Näytetään tekstit, joissa on tunniste realismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste realismi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Mitä Akame olisi voinut olla?

Viisiosaisen Akame-mangan on julkaistu kokonaisuudessaan suomeksi. Akame oli mielestäni ihan hyvä sarja, mutta ei kuitenkaan läheskään niin hyvä kuin se olisi voinut olla. Mitkä elementit olisivat auttaneet tarinaa ja mitä olisi voinut jättää pois?

Kun sarja alkoi ilmestyä muutamia vuosia sitten, monet fanit harmittelivat sitä, että se ei nimestään huolimatta kertonutkaan Akamesta, vaan Akamen esi-isistä. Itse olin tästä hieman pettynyt, mutta totuin ajatukseen nopeasti. Lisäksi mangassa oli mukana lupaus siitä, että tarinan viimeinen osa keskittyisi Akameen ja Kurojakiin, kunhan välissä olisi esitelty muitakin sukupolvia. Tarinan välilehdillä esiteltiin Hakutakan ja Akamen lisäksi välissä olleita muita ninjakoirasukupolvia, joten on mahdollista, että tarinasta oli alunperin tarkoitus tehdä yhtä mittava kokonaisuus kuin esimerkiksi Orionista. Tarina kuitenkin päättyi hyvin nopeasti ja jopa aavistuksen töksähtäen, mikä viittaisi siihen, että Akame ei saanut isoa suosiota. Miten tarinasta olisi saanut astetta mielenkiintoisemman ja miltä osin se jäi ontumaan?

Itse katson Akamen isoimmaksi viaksi sen historiallisuuden: Takahashi on selkeästi päättänyt, että hän tahtoo pitää historialliset tapahtumat ja realismin mukana tarinassa. Akame-mangassa saakin runsaan esittelyn japanilaisista lääninherroista ja sotatilanteista.

Tällöin tarinaan tulee ongelma sekä japanilaiselle että suomalaiselle lukijalle: Suomalaiselle lukijalle tapahtumat ovat täysin tuntemattomia ja daimioiden nimeäminen tuntuu lähinnä listaamiselta. Japanissa sotainen feodaalikausi taas käsitellään kattavasti läpi kouluissa ja se tunnetaan läpikotaisin. Tällaiselle kohdeyleisölle Takahashin tarina tarjoaa vain raapaisupintaa eikä tuo historiallisiin tapahtumiin mitään uutta. Feodaalikautta on myös käsitelty paljon monissa muissa anime/manga/pelisarjoissa ja useimmiten sitä on muokattu niin, että alkuperäisiä historiallisia hahmoja ei edes tunnista.
Oda Nobunada animesta Battle Girls.
Lisäongelmaa tarinaan tulee mukana olevan realismin kautta. Ninjojen taistelutekniikoita on mielenkiintoista seurata ja tarinaan saa karuja kohtia raakuuksista kertomalla, mutta tarina kertoo lopulta miekkoja käyttävistä ninjakoirista, joilla ihmisen tasoinen älykkyys. Ne eivät istu muuten niin realistiseen maailmaan. Tarinan olisi pitänyt ottaa astetta fantasiatyylisempi malli, jotta koirat olisivat tuntuneet osalta maailmaa.

Hevonen voi olla myös moottoripyörä.
Tämän toteuttaminen on tietysti haasteellista: Ginga-sarjat asettuvat kuitenkin oikeaan maailmaan eivätkä Gamun tyyliseen selkeään fantasia-maailmaan. Gingassa etenkin ihmiset ovat aina vain tavallisia ihmisiä ilman supervoimia, kun taas koirat voivat tehdä mitä huvittaa. Tämän vuoksi Akamenkin ihmishahmojen tuli olla "vain" ihmisiä, vaikka ninjoja olivatkin.

Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että Akamen ninjakoirille olisi pitänyt antaa vastaavia voimia kuin Gamussa. Elettiinhän tuolloin kuitenkin ninjojen kultakautta, joten olisi loogista, että koirat olisivat voimiltaan Rikin ja Ginin kaltaisia. Sukupolvien saatossa iskut ja tekniikat unohtuisivat eikä niitä voitaisi edes käyttää, kun ei olisi ihmisiä auttamassa haarniskoiden ja miekkojen takomisessa. Tämä olisi myös luonut koirista oikeasti pelottavia vastuksia. Nyt niiden erikoistaito oli vain miekkailu, mihin ihmisetkin pystyvät. Koirien ei nähdä käyttävän edes Raikakeniä saati sitten uusia iskuja.

Miksi Takahashi ei sitten lähtenyt kehittämään ninjakoirien maailmaa? Puhtaana arvauksena voisin kuvitella, että Takahashi tahtoi tehdä tarinasta historiallisen opetusmielessä. Takahashi on pitkään tehnyt töitään periaatteena, että hahmoilla tulee olla korkea moraali/opettaa moraalia lukijoilleen, joten voisi olla mahdollista, että hän piti Akamen tarinaa mahdollisuutena saada lukijoita kiinnostumaan historiasta.

Toisekseen, Takahashi on ehkä sanonut joskus, että hän ei pitänyt erikoistekniikoidan tekemisestä tai nimeämisestä. (En löytänyt tietoa varmentamaan tätä.) Sen Takahashi on kuitenkin sanonut, että taisteluiden tekeminen koirilla on hankalaa, koska niiden taistelutavat ovat niin rajoittuneita.

Viimeinen asia, jonka näen ongelmaksi historiallisuudessa, on sen viemä sivutila.

Kaksi esimerkkiä:
Krooh pyyh.
Osa 4, 108-125 ja sen jälkeen vielä kymmenisen sivua.
Nämä sivut kertovat Odan olevan pahis ja hänen sotajoukkojensa johtajien nimiä sekä vastustajien joukkojen suunnitelmia. Suurinta osaa hahmoista ei nähdä enää koskaan. Odan pahisroolin korostaminenkin tuntuu turhalta, koska hän ei ole Igojen henkilökohtainen vihollinen ja hän kuolee kuten historiassakin: salamurhaajien iskussa.

Entäpä jos tämä aika olisi käytetty johonkin muuhun? Hakutakan veljet olivat juuri kuolleet taistelussa, joten tämä olisi voinut olla hyvä hetki surra niitä. Oozaru olisi voinut vaikka jutella Hakutakan kanssa ja moittia tätä, koska tämän uhkarohkeus koitui lopulta kahden veljen kuolemaksi. Tästä olisi helposti saanut Leijonakuningas/Tiedätkö miksi olemme karhukoiria, poikani? -kohtauksen. Lisäksi se olisi tuonut hahmoihin inhimillisyyttä, kun niiden kanssakäymistä olisi nähnyt sotimisen ulkopuolellakin.

Osa 5 - Koga-koirien kouluttaja
Olin todella, todella yllättynyt, kun tämä hahmo astui esiin, vaikka on maailman loogisin asia, että koga-koirillakin on opettaja. Kuka hän on? Mistä hän tuli? Tunsiko tämä Oozarun omistajan? Tunsiko Oozaru tämän miehen? Hänestä ei saatu tietää mitään. Ei mitään.

Tavallaan mystinen opettajakin toimii hahmona, mutta olisi ollut paljon hienompaa, jos esim. Koga-koirien omistaja olisi murhannut Kiheen, jonka jälkeen Taichi, Ryoujun ja Hakutaka olisivat vannoneet kostoa tälle. Tämä opettaja oli kuitenkin paljon mielenkiintoisempi hahmo kuin kaikki historialliset ja puolihistorialliset hahmot, joita tarinassa vilisee.


Tässä tiivistyy myös toinen Akamen isoista ongelmista: hahmot. Useimmat hahmot jäävät hyvin latteiksi ja vaille persoonallisuutta. Tarinan alussa tällainen on aivan hyväksyttävää, mutta kukaan hahmoista ei kehity merkittävästi tarinan aikana ja monesti tuntuu, että tarina ei edes kerro hahmoista. Oozaru, Hakutaka, Taichi ja Ryoujun ovat kaikki päähenkilöitä, mutta manga ei kerro oikeastaan kenestäkään heistä: Oozarun taustoja ei koskaan saada tietää, Ryoujun ei ota isänsä paikkaa koirien kouluttajana eikä Hakutaka tai Taichi varsinaisesti koe mitään hahmokehitystä tarinan aikana. Niillä kaikilla olisi mahdollisuus kasvaa hahmoina, mutta ne jäävät kuitenkin puolitiehen.

Akame on ihan hyvä sarja, mutta kun sitä pohtii hetken, huomaa siitä helposti, miksi se jäi niin lyhyeksi. Jos tarina olisi keskittynyt enemmän koiriin ja luonut tarinaan uutta historiaa ninjakoirille, olisi se ollut astetta mielenkiintoisempi. Se olisi myös toiminnan lisäksi tarvinnut tilaa ja aikaa hahmoille itselleen.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Karhukoirien veri

Kiatsu käsitteli blogissaan karhukoiria sekä Weedin karhukoiran verta. Ginga-sarjoissa on usein tilanteita, joissa sanotaan, että hahmon karhukoiran veri heräsi, mikä tavallisesti johtaa hahmon voimien kasvamiseen. Onko tässä mitään perää realistisesti ja mitä karhukoiran veren heräämisellä varsinaisesti tarkoitetaan?

Metsästyskoirapiireissä "veren herääminen" on melko yleinen asia. Siitä käytetään useimmiten nimitystä "syttyminen" eli esimerkiksi koira syttyy haukkumaan lintua tai ajamaan jänistä. Tähän liittyy usein myös termi varhaiskypsä eli koira, joka metsästysvietti sekä -taidot syttyvät nuorena ja hyvin vähäisellä koulutuksella.

Syttyminen voi tapahtua koirissa monilla eri tavoilla ja monissa eri vaiheissa. Koira voi syttyä ensi kerran jäniksen jäljet haistettuaan tai vaihtoehtoisesti, kun se saa syödä riistan lihaa. Myös riistaeläimen kaataminen haukkuun tai ajoon voi saada koiran ymmärtämään tehtävänsä ja syttymään metsästyskoiraksi. Joissakin tilanteissa omistaja voi itse havaita muutoksen: koiran haukkuääni muuttuu tai se alkaa liikkua itsenäisemmin eikä hae enää tukea omistajaltaan. Monesti syttymistä tapahtuu silloin, kun koira oppii jonkun uuden asian esimerkiksi paluperän selvittämisen. Koiran metsästysinto on pitkälti syttymisen takana - jos koira ei ole kiinnostunut riistasta, ei se tule suuresti kehittymään pitkänkään koulutuksen aikana.

Syttyminen, varhaiskypsyys ja metsästysinto riippuvat puhtaasti yksilöistä ja niiden taidoista. Vaikka koira olisi innokas, jos se ei ole älykäs, kestää sen kouluttamisessa kauan ja koira voi tehdä monenlaisia virheitä, esimerkiksi ajaa pysäytettävän riistan pakoon. Toisaalta, jos koira on varhaiskypsä ja se syttyy aikaisin, voi se myöhemmällä iällä kyllästyä työhönsä ja esimerkiksi hirvikoira voi alkaa jahdata jänistä tai muuta ei-toivottua riistaa. Tämän vuoksi koiran työn on oltava sille erittäin mieluista ja samalla sopivan haastavaa.

Älykäs koira oppii nopeasti: ajokoira voi oppia jänisten yleisesti käyttämät reitit ja kiertää vaikeakulkuiset alueet, vaikka ajokoira tavallisesti seuraa riistaa jälkitarkasti. Paluperien selvittäminen sekä jänisten seuraaminen tien yli ovat yleisimpiä asioita, mitä ajokoirien tulee oppia. Monia asioita koira ei voi ehtiä oppimaan, vaan sen täytyy selvitä vaistollaan ja älyllään: Kuinka pitkälle ja kuinka nopeasti hirvi voi potkaista? Onko mäyrän luolassa riittävästi tilaa kääntyä ympäri, jos mäyrä yllättää koiran takaa? Onko luolassa kapeita kohtia, joihin koira voi jäädä kiinni? Miten lähelle karhua voi mennä, että se pysähtyy, mutta ei hyökkää?

Koiria kuolee joka vuosi hirvien potkuihin sekä mäyrien raatelemina. Jotkut koirat jäävät ansaan louhikkojen luolastoihin, eivätkä pääse ulos, vaan nääntyvät nälkään ja janoon. Karhujen haukkutilanteet ovat harvinaisia, joten koiria jää melko harvoin karhujen hampaisiin - pakeneva koira saattaa kuitenkin johdattaa karhun omistajansa luo, mikä on myös harvinaista, koska karhut välttelevät ihmisiä. On paljon kuolettavia virheitä, joita metsästävä koira voi tehdä. Vielä enemmän on sellaisia, jotka tekevät koirasta heikon metsästyskoiran.

Onko koirien syttymisessä tai veren heräämisessä paljon eroja?

Lyhyesti: kyllä. Seurakoirilla syttymistä ei käytännössä tapahdu ollenkaan. Syttymisessä on kyse siitä, että koira tajuaa oman tehtävänsä sekä taitonsa ja oppii hyödyntämään niitä. Seurakoirilla tai seurakoiriksi taantuneilla metsästys- ja palveluskoiraroduilla (esimerkiksi akitat, tietyn linjan mäyräkoirat, beaglet ja saksanpaimenkoirat) ei ole samanlaista viettiä kuin käyttökoirilla. Vietti voi myös turtua, jos koiraa ei kouluta tai sille ei anna mahdollisuutta toteuttaa itseään eikä se saa oikeaa kannustusta. Tämän vuoksi on mahdollista, että saman pentueen pennuissa on suuria eroja, jotka voivat johtua pentujen välisistä eroista, mutta jotka usein johtuvat kaikkein eniten omistajan koulutustaidoista.

Myös metsästyskoirarotujen välillä on suuria eroja. Karhukoirilta vaaditaan voimakkaampaa luonnetta kuin jäniskoirilta ja luonne-erot voi havaita jo muutaman kuukauden ikäisissä pennuissa. Ajokoirat liikkuvat enemmän ryhmissä eivätkä kulje kauas, kun taas karhu/hirvikoirat ovat jo pentuina itsenäisempiä, itsepäisempiä ja rohkeampia.

Kun Gingassa puhutaan karhukoiran veren heräämisestä, pidän itse selkeänä sitä, että kyse on vanhojen metsästys- ja taisteluvaistojen heräämisestä. Akitat metsästävät karhuja ym. hyvin eri tavalla kuin länsimaalaiset koirat: ne liikkuvat useimmiten pareina ja ne eivät pidä riistaa paikoillaan haukkumalla, vaan pureutuvat siihen kiinni pakottaen sen pysähtymään ja joskus raadellen sen kuoliaaksi. Tässä tilanteessa koiria tulee olla useita ja niiden tulee ajoittaa hyökkäyksensä niin, että ne puolustavat samalla toisiaan tai karhu saattaa tappaa ne. Gingan maailmassa akitat on myös kuvattu erittäin lähihakuisiksi eivätkä ne usein poistu omistajansa näköpiiristä. Tämä loisi sen olettamuksen, että niillä on myös voimakas vietti suojella omistajaansa. (Suomessa hirvi- ja karhukoirat vaeltavat useiden kilometrien päähän omistajistaan, mutta en ikävä kyllä tiedä, miten metsästys on aikoinaan Japanissa toiminut.)

Rikiä ja myöhemmin Giniä on luonnehdittu viimeisiksi oikeiksi karhukoiriksi, kun ne metsästivät Goheen kanssa Akakabutoa. Tavallaan se on totta: Weed ei koskaan suoranaisesti etsi tai koe tehtäväkseen taistella karhuja vastaan. Gingan maailmassa karhukoiran ei kuitenkaan tarvitse kohdata karhua, jotta sen vaistot heräisivät. Tärkeintä on tilanne, jossa se ymmärtää voimansa ja pakottaa itsensä voimiensa äärirajoille. Useimmilla Ginga-koirilla syttyminen onkin tapahtunut tilanteessa, jossa karhuja ei ole: Rikillä, kun se puolusti Daisukea, Ginillä taistelussa Sniperiä vastaan ja Weedillä P4:n kohdatessa.

En kuitenkaan katsoisi, että Weed olisi karhuverettömänä isiään heikompi. Myös Ginin karhukoiran ura päättyi Akakabuton kaatamiseen eikä sen elämä keskity karhujen metsästykseen, kuten Rikin koko elämä keskittyi.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Karhukoiran valinta ja koulutus

Miten karhukoiran koulutus ja valinta eroavat Hopeanuolessa ja tosi elämässä? Syötetäänkö pennuille oikeasti raakaa karhunlihaa ja lyödäänkö niitä halolla päähän?

Ensimmäinen askel on karhukoiran valinta. Gohee suorittaa valintansa puhtaasti pennun ulkonäköön katsoen eikä katso pentuja kuin muutaman sekunnin ajan. Shiron pentuja valitessaan Gohee käyttää enemmän aikaa pennun valitsemiseen, mutta valinnan perusteita ei kerrota.

Ginga-sarjojen ensimmäinen virhe on pentujen noutoaika. Koiranpennut vieroitetaan ja myydään emostaan 7-8 viikon ikäisinä, poikkeustilanteissa 6 viikkoisina. Kuukauden ikäinen pentu on vielä pitkälti riippuvainen emostaan, vaikka se tässä vaiheessa jo harjoittelee itsenäistymistä. Liian aikaisin erotettu pentu voi sairastua helpommin ja se ei välttämättä kehity luonteeltaan tasapainoiseksi.

Miten karhukoira valitaan? Konsteja on monia. (Jätän kertomatta perusasiat eli sukupuut, pentueen tarkistaminen, vanhempien tarkistus jne.)

Jotkut valitsevat koiran ulkonäön sekä ennusmerkkien avulla. Ulkonäössä suositaan tavallisesti isoimpia ja vankimman näköisiä pentuja. Hirvi- ja karhukoirilla yleinen tapa tunnistaa hyvä koira on suumerkit eli se, miten pennun kitalaen poimut asettuvat. Uskomus hyvistä suumerkeistä on monissa piireissä niin tarkka, että monet voivat valita pennun puhtaasti suuhun katsoen ja osa voi tahtoa kasvattajalta kuvia pennun suumerkeistä jo ennen kuin tulevat katsomaan pentuja.

Ulkonäön lisäksi on tavallista testata pennun luonnetta. Karhukoira ei saa olla arka, vaan utelias, itsenäinen ja rohkea. Säikkyys on nuorilla pennuilla helppo selvittää: kun pennut leikkivät, voi läimäyttää käsiään äänekkäästi yhteen tai tuntematon ihminen voi juosta niitä kohti. Pennut, jotka reagoivat voimakkaasti ja pelokkaasti, ovat tavallisesti muita säikympiä. Rohkeat pennut jäävät hetkeksi kuuntelemaan outoa ääntä tai lähtevät juoksemaan kohti vierasta.

Itsenäisyys ja rohkeus näkyy siinä, uskaltaako pentu liikkua muutenkin kuin sisarustensa kanssa ja suuttuuko se, jos sen leikit keskeytetään. Pentuiän jääräpäisyys on tavallisesti hyvä merkki: ahtaaseen paikkaan tunkeminen, lumihankeen hyppääminen ym. "uroteot" kertovat paljon pennusta. Myös pureskeluvimma ja tavaroiden ravistelu oikealla otteella on tärkeää esimerkiksi mäyräkoirissa.

Yksi keino testata pennun luonnetta on ottaa se erilleen muista pennuista, viedä se paikkaan, jossa se ei ole koskaan ennen ollut ja jossa ei ole tuttuja hajuja (esim. autotalli), laskea se maahan ja perääntyä parin askelen päähän. Pennun reaktiota seurataan lyhyen aikaa (10-30 sekuntia) ja sen luonne voidaan arvioida sen mukaan. Arka pentu jää paikoilleen ja vinkuu, riippuvainen menee omistajan luokse ja rohkea lähtee tutkimaan paikkaa.

Gohee suosii koulutuksessaan uroksia, mutta tarkoittaako tämä, että nartut ovat huonompia metsästyskoiria?

Kyllä ja ei. Jos rodun jalostus on vielä kesken, on uroksilla tavallisesti parempi metsästysvietti. Tämä ei johdu sukupuolen automaattisesta huonoudesta, vaan jalostuksesta. Vielä nykyäänkin monet kasvattajat valitsevat vain parhaat urokset jalostuskäyttöön, mutta eivät kiinnitä huomiota nartun ominaisuuksiin. Tämä valinta johtaa siihen, että rodusta on hankalampi löytää hyviä koiria ja erityisesti narttujen ominaisuudet vaihtelevat rajusti.

Nartuilla on myös muita metsästystä haittaavia piirteitä: kiima-aika voi estää koiran käytön metsällä ja lisäksi narttu voi tulla valeraskaaksi, mikä vie taas metsästysaikaa pois.

Kun koira on kotona, miten koulutus etenee?

Vastaus: koiraa ei lyödä halolla eikä sen korvan juuressa ammuta aseella. Jos koiraa lyö tai satuttaa, se menettää luottamuksen omistajaansa. Metsästystilanteessa se ei tällöin tahdo tulla omistajansa luo kutsusta ja se voi myös alkaa säikkyä ja lopettaa riistan haukkumisen, kun omistaja tulee lähelle. Kun koira luottaa omistajaansa, se alkaa haukkua entistä enemmän ja lähempänä riistaa, jotta sen omistaja voi helpommin lähestyä.

Monet koirat kuuroutuvat metsästysuransa loppupuolella ja tämä voi johtua siitä, että ne kuulevat aseen laukauksia turhan läheltä jo metsässä ollessaan. Jos aseella ampuu koiran korvan juuressa jo pentuna, on takuuvarmaa, että isompana sillä on kuulohäiriöitä. Pentu pitää totuttaa aseen ääneen pikkuhiljaa.

Entäpä karhunliha?

Karhunlihaa käytetään koulutuksessa harvoin. Sen sijaan karhunrasva on suosittu testausmenetelmä. Karhunrasva on voimakkaan hajuista ja makuista. Sitä käytetään usein jo pentuja valitessa testaamaan koiran luonnetta ja kiinnostusta riistaa kohtaan. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi yllä mainitussa autotallitestissä lisänä. Tämä ei kuitenkaan ole täydellisen luotettava testi, sillä ahnas pentu saattaa vain syödä rasvan eikä sillä ole mitään tekemistä metsästysinnon kanssa.

Aikuisetkin koirat voivat pelätä karhunrasvaa. Ne harvemmin hotkivat sitä, vaan useimmat haistelevat sitä ja ovat jännittyneitä sen hajusta. Jotkut koirat voivat suoranaisesti pelätä sitä eivätkä suostu koskemaan siihen. Koira saattaa karhunrasvan syömisen jälkeen alkaa kakistella tai kalisuttaa hampaitaan. Monesti koirilla näkyy jo rotukohtaisia eroja karhunrasvan kohtaamiseen: suomenajokoirat reagoivat voimakkaammin karhunrasvan hajuun ja makuun kuin norjanharmaat tai jämptlanninpystykorvat.

Yksi Goheen inhimillisimpiä treenauskeinoja oli laittaa pentu veteen etsimään lihanpaloja. Tämä on osittain oikein, osittain väärin.

Jos ilma on vähänkin kylmä, voi pentu (tai aikuinen) paleltua vedessä. Lisäksi koira ei välttämättä opi pidättämään hengitystään ja voi jopa hukkua yrittäessään tavoitella lihanpalaa. Vaihtoehtoisesti se saattaa ruokaa napatessaan niellä liikaa vettä.

Hirvi- ja karhukoirat tulee opettaa uimaan. Monet koirista ovat paksuturkkisia ja jos turkin kastuminen on niille outo asia, ne saattavat lopettaa riistan seuraamisen, kun se ylittää joen tai oikaisee järven poikki. Monet koirat voivat myös inhota kastumista. Metsästyskoiran tulisi seurata riistaa myös veden yli ja tämän vuoksi koiria uitetaan usein kesäisin: ne tottuvat veteen ja uimiseen sekä saavat samalla pidettyä kuntonsa yllä syksyä varten.

Goheen viimeinen koulutusmetodi on yksi suurimpia virheitä, mitä hirvi- ja karhukoiran kanssa voi tehdä: Gohee ampuu Ginille fasaanin. Hirvi- ja karhukoirilla on usein ongelmana se, että ne jahtaavat muuta riistaa: jäniksiä, lintuja, kettuja, poroja, peuroja ym. Ne tulee nuoresta pitäen kouluttaa pois näistä ja keskittyä vain karhuihin ja hirviin. Jos koira oppii metsästämään kaikkea riistaa, siitä tulee erittäin epäluotettava metsällä, koska ikinä ei tiedä, mitä se voi ryhtyä jahtaamaan.

Miten koira varsinaisesti oppii haukkumaan hirveä ja karhua, seuraamaan niiden jälkiä ja pysäyttämään ne?

Koiran tulee oppia ne itse. Omistaja voi tässä auttaa viemällä koiransa mahdollisimman usein metsälle ja seuduille, jossa nimenomaista riistaa on. Väärästä riistasta koiraa tulee torua, oikeasta kehua ylenpalttisesti. Hirven tai karhun kaataminen voi monesti saada koiran innostumaan metsästämisestä huomattavasti, joten nuoren koiran voi joskus viedä katsomaan kaadettua eläintä, jotta se ymmärtää tehtävänsä ja sen tarkoituksen.