Oheistuote-esittely: Gin-pehmo

Gin on yksi WEED World -lehtien yhteydessä järjestetyistä arpajaispalkintopehmoista. Siitä on valmistettu kolme erilaista versiota: iso, jolla brodeeratut arvet sekä kaksi pientä, joista toisella brodeeratut arvet ja toisella maalatut. Brodeeraus-arpisella Ginillä on kippura häntä, maalatulla suora. Isolla pehmolla on myös suora häntä.

Tässä pehmossa on ehkä isoin ero brodeeratun ja maalatun pehmon välillä koko pehmosarjassa, vaikka Ginin arvet ovat lopulta hyvin pienet. Pehmon muuta rakennetta on kuitenkin muokattu paljon.

Brodeeratun pehmon arvet ovat tyylikkäät punaiset ja erottuvat erittäin selkeästi. Sillä on myös samanlainen suloinen kippurahäntä kuin Rikillä.
Maalatussa pehmossa arvet ovat myös punaiset ja erottuvat selkeästi. Häntä sillä on suora töpö. Arvet asettuvat pehmoissa hieman eri paikkoihin. Brodeeratulla Ginillä on isommat otsapallot kuin maalatulla.

Pehmojen huomattavin ero tulee kuitenkin niiden kasvoissa: brodeeratulla Ginillä silmät on laitettu huomattavasti matalammalle kuin maalatulla ja ne saattavat olla myös aavistuksen kapeammat. Lisäksi brodeerattujen Ginien pää näyttää olevan leveämpi verrattuna maalattuun. Tämä tekee niiden ilmeeseen selvän eron: maalattu Gin on valppaan ja reippaan näköinen, kuten Riki. Brodeerattu taas näyttää hyvin uniselta.

Väritys toimii kaikissa versioissa: se on aavistuksen sinertävän harmaa ja muistuttaa paljon mangan väritystä Ginistä.

Gin, jolla maalatut arvet:

Kaikki kuvat samasta pehmosta.

Gin, jolla brodeeratut arvet:

Kuva: Crystalxhearts

Kuva: Ginga Fans & Collectors

Kuva: Steelfangs

Kuva: Shinytoydinosaurs
Huom. Kuvassa iso pehmo.

Kuvat: Silvertorage

Kiitos Kiatsulle kuvavinkeistä!

Ensikosketus Gingaan, osa 2

VHS-kasettien mystisen hajoamisen jälkeen Hopeanuoli jäi elämässäni vähäiselle. Sarja ei ollut sellainen, että sitä olisi voinut leikkiä, mutta se oli jäänyt mieleeni.

Noin kahden vuoden kuluttua kohtasin Hopeanuolen uudestaan ja tällä kertaa kyse oli ensimmäisestä osasta. Olin vierailemassa siskoni kahden ystävän luonna, kun huomasin tällä tutun kasetin hyllyssä. Kaksikko ei videosta välittänyt, joten sain sen lainaan. Muistan yhä kasetin kannen, sillä se oli ensimmäinen julkaisu, jossa koirat olivat tyylikkäänä ryhmäkuvana eli kansi oli sama kuin Japanissa.

Kasetti yllätti minut monella tapaa. Koirat eivät puhuneet, karhut olivat pelottavia ja ensimmäisen ja toisen kasetin välille muodostui outo juonijatkumo. Ensimmäisessä osassa Riki putosi rotkoon ja neljännessä se nousee ylös "kuin kuolleista". Neljännen kasetin katsomisesta oli jo niin pitkä aika, etten kiinnittänyt huomita siihen, että Riki olisi ollut hautautuneena hankeen melkein vuoden.

Tämän videon näkemisestä ei kulunut kuin noin vuosi, kun kohtasin Hopeanuolen jälleen - tällä kertaa kaupan hyllyllä. Paikallinen marketti oli saanut kasan VHS-kasetteja myyntiin ja pitkän harkinnan jälkeen päädyin ostamaan neljännen kasetin, vaikka kakkosen ja kolmosen tapahtumat houkuttelivat kovasti. Kasetti maksoi 79 markkaa.

Jouduin odottamaan kolme päivää ennen kuin pääsin Hopeanuolta katsomaan, koska videonauhurimme oli korjattavana. Lopulta kun sain sen katsottavakseni oli edessä pieni pettymys: monet kohtaukset olivat hienoja, mutta eivät läheskään niin eeppisiä kuin ne olivat pienenä olleet. Taistelut olivat verisiä, mutteivät läheskään niin dramaattisia kuin ensimmäisessä videossa. Lisäksi olin juuri siinä iässä, että piirretyt alkoivat tuntua hieman lapsellisilta.

Kasetin katseminen kuitenkin innosti ja tahdoin nähdä sarjan kokonaisuudessaan. Kun muutaman viikon kuluttua lähdin ostamaan loputkin osat, oli ne myyty loppuun.

Ajatus Hopeanuolen puuttuvista osista kaihersi mieltäni pitkään ja muistan jopa nähneeni unen, jossa ostin toisen ja kolmannen kasetin. Toinen video oli normaali piirroselokuva, mutta kolmas osa oli harvinaisempi oikeilla koirilla näytelty versio! Unessani en koskaan päässyt katsomaan kumpaakaan kasettia, koska emme ehtineet kotiin johtuen auton edessä juoksentelevista tyhmistä villikoirista.

Lopulta sain kuitenkin videot melko yllättävältä taholta. Olin neljännellä tai kuudennella luokalla (veikkaisin kuudetta, koska siskoani Hopeanuoli ei enää tuolloin kiinnostanut), kun yksi luokkalaiseni mainitsi yhden Hopeanuoli-vuorosanan. Kyseessä oli Mutsun kenraalien esittäytyminen, joka oli muuttunut muotoon "Uketsu, Aketsu ja Naketsu". Sain häneltä videot lainaan ja katselin ne innolla.

Videot olivat kuitenkin pettymys. Superjännittävä kohtaus, jossa Gin saa arpensa, meni ohi ilman, että arpien saamista näytettiin ja lisäksi kolmoskasetilla kertoja alkoi pälättämään eeppisen alkutunnarin päälle. Kakkoskasetin kertojan ääni raastoi korviani, samoin Crossin ääni. Lisäksi Ben puhui Mossin äänellä, Sniperin ääni oli ihan outo ja Riki...

Hopeanuolen suomidubissa oli mielestäni selkeä logiikka koirien äänten suhteen: kukin koira puhuu omistajansa äänellä. Hopeanuoli Daisuken, John Hidetoshin ja Riki - tietysti GOHEIN! Mitä ihmettä tapahtui, kun Daisuke yritti dupata Rikiä?!

Lisäksi kakkonen ja kolmonen ovat yhäkin mielestäni tylsimmät videot: kakosella tapahtuu hyvin vähän ja en itse ole koskaan välittänyt Tiikeriveljeksistä tai Mossista. Lisäksi noiden jaksojen piirrostyyli on tylsää.

Isoksi ongelmaksi nousi myös Riki. Ensin Riki tippuu rotkoon, sitten ilmestyy koira, joka näyttää Rikiltä, mutta jota sanotaan suureksi johtajaksi. Sitten Riki nousee rotkosta ja liittyy taisteluun, sanoo olevansa Hopeanuolen isä ja on Riki. JA sitten suuri johtaja ja Ginin isä kuolee.

Minulla oli videoiden katsomisen välillä niin pitkä väli, että uskoin jossain vaiheessa vakaasti, että Riki ja Suuri Johtaja olivat kaksi eri hahmoa. Niiden taustatarinat eivät menneet ollenkaan yhteen ja niillä oli eri äänetkin! Ne oli vain huonosti toteutettu, kun ne sekoitti niin helposti toisiinsa - mikä oli tietysti osittain tarkoituskin.

Täytyy muuten sanoa, että pienenä minua eniten sekoitti dubin tyyli puhua johtajasta. Oli SUURI JOHTAJA, mutta sitten yllättäen ties ketä muuta sanottiin johtajaksi, esimerkiksi Ryöväri Billiä. Olin ihan pihalla siitä, kuka se johtaja lopulta oli. Eihän niitä voinut olla kuin yksi...

Miksi Gingassa ei ole samaistuttavia naishahmoja?

Kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi postaus käsittelemään Ginga-sarjojen naishahmoja!

Ginga-sarjoissa ei ole käytännössä katsoen ainuttakaan naishahmoa, johon suomalainen lukija voisi samaistua. Kaikki naishahmot ovat järjestään heikompia kuin miehet ja useimmat ovat täysin kykenemättömiä taistelemaan, johtajatehtäviin, puolustamaan itseään tai ystäviään/perhettä eikä niillä ole minkäänlaista omaa elämää. Suurimman osan roolina on vain synnyttää pentuja maailmaan ja olla kotona uskollisena puolisona. Useimmiten niillä ei ole edes minkäänlaista taustatarinaa, vaan ne pelmahtavat mukaan tarinaan. Naishahmojen elämä pyörii täysin miesten ympärillä ja aviopuolison kuolema voi ajaa naaraan hulluksi. Cross on monessa tilanteessa vapautunut näistä normeista, mutta sitäkin korostetaan koko sarjan erittäin poikkeuksellisena naisena, koska se on niin voimakas ja omapäinen. Ja GNG:n lopussa sekin taantuu kotiäidiksi ja panttivangiksi, Weedissä Benin hoitajaksi ja Orionissa lastenvahdiksi.

Syyksi naishahmojen heikkouteen on laitettu useita asioita: yhtenä tärkeimpänä on ollut se, että Japanissa GNG ilmestyi alunperin nuorille pojille suunnatussa Shounen Jumpissa ja WEED taas noin 40-vuotiaille liikemiehille suunnatussa Manga Gorakussa. Tämän vuoksi oletettiin, että japanilaisia miesfaneja eivät naishahmot kiinnostaisi eikä niihin sen takia kiinnitettäisi huomiota.

Kun Takahashi kävi Suomessa selvisi kuitenkin seuraava asia: Japanissa Gingalla on kutakuinkin yhtä paljon naisfaneja kuin Suomessa eli 80% WEED-mangan lukijoista on naisia.

Japanissa naisten asema on huono: Maailman talousfoorumin 2013 tekemän tutkimuksen mukaan Japani oli sijalla 105, kun verrattiin miesten ja naisten tasa-arvoa. Maita oli vertailussa mukana 136 ja Suomi oli tutkimuksessa sijalla kaksi. Japani hävisi vertailussa esimerkiksi Tansanialle, Ugandalle, Thaimaalle, Kiinalle ja Intialle.

Japanissa naisen ihanne on olla hiljainen, kaunis ja kiltti kotivaimo, joka huolehtii lapsista ja tekee ruokaa miehelleen. Monet japanilaiset pitävät länsimaisia naisia omituisina, kun he ovat "miehekkäästi" mukana bisnesmaailmassa ja työelämässä. Esimerkiksi päätösten tekemistä pidetään Japanissa miehekkäänä ja tämän vuoksi naisporukalla voi mennä kauankin aikaa päättää, mihin ravintolaan mennään syömään: päättäminen on miesten tehtävä. Naisten avuttomuus ja riippuvaisuus miehiin koetaan hyvänä ja luonnollisena ominaisuutena.

Voisiko tästä johtua Gingan naishahmojen puute?

Otan pohdintaan mukaan vielä toisen sarja: Houkutus eli Twilight. Sarjan päähenkilö Bella on onneton tapaus, joka loukkaantuu, hyppää kallioilta ym. vain saadakseen ihastuksena huomion. Sarjan suurimmat ongelmat pyörivät koko ajan poikaystäväongelman ympärillä. Vaikka kirja on suunnattu teineille, sillä on kuitenkin todella paljon vanhempia faneja, joita kutsutaan nimellä Twilight Moms (Twilight-äidit).

Jos näitä kumpaakin sarjaa vertaa, on niissä naishahmoilla käytännössä katsoen yksi tarkoitus: löytää itselleen sopiva mies. Kun tämä mies löytyy, tämä tekee kaikkensa miellyttääkseen naistaan, kaikki on romanttista ja sitten saadaan lapsia. Jos ero tulee, tärisyttää se koko maailmaa ja ajaa kummatkin epätoivoon. Kummassakin sarjassa on yhtenevänä piirteenä se, että mieshahmot ovat täysin lukijan saavuttamattomissa: vampyyrit, ihmissudet ja koirat ovat sellaisia, että harvempi aviopuoliso voi niistä mennä mustasukkaiseksi.

Jos on koulutuksestaan ja älykkyydestään huolimatta jäänyt jumiin eikä pysty toteuttamaan itseään eikä asiasta ole mitään pakoreittiä, eikö tässä tilanteessa ala automaattisesti etsiä itselleen toimivinta fantasiaa, jonka pariin uppoutua? Gingan kaltainen sarja voi tarjota tukea siitä, että on tehnyt oikean päätöksen ryhdyttyään kotiäidiksi. Se korostaa miehuullisuutta ja sitä, miten miesten tulee huolehtia puolisoistaan, olla uskollinen, taistella ja kuolla heidän puolestaan. Se luo miesten käytöksestä sopivaa fantasiaa naisille ja tukee ajatusta kotivaimoista. Tällainen sarja ei haasta Japanin tämän hetkistä tilannetta, vaan tukee sitä. Tämä helpottaa varmasti miesten tilannetta vallanpitäjinä, mutta myös naisten, kun heitä ei "pakoteta" ajattelemaan omaa huonoa asemaansa, vaan annetaan mieltää se normaaliksi. Ginga-maailmassa naisella kun ei tarvitse olla voimia tai erikoiskykyjä, vaan nätti naama ja herttainen luonne riittävät.

Tätä voisi verrata siihen, miten me Suomessa koemme aina syyllisyyden, avuttomuuden tai raivon pistoksen, kun luemme maailman uutisia: nälänhätä, taudit, onnettomuudet, sodat, eläinrääkkäys ja monet muut ongelmat. Kun ongelmia on liikaa eikä ratkaisua näy, alkaa tuntea olonsa avuttomaksi. Monet ratkaisevat tämän sillä, että eivät enää lue tai katso ohjelmia, jotka tuovat nämä asiat esiin, oli kyse sitten dokumenteista tai elokuvista. Sen sijaan katsotaan niitä, joissa on omaan maailmankuvaan sopiva onnellinen loppu.

Takahashi on sanonut, että ei aio tehdä sarjaansa voimakasta naishahmoa. Hän sanoi kuitenkin tietävänsä, että voimakkaita naisia on kuitenkin olemassa. Olisiko yksi syy nykyisten naishahmojen luomiseen se, että Takahashi ei tahdo suututtaa japanilaisia naislukijoitaan haastamalla heidän maailmankuvaansa? Aihehan voi olla Japanissa hyvinkin herkkä ja pilata tätä kautta koko sarjan, koska se kuitenkin on kummitellut taustalla jo kauan. Vertauksena: kuvittele, jos Harry Potterissa olisi ollut aiheita, jotka olisivat käsitelleet pedofiliaa.

Weedin alkuosissa hahmon sukupuolta ei voinut heti arvata.

On mahdollista, että Takahashi on testannut naishahmojen suosiota WEED-mangan alkuosissa, sillä tässä vaiheessa naishahmot ovat vielä melko voimakkaita. Sakura yrittää huolehtia Weedistä sairauden riepottelemanakin ja kuolee vasta, kun saa varmistuksen sille, että joku muu tulee huolehtimaan pennusta. Merin emo, Lenny, on taas realistinen ja moniulotteinen naishahmo: se on voimakas, lähtenyt omille teilleen nähdäkseen pentunsa ja vielä sairaanakin sen onnistuu taistella Bluen joukkoja vastaan. Se on kuitenkin samalla erittäin äidillinen. Taistelussa Blueta vastaan nähdään todennäköisesti muitakin naaraita: yksi koirista valittaa, miten se joutuu eroon pennuistaan, kun niistä tulee 8 viikkoisia. On melko epätodennäköistä, että se olisi uros. Lisäksi nais- ja mieshahmoja ei erota toisistaan kertavilkaisulla, sillä Takahashin piirrosjälki on tässä vaiheessa vielä erittäin realistista. Esimerkiksi Sakurastakin tulee supersöpö vasta myöhemmissa osissa, kun sitä muistellaan.

Mitä lie tapahtunut tämän jälkeen: onko lukijoilta tullut palautetta, onko tahdottu kokeilla erilaista tyyliä vai onko naishahmot vain todettu epäkäytännöllisiksi? Lopputulos oli kuitenkin se, että naishahmot menettivät voimansa ja käytännössä katosivat kokonaan Ginga-maailmasta.

Elitismi Ginga-piireissä

Elitismiä esiintyy käytännössä katsoen kaikissa fanipiireissä. On joku tai joitakuita, jotka katsovat paheksuvasti toisia fanittajia tai tietyn tyyppisiä fanittajia. Tavallisesti tätä esiintyy niin, että tahdotaan sulkea joku ryhmä pois fanien joukosta ja tavallisesti kyse on tällöin nuorista faneista. Jos nuoret fanit alkavat "ajaa" vanhoja faneja pois ei kyse ole elitismistä, vaan teineistä pilaamasta kivaa juttua. Periaate on kuitenkin kummassakin sama.

Itse jäin miettimään tätä pidemmäksi aikaa ja en itse keksinyt nykyisestä Ginga-piiristä suoranaista elitismiä tai nuorten tulvaa, joka olisi ajanut vanhat jäsenet pois. Näitä kumpaakin tapahtui eniten silloin, kun Hopeanuoli-foorumit jaettiin kahtia: nuoret kävijät leimasivat vanhempien foorumin elitistiseksi natsifoorumiksi ja vanhat kävijät nuorten foorumin peelopesäkkeeksi. Omasta mielestäni kummassakin oli hitunen järkeä, koska foorumeiden kävijäkunnissa ja säännöissä oli todella isot erot.

Olen välillä jäänyt miettimään, onko Kaksoissola elitistinen. Tähän minun on melko mahdotonta itse vastata, koska ravintoketjun huipulla olevana saa harvoin palautetta tavan jäseniltä, vaikka sitä kysyisikin. Kaksoissola on kuitenkin kokonaisuutena sellainen kuin toivonkin: siellä on paljon aktiivisia jäseniä, joista monet ovat tutustuneet toisiinsa nimenomaan foorumin kautta, Ginga-keskustelu on aktiivista, mutta monet kirjoittavat yleisille alueilla, minkä ansiosta Gingan suvantokausina keskustelua on kuitenkin koko ajan eikä foorumi kuivu kasaan. Myös uusia jäseniä tulee jatkuvasti, mikä on tärkeää.

Kaksoissola tippuu vanhoja Hopeanuoli-foorumeita ajatellen välimaastoon. Pidän pitkien viestin kirjoittamista tärkeänä, mutta en oleta, että kaikki jatkaisivat vetää koko ajan syväanalyysiä Weedin otsapallojen sijainnista. Testit-sekä uuden Fan art -osastojen kautta yritän tehdä foorumista ja yhteisöstä myös interaktiivisemman, että ne tarjoavat tekemistä myös jäsenille ja henkilöille, joita foorumit eivät kiinnosta.

Suomen Hopeanuoli-järjestöä on joskus sanottu elitistiseksi, mitä en oikein ymmärrä. Toki, 5 euron vuosimaksu voi kuulostaa monen korviin kalliilta, kun ilmaisiakin foorumeita on ja miittejä voisi järjestää itsekin, mutta järjestö on kuitenkin avoin kaikille ja tarjoaa erityisesti nuorille mahdollisuuden tutustua muihin alan harrastajiin. Vanhempana sitä unohtaa nopeasti, miten inhottavaa on olla yksin fanituksensa kanssa ja miten upeaa on lopulta kohdata saman alan harrastajia. Kokonaisuutena järjestö on kuitenkin avoin kaikille eikä sieltä ole käsittääkseni bannattu ketään pois. Kaksoissolassa tällaista "laaduntarkkailua" on. Lisäksi järjestö tekee paljon töitä miittien ja muiden tapahtumien tekemiseksi.

Jääkö faneja kuitenkin nykyisestä fandomista ulkopuolelle?

Varmasti, sillä näin tapahtuu käytännössä katsoen aina. Osa ei pääse käyttämään nettiä, osa ei pääse osallistumaan tapahtumiin, kolmas ei pidä foorumeista ja neljännen harrastustapa on niin erilainen, että samanhenkisiä on hankala löytää. Itse uskoisin, että esimerkiksi Ginga-hahmoja parittavat (yaoi tai hetero), ovat melko ahtaalla, sillä Ginga-paritukset ovat melko harvinaisia ja niitä käsitellään harvoin missään. On myös niitä, jotka ovat tippuneet kärryiltä fandomista eivätkä tahdo palata, koska vanhat tutut ympäristöt ovat vaihtuneet.

Yksi asia, mitä aina silloin tällöin jään miettimään, olenko itse elitisti tai vaihtoehtoisesti luonko elitismiä? Minulla on hallussani Suomen isoimman Ginga-foorumin lisäksi Suomen isoin anime- ja manga-liike, jolloin nykyisessä keräilykeskeisessä kulttuurissa minun olisi melko helppoa kerätä itselleni mielistelevä kyllä-armeija ympärilleni.

Olen joissakin fandomeissa tätä nähnyt ja tahdon itse parhaani mukaan sitä välttää. Se tekisi hallaa paitsi muille harrastajille, se estäisi minua kehittymästä ihmisenä enkä mitään inhoa enempää kuin urilleen jumittuneita ihmisiä. Yksi keino, jolla olen tätä estänyt, on se, että Kaksoissolassa minuun ei saa ottaa yhteyttä koskien Urumin asioita (poikkeuksena tietysti sivun kaatuminen tai rikkinäinen sähköposti). Tämä on osin sen vuoksi, että tahdon omaa aikaa, mutta pääasiassa sen vuoksi, että jos tiedän, kuka foorumilaisistani on asiakkaitani, kohtelen heitä automaattisesti eriarvoisesti. On hankala mennä bannimaan jotakuta, jos tietää, että tämä ostaa kerran kuussa tonnilla Ginga-tavaraa.

Monilla foorumeilla on tyylinä, että yksittäiset ylläpidon jäsenet saavat itse päättää, bannataanko jäseniä tai annetaanko muita vakavia rangaistuksia. Kaksoissolassa olen tietoisesti jakanut vastuuta, koska asioista on aina parempi saada useamman henkilön mielipide. Ainoa tilanne, jossa olen kyselemättä laittanut jonkun bannaukseen oli se, kun joku kävi postaamassa foorumille Ginga-pornoa.

Minusta itsestäni elitistin aineksia löytyy muuten varmasti enemmän kuin tarpeeksi: olen Ginga-foorumin pääjehu, minulla on tuttuja lähes kaikissa Ginga-piireissä sekä anime-porukoissa, minulla on iso kokoelma, osaan Gingat melkein ulkoa, omistan kaikki mangat, animet ja muut pakolliset, oli minun ideani kutsua Takahashi Suomeen (ja tottaki sain nimmarit, olin mukana fanitapaamisessa, haastattelin Takahashia JapanPopiin, kättelin häntä ja ties mitä) ja lisäksi tiesin GNG-mangan suomeksi kääntämisestä noin vuosi ennen uutisen julkaisua. Toimitin kustantajalle nimittäin tiedot GNG:n omistajista ja nykyäänkin saan tietää uudet julkaistavat sarjat 2-6 kuukautta ennen julkaisua. Uudet Ginga-mangat saan käsiini aina pari päivää ennen muita - koska myyn niitä Urumin kautta, saan mangat heti, kun ne tulevat tukulta eli minun ei tarvitse odottaa niiden siirtymistä varastolta kauppaan.

Olenko siis elitisti?

En ainakaan omasta näkökulmastani eikä kukaan ole koskaan näin antanut ymmärtää. Elitismiin sisältyy minusta aina se, että tahdotaan syrjiä jotain tiettyä joukkoa (esim. cosplayaajia, tietyn ikäisiä, tiettyä harrastusta tekeviä) yksilöistä välittämättä. Itse pyrin arvioimaan ihmiset ensisijaisesti yksilöinä ja vasta sitten jonkin tietyn ryhmän edustajina. En myöskään pidä itseäni muita parempana: minä nyt satun käyttämään tähän harrastukseen paljon aikaa ja tämä on minulle osittain työkin, joten tietysti sitä kautta tulee automaattisesti olemaan enemmän mukana erilaisissa projekteissa ja muissa.

No, tässä blogissa voi kommentoida anonyymina, joten jos tahtoo saada äänensä kuuluviin, antaa palaa. Muistakaa kuitenkin hyvät tavat, sillä silloin sanomisillanne on enemmän painoa~

Ensikosketus Gingaan, osa 1

Tutustuin Gingaan jo kauan, kauan sitten. En pystynyt muistamaan tarkkaa vuotta, mutta tein pienen tutkimuksen ja sain melkoisen tarkan ajankohdan, kun tutustuin Hopeanuoleen ensimmäisen kerran. Vuosi oli 1994, maaliskuu ja olin 6-vuotias.

Muistan tämän hyvin, koska tuolloin oli isosiskoni syntymäpäivä ja meidän piti juhlia sitä menemällä elokuvateatteriin katsomaan Beethovenin toinen. IMBD:stä lunttaamalla voi kuitenkin todeta, että kyseisen leffan ensi-ilta oli Suomessa 1994 huhtikuu. Korvaukseksi pettymyksestä vuokrasimme sen sijaan elokuvia videovuokraamosta. Yhtä elokuvaa en muista kuollaksenikaan, mutta toinen oli Asterix valloittaa Rooman sekä kolmantena Hopea Nuoli 4.

Siskoni oli nähnyt tämän videon aiemmin ystävänsä (tai kolmen ystävänsä: kolmossiskosten juhlissa Hopeanuolta oli näytetty) luona eikä äitini -saati minä- tiennyt mitään tämän elokuvan laadusta.

Hopeanuolen alku oli hieman hämäävä, koska minä tai siskoni emme olleet nähneet aiempia osia. Pian kuitenkin tappelut veivät mukaan ja juonella ei ollut niin paljon väliä. Muistan itse pitäneeni elokuvan ääninäyttelyä hyvänä. Se johtui osittain musiikista sekä siitä, että ääninä oli aitoa koirien haukuntaa, vinkaisuja ja ulvontaa sekä lähes aitoa karhujen karjuntaa. Tosin täytyy suomidubbaajia puolustella neloskasetin äänistä, sillä ne on (edelleen) minusta parhaiten toteutetut ja alkavat kärsiä vasta, kun kaikki neljä osaa katsoo kokonaisuutena. Kaikki äänet olivat toimivia, nelosessa samanlaisia/samoja ääniä on vain muutamalla hahmolla ja eläytyminen toimi erittäin hyvin lastensarjaan. Ainoa kohtaus, joka pienenä häiritsi oli Smithin ja Kurotoran kuuluisa keskustelu, jossa puhe lakkaa jo kauan ennen kuin kohtaus on ohi.

Mitä äitini tästä elokuvasta ajatteli?

No, hän oli luottanut siskooni ja jätti meidät katsomaan Hopeanuolta kahdestaan. Vain kahdesti hän yritti keskeyttää elokuvan katsomisen. Ensimmäinen kerta oli heti alussa, kun oudot vuorosanat saivat hänet miettimään elokuvan kohdeyleisöä. Kohtaus, jossa äitini astui katsomaan ensimmäisen kerran Hopeanuolta oli tietysti Hopeanuolen ja Kurojakin taistelu.

"Etkö sinä pelkää kuolla?!" ja Kurojakin kurkun repiminen auki olivat liikaa äidilleni ja Hopeanuoli oli lähteä paluumatkalle videovuokraamoon tässä vaiheessa.

Mutta - koska olin äärettömän jääräpäinen jo tuossa iässä, voitin tämän taistelun ja katselu sai jatkua. Eikä Hopeanuoli ollut pelottava, vaikka se olikin äärettömän väkivaltainen.

Hopeanuoli säikäytti minut lapsena vain yhdessä kohdassa: kun Gin iskee Sniperin kohti puuta. Luulin, että Sniper seivästetään oksaan ja tällöin video oli taas lähteä palautusmatkalle. Mutta koska seivästysuhreilta vältyttiin, sai elokuva jatkua.

Seuraavana päivänä oli minulla ja siskollani heti haaveissa katsoa elokuva uudestaan - mutta outo sattuma oli iskenyt. Hopea Nuoli 4 -videokasetti oli hajonnut. Mystisesti äitini tahtoi vielä tuona päivänä laittaa videokasetin pyörimään, vaikka minä ja siskoni sen aivan hyvin osasimme tehdä. Omituisesti kaikki muut videokasetit (jopa aiemmin paheksuntaa saanut Kulti, kutistin kakarat) toimivat, mutta Hopea Nuoli 4 ei.

Huokaillessani pettymyksestä äiti vei videon samantien eteiseen ylähyllylle odottamaan palauttamista ja palasimme siskoni kanssa nyt masentavan tylsien elokuvien pariin...

Täytyy muuten sanoa, että Hopeanuolen loppu hämäsi minua kovasti. Se päättyi ihan yllättäen: ei loppumusiikkia, ei tekijälistaa. Koetinkin videon loppumisen jälkeen kelata sitä vielä pidemmälle, koska ei elokuva tai mikään voinut loppua ilman loppumusiikkeja!

Maaliskuu 2014

Kiitos kaikille lukijoille! Olen erittäin otettu siitä, miten paljon positiivista palautetta olen tästä blogista saanut. Myös se, miten monet ovat tekstejä lukeneet, on ollut erittäin piristävää.

Tässä kuussa tarkoituksenani on kirjoitella mahdollisimman paljon toivepostauksia. Luvassa on pitkällinen Ginga-elämänkertani lapsuusajoilta teini-ikään, tarinointia Kaksoissolan foorumilta sekä pehmoleluesittelyitä.

Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu tehdä myös esittely pehmoleluista yleisesti, Hopeanuolen historiasta Suomessa sekä opas aloittelevalle keräilijälle.

Laittakaa siis lisää toiveita siitä, millaisista aiheista olisi mukava lukea! Myös kuukausihaasteeseen voi laittaa ideaehdotuksia.

Kuukausihaaste! - Unelmapahis

Kuukausihaaste kaikille Ginga-bloggaajille! Millainen olisi sinun unelmapahiksesi Ginga-sarjassa?

Palaisivatko karhut, tulisiko tarinaan jotain muita eläimiä vai astuisiko sekaan uusi Hougen? Mistä se olisi kotoisin ja ketä vastaan se taistelisi: Gin, Weed, Orion vai aivan uusi sukupolvi? Olisiko tämä omaa unelmaasi vai voisiko Takahashi oikeasti tehdä sellaisen pahiksen? Suunnittele pahis ja kerro siitä.

Muista laittaa blogisi linkki kommentteihin.

Minun unelmapahikseni Gingaan olisi ehdottomasti koira tai susi. Hougenin jälkeen en osaa enää kuvitella, miten tarina toimisi, jos pahis ei osaisi puhua. Lisäksi Kurojaki ja GDW:n Sniper ovat sellaisia vihulaisia, että niitä jää heti kaipaamaan. Susista minulla on niin vaihtelevat mielipiteet, että niitä on hankala kuvitella mangaan enää mukaan.

Jäin miettimään koirapahiksia ja sellaisen löytyminen Japanista olisi melko harvinaista: Oun paratiisi on niin tunnettu, että harva uskaltaisi enää nousta sitä vastaan ja vaikka pikkupahiksia löytyisikin, ei Hougenin kaltaista toista herraa välttämättä. Parempi vaihtoehto olisikin siis ulkomainen pahis. Venäjä ja Orionissa (ilmeisesti) Kiina on jo käytetty, joten jäin miettimään mannerta vielä reilusti, reilusti pidemmälle:

Entä jos uusi pahis olisi Takahashin suomalaisille aikoinaan lupaama karjalankarhukoira?

On melko epätodennnäköistä, että pahis olisi suomalainen, sillä riskinä voisi olla, että suomalaiset fanit loukkaantuisivat moisesta. Tästä huolimatta ajatus suomalaisesta pahiskoirasta olisi minusta houkutteleva.

Karjalankarhukoirat ovat koossa samaa luokkaa kuin akitat, mutta ne ovat huomattavasti aggressiivisempia. Rodulla on lisäksi yhteistä historiaa, koska ne ovat kummatkin suurriistan metsästykseen tarkoitettuja: kkk voisi siis hyvin olla akitojen pimeä puoli. Myös ulkonäöltään kkk on tyylikäs ja sopisi hyvin Gingan maailmaan pystykorvien sekaan. Luonteeksi toivoisin tälle kaverille kurojakimaista tyyliä: pelottava, anteeksiantamaton, kammottava, mutta kuitenkin kunniallinen, ei Hougenin kaltainen pervo. Siinä pitäisi kuitenkin olla jotain, joka sulkisi sen pois hyvisten joukosta: kannibalismia, murhanhimoinen luonne, nauttii heikompien kidutuksesta, tappanut ihmisen/ihmisiä.

Hahmon motiivia ja laumaa olisikin sitten hankalampi miettiä. Miksi se olisi matkustanut Suomesta Japaniin? Ja jos sillä olisi lauma, miten? Jos se saapuisi Japaniin vain voimiaan mittelemään, menisi se hyvin pian hyvisten puolelle. Valloittajaksi se ei sopisi, koska ei kukaan kävele Venäjän halki valloittamaan jotain saaripahasta. Yksi syy voisi olla loukattu kunnia, kun Giniä kutsutaan parhaaksi karhukoiraksi, mutta ei sekään ole kovin hyvä syy. Ehkä motiivina voisi olla battougan varastaminen eli opetteleminen ja muiden sen taitajien tappaminen? Se olisi omiin korviini melko mukava motiivi pahikselle.

Entä sitten lauma? Yksin toimiva pahis on lähes mahdoton toteuttaa, mutta ajatus kkk:sta johtamassa laumaa on myös erikoinen. Voisin toisaalta kuvitella, että kkk liittyisi jonkun pahiksen laumaan. Se tekisi sen tyylillä ja kuvittelisin sen ensi-ilmestymistä vähän samantapaiseksi kuin Joujilla: kumartaen, mutta samalla irvaillen. Vaihtoehtoisesti se voisi nähdä pahiksia taistelemassa Oun joukkoja vastaan ja mennä pahisten puolelle, kuten Hiro teki tosin hyviksiä suosien. Se ei tavoittelisi tai tahtoisi johtaja-asemaa laumassa, vaan sen ainoa tavoite olisi saada Ginin suku taisteluun ja pakottaa ne käyttämään battougaa, että se voisi selvittää iskun tekniikan.

Tähän sopisi minusta juonikäänteeksi myös se, että joku Ginin suvun jäsen kuolisi taistelussa tätä pahista vastaan. Se tekisi taistelusta henkilökohtaisemman ja voisi pakottaa jonkun Ginga-suvun jäsenen tekemään jotain anteeksiantamatonta.

Yksinäinen kulkija, joka liittoutuisi pahislauman kanssa, päästäkseen käsiksi Battougan taitavan koirien sukuun. Minusta tämä kuulostaisi ihan vakuuttavalta pahikselta tarinaan. Siitä ei tulisi tarinan pääpahista, mutta toisaalta se voisi yllä yhtä voimakas tai voimakkaampi kuin pääpahis. Sen tavoite kun ei olisi lauman saaminen tai johtaminen, vaan omien voimien kasvattaminen. Suomalainen pahiskoira kuulostaisi omiin korviini melkoisen houkuttelevalta lisältä Gingan maailmaan ja se myös kulkisi tarinan mukana kauan ja se muistettaisiin hyvin.