Jotain muuta: Bim Mustakorva

Jotain muuta -osastolla on tarkoitus esitellä muita manga/anime/piirroselokuvia/kirjoja/jne, jotka voisivat kiinnostaa Ginga-harrastajaa. Pääpaino on eläinaiheisissa teoksissa.

Bim mustakorva
Tekijä: Gavril Trojepolski
Osia: 1
Arvosteluun luettu: 1

Bim mustakorva on venäläisen Gavril Trojepolskin tunnetuimpia teoksia, jonka suosio on yllättänyt kirjailijan itsensäkin. Bim Mustakorva kertoo värivirheellisestä gordoninsetteristä, joka uhataan lopettaa pentuna, mutta onnekseen se päätyy Ivan Ivanytšin omistukseen. Ivan kouluttaa Bimistä metsästyskoiran ja isäntänsä lisäksi Bim rakastaakin metsästystä yli kaiken.

Bimin elämä saa kuitenkin rajun käänteen, kun sen omistaja joudutaan viemään sairaalaan vanhan sotavamman vuoksi. Tämän jälkeen Bimin elämä muuttuu odottamiseksi ja isännän etsimiseksi. Matkallaan se kohtaa paljon erilaisia ihmisiä, niin hyviä kuin pahoja.

Bim on erittäin kauniisti ja surullisesti kirjoitettu kirja. Sen koiran näkökulmasta tehdyt ajatukset ja oivallukset ovat erittäin osuvia erityisesti, jos on itse omistanut voimakasviettisen metsästyskoiran. Kirjassa on myös erittäin paljon onnistuneita henkilöhahmoja, joista moneen on saatu yllättävän paljon syvyyttä, vaikka hahmot esiintyvät vain pienen hetken ajan. Koiran näkökulmasta annetut oivallukset ovat myös osuvia ja paljastavat ihmisistä hyvin erilaisia piirteitä.

Vaikka kirja on vanha, on siinä myös yllättävän ajankohtaista pohdintaa. Bimin omistaja Ivan pohtii moneen otteeseen luonnon tilaa ja sitä, miten ihminen siihen vaikuttaa. Jopa susiin -joista tuolloin maksettiin tapporahaa- Ivan suhtautuu osittain ihaillen, osittain peläten.

Vaikka Bim on melko lyhyt ja kohtalaisen kevytlukuinen kirja, en suosittelisi sitä aivan nuorille. Koetin itse lukea tätä aikoinaan 3.-4. luokalla ja tuohon aikaan pidin sitä sekavana ja kirjoittajan tyyli unohtaa oikeinkirjoitus häiritsivät minua paljon. Nyt vanhemmalla iällä kirjailijan tyylin ymmärtää ja se luo kirjaan sopivia taukoja.

Bim Mustakorva on ehdottomasti koiratarinoiden klassikoita, johon jokaisen koirakirjaharrastajan tulisi tutustua.

Arvosana: *****

Taustallisten animaatiokalvojen arvo

Animaatiokalvot ovat tämän hetken suosituimpia Ginga-aiheisia keräilykohteita. Suurimmalta osalta keräilijöistä löytyy jo heidän tahtomansa figuurit ja pehmot minkä lisäksi kumpienkin jatkuvasti nousseet hinnat ovat karsineet useita keräilystä kiinnostuneita. Suomalaisten iloksi myös Japanissa on havahduttu GNG-kalvojen suosioon ja niitä ilmestyy tasaista tahtia ulkomaalaisiin huutokauppoihin.

Eräs kaikkein eniten yleistynyt, monien fanien himoitsema keräilykohde, on kalvot, joiden mukana on alkuperäinen käsinmaalattu tausta.

Gin & alkuperäinen tausta. Kuva: Hopeatiikeri

Käsinmaalatut taustat ovat kauniita ja monissa sarjoissa jo niitä itsessään keräillään paljon. Tyylikkäästä kohtauksesta saatu tausta käy hyvin taulusta ja taustoissa on usein kuvaruudun yli menevää materiaalia, esim. puiden rungot näkyvät paljon kauemmas kuin itse sarjassa. Taustojenkin tyyli tietysti vaihtelee: yksityiskohtaisten viidakkomaisemien lisäksi seasta voi löytyä ihan vain sinistä taivasta tai useammasta pienestä osasta yhteen liitetty maisema.

Tausta nostaa kuvan arvoa jopa useita satoja euroja, vaikka kyse olisi hyvinkin tavallisesta ja yksinkertaisesta taustasta (tai animaatiokalvosta).

On kuitenkin eräs hyvin tärkeä asia, joka keräilijöiden tulisi muistaa ennen kuin innostuvat taustallisia kalvoja ostamaan: vain alkuperäinen, kohtaukseen oikeasti kuuluva tausta, nostaa animaatiokalvon arvoa huomattavasti. Jos tausta on selkeästi tunnistettavasti samasta animesta, mutta eri kohtauksesta, nostaa se animaatiokalvon arvoa hieman. Jos kyse on kuitenkin taustasta, joka ei liity kalvon animeen mitenkään, sen ei tulisi vaikuttaa hintaan.

Akame, jonka tausta todennäköisesti Mutsun kenraaleita vastaan käydystä taistelusta. Kuva: eBay

Maalattuja taustoja on melko helppo saada. Suurin osa nykyaikaisista animeista väriteään tietokoneella, mutta taustat maalataan tavallisesti käsin. Tämä johtaa siihen, että taustoja on markkinoilla paljon ja niitä tulee jatkuvasti lisää, kun taas animaatiokalvoja tulee äärettömän harvoin ja erittäin rajoitetuista sarjoista. Jos ei ole turhan tarkka, voi maalattuja taustoja ostaa 200 eurolla eriä, joissa tulee 20-50 vaihtelevan tasoista käsinmaalattua taustaa.

Kirjoitan tämän sen vuoksi, että olen viimeisen puolen vuoden aikana ihmetellyt hieman Ginga-kalvojen markkinoita. Animaatiokalvot ovat yleistyneet huomattavasti, mutta taustalliset kalvot ovat muuttuneet vielä yleisemmiksi ja niitä löytää melkein yhtä usein kuin taustattomia - hinta on vain 50-400% kalliimpi.

Maalattujen taustojen ei pitäisi olla yleisiä: kun on animaatio esim. juoksevasta koirasta, käytetään siinä useimmiten yhtä ja samaa taustaa, kun taas koirasta täytyy tehdä 4-10 kuvaa. Lopputuloksena on 3-9 animaatiokalvoa, joilla ei ole taustaa. Efektien luomiseksi yhdessä animaatiokalvossa voi olla useita eri tasoja/hahmoja eri tasoilla, jolloin kalvoja on vielä enemmän.

Lyhyesti sanoen taustallisia animaatiokalvoja on liikenteessä poikkeuksellisen paljon sen vuoksi, että siitä on kehitetty tapa nostaa tuotteen arvoa reilusti. Jos ostaa animaatiokalvon 100 eurolla, lisää siihen 10 eurolla saamansa taustan, voi tuotteen myydä eteenpäin 200-500 eurolla. Olen itse törmännyt silloin tällöin myyjiin, jotka tekevät tällaisia yhdistelmiä nimenomaan tuotteen arvoa nostaakseen.

Kalvojen tällä tavalla muokkaaminen ei tietenkään ole kiellettyä. Monet keräilijät tahtovat kehystää suosikkikalvonsa tai pitää niitä muuten esillä ja tyylikäs tausta luo niihin lisätunnelmaa. Lisäksi animaatiokalvot ovat niin erikoistunut keräilyala, että sarjan fanin tulisi pystyä erottamaan (tai ainakin ymmärtää tarkistaa), onko kuvassa alkuperäinen tausta vai ei. Tällä hetkellä monelta on kuitenkin päässyt unohtumaan, että vain se alkuperäinen tausta nostaa kalvon arvoa merkittävän paljon.

Koirasoturi Gamu, osa 1

Koirasoturi Gamu on ollut yksi odotetuimpia Takahashin ei-Ginga-sarjoja. Vaikka Takahashi teki sarjan hyvin pian GNG:n jälkeen, on se tyyliltään huomattavasti fantasiatyylisempi ja ihmiset ovat tarinassa huomattavassa roolissa. Gamu kertoo ninjakoirista, Ganineista, jotka ovat älyltään ja voimiltaan huomattavasti ihmisiä suurempia, mikä tekee niistä huomattavan voimavaran taisteluissa, kun sisällissodat riehuvat Japanissa.

Gamu yllätti minut monella tavalla positiivisesti, joten vilkaistaan sarjaa lähempää.

Heti alkuun sarjan ulkoasua on kehuttava. Mangan ulkonäköön on tunnuttu panostetun enemmän kuin esimerkiksi WEED-mangaan ja kansi onkin saanut paljon kiitosta faneilta. Myös takakansi on yksinkertaisen tyylikäs. Tekstien asetteluun on myös käytetty aikaa eikä kirjassa ole niin paljoa puolityhjiä puhekuplia kuin monissa muissa sarjoissa. Ainoa miinus menee ääniefektien kääntämiselle: Gamussa piirrostyyli on yksityiskohtaista ja ruututila on käytetty tarkkaan, minkä seurauksena suomeksi käännetyt efektit vievät monessa kohtauksessa huomattavasti tilaa ja pilaavat kokonaisuutta.

Takahashin piirrostyyli on Gamussa parhaimmillaan. Koirien haarniskat ovat yksityiskohtaisia, ruutujako on sujuvaa ja taistelut monipuolisia. Pidän myös ihmisten piirtotyylin vaihtelusta: Rando on selkeästi mangahahmo, mutta monet aikuiset ihmiset ovat lähempänä realistista tyyliä.

Olin aluksi suhtautunut hieman nuivasti Gamun voimakkaisiin fantasiaelementteihin, mutta itse sarjaa lukiessa ne eivät enää häirinneet. Tarina kertoo ihmisiä älykkäämmistä, puhuvista ninjakoirista, jotka käyttävät telekinesiaa, telepatiaa sekä miekkoja, joten kun ajatuksen on sisäistänyt, ei se ole yhtään omituisempi kuin Gingan maailma. On oikeastaan piristävää lukea Takahashilta fantasiakertomus, joka ei asetu Ginga-maailmaan eikä seuraa sen sääntöjä.

Gamussa on yllättyvän laaja hahmokaarti lyhyeksi sarjaksi. Tarinan ensimmäisessä osassa esitellään ganinit Gamu, Shiba ja Kusakage sekä sekalainen kaarti ihmisiä ja pahiksia. Hahmot ovat melko yksinkertaistettuja, joka tosin sopii tarinan tunnelmaan. Liian voimakkaasti erottuvat hahmot vain pilaisivat tunnelmaa. Rando on yksi suosikeistani: reilusti Daisukea muistuttava poika tuntuu Daisukea hivenen vanhemmalta, on yhä rasavilli, mutta kuitenkin tietää arvonsa. Myös pahiksista löytyy mielenkiintoisia tapauksia ja Berumondon tyylisiä pahiksia olisi mukava nähdä myös muissa tarinoissa. Hahmokaartin heikoimmiksi lenkeiksi jäävät oudolla tekosyyllä puolta vaihtava Hayabusa sekä -harmillisesti- persoonattomaksi jäävä supervoimakas Gamu.

Aiemmin julkaistu Takahashin lyhytsarja Fang sai kritiikkiä raskaasta dialogista sekä välillä epäselvästä tarinankulusta, mutta Gamussa ei kyseisiä vikoja ole, joten jos Fang jätti kylmäksi, kannattaa Gamulle kuitenkin antaa mahdollisuus. Siinä yhdistyvät voimakkaat fantasiaelementit GNG:stä tutun tarinankerronnan kanssa, mikä tekee siitä erittäin mielenkiintoisen lukukokemuksen.

Mitä Takahashin sarjoja ei käännetä?

Mangan puolella eletään Ginga-harrastajien kultakautta. Suomeksi on käännetty pääsarjat GNG ja GDW, joiden lisäksi Suomessa ilmestyy myös paljon ekstramateriaalia: Meteor Gin, Taisteluiden aika, Sankaritarinat, Weed Gaiden... Tämän lisäksi myös Takahashin muita töitä on käännetty: ensin Fang ja nyt Koirasoturi Gamu. Myös Orionia on lupailtu suomeksi.

On kuitenkin Takahashin sarjoja, joita ei todennäköisesti tulla koskaan näkemään suomeksi.

1. Ihmissarjat
Vaikka Takahashi on parhaiten tunnettu koirasarjoistaan, on hänellä myös huomattavan paljon ihmisistä kertovia sarjoja, joiden teema ja pituus vaihtelevat laidasta laitaan. Pisimmät sarjat ovat 22 osaisia ja lyhyimmät 2-3 osan mittaisia. Tarinoita on niin pesäpalloja pelaavista nuorista, kalastamisesta ja mafiapomoista kuin hevoskilpailuista, golfin pelaamisesta ja fantasiaseikkailuista.

Kaikki Takahashin ihmissarjat ovat kuitenkin jääneet melko vähälle huomiolle fanien keskuudessa. Tunnetuin Suomessa (ja ilmeisesti myös Japanissa) on salapoliisi/mafiatarina Great Horse. Sekään ei kuitenkaan ole saanut merkittävästi huomiota suomalaisfanien joukossa ja hyvin harva superfanikaan on sarjasta kiinnostunut.

2. Shiroi Senshi Yamato
Monet fanit ovat toivoneet Shiroi Senshi Yamatoa suomeksi, mutta se on todenäköinen sarja, jota ei tulla kääntämään. Ongelmia on useita.

Yamato on pitkä sarja, 26 osainen, ja tämän vuoksi sen kääntäminen olisi kustantajalle iso riski. Sarjalla ei ole valmista fanipohjaa ja koska kyse on Takahashin vanhemmista sarjoista, voisivat lukijat karsastaa sitä kasaritunnelman ja Takahashin välillä kömpelön piirrosjäljen vuoksi.

Yamatolla ei myöskään ole Suomessa omaa fanikuntaa tai edes kovin paljon kiinnostuneita lukijoita eikä sarja voisi mennä nostalgia-aallollakaan.

Lisäksi mukana olisi sama ongelma kuin aikoinaan GNG:n kanssa. Yamaton oikeuksia pitäisi kysellä pitkään ja todennäköisesti kaikki materiaali siihen pitäisi skannata Suomessa.

Viimeiseen ongelmaan palaan kohdassa neljä.

3. Namonaki Inu no Uta eli Johnin tarina
Suomalaisille faneille omistettu Johnin taustoista kertova tarina on harmillisesti yksi niistä tarinoista, joita ei todennäköisesti tulla näkemään suomeksi. Syynä ovat copyright-oikeudet ja kustantajat.

Johnin tarinan oikeuden omistaa Shueisha ja tällä hetkellä Takahashi tekee tarinoita pääasiassa Nihonbungeishalle. Suomessa on julkaistu käytännössä katsoen kaikki Takahashin Shueishalle tekemät tarinat (Sankaritarinat, GNG, Gamu jne.) ja kääntämättä on enää muiden kustantajien tuotteita.

Johnin tarina on liian lyhyt (kaksi lukua eli noin 40 sivua) itsenäisesti julkaistavaksi ja tällä hetkellä ei ole mitään julkaisua, jonka yhteyteen tarinan voisi liittää. (Vertaa suomalaisessa Sankaritarinat 2 -kirjassa oli mukana Ganin-tarina, jota ei ollut alkuperäisessä japanilaisessa versiossa.)

Johnin tarinan julkaiseminen vaatisi jonkin seuraavista vaihtoehdoista:

- Takahashi tekisi lisää tarinoita Shueishalle, jonka jälkeen materiaalia olisi riittävästi pokkarin julkaisemiseen.

- Suomessa tehtäisiin erikoispainos esim. GNG-mangasta, joka sisältäisi Johnin tarinan.

- Yhteisjulkaisun tekemisestä olisi hyötyä kummallekin Japanilaiselle kustantajalle ja he päättäisivät tehdä yhteistyötä. Esimerkiksi: kun WEED-manga alkoi ilmestyä, siitä tehtiin erikoispainos WEED World, jossa oli Lonely Ron -nimistä tarinaa. Lonely Ronin ensimmäinen osa julkaistiin WEED Gaiden -tarinakokoelmassa (Nihonbungeishan omistama), mutta Lonely Ronin toinen osa julkaistiin Sankaritarinat 1:ssä (Shueishan omistama).

On todennäköistä, että Shueisha on tuolloin tilannut Takahashilta Lonely Ronin toisen osan Sankaritarinoiden yhteyteen, joten Johnin tarina voisi ilmestyä kirjassa, jossa olisi esim. WEED-mangan hahmojen erikoisseikkailuita. Kokonaisuudessaan Takahashin kuitenkin tulisi kirjoittaa uusia lyhyttarinoita, jotta Johnin tarina voitaisiin julkaista.

4. Byakuren no Fang
Neliosainen Byakuren no Fangu on sarja, jota monet ovat veikailleet käännettäväksi: se on melko lyhyt ja perus-Takahashia koirineen ja nuorine päähenkilöineen. Tämän vuoksi on yllättävää, että on todennäköistä, ettei sitä todennäköisesti käännetä. (Huomioithan, että Suomessa on useita kustantajia ja tämä teksti ei kuvaa heidän kaikkien ajatusmaailmaansa.)

Syynä tähän on mangan aihe: koiratappelut. GNG:ssä ja WEED-mangassa on koiratappeluita pieninä sivumainintoina, mutta varsinainen tarina on muualla.

Ja huomatkaa siis ero koirien tappelussa ja koiratappeluissa. Koirien taistelessa ja puhuessa keskenään on kyse niiden omista riidoista. Koiratappeluissa tavoitteena on ihmisten kosto toisilleen, kunniakirjojen/rahapalkintojen voittaminen jne.

Shiroi Senshi Yamatossa, Byakuren no Fangussa ja monessa muussa Takahashin sarjassa koiratappeluihin suhtaudutaan erittäin ihannoivasti. Tappelut ovat koiran keino kostaa omistajansa kokema vääryys toisen ihmisen käsissä, mukana on muita kostoelementtejä, palkintojen voittaminen ja muutenkin koiratappelut kuvataan mukavana nuorten harrastuksena, joka lähentää koiraa ja sen omistajaa.

Todellisuudessa koiratappeluthan ovat puhdasta eläinrääkkäystä, jossa kaksi koiraa repivät toisensa kappaleiksi omistajien yllyttäessä niitä.

Takahashin sarjojen puolustukseksi on usein sanottu, että Japanissa koiratappelut eroavat huomattavasti länsimaisista eivätkä ole niin väkivaltaisia. Japanissa koiratappelut voidaan keskeyttää, jos koira vinkuu, haukkuu, alkaa vuotaa verta, perääntyy kehässä tietyn askelmäärän tai puree vastustajaansa.

Kun katsoo, miten paljon veri lentää ja koirat purevat Takahashin sarjoissa, voidaan ihan reilusti päätellä, että vaikka tapahtumapaikka (ja moraalinen idea) ovat japanilaisia, edustavat koiratappelut kuitenkin niiden länsimaista versiota.

Kokonaisuudessaan nämä sarjat kuitenkin luovat koiratappeluista positiivisen kuvan, jossa koiratkin nauttivat taistelemisesta.

Hyvikset pahiksina ja pahikset hyviksinä, osa 2

Viimeksi aiheena olivat pahisten hyvät teot ja hyvisten pahat teot. Nyt pohdinnan aiheena on historia. Miten paljon hahmon omat kokemukset ja kohtaamiset vaikuttaisivat sen elämään ja päätöksiin? Miten hyvät/pahat hahmot reagoisivat, jos osat vaihtuisivat?

Takahashi on pariin otteeseen leikitellyt ajatuksella kirjoittaa GNG:n tarina Akakabuton näkökulmasta. Meteor Ginissä tästä näkyikin pieniä otteita Akakabuton ajatuksina, kun sen puoliso ja pentuja tapettiin. Suoranaisesti uhriksi Akakabutoa ei voi sanoa: se oli vaarallinen jo tavallisena karhuna ja hyökkäsi karjan sekä sitä metsästävien ihmisten kimppuun. Goheen ammuttua Akakabutoa siitä tuli kuitenkin verenhimoinen olento, joka tappoi kaiken edetessään.

Olisiko sama voinut käydä muillekin hahmoille?

Voisin helposti kuvitella, että jos Riki olisi kohdannut samanlaisen kohtalon kuin Akakabuto, se olisi menettänyt luottamuksensa ihmisiin ja alkanut mahdollisesti vihata niitä. En kuitenkaan usko, että Riki olisi alkanut ihmisiä tappaa, mutta se ja sen lauma olisivat varmasti uhka kaikille ihmisille, jotka tunkeutuisivat niiden reviirille. Riki myös todennäköisesti estäisi kaikki Goheen yritykset lähteä metsästämään. Tämän tyylistä eläinten käyttäytymistä on nähty aavistus Yamatossa sekä Ginga no Inutachissa. Niissä koirat eivät kuitenkaan ryhdy väkivaltaisiksi, vaan hylkäävät omistajansa, mikä onkin realistisempi kuva.

Hougen ja Genba ovat vielä voimakkaammin ihmisen uhreja kuin Akakabuto. Koko niiden tausta viittaa pentutehtailuun ja huonot olot, missä ne pakotettiin elämään, ajoivat ne hulluksi. Niillä ei koskaan ollut ihmisomistajaa, joten ne eivät olleet kiintyneet ihmisiin, vaan mielsivät nämä vain kärsimyksen aiheuttajiksi. Hougenin ja Genban pelko muuttui vihaksi, jonka jälkeen ne oppivat, että ihminen kuolee siinä missä koirakin.

Weedin lapsuus oli ankara, mutta mitä olisi tapahtunut, jos se ja Sakura olisivat joutuneet samanlaisiin oloihin kuin Hougen ja Genba?

Aluksi on sanottava, että realistisesti katsoen en usko, että tämä kaksikko olisi selvinnyt hengissä tästä koettelemuksesta. Weed oli vasta pentu ja Sakura oli kokematon taistelija, minkä johdosta joku muu koira olisi varmasti tappanut ne.

Sakura olisi varmasti tahtonut pitää Weedin loppuun asti oikeamielisenä, joten kuvittelisin, että ruuan loputtua ja koirien alkaessa syödä toisiaan, Sakura olisi pitänyt Weedin parhaansa mukaan erossa kannibalismista, mutta tuonut tälle kuitenkin koiranlihaa syötäväksi, jotta tämä pysyisi elossa. Jos Sakura olisi kuollut, se olisi kuollut vankilaolosuhteissa ja pitäisin todennäköisenä, että sen viimeisiä toiveita Weedille olisi, että Weed söisi emonsa ruumiin. Se olisi kuitenkin Weedille ainoa mahdollinen keino selvitä.

Tämän jälkeen näkisin mahdolliseksi kahdenlaisen hahmokehityksen. Ensimmäinen olisi pahis-Weed, joka vihaisi Ouuta ja isäänsä Giniä, koska tämä oli hylännyt Sakuran ja jättänyt sen kuolemaan kammottavasti. Pahis-Weed tahtoisi oletettavasti syrjäyttää Ginin, koska tämä oli huono johtaja, joka ei kyennyt huolehtimaan edes puolisostaan. Tämän Weedin kohtalona olisi todennäköisesti taistella Giniä vastaan ja palata sen jälkeen hyvisten puolelle.

Toinen vaihtoehto olisi hullu-Weed. Weed, joka ihailisi isäänsä ja Ouun sotureita, mutta joka olettaisi, että sen lapsuus oli normaali ja sellainen, mistä oikea maailma koostuisi. Se tiedostaisi Ouun kunniakäsitykset, mutta mieltäisi ne julmasti: johtajan käskystä kieltäytyneet tapettaisiin ja viholliset tapettaisiin viimeiseen mieheen, koska olisi kunniatonta antaa niiden menettää maineensa taistelun häviämällä ja selviämällä elossa. Hullu-Weed söisi taistelussa kuolleita eikä epäröisi tiukassa paikassa tappaa omiakaan laumalaisiaan ruuaksi.

Muuten hullu-Weed olisi luonteeltaan samanlainen kuin ennenkin: naiivi, anteeksiantava, auttavainen ja muihin luottava. Muut koirat ehtisivät todennäköisesti tutustua siihen ennen kuin hullu-Weed näyttäisi todellisen karvansa. Tämä tapahtuisi todennäköisesti tilanteessa, jossa esimerkiksi Jerome kieltäytyisi noudattamasta käskyjä ja Weed tappaisi tämän.

Hullu-Weedin kohtalo olisi karumpi kuin pahis-Weedin. Se todennäköisesti kohtaisi Ginin taistellen verissäpäin Hougenia vastaan, mutta armon antamisen sijaan hullu-Weed repisi Hougenin kappaleiksi ja käskisi tappaa kaikki tämän joukot isänsä kunniaksi. Gin näkisi oletettavasti heti poikansa läpi ja tappaisi tämän, koska tietäisi, että Weedistä ei voisi koskaan tulla normaalia, vaan tilanne vain pahenisi.

Tästä päästäänkin pohtimaan myös Ginin käytöstä. Kun Weed taisteli Hougenia vastaan, Gin kielsi muita auttamasta Weediä, vaikka tämä oli kuolla. Vaikka Gin teki tämän enemmänkin Ouun johtajana kuin isänä, on tilannetta mielenkiintoista miettiä toisesta näkökulmasta. Jos Hougen olisi taistellut Weediä vastaan jääden tappiolle, olisiko Genba tullut apuun? Genba oli Hougenia heikompi ja ei-niin-älykäs, joten mitä se olisi tehnyt taistelutilanteessa? Olisiko Hougen sallinut Genban tulla avukseen, koska se olisi tarkoittanut suoraan veljen kuolemaa?

Genba olisi todennäköisesti tullut Hougenin avuksi, koska heikompana Genban olisi varmasti mahdoton kuvitella elämäänsä ilman Hougenia. Jos Hougenilla olisi ollut voimia, se saattaisi voida yrittää estää veljeään. Todennäköisesti kuitenkin kaksikko olisi liittoutunut ja iskenyt sitten Ouun armeijan kimppuun tavoitteenaan tappaa ja vammauttaan mahdollisimman moni. En kuitenkaan usko, että ajatus kunniasta tai arvostuksesta olisi estänyt veljeksiä tulemasta toistensa avuksi.

Gin tuntuu suhtautuvan jälkikasvuunsa melko jäykän muodollisesti, kun sitä vertaa tapoihin, miten monet muut koirat reagoivat. Moss vierittää kiviä Benin niskaan ja Kurojaki raivostuu niin, että se iskee kaikkien vastustajiensa kimppuun. Ginin ratkaisu on oikean johtajan ratkaisu, mutta ei isän ratkaisu: se luo pennulla kuvan siitä, että se ei ole läheskään niin tärkeä kuin muu maailma ja on varmasti myös järkytys. Weed oli kuitenkin käyttänyt lähes vuoden armeijaa kerätäkseen ja taistellut valtavaa ylivoimaa vastaan - eikä Gin lopulta välittänyt siitä niin paljon, että olisi voinut tahrata henkistä haarniskaansa.

Jossain toisessa tarinassa Hougen voisi ollakin hyvis: karu ja karismaattinen hahmo, jonka tarkoituksena on murtaa tyrannia, joka asettaa kunnian perheen edelle.

Hyvikset pahiksina ja pahikset hyviksinä, osa 1

Jäin Kaksoissolassa tätä aihetta sivuneen topicin ansiosta tätä hieman pohtimaan.

Mitä pahismaista Gingan hyvikset tekevät ja toisinpäin, mitä hyvää pahikset taas tekevät?

Weedin suurin ristiriitainen teko on P4:n tappaminen. Tässä vaiheessa Weedin moraali oli jo kehittynyt selkeästi "ei saa tappaa" -asenteeksi, mikä johtui Bluen ja Smithin kuolemasta sekä Jeromesta, joka oli tapattanut säälittä oman joukkonsa. Tästä huolimatta Weed tappoi P4:n eikä katunut sitä jälkikäteen.

Olen itse nähnyt tähän kaksi erilaista syytä. Ensinnäkin voi olla, että Weed (tai kukaan koirista Jeromea lukuunottamatta) ei mieltänyt P4:ää koiraksi. P4:n puhekuplat ovat mustat kuten esimerkiksi karhuilla ja villisioilla, mikä saisi olettamaan, että koirat eivät ymmärrä P4:n puhetta. Ne vaihtavatkin vain muutamia sanoja keskenään ja enimmäkseen Jerome puhuu P4:n kanssa. Monet keskusteluista eivät myöskään vaadi suoranaista ymmärtämistä, vaan esimerkiksi P4:n uhkauksen Jeromen tiputtamisesta voi ymmärtää jo eleistäkin.

Toinen syy oli varmasti myös taistelun epätoivoisuus. Weedin joukoilla ei ollut mitään mahdollisuuksia P4:ää vastaan ja se oli tappanut niistä jo useita. Jos taistelu olisi jatkunut, ei voitto olisi ollut varma. Kun vaihtoehtoina on täysivoimainen isku tai kuolema, Weed iskee täysillä. Se teki näin yrittäessään salamurhata Hougenin ja lopputaistelussa se myös iski täysin voimin Hougenia vastaan.

Kaksi tunnustusta vaille jääneet pahat teot tulevat Tesshiniltä ja Hirolta: Tesshin aiheutti Genballe aivovaurion ja Hiro taas silpoi Kamakirin. Tesshinin teolle puolustuksena on se, että se tapahtui taistelun tuoksinnassa eikä välttämättä ollut tarkoituksella tehty. Hiron teko taas oli astetta julmempi: Kamakiri oli tuossa vaiheessa jo menettänyt hampaansa, joten sen silpominen oli melko tarpeetonta. Se ei myöskään palvellut mitään muuta tarkoitusta kuin Kamakirin häpäiseminen. On perusteltu, että Hiro kuitenkin antoi Kamakirille armoa, koska ei tappanut sitä, mutta vammautuminen oli lopulta Kamakirille kuolemaa pahempi vaihtoehto. Se oli ylpeä soturi, joka oli valmis kuolemaan taistelussa ja siinä oli myös omanlaista pahaa karismaansa, koska se oli saanut riveihinsä paljon kuolemaa pelkäämättömiä sotilaita.

Hiron teko oli myöskin täysin tietoinen ja on turhaa sanoa, että Kamakirin tappamatta jättäminen olisi jättänyt Hiron vaille kostoaan.

Entäpä toisin päin?

Heti alkuun nostaisin esiin Kamakirin. Kamakiri on Hougenin joukoissa hyvin samantyylinen kuin John ja Mutsun kenraalit olivat Rikin laumassa. Sillä oli selkeät omat tavoitteensa ja se teki paljon suorastaan pahoja tekoja eikä epäröinyt tappaa taistelussa. Toisaalta se noudatti omanlaistaan kunniakoodia ja oli joukkoineen valmis kuolemaan kuin kohtaamaan häpeän. Tämän vuoksi Kamakiri tosin usein mielletään vain jääräpäiseksi vanhaksi ukoksi, mikä on hieman erikoista. Kamakiri on kuitenkin aavistus hyvyyttä, mikä Hougenista puuttuu. Tai ehkä paremminkin Kamakirissa ei ole Hougenin hulluutta.

Itse olisin pitänyt Kamakirin ja Ginin kohtaamista erittäin mielenkiintoisena. Kamakiri kuitenkin vaati johtajaltaan kunnioitusta sekä voimaa, mitä Gin olisi tarjonnut enemmän kuin Hougen. Valtaa Ginin kautta ei olisi saanut, mutta olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko Gin voinut vaikuttaa Kamakiriin. Weedin uran isoin munaus tapahtui Kamakiria kohdatessa: Weed alistui Kamakirin edessä eikä tehnyt tähän minkäänlaista vaikutusta. Jos Weed olisi tuolloin kyennyt haastamaan Kamakirin tai kohtaamaan tämän kuten johtaja toisen, olisivat myöhemmät tapahtumat olla erilaisia.

Muuten Hougenin joukoista hyvyyttä on hankala löytää. Sniper on juuriaan myöten omistautunut kostolle eikä se missään vaiheessa tee mitään ketään auttaakseen, vaan keksii julmimmat keinot Hougenin armeijan kuritukseksi.

Hougenissa itsessään hyviä tekoja saa miettiä. Se suhtautui lämpimästi vain veljeensä Genbaan ja Hougenin ystävällisin teko oli lopettaa Genba tämän saatua aivovaurio. En usko, että Weed tai kukaan muu vastaavassa tilanteessa olisi pystynyt samaan, vaan haavoittuneen soturin ainoaksi kohtaloksi olisi tullut kuoleman odottaminen. Näin kävi esimerkiksi Yukimuran ottoisälle Saheijille, joka Yukimuran kuoleman jälkeen jäi riutumaan pois. Jos Hougen ei olisi tappanut Genbaa, sitä olisi odottanut samanlainen kuolema, mahdollisesti vihamielisten koirien käsissä.

P4 on myös yksi pahiksista, josta löytyy myös hyvyyttä. Se kohteli Jeromea ystävänään ja vältteli useaan otteeseen taistelua sitä vastaan. Jos Jerome olisi vastannut tähän ystävällisyyteen ja yrittänyt tappamisen sijaan puhua P4:llä, olisi senkin kohtalo voinut olla erilainen.

GNG:n puolella tapahtumia on useampia, mutta -kuten Weedinkin kanssa- en laske mukaan pahiksia, jotka vaihtavat puolta.

Hyvistä pahiksista ensimmäisenä tulee mieleen Kurojaki. Hulluudestaan huolimatta Kurojakissa oli muutamia tärkeitä ominaisuuksia. Se oli valmis tekemään mitä tahansa pentunsa pelastamiseksi ja lisäksi se oli kuolemaan asti uskollinen tehtävälleen. Harmillisesti Kurojakista tiedetään muuten melko vähän: oliko se hyvä puoliso ja miten taitava johtaja se lopulta oli?

Pahisten puolella esiin nousevat vielä karhut. Akakabuton lopullinen tarkoitus oli hankkia itselleen ja karhuilleen reviiri, jotta ne olisivat turvassa ihmisiltä. On aavistuksen epäselvää, miten paljon karhut lopulta uhkasivat villikoiria. Tappoivatko ne niitä toistuvasti ruuaksi vai oliko kyse lähinnä samoista saaliseläimistä taistelemisesta? Rikin motiivi ei lopulta ollut pelastaa villikoiria, vaan pelkästään pohjaton viha karhuja kohtaan.


Hyvisten riveistä löytyy taas enemmän:

John on Ginin armeijan suurin pahis. Se tappaa epäröimättä ja hyökkää vihollisten kimppuun myös takaapäin. Tästä huolimatta se on yksi Oun arvostetuimpia sotilaita. Johnin luonne ei ole myöskään lauhtunut vuosien saatossa, vaan se tappaa vihollisia yhtälailla epäröimättä myös WEED-mangan aikana. Johnin ja Weedin kohtaaminen olisi varmasti ollut erittäin mielenkiintoinen. Weed olisi kunnioittanut Johnia isänsä henkivartijana ja ystävänä, mutta Johnin asenne on kuitenkin tyystin eri kuin Ginin ja Weedin. Olisiko John muuttanut Weedin asennetta vai olisiko Weed pistänyt Johnia kuriin?

Myös Giniltä löytyy omat hetkensä, vaikka ne ovatkin erittäin pieniä. Kun Sniper ottaa Kurotoran vangikseen ja uhkaa tappaa tämän, alistuu Gin hetkeksi, mutta valmistautuu sitten jatkamaan taistelua välittämättä Kurotoran kohtalosta. Kurojakiin ja Chibiin tilannetta ei voi verrata, koska Chibi oli kuitenkin taisteluista täysin ulkopuolinen, mutta miten esimerkiksi Hougen olisi mahtanut reagoida, jos (toimintakuntoinen) Genba olisi otettu vangiksi. Olisiko Hougen alistunut pelastaakseen veljensä vai olisiko se toiminut Ginin tavoin ja uhrannut veljensä voidakseen tappaa vihollisensa?

Yksi erittäin pienelle huomiolle jäänyt pahojaan tekevä hyvis on Akame, jonka olen muutamaan kertaan nostanut esiin persheily-paneeleissani. Akame mielletään aina rauhaarakastavaksi ja muutenkin ylimaallisen viisaaksi urooksi. Kysymys: miksi Akame poltti Itho-talon ja pyhät kääröt? Tämä oli tavallaan pakote muille Igoille jättää tehtävä, mutta miksi ihmeessä Akame ei voinut antaa taloa Kogille? Kurojaki ja muut kogat eivät suunnitelleet maailmanvalloitusta tai muuta vastaavaa, joten jos Akame olisi antanut talon niille, ei se olisi ollut keneltäkään pois. Talon polttaminen oli lopulta äärettömän lapsellinen teko, joka vain esti Kurojakia saamasta taloa haltuunsa. Jos taloa ei olisi poltettu, olisivat Kogat jääneet eloon eivätkä ne olisi syöksyneet kuolemaansa.

Karhukoirien veri

Kiatsu käsitteli blogissaan karhukoiria sekä Weedin karhukoiran verta. Ginga-sarjoissa on usein tilanteita, joissa sanotaan, että hahmon karhukoiran veri heräsi, mikä tavallisesti johtaa hahmon voimien kasvamiseen. Onko tässä mitään perää realistisesti ja mitä karhukoiran veren heräämisellä varsinaisesti tarkoitetaan?

Metsästyskoirapiireissä "veren herääminen" on melko yleinen asia. Siitä käytetään useimmiten nimitystä "syttyminen" eli esimerkiksi koira syttyy haukkumaan lintua tai ajamaan jänistä. Tähän liittyy usein myös termi varhaiskypsä eli koira, joka metsästysvietti sekä -taidot syttyvät nuorena ja hyvin vähäisellä koulutuksella.

Syttyminen voi tapahtua koirissa monilla eri tavoilla ja monissa eri vaiheissa. Koira voi syttyä ensi kerran jäniksen jäljet haistettuaan tai vaihtoehtoisesti, kun se saa syödä riistan lihaa. Myös riistaeläimen kaataminen haukkuun tai ajoon voi saada koiran ymmärtämään tehtävänsä ja syttymään metsästyskoiraksi. Joissakin tilanteissa omistaja voi itse havaita muutoksen: koiran haukkuääni muuttuu tai se alkaa liikkua itsenäisemmin eikä hae enää tukea omistajaltaan. Monesti syttymistä tapahtuu silloin, kun koira oppii jonkun uuden asian esimerkiksi paluperän selvittämisen. Koiran metsästysinto on pitkälti syttymisen takana - jos koira ei ole kiinnostunut riistasta, ei se tule suuresti kehittymään pitkänkään koulutuksen aikana.

Syttyminen, varhaiskypsyys ja metsästysinto riippuvat puhtaasti yksilöistä ja niiden taidoista. Vaikka koira olisi innokas, jos se ei ole älykäs, kestää sen kouluttamisessa kauan ja koira voi tehdä monenlaisia virheitä, esimerkiksi ajaa pysäytettävän riistan pakoon. Toisaalta, jos koira on varhaiskypsä ja se syttyy aikaisin, voi se myöhemmällä iällä kyllästyä työhönsä ja esimerkiksi hirvikoira voi alkaa jahdata jänistä tai muuta ei-toivottua riistaa. Tämän vuoksi koiran työn on oltava sille erittäin mieluista ja samalla sopivan haastavaa.

Älykäs koira oppii nopeasti: ajokoira voi oppia jänisten yleisesti käyttämät reitit ja kiertää vaikeakulkuiset alueet, vaikka ajokoira tavallisesti seuraa riistaa jälkitarkasti. Paluperien selvittäminen sekä jänisten seuraaminen tien yli ovat yleisimpiä asioita, mitä ajokoirien tulee oppia. Monia asioita koira ei voi ehtiä oppimaan, vaan sen täytyy selvitä vaistollaan ja älyllään: Kuinka pitkälle ja kuinka nopeasti hirvi voi potkaista? Onko mäyrän luolassa riittävästi tilaa kääntyä ympäri, jos mäyrä yllättää koiran takaa? Onko luolassa kapeita kohtia, joihin koira voi jäädä kiinni? Miten lähelle karhua voi mennä, että se pysähtyy, mutta ei hyökkää?

Koiria kuolee joka vuosi hirvien potkuihin sekä mäyrien raatelemina. Jotkut koirat jäävät ansaan louhikkojen luolastoihin, eivätkä pääse ulos, vaan nääntyvät nälkään ja janoon. Karhujen haukkutilanteet ovat harvinaisia, joten koiria jää melko harvoin karhujen hampaisiin - pakeneva koira saattaa kuitenkin johdattaa karhun omistajansa luo, mikä on myös harvinaista, koska karhut välttelevät ihmisiä. On paljon kuolettavia virheitä, joita metsästävä koira voi tehdä. Vielä enemmän on sellaisia, jotka tekevät koirasta heikon metsästyskoiran.

Onko koirien syttymisessä tai veren heräämisessä paljon eroja?

Lyhyesti: kyllä. Seurakoirilla syttymistä ei käytännössä tapahdu ollenkaan. Syttymisessä on kyse siitä, että koira tajuaa oman tehtävänsä sekä taitonsa ja oppii hyödyntämään niitä. Seurakoirilla tai seurakoiriksi taantuneilla metsästys- ja palveluskoiraroduilla (esimerkiksi akitat, tietyn linjan mäyräkoirat, beaglet ja saksanpaimenkoirat) ei ole samanlaista viettiä kuin käyttökoirilla. Vietti voi myös turtua, jos koiraa ei kouluta tai sille ei anna mahdollisuutta toteuttaa itseään eikä se saa oikeaa kannustusta. Tämän vuoksi on mahdollista, että saman pentueen pennuissa on suuria eroja, jotka voivat johtua pentujen välisistä eroista, mutta jotka usein johtuvat kaikkein eniten omistajan koulutustaidoista.

Myös metsästyskoirarotujen välillä on suuria eroja. Karhukoirilta vaaditaan voimakkaampaa luonnetta kuin jäniskoirilta ja luonne-erot voi havaita jo muutaman kuukauden ikäisissä pennuissa. Ajokoirat liikkuvat enemmän ryhmissä eivätkä kulje kauas, kun taas karhu/hirvikoirat ovat jo pentuina itsenäisempiä, itsepäisempiä ja rohkeampia.

Kun Gingassa puhutaan karhukoiran veren heräämisestä, pidän itse selkeänä sitä, että kyse on vanhojen metsästys- ja taisteluvaistojen heräämisestä. Akitat metsästävät karhuja ym. hyvin eri tavalla kuin länsimaalaiset koirat: ne liikkuvat useimmiten pareina ja ne eivät pidä riistaa paikoillaan haukkumalla, vaan pureutuvat siihen kiinni pakottaen sen pysähtymään ja joskus raadellen sen kuoliaaksi. Tässä tilanteessa koiria tulee olla useita ja niiden tulee ajoittaa hyökkäyksensä niin, että ne puolustavat samalla toisiaan tai karhu saattaa tappaa ne. Gingan maailmassa akitat on myös kuvattu erittäin lähihakuisiksi eivätkä ne usein poistu omistajansa näköpiiristä. Tämä loisi sen olettamuksen, että niillä on myös voimakas vietti suojella omistajaansa. (Suomessa hirvi- ja karhukoirat vaeltavat useiden kilometrien päähän omistajistaan, mutta en ikävä kyllä tiedä, miten metsästys on aikoinaan Japanissa toiminut.)

Rikiä ja myöhemmin Giniä on luonnehdittu viimeisiksi oikeiksi karhukoiriksi, kun ne metsästivät Goheen kanssa Akakabutoa. Tavallaan se on totta: Weed ei koskaan suoranaisesti etsi tai koe tehtäväkseen taistella karhuja vastaan. Gingan maailmassa karhukoiran ei kuitenkaan tarvitse kohdata karhua, jotta sen vaistot heräisivät. Tärkeintä on tilanne, jossa se ymmärtää voimansa ja pakottaa itsensä voimiensa äärirajoille. Useimmilla Ginga-koirilla syttyminen onkin tapahtunut tilanteessa, jossa karhuja ei ole: Rikillä, kun se puolusti Daisukea, Ginillä taistelussa Sniperiä vastaan ja Weedillä P4:n kohdatessa.

En kuitenkaan katsoisi, että Weed olisi karhuverettömänä isiään heikompi. Myös Ginin karhukoiran ura päättyi Akakabuton kaatamiseen eikä sen elämä keskity karhujen metsästykseen, kuten Rikin koko elämä keskittyi.