keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Aloittelevan keräilijän opas: VARO!

Piraattitavarat ovat asia, jotka häiritsevät kaikkia keräilijöitä sekä merkkitavaroiden ostajia. Etenkin tunnetuimmista merkeistä piratoituja tuotteita on usein helpompi ostaa kuin aitoja ja harmillisesti etenkin anime-puolella tämä korostuu. Ginga-sarjat ovat onneksi ulkomailla niin vähän tunnettuja, että niistä on valmistettu erittäin vähän väärennöksiä.

Mitä piraattituotteet ovat?


Piraattituotteet ovat myyntiin valmistettuja tuotteita, joiden valmistajalla ei ole lisenssejä tuotteen tekemiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi netistä ladatut ja sitten CD:lle/DVD:lle poltetut musiikit sekä tv-sarjat tai elokuvat ja pinssit, mukit, paidat ja vastaavat, joihin on otettu kuva sarjasta ilman sarjan tekijän lupaa. Usein tuotteita valmistetaan ilman alkuperäistä mallia tai esimerkiksi figuureissa alkuperäiset muotit voidaan varastaa ja niiden pohjalta voidaan tehdä lisää tuotteita.

Tekijät saavat lisenssillä valmistetuista tuotteista aina korvauksen. Aiheen suosiosta riippuen, ovat lisenssimaksut 0,1-15% tuotteen myyntihinnasta.

Tämän lisäksi monet sarjojen tekijät tahtovat vaikuttaa siihen, minkälaisia tuotteita heidän tarinoistaan valmistetaan ja millä periaatteilla. Takahashi esimerkiksi tarkistaa kaikki suomalaiset julkaisut, jos niihin pitää piirtää jotain ylimääräistä (esim. koiran korvien päät, jotka ovat jääneet alkuperäisessä kuvassa logon tai muun kuvion alle). Lassin & Leevin tekijä, Bill Watterson, on kieltänyt oheistuotteiden valmistamisen sarjastaan täysin. Kiroilevan siilin luoja, Milla Paloniemi, taas on vaatinut, että kaikki tuotteet valmistetaan eettisesti ja hän on kieltäytynyt useista kymmenistä eri tuoteideoista. Angry Birds on taas päinvastainen esimerkki: kyseisestä pelistä on valmistettu mitä vain pehmoista liukureihin, vieheistä sarjakuviin ja limppareista viskiin. Tekijät ovat jopa etsineet piraattitavaroita valmistaneita firmoja ja ottaneet ne sitten itselleen töihin, jos ovat pitäneet niiden tuotteista.

Kun piraattitavaroita valmistetaan, menetetään nämä kaikki: tekijä ei saa työstään korvausta, tuotteet voidaan valmistaa millaisissa oloissa vain ja jotkut niistä voivat olla jopa alkuperäistä työtä loukkaavia. (Esimerkiksi Vocaloid-hahmoista valmistetaan joskus riisuttavia hentai-figuureita.) Lisenssoiduissa tuotteissa voidaan esimerkiksi lapsityövoima- tai ympäristörikostilanteissa aina selvittää valmistaja sekä myyjä jokaista askelta myöten: piraattituotteissa on usein vain valmistusmaa eikä mitään muuta tietoa valmistajasta tai välikäsistä, joiden läpi tuotteet ovat kulkeneet.

Tämä on erittäin ongelmallista, koska tuotteiden käsittelystä ei saa tällöin tarkempaa tietoa. On yleistä, että figuureissa käytetään lyijypohjaisia maaleja ja esimerkiksi pehmolelut käsitellään hyönteismyrkyillä ja homeentorjunta-aineilla, jotta ne olisi helpompi varastoida. Yksi esimerkki Suomessa tästä myrkkykäsittelystä ovat ns. myrkkysohvat, jotka aiheuttivat useilla ihmisille kammottavan, kutiavan ihottuman. Myrkkysohvat olivat tunnettujen valmistajien tuottamia, joten niiden myyntiä pystyttiin valvomaan ja korvauksia hakemaan, mutta piraateissa ei syyllistä voi saada kiinni.

Pehmoleluissa yksi huomattava asia on myös neulat: pehmoja valmistettaessa on aina riski, että niiden sisälle jää neuloja valmistusvaiheessa, mikä on iso turvallisuusriski.

Piraattituotteiden takana on lisäksi usein järjestäytyneitä rikollisjärjestöjä ja niiden salakuljettamiseen käytetään samoja reittejä kuin huumeiden salakuljetukseen. Piraattituotteet ovat nimittäin paljon turvallisempi keino rikastua: niistä saa yhtä hyvän voiton ja kiinnijäädessä niiden kuljettamisesta saatavat rangaistukset ovat minimaalisia verrattuna huumeiden salakuljetukseen.

Jos tulli havaitsee piraattituotteita, se saa takavarikoida ja tuhota tuotteet. Jos piraattituotteita on tuotu myyntiin, joutuu maahantuoja myös maksamaan korvauksia.

Ginga-piraatit


Koska Ginga on tuntematon sarja, siitä ei onneksi liiku paljon väärennettyjä tuotteita. Myöskin aktiivinen keräilijäkunta takaa sen, että väärennetyt tavarat tunnistetaan nopeasti. Ohessa tällä hetkellä tunnetut väärennökset.

Huom! En käsittele tässä mallikuvia.



Pehmolelut
Kalliit Ginga-pehmot ovat napanneet fanien lisäksi monien muidenkin huomion ja tämän johdosta eBaysta voi usein löytää edulliset Kyoshiro- ja Akame -pehmot. Pehmot on erittäin helppo tunnistaa, koska ne ovat täysin erilaisia kuin muut: muumimaiset pehmot tunnistaa Ginga-hahmoiksi lähinnä nimen perusteella. Akame on vain täysvalkea koirapehmo ja Kyoshiron arvet kulkevat miten sattuu. Pehmoissa on myös "copyright-merkki", jossa on kuva Weedistä palmutaustalla.

Pehmoja näkyi aluksi vain muutamalla myyjällä, mutta nykyisin niitä kauppaa jo kymmenisen myyjää. Pehmojen hinta vaihtelee 4-10 euron välillä.

Mukit
Ginga-mukeja on kahtaa erilaista ja kummassakin on sekaisin GNG- ja GDW-kuvia.


Iphone-kotelot
Koteloita on nähty kahtaa erilaista. Kuvitus on samaa kuin aiemmissakin tuotteissa, joten on todennäköistä, että valmistaja on sama tai kyseiset kuvat saa netistä ladattua helposti painolaatuisina kuvina.


Englanninkieliset DVD:t
GNG- ja GDW- animet on kummatkin käännetty englanniksi fanien toimesta ja tekijät ovat laittaneet käännöksen ilmaiseksi jakoon nettiin. Tätä kyseistä käännöstä kaupitellaan myös DVD:llä ja sen ostaminen ei ole millään tavalla suositeltavaa: kyse ei ole virallisesti englanninkielisestä käännöksestä, vaan netistä ladatuista fanien tekemistä käännöksistä.





Kiinalaiset DVD:t
Sisältävät japaninkieliset äänet sekä kiinalaiset ja englantilaiset tekstit. Kumpienkaan tekstien laadusta ei ole tietoa. Pakettia myydään usein nimellä "Ginga Densetsu Weed Kiba".


Pinssit
Pinssejä näkee aina silloin tällöin huuto.netissä ja ne ovat kaikki tehty suoraan animesta tai mangasta otetuilla kuvilla.



Pullonkorkit
Japanilaiset, ilmeisesti maitopullojen korkit, ovat hämmentäneet faneja jo useaan otteeseen eikä niistä ole vieläkään saatu tarkalleen selkoa. Korkeissa on joitakin tunnistettavia Ginga-hahmoja: Gin, John sekä Daisuke ovat yleisimmin löydettyjä. Korkeissa ei kuitenkaan ole minkäänlaista copyright-merkintää, joten ne eivät todennäköisesti ole aitoja. Tosin on huomioitava eräs toinenkin asia: missään niissä ei lue, että ne olisivat Ginga-oheistuotteita ja piirrokset ovat niin huonoja, että hahmoja on hankala tunnistaa, vaikka muutaman poseerauksen voikin tunnistaa mangoista ja animesta.

Japanissa näitä näkee aina silloin tällöin myytävänä Ginga-tuotteiksi merkittynä. Varmuutta näiden aitoudesta tai edes liittymisestä Ginga-sarjaan ei kuitenkaan ole. Ehkä joku tahtoi vain tehdä korkkeja koirakuvioilla ja otti mallia GNG:stä?

Piraattien arvo

Mitä monet pohtivat, on piratoitujen tuotteiden arvo. Useimmiten niillä ei ole keräilyarvoa: piraattituotteita valmistetaan isot erät ja jos ne eivät mene kaupaksi alkuperäisinä, saatetaan niitä muokata ja alkaa myydä uudestaan eri nimellä. Esimerkiksi Pikachu-pehmoja saatetaan muokata keltaisiksi hiiripehmoiksi, jos ne eivät mene riittävän nopeasti kaupaksi tai jos Pokemonin lisenssien omistajat ovat alkaneet hiillostaa firmaa.

Lisäksi piraattituotteissa voitot ovat huomattavat: useissa tuotteissa lisenssi-, valvonta-, ym. maksut nostavat huomattavasti tuotteen hintaa. Kun puhutaan vain valmistuskuluista, niin esimerkiksi yhden pinssin tekeminen maksaa alle 10 senttiä - vähemmänkin, jos niitä teettää kerralla enemmän. Kun ensimmäiset tuotteet on myyty kalliilla ja voittoa saatu riittävästi, voidaan ylijäävät tuotteet vain hävittää, jos ne eivät mene kaupaksi.

Ainoa tilanne, missä piraattituotteilla on vähän arvoa, ovat käyttöesineet ja silloinkin on kyse ihan vain käyttöarvosta. Piratoituja mukeja ja vastaavia ostaessa kannattaa kuitenkin huomioida, että halvasta mukista tai pehmosta voi tulla pitkä itku, jos sen valmistuksen on tingitty laadusta ja se aiheuttaa omistajalleen allergisen reaktion, pehmosta löytyy neula tai muuta vastaavaa.

Joissakin tunnetuimmissa sarjoissa harvinaisilla piraattitavaroilla voi olla enemmän arvoa. Otetaan esimerkiksi Star Wars: kun Episodi 6 oli ilmestymässä, sen nimen väitettiin olevan Jedin kosto ja tämä teksti painettiin pariin aitoon oheistavaraan harhautukseksi sekä käytännössä kaikkiin piraattitavaroihin. Viime hetkellä elokuvan oikeaksi nimeksi ilmoitettiin Jedin paluu ja piraattitavarat saattoi tällöin helposti erottaa. Näistä piraateista tuli kuitenkin harvinaisuutensa vuoksi melko arvokkaita ja haluttuja keräilytuotteita. Halutuimpia ovat kuitenkin alkuperäiset, aidot Jedin kosto -tuotteet.

7 kommenttia:

  1. Tämä oli varmasti hyödyllinen postaus monille, nuo piraattipehmot muistuttavat enemmän Muumeja kuin Akamea/ Kyoshiroa. :-D

    VastaaPoista
  2. Muutes tilatessasi sinulta figuureja jotka ovat avatussa paketissa niin voiko sinulle vielä vaikka laittaa varmistusta figuureista jotka jo omistaa ettei vahingossa tule samaa, puhun nyt siis weed figuista:D

    VastaaPoista
  3. Haluaisitko noita maitopullonkorkkeja lainaan, kun tulin niitä kerran hankkineeksi? Kysyn vielä lisäksi Weedpedian ylläpitäjältä Twitterin kautta, jospa hän tietäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikeastaan, kiitos kuitenkin tarjouksesta. Olen nähnyt niistä kuvia kaikilta puolilta ja niistä ei hirveästi tietoa irtoa. Jos Weedpedian pitäjältä saa tietoa, se olisi kyllä hienoa! Nuo voivat kuitenkin olla jokin kulttuurillinen juttu, josta ei vain tiedetä täällä puolen palloa.

      Poista
    2. https://www.facebook.com/photo.php?fbid=729783577060318&set=a.695998817105461.1073741830.671246526247357&type=1

      :D

      Poista