuraa.

Koyasu on japanilainen koirarotu, joka ei koskaan saanut virallista asemaa.

Käännöksessä ei ole isoja eroja, mutta mielenkiintoista on, että kun Daisuke ja aiemmin kertoja, puhuvat akitoista, kumpikin korostaa, että kyse on nimenomaan tämän kylän akitoista. Japanilaiset koirarodut on nimetty niiden syntypaikkojen mukaan ja koirista oli pitkään liikkeellä eri alueiden versioita kunnes koirat luokiteltiin jonkun tietyn rodun alle tai jätettiin kokonaan pois jalostuksesta ja tietokannoista. Pieni palanen Japanin koirarotujen historiaa, joka ei välttämättä aukea, jos roduista ei tiedä, mutta jonka ymmärtää, jos on rotuun tutustunut.

Tässä suomiversio myös kärsii ensimmäisen tappionsa: Yamagatan takayasu-rodusta ei löydy netistä oikein mitään, mutta Yamagatan koyasu-rotu taas mainitaan yhtenä kantarotuna akitan perimässä.

Kuvasta jää pois: Perimätiedon mukaan parhaat karhukoirat olivat tiikeriraitaisia.
Mainittakoon, että brindle on englanniksi selitetty tiikeriraitaiseksi.

Tätä lukiessa kiinnittää huomiota myös muihin erikoisiin asioihin. Kun Gin syntyy, sitä sanotaan japaniversiossa Nagareboshi Giniksi eli sen lempinimi kerrotaan heti. Suomalaisessa versiossa nimeksi sanotaan vain Gin.

Kokonaisuudessaan englanti-julkaisu on erittäin hyvä. Se luo hieman erilaisen kuvan Gingaan omanlaisen käännöksensä kautta ja korjasipa se nyt yhden käännösvirheenkin. Jo korkealaatuisen kuvamateriaalin takia tähän versioon kannattaa tutustua, vaikka ei muuten englantijulkaisulle lämpiäisikään.

Arvostelussa: Ginga Yondai / Ginga Kronikat

Ginga Yondai tai suomennettuna Ginga Kronikat, Ginga Saagat, Ginga Legendat jne. oli paljon odotettu uusi tietokirja. Kirja vaikutti aluksi erittäin lupaavalta: siinä oli tyylikäs, yksinkertainen kansikuva, kovat kannet ja siinä oli 400 sivua. Kuvaukset kertoivat sen sitovan yhteen kaikki ilmestyneet Ginga-tarinat.

Heti, kun kirja ilmestyi, alkoivat negatiiviset ja pettyneet arvostelut. Jo puhtaasti silmäilemällä GY:n materiaali oli pettymys: se sisälsi 50 sivua tekstiä ja loput mangasta oli GNG-, GDW-, GDR- ja Orion -mangojen lukuja. Lukuja tai kohtauksia ei oltu edes valittu mitenkään erityisesti, vaan suurimmasta osasta sarjoista oli ensimmäinen ja viimeinen luku. Lukujen mainostetaan olevan huippulaadukkaasti painettuja ja kyllähän ne sitä ovatkin, mutta luvuista ei voi erityisesti nauttia, koska kirja on itsessään vain hitusen perusmangaa isompi.

Orion mangan aloituskuva luvusta 100. joka on julkaistu vain Manga Gorakussa. Yksi julkaisun hienoimpia kuvia.

Alun värisivut olivat jotain, mitä olin itse odottanut oikeastaan eniten ja nekään eivät tarjonneet isoja yllätyksiä. Kirjassa ei ollut mukana ollenkaan uutta taidetta, vaan kaikki oli jo entuudestaan käytettyä. Osa oli tietysti Shounen Jumpissa ja Manga Gorakussa olleita värisivuja, joita ei ole lehdessä olleen julkaisun jälkeen nähty väreissä. Harmillisesti jopa kirjan kansikuva on nähty käytössä muualla: kannen kuva Orionista on Noah-mangan selkämyskuvana.

Mitäpä sitten tekstisivut sisältävät? Noin 40 sivua on hahmoesittelyitä ja loput ovat manga-lukujen välissä olevia juonitiivistelmiä tapahtuneista tarinoista. Juonitiivistelmät ovat nätin näköisiä ja kivasti kuvitettuja, mutta ne ovat vain juonitiivistelmiä. Hahmoesittelyt taas ovat aiheuttaneet närää. Niissä ei ensinnäkään ole ollenkaan mukana kuvia, infoa on vain muutaman rivin verran ja tiedoissa on virheitä. Jokaisen hahmon tiedoissa on listana koiran nimi, rotu, ensiesiintyminen, paluu tarinaan ja "poistuminen", joka voidaan kääntää myös kuolemaksi.

Jo koiran nimissä on hassuja asioita, sillä ne listataan ns. lempinimensä mukaan. Esimerkiksi Hakurou on Kitami no Hakurou (Kitamin Hakurou), Bemu on Satsuma no taishou Bemu (Satsuman johtaja Bemu) jne. Akatoran, Chuutoran ja Kurotoran nimiksi on merkitty Akatorage, Chuutorage ja Kurotorage, joilla ne esitellään ensimmäisen kerran, mutta joita ei käytetä enää myöhemmin. Ne ovat rotujen virallisia värisävyjä, mutta niitä ei ole aiemmin luokiteltu nimiksi: suomijulkaisussakin ne on käännetty hahmon ulkonäön kuvaukseksi.

Orionin juonen kertova tiivistelmä.

Rotu-kohta tarjoaa isoimpia pettymyksiä. Monien koirien rotu on merkitty tuntemattomaksi, vaikka koiran rotu on helposti tunnistettavissa (Great) tai vaikka sen rotu olisi kerrottu aiemmin (Sniper). Benizakura on merkitty sekarotuiseksi tosaksi ja vain muutama Venäjän sotakoirista on merkitty saksanpaimenkoiriksi ja suurin osa on tuntemattomia. Jos koira on puhtaasti sekarotuinen, on sen rotu merkitty tuntemattomaksi. Rotujen puuttuminen on todella harmi, koska sarja kertoo kuitenkin koirista. Lisäksi tämä aiheuttaa sen, että huomattavassa osassa hahmoesittelyitä lukee vain tuntematon pitkänä listana. Vaikka kirja yrittää paikkailla joitakin juoniaukkoja, se ei yritä korjata roduissa olevia virheitä: Kisaragi on merkitty huskyksi, mutta sen pojat on merkitty malamuuteiksi. Juoniaukko on jo mangassa, mutta sen olisi voinut korjata merkitsemällä jonkun koiran sekarotuiseksi huskyksi/malamuutiksi.

Poistuminen/kuoleminen kohta on erikoinen, sillä jos hahmoa ei kirjaimellisesti nähdä kuolevana ja sitten ruumiina, merkitään se tuntemattomaksi. Esimerkiksi Orion-mangassa lumivyöryssä kuolleet Izoun veljekset on merkitty "tuntemattomaksi", koska niiden kuolema asettuu kahteen eri pokkariin. Samoin Lecterin ja Thunderin kohtelo on "tuntematon".

Hahmojen esittelyissä on suurimmalta osin tiedot oikein, mutta outoja yllätyksiäkin tulee. Shionin ei sanota olevan Ginin sukua, vaan sanotaan, että Shion väittää/luulee olevansa sukua Ginille. Kurotora mainitaan Kain veljeksistä vanhimmaksi ja myös Akatoran sanotaan olevan veljeksistä vanhin.

Joitakin korjauksiakin kirja tekee: kirjassa korjataan, että kun Sunny sanoi olevansa Orionia puoli vuotta vanhempi, Sunny erehtyi. Kirjassa myös viitataan, että osa Kisaragin pojista olisi myös Hazukin & muiden pentuja. (Kisaragi on muutaman kerran viitannut pentuihin veljenpoikina.) Myös muutamia muita väärin nimettyjä hahmoja nostetaan esiin ja korjataan.

Kirjan ehkä mielenkiintoisin kohta on viittaus siihen, että kaikki Izoun veljet eivät ole Kisaragin pentuja. Pidän itse ajatuksesta, että Hazuki, Uzuki ja/tai Minazuki olisivat aikoinaan saaneet pentuja, mutta olisivat kuolleet niin aikaisessa vaiheessa, että Kisaragi olisi vain adoptoinut kaikki pennut. Olisi ihan loogista, että vaikka pennut olisivat serkuksia, niin ne kutsuisivat toisiaan veljiksi ja Kisaragiaan isäksi, jos tämä olisi ne kasvattanut yhdessä. Yukimura piti Saheijia oikeana isänään ja Kurotora kasvatti myös Chuutoran pentuja eli uudesta asiasta ei olisi kyse.

Hahmoesittelysivu.

Harmillisesti tätä ei käsitellä kirjassa kuin muutaman rivin verran eikä tiedon perusteella voi oikein virallisesti olettaa, että pennut olisivat jonkun muun kuin Kisaragin.

Manga-sarjojen tietokirjat valmistetaan usein niin, että varsinainen teosten tekijä ei ole mukana valmistusprosessissa, vaan tämä vain oikolukee teokset, antaa haastattelun tai vastaa sarjaan liittyviin kysymyksiin. Olettaisin itse, että esimerkiksi Meteor Ginissä olleet kysymykset, joissa viitailtiin erilaisiin juoniaukkoihin, olivat sellaisia, joihin Takahashi olisi itse tehnyt vastaukset. Tästä kirjasta tulee kuitenkin vahvasti sellainen olo, että Takahashi ei ole ollut kuin todella vähäisissä tekemisissä kirjan kanssa, jos minkäänlaisessa. Kirjassa ei ole haastattelua, kysymyksiä & vastauksia, uusia kuvia tai muuta vastaavaa, jotka tekivät Taisteluiden ajasta ja Meteor Ginistä oikeita Ginga-tietokirjoja.

Eniten tunne Takahashin poissaolosta vahvistuu kuitenkin tässä Kisaragin pentujen sekaannuksessa, koska se on isoimpia virheitä Ginga-saagassa kokonaisuutena. Takahashi olisi voinut antaa siihen helpon vastauksen, joka on jo kirjoissa: Kisaragin pentuja on virheellisesti sanottu malamuuteiksi tai Kisaragia on virheellisesti sanottu huskyksi tai pentujen emo oli malamuutti ja veljekset päättivät kutsua itseään malamuuteiksi. Tämä on kuitenkin asia, jota kukaan ulkopuolinen ei voi päättää ilman Takahashin lupaa, mutta jonka Takahashi voisi kuitenkin helposti korjata mieleisekseen.

Lopullisen lässähdyksen antaa kirjan lopussa oleva Ginin sukupuu, jossa on vain karhukoirien päälinjat: ei Rikin sisaruksia, Rikin muita pentuja, ei Ginin sisaruksia, ei Shionia ja jopa Joen pentu, Koushirou, on jätetty pois. Pisteeksi i:n päälle kuvat on valittu niin, että osalta hahmoista puuttuu suikaleita korvista, koska puhekuplat ovat peittäneet ne.

Kirjaa selatessa tuli jopa miettineeksi, että miksi tällainen kirja on edes tehty. Siinä on faneille vain muutama rivi uutta tietoa, ei uusia kuvia tai muuta vastaavaa. Se ei ole edes kiva luettava, koska tiedot ovat yhtenä pötkönä ja valitut manga-luvut muistuttavat toisiaan tosi paljon. Uusi lukija tuskin teokseen tarttuu, koska se on tietokirja ja hinnaltaan kuitenkin 3000 jeniä. Ja eipä lukemista tahdo aloittaa teoksella, jossa listataan hahmojen kuolemat ja kohtaukset, joissa ne astuvat mukaan tarinaan.

Jäin miettimään, onko kirja tehty kiireellä kokoon, jotta Ginga-tarinat saisivat uusia lukijoita Ginga Stage Playn kautta. Näytelmä on saanut Japanissa paljon huomiota ja lueskellessani Japanin Amazonin arvosteluita usea arvostelija mainitsee ostaneensa kirjan näytelmän katsottuaan ja tahdottuaan kokea nostalgiaa sarjan parissa. Voiko olla, että kirja on tavallaan vain mainos sarjoista? Jos näin on, olisi WEED Worldin tyylinen värikäs julistekirja toiminut paremmin.

Ginga Yondai oli monelta osin pettymys ja se tuntuu jopa hätäisesti yhteen kootulta. Lisäksi sitä mainostettiin ylitsevuotavilla kehuilla, mitkä tietysti nostivat odotukset korkealle. Kun osaa tekstejä ajattelee, ne eivät edes toteutuneet: kuvauksessa luvataan hahmokuvia, mutta niitähän ei ole tässä ollenkaan. Kokonaisuudessaan kirja ei tarjoa hirveästi: alun värisivut ja juliste olivat hienoimmat asiat, mutta muuten Ginga-saagaa käsittelevältä kirjalta olisi odottanut enemmän.

Suomen Hopeanuoli-fanit järjestö

Suomen Hopeanuoli-fanit ry on toiminut jo useamman vuoden, joten tehdäänpä pientä tilannekatsausta järjestöön sekä pohdintaa sen toiminnasta.

Liittyminen & eroaminen

Järjestöön liittyminen on helppoa: sivulta löytyy selkeät linkit aiheeseen, ohjeistus on selkeä ja siitä tulee ammattilaistyylinen fiilis, kun sitä vertaa useisiin muihin pieniin/keskikokoisiin järjestöihin. Liittymislomakkeen saa myös yksinkertaisena sähköpostikaavakkeena, jos lomakkeen lähettämisessä on ongelmia.

Järjestön alkuaikoina ongelmia oli jäsenkorttien postittamisaikatauluissa, mutta nykyään homma on ilmeisesti saatu toimimaan rutiinilla eikä viivästyksiä pahemmin ole.

Eräs ongelma liittymisessä kuitenkin on: sen yhteydessä ei kerrota sitä, miten järjestöstä erotaan. Tätä tietoa oli sivuilta hankalaa löytää ja löysinkin tiedon lopulta, kun käytin hakutoimintoa

Eroamiseen liittyvät tiedot löytyvät paikoista Yleistä > Tietoa > Yhdistyksen säännöt ja sieltä kohta 4. sekä Yleistä > Tietoa > Tietoa jäsenyydestä.

Eroaminen itsessään on hyvin yksinkertaista: jätä jäsenmaksu maksamatta. Tämän vuoksi minusta on todella outoa, että sitä ei mainita liittymislomakkeen yhteydessä selkeästi. Edes järjestöltä tulleessa kirjeessä sekä laskussa ei ollut mainintaa siitä, että järjestöstä voi erota vain jättämällä maksun tekemättä ja että laskun maksamatta jättämisestä ei ole seuraamuksia. Tämä on todella hämmentävää, koska monesti tällaisessa tilanteessa tulee olo, että järjestölle täytyy ilmoittaa erikseen eroamisesta tai lasku menee perintään.

Lisäksi yhdistyksen säännöissä järjestöstä eroamista käsitellään rinta rinnan erottamisen kanssa, mikä luo tosi negatiivisen mieleyhtymän: kuin eroaminen yhdistäisi sinut automaattisesti jäseniin, jotka on jouduttu erottamaan.

Henkilökohtaisena kokemuksena on myös mainittava, että yritin erota järjestöstä reilu vuosi sitten, mutta päädyin lopulta maksamaan laskun, koska jäsenvastaavan kanssa juteltuani, minulle tuli kuva, että en ollut maksanut edellisen vuoden jäsenmaksua. En itse harrasta miiteissä käymistä, piirtämistä eikä minulla ole muutenkaan kiinnostusta kerhotoimintaan, joten en oikeastaan tehnyt mitään jäsenyydelläni. Aktiivisuudestani kertoo paljon myös se, että en ole päivittänyt jäsentietojani sitten liittymiseni ja olinkin yllättynyt, kun järjestön lasku löysi perille, vaikka se oli kirjattu osoitteeseen, josta olen muuttanut pois jo vuosia sitten. Jäsenlehdet eivät ole olleet näin onnekkaita ja todennäköisesti nykyinen Kirkkokadun asukas on saanut niistä nauttia.

Toiminta

1. Fanitapaamiset, Hopeanuoli-tapahtumat ja yhdistyksen kokoukset
Etenkin alkuaikoina fanitapaamiset ja muut vastaavat olivat järjestön isoin ja eniten huomiota vetävä osuus. Järjestö teki perusmiittejä, larpin, aikuisille suunnattuja tapaamisia ja kaikkea muuta vastaavaa. Nykyisellään tapahtumia tuntuu olevan reilusti vähemmän ja tapahtumakalenterissakin on merkintä vain coneissa olevista pöydistä tai ohjelmista.

On tosin huomioitava, että tällä hetkellä järjestöltä eniten aikaa vie Gingaconin järjestäminen.

Gingacon näyttää tällä hetkellä hyvin organisoidulta: nettisivut ovat selkeät ja jos sen aikatauluja vertaa, on se aikalailla samoissa kuopissa monien muiden kesäconien kanssa. Esimerkiksi taidekujahaku on jo tullut ja mennyt, vänkärihaku on käynnissä samoin kuin ohjelmien haku.

Gingaconin sivut ovat selkeät eikä siellä ole liikaa tekstiä. Tämän lisäksi tekstit on kirjoitettu selkeästi ja monet samalla Ginga-tyylisesti ilman, että siitä tulee lapsellinen olo. Sivut ovat omaan makuuni hieman yksinkertaistetut ja synkät, mutta ne ajavat asiansa kuitenkin oikein hyvin.

Eräs asia minua kuitenkin hämmentää: Gingaconin kaikissa mainoslapuissa tapahtuman sanotaan olevan eläintarina-, anime- ja Ginga-tapahtuma. Useimmiten tässä järjestyksessä, joskus jopa ilman Hopeanuoli-mainintaa. Ainakin minusta järjestyksen pitäisi olla Hopeanuoli, anime-, manga- ja eläintarina-tapahtuma. Olin oikeasti tosi pettynyt, kun sain ekan kerran käsiini lapun, jossa Ginga oli listan viimeisenä. Tuli jotenkin olo, että tapahtuman ideaa olisi laimennettu sekoittamalla mukaan omasta näkökulmastani täysin turha eläintarina ja nostamalla se vielä ensimmäiseksi.

Kyse tässä on lähinnä mielikuvasta, mutta minusta Ginga-aihetta pitäisi korostaa enemmän ja mieluusti vielä taikasanalla Hopeanuoli. Ginga on eniten pienen piirin suomalaisfanien käyttämä sana ja Hopeanuoli on se tavallisten harrastajien käyttämä sekä helpoiten tunnistettava.

Linkkejä, linkkejä, Tykkää, Jaa, Twiittaa...

2. Yhdistyksen nettisivut ja foorumi http://www.hopeanuolifanit.fi
Yhdistyksen nettisivut ovat ehkä asia, mistä lähtisin suomimaan järjestöä eniten. Ne ovat kokonaisuudessaan selkeät, mutta todella raskaat lukea. Kaikkien linkkien takaa löytyy pitkät, pitkät litaniat yhtenäistä tekstiä, joissa on vähän korostuksia tai otsikointia. Vaihtoehtoisesti vastaan voi tulla pitkä kasa linkkejä. Lisäksi monesti tekstissä on outoja kapulakielisyyksiä, joita on hankala ymmärtää.

Esimerkkinä:

Tarkoittaako tämä, että jos liittyisin järjestöön huhtikuussa 2016, olisi jäsenyyteni voimassa vuoden 2017 loppuun? En kykene ymmärtämään tuota millään muulla tavalla, mutta tällöinhän saisin 8 kuukautta jäsenyyttä ilmaisella. Vai onko tähän jotain poikkeuksia? Saat "puolikkaana" vuotena tulla tapahtumiin, mutta et saa jo ilmestyneitä jäsenlehtiä? Viimeistä lausetta en kykene kiertämään ajatuksiini mitenkään.

Lisäksi: tarvitseeko minun tietää, miten hakemukseni käsitellään järjestön sisällä?

Yksinkertaistettu versio olisi kai: "Liityttyäsi järjestöön ja maksettuasi jäsenmaksun saat itsellesi jäsenkortin ja korttiin liimattavan voimassaolotarran, joilla voit todistaa jäsenyytesi tarvittaessa. Jäsenmaksu on voimassa seuraavan täyden kalenterivuoden loppuun eli jos liityt esim. marraskuussa 2015 on jäsenyytesi voimassa vuoden 2016 loppuun."

Tämän lisäksi monissa kohdissa tunnutaan keskittyvän epäolennaisiin asioihin.

Esimerkiksi: Toiminnan 4 kulmakiveä:

Onko yhdistyksessä äänestäminen ja hallitukseen liittyminen/kuuluminen niin tärkeä asia, että se pitää nostaa eniten esille yhdistyksen toiminnassa? Tällainen luo helposti paineita jäseneksi aikovalle, kun muodostuu kuva siitä, että hänen odotetaan liittyvän aktiivisesti tekemään materiaalia järjestölle, ei vain hengailemaan ja tapaamaan tuttuja.

Myös monilla sivuilla on vanhentunutta materiaalia: Liittyminen-sivulla jäsenmaksuksi mainitaan yhä vanha summa, joidenkin linkkien takaa löytyy jo pari vuotta sitten vanhaksi menneitä projekteja.

Sivujen ulkoasu on myös ahdas. Monia tekstejä saisi helpommin luettaviksi ihan vain jakamalla ne väliotsikoilla pienemmiksi kokonaisuuksiksi. Ehdottomasti paras ulkoasu on Liittyminen-sivulla: tekstiä on vähän, se on jaoteltu selkeästi ja monista muista sivuista poiketen siinä on otsikkokuva, joka tekee sivusta heti helpommin lähestyttävän.

Materiaalien päivittäminen on monille sivuille se kompastuskivi. Kaksoissolassakin on osastoja, joita en ole katsonut moneen vuoteen ja niitä lukiessa tekisi varmasti mieli iskeä päänsä seinään. Sivujen tietojen pitäminen ajan tasalla on kuitenkin tärkeää ja tämän vuoksi pitäisi jo alunperin pyrkiä siihen, että sivustosta rakennetaan mahdollisimman yhtenäinen ja että siellä olevat tekstit oikoluettaisiin ja päivitettäisiin noin kerran vuodessa. Itse pyrin nykyisellään rakentamaan sivuni niin, että minulla on vain yksi tai kaksi osastoa, jotka päivittyvät: uutiset ja yleistiedot. Muille sivuille pyrin keräämään tietoa, joka muuttuu harvoin tai ei koskaan. Tämä ennaltaehkäisee noloja "Osasto päivitetään vuoden 2008 aikana!" -sivuja, jotka muistaa itse sitten 2014.

Yhdistyksen nettisivut eivät lopulta vaadi hirveän paljon uudistamista, mutta ne kaipaavat tiivistämistä ja siistimistä.

Foorumi on hiljennyt kuten monet muutkin vuosien saatossa, mikä on ikävää, koska monet arvioivat sivuston elävyyttä katsomalla uusimpien viestien päivämääriä. Järjestön chat on kuitenkin melko aktiivinen, mistä näkee, että vähintäänkin hallituksen jäsenet valvovat sivua ahkerasti.

Foorumilla liikkuvista järjestön jäsenistä on sanottava, että he noudattavat erittäin hyvin sääntöjä ja foorumilla ei ole koskaan tainnut olla minkäänlaisia hajoamisia puoleen tai toiseen. Joitakin riitoja tai epäselvyyksiä on ollut, mutta hallituksella on näissä ollut pyhimysmäisesti kärsivällisyyttä, isoimpana esimerkkinä lienee kiista Ginga Onnenpyörän copyrighteista.

3. Jäsenlehti ja muut faniprojektit
Tämä jäsenlehti tuo minulle outoja flashbackeja yläaste-aikoihini, kun olin mukana Tähtiallianssi* (?) -kerhossa, jossa ilmestyi Vapaa Galaksi -lehti. Tähän liittyy vielä myöhempinä lukioaikoinani (kuolleeksi jäänyt) Ginga-projekti, jossa oli tarkoitus ryhtyä tekemään Ginga-aiheista fanilehteä. Muistan projektin edenneen siihen vaiheeseen, että lehti sai nimen (Hopealehti, luulisin?) ja siihen kirjoitettiin pari juttua.

*Hassua kyllä, monet Hopeanuoli-järjestön piirteet muistuttavat Tähtialliansin toimintaa: Allianssi järjesti miittejä, kilpailuita ja myyntitapahtumia coneissa sekä kolme kertaa vuodessa ilmestyvän Vapaa Galaksi -lehden. Allianssilla oli myös sähköpostilistakeskustelupalsta.

Jäsenlehti on tällä hetkellä eniten huomiota keräävä projekti ja mitä olen siihen arvostelujen kautta tutustunut, se on kehittynyt paljon lyhyessä ajassa. Siihen kirjoitetut jutut ovat asiasisältöisiä ja joskus niissä on uutta tietoa myös pitkän linjan harrastajille. Lehteen mukaan lähtemisen kynnys on matala, sillä kirjoittamisen lisäksi siihen voi antaa kuvitusmateriaalia tai tehdä muuta pienempää.

Lehti on myös tyylikkään näköinen ja sen mukana tulee julisteita ja muuta sälää, mikä tekee siitä houkuteltavan hankittavan myös nuoremmille faneille. Lehteä varten tehdyt kilpailut pitävät järjestön myös esillä eri harrastajapiireissä ja lisäksi lehdet ovat konkreettinen merkki siitä, että järjestöllä on jatkuvaa toimintaa ja sitoutuneita tekijöitä.

Isoin ongelma lehden kanssa on ehkä siinä, että se on aikaansa jäljessä. Nykyisin lähes kaikki paperilehdet kärsivät siitä, että niillä ei ole ostajia. Huomattava osa tiedosta löytyy Internetistä eikä ole mitään järkeä ostaa paperisia lehtiä. Myös tiedon liikkuminen on muuttunut paljon: Ginga-jutut eivät ole enää mystisiä yksisarvisia, vaan lähes kaikki Takahashin tuotanto on saatavilla suomeksi.

Järjestön lehti on ehkä suunnattu nuorimmille faneille sekä keräilijöille, mutta tästä huolimatta paperinen lehti tuntuu hivenen oudolta.

Muissa toiminnoissa on erilaisia Hopeanuoli-teemaisia näyttelyitä, mitä järjestö on silloin tällöin kasannut. Mukaan mahtuu myös Ginga-teemaista Japanin matkailua eli laajenemistilaa on.

4. Eläinsuojelutoiminta
Eläinsuojelutoiminta on ehkä se, mikä itseäni hämmentää järjestön toiminnassa. Järjestö tuntuu usein kärsivän rahoituspulasta, mutta siitä huolimatta se kuitenkin lahjoittaa omasta toiminnastaan muille järjestöille. Tavallaan tämä on kaunis ajatus, mutta kun tilanne on se, että hallitus joutuu maksamaan materiaaleja omasta pussistaan eikä heilläkään ole kummoisesti rahaa käytössä ja rahojen käyttäminen järjestön asioihin kismittää, tuntuu tilanne omituiselta.

On tosin myönnettävä, että en tällä hetkellä tiedä, miten lahjoitusten suhteen toimitaan. Onko niistä luovuttu vai onko kyse esimerkiksi materiaalilahjoituksista esim. arvontoihin.

Tulevaisuus

Suomen Hopeanuoli-fanit järjestö on jo melko vanha, kun sitä vertaa useimpiin muihin saman alan järjestöihin. Useimmat järjestöt tuppaavat kuukahtamaan jo ensimmäisen vuoden jälkeen, joten on hyvä saavutus, että järjestö on pysynyt olemassa ja ihmisten mielissä näinkin kauan.

Mitä itse toivoisin järjestöltä tulevaisuudessa?

Tämä on hieman hankalaa, koska -kuten alussa mainitsin- en ole hirveän kiinnostunut järjestön toiminnasta. Ehkä eniten toivoisin jotain uutta ideaa conien, miittien sekä koko järjestön toimintaan. Miittejä voisi minusta järjestää enemmänkin ja etenkin conien yhteyteen - jos ei muuta, ne ovat hyvä paikka tavata muita aktiiveja. Conien yhteydessä olevia esitepöytiäkin voisi kokeilla kehittää uusiin suuntiin: esimerkiksi Desucon vetää pöydillään huomiota tuomalla niiden ääreen teltan.

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan Hopeanuoli-järjestö on hieman vanhahtava, mutta melko toimiva kokonaisuus, joka tarjoaa osallistumismahdollisuuksia kaikenikäisille ja eri aktiivitasoisille. Järjestössä voi olla mukana vain hengailemassa, mutta sen toimintaan voi osallistua netin kautta, livenä tapahtumien kautta ja tavallisten jäsenten on melko helppoa päästä myös hallitukseen mukaan. Järjestöllä on kokoonsa nähden paljon toimintaa ja lisäksi ympäri Suomea. Joiltakin osin järjestö kaipaisi uudistamista: ehkä eniten yksinkertaistamalla sivustoaan.

Mutta.

Tämä todennäköisesti tulee suututtamaan vähintään muutamia järjestön henkilöitä enkä mielelläni sotkisi henkilökohtaisuuksia ja politiikkaa harrastuksiin, mutta asia on kuitenkin sellainen, jonka tahdon ottaa esille.

Minulla on useita järjestön hallituksen jäseniä Facebook-kavereinani ja nyt, kun rasisimikeskustelut pyörivät aktiivisina ja maahanmuuttajia terrorisoidaan polttopulloiskuilla huomasin, että FB-sivulleni ilmestyi aina silloin tällöin myös rasisimia suosivia uutisia. Jäin miettimään, mistä nämä viestit tulevat ja yllätyksekseni puolet tuli Hopeanuoli-fanit järjestön hallituksen jäseniltä, loput sattumanvaraisilta kirpparitutuilta.

Viestin laatu vaihtelee. Osassa julistetaan kaikkien muslimien olevan terroristeja ja Islamin olevan kuoleman uskonto, osa postailee hassuja kuvia Rajat kiinni kansanliike -ryhmästä tai on vain ilmoituksia, että ovat menossa saman tyyliseen mielenosoitukseen. Huomioni kiinnittyi myös videoon, jossa vammaista miestä kiusattiin ja ärsytettiin kunnes tämä hyökkäsi kiusaajiensa kimppuun. (Videon jakajan kommentti: "Hahhah xD".)

Huom! Järjestön hallituksen pyynnöstä alla olevasta tekstistä on poistettu kuva, joka oli esimerkkinä Facebook-ryhmä Rajat kiinni keskusteluista ja tilalle on laitettu hallituksen jäsenen keskustelu, jota myös kritisoin. Alkuperäinen kuva oli esimerkkinä, koska Rajat kiinni -Facebook ryhmä ei ole yleisesti tunnettu ryhmä enkä olettanut, että keskivertolukija tietäisi sen. (Tiivistäen, ilman kuvaa: Rajat kiinni -ryhmä on erittäin rasistinen.) Järjestön aktiivien mukaan kuvan voisi olettaa kertovan hallituksen jäsenen viesteistä, vaikka kuvan kuvatekstinä oli: "Esimerkki keskustelusta Rajat kiinni -ryhmässä. Mukana ei ole Hopeanuoli-järjestön aktiiveja.

Järjestön jäsenten nimet on sensuroitu hallituksen pyynnöstä. Keskustelu ei ole tässä kokonaisuudessaan, mutta minulta toivottiin, että en linkittäisi keskustelua, koska siihen tarvittaisiin kaikkien keskustelijoiden lupa.

Rasistinen Facebook-keskustelu, jossa mukana järjestön hallituksen jäsen ja aktiiveja.
Punainen: hallituksen jäsen
Violetti: aktiivijäsen
Vihreä: aktiivijäsen

Viestejä ei missään nimessä tule paljon ja osa niistä on poistettukin, jos aihetta on kommentoitu. Tästä huolimatta koen tämän melko inhottavaksi. Minulla on kaverilistallani järjestäjiä ja vänkäreitä todella monista vastaavista harrastejärjestöistä ja olen vuosien varrella joutunut vain yhden kavereistani poistamaan johtuen hänen raiskausmyönteisistä kommenteistaan. Minkään muun nuorisojärjestön jäsenet tai aktiivit eivät laittele halventavia kuvia maahanmuuttajista/ulkomaalaisista, jaa MV-lehden linkkejä tai mene mielenosoituksiin, joissa huudellaan "Rajat kiinni, uunit auki".
Toki kolikolla on toinenkin puoli eli järjestön aktiiveja löytyy myös puolustamassa rasismin uhreja sekä ihan kommentoimassa näitä tekstejä ja kuvia paheksuvasti.

Onko tämä sitten kiellettyä tai edes järjestölle kuuluvia juttuja? Eipä oikeastaan. Jokainen saa tehdä vapaa-ajallaan mitä huvittaa kunhan ei lakia riko eikä järjestö ole luonut itselleen henkilökulttia, jonka kautta yksittäisen hallituksen jäsenen mielipide edustaisi koko järjestöä.

Tämä luo itselleni kuitenkin ikävän fiiliksen järjestöstä. Menisinkö suosittelemaan järjestöä fyysisestä tai psyykkisestä vammasta kärsivälle, kun tiedän, että joku hallituksesta voi pitää häntä huvittavana sen takia? Entäpä islamin uskoiselle, kun tiedän järjestössä olevan henkilön, joka leimaisi hänet heti uskontonsa takia? Tai ihan vain tummaihoiselle? Jopa ihan tavalliselle suomalaiselle nuorelle järjestön suosittelemisesta on tullut minulle kynnys, koska tiedän, miten herkästi lapset ottavat oppia vanhemmistaan ja erityisesti sellaisesta, jota ihailevat.

En usko, että miiteissä hirveästi politiikasta puhutaan, mutta lopulta pienet asiat vaikuttavat paljon siihen, miten suhtaudutaan kanssaihmisiimme. Tämäkin on lopulta vain henkilökohtainen asia, jonka tahdoin nostaa esiin.

Arvostelu: Anju ja sankarikoira Jiroomaru

Yksiosainen Anju ja sankarikoira Jiroomaru on Takahashin uusin suomeksi käännetty sarja. Se on myös melko uusi teos Takahashilta: teos ilmestyi Japanissa 2011. Manga kertoo Anju-tytöstä, joka joutuu muuttamaan väkivaltaisen setänsä luokse, kun Anjun vanhemmat sekä veljet kuolevat auto-onnettomuudessa. Anjun pelastukseksi tulee isoisä, joka hakee lapsenlapsensa asumaan luokseen. Isoisänsä luona Anju elää onnellisesti koiranpentuja hoitaen. Onni on kuitenkin lyhytaikainen, sillä isoisä kuolee tapaturmassa.

Ensimmäinen asia, mihin mangassa kiinnittää huomiota, on Takahashin piirrostyyli. Anjun kansi on kaunis ja siinä on käytetty paljon tyhjää tilaa, mikä tekee siihen hyvin erilaisen tunnelman. Myös värisivut ovat erittäin kaunista katsottavaa. Kokonaisuudessaan manga on myös piirretty astetta yksityiskohtaisemmin kuin esimerkiksi samaan aikaan ilmestynyt Orion.

Tarinassa on monia elementtejä, joita Takahashi on käyttänyt tarinoissaan aiemminkin, mutta on nyt nostanut keskeiseen osaan tarinaa. Keskeisimpänä on perheväkivalta. Päähenkilö Anju on selkein esimerkki tästä, mutta tämän lisäksi tarinassa on mukana myös Anjun täti Rumi, joka taas on selkeä heijastus siitä, mikä Anjusta voisi tulla, jos hän ei saa itselleen rakastavaa kotia. Rumin alkoholisoitunut ja väkivaltainen mies käskee Rumia vaatimaan osaansa perinnöstä, mutta jouduttuaan vastakain raivoavan veljensä kanssa Rumi alistuu ja suostuu luopumaan perinnöstä täysin. Rumilla ei myöskään ole rohkeutta puuttua pysyvästi Anjun kohteluun tai auttaa tätä, vaikka näkee tätä kohdeltavan kaltoin.

Mangassa korostuu myös se, miten tärkeä lapsen ja lemmikin suhde voi olla.

Takahashi pitää koirien ja ihmisten maailman yhtäaikaa erillään ja yhdessä: koirat vuodattavat kyyneliä, keskustelevat ja tekevät lupauksia, mutta käyttäytyvät ihmisten silmissä kuitenkin tavallisen koiramaisesti.

Jos mangaan olisin jotain toivonut, niin muutaman luvun lisää materiaalia. Rumi-täti jäi itselleni tärkeäksi hahmoksi ja olisin mielellään nähnyt hänenkin osaltaan tarinan kehittyvän onnelliseen loppuun. Tosin on myönnettävä, että ilman Anjua kertomus olisi helposti muuttunut turhan raskaaksi, minkä takia sen lyhyys on vain etu. Lisäksi vaatii paljon enemmän taitoa kirjoittaa lyhyt kuin pitkä tarina.

Poikkeuksellisesti Takahashille tässä tarinassa on myös paljon naishahmoja. Isoisä Sawamuran kehuttu karhukoira Yuki on narttu, Anju on tyttö ja lisäksi tarinassa on melko isossa roolissa Rumi-täti. Pienenä sivuhahmona on myös ilkeän Shinjiroo-sedän vaimo. Koiramaailmaan erityisesti Yuki on tervetullut tulokas, sillä sitä käsitellään Ginga-tarinoista poiketen koirana eikä sankarillisena uroona, jonka roolin määrää sen sukupuoli. Myös Anju on voimakas naishahmo, joka pitää pintansa saamastaan kohtelusta huolimatta.

Ginga-maailma on liitetty Anjun tarinaan vain ohimennen: Jiroomarun isoisoisän kerrotaan olevan Riki. Yukin ja Jiroomarun paljon pohdittu sukulaisuussuhde Giniin ei kuitenkaan selviä tästäkään. On mietitty, olisiko jompikumpi Ginin pentuesisaruksista Yukin isä, mutta asiaa ei tarkenneta mitenkään, jonka vuoksi kuka tahansa Rikin pennuista (Aka, Ginin nimettömät sisarukset tai joku muu) voi olla Yukin isä tai emä. Gingan liittäminen tarinaan ei ole myöskään ollut Takahashin suunnitelmia, vaan se on ollut kustantamon ehdotus.

Näin kirjan lukeneena tarinan liittäminen Ginga-maailmaan tuntuu melko tarpeettomalta, mutta aikoinaan tarina sai kuitenkin paljon huomiota Suomessa nimenomaan sen Ginga-viittauksen ansiosta. Anju ja sankarikoira Jiroomaru on sen verran erilainen tarina Takahashilta, että se kyllä ansaitsee ylimääräisenkin huomion: siinä on kaikki Takahashin hyvät tarinankertojaominaisuudet eikä siinä ole Gamun outoutta tai Fangin pitkäveteisyyttä.

Jos Takahashin teoksista pitää, kannattaa Anjun seikkailuun ehdottomasti tutustua.

Koirasoturi Gamu, osa 1

Koirasoturi Gamu on ollut yksi odotetuimpia Takahashin ei-Ginga-sarjoja. Vaikka Takahashi teki sarjan hyvin pian GNG:n jälkeen, on se tyyliltään huomattavasti fantasiatyylisempi ja ihmiset ovat tarinassa huomattavassa roolissa. Gamu kertoo ninjakoirista, Ganineista, jotka ovat älyltään ja voimiltaan huomattavasti ihmisiä suurempia, mikä tekee niistä huomattavan voimavaran taisteluissa, kun sisällissodat riehuvat Japanissa.

Gamu yllätti minut monella tavalla positiivisesti, joten vilkaistaan sarjaa lähempää.

Heti alkuun sarjan ulkoasua on kehuttava. Mangan ulkonäköön on tunnuttu panostetun enemmän kuin esimerkiksi WEED-mangaan ja kansi onkin saanut paljon kiitosta faneilta. Myös takakansi on yksinkertaisen tyylikäs. Tekstien asetteluun on myös käytetty aikaa eikä kirjassa ole niin paljoa puolityhjiä puhekuplia kuin monissa muissa sarjoissa. Ainoa miinus menee ääniefektien kääntämiselle: Gamussa piirrostyyli on yksityiskohtaista ja ruututila on käytetty tarkkaan, minkä seurauksena suomeksi käännetyt efektit vievät monessa kohtauksessa huomattavasti tilaa ja pilaavat kokonaisuutta.

Takahashin piirrostyyli on Gamussa parhaimmillaan. Koirien haarniskat ovat yksityiskohtaisia, ruutujako on sujuvaa ja taistelut monipuolisia. Pidän myös ihmisten piirtotyylin vaihtelusta: Rando on selkeästi mangahahmo, mutta monet aikuiset ihmiset ovat lähempänä realistista tyyliä.

Olin aluksi suhtautunut hieman nuivasti Gamun voimakkaisiin fantasiaelementteihin, mutta itse sarjaa lukiessa ne eivät enää häirinneet. Tarina kertoo ihmisiä älykkäämmistä, puhuvista ninjakoirista, jotka käyttävät telekinesiaa, telepatiaa sekä miekkoja, joten kun ajatuksen on sisäistänyt, ei se ole yhtään omituisempi kuin Gingan maailma. On oikeastaan piristävää lukea Takahashilta fantasiakertomus, joka ei asetu Ginga-maailmaan eikä seuraa sen sääntöjä.

Gamussa on yllättyvän laaja hahmokaarti lyhyeksi sarjaksi. Tarinan ensimmäisessä osassa esitellään ganinit Gamu, Shiba ja Kusakage sekä sekalainen kaarti ihmisiä ja pahiksia. Hahmot ovat melko yksinkertaistettuja, joka tosin sopii tarinan tunnelmaan. Liian voimakkaasti erottuvat hahmot vain pilaisivat tunnelmaa. Rando on yksi suosikeistani: reilusti Daisukea muistuttava poika tuntuu Daisukea hivenen vanhemmalta, on yhä rasavilli, mutta kuitenkin tietää arvonsa. Myös pahiksista löytyy mielenkiintoisia tapauksia ja Berumondon tyylisiä pahiksia olisi mukava nähdä myös muissa tarinoissa. Hahmokaartin heikoimmiksi lenkeiksi jäävät oudolla tekosyyllä puolta vaihtava Hayabusa sekä -harmillisesti- persoonattomaksi jäävä supervoimakas Gamu.

Aiemmin julkaistu Takahashin lyhytsarja Fang sai kritiikkiä raskaasta dialogista sekä välillä epäselvästä tarinankulusta, mutta Gamussa ei kyseisiä vikoja ole, joten jos Fang jätti kylmäksi, kannattaa Gamulle kuitenkin antaa mahdollisuus. Siinä yhdistyvät voimakkaat fantasiaelementit GNG:stä tutun tarinankerronnan kanssa, mikä tekee siitä erittäin mielenkiintoisen lukukokemuksen.

WEED 32: Vallan palvelija

WEED-mangan osa 32 saapuu pian marketteihin ja useimpiin kirjakauppoihin huomenissa. Tässä on oma arvioni osasta. Sisältää luonnollisesti juonipaljastuksia.

Ensimmäisessä luvussa täytyy poikkeuksellisesti kehua luvun aloituskuvaa. Aivan ihana kuva sisaruksista!

Weedin ja Yukimuran taistelu päättyi Yukimuran voittoon, minkä tiesinkin, kun oli japaninkielisiä versioita tullut lueskeltua. Yllätyin siitä, että Yukimuran iskun nimi oli oikeasti Neck the Killing, koska olin aina pitänyt sitä vähän keksityn kuuloisena nimenä. Se ei hirveän coolilta kuulosta Battougoiden seassa. Tuo olisi ollut hyvä kääntää Niskalaukaukseksi. =D Takahashi on tainnut sanoa, ettei hirveästi tykkää iskujen nimien keksimisestä ja Neck the Killing taitaakin olla peräisin Shiroi Senshi Yamatosta, jos oikein muistan.

Vaikka Yukimura on tyyliltään todella röyhkeä, täytyy sanoa, että pidän siitä. Se tuli järkiinsä isänsä huudon kuultuaan ja ryhtyi heti sen jälkeen johtamaan joukkojaan järkevästi. Pidin erityisesti siitä, että Yukimura piilotti vammansa eikä antanut edes alaistensa huomata loukkaantumistaan. Myös Yukimuran "juoni" saada Ouun joukot mukaan oli erittäin järkevä. Kokonaisuudessaan Yukimura on todella hyvä johtaja ja ilmeisen hyvä tyyppikin - mutta aivan sekaisin kostonhimosta.

Kenraalista oli mukava saada lisätietoa: en aiemmin ollut edes kiinnittänyt huomiota siihen, että se on albiino. Kenraalin taustatarinaa odotan ihan mielenkiinnolla, vaikka tämä pahis ei minua oikein vieläkään ole vakuuttanut.

Kirjan ehkä sympaattisin kohta oli, kun apinat toivat koirille vettä. Sasukea motattiin jälleen, mutta kylläpä tuo sen ansaitsikin. Oli Weed pomo tai ei, Weed on joukossa kuitenkin se haavoittunut. Lisäjoukkojen hakeminen oli hyvä idea, sillä Yukimuran joukko on kuitenkin melko pieni. Itseäni jäi kuitenkin ihmetyttämään, miten iso alue apinoilla on. GB ja Kyoshiro miettivät 100 kilometrin päässä, olivatko päässeet alueelta pois ja Sasuke taas oli ajettu nurkkaan heti ensimmäisen päivän aikana. Sasuke ei tosin tainnut päästä kovin pitkälle. Liekö sitä ryhdytty jahtaamaan heti?

Weedin ja Yukimuran sukulaisuus pidetään hahmoille näköjään pitkään salassa. Vain Jerome on alkanut huomata yhtäläisyyksiä kaksikossa. Muut vain pitävät Weediä Yukimuran kuolleen veljen kaksoisolentona.

Tobizaru vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta taustatarinansa ja Pepen uskollisuuden puolesta. Se ei vaikuta pahalta, vaan enemmänkin samalla tavalla harhaanjohdeteltu kuin Yukimurakin. Tobizaru antoi myös Pepelle mahdollisuuden paeta, vaikka se olikin melko pieni. Samalla myös selvisi, miksi apinat ovat alunperin minkäänlaiseen yhteistyöhön kenraalin kanssa ryhtyneet: se on suojellut niitä ihmisiltä.

Weedin, Jeromen ja apinoiden taistelu oli melko mielenkiintoinen. Toivoisinpa, että joku koirista tekisi Kurojakit ja alkaisi käytellä sirppiä... Se tasoittaisi taistelua kummasti.

Tässä oli mukana maininta Japanilaisesta sananlaskusta "välit kuin koirilla ja apinoilla", joka viittaa riitaisiin suhteisiin. Onkohan tämä ollut yksi inspiroiva asia tätä saagaa tehtäessä ja tekeeköhän se tästä taistelusta japanilaslukijalle vakavammin (tai normaalimmin) otettavamman? Suomessa apinat ovat eksoottisia eläimiä, mutta Japanissa niitä kuitenkin asuu monilla seuduilla.

Kokonaisuudessaan tämä apinasaaga toimii paljon, paljon paremmin kuin olin uskaltanut edes kuvitella. Sen ainoa ongelma on oikeastaan se, että apinahahmoihin on hankala kiintyä, koska niistä tietää, ettei ketään tulla näkemään tämän tarinakaaren jälkeen. Lisäksi täytyy sanoa, että Takahashin piirrosjälki on näissä osissa todella nättiä. Erityisesti Yukimura on todella ilmeikkäästi piirretty.

Arvostelussa: Weed Gaiden - Soturien tie

Weed Gaiden sisältää viisi lyhyttarinaa Takahashilta. Yhdessä tarinoista on mukana Mer, mutta muuten siinä ei ole Gingan sankareita. Tämän vuoksi takakansi on hieman harhaanjohtava, koska se antaa kuvan, että tarinoissa olisi Ginga-hahmoja.


Ensimmäinen tarina on neljäsivuinen Uneksivat soturit, joka sisältää Takahashin taidetta väreissä pienen tarinan muodossa. Olin hieman pettynyt tämän toteutukseen, sillä tekstipalkit veivät huomattavan paljon tilaa ja peittivät reilun osan kuvista. Ymmärrettävästi japaninkielinen teksti piti saada pois näkyvistä, mutta olin odottanut, että tähän oltaisiin käytetty samoja kuvia kuin taidekirjassa, joissa tekstiä ei ole.

Merin matkaanlähtö kertoo Merin seikkailusta kaupunkien läpi sen toimittaessa Akamen antamaa viestiä. Kotikoira Jodie antaa ohikulkevalle Merille osan ruuastaan ja pian kaksikko kohtaa jälleen, jolloin Mer päätyy auttamaan Justice-koirajoukkoa pelastamaan Jodien perheen rikollisilta. Merin matkaanlähtö on harmillisesti kokoelman heikoin tarina: sen idea on lapsellinen ja toteutus melko ontuva eikä se tarjonnut itselleni mitenkään erikoista lukukokemusta.


Lonely Ron (osat 1 & 2) oli eniten odottamani tarina. Ronin seikkailuja on jo nähty Shin Gaidenissa ja nyt sen pakomatka sekä ensikohtaaminen Burun kanssa päästiin näkemään. Tarina ja piirrostyyli ovat Takahashia parhaimmillaan: juoni etenee tasaista tahtia ja koirat ovat erittäin yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Lisäksi Ron on hauska päähenkilö Takahashin muuten sankarilliseen joukkoon: kömpelö ja säikky Ron on hyvin herttainen tuttavuus. Tarinassa on myös hauskaa sanailua, mitä toivoisi Takahashin tarinoissa näkevän enemmänkin. Ehdottomasti paras tarina tässä kirjassa.

Siionin tuuli (osat 1 & 2) ovat taas Takahashia, jota ei Suomessa ole hirveästi nähty. Tarinan pääosassa ovat ihmiset sekä heidän elämänsä ja koirat ovat sivussa, mutta erittäin vahvasti mukana. Kertomistyyliltään tarina on melko hidas, mutta oli mielenkiintoista nähdä Takahashin käsittelevän myös ihmisten kuolemaa tarinoissaan.


Weed Gaidenin päättää taidekirjasta mainittu Hanako, jonka elämästä ja kuolemasta Takahashi kertoo. Tarina on temmoltaan nopea ja käytännössä se esittää vain Hanakon elämän kohokohdat, mutta koiranomistaja pystyy varmasti samaistumaan Takahashin ajatuksiin Hanakon kuollessa. Suomalaisille faneille Hanako tarjoaa myös pieniä kurkistuksia Takahashin perheeseen.

Kokonaisuudessaan Weed Gaiden on ihan mukavaa luettavaa. Se ei pääse Takahashin parhaiden teosten listalle eikä tarjoa mitään erityistä Ginga-faneille, mutta itselleni jo Lonely Ronin tarina teki tästä hankkimisen arvoisen.

Arvosana: **½

Arvostelussa: WEED-taidekirja

Taidekirjojen suomentaminen on harvinaista, koska niiden painokustannukset ovat suuret ja ostajakunta on melko pieni. Ginga-faneja on kuitenkin Suomessa niin sankoin joukoin, että taidekirjankin kääntäminen on kannattavaa. Lisäksi taidekirjan julkaiseminen uudelleen on reilu teko ajatellen myös ulkomaisia faneja: japanilaisen taidekirjan painos on myyty loppuun vuosia sitten ja vaikka teoksessa on mukana Takahashin haastattelu, on pääpaino kuitenkin kuvissa eli kielitaito ei ole välttämättömyys.

Taidekirjan mukana tulee juliste, jossa on kuva WEED Gaiden -mangan kannesta. Julisteen painolaatu on oikein hyvä, mutta harmillisesti se on taitettu neljään osaan. (Tosin olihan japanilainen versio taitelu kolmeen...) Lisäksi juliste on jostain syystä aavistuksen kapeampi kuin alkuperäinen versio ja joitakin taustalla olevia hahmoja leikkaantuu osittain pois. Hahmot ovat kuitenkin selkeästi taustalla ja yksinkertaistettuja, joten kaventaminen ei maailmaa kaada.

Taidekirjan kuva-anti on komeaa: siinä on yksityiskohtaisia piirroksia muutamasta päähahmosta, jotka on tehty vain taidekirjaa varten. Kirjassa on myös jonkin verran mangan etu- ja takakansien kuvia, mutta myös paljon kuvia, joita ei perusmangassa ole: TV-mainosten kuvitusta, kalenterin kuvia ja muuta vastaavaa. Myös painojälki on lähes yhtä hyvää kuin alkuperäisessä: kuvat ovat aavistuksen tummempia, mutta muuten korkealaatuisia. Ainoa hämmennystä aiheuttava asia on hahmojen profiili-sivu, jossa koirien rotuja ei ole suomennettu ja lisäksi osalta hahmoilta puuttuvat nimi/rotu -tiedot kokonaan. Japanilaisen mangan kansikuvaa kirjasta ei löydy ollenkaan. Liekö kuva ollut niin hankala skannata, että siitä ei saatu ollenkaan painokelpoista versiota?

Lukemista kirjassa ei ole paljon. Kuvien yhteydessä ei ole muuta tietoa kuin missä ne on alunperin julkaistu. Tämä harmitti hieman itseäni, koska olisin toivonut jotain Takahashin kommentteja kuvista ja niiden piirtämisestä. Olin tosin yllättynyt siitä, että WEED-mangaa oli mainostettu televisiossa. Ilmeisesti mainostus oli aloitettu heti sarjan julkaisun yhteydessä, koska suurin osa kuvista oli GDW:n alkuosiin liittyvistä tapahtumista.

Lopussa ollut haastattelu oli mielenkiintoinen, koska se antoi Takahashista hyvin henkilökohtaista kuvaa ihmisenä ja koiranomistajana.

Pakkohankinta niille, jotka Takahashin piirrosjäljestä pitävät ja joilla japani-versiota ei ole.