Gingan isähahmot

Gingan yksi läpi kantavia teemoja on isän ja pojan suhde. Sarjasta löytyykin paljon erilaisia isiä, jopa paljon enemmän kuin äitejä. Millaisia isä-hahmoja Gingasta löytyy ja mikä voi olla Ginga-hahmojen isien taustana?

Biologiset vanhemmat: Chuutora, Riki, Shiro

Osalla hahmoista isän rooli jää niillä hyvin pieneksi: ne saavat pentuja, mutta ne eivät vaikuta niiden elämään. Selkeimmät tällaiset hahmot ovat Riki ja Shiro, jotka lemmikkeinä eivät hirveästi omasta lisääntymisestään päättäneet. Ne kohtaavat pentunsa myöhemmin, mutta eivät muista tai tunnista niitä. Kun ne tunnistavat pentunsa, on käynnissä taistelutilanne, jonka vuoksi ne eivät ehdi hirveästi osoittaa tunteita pentujaan kohtaan.

Laitoin Chuutoran tähän ryhmään, koska sen suhtautumista pentuihin ei tiedetä.

 Opettajat: Gin, Joe, Kurotora, Kyoshiro, Riki, Reima, Terumune

Opettaja-isät eivät suhtaudu pentuihinsa niinkään pentuina, vaan oppilaina. Pennun tehtävänä on oppia ja periä isänsä mantteli eikä suhteessa ole tilaa tunteilulle. Raain esimerkki lienee Terumune, joka iski poikansa Masamunen kerran toisensa jälkeen alas kalliolta selventämättä oppitunnin tarkoitusta pennulle.

Kyoshirolla ei koskaan ollut biologisia pentuja, mutta sen lauma koostui myös pienistä pennuista, joita se kasvatti aikuisiksi.

Gin on pitkälti opettaja-isä: vaikka se kaipasi Weediä ja tahtoi etsiä poikansa, lopulta Gin piti tärkeämpänä Ouun tilanteen ratkaisemista kuin oman poikansa henkeä. Hyvänä puolena tämä näkyy taas Yukimuran kohtaamisessa: kun Yukimura kutsuu isäänsä, ei Gin asetu Saheijin tielle, vaan käskee tämän menemään Yukimuran luokse, vaikka näin Gin menetti ainoan mahdollisuutensa puhua poikansa kanssa.

Väkivaltaiset: Joe, Kamakiri, Kyoshiro, Kyoshiron isä, Terun isä, Terumune

Väkivaltaisissa isissä väkivalta on niiden huomiota herättävin piirre. Ne eivät varsinaisesti opettaneet pentujaan, vaan purkivat niihin sekä puolisoonsa vihaansa ja turhautumistaan. Monet pennut oppivat tästä vastaamaan kaikkeen vain väkivallalla.

On sinällään erikoista, että väkivaltaisia isiä on myös hyvien hahmojen puolella. Erikoisin lienee Kyoshiro, joka The Last Warsin puolella teloo Orionia jatkuvasti, kun ei saa pentua muuten kuriin.

Unohtavat: Akame, Ben, Gin

Nämä ovat niitä hahmoja, joilla on pentuja ja jotka tuntuvat usein unohtavan, että heillä lapsia edes onkaan. Kohdatessaan pentujaan isät eivät näytä tunteitaan tai edes reagoi pentuihin. Akame vei omat pentunsa turvaan ihmisten luo, mutta ei pitänyt niihin yhteyttä eikä myöskään suuremmin reagoinut, kun sai selville lapsenlapsistaan.

Ben ei ole ihmetellyt vuosia kadoksissa olleen poikansa palaamista, mutta on tietysti myönnettävä, että Benillä oli dementia. Gin taas suhtautuu Weediin lämpimästi, mutta jättää Joen hyvin vähälle huomiolle puhumattakaan tietysti Joen pennusta...

Traagiset: Izou, Jerome, Kisaragi

Tiedätkö, miksi näillä hahmoilla oli perheet? Jotta ne kuolisivat. Kisaragin pennut ja Izoun veljet ovat Ginga-maailmassa kuolonuhreina niin usein, että se menee välillä jopa koomiseksi. Näiden hahmojen pentujen isoimpana tehtävänä on kuolla dramaattisesti eikä niillä ole muuta merkitystä tarinassa. Tähän onkin varauduttu kunnolla, sillä Kisaragilla on lähes 20 poikaa.

Jeromen pennut kuolivat jopa kahdesti: ensin Orionissa -jossa niiden kuolema unohdettiin- ja sitten Last Warsissa. Perheen kuollessa Jerome suri ja perhe oli sille tärkeimpiä asioita maailmassa. Tästä huolimatta Jeromen ei koskaan nähty viettävän aikaa perheensä kanssa. Ei edes sen jälkeen, kun perheestä oli enää muutamia jäseniä jäljellä.

Huolehtivat: Billy, Hiro, Kurojaki, Kurotora, Moss, Saheiji

Näiden hahmojen yksi selkeä tavoite elämässä on pennuista huolehtiminen. Ne käyttävät aikaa saadakseen pennuille ruokaa, opettavat niitä, taistelevat puolustaakseen ja ihan vain ovat olemassa pentujen elämässä.

Ehkä yllättävin hahmo tässä listassa on Kurojaki, joka oli pahuudestaan huolimatta isä Tesshinille. Se huolehti pennusta, taisteli sen puolesta ja oli hetken aikaa myös valmis jatkamaan elämäänsä sen vuoksi. Mangassa Kurojaki ottaa Chibin mukaansa, mutta jättää sen vähän ajan kuluttua puuhun, mistä Ouun joukot löytävät sen. Se, miksi Kurojaki jättää pentunsa, jää mysteeriksi, mutta tuntuisi todennäköiseltä, että se olisi jättänyt pennun odottamaan turvalliseen paikkaan, kun se itse tarkkaili vihollisten liikkeitä.

Hiro tarjoaa tähän puoleen humoristisen osansa: se viettää aikaa pentujen kanssa ja on opettanut niille lapsellisia kikkeli-lauluja. Erikoista kyllä Hiro ei ole opettanut pennuilleen taistelutaitoja.

Moss ja Saheiji ovat Ginga-maailman isien aatelia: ne opettavat pentujaan taistelemaan, huolehtimaan itsestään ja johtamaan laumaa, mutta tahtovat myös niiden erottavan hyvän ja pahan toisistaan. Ne myös näyttävät tunteensa pennuilleen eivätkä ole vain etäisiä johtajahahmoja. Ne myös asettavat pennut edelle kaikessa muussa. Kummatkin ovat vielä siitä erityisiä, että ne adoptoivat muiden pentuja ja huolehtivat niistä kuin omistaan.

Kurotoraa on vaikea luokitella, koska sen ei nähdä koskaan liikkuvan omien tai veljensä pentujen seurassa. Voidaan kuitenkin olettaa, että se on huolehtivainen isä, koska se asui pentujensa kanssa samalla reviirillä ilman muuta laumaa ja myös tunsi niiden luonteet hyvin. Se myös adoptoi Chuutoran pennut.

 Älypuhelin: Weed

Weed on isähahmoista ristiriitaisin. Weed on moraalisesti hyvä hahmo ja rakastaa pentujaan, mutta on samalla karmiva isä. Weed ei koskaan lähde vapaaehtoisesti pentujensa luota, mutta luonnonmullistukset ja haavoittamiset erottavat sen kuitenkin pennuista pitkäksi aikaa. Mutta sinäkään aikana, kun perhe on yhdessä, Weed ei vietä aikaa pentujensa kanssa. Weedistä ehkä vahviten mieleen tulee älypuhelimen kanssa leikkivä teini-isä, joka on paikalla lastensa elämässä, mutta ei kuitenkaan oikeasti läsnä.

Weedin pentujen nähdään viettävän aikaa ja kommunikoivan enemmän Sasuken ja Ginin kanssa kuin itse Weedin. Weed ei koskaan kurita pentujaan tai yritä rohkaista ja kannustaa niitä tekemään mitään. Se ei myöskään ole opettanut omia moraalejaan pennuille, mikä näkyy Orionissa ja Siriuksessa: Orion ei selkeästi ole saanut minkäänlaista moraalista pohjaa elämäänsä ja Sirius taas tuntuu nojautuvan enemmän Weedistä luotuun legendaariseen, anteeksiantavaan hahmoon kuin oikeaan isäänsä, jolla on anteeksiannossa mukana realismi ja hyöty-haitta -suhde.

Mielenkiintoinen esimerkki Weedin isyydestä on se, että kun sen koko muu perhe lähtee The Last Warsin alussa pois Ouusta, se jää itse sinne. Tuolloin elettiin rauhan aikaa ja Ouuta olisi jäänyt vartioimaan Gin, Jerome, Kyoshiro, Hiro, Rocket ja ties ketkä kaikki muut eli Weed olisi hyvin voinut mennä perheensä mukana.

Weed myös suhtautuu pentuihinsa kuin alamaisiinsa. Kun Orion ja Sirius eivät tottele sitä, Weed päättää karkottaa ne. Tämä on kummassakin tilanteessa täysin hullua, koska Orion on karkotettaessa vielä pentu ja Sirius taas karkotetaan sen takia, että se tahtoo auttaa Monsoonia. Eikö tällaista tilannetta voisi ratkaista sillä, että laitetaan lapsi nukkumaan ilman iltapalaa ja nurkkaan istumaan? Mutta ei. Weed toteuttaa käytännössä kaikkien lasten pahimman painajaisen: joutua ajetuksi pois omasta kodistaan ja tulla vanhempiensa hylkäämäksi ja torjumaksi.

Kumpaakaan karkotusta ei varsinaisesti laiteta toteutukseen, mutta jo karkotuksella uhkaaminen on liiallinen pelote omalle lapselle. Weed ei myöskään koskaan mainitse karkotuksista uudestaan, vaikka tällainen asia olisi tärkeää käsitellä läpi jo ihan lauman yhtenäisyyden säilyttämiseksi.

On erikoista, että hahmoista juuri Weed on huono isä. Se on kuitenkin oikeudenmukainen kaikkia kohtaan ja se vietti suuren osan lapsuudestaan isäänsä etsien, joten sen kaikista hahmoista pitäisi ymmärtää isän tärkeys pennulle.

 Takahashi

Jäin tätä kirjoittaessa miettimään, kuinka paljon Gingan isähahmojen ristiriitaisuudet voivat johtua Takahashin omasta lapsuudesta. Gingassa kukaan päähenkilöisistä ei ole lapsilleen läheinen ja tuttavallinen, vaan kaukainen johtajahahmo. Vakavat hahmot, esimerkiksi Jerome, joilla olisi mahdollisuus näyttää tunteita pentujaan kohtaan eivät koskaan tee niin, vaan tunteitaan näyttävät vain humoristiset Moss ja Hiro tai suoran koiramaiset hahmot kuten Billy. Vaikka Gingan yksi kantavia elementtejä on isä-poika -suhteet koko Ginga-sarjassa on oikeastaan vain yksi keskustelu, jossa isä puhuu pojalleen: Riki, kun se opettaa Ginille battougan.

Vaihtoehtoisesti tunteita näytetään vain kuolinvuoteella: pennut kertovat tunteitaan vanhemmilleen vain näiden kuollessa ja isät kertovat pojilleen olevansa heistä ylpeitä viimeisellä hengenvedollaan. Monet tunteikkaat hetket, joissa toinen osapuoli ei tee kuolemaa, ovat anime-sarjoihin erikseen lisättyjä, joita ei ole alkuperäisessä mangassa ollenkaan.

Takahashi kertoo perheestään mangassa hyvin vähän: hän ei ole esitellyt sisaruksiaan tai omia lapsiaan tai lapsenlapsiaan, vaan maininnut heidät siellä täällä. Yhden asian hän on kuitenkin sanonut monta kertaa: Takahashi vihasi omaa isäänsä. Kun asiaa jää ajattelemaan, se tuntuu aivan uskomattoman karulta. On yksi asia ajatella tai sanoa noin, mutta aivan eri asia kirjoittaa niin kirjaan, jota lukevat miljoonat ihmiset useassa eri maassa.

Takahashi on kertonut paljon tarinoita isästään mangan lopussa: kuinka tämä oli ankara ja teki outoja sääntöjä, joita perheen oli pakko noudattaa. Kuinka tämä ei päässyt armeijaan huonon näkönsä takia ja kuinka häntä kiusattiin ja komenneltiin töissä. Kuinka hän oli lempeä vain perheen koiraa kohtaan. Takahashi on kertonut, että on vasta vanhemmiten alkanut ymmärtää isäänsä ja tämän käytöstä sekä myös lakannut vihaamasta tätä. Itselleni tästä ajatuksesta tulee vahvasti mieleen Terun nimettömäksi jäänyt isä sekä sankarillisesti kuolevat koira-isät, jotka tunnustavat rakkautensa vasta viimeisenä tekonaan. Ehkä Takahashikin kaipasi tunnustusta isältään, mutta ei koskaan sitä saanut? Takahashi lähti kuitenkin nuorena pois kotoa, muutti Tokioon ja ryhtyi niinkin epävarmaan ammattiin kuin manga-piirtäjäksi.

Onko mahdollista, että Gingan isät eivät ole kovin vahvasti läsnä, koska Takahashilla itsellään oli heikko isä-suhde? Kuitenkin isistä heikoimpia ovat nimenomaan Weed, Gin ja Jerome, jotka kuitenkin perusluonteensa (uskollinen, moraalinen, selkeä, luotettava) vuoksi olisivat hyviä vanhempia. Läsnäolossa ja isyydessä onnistuvat parhaiten pahikset sekä ne, joiden isyyttä kuvataan eniten huumorin kautta. Ainoa poikkeus tässä on Saheiji, jolle isyys on kuitenkin ainoa rooli, koska siitä ei ole enää metsästämään, taistelemaan tai johtamaan laumaa.

Takahashi kertoo hyvin vähän hahmojen ja tarinan suunnittelusta: hän on maininnut, että hän monesti puhtaasti inspiroi koirien vuorosanat ja suunnittelee tarinaa eteenpäin yhden pokkarin kerrallaan. Tämä tukisi asiaa: jotkut kirjailijat kirjoittavat tarinaa näppituntumalla, vaistolla tai fiilispohjalla, toiset taas laskelmoivat hyvinkin tarkkaan, miten hahmoja tulee kehittää ja mistä lukijat pitävät. Jos Takahashi kirjoittaa tarinaa eikä suunnittele sitä tarkkaan, on mahdollista, ettei hän ole edes ajatellut, että tarvittaisiin kohtauksia, joissa isät ja pennut viettäisivät aikaa yhdessä.

Takana voi olla myös japanilainen työmoraali: Japanissa on hyvin yleistä, että perheessä vain isä käy töissä ja äiti huolehtii lapsista. Isä saattaa lähteä töihin aikaisin aamusta ja palata illalla, kun lapset ovat jo asettumassa nukkumaan. Tällaiseen maailmaan peilaten Takahashin hahmojen suhteet ovat aivan tavallisia.

Kokonaisuudessaan Gingan isä-suhteet ovat kuitenkin heikkoja: vaikka pennut välittävät isistään, eivät isät kuulu pentujen tavalliseen maailmaan, vaan pysyvät aina etäisinä.

Miksi Weed on täydellinen?

Weed on Ginga-sarjoissa eniten keskustelua herättänyt yksittäinen hahmo. Sen päätöksiä kyseenalaistetaan, sen motiiveja epäillään ja muutenkin hahmo saa osakseen paljon kritisointia. Yksi asia, mitä itse ihmettelen on se, miten Weediä haukutaan jatkuvasti täydelliseksi. Se ei tee virheitä, oppii Battougan helposti ja saa kaikkien hyväksynnän tuosta vain.

Erikoisinta tässä on se, että Weed tekee tarinan aikana paljon virheitä ja se epäonnistuu monessa asiassa. Nämä kaikki epäonnistumiset ja virheet ovat inhimillisiä eivätkä samanlaisia strategisia virheitä kuin Rikin ja Ginin virheet. Alla muutamia Weedin tekemiä huomattavia virheitä ja epäonnistumisia.

Weedin virheet

Sakurasta huolehtiminen
Weed ei osannut pyydystää ruokaa, mikä oli osasyynä Sakuran kuolemaan. Vertailun vuoksi samanikäinen Gin osasi pyydystää fasaaneja ja mahdollisesti muuta riistaa, vaikka se ei ollut villikoira.

Taistelu P4:ä vastaan
Taistelun alussa Weed juoksee suoraan P4:ää kohti, jonka seurauksena hirviö saa otteen Jeromesta ja Jerome haavoittuu. Myöhemmin Weed ei saa hirviötä houkuteltua pois luolasta eikä haavoitettua sitä vakavasti, vaikka Ken ja Kagetora auttavat sitä. Myöhemmin Ken ja Kagetora joutuvat pelastamaan Weedin.

Kidnappaus
Rocketin veljesten onnittuu siepata Weed ilman, että tämän onnistuu tehdä yhtään vastarintaa. Päinvastoin Weed menettää tajunsa sieppauksen aikana.

Kamakirin kohtaaminen
Kun Weed kohtaa Kamakirin, Weed alistuu ja pyytää lupaa kulkea alueen läpi. Tämä oli munaus: Weedin omat laumalaiset eivät tahtoneet nähdä johtajaansa kumartelemassa toiselle ja Kamakiri oli jo Hougenin joukoissa, joten pyynnöillä ei ollut mitään virkaa.

Vakoojien vapauttaminen
Tämä kohtaus on aiheuttanut paljon keskustelua ja itsekin olen pitkälti sitä mieltä, että vakoojien vapauttaminen oli tyhmä teko, joka vaaransi koko lauman.

Sniperin kimppuun hyökkääminen
Kuultuaan Ginin kuolemasta Weed hyökkää suinpäin Sniperin hallinnassa olevalle alueelle ja melkein kuolee joutuessaan alakynteen taistelussa.

Armeijan kerääminen
Myös Weedin keräämää armeijaa voi tavallaan pitää epäonnistuneena. Samalla kun Hougen riitti riveihinsä satoja koiria, ehkä noin 500, oli Weedin armeijassa aina alle 100 koiraa. Weedin laumassa oli useita yksittäisiä hyviä taistelijoita, mutta Weed ei missään vaiheessa saanut kerättyä suurta laumaa. Ainoat valmiit laumat, jotka Weed liitti joukkoihinsa oli Tesshin ja Koga-koirat sekä Kyoshiro-laumoineen. Kaikki muut koirat olivat yksittäisiä sotureita. Moss ja Kisaragin pojat liittyivät laumaan omine aikoineen tai sitten jonkun muun pyynnöstä.

Tähän listaan saisi vielä varmasti jatkoakin.

Listassa näkyy myös eräs tärkeä seikka: Weed jää taisteluissa monta kertaa alakynteen, häviää niitä tai haavoittuu. Monesta vaikeasta tilanteesta Weed selviää vain sen vuoksi, että Jerome tai joku muu käy pelastamassa sen.

Zetsu Tenrou Battouga

Battougan oppimisesta voi olla montaa mieltä. Animessa Weed tekee battougan vaistonvaraisesti, kun sen ystävät ovat vaarassa, mutta ei muista iskua tai sen tekemistä, kun siltä kysytään sitä. Mangassa (sekä myöhemmin myös animessa) Weedin täytyy opetella Battougaa Tesshinin neuvomana. Weed oppii iskun nopeasti, muutamassa päivässä, ja kykenee käyttämään sitä hyvin myös elävään vastustajaan joskin iskun voima vie Weediltä kaikki voimat ja iskee sen tajuttomaksi. Myöhemmin Hougenia vastaan Weed lentää nurin aina iskun tehtyään.

Verrataanpa Weediä muihin sukunsa jäseniin:

Riki oppii iskun susilta. Opettelun aikaa tai tapaa ei kerrota. Riki pystyy tekemään iskun helposti eikä satuta itseään laskeutuessaan.

Gin oppii Battougan nähtyään sen yhden ainoan kerran. Gin ei loukkaannu eikä väsy iskun käyttämisestä ja jaksaa käyttää sitä monta kertaa peräkkäin. Lisäksi Gin saa iskuun niin paljon voimaa, että kykenee iskemään sillä Akakabuton pään irti.

Yukimura osaa torjua Battougan, kun se näkee sen ensimmäisen kerran. Lisäksi Yukimura on omillaan kehittänyt hyvin Battougan tyylisen iskun, Neck the Killing.

Lauman johtajuus

Yksi asia, mistä Weediä on myös kritisoitu, on se, miten helposti se sai lauman johtajan paikan. Gin sai johtajan paikan, kun Ben sokeutui ja Gin tahtoi jatkaa matkaa Shikokuun, jonka jälkeen se alkoi ansaita paikkaansa johtajana.

Weed taas määrättiin johtajaksi. Laumassa oli noihin aikoihin Ken, Kagetora, Jerome, Mer ja joitakin rivikoiria. Weed itse ei pyytänyt päästä johtajaksi eikä se edes tahtonut johtajaksi, mutta sen laumalaiset päättivät asiasta sen puolesta.

Samoin kävi myöhemmin Ouun ylipäällikkyyden kanssa. Gin antoi paikkansa Weedille, vaikka tämä yritti siitä kieltäytyä. Weed ei ole missään vaiheessa tarinaa etsinyt itselleen johtajan paikkaa tai valtaa.

Oma elämä

Kun Weed kohtaa Koyukin, kummatkin rakastuvat toisiinsa päätä pahkaa. Weed ottaa etäisyyttä muihin laumalaisiinsa ja lähtee Ouusta. Kun Weed on matkalla, Venäjän sotakoirat rantautuvat Hokkaidoon. Weedille ilmoitetaan tunkeilijoista, Hakuroun valmiudesta ryhtyä sotaan ja siitä, että Gin on lähtenyt matkaan laumansa kanssa.

Kun Weed kuulee asiasta, ei Weed lähde matkaan. Monet lukijat olivat sitä mieltä, että Weedin pitäisi heti lähteä apuun.

Miksi ihmeessä pitäisi lähteä?

Weed ei tunne Hakurouta, mutta tietää, että tämä on vanha Ouun soturi, jolla on armeija.
Apuun on jo lähtenyt Gin, joka keräsi Hougenia vastaan parissa päivässä satojen koirien armeijan.
Sotakoirien taitoja ei tuossa vaiheessa tiedetty.
Weed laittoi Rocketin sijaisjohtajaksi laumalleen ja tämä ryhtyi keräämään joukkoja.

Johtajana tämä kuulostaisi minusta suorastaan loistavalta delegoinnilta ja jatkaisin lomaani. Homma ei kuitenkaan toimi ja heti, kun Weed saa tietää tästä, jää Koyuki taakse ja Weed lähtee keräämään joukkoja.

Olen yhä sitä mieltä, että Gin mokasi kaikkein pahiten sotakoiria vastaan taistellessa, koska Gin ei kerännyt joukkojaan, vaikka tiesi vastustajiensa voimasta.

Kerrataan kuitenkin vielä hieman:

Weed
- Oli poissa maksimissaan 2 viikkoa
- Lähti sotaan armeijansa kanssa melko myöhään

Gin
- Oli poissa Ouusta useita vuosia
- Jätti paikalle kaksoisolentonsa, mutta ei käynyt antamassa niille tarkempia ohjeita
- Ei kuullut vuosien aikana ainuttakaan huhua siitä, miten Ouun paratiisi oli kaatunut, korruptoitunut ja joutunut ihmisiä syövän hirviön valtaamaksi

Miksi?

Nämä kaikki seikat ovat kuitenkin usein perusteluita sille, miksi Weed on täydellinen. Miten tämä on edes mahdollista? Ymmärtäisin enemmän, jos Weedistä valitettaisiin siksi, että se tupeksii jatkuvasti, mutta Weedin virheistä on puhuttu oikeastaan Koyukin kanssa hempeilemisen yhteydessä.

Mitkä ovat kuitenkin syitä, miksi Weed näyttää ihmisten silmissä niin ah-niin-ärsyttävän-täydelliseltä?

Itse pidän kaikkein isoimpana syynä ensivaikutelmaa. Lähes kaikki fanit ovat tutustuneet Weediin hahmona WEED-animen kautta. (Englanninkielisiä mangoja oli ilmestynyt vain kolme eikä niistä saa kovin selkeää kuvaa Weedistä hahmona.) Vaikka Weed tekee samoja virheitä kuin mangassakin, on sävy kuitenkin erilainen ja -erityisen tärkeästi- muiden hahmojen reaktiot ovat erilaisia.

Kun Weed tekee mangassa jonkun päätöksen, sen laumalaiset usein kritisoivat sitä tai esittävät omia näkemyksiään. Jos ei muuta, niin joku taustalla tuhahtelee siitä, millainen pehmoarmeija tämä onkaan. Animessa Weedin teot hyväksytään suoraan ja niitä pidetään suorastaan palvottavina. Monesti, kun Weed tekee päätöksensä, useat sivuhahmot jäävät tuijottamaan Weediä ja ihailevat tämän nerokasta ja oivaltavaa päätöstä ("Meidän ei pitäisi ottaa näitä 2 kuukautta vanhoja pentuja mukaan taisteluun.").

GNG-animessakin oli tällaisia tilanteita, mutta ne menivät ohi muutamassa sekunnissa. Usein ne olivat vain hetkiä, kun hahmot katsovat toisiaan tai sitten siinä kehutaan koko laumaa kokonaisuutena. WEED-animessa tällaisiin kohtauksiin pysähdytään ja niitä hangataan naamalle samalla, kun taustalla soi joku imelä musiikki.

Animen ja mangan suomijulkaisun välillä oli useita vuosia, joten on luonnollista, että kuva Weedistä täydellisenä Jeesuksena jäi katsojien mieleen. Kun manga ilmestyi, se sisälsi pitkälti samat asiat kuin anime, mutta sävyerot olivat näissä huomattavat: muut hahmot eivät palvo Weediä. Monilla anime-Weed kuitenkin kummittelee pysyvästi mielessä, minkä vuoksi mangan käänteet on helpompi unohtaa.

Weed edustaa hahmona huomattavasti erilaisempaa tyyppiä kuin Gin ja Riki aikoinaan: se on inhimillinen eikä se saa voimiaan tuosta vain. Lukijoiden tulisi kuitenkin huomata se eikä arvostella Weediä vain ensivaikutelman kautta.

Pohdintaa makaki-saagasta

Makaki-saaga on yksi GDW:n eniten ristiriitaisia mielipiteitä herättäneistä tarinakokonaisuuksista. Etenkin japaniksi ilmestyessään tätä tarinaa ei osattu ottaa vakavasti, koska no... apinat. Kun suomijulkaisu on ilmestynyt, ovat mielipiteet vaihdelleet, mutta monet ovat pitäneet tästäkin tarinasta.

Itselläni makaki-saaga jakoi rajusti mielipiteitä. Aloitetaan käymällä läpi hyviä puolia.

Makaki-saagassa esitellään pitkästä aikaa todella hyviä ja mielenkiintoisia hahmoja: Yukimura ja tämän isä Saheiji. Kummatkin hahmot ovat monipuolisia ja ne täydentävät toisiaan hyvin. Lisäksi tarina keskittyy näihin kahteen hahmoon. Monet muut GDW:n hahmot vain ilmestyvät ja liittyvät osaksi tarinaan eivätkä sen jälkeen enää hirveästi erotu joukosta. Monia vanhoja hahmoja käsitellään myös uudessa valossa ja esimerkiksi Sasukesta nähtiin sen taistelijapuoli, kun se vei viestin Ouun. Myös Ginistä nähtiin uusi uhrautuva puoli, kun se totesi Saheijin Yukimuran oikeaksi isäksi.

Tähän liittyen makaki-saaga on ainoita tarinoita, joissa hahmoja kuolee: nimettömien koirien lisäksi loppunsa kokee moni päähenkilö apinoiden ja koirien laumoista. Myös monet nimettömistä tai vasta esitellyistä hahmoista saavat itselleen näyttävän kuoleman. Tämän lisäksi monet kuolemat jättävät oikeasti surulliseksi, kun hahmojen toiveet eivät välttämättä toteudu.

Eräs tärkeä asia, johon on kiinnitetty yllättävän vähän huomiota, on Takahashin piirrostyyli. Omasta mielestäni makaki-saagassa nähdään joitakin Takahashin parhaita ja ilmeikkäimpiä koiria. Monet Yukimuran ja Weedin ilmeet ovat todella eloisia ja samalla erittäin koiramaisia ilman ylimääräistä inhimillistämistä.

Harmillisesti tarinassa oli paljon huonojakin puolia.

Yksi iso ongelma olivat apinat. Vaikka ne olivat miten suloisia, taistelutahtoisia ja urhoollisia, ne olivat silti apinoita, minkä vuoksi en itse kiintynyt kehenkään hahmoista eivätkä niiden kuolemat hirveästi sykähdyttäneet. Tämä herättää myös kysymyksen: miten koirat osaavat puhua apinoiden kanssa? Keskustelu ei suju ihmisten tai villisikojen kanssa, joten miksi juttu toimii apinoiden kanssa?

Erityismaininnan apinoista saa Kenraali, joka voisi teoriassa olla toimiva pahis. Sitä olisi kuitenkin pitänyt tyylitellä rajusti, sillä sen nykyinen ulkoasu ei toiminut. Hampaiden paljastamisen "mekanismin" ymmärtää vasta, kun sitä vertaa oikeaan tseladaan ja Kenraalin pehva oli aina tunnelmanpilaaja. Kenraalin koko vaihtelee myös rajusti mangan aikana.

Itselleni isoin ongelma oli kuitenkin tarinankerronta. Kuka muistaa yhden Yukimuran laumanjohtajista, Leonin? Entäpä Kenraalin surullisen taustatarinan, mikä vaikutti sen hulluuteen?

Leon, joka erottuu helposti poikkeuksellisen ulkonäkönsä ansiosta, esiintyy vain parilla sivulla. Kenraalin taustatarina käsitellään parissa ruudussa eikä siinä kerrota mitään sen hulluudesta. Se oli Etiopiassa ja tutkijat nappasivat mukaansa - ja jotenkin se päätyi Japaniin. Veikkaan, että kaikki tahtoivat päästä tästä vihulaisesta vain eroon.

Ottaen huomioon, miten lyhyt tarinakokonaisuus makaki-saaga on, siinä on todella paljon pieniä juoniaukkoja ja keskeneräiseksi jääviä tarinoita. Ehkä selkein näistä on Tobizarun kuolema, kun makaki yrittää sovittaa syntinsä tappamalla Kenraalin. Lopputuloksena Tobizaru vie Kenraalille tämän kadottaman kirveen ja kuolee ottaessaan kirveen pois Kenraalilta. Toinen hämmentävä seikka on nopeus, jolla Ouun joukot liikkuvat. Sasukelta menee koko yö matkustaa Ouun, vaikka se menee sinne autollakin, mutta Gin ja muut joukot saapuvat Yukimuran luo pian aamunkoiton jälkeen.

Pahin isku minulle tässä oli se, että olen aina pitänyt Takahashia loistavana tarinankertojana, joka pystyy kokoamaan tarinansa hyvin nopeassa ajassa ja noudattamaan samalla kustantajan ja yleisönsä toiveita. Makaki-saagassa tarinasta tuli lopulta heikoin lenkki, vaikka olin itse pitänyt apinoita hahmoina tarinan huonoimpana osana. On tietysti myönnettävä, että tämä tarina-arkki oli vain välisoitto kahden pidemmän tarinan välissä eikä siihen ole tämän vuoksi välttämättä hirveämmin aikaa uhrattu (ja onhan tarinaa voitu lyhentääkin alkuperäisestä), mutta vaikka asia näin olisi, olin silti pettynyt. Takahashi on kuitenkin itseeni eniten vaikuttaneita mangakoita, joten oli pettymys huomata tällaista keskeneräistä tarinankerrontaa.

Kokonaisuudessaan makaki-saaga kuitenkin ylitti odotukseni. Siinä oli mielenkiintoisia hahmoja, koskettavia hetkiä ja mukaansatempaavia taisteluita, joten se tulee varmasti luettua vielä useampaan kertaan.