perjantai 4. marraskuuta 2016

Last Wars 73.

Monsoon iskee kohti Bobia, mutta Sirius ja Yamabiko vetävät sen syrjään. Maahan jää massiivinen railo Monsoonin iskun voimasta.
Monsoon karjuu tuskasta. Se iski haavoittuneella tassullaan ja siitä valuu verta.
Sirius asettuu suojaamaan Bobia.
Sirius on raivoissaan, joko Monsoonin valheellisesta lupauksesta neuvotella tai siitä, että tämä yritti tappaa oman alaisensa.

Korjaus: Sirius on raivoissaan, koska Monsoon yritti tappaa Bobin ja kysyy, eikö Bob ole samalla puolella sen kanssa ja miksi Monsoon tahtoo tappaa tämän. Sirius käskee Shionia kääntämään kysymyksensä ja Shion sanoo, että Monsoonilla ei ole minkäänlaista omatuntoa. Sirius ei suostu uskomaan tätä, mutta ei sano sitä ääneen.
Monsoon kohottautuu täyteen mittaansa. Karhuilla on huomattava ylivoima koiriin nähden.

Korjaus: Sirius tahtoo yrittää viimeiseen asti saada rauhan karhujen ja koirien välille. Akamen aiheuttamien haavojen vuoksi oli kuitenkin turha odottaa, että Monsoon kuuntelisi sitä. Monsoon uhittelee koiria nousemalla takajaloilleen, mutta ei hyökkää Akamen asetta peläten.
Samaan aikaan Tesshin ja Kogat ovat yhä lähistöllä. Ne ovat väsyneitä ja ilmeisesti palaamassa haavoittuneiden luokse.

Korjaus: Tesshin ja Kogat oli käsketty palaamaan takaisin, mutta lopulta ne eivät olleet totelleet, vaan ryömineet ja ontuneet lähemmäs Monsoonia.Kaikki koirat ovat valmiita kuolemaan taistelussa.
Tesshin on katkera. Se olisi tahtonut kostaa vanhimman kuoleman.

Korjaus: Toshimitsu ja Tsukikage ovat huolissaan jäävänsä jälkeen ja Tesshinin kuolevan. Tesshin toruu niitä ja sanoo kuolemisen olevan helppoa ja etteivät he saa antaa periksi. Sanoistaan huolimatta Tesshin ajattelee isäänsä ja sitä, miten sitäkin odottaa samanlainen kuolema. Ajatuksissaan se kuitenkin miettii, että uuden sukupolven koirat ovat muuttuneet ja että Tesshin tahtoo tehdä kuolemastaan merkityksellisen muille.
Akame on kuitenkin ottanut kostajan roolin ja haastaa Monsoonin!

Käännös: Akame sanoo Siriukselle, että se ei voi tehdä rauhaa Monsoonin kanssa ja hyökkää sitten karhun kimppuun. 
Monsoon on kuitenkin oppinut, että sirppi on vaaralinen ase. Se heittäytyy sivulle väistäen Akamen iskun.

Käännös: Monsoon järkyttyy Akamen rohkeudesta ja varoo tämän asetta. Vaikka Monsoon on jättimäinen, tuntee sekin kipua. Akakabuto ei ilmeisesti tuntenut merkittävästi kipua taistellessaan ja kivun tunteminen on Monsoonille sekä heikkous että etu.
Akame laskeutuu maahan eikä sen onnistunut haavoittaa Monsoonia mitenkään.
Monsoon kierähtelee maassa...
Ja jää sitten makaamaan aloilleen huutaen komentoja karhuille. Ehkä Akame tähtäsi iskunsa Monsoonin vatsaan ja Monsoon tahtoo suojella heikointa aluettaan?

Käännös: Monsoon on raivoissaan kokemastaan nöyryytyksestä. Se käskee karhuja tappamaan koirat. Monsoon on nousemassa ylös, kun se hämmentyy nähdessään edessään pannallisia koiria. Ne haisevat metallilta kuten Akamen asekin ja se saa Monsoonin hämmentymään.
Monsoonin karjuntaan reagoivat paitsi karhut myös koirat. Rocket ja Kyoshiro johdattavat armeijan kohti taistelua!

Käännös: Koirat ovat hermostuneita ja lopulta Kyoshiro antaa käskyn ja koirat lähtevät makaan. Laumassa on 300 lemmikkikoiraa. Sota karhuja vastaan on alkanut.

Värisivut... Niin nättejä! Etenkin tuo kuva, jossa Sirius, Yamabiko ja Bob ovat. Nyt värisivut tulivat vielä sellaiseen kohtaan, ettei ollut mitään "turhia" maisemakuvia tai muuta vastaavaa, vaan vain hahmoja.

Tässä tosiaan ei ollut mukana käännöstä, vaan meni ihan arvailupohjalta. Päivittelen sitten oikeat tapahtumat. Tahtoisitteko lukijat muuten, että poistan nuo omat arvioni tapahtumista vai jätän ne siihen komediarvoksi?

Bob selvisi ja toivottavasti reppana pääsee nyt Ouun armeijan suojelukseen. Toivoisin, että siitä ei kehittyisi nopeasti kovista, vaan se jatkaisi tuollaisena heikkona hahmona. Niitä on kuitenkin Ginga-tarinoissa kovin vähän. Raivoisa Sirius oli hieno näky. Monsoon menettää pian tämän sankarin tuen...

Jättiköhän Tesshin vanhimman koston kokonaan Akamelle? Toivottavasti ei, liputan yhä sirppi-Tesshinin puolesta.

Ja nyt tämä jäi aikalailla yhtä jännittävään kohtaan kuin Akamen haavoittuminenkin. Alkaako nyt taistelu kunnolla vai pakenevatko koirat taas? Monsoon ei varmasti linnakkeestaan luovu.

Käännös lisätty. Se on tehty Fanta-chanin tekemän pohjalta~

Melko hyvin tässä onnistui tapahtumia arvailemaan, mutta tosi paljon sisältöä tuli tarinaan lisään myöskin. Siriuksen rauhanneuvottelyt päättyivät nyt ja kuolemaa etsivien ninjojen joukkoon liittyi sitten Tesshinkin. Koettakaahan nyt pysyä hengissä, mokomat.

Lemmikkikoiria olikin sitten massiiviset 300 ja nyt sanotaan sodan alkaneen. Tämän on parasta olla vasta välinäytös, sillä ei tätä taistelua voi oikeasti tehdä ilman Weediä ja Giniä... Mitenkähän Orionin pantatempun kanssa käy? Jos Monsoon tajuaa sen, toteutti se ideansa eli hämmensi karhuja hetkeksi. Jos Monsoon ei tajua sitä... Kohta käy lemmikeille huonosti. 

20 kommenttia:

  1. Nyt jäi jännittävään kohtaan.. En usko että se ''eepinen taistelu'' alkaa nyt. Jonkin sortin konflikti tossa syntyy kyllä. Ellei jokin keskeytä tuota. (Ihminen, Ginin paluu) tää on arvailua vain. Liputan nyt itsekin sirrpi-Tesshinin puolesta. Olisihan se hölmöä jos Tesshin, Kurojakin (sirppipaholaisen) poika ei saa tilaisuuttaan vaan jää makoilemaan ''äkplöö'' ilme päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään tahdo uskoa, että vielä aloitettaisiin "oikea" taistelu. Ennemmin vain kovistellaan. LW:n jutut ovat nyt tapahtuneet noin viikon ajassa (veikkaisin), joten Gin ei varmaankaan vielä pariin viikkoon ole mukaan tulossa. Se kuitenkin vasta toipuu leikkauksesta, kuten Weedkin.

      Poista
  2. Hienot värisivut todella upeat herra takahashi on onnistunut taas piirtämisessään nostan taas hattua hänelle ja kyllä nyt se odotettu taistelu on alkanut ja siitä tulee kyllä rumaa jälkeä ketkä nyt sitten kuolevat sen näkee seuraavissa luvuissa ei muuta kuin jännitettään mitä nyt tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps. Last Wars on kyllä hyvin pitänyt varpaillaan koko tämän ajan. Välillä on meno hetkeksi rauhoittunut, mutta pian sitten taas jatkunut.

      Poista
  3. Pidä joo, noi "arvailukäännökset", mukavahan se on nähdä, mitä on ollut päättelyä tapahtumista silloin, kun ei ole ollut mitään käännöstä saatavilla :)

    Jep, värisivut oli kyllä mukavaa nähtävää. Mutta värisivuista... oon ymmärtänyt, että sarjassa on värisivuja, jos suosiota on, tai sitten on luvuissa saavutettu jokin virstanpylväs, luulisi että sellainen "pylväs" olisi sitten 100. luku. Vai saiko nyt GtLW jonkin verran suosiota?

    Luulisi ettei aivan vielä nähdä lopputaistelua, sillä tuntuu hölmöltä, jos kaikki olisi ohi ennen kuin Gin ja Weed saadaan mukaan tarinaan. Ginhän sopisi kuvioon, koska nythän koirilla on meneillään konflikti sen verivihollisen pojan kanssa. Ja Weedhän voisi käydä "mielenkiintoista" keskustelua siitä, onko Orionin vai Siriuksen tapa paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, sittenpä saavat jäädä.

      Värisivuja tulee sarjan suosion mukaan sekä näissä isoissa saavutuksissa (anime, 100. luku...). LW ei ole mitenkään supersuosittu, mutta sillä on oma fanikuntansa. Ilmeisesti suosio on myös noussut, koska Orion pääsi värisivuille vain kahdesti: sarjan alkaessa ja luvussa 100. Vertailun vuoksi kuitenkin WEED pääsi suosituimmillaan (osat 1-30) värisivuille 30-35 kertaa. Jos LW:n suosio olisi samaa luokkaa, olisi se ollut värisivuilla jo 8-10 kertaa.

      Värisivut ovat siis "palkkio" ja lisänäkyvyyttä suosituimmille sarjoille.

      Näinpä, näinpä. Nyt kun Ginin silmät on hoidettu, niin tuntuu jo täysin epäloogiselta, että lopputaistelu käytäisiin nyt. Aiemmissa tarinoissa Gin (sekä Weed) on jätetty niin helpolla syrjään, että sama huolestutti tässäkin. Takahashilla on tyyli ottaa tarinaan mukaan paljon uusia hahmoja ja unohtaa vanhat, mistä en itse hirveämmin pidä. LW:n kanssa näyttää tosin siltä, että eteenpäin mennään vanhojen hahmojen kanssa.

      Poista
    2. Löysin jo itse vastauksen, mutta värisivut tarkoittaa myös lehden kansikuvaan pääsyä. ;)Hyvä juttu sarjalle!

      Poista
  4. Olisi joo hienoa jos gin ja weed pääsisi mukaan vielä taisteluun he kun ovat olleet niin vähän mukana tässä sarjassa ja niillä on ollut vain muutamia kohtauksia niin olisi hienoa kun ne pääsisi mukaan tähän loppu näytökseen ja toivotaan että TLWS saisi lisää suosiota että siitä voisi tehdä animea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TLWS:stä animea.. Hunajaa silmille.. :D Kuhan ei ole samanlaista animointia ku weedissä.

      Poista
    2. Juu, itselle olisi hirveä pettymys, jos Gin ja Weed (sekä Jerome, Tesshin, Kamakirin pojat...) eivät pääsisi mukaan taisteluun.

      Anime kelpaisi minullekin. Jopa ihan Weedin tasoinenkin, sillä siinäkin oli hienot ja upeat hetkensä. (Ja sitten oli kakkosjakso, josta ei puhuta.)

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Milloin seuraava osa tulee TLWS:sia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ilmestyy kerran viikossa eli viikon kuluttua.

      Poista
  7. Onko tietoa että onko uus osa tullut tällä viikolla..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ilmestynyt ihan normaalisti.

      Poista
    2. Miksei sitä ole tullut blogiin?

      Poista
    3. Koska kukaan ei ole ladannut sitä laittomasti nettiin, dah.

      Poista
    4. Ok, ei silti tarvitsisi vastata noin tylysti. :/

      Poista
    5. Anteeksi, mutta en tahdo, että tästä tulee joka viikkoinen aihe.

      Poista
  8. Niin miksi sitä ei ole vielä tullut blogiin.

    VastaaPoista